HYVÄSTI MARRASKUU

Tässä istun, enkä juuri muuta voi. Kuuluu aamurutiineihin sen jälkeen, kun olen puolison syöttänyt ja suorittanut hänen kohdallaan muutkin aamutoimet. Tänään tulee hoitaja avittamaan puolison vatsaa toimimaan. Meni la-hoidon aikana rytmi hiukan sekaisin. Onneksi Helsingissä on sellaisia paikkoja, joista saa avun viikonloppuisinkin.

Jaahas, marraskuun viimeistä päivää viedään. Joulukuu alkaa uudella viikolla. Sitten onkin tuotapikaa itsenäisyyspäivä ja joulukin tulla jollottaa. Ostin postimerkkejä, jos kuitenkin panen lähettäen muutaman kortin.  Viime vuonna jäi, kun olin menossa leikkaukseen ja liikkuminen oli nykyistä huonompaa. Melkein unohdin koko joulun. Sinänsä onnellinen olotila.

Jo vuosia sitten julistin itsekseni koko jouluhässäkän pannaan ja unelmoin joulusta, joka on oikea joulu. Olihan meillä joskus suunnitelmissa lähteä jonnekin pohjoiseen lumen ja hiljaisuuden keskelle, mutta siitä ei tullut mitään. Me lähdimmekin etelään, Kyprokseen. Joulu oli toisenlainen. En kaivannut kinkkua, lanttulaatikkoa, joulukuusta. Ihmiset olivat aattopäivänäkin kiireettömiä, kaupat myöhään auki, ravintolat valmistautuivat vastaanottamaan asiakkaita. No, matkatoimisto tietysti haali suomalaisia riisipuuron ääreen ja laulamaan kyynelsilmin " Kun maass´ on hanki ja järvet jäässä..." Me jätimme seuran pettureina väliin. Menimme thaimaalaiseen ravintolaan aattoaterialle. Siellä oli muuten koristeltu joulukuusi! Kuuntelimme puheensorinaa ja söimme hyvin. Se oli kaikkinensa mukavaa joulun aikaa, johon kuului myös kahden aasin adoptoiminen. Lähetimme vielä Suomestakin ylläpitorahaa muutaman vuoden ajan aasien vanhainkotiin. Toisen aasin nimi oli Pegasos. Olen varma, että se on jo näin monen vuoden jälkeen levittänyt siipensä ja lentänyt kaverinsa kanssa aasien taivaaseen.

VÄHÄN TÄTÄ JA TUOTA

Puoliso siis kotona. Kiittelin sairaalan osaston henkilökuntaa, erityisesti kahta omahoitajaa, joiden työskentelyyn ja puolisosta huolehtimiseen olin tyytyväinen. Nyt olemme omillamme, eikä valittamista ole. Suhteellisen hyvin menee. Yöt nukutaan ja aamupuuhatkin sujuvat kitkatta.

Stockmannilta soitettiin, että Puolasta tullut lähetys ja siinä mukana putkilamppuja, joita tilasin. Hyvä Puola! En kyllä vieläkään ymmärrä, miksi ei tavaratalolla ole minkäänlaista käsivarastoa, josta ottaa hyllyn tyhjennettyä. No, en ymmärrä tässä elämässä paljoa muutakaan. Tiistaina taas tuuraajapäivä ja pääsen lamput hakemaan.

Vaikka päivän/päivien puheenaiheena on tasa-arvoinen avioliittolaki, niin en siihen suuremmin puutu. Toki hyväksyn ja tietysti myös olen sitä mieltä, että kaikilla ihmisillä pitäisi olla samat oikeudet riippumatta seksuaalisista suuntautumisistaan. Tästäkään asiasta en kaikkea ymmärrä, mitä muutoksia tulee mahdollisen lain astuttua voimaan. Eduskunnan äänestyksen tulos kuitenkin sai riemumieltä aikaan ja kansaa kokoontumaan puolesta ja vastaan. Mitähän mahtaisi isäni sanoa asiasta? Hän vastusti homoseksuaalisuutta henkeen ja vereen, piti sitä vakavana sairautena. Sai melkein sydänkohtauksen saatuaan seinänaapurikseen homomiehen, joka sivumennen sanottuna, oli varsin kiva ja miellyttävä ihminen.

C soitti ja panimme taas maailmaa järjestykseen. Sitten hänen piti panna puhelin lataukseen. Kuulin vain piippauksen ja järjesteleminen jäi kesken. Myyjäisiin hän ei mene, vaikka juuri nyt on niiden kuumin aika. Enkä mene minäkään. Perinteiset Wanhan Sataman joulumessut eivät sovi ajankohdaltaan tuuraajapäivääni. Samoin kävi viime vuonna. Tuomaan Markkinat Senaatintorilla on ainoa toivoni, jos mielin sinne sekaan. Tori on nupukivistä, jotta rollaattori tärisee, mutta mitäpä sitä ei kestäisi, jos on hillitön halu. Onko minulla, jää nähtäväksi.

TUOKIO PORVOOSSA

Olen saanut kuudennentoista lukijan. Ilahdun aina lisääntyvästä lukijakunnasta suunnattomasti. Kuusitoista on ihan hyvä määrä. Hän on porvoolainen, ymmärsin. Panin kommentin, mutta eihän se perille mennyt. Kehaisin Porvoon kaupunkia ja leventelin siellä hyvinkin usein käyneeni silloin kun vielä oli auto. Oikeastaan Porvoon ajelut alkoivat jo isäni aikana, sillä sunnuntaiajelun kohteeksi kehkeytyi tämä vanha ja kaunis kaupunki puutalomiljöönineen, mukulakivikatuineen ja monine kiinnostavine kohteineen  mukaan luettuna nukke- ja lelumuseo sekä Runebergin koti.

Olen syönyt Porvoossa hyvin, jopa siellä tanssinut ja ollut kahvilla monissa herttaisissa kahviloissa vanhan kaupungin puolella. M/S J.L. Runeberg on minut muutaman kerran kuljettanut ensin merta ja sitten jokea pitkin. Vieläköhän on se mukulakivinen mäkikatu tallella ja ajokelpoinen, joka lähtee vanhan sillan jälkeen melkein pystysuoraan ylöspäin päättyen torille? Puoliso on nauttinut loisteliaan etana-aterian Porvoossa minun vain katsellessa ja syödessäni jotain muuta. Olen simpukoille allerginen, enkä uskalla riskeerata edes etanoiden kanssa.

Porvoo on mitä ihastuttavin kaupunki, joka heittää siellä vierailevan kauaksi historiaan mielikuvituksen siivin. Albert Edelfelt syntyi Porvoossa, Porvoon valtiopäivät pidettiin, jonka tiimoilta Mika Waltari kirjoitti kirjan, tehtiin myös elokuva. Ulla Möllensvärd  rakastui Venäjän keisariin, eikä keisarikaan kylmäksi jäänyt. No, tämä lienee Waltarin mielikuvitusta, mutta Porvoon valtiopäivät totisinta totta. Porvoo ei olekaan mikä tahansa pikkukaupunki Porvoonjoen varressa.

Näistä tahdoin uudelle lukijalleni kertoa, vaikka hän oman kaupunkinsa tuntee ja historian tietää. Vielä paremmin kuin minä.

TÄYTTÄ HULLUUTTA

Valmistaudun puolison kotiin tuloon. Menen hakemaankin. Opin tämän siitä kerrasta, kun tuli sotkua sairaalan kuljettajalle antamassa osoitteessa ja minulta meinasi mennä hermot. Siitä lähtien olen hakenut ja on tultu oikeaan osoitteeseen.

Ei tässä sen kummempia tervetuloseremonioita ole, mitä nyt olen imuroinut ja panen oman vuoteeni päälle päiväpeiton. Molemmissa hommissa olen kymmenen päivän aikana hiukan lipsunut. Eilen ostin ruokaa jääkaappiin ja nyt sitä on. Piti ostamani myös kylpyhuoneen lamppuja. Ovat nykyisin kuulemma "polttimoita". No, loppuun palanut polttimo oli malliksi mukana, mutta mitä sanottiinkaan tavaratalon sähkötarvikeosastolla? Ei-oota sanoivat.  Eivätkä tienneet, koska saavat varastoon. Sama asia kuin puolison partakoneen terien kanssa. Halusin heti tietää syyn tavaratalon nykyiseen ei-oo-käytäntöön. Ennenhän ei moista ollut.

Koko Euroopan polttimovarasto on Puolassa! Ei tavaratalossa, ei kussakin maassa vaan vain Puolassa. Sieltä koko maanosan lamput, käytän tätä sanaa piruuttani, tilataan tarpeen mukaan milloin mihinkin Euroopan maahan. Meinasin kaatua silkasta hämmästyksestä rollaattorin kyljestä tämän hulluuden kuultuani. Kustannuskysymys on kuulemma syy tämmöiseen käytäntöön. Keskitytään ja ulkoistetaan. Kuka saa kärsiä? Asiakkaat.  Kun lamput loppuvat hyllystä, jäädään odottelemaan Puolan toimituksia ja saattaa kestää kuukausia, kuten minulle kerrottiin. En sitten millään kuuna kullan valkeana opi siihen, etten saa Stockmannilta haluamaani tavaraa. Ja jos saan, niin sitten joskus, kun saavat taas hyllyn täytettä. ¨

Tähän heidän huonoon jamaansa ei enää millään mahtuisi ei-oon myyminen. Nyt on etsittävä uusi lamppukauppa, jolla olisi näitä polttimoita vielä hyllyssä. Muuten kylpyhuoneeni tarvitsee taskulamppuja (saako paristoja?) tai kynttilän  (onko niitä saatavissa?) valoa. Mihin tämä maailma on menossa? Palaudutaanko johonkin kummalliseen aikaan, kun oli kaikesta pulaa, pitkiä jonoja kauppojen ulkopuolella, kun puoti saanut esimerkiksi lampputäydennystä? Olenko pahassa painajaisunessa ja herään kohta entiseen tuttuun yltäkylläisyyden maailmaan?

PIENET SENTIT

Tulin puolison luota sairaalasta taksilla kotiin. Jouduin kauan autoa odottelemaan, erittäin kauan. Syykin selvisi myöhemmin matkan aikana. Kuljettaja oli nuori tummaihoinen kaveri, joka ehkä ajeli ensimmäisiä kertojaan taksia. Hän painoi kaasua nykäyksittäin, että syöksähdin aina eteenpäin. Ajoi huoletta päin punaisia valoja aivan kuin ei niitä olisi ollutkaan. Navigaattori oli päällä, josta seurasin reittiä ja olin ihmeellistä kyllä luottavainen, että selviäisimme kommelluksitta perille. Mies oli silmin nähden ylpeä ammatistaan ja ennen kaikkea autosta, jota suvereenisti voi hallita.

Hän naputteli sormillaan rattia, vilkuili minua taustapeilistä valkoiset hampaat välkkyen, vaihtoi kaistaa tuon tuosta ikään kuin näyttääkseen lisää, kuka auton liikkeitä oikein määräsi. Kumma kyllä en vieläkään huolestunut. Hän oli omituisesti saanut sympatiani puolelleen.

Eräässä risteyksessä jo Katajanokan puolella hän vaikutti epävarmalta, minne ajetaan, vaikka navigaattori antoi neuvoja. Ryhdyin oppaaksi. Pääsimme perille ja hän onnistui vielä kerran nytkähtämään oikein reilusti kotikadulla kuin loppusilaukseksi. Kaivoin rahaa laukusta, mittari näytti 20,30 €. Kuljettaja sanoi 20 euroa. Minä korjasin. "Ei, ei, minä ei ottaa koskaan senttejä, ne olla niin pieniä.". En pannut vastaan, mutta ihmettelin, miten hän saa työnantajalleen kassan täsmäämään. Kiitin ja annoin kaksikymppisen.

HYMYJEN KIRJA

Nyt on mieli apea, kun en osaa. "Konstiko lauluja laatia on, kun on laulajan lahjat! -vasta se tietävi työn, kell´ ei lahjoja oo" (Eino Leino). Heräsin varhain yöunilta ja tässä olen. Tyhjä tila edessäni, sama päässä. Mutta kirjoittaa pitää, vaikka "ei lahjoja oo".

Lainaus on lapsuudenkotini kirjaston kirjasta Hymyjen kirja (Otava 1944), toimittaneet Kaarlo Marjanen ja Ensio Rislakki. Kirja tuoksuu ummehtuneelle, kuten kauan hyllyssä olleella kirjalla on tapana. Toimittajat ovat omistaneet teoksen "Aleksis Kiven suurelle muistolle". Huumoria vuosikymmenten takaa Armas J. Pullasta ja nimimerkki Ollista (Väinö Nuorteva) lähtien. Kiljusen perheen luoja Jalmari Finne  myös parilla kertomuksellaan hymyä tuomassa lukijan kasvoille. Sivuja kirjassa viidettä sataa. Armoitettu hauskuuttaja aikojen takaa Sakari Pälsi fallesmannin Arvoineen on minua naurattanut nuorempana lukiessani Arvon ja naapurin pojan Sakarin seikkailuista. Poikaviikareiden joukkoon olisivat hyvin sulautuneet vaikkapa Mark Twainin Tom Sawyer ja Huckleberry Finnikin. Samantuumaiset kujeet pojilla.

Tiitus (Ilmari Kivinen) oli jo 1940-luvulla  samoilla linjoilla suomalaisuudesta kuten tämän päivän saksalaissyntyinen Suomessa asuva Roman Schatz uudessa ratkiriemukkaassa kirjassaan Voi maamme Suomi. Tiitus sanoo "Onko mitään harmittavampaa ja kiusallisempaa kuin olla tekemisissä suomalaisten kanssa? Suomalaiset ovat omituisia, kiperää ja korviaan myöten itsepäisyyden syntiin vaipunutta väkeä, täynnä kummallisia päähänpistoja ja metkuja. Ei heistä saa selvää..." Kai me sitten olemme tämmöisiä.

Uuno Kailas on kirjoittanut runon lehmän hännästä. Kaikkea kans,sanon. "Runon lehmän hännästä tehnyt oon/, sekös kiukutti filistereitä: / Runoniekkojen aatos varjelkoon, / käy selviä navettateitä./ Runotarko- niin tuumi yks viisas mies- /vois viihtyä läävän puolla/ Uh, vaarallistakin on kukaties / runous, joka syntyy tuolla..."

Tämmöistä tänään minulla Hymyjen kirjan sivuilta. Jos joku miettii filisteri-sanaa, se tarkoittaa moukkaa tai poroporvaria.

KAUNEUSSALONKI

Blogiini on ilmeisesti joku putkahtanut vahingossa Réunionista. Uskon vahinkoon, koska eräs ystäväni kerran sanoi, ettei muuten tulla tekstiäni lukemaan ainakaan ulkomailta.  Nyt on kolme kertaa käyty siis Réunionista. Sehän on se piskuinen saari isomman Madagaskarin vieressä Intian valtameressä ja kuuluu Ranskalle.

Olen taas alkanut nähdä unia, joista joitakin muistan. Äitini on usein pääosassa. Hän on nuori ja minä olen pikkutyttö. Me olemme Aleksanterinkadun Salon Paris´issa ja siellä tuoksuu hyvälle. Valkeisiin vaatteisiin ja päähineisiin pukeutuneita kosmetologeja, Kukaan ei puhu kovalla äänellä. Tyylikäs odotustila, jossa äitini kanssa odotan. Vedän hyvän tuoksuista ilmaa keuhkoihini ja toivon olevani iso tyttö, joka myös pääsisi hoitoon. Mutta isä hakee minut pois, koska äiti jää sinne moniksi tunneiksi. Kotiin tultuaan hänkin tuoksuu hyvälle ja on hyvin kaunis punaisia kynsiä myöten. Koko hoito päästä varpaisiin on takanapäin. Isä katselee puolisoaan hyväksyvästi. Illalla on Kansallisteatterissa ensi-ilta. Minua tulee luultavasti Raimo kolmannesta kerroksesta vahtimaan. Me asumme toisessa.

Tämä uni ehkä siksi, että menen huomenna kasvohoitoon. Salon Paris´ia ei enää ole.  En mene sen kaltaiseen  ylelliseen paikkaan, eikä kosmetologini ole valkeissa vaatteissa. Tavoitan tutun hyvän tuoksun, suljen silmät ja nautin. Eikä minusta tule yhtä kaunista kuin äidistäni. Äiti oli siro ja sievä päästä jalkoihin. Pidän silmiä kiinni ja näen hänet valmistautumassa teatteria varten. Kasvojani hierotaan hellästi. Viivyn hetken menneisyydessä.