NAINEN VAI MIES?

En katsellut Eurovisiokilpailuja, mutta luin, kuka voitti. Ensin luulin todellakin kysymyksessä olevan naisen, jolla on komea parta. Ennen muinoin tämmöiset ihmiset olivat sirkuksessa kansan ihmeteltävänä. Sitten luin, että voittaja olikin naiseksi pukeutunut mies ja hän lähetti terveisiä herra Putinille, että "ei meistä päästä eroon" tai jotain sinne päin. En tykkää tämmöisestä sekasotkusta, että ei enää tiedetä, onko  nainen vai mies. Eikös jossakin Ruotsin päiväkodissakin lopetettu hon- ja han-käsitteet? Ollaan vaan somasti ihmisiä. Sitten on she ja he vielä. Koska niistä luovutaan? Suomessa on vain "hän" tarkoittaen jompaakumpaa.

Sanoinko jo,etten tykkää tämmöisestä, että nainen ei näytä naiselta ja mies mieheltä? Olkoon sitten seksuaalinen suuntaus minne päin tahansa kallellaan. Vaikuttaa ikävältä, kun vastaantulijan sukupuolta ei enää tunnista ulkonäöstä. Minusta homma ei ole ihan tervettä. Onko tällä jotakin tekemistä nyt taas sen hiivatin tasa-arvon kanssa? Jos aikoinaan Marlene Dietrich pukeutui miehen pukuun esiintyessään, sitä pidettiin ihastuttavan sensuellina. Mutta hupsheijaa, vaatetus korostikin taiteilijan naisellisuutta! Ei hän koettanutkaan näyttää mieheltä. Mutta tämä itävaltalainen lauluvoittaja yritti näyttää naiselta, vaikka parta vähän hämäsi.Lanteetkin niin kaposet, että ei niistä lasta voi pullahduttaa. En tykännyt, vaikka opettelenkin vauhdissa pysyäkseni laajempaa avarakatseisuutta.

Tunsin kerran erään pikkupojan, josta aikuisena tuli "kummallinen". Siihen aikaan miehiä, jotka olivat mieltyneet käyttämään naisten vaatteita, pidettiin omituisina ja suhtautuminen ei aina ollut korrektia.Hän pelasi shakkia ja isäni toi hänet kerran klubilta vieraaksemme mökille. Vaatimuksena oli ollut, että miehen kamppeet päälle. Tähän suostuttiin ja niin ilmestyi hämäläiseen maisemaan erittäin tyylikäs valkoiseen kesäpukuun verhoutunut herraihminen.En ollut tavannut häntä vuosiin ja yllätys oli melkoinen hänen itsensä kertoessaan elämästään. Myös niistä haitoista, joita transvestiitti saa kokea. Huutelua ja pilkkaa, asiattomuutta ja tyhmyyttä. Vierailu oli sekä miellyttävä että murheellinen. Enkä häntä enää tavannut kuin kerran vuosia myöhemmin ratikassa. Jotain oli tapahtunut. Nuhraantunut naiseksi pukeutunut likainen mies, punaiset kuluneet lakat kynsissä, väsynyt ja alistunut katse. Missä oli se tyylikäs "nainen", jota helsinkiläiset olivat tottuneet kaduillaan näkemään? Missä oli se herrasmies, joka pukeutui aamuisin miehen pukuun töihin mennäkseen? Oliko hänet nyt mieltymyksensä takia täysin nujerrettu? Käänsin pääni pois, mutta häpesin käytöstäni.

TAVARATALO ON VÄSYNYT

Rullauduin eilen tuuraajapäivänä rollaattorin kanssa tavarataloon. Asiaa oli moneen kerrokseen. Jälleen jaksoin hämmästyä myyjien ja kassojen poissaoloa. Alusvaateosaston kassalla kuuden asiakkaan jono, eikä maksun vastaanottajaa missään, ei liioin myyjää osastolla. Odottelimme. Kolme asiakasta jätti ostamatta ja pani valitsemansa  vaatteet pöydälle ja lähti. Me muut odottelimme. Yksi myyjältä näyttävä tuli ja koska olin odottanut kauimman aikaa, pyysin palvelua. Minä siis vein omiin tarpeisiini tylysti tämän ainokaisen. Enkä tiedä, tuliko joku muu rahastamaan/myymään vai jättivätkö muutkin kyllästyneet ostamatta.

Olin suihkuverho-osastolla. Sama juttu. Ei myyjää, eikä kassaa. Kolme asiakasta odottamassa. Yksi myyjä tuli kassaan ja minä pyysin hankkimaan lisäapua. Hän sanoi soittavansa huonekaluosastolle, josta saa apua. Soitti ja huonekalumyyjä tuli. Tiesi suihkuverhoistakin ja ostin yhden. En malttanut olla pitämättä suutani kiinni. Huokaisten kerroin tässä tavaratalossa olleen ennen asiat toisin. Huonekaluosaston myyjäkin huokaisi.

Ruokapuolella liityin jonottajiin juusto-osaston palvelutiskillä. Yksi myyjä ja yhdeksän asiakasta odottamassa vuoroa. Myyjä maistatutti palvelemallaan asiakkaalla juustoja, niistä keskusteltiin, mietittiin ja muutamaa lajia ostettiinkin. Minä kysyin myyjältä, onko yksin vai voisiko pyytää apua. Yksin olen, sanoi. Odottelimme vuorolappuset kädessä. Yhdeltä asiakkaalta paloi pinna ja hän lähti. Minä olin kärsivällisempi ja tahdoin ehdottomasti ostaa Stripey Jack-cheddaria.Se on kuin juustopotpuri, jossa monta cheddaria kerroksittain. Ilmestyi toinen myyjä iso juustolaatikko kainalossaan. Oli käynyt ilmeisesti varastossa. Oli tullut lisää asiakkaita juuston ostoon. Päästiin asiaan.

Onko nyt todellakin niin, että huonoina aikoina pannaan vieläkin huonommaksi irtisanomalla henkilökuntaa ja siten ajetaan asiakkaat muihin myymälöihin? Näyttää todella omituiselta, kun suuret osastot ovat myyjistä ja kassoista tyhjillään asiakkaiden harhaillessa hyllyjen ja pöytien välissä itsekseen jupisten.Onko minunkin vaihdettava lähikauppani kauempana olevaan? Mitenkäs sitten tavaratalon käy, kun ei ole enää asiakkaita? Pannaanko pillit pussiin ja historiaan jää tarina yhdestä Suomen suurimmasta ja kauneimmasta tavaratalosta, joka aloitti toimintansa Helsingissä 1800-luvulla? Väsyttääkö 152-vuotiasta?

PÖLYNIMURIN SISÄÄNAJO JA MANDARIINIKIINAN MAHTI

Käytin eilen ensimmäistä kertaa uutta pölynimuriani.Siinä on näyttöruutu. Oli pakko tutkia ohjekirjasta. Entinen oli semmoinen vanhanaikainen, mutta melko hyvin imevä. Tämä imee niin, että paksut matot nousivat kippuralle, kunnes löysin imutehon säätöpainikkeet. Merkkivaloja joka lähtöön. Ihan kuin auton kojelauta, vilkkuja sentään ei ole. Muistan ikivanhan vuosikymmeniä sitten hankkimani Nilfiskin. Ihan yksinkertainen, mutta silloiseen aikaan moderni vehje. Ei ollut säätöjä, ei valoja. Huristen imi pölykissat tanakasti pystyasennossa seisovaan sisukseensa. Sen jälkeen on ollut monta imuria, aina pölytekniikan ihmeitä. Tämä nykyinen on sentään ihmeellisin.

Ohjeissa kielletään, että ei saa missään tapauksessa imeä värikasettien värijauhetta. En ollut aikonutkaan. Ei liioin saa imaista räjähtäviä nesteitä tai kaasuja. En näitäkään ole aikonut. Seuraavan ymmärrän, avointa imuputkea ei ole hyvä pitää kasvojen lähettyvillä koneen käydessä. Ei kerrota, miksi, mutta arvaan, että imuri voi skalpeerata. Kyllä nyt, kuulkaas, alkaa koti puleerautua näillä imuilla, kun tällä tehovehkeellä mennään nurkasta nurkkaan. Kokonaan en huushollia ensimmäisellä kerralla imuroinut. Oli semmoinen koeajo vasta. Pitää tutustua lisää.

Puhelimessa keskustelin N:n kanssa maailman kielistä ja Ilkka Malmbergin kirjoituksesta, jossa sanotaan ruotsin kielen olevan turhaa. N on suomenruotsalainen ja hyppi heti seinille. Ihan oikeasti, pieni kieliryhmä maailman kieliryhmien joukossa. Niin mutta kun Islannissakin ymmärretään, väitti N. Tästä ei tokikaan ollut Malmbergin kirjoituksessa kysymys. Jos mennään pitemmälle Eurooppaan, on ruotsi sama kuin puhuisimme siansaksaa tai klingonia, yritin.Malmberg hehkutti englantia ja näinhän se on. Pikkulapsetkin puhuvat englantia ja sillä pärjää maailman turuilla, jos ei nyt aivan Kiinassa, jossa on se maailman eniten puhuttu kieli, mandariinikiina. Englanti vasta kolmantena hindin jälkeen, espanja vanavedessään. Ruotsi ei päässyt tähän listaan. N:ää huvitti,kiina! No, siellä on toista miljardia kiinalaista ja kaikki puhuvat mandariinikiinaa. Siinä on se ykkönen. Venäjän kieli tässä listassa kahdeksantena. Ranska kolmantenatoista. Väliin mahtuu saksa, japani, portugali, bengali, thai, korea ja arabia. Muut kaukana perässä.

N koetti vielä kepillä jäätä: mitenkäs sitten suomi? Sitä ei puhuta kuin viiden miljoonan ihmisen voimalla, eikä Islannissa ymmärretä. On kuin hyttysen pissa. Juu, sanoin, mutta siitä ei ollutkaan kysymys. Esperanto taitaa jäädä suomenkin jälkeen. Eikä sen kielen maailmanlaajuisesta osaamisesta ikinä tullut mitään, vaikka vanhempieni ystävä Ema-setä puolusti esperantoa henkeen ja vereen, opetti sitä ja puhui sitä kuin vettä. Minullekin aiottiin opettaa ja saatiin vedetyksi ainakin kerran mukaan, mutta tuntui niin hoopolta, että suututin Ema-sedän mielipiteilläni ja lopetin opiskelun. Sen taisin varmuuden vuoksi saada kallooni, että "mi amas vin" tarkoittaa rakastan sinua. Mihin olisin sitä tarvinnut, en tiedä.Ehkä keräsin tätä lausetta varmuuden vuoksi eri kielillä. Käytettiin  saksaksikin molemmin puolin seurustellessani Horstin kanssa. Siinä iässä rakkaus on totista puuhaa, melkein kuolemaksi, jos se päättyy. Jäin henkiin.Enkä enää tarvinnut "ich liebe dich".

MARMATUSTIISTAI

Puoliso aamupalan jälkeen taas puhtoisena vuoteessa. Minä lipitän intialaismukista maitokahvia, katselen ikkunasta ulos, jossa kevät pakeni jonnekin kylmän taakse ehkä väliaikaisesti kuitenkin. Laadin eilen kirjelmän itselleni muistutukseksi kotiavustajien työstä.. Siinä on ruusuja ja risuja. Puhun näistä kaupungin virkamiesten tultua. Isojen kirjoituspöytien taakse kun ei kentältä ja ruohonjuuritasolta aina tosiseikat yllä, niin on hyvä kertoa, mitä todella tapahtuu.

Eilen oli pesupäivä ja taas jäin miettimään, onko jokainen kotiavustaja aivan varmasti saanut lähihoitajan koulutuksen sosiaali- ja terveysalan tutkintoineen? Työskentely toisella avustajalla siihen malliin, että pani vahvasti epäilemään. Toinen oli ammattitaitoisempi. Olimme ilmeisesti kaikki iloisia, kun visiitti päättyi ja avustajat jatkoivat matkaa seuraavaan pesukohteeseen. Minä aloin valmistaa lounasta. Meillä on neljä syömistä päivittäin. Iltapala tosin koostuu kevyesti vain voileivästä ja lasillisesta mehukeittoa lääkkeitten kanssa. Lääkitys kolme kertaa päivän mittaan. Väliin heitän huushollihommat. Puolison aggressiivisuus huomattavasti vähentynyt. Verbaalinen lahjakkuus kirosanojen osalta ei niinkään. Mutta hoitotoimenpiteet saan tehtyä hänen ollessa jopa tämän tästä mukavasti yhteistyöhaluinen. Elämä helpottunut. En enää huokaile "no, itsehän olen tämän valinnut".

Kun sosiaalitoimisto ja kotiavusto vierailee, minulle tuputetaan jälleen useampaan kertaan viikossa kotiavustajien käyntejä. Tekemään mitä??? Jos vaikka tarttuisivat uuteen ja hienoon pölyimuriini, niin silloin se olisi oikeaa kotiapua. Kuntien säästäminen tappoi kotiavun oikean idean. Nyt pestään asiakas, lääkitään ja ehkä täytetään dosetti ja syötetään. Dosettiin en tohtisi meillä antaa koskea. Kun katselen pesemistä, epäilen, jos pillerit menisivät oikein. Eilenkin toinen avustaja, pyydettyäni rasvaamaan puolison jalat pesun jälkeen, aikoi levittää pesuvoidetta purkista, ennen kuin ehdin hätiin. Perusvoideputkilo olisi ollut parempi vaihtoehto ja niissähän lukee, mitä sisältävät. Kaikki pitäisi antaa käteen, opastaa ja neuvoa. Lähihoitajaa? Kuitenkin meillä on iso hoitotarvikepöytä makuuhuoneessa, jossa hyvässä järjestyksessä purkit, putkilot, suojakäsineet, siteet, sidokset, pesukäsineet, vaipat, puhalluspullo sekä kertakäyttöiset suojalakanat. Sen kuin vain etsii oikean ja ottaa.

Tämä on nyt taas tätä samaa jaaritusta, jolla olen ennenkin blogin täyttänyt. Pitää marmattaa.

KAIKKI TIET EIVÄT VIE ROOMAAN

Hulmahtipa, hulmahtipa jälleen ylitseni kateuden tunne lukiessani ystäväni kirjettä Italiasta. On ollut miehensä kanssa Roomassa taidenäyttelyissä. Pariisin d´Orsay-museo oli lainannut Vittorianon Complessoon Monetia, Manetia,Degasia, Milletia,Gauginia, Pissaroa ym teoksia. En ole koskaan ollut d´Orsay-museossa, vaikka Pariisissa kyllä. Käydessäni tämä rautatieasema ei ollut vielä taiteen omistuksessa. D´Orsayn lainaamaa näyttelyä ennen Complessossa oli Cézannen ja muiden italialaisten 1800- ja 1900-luvun taiteilijoiden töitä. Roomassa on luostareita ja Bramanten luostarissa oli niinikään tutkittavaa. Nyt englantilaiset taiteilijat olivat tehneet maihinnousun Roomaan. Muun muassa minulle tuntemattoman viktoriaanisen ajan taiteilija Lawrence Alma-Tademan teoksia. Ystäväni kirjoittaa näille kaikille englantilaistaiteilijoille olleen yhteistä se, että palvoivat kauneutta, jota ammensivat mytologiasta, Shakespearen näytelmistä kuin myös antiikin ajan historiasta. Washingtonin  National Gallery of Art toi Roomaan nyt keväällä impressionisteja. Etunenässä van Gogh. Roomassa en ole ollut, että taas kirjettä lukiessani olin ihan kippurassa siitä murheesta, että vain pohjoisempi osa Italiaa tuli käytyä pariinkin kertaan. Miksi hitossa emme menneet taidetta ja historiaa täynnä tihkuvaan Roomaan? Nyt saan katsella vain ystäväni lähettämiä brosyyreja ja nieleskellä harmin kyyneleitä. Tuleekohan minulle seuraava elämä?

Kotona olen nyhjöttänyt puolison kanssa. Uloslähtijäksi hänestä ei nyt ole. Eikä ilmakaan houkuttele. Roskiksella käyn.Eilen sateessa.Kujan puoleisen roskisvajan oven lukko rikki. Ovi repsottaa avonaisena. Joskus se on rikottu tahallaan, kun ollaan luultu parempiakin aarteita olevan oven takana. Lienee pettymys ollut melkoinen.

Minulla on koivun oksia maljakossa. Tulivat kukkakimpussa kylkiäisinä ja kukkien repsahdettua, otin oksat talteen. Nyt ne viheriöivät somasti pienen pienine lehtineen maljakossa. Linnut mellastavat pihalla, varis ajaa takaa harakkaa, reviiritappeluita, pesäkatselmuksia. Lokit suhahtavat vauhdilla ohi ja toivottavasti myös roskisvajan katon ohi, ettei vain pesänteko sinne houkuta. Jo pari vuotta olemme saaneet kulkea roskikselle ilman kalalokkien hyökkäyksiä. Räpylät hiuksissa ei ole mukavaa, muista merkinnöistä puhumattakaan. Luulen, että ensimmäisten kesien kalalokkipariskunnasta toinen jättäytyi leikistä pois. Näin sitten tutun näköisen linnun tuovan katolle uuden kumppanin, joka ei ollut ilmeisesti ollenkaan tyytyväinen pesäpaikkaan. En ole aivan varma, mutta se näytti katselevan kattoa halveksivasti ja sitten hämmästyneenä kumppaniaan. Kaikkea sitä tarjotaan...

FIKSU TAI SITTEN EI

Kyllä nyt taas kirjoituttaa, vaikka ei ole suuremmin asiaakaan. Silloin kyllä fiksuna olisi parempi olla kirjoittamatta, mutta kuka väittää, että olen fiksu?

Meiltä alkaa loppua ruoka. Onneksi Herkku tuo huomenna tehtyäni tilauksen. Pääsen liikkeelle vasta 8.päivä. On tämä semmoista organisoimista ja sidoksissa olemista, johon kyllä on alkanut vähitellen tietysti tottuakin vuosien aikana. Joskus kun hiukan vieraammalle ihmiselle kerron, hän ei ymmärrä tai usko. Parempi olla kertomatta. "Mikset sä pääse? Pyydä joku kotiin.Onhan sulla vapaata.Eiks miestä voi sitten jättää?" Olen kuin joku kummajainen järjestäytyneessä elämässä. Kesä taas tuo tullessaan uusia ikävyyksiä. Tuuraajilla lomat, kaupungilla ei tuuraajan tuuraajaa, on vaan sinniteltävä. Taivaan kiitos tietokoneesta, netistä, verkkopankista,puhelimesta ja siitä, että roskikselle ei ole kilometrien matka. Eilen kipaisin kaksi kertaa ja toisella jäin J-P:n kanssa suustani kiinni. Puhuttiin tämän talon asioista, kuten kunnon naapurusten kuuluukin. Privaattiasiana tuli esille se, että J-P:n pojalla oli synttärit. Kunniakkaat 5v. Toivotin tomeralle miehenalulle hyvää syntymäpäivää. Samana päivänä oli luovuttu lastenrattaiden käytöstä. Eihän semmoisia enää iso mies.

Aloitin Italiaan kirjettä. Siitä kuuluu tulla nyt pitkä. Edellinen hiljattain oli pelkkää sairaalatarinaa ja sitä ennen oli tolkuttoman pitkä väli ja se on kurottava nyt umpeen. Italiassa ei mediat paljoakaan vaivaudu Suomen asioista kertomaan, että tärkeät kuulumiset ovat ystävien varassa tai jos joskus Suomi-Seurassa on suomalaisia sanomalehtiä. Nekin viiveellä. Italialaistunut ystäväni on politiikasta kiinnostunut ja minulla onnettomalla ei täkäläisestä aivan vahvaa tietoa ole, kun satunnaisesti seuraan ja torstaisin joskus kuuntelen ja katselen tv:ssä eduskunnan kyselytunteja, joista en sitten edes kaikkea muista. Hän on myös taiteesta kiinnostunut ja olin hyvin onnellinen muistaessani mainita Tove Janssonille pyhitetyn puiston Katajanokalla. Vanha puisto ja Töölöntorin nurkalta-blogin pitäjän mielestä himpun verran ränsistynyt. No, vielä ei olla kesässä, jolloin vähän petraantuu. Ainakin puihin lehtiä ja maahan ruohoa. Kukkaistutuksista en ole varma. Tuskin sinne ainakaan pykätään Muumia puistotontuksi.

Jotkut ystäväni ovat jo pitemmän aikaa olleet sitä mieltä, että televisiosta ei enää tule kunnon ohjelmia. Olen aina semmoinen jälkijunassa kulkeva ja nyt olen itsekin asian äkännyt. Harvoin kivoja ja hyviä elokuvia, ja jos, niin uusintoja, keskustelutkin vatvovat yhtä ja samaa, uutiset totta kai käypiä, muuten sitä tipahtaa. Ruokaohjelmien runsaudesta olen paasannut ja yhä olen samaa mieltä, että aivan liikaa. Sitten nämä hengissä pysymyskilpailut milloin missäkin primitiivisissä olosuhteissa! Ei kiinnosta minua.Kauniita ja rohkeita en seuraa.Emmerdalea kyllä, jos on aikaa. Kauppakanavien mainokset uuvuttavat ja ostokanavienkin ohjelmat junnavat samojen ohjelmien parissa. Animal Planetissa liiankin tutuiksi käyneitä leijonia ja haikaloja, tarinat maan alla ja päällä toistavat itseään. Vai olenko minä muuttunut liian vaativaksi ja kriittiseksi? Kuuntelen mieluummin äänikirjaa varhain vuoteessa ja puolison hiukan yskän karhentamaa nukkumista. Keuhkot kuitenkin kuvattiin puhtaiksi nyt viimeisimmällä sairaalakeikalla.Sitten nukahdan ja nukun pitkän yön. Nukahtamispilleriä en useinkaan enää tarvitse. Silmänaluset ja iho tykännyt. Elämä on ihan kivaa ilman  televisio-ohjelmiakin. Enkös ole kuitenkin aika fiksu?

VAPPU JA IHANA TOUKOKUU

Klara vappen, bara vatten, hela natten!  "Glada Vappen". Sanontahirviö! Mikä ihme on Vappen? No, suomenruotsalaiset tätä käyttävät ja toivon totisesti että huumorimielessä tietäen sen, että sanonta on alun alkaen teekkarihuumoria. Mutta muuten "Vappu tuo käen kainalossaan ja pääskysen povessaan". Ja nyt kun tuosta toisesta kotimaisesta kielestä käydään kädenvääntöä jälleen kerran, niin toivotan Glad Valborgdag. Oikeastaan Första maj on kauniimpi ilmaus.

Manta sai lakkinsa ja karnevaalitunnelma oli riemuisa televisiosta nähtynä. Huiskat ja ilmapallot, irtonenät sun muu rekvisiitta yltäkylläisesti tarjolla. Hei, me juhlitaan! Minä tunsin kerran erään herrahenkilön, jonka juuret olivat kaukana Israelin maassa. Hänellä oli juutalaiset piirteet ja juutalainen nenä, viikset ja silmälasit, tuuheat kulmakarvat. Tämmöisiä vappunaamareita sai -ja saa ehkä nykyäänkin- ostaa. Minusta oli pelottavaa katsella tuntemani herrahenkilön kuvajaisia kaduilla. Yritin saada vaikutelman enemmänkin Marx-veljesten Grouchosta.

Itselläni ei ole ollut milloinkaan muuta vappurekvisiittaa kuin huiska ja/tai ilmapallo. Muuten vappu sujunut melko perinteisesti ja kutakuinkin selvin päin. Usein vappupäivänä olimme ravintolalounaalla ystävien kanssa tai kutsuimme kotiin vieraita. Joskus tarjosimme vanhemmilleni vappulounaan ravintolassa, jossa tanssittiin. Isäni tanssi taitavasti valssia ja hän tanssi usein sitä tyttärensä, minun, kanssa.Ullanlinna Kaivopuistossa kuului myös perinteisiimme ja tietysti aattoyönä Havis Amandan lakitus, kunhan olimme osakunnasta torille asti päässeet.Tämä tapahtui keskiyöllä, jolloin Manta noihin aikoihin lakitettiin. Oi niitä aikoja! Myöhemmin seesteisyttiin ja lopulta emme enää eväämme huiskauttaneet. Serpentiinitkin jäivät pakkauksiinsa, kaupan sima ei ole äitini tekemän veroista, tippaleivät rasvaisia. Minua ei kyllä liioin saisi rahallakaan mukaan enää vappuilakointiin. Eikä aamulla tarvita sillin silliä suolaisen nälkään. Ei dagen efter-tunnelmaa. Hyvä näin. Lämpimästi suon vapun juhlinnan toisille. Ai niin, join minä eilen kaksi pikkolopullollista samppanjaa.Ehkä vielä tänäänkin abbedissa Valburgin kunniaksi. Hän eli 700-luvulla ja julistettiin 1.5. pyhimykseksi. Kyllä Valburgin kanonisoinnille kannattaa malja kohottaa.

Hyvää ja hauskaa Valborgia, Vappua ja Första majta.