ELÄMÄN KIRJOKAARIA

Ystäväni on ahdistunut ja allapäin.Hän on yksi niistä ystävistäni,jolla oli vuosia sitten malttia ja aikaa kuunnella minua,kun isäni kanssa yhdessä  kamppailimme äitini todellisen ja kuvitteellisen sairauden välimaastossa.Olin juuri kasvamassa aikuisuuteen ja rakentamassa omaa elämääni.Hänen todellinen sairautensa olisi jo riittänyt,mutta hän etsi huomiota panemalla vielä paremmaksi.Jätin oman elämäni sivummalle ja olin isäni tukena mahdollisimman paljon.Kotielämämme oli aika-ajoin täyttä helvettiä.Olenkin joskus sanonut äitini varastaneen elämästäni 20 vuotta.Ne ajat ovat takanapäin.Vain muistoissa joskus kummittelevat.

Nyt tämä ahdistunut ystäväni tarvitsee minua.Juttelemme puhelimessa pitkiä toveja ja hän antaa patojen murtua.Minä tiedän mitenkä tärkeää on antaa  sanojen tulla esteettömästi,purkaa kaikki tunteensa,itkeäkin.Minun tarvitsee vain kuunnella ja antaa tarvittaessa tukea.Tiedän paremmin kuin hyvin,mitä toisen olkapää merkitsee.Ystäväni pääsee tästä yli,sen tiedän.Ehkä se vie aikaa,mutta tunnelin päässä on aivan varmasti valoa.Hän on vahvaa tekoa,elämää kokenut nainen.Tähän panssariin pääsi vain syntymään aukko,jonka me nyt yhdessä tukimme.

Toinen ystäväni,vuosia,vuosia sitten sairastanut aivoverenvuodon,lähetti kortin,jonka kuvapuolella on Albert Edelfeltin iki-ihana "Kirjettä kirjoittava nainen" vuodelta 1897.Käsinkirjoitettu teksti kortissa epäselvää,osoite vain sinne päin.Postinkantaja tuntee.Soitin ja kiitin ystävääni.Hän tuntui olevan sekava,tapaili sanoja ja ajatukset menivät ristiin ja rastiin.Kertoi,ettei enää osaa käyttää pesukonettaan.Naapuri käy auttamassa.Mieleeni muistui aika,kun tämä ystäväni pääsi pitkän sairaalassa olon ja kuntoutuksen jälkeen kotiin.Asuin viikkoja hänen luonaan ja opetin kodin askareita,kaupassa käyntiä,rahan käyttöä,kaikkea sitä,mikä arkeen sisältyy.Aikanaan hän jäi omilleen,kunnallisen avun varaan.Nyt tuntuvat asiat huonontuneen ja ihmettelen,kuinka kauan hän voi yksin asua,jos arkiset asiat alkavat tuntua ylipääsemättömän vaikeilta.Kuka seuraa,syökö hän,hoitaako itseään,puhtauttaan,mihin kykenee ja mihin ei? Sairaanhoitaja käy,naapuri auttaa pyykin pesussa.Miten paljon ystäväni mahtaakaan tuntea yksinäisyyttä? Seurana on televisio,jos sen osaa avata ja sulkea.Sen kanssa ei voi kommunikoida.

Sitten iloisempiin aiheisiin.Jääkiekkoa.Olisiko tänään samanlaista riemujuhlaa Suomella Venäjän kanssa kuin oli USAta vastaan? Jännitin niin,että varpaatkin olivat jäykkinä.Toivohan hiukan lerpahti,kun Kanada-ottelu meni poskelleen.Onneksi suomipoika nousi,näytti taitonsa ja voimansa ollen nyt taistelemassa tänään finaalipaikasta.Ja ihanhan Jakki-mustekala, entinen Jaques, on ennustanut altaassaan Suomen olevan mm-kilpailujen päätyttyä maailmamestari.Kyllä Jakki tietää,toivotaan.

HYMYILLEN TÄHÄNKIN PÄIVÄÄN

Yö meni taas pipariksi niin sanotusti, että annoin itselleni luvan nukkua kauemmin. Aamu valkeni ja kaikki oli jälleen hyvin.Tämmöiset yöt kuuluvat toimenkuvaani omaishoitajana.Turha ruikuttaa.Enkä ruikutakaan.Jos kuitenkin oikein rasittaa,purkautuminen vaikka hyvälle ystävälle auttaa.Ei pidä rakentaa patoja,vaan päästää irti eli antaa tulla.Se helpottaa.Minulla oli oman äitini kanssa vuosia kestäviä hankaluuksia liittyen hänen "sairauteensa" ja sairauteensa.Ensin mainittu oli pahempi juttu ja siitä avauduin muutamille ystävilleni.Jos näin ei olisi tapahtunut,ties mitenkä minun olisi käynyt.Nykyisin puolisoon liittyvät valvotut yöt ovat toisenlaisia ja tiedän niiden menevän ohi ennemmin tai myöhemmin.Tiedän senkin,että ne taatusti liittyvät hänen sairauteensa ollen totisinta totta.Uusi päivä voi aina olla parempi edellistä.Yö samoin.

Eilen viipyili Esteri Helsingissä pitkään ja säästi minut kastelemiselta.Naapuriportaan Vertti-poika leikki antaumuksella isossa vesilätäkössä asianmukaisesti vaatetettuna.Äitinsäkin näytti nauttivan toukokuisesta sateesta seisten kuitenkin  turvallisen matkan päässä poikansa innosta.Itsekin muistan lapsena roiskutelleeni kuravettä sydämeni halusta. Nautin kun se korkeana ryöppynä levisi ilmaan muodostaen takaisin  pudotessaan  pieniä pisaroita.Jotkut  lasten ilot ovat säilyneet täsmalleen samanlaisina vuodesta toiseen,kymmeniä,satoja vuosia.Nykyisinkin minun tekee mieli oikein reippaasti potkaista lätäkkövettä kulkiessani,mutta kengät eivät siihen iloon enää sovellu.Pihalla kuitenkin lennätän pienehkön kiven pitkälle korkokenkäni varvaspuolella.Sitä lystiä en voi  vastustaa.

Löysin kaapin kätköistä vanhoja postimerkkejä.Äitini käsialalla oli kuoren pälle kirjoitettu "keräilymerkkejä". Katselin tovin hänen käsialaansa miettien säästänkö.En säästänyt. Olen jo siinä iässä,että tämmöiset esineet ja asiat,joilla ei ole merkitystä muille,on parasta hävittää jo nyt.Postimerkeistä soitin Eeville ja kysyin,vieläkö kerää ja kartuttaa edesmenneen  miehensä kokoelmaa.Vielä,sanoi.Tuskin nämä ovat arvokkaita.vaikka kenttäpostiakin näkyy olevan sotavuosilta.Mutta kun eivät ole kuorineen päivineen,arvo laskee.Näin tiedän,vaikka filatelisti en olekaan.Isäni keräsi kolikoita.Vein kerran kokoelman arvioitavaksi ja möin pois Rahaliike Holmastolle.

Minulla on kohtapuoliin syntymäpäivä,niin ja nimipäiväkin ja sitten on vielä hääpäivä melkein samassa ryppäässä.Mitään näistä emme ole vuosiin viettäneet ja oman syntymäpäiväni vietän niistä kaikkein hissummin.Olen samanikäinen kotkalaisen pikkuserkkuni kanssa ja hän tässä kyselikin hiljattain vointiani.Ihmetteli "eikö siulla ole lääkityksiä?"  Entäs diabetes II?  Mitäh,eikö siulla ole ryppyjä? Juoksetko sie vielä? Eikö siulla mistään kolota? Mikä sie oikein olet?

RISUKASASSA PAISTAA

Helavalkeita en huomenna sytytä.En sytytä mitään,eikä kai päässäkään mikään sytytä.Kun soitin pikkuserkulleni Kotkaan ja toivotin hyvää nimi- ja syntymäpäivää,kysyi hän,mitä kuuluu.Samaa kuuluu,ei parempaa eikä huonompaa. Eikös elämä ole silloin aika kuivaa? Kysyin itseltäni myöhemmin Taitaa olla,vastasin itselleni.Sitten puolustauduin,että olosuhteet pitää ottaa huomioon ja meillä on olosuhteita.Silloin kun ne totaalisesti väsyttävät ja kyllästyttävät, ryven oikein sydämeni halusta itsesäälin syvässä suossa ja pidän sitä hyvää tekevänä terapeuttisena seikkana.Sitten nousen kuin korkki pinnalle ja huomaan auringon paistavan risukasaan.Näen isäni pilven reunalla ja muistan hänen ikuisen optimistisuutensa "kyllä se siitä".Kapuan kuivalle ja kantavalle maalle.

Lisää pelargonioita.Minulla on pelargoniamania.Ostin eilen yhdeksän uutta ja panin piharapun toisellekin puolelle rivin.Paikkasin lasten aikaan saaman aukon tuoreilla margaretoilla pyörävajan seinustalla.Sanoisinko,että  näyttää aika hyvältä? Sanonkin.Nyt aamulla istuessani parvekkeella nauttimassa kahvia punaisesta Mucha-mukista, näin huoltomiehen katselevan istutuksiani.Hän on juuri se mies,joka toi kolme 75x75cm laatikkoa pyörävajan seinän viereen.Näytti hyväksyvältä väri- ja kukkavalintaani.Pitkiä kolmen metrin laatikoita on  kolmen muunkin piharapun vieressä,mutta tyhjinä vuodesta toiseen. Mitenkä olisikaan kaunista,jos niissäkin kukkisi.Minä kuitenkin pidän  näppini niistä visusti erossa.

Mistä taas en pidä näppejäni erossa,ovat macaronit.En tiedä,ovatko nämä ranskalaiset herkut alunalkaen pariisilaisen Pierre Herme´n keittiöstä,mutta Herkusta niitä nyt saa ja luultavasti aivan kotimaisten mestareiden valmistamina.Varsinkin juustotäytteiset ovat mieleeni.Ja mitenkä eleganteilta ne pöydässä näyttävätkään! Pieniä suussa sulavia taivaallisia makuaistia helliviä leivonnaisia.En ainakaan toistaiseksi voi olla niitä ostamatta.Roquefort-täytteiset varsinkin saavat veden kielelleni,hyvänä kakkosena vuohenjuustolla täytetyt eivätkä kauaksi jälkeen jää makeammatkaan versiot.Stockmannin Herkun leivonnaispuoli suorastaan pursuu uutuuksista,värikylläisyydestä ja taidokkaista asetelmista leivosten ja täytekakkujen päällä.Onko meitä milloinkaan ennen hemmoteltu näin runsailla antimilla! Kevään juhlat tulossa,siitähän tässä on kyse.

"MUISTOT SIITÄ MIT´ ON TAKANAIN"

Näin otsikoin Eino Leinon sanoin.Aamulla herättyäni mieleen tulla tupsahti tämmöiset toukokuun aamut,jolloin saimme avata silmämme Hämeessä oman mökin vuoteessa.Tähän aikaan vuodesta olimme jo monet viikonloput siellä viettäneet pannen taloa kesäkuntoon,pihaa haravoineet ja saunaa lämmittäneet.Raija Siekkinen (1953-2004) novellikokoelmassaan Elämän keskipiste (1983) novellissaan "Suru" tarinoi näin "Kun hän ajoi mökille,hän näki ilmassa,puiden ympärillä,kaikkien silmujen yhteisen vihreän.Yhtäkään lehteä ei silti vielä voinut nähdä.Tyynen veden yllä seisoi valkoinen utu.Sillä aikaa kun sauna lämpeni..."  Sopii kenen tahansa keväiseen menoon mökille.Ote tämän vuotisesta Kirjallisuuskalenterista.

Näin toukokuussa nautin ehkä eniten mökillä olosta.Vihreää luonnossa ei vielä yltäkylläisesti,kaikki vastaherännyttä ja tuoretta,uutta.Auringonpaiste puikahti pirtin verhojen välistä lattialle  mattojen raitoihin.Talven punatulkut ja tiaiset olivat häipyneet pois ihmisten näkyvistä metsiin.Kottaraiset ja keltasirkut tulleet tilalle.Krookukset työntyivät mullasta ja ruohosipulitupas enteili hyvää satoa.Joutsenet ylittivät järven matkalla pohjoiseen.Lahden toisen puolen rannalta lennähti tuulen mukana tervan tuoksu.Venettä pantiin soutelukuntoon.Koira haukkui jossain kylällä.Siivosimme pientä kanalaamme,että olisi jälleen valmiina vastaanottamaan uudet asukit.Kukko oli aina Jallu nimeltään, kanojen nimet vaihtelivat.Näitä aikoja monen vuoden takaa muistelen  ja kuulen korvissani tikan naputuksen pihapuussa. Tunnen ihollani silloiset toukokuun tuulet ja sieraimissani kevään raikkaat tuoksut.

Tämän talon pihan koivut jo niin kesäisessä kunnossa,että vastapäinen kerrostalo on piiloutunut kaiken vihreän taakse.Urvut roikkuvat raskaina ja pulleina oksissa valmiina lennättämään maailmalle siitepölyn ja aiheuttamaan allergikoille tukalat oltavat.Ennustettu tavallistakin siitepölyrikkaampia aikoja.Punkit niinikään riehaantuvat muita kesiä enemmän.Varokoon se,joka nurmikkoja tallaa,ettei kutsumattomat vieraat pääse takertumaan ja verenhimoaan tyydyttämään.Hyttysissäkin on jo tarpeeksi.Kaupungissa toki vähemmän.Muita ahnehtijoita kyllä ympärillä kiehaa istuessamme rantaraitin varrella.Sen huomaa punaisista ja armottomasti kutiavista paukamista iholla.Jos malttaisi olla raapimatta... No,kaikki tämä kuuluu kesään,jota pitkän talven aina kiihkeästi odotamme.

Tämmöistä tänään kerrostalon kolmannesta kerroksesta toukokuun iduksessa.

KUKAN PÄIVÄNÄ

Voisin jälleen vaipua suureen synkkyyteen katsottuani eilisen Äiti maa-ohjelman televisiossa,mutta en synkistä mieltäni tänä kauniina aurinkoisena Flooran päivänä,jolloin myös äitienpäivää vietetään.Flooran päivä oli muinoin se päivä,kun puoliso pani Chevalier-olkihatun päähän ja lähdimme pasteerailemaan keväisessä Helsingissä.Nyt mainittu hattu on parvekkeen seinällä naulassa kertomassa menneistä hilpeistä ajoista.Ja puolison päätä auringon paisteelta suojelee kunnon panamalainen myöhemmin kesällä.

Eilen oli joku (lapsi ehkä) tallonut kukkalaatikossani ja tappanut pari margaretaa.Pisti harmiksi etten sanoisi suorastaan vihaksi ja sanonkin. Mitä ihmeen asiaa on laatikkoon ollut? Se on jaloilla seisova parinkymmenen sentin korkeudella maasta oleva laidoin varustettu laatikko.Otin repaleiset kukat pois ja ostan uudet.Mutta vain yhden kerran...

Ensi viikolla jo helatorstai ja seuraavalla helluntaita vietetään.Eikä ole pitkääkään aikaa,kun tappelimme lumimassojen kanssa Helsingin kaduilla ja minäkin povasin pääsevämme lumesta eroon vasta juhannuksena.Toisin kävi.Onneksi. Ylenmääräisellä lämmöllä ei meitä kuitenkaan ole hemmoteltu.Tuulikin käynyt pohjoisesta päin.Aivan varmasti myöhemmin saamme tuta vielä kunnon kesäsäätä ja voivotella helteenkin kourissa.Niin se aina menee.

Leikattu ystäväni on palautunut kotiin.Tuli  komplikaatioita,jotka pidättelivät häntä sairaalan vuoteessa muutaman päivän ylimääräistä.Nyt kaikki hyvin ja rouva on sukulaistensa ympäröimänä hyvässä hoivassa toipumassa operaatiosta.Sitä suri,että koko talven ruokittavina olevat pikkulinnut ovat kuulemma nääntymäisillään nälkään hänen oltuaan poissa.Vakuutin niiden jo tähän aikaan vuodesta löytävän syötävänsä luonnosta ja ruokinta viisasta lopettaa.Semmoiset lihavat ja yliruokitut laiskat linnut istumassa ikkunan ulkopuolella ovat luonnonvastaisia.Ovat unohtaneet helpon ruuan ääressä luontaiset tapansa napata pullea ja mehukas hyönteinen puun kyljestä tai panna maaruunsa maukas urpu tai herkullinen siemen.

Herkullisuudesta tulikin mieleeni vanhat kunnon ompeluseurapullat,joita ostin muutama päivä sitten ja panin pakkaseen. Kulinaarimuruja hampaankolossa-blogin pitäjä Jaana kertoo ompeluseurapullien olevan Komisario Palmu-elokuviin kuuluvia herkkuja.Itse en muista Palmun nauttineen pullia,mutta uskon Jaanaa.Olen monesti ollut äitini kanssa Ekbergillä ostamassa ompeluseurapullia.Reseptejä taitaa olla mainituilla pullilla yhtä monta kuin on leipojia. Turussa Munkkiluostari-leipomo valmistaa pullat murotaikinasta ja sisällä on aprikoosihilloa.Ekbergillä taas ovat pieniä täyttämättömiä  kardemummalla maustettuja suurin piirtein tavallisesta pullataikinasta valmistettuja. Tänään aamukahvin kanssa annoin yhden Ekbergin pullan puolisolle.Itse herkun laistin.

Hyvää äitienpäivää.

SYNTYMÄPÄIVIEN JA JÄÄKIEKON JUHLAA

Liputuspäivä sen merkiksi ja muistoksi,että 206 vuotta sitten juuri tänään Tukholmassa syntyi Juhana Wilhelm Snellman. Merkittävä mies Suomen historiassa,kirjailija ja valtiomies.Istuu Snellmaninkadun puolella Suomen Pankin edessä Emil Wikströmin veistämänä.Pystytysvuosi 1923.Komeasti liput liehuvatkin Helsingissä kovassa kevättuulessa.

Illalla katselin Suomi-Kanada jääkiekko-ottelua.Kylläpä ensimmäisessä erässä suomipoika osasi pelata.Oikeastaan ja melkein Kanada pystyi vain katselemaan,kun meikäläiset kuljettivat kiekkoa.Sitten tuli väliaika ja seuraavat erät eivät aivan samoin menneetkään.Hävisimme ottelun.Minä kyllä menin nukkumaan,koska jääkiekosta mitään ymmärtämätön järkeni kaavaili Kanadan voittoa.Siihen malliin peli oli alkanut toisessa erässä kulkea.Ja niinhän siinä kävi."Hiiren ei pidä kuvitella,että sen varjo on yhtä suuri kuin elefantin",sanovat englantilaiset.

En yleensä ole urheilusta kiinnostunut,mutta yleisurheilua ja jääkiekon jännittävimmät ottelut katselen kyllä.Enkä pysty sitten millään pidättelemään hymyä,kun isot pojat tappelevat,kun oikein ollaan eri mieltä kuka töni ketä tai kuka vastapelaajista on tunkeutunut maalivahdin pyhälle alueelle.Juu,tiedän,etteivät nämä ole pelin pääasia eivätkä  suinkaan kuulu rehdin pelin luonteeseen,mutta ihmisiähän pelaajatkin ovat ja kun oikein kiukuttaa,niin hanskat vain jäähän ja nyrkit viilentämään kuumia tunteita.Golfin pelaajat joskus kiukuspäissään heittävät mailansa pöheikköön.Ja pelin loputtua uhkaavat myydä koko setin ja siirtyä harrastamaan jotain tunteita vähemmän kuohuttavaa lajia.Nuorena tyttönä olin joskus isäni mukana hänen shakkiklubillaan (pelasin välillä itsekin ja vieläkin tiedän nappuloiden kulut laudalla),mutta siellä en koskaan nähnyt kenenkään hävitessään paiskaavan shakkilautaa nappuloineen parkettiin.Se onkin herrasmiesten peli.

SK:ssa tällä viikolla Hän-palstalla on tarinaa professori Heikki A.Reenpäästä,joka täyttää ylihuomenna 90v. Risto Lindstedt mainitsee tekstissään,että Reenpää ei suinkaan ole mikään hajamielinen professori eikä kangistunut "vanhus",vaan viriili herrasmies,jonka minäkin hyvin muistan ajalta vuosia sitten.Kustannusosakeyhtiö Otavalla oli niihin aikoihin Kattila-niminen tila Nuuksiossa,jossa otavalaiset sekä muuten kutsutut saivat ilon vierailla.Samoja maisemia ovat  katselleet,joissa ihminen jo 5000 v eKr. on polkujaan tallannut.Nykyisin tila on valtion omistuksessa ja osana luonnonpuistoa.Heikki A.Reenpään nähneet,ja nykyisinkin näkevät, tietävät hänet sangen komeaksi mieheksi.No,Kattilassa oli jälleen jonkun sortin tilaisuus ja keittiöhenkilökunnalla piti kiirusta.Eräs piikanen piti huilitaukoa ja lähti rannalle.Joku meni vikaan ja hän pyörtyi. Heikki A.Reenpää,Pikku-Heikiksi usein vielä aikuisenakin kutsuttu, sattui paikalle,kun tyttö oli jo elpymässä ja rantahiekalla heräilemässä.Reenpää kumartuneena tytön puoleen oli ensimmäinen hahmo,jonka piikanen näki ja riemastui "voi,olenko tullut taivaaseen ja Jumala on noin komea ja kaunis".

SADETTA PIDELLESSÄ

Harmaanapa urkeni tämä aamu.Vettä sataa tihuuttaa,taivas pilvessä.Mutta koivuissa jo komeat hiirenkorvat! Eilen sain kukkalaatikkoni pihalla aivan valmiiksi.Muutin suunnitelmia ja istutin punaisia pelargoneja keskimmäiseen 75x75cm laatikkoon.Muissa margaretoja.Pitkässä kolmimetrisessä pelargonien väri on vaaleanpunainen.Ihanhan tässä nousee kerrostalopuutarhurin rinta rottingille.On se vaan niin sievää,kun on kukkia.

Tukka suorana ryntäilin eilen myös kaupungilla.Oli tuuraajapäivä.Taija-kampaaja ahersi hiukseni lyhyemmiksi ja sain pesun ajan nauttia hierovassa tuolissa,mikä teki aika hyvää selälle kaiken juoksentelun jälkeen.Kun olin saanut asiani suoritetuksi eli kaikki ostokset tehtyä,oli taas tavaraa kukkineen päivineen niin paljon,että taksilla toimitin itseni kotiin.Olikin oikein lupsakka kuljettaja,joka ei ajanut ylimääräistä sightseeingiä,kuten tässä kerran tehtiin.Lähti Stockmannin edestä Pohjoisespalla Töölöötä kohti ja teki u-käännöksen Arkadiankadun päässä ja taas posotettiin Stockmannin ohi.Nyt Mannerheimintien toista puolta.Napisin takapenkillä jo lähtiessä,että jos ei Eteläesplanadia pitkin Katajanokalle niin ainakin Aleksanterinkatua.Kuljettajalle ei kelvannut Stadin friidun ohjeet.Piti minua kaikin puolin untuvikkona sekä kaupungin tuntemukessa että autolla ajamisessa.Vanha konkari olen kummassakin.Ajokorttikin ollut jo niin kauan etten viitsi sanoa.Oli jo silloin kun useampia kuljettajia vasta hänen vanhempansa suunnittelivat tähän maailmaan.No,pääsin kierroskuljettajan kanssa lopulta Eteläespalle ja siitä sitten kotiin.Mutta aikaa tuhraantui ja mittari tikitti.Eilisen päivän kuski tiesi ja osasi rautaisella ammattitaidolla.Ja siitä tyytyväiseltä asiakkaalta kiitokset.

Kun nuorena tyttönä ajoin fillarilla Humallahteen uimaan kavereitten kanssa,ohitimme Maria Åkerblomin (1898-1981) Toivola-huvilan Seurasaaren tiellä.Sieltä kuului aina suurien koirien haukuntaa.Talosta ja sen omistajasta oli vuosien ajan kerrottu yhtä sun toista ja meitä hiukan pelotti.Onneksi oli alamäki,että pääsimme vauhdilla rakennuksen ohi.Takaisin tullessa olikin polkemista,että onnistuimme kunnialla tuon oudon huvilan ohittamaan.Viime vuonna ilmestyi Gustav Björkstrandin kirja,kustantanut Schildts, Maria Åkerblom,elämän ja kuoleman lähettiläs, suomentanut Mirja Hovila.Tilasin puolisolle tämän äänikirjana ja aloin kuunnella.Maria Åkerblom oli outo nainen,unissasaarnaaja,joka ennusti maailmanloppua,perusti herätysliikkeen ja hankki ympärilleen opetuslapsia.Hän oli poliisin tuttu,sekaantunut ikävyyksiin,vankilaan tuomittu.Kun joskus kotona isältä kysyin Åkerblomista,minulle ei kerrottu sen tarkemmin.Lapsilta kielletty aihe.Hän jäi meille mysteeriksi ja se kasvatti pelkoa entistä enemmän viilettäessämme Toivolan ohi.Nyt pääsen naiseen tutustumaan Björkstrandin kirjan avulla.Eikä enää pelota.