NEILIKOITA JA POLKAA

No, ei ole ahomansikoita torilla myynnissä. Hakaniemen torilla kolme "maalaismyyjää" ja kaikilla vain herkullisia kantarelleja. Niitä en ostanut. Perunamyyjältä pesemättömiä (en ymmärrä pestyjen ideaa) Siiklejä, sipulia, porkkanoita ja herneen palkoja. Sitten marjamyyjien kimppuun. Ei mitään Salsaa, vaan kunnon Polkaa, avomaan vadelmia ja pensasmustikat unohti myyjä antaa, huomasin vasta kotona. Harmittaa. Kukkamyyjää en voinut ostamatta ohittaa. Vanhanajan neilikoita muutama kimpullinen. Hakaniemen hallissakin pasteerailin hetken ennen kuin tilasin taksin. Näissä merkeissä meni tuuraajapäivä kampaajan lisäksi. Kotona odotti eräs ruokittava, että ei kun Siiklit kattilaan ja tarjolle jauhelihakastikkeen kera.

Olinkin taas ylen lopahtanut päivän tekemisistä. Pakollisista suoriuduin joten kuten ja sitten heittäydyin sohvalle ja aloin lukea uutta Helsingin kaupunginmuseon Sofia-lehteä. Ensi vuonna vihdoin Senaatintorin laidan korttelit saavat uuden ilmeen museokokonaisuuden muodossa. Turisteilla vastaisuudessa muutakin katseltavaa kuin Aleksanteri taustoineen. Hakasalmen huvilassa vielä näyttely  Musiikkia!  Jazztyttö-nukkeja, paljetteja, charlestonia (äitini osasi tätä tanssia) ja strutsinsulkia. Pääsinsinköhän raahautumaan? Ja eikös huvilan kahvilassa saa kuudella markalla kahvia? Vai oliko viidellä?

Mistä johtuu, että Hakaniemen torilla näkee rollaattorin ja pyörätuolin kanssa liikkuvia ihmisiä enemmän  kuin Kauppatorilla? Sujahdin joukkoon ihan huomaamatta. Tosin nupukivipäällyste vaan on Kauppatorin kiveystä karheampi ja kuoppaisempi. Tärittää reilusti. Alanko minäkin toivoa kummallekin torille asfalttia? No en. Nupukivet kuuluvat  asiaan, eikä niitä sallita peittää. Helsingin historiaa nekin.

SALSAA VATSASSA

Palveluseteliasia etenee. Soitin yhdelle tuottajalle ja sieltä tullaan ensi viikolla tutustumiskäynnille kotiin, että minkä moinen hoidettava on, tehtävät ja sitten minkä oloinen olen minä. Ja minä katsastan tuottajafirman. Vaatimuksena minulla: lähihoitaja, vaipanvaihto-osaaminen ja syöttämistaito sekä vielä seurantaa, että kaikki puolisolla hyvin. Kerroin aggressiivisuudesta sekä kokoaikaisesta vuoteessa olemisesta. Hui kuinka jännittävää ja minulle aivan uutta tämmöinen palvelu. Käynti ei ole sitova. Jos tykästytään puolin ja toisin, pannaan pyörät pyörimään ja seuraava vaihe on yhteydenotto omaan sosiaaliohjaajaan, joka etenee asiassa tahollaan.

Eilen lämmintä. Hiki pinnassa laahustin roskikselle (kaksi kertaa). Aurinkoa ja tuuletonta. Isias hiukan hellittänyt. Vaihtelee. Lonkkavaiva ennallaan. Ei vaihtele. Eilen myös laitoin valmiiksi tämän päivän ruuan, että saan syötetyksi palattuani asioilta. Herkun pojat vitsailivat jäävänsä syömään, kun juuri paistoin jauhelihaa heidän tullessaan. Yöllä satoi ja mikäli unessa oikein ymmärsin, ukkostikin. Pilvistä ja yhä sateen tuntua. Tänään tuuraaja- ja toripäivä.

Sitten söin Herkun mansikoita, jotain Salsa-merkkistä marjaa Särkisalosta. Ei lähelläkään Polkaa. Salsa saattaa olla parempi latinotanssina kuin mansikkana. Pesin koneellisen pyykkiä, aivastin yhdeksän kertaa ja vaihdoin puolison haavapainauman siteen. Sitten piti taas levätä. Joku voi ajatella, että oikein levätä moisten jälkeen, mutta se nyt vaan on niin. Lonkka ei anna anteeksi vääriä liikkeitä ja niitä tulee kuin tuleekin tehtyä. Pitäisi muistaa nostaa vuodekin ylemmäksi vaipan vaihdon ajaksi, mutta ei. Ja taas pitää levätä. Jos ei muuten, niin hetki rollaattorin päällä pyrstöllään. Mutta menee se näinkin kuten Aleksis Kivi on sanonut  "...tämän elämän retkutus käy laatuun, käypä se."

JOKO HELLE HELLII?

Nyt arvuutellaan, missä menee helleraja rikki Suomessa. On karttoja, spekulaatioita, todellista tietoa, toivoa ja epätoivoa. Minä veisaan viis, missä se menee rikki. On laskettu, kuinka monta lämmintä päivää on tänä kesänä ollut ja koska viimeksi on kesä näin kolea ollut. Minusta se ei varsinaisesti "kolea" ole edes ollut. Kyllä kesältä on tuntunut koko ajan. Yrjö Kivimies sanoo kolean synonyymiksi kylmän. Kylmä kesä ei taatusti ole ollut. Viileähkö kyllä. Jos on totta, että saamme hellettä, alkaa uusi keskustelu siitä ja minun kaltaiseni manaavat liiallista lämpöä, joka panee läähättämään, ihmisen vaisuksi, janoiseksi ja joskus jopa ärtyneeksi. Kesä on kesä, on ilma mikä tahansa. Kukat kukkivat, ruoho on vihreää, mansikat myynnissä ja uudet perunat kattilassa. Tilli tuoksuu.

Vasen jalka koko pituudeltaan minua terrorisoi. Isias. Tuulettimet edesauttavat asiaa, mutta on pakko ainakin päivisin makuuhuoneessa puolison takia käyttää. Läpiveto on pahasta, tuulikin panee roskiskeikalla kolottamaan lisää. Onnahtelen rollaattorin kahvoissa entistä enemmän ja pidän vasenta jalkaa lujasti käärittynä lämpöiseen. Syön Panadolia, kuten lääkäri aikoinaan määräsi. Kun menen palvelusetelin turvin lääkäriin saamaan uusittavia reseptejä, pyydän voimakkaampaa rohtoa jalkaan. Nautin jo etukäteen, että voin samana päivänä hoitaa lääkärin vastaanoton, pankin, mahdollisen kampaajan, Herkun, muitakin kauppoja ja vielä mennä vaikka Stockmannin samppanjabaariin lasilliselle. Elämähän alkaa maistua entiselle. Kerroin jo puolisolle järjestelystä ja hän ynähti hyväksynnän.

Uusi päivä alkanut. Herkku tuo tavaraa. Huomenna tuuraaja, kampaaja ja Hakaniemen tori. Perään kuulutan ahomansikoita. Mesimarjoista tuskin kannattaa keskustelua virittää. Nuuhkin tori-ilmaa ja katselen elämää sillan "tuolla puolen", jonne kunnon porvari ammoin ei Helsingissä mennyt. Nykyisin menee.

ILOINEN KUIN KISSA LIUKKAALLA JÄÄLLÄ

Nyt sisaret ja veljet, iloitkaa kanssani. On soitettu sosiaalitoimistosta ja kerrottu, että saan käyttööni vihdoin ja viimein palvelusetelin. Iki-ihana sosiaalivirkailija lähettää palvelun tuottajien nimilistan minulle ja saan valita, mistä firmasta sijaiseni otan. Sos.tsto antaa sitten lähetteen. Alkoi Lyyti kirjoittaa. Alkoi myös jännittää.

Olen vuosien ajan mennen tullen puhunut kotiin tulevasta omaishoitajan sijaisesta ja nyt se on tapahtunut. Helsingissä voi viedä tiettyihin laitoksiin hoidokin päiväksi, mutta vuodesijoja heillä ei ole. Siis ei vuodepotilaille sopivaa. Intervallihoitopaikka on tarkoitettu hiukan pitemmäksi ajaksi kuin yhdeksi päiväksi. Tämä kotiin tuleva sijaisuus on hieno järjestelmä, jota olen todellakin kaivannut. Hoitaja on kuulemani mukaan asiaan koulutettu ja sille vihkiytynytkin tehden kaikki omaishoitajan työt hoitotoimenpiteineen, syöttämisineen, kaikkineen. Kokeilen oitis.

Eilinen suihkutus sujui kitkatta, mutta vuoteen kaidejärjestelmä ei ollut suihkuttajan mieleen. Aina on jotain. Makuuhuone liian pieni, nosturi liian suuri, sängyn alla esteenä olevia sähkövuoteeseen kuuluvia johtoja...  Alan väsyä. Pitääkö kaikesta aina sanoa, moittia?

Jaahas, maailmalta kuuluu taas kummia. Israelilainen miljonääri Jason Buzi tuumailee Suomen olevan oivallinen pakolaisvaltio, jonne kotimaastaan lähteneet asutettaisiin. Buzilla on  Heini Särkän HS:n kirjoituksen mukaan lisää ehdotuksia pakolaisten sijoittamiseksi mm. Indonesian ja Filippiinien saarista jotkut ja sitten  Dominica, jolla on itsellään vähän asukkaita. Kotimaastaan lähteneitä pakolaisia, siirtolaisia, maahanmuuttajia on miljoonia. Osa tietysti jo sijoitettuina, mutta osa seilaa Välimerellä, kiipeää raja-aitojen yli henkensä kaupalla, kahlaa Saharan sannassa, suuntaa parempiin oloihin ja onhan heitä Suomessakin. Meillä kuulee toista sataa eri kieltä kaduilla ja kujilla, kulkuvälineissä. Isäni pyörtyisi, joka oli tottunut vain molempiin kotimaisiin ja turistien englantiin. Mullin mallin on tämä maailma.

Mutta minä olen iloisella päällä.

KIVISTÄ JUTTUA

Eilinen meni menojaan ihan sunnuntain tapaan. Tänään puolison suihkuttelua ja jo nyt karvat nousevat pystyyn ajatellessa, mitä väkeä tulee. Maanantait ovat ikäviä päiviä.

Fysioterapeutti soitti ja yllättäen kertoi alkavansa ottaa selvää, saammeko Kela-korvausta mahdollisesta seuraavasta 10 kerran terapiasta. Käynnit ovat nyt katkolla, enkä, näin meidän kesken, ole edes kovin innostunut jatkamaan, kun käynnit ovat olleet puolisolle yhtä piinaa ja kidutusta. Mutta mikäänhän ei ole kirkossa vielä kuulutettu. Kunnioitan terapeutin aktiivisuutta.

Tuuraajatorstaina on kampaaja, enkä muualle ehdi. Tietää nettitilausta Herkkuun. Odotan kasvavalla innolla palveluseteliä. Mitäs jos kaupunki antaakin koko asian kuivua kokoon? Meinaa, että se vapaa, mikä nyt omaishoitajilla viran puolesta on, riittäköön. Onhan se minulla 12 tuntia kuukaudessa. Kolme viikkoa kohden. Ei ole enää O-naapuriakaan, jota voisi pyytää avuksi, eikä muista ystävistä ole oikein tulijoiksi. Omat elämät ja kiireet, vaivaisiakin joukossa. Puoliso intervallihoitoon? Ei, en ole sillekään ajatukselle juuri nyt lämmennyt. Semmoisesta vapaudesta en osaa nauttia.

Istuin tänään parvekkeella aamupalan kanssa. Oikein mukavaa. Minulla on partsilla kiviä, eikä niitä ole vähän. Aikoinani olen kerännyt suuriakin mötiköitä luonnosta, pienempiä matkoilta ja puutarhakaupasta ostanutkin. Niitä on lattialla ja pöydän tapaisilla ympäri parveketta. Tykkään kivistä. Niillä olisi tarinoita, vaan pysyvät vaiti historiastaan. Mua ennen syntyneet ja jälkeheni jäävät. Vaikka pois heitettäisiin, eivät lakkaa olemasta.

Ei passaisi nyt lorvia. Oma vuode päiväkuntoon, suihkuun, vaippapussi roskikseen, silmäys, että huusholli  jollain lailla kondiksessa. Lopuksi hymyä huuleen.

RAKKAUSHUIJARI, TULE TAKAISIN

Yhteen aikaan en ymmärtänyt naisia, jotka antautuvat rakkaushuijarien kynsiin. Olen alkanut ymmärtää. Nämä "auervaarat" ovat näyttelijöitä, tietävät mitä tekevät ja tekevät roolinsa hyvin. Nainen kaipaa läheisyyttä, on yksinäinen, on iäkäskin. Sitten elämään ilmestyy nuorempi kaveri, joka osaa puhua, katsoo silmiin, hieroo olkapäitä ja sanoo vakavalla äänellä rakastavansa. Mies tarvitsisi vähän rahaa, kun äiti sairastaa. Nainen uskoo ja antaa. Mies ujuttautuu enemmän ja enemmän naisen elämään tehden naisen siinä ohessa onnelliseksi. Nainen tekee kaiken, mitä rakas pyytää.  Totuus tulee esille, esirippu alkaa laskeutua, kaveri häipyy jättäen jälkeen petetyn ja särkyneen sydämen. Nainen on taas  yksin, mutta hän oli hetken niin onnellinen. Mies etsii uudet olkapäät ja kuiskuttelun kohteen, esirippu nousee. Ymmärrän näitä naisia paremmin kuin ennen. He vain kaipaavat läheisyyttä ja rakkautta ja ottavat ne vastaan, kun tarjotaan, ehkä sen valheeksi tietäenkin. Kaipuu on suuri ja hinta on kova. Mutta kannatti maksaa.

Tarmo Manni aikoinaan teki hienon roolityön Gabriel, tule takaisin-elokuvassa (Mika Waltarin näytelmä 1945). Siinä kaksi sisarusta joutuu Gabrielin huijaamaksi, mutta hekin olivat hetken onnellisia. Toivovat Gabrielia takaisin. Tämä ei tule.

Näitä huijareita oikeassa elämässä on aina ollut ja tulee aina olemaan. Nainen ei usein kerro kokemuksestaan häpeän tunteesta. Menihän hän halpaan. Tai teki sen tieten tahtoen. Mitä väliä, oli sen väärti. Jos pankkitili on tyhjä, on se huonompi juttu. Eikä varoituskellot kilkata missään vaiheessa, kun rakkauden sumussa ollaan. Suomessa häärivät aikoinaan sekä Ruben Oskar Auervaara että "kreivi" Pertti Ylermi Lindgren hyvällä menestyksellä pilke silmäkulmassa naismaailmassa. On niitä muitakin ja vielä maailman sivu. Eikä yksikään tule takaisin.

EKA ELOKUUTA

Tervetuloa elokuu, mutta
"suvi vielä tenhonsa suo,
viel´ aurinko lempensä hehkuvan antaa,
ja aaltoin välkkyvä vuo
lyö riemuiten vasten kalliorantaa..."
(Juhani Siljo)

Näin on, elokuu ja jo hymyyn käypi bloggaajan suu. No, säätieteilijä ennustaa poutaa ja lämmintä, mutta ei ainakaan vielä mitään helteistä puhu. Eikä olisi ensimmäinen kerta, kun elokuussa elo on hikistä, aurinko kuumottaa ja lämpöä piisaa. Juuri eilen manasi golfaajaystäväni,  kuinka on vähiin jäänyt kolopallon pelaaminen. Jos on kentälle rohkeasti säätä uhmaten menty, niin on  tuulikin vienyt pallon raffiin, jonne se ei koskaan muuten joudu. Myönnän, ettei sää ole ulkolajeja tänä kesänä vielä suosinut. Tiedän kokemuksesta, mitä on märällä golfkentällä kävely sateessa tai heti sen jälkeen. Ehkä se tästä vielä iloksi muuttuu.

Ja sitten taas minulta päin ihmettelyä. Englannin lapsiprinssi sai vaariltaan ylenpalttisen kalliin leikkimökin ja britit ovat käärmeissään. Mutta jos pappa ostikin mökin ikiomilla rahoillaan, eikä kajonnut kansan kukkaroon?  Vai onko se vaan ihan puhdasta kateutta, kun tavallisemmat lapset saavat tyytyä vaatimattomimpiin mökkeihin?  Kyllähän me kaikki kaikkialla tiedämme, että on eroja, on rahoja ja sitten ei ole rahoja tämmöiseen. Elämä nyt vaan menee sillä lailla. Minulla  ei ollut mitään leikkimökkiä lapsena, vaikka mamman ja papan mökin naapurin lapsilla oli. En muista edes kinunneeni moista. No, minä olenkin sitä ikäluokkaa, joka ei suinkaan aina saanut tahtomaansa, emmekä osanneet edes vaatia.