TIKKUTIISTAINA VUOLLAAN SYTYKKEITÄ

Hiljaista tai piinaviikkoa jo mennään. Pääsiäisviikon tikkutiistai tänään. Huomenna kellokeskiviikkona saa karja kellot. Sitten onkin kiirastorstai ja pitkäperjantai ja lopulta itse pääsiäinen kaksine pyhineen.

Tuuraaja tulee tänään ja minä lähden stadiin. Muutakin hankittavaa kuin ruokaa, vaikka tein toki Herkkuun tilauksenkin, ettei tarvitse kantaa. Passia vaan en saa hankituksi. Aika ei tänään riitä. Pitää palata ensi viikon tuuraajapäivänä siihen asiaan. Tämä on yhtä organisoimista. Sanon niin kuin Malmin Polgara blogissaan että "argh".

Eilen sateli sitten maan perusteellisesti lumen sekaista räntää. Tosin välillä ihan ehtaa luntakin. Ehdin juuri ja juuri roskikselle, ennen kuin piha täyttyi lumesta ja loskasta. En olisi millään viitsinyt kahlita jalkojani saappaisiin. Koko päivän sitä tuli. Kuka puhui ennenaikaisesta keväästä? Eräs ystäväni on Ylläksellä. Siellä lunta 80 cm. Sitä oikeaa ja kuivaa. Hiihdellään hankia hiljakseen, kuten vanha kunnon Eino Leino runossaan.

Minun on aikaeron takia vaikea tottua kesäaikaan. Herään entiseen tapaan pilkkosen pimeään ja mietin, mitä teen siihen asti, kun voin alkaa aamuaskareet. Enkä saa matkapuhelimen kelloon muutettua kesäaikaakaan. Pitäisikö vihdoinkin vaihtaa älypuhelimeen? Tätä harkitsen. Näppäinpuhelimien aika on auttamattomasti ohi. Minusta kyllä tämä kaksi kertaa vuodessa tapahtuva kellon viisareiden siirto tuntuu älyttömältä. Toiset siirtävät kyllä kelloja. Oliko se nyt niin, että makuuhuoneesta olohuoneeseen vai päinvastoin? Kiipesin ihan urheasti tikkaille keittiönkin kellon panemaan kesäaikaan. Varsinainen uroteko, kun tietää, miten horjuvainen olen ilman rollaattoria. Mutta kukapa ei tätä asiaa hoitaisi, ellen minä? Sitä paitsi sosiaaliväki on luokitellut minut liikkuvaiseksi, eikä kovin vaivaiseksi. No, myönnän saavani kaiken tehtyä, kun on pakko. En voisi suurin surminkaan vaivata sen enempää J-P:tä kuin yläkerran O:takaan. Kyllä mä pärjään. Nyt kun tässä kutenkin alkaa armoton auringonpaiste, niin katselen jo kauhusekaisin tuntein kattovalaisimien kristalleja. Pitää taas kiivetä ja nyt meinaan oikein tikapuille. Saa paremmin tukea. Kevät on kivaa, mutta pienin varauksin.

HYVÄ VANHUS ON KUOLLUT VANHUS

Jälleen Kotiapu tuotti pettymyksen. "Emme voi tulla tänään suihkuttamaan, kun on niin vähän henkilökuntaa."  Ehdottivat huomista, joka ei minulle sovi tuuraajapäivän takia. Pesu jäi sitten ylihuomiseen. Mitä varten on "niin vähän henkilökuntaa"?  Ollut jo vuosia. Luin taas tänäänkin lehdestä "Vanhukset heitteillä kotonaan".  Tehtäviä ei pystytä hoitamaan. Syy sälytetään henkilökunnan vähyydelle, kiireelle, kuntien huonolle taloudelliselle tilanteelle jne.  Kirjailija Kaari Utrio aikoinaan oli oikeassa siinä, että kaikki 70 v ja sitä vanhemmat pitäisi panna päiviltä. Kunnat jakaisivat jokaiselle pillerin. Eivät jäisi kenenkään taakaksi maailmaan. Ei kotiin eikä laitoshoitoon. Hyvä vanhus on kuollut vanhus.

Hoitotyön tutkimussäätiö teki tutkimuksen, miten hoitajat tahtoisivat iäkkäitä ihmisiä hoitaa. Kyllähän he tahtovat yhtä ja toista, mutta tämmöinen sanahelinä ei mitään eikä ketään auta. Kun kerran tiedetään epäkohdat, NIILLE pitäisi jotain tehdä. Turhaa kysymistä. Joskus saa jostain lukea, että on edistytty. Kuitenkin kuulemme, miten joku on unohdettu kotiin päiviksi hoitamattomana, kuinka ei ehditä sitä ja sitä, vaikka se kirjataan tehdyksi jne. On siis myös hoitohenkilökunnan asenteissakin vikaa. Olen läheltä seurannut vuosien ajan.

Kunnilla on rahaa, tämä selvää kuin pläkki.  Joskus on kerrottu, että määrärahat, jotka on annettu tiettyyn tarkoitukseen, käytetään toisin. Vanhushoito on toisarvoista, eikä niin tärkeää. Toivon koko sydämestäni, että kun nyt näin huonosti hoidetaan näitä asioita, niin tämän ajan päättäjät saisivat tuta aikanaan, mitä on hylättynä oleminen, makaaminen vuoteessa omassa ulosteessa ja virtsassa tunteja. Kukaan ei käy, kaikki on hiljaista, ulkona paistaa päivä, mutta vuoteessa olija ei sitä näe, kun verhot ovat edessä. Tulisikohan tänään joku, on jano?

OLIN PAREMPI ENNEN

Luin vanhoja blogitekstejäni. Minä olen nykyisin tylsistynyt ja huolestuttavissa määrin menettänyt sen vähänkin kirjoittamisen taidon. On vain roskisreissuja ja puolison vaipan vaihtoja. Onko nyt loppuelämäni tätä? Jotkut vakilukijat ovat roikkuneet matkassani, kiitos siitä, mutta eipä heillekään ole juurikaan mitään kiinnostavaa kerrottavaa. Pitäisikö järjestää puoliso intervallihoitoon ja yrittää ottaa kiinni menetetty aika, jota olen joskus viettänyt kyldyyrinkin parissa? Ateneumissa kuuluu yhä olevan tauluja ja kahviloissa kahvia. Oli minulla muinoin tapana mennä Suomalaiseen tai Akateemiseen vain katselemaan ja haistelemaan kirjoja. Joskus jopa ostin. Kävin kirjastoissa ja teattereissa. Olin vähemmän hapan kuin nykyisin. Olin ystävällisempi, enkä marissut joka asiasta. Ja ennen kaikkea minulla oli blogissa jotain sanottavaa. Missä on se entinen Minä? Se oli niin ihana ihminen. Minulla on sitä ikävä.

Olen saanut uudet lukijat Luxemburgista ja Libanonista. Ulkokuntalaisia suomalaisia lukijoita on pitkin ja poikin maailmassa ja minullekin liiennyt enemmänkin kuin nämä mainitut kaksi. Nostaahan se itsetuntoa toki. Jalat asetettiin minulle heti tukevasti kuitenkin takaisin maahan, kun eräs ystäväni vakuutti heidän yhtäkaikki olevan vahingossa blogiini tulleita. Ystävä saa kuulemma olla rehellinen. Minä en tämmöisestä rehellisyydestä tykkää. Suu supussa on joskus parempi keino. Jopa valkoinen valhekin paikallaan.

Kirjoitan tätä kahdelta yöllä. Otin äsken nukahtamispillerin puolikkaan ja nyt alkaa vaikuttaa. Silmäluomet ovat jo lurpallaan, että ryömin läpi pimeitten huoneitten vuoteeseen ja joko jatkan tätä aamulla tai pyyhin pois. Hyvää yötä tässä kohdin.

Aamu tuli ja tässä taas olen. Puoliso puolittain hoidettu. Aamiainen laittamatta. Pitää toeta hetki. Sitten toimintaan. Päivä vaikuttaa harmaalta, sateiselta.

Kahvimuki edessäni aloittelen tässä jo omaa päivääni ja syön surutta vehnäpaahtoleipää. Vehnästä ja sen turmiollisuudesta ihmisen elimistölle väännetään kättä. Syödäkö vaiko eikö syödä? Minä syön. Kohtuullisesti. Tuskin liikapainoni vehnäparasta johtuu. Kun mättää kaikenlaista, niin toki kertyy. Kun näitä lukee, mikä milloinkin on ihmiselle pahasta, ei kai loppujen lopuksi voisi panna maaruunsa yhtikäs mitään. Milloin teilataan se ja se tuote ja milloin taas toinen. Sen tiedän, että lakritsi saattaa nostaa verenpainetta. Tämä on omakohtaisesti todettu.

YSTÄVIEN KUULUMISET AFRIKASTA

On valkenemassa aamun lisäksi tieto, että Alpeille pudonnut lentokone pantiin tahallaan syöksymään päin vuorta. Saksalainen perämies joko pimahti tai teko oli ollut harkinnassa. Olisi moraalisesti parempikin keino päättää oma elämä kuin mitä tämä oli. Ei ole mitään oikeutta viedä henki muilta oman elämän epäonnistumisien takia.

Nukuin ilman pilleriä ja tämä aamu oli helppo herätä. Kohta aloitan joka-aamuiset rutiinihommat ja siitä se päivä sitten urkenee. Maailmanmatkaajaystäväni ovat taas kotona Suomessa ja kuulin Etelä-Afrikan kuulumiset. Olivat olleet eläinpuistossakin kuten monesti aiemminkin. Kirahveja, seeproja, antilooppeja, virtahepoja ja sarvikuonoja (eivät huomanneet, olivatko leveä- vai suippohuulisia), mutta leijonia siinä puistossa ei ole. Kuukausi kului nopeasti, ystäviä olivat tavanneet, ruoka yhtä maittavaa kuten aina ennenkin ja Etelä-Afrikka yhtä rakas kuin niinä vuosina, kun siellä asuivat. Tervetuloa kotiin.

Matkustaminen oli aina minulle parhaimpia tapahtumia. Satoi taikka paistoi, yhtä nautittavaa. En ole koskaan ollut mikään rannalla makaaja. Etsimme muuta. Kulkuvälineenä joko oma auto tai perillä vuokrasimme. Aamulla aikaisin aamiaisen jälkeen liikkeelle. Pakolliset turistinähtävyydetkin katsottiin, mutta muuten koetimme välttää ruuhkaisempia paikkoja. Etsiydyimme kauaksi tavanomaisilta reiteiltä. Kaupunkimatkat viehättivät. Museoita, teatteria, nautittavia ruokahetkiä, tutustumista paikalliseen kulttuuriin. Vanhemmiltani sain kai tämän matkustusrakkauden, koska olin mukana pienestä pitäen. Nyt matkustamisemme ovat taakse jäänyttä elämää, joita hymyssä suin lämpimin tuntein muistelen.

Tänään pitäisi suoriutua muutamasta huushollihommasta. Kunhan tästä kerkiän.

TYHJÄSTÄ EI NYHJÄISTÄVÄÄ

Ei pitäisi kun ei ole asiaa, mutta kun pitää. Tyhjästäkin blogiin nyhtäiseminen kuuluu aamurutiineihin kahvimukin kanssa. Puoliso puhdistettu ja ruokittu. Ikkunaa avatessani huomasin eiliset lumet ulkona. No, turhahan tätä on ihmetellä. Kyllä maaliskuu vielä Suomessa saa talvelta näyttää. Tosin saimme nauttia jo keväästäkin ja roimasta määrästä plusasteita.

Taas on maailmalla spekuloitavaa, kun lentokoneen putoamisesta Alpeilla tuli mysteeri. Lentäjät tajuttomia? Tahallinen maahan syöksy? Terrorismia? Tekninen vika on kuulemma poissuljettu. Ystäväni tyttären tytär pitäisi tehdä lentomatka kotimaassa ja mummu on aivan sekopäinen huolesta. Minulle selitteli, että lähiomaisten pitäisi pysyä kokonaan vain kotona. Oikeastaan itsekästä. Ei ihmisiä voi kahlita ja napanuora pitää rohkeasti katkaista ajoissa. Auto-onnettomuuksia on suhteessa enemmän kuin lentokoneen putoamisia, mutta jälkimmäisessä menehtyy aina paljon ihmisiä yhtaikaa. Wrightin veljesten mielenkiinto alunalkaen olisi pitänyt suuntautua maan päällisiin keksintöihin. Toisaalta taas joku muu olisi kiinnostunut ennemmin tai myöhemmin ihmisen pääsystä yläilmoihin moottorin avulla ja huudahtanut "heureka".

Minä en enää hyvin illalla nukahda. Inhottaa semmoinen odottaminen, lampaiden laskeskelu, pyöriminen vuoteessa. Nousen ylös, syön keksin, juon vettä, istun tietokoneen ääressä, katselen televisiota, kuuntelen äänikirjaa. Lopulta yhden, kahden maissa annan periksi ja otan puolikkaan nukahtamispillerin. Se ei ole hyvä idea. Opin pilleriin ja luonnollinen nukahtaminen jää. Ennen nukahdin nopeasti ja nukuin hyvin yöni ( ellei tule puolison hoitamista), aamut olivat pirteitä ja hyväntuulisia. Nyt olen hitaampi, mutta en pahantuulinen. Suoriudun kiitettävästi aamupuuhista ja kun olen tiputellut itselleni kahvia ja pääsen sitä juomaan, on olo jo parempi. Mutta blogiaihetta en keksi. Tässä taas tyhjän panttina.

KESKIVIIKKOKUULUMISET

Lumisadetta. Vein kiireesti jo heti aamulla roskat, että pääsen kahlaamasta, jos vaikka yltyisi. Ennen voi ponkaista ilmaan kuin ilmaan, nyt pitää organisoida. Ilmasta puheenollen, Golfvirta hidastunut siihen malliin, että aikanaan, jos jatkuu, kävellään tundralla Suomessa.  Että näin, jos huonosti lykästää. Eivät taida niin ollen palmut meilläpäin huojahdella, kuten ajateltiin ilmaston lämpenemisestä.

Tilasin vaipat puolisolle ja tänään soitin omakustanteisen lisätilauksen. Kunta alkoi jo vuosia sitten säästää ja asiakkaiden kontolle jäi yhtä sun toista hoitotarviketta. Joitakin haavasidoksia ja perusvoiteita yms saa apteekeista, mutta esimerkiksi kertakäyttöisiä suojalakanoita vain erityisistä hoitotarvikeliikkeistä, joita Helsingissä on muutamia. Yritän omakustanteiset ostokset ympätä näihin joka kolmas kuukausi tuleviin vaippatilauksiin ja saan ne samalla postimaksulla Varsinais-Suomesta kotiin tuotuna.

Eilen sain pikavisiitille illan suussa vieraan. Juttelimme kansanedustaja Mauri Pekkarisen mahdollisista kytköksistä tuulivoimaloihin. Vieraani on kiinnostunut energiatuotannosta. Kytkökset tulivat esille, kun Brysselin entinen parlamentaarikko ja nyt eduskuntaan pyrkivä Eija-Riitta Korhola alkoi asiaa kaivella. Pekkarinen kiistää jyrkästi nepotismin, joka olisi koskenut vävyn olemista hallituksen neuvonantajana tuulivoimakysymyksissä Pekkarisen ministerikaudella. Jaa, jaa. Yks sun toinen jää kiinni silloin tällöin näistä sukulaisten tavalla tai toisella suosimisista. Ja onhan auttaminen tietysti inhimillistä, mutta toki moraalitonta ja kovasti, kovasti väärin.

Odottelen Herkun tuomisia, joilla pärjäämme jälleen viikon.

NOSTURILLA PESULLE

Eilen pesupäivä puolisolla ja varauduin olemaan närkästynyt. Tuli kaksi pesijärouvaa, jotka heti tultuaan ilmoittivat käyttävänsä nosturia puolison siirrossa vuoteesta suihkutuoliin. Ensimmäinen kerta heidän osoittaessaan kiinnostusta nosturia kohtaan, joka meillä ollut jo kauan.

Ihmettelin miten nyt on aikaa, kun on ollut jopa niin kiire, että ei ole ehditty rasvata puolison jalkoja, ja nosturin kanssa aikaa kuluu. Sanoin vielä, että koko Suomen kansakin tietää televisio-ohjelman perusteella kuinka kodinhoitajilla on aina kiire. Naiset eivät vastanneet. Nosturi haettiin ja siinä vaiheessa kysyinkin osaamista. Kuulemma osaavat käyttää. Ei se ihan oikein alussa mennyt, mutta neuvoin. Lopulta puoliso killui valjaissa ja kone totteli kuuliaisesti ja siirsi miehen suihkutuoliin. Jalatkin rasvattiin lopuksi puolison jo tultua takaisin vuoteeseen. Missä on nosturi, sitä on käytettävä, sanoi toinen pesijä. Käsky on kuulemma käynyt.

Olikohan  tv-ohjelmalla osuutta asiaan, kun nyt onkin sitten aikaa olla paljon kauemmin asiakkaan luona?  Kumpikaan rouva ei puhunut sanaakaan kiireestä koko aikana. Ja kaikkihan meni hyvin, josta kiittelinkin ja pyysin jopa anteeksi epäluuloisuuttani alussa nosturin käytön suhteen.

Ehdin hyvin vaihtaa pesun aikana puolison vuodevaatteet, kun ei tarvinnut hosua. Aikaahan menee nyt reilusti enemmän kuin ennen. Loppu hyvin, kaikki hyvin.