Puoliso pääsi eilen Stockmannin 8.krs:n samppanjabaariin.Kanta-asiakkaille tarjottiin lasillinen kuohuviiniä ja pitihän minun se saada.Puoliso joi kahvia ja söi kaksi pienen pientä lohivoileipää.Minä katkaravuilla koristetun.Tässä baarissa en ollut ennen käynytkään.Hiljaisempaa ja ylellisempää kuin monissa muissa sen kerroksen paikoissa,jossa häthätää työnnetään maaruun joko suolaista tai makeaa ja kiirehditään jälleen matkoihinsa.Puoliso joi kahvinsa tippaakaan läikyttämättä ja söi hyvin fiinisti voileipänsä.Olin ylpeä hänestä.
Neljä tuntia saimme Stockmannilla menemään ja olimme kumpikin aika väsähtäneitä kotiin tultuamme.Lounaastakin oli tullut päivällinen aikansa puolesta.Tavaratalon joulu lisääntynyt.Nyt rakenneltiin kuusia jo kaikille osastoille,koristeet roikkuivat katosta ja rakennuksen ulkopuolella miehet ahkeroivat valojen kanssa.Joko tuleva isänpäivä pani ihmiset liikkeelle tai ovat heränneet jouluostoksille entistäkin varhemmin,sillä paljon oli väkeä.Meidät vei kaupungille virolainen invataksin kuljettaja,joka valitteli hintojen kallistumista euron tulon jälkeen Virossa.Näinhän kävi meilläkin.Eurosta oli tullut ikään kuin arvoltaan markan kanssa sama.Kun jokin maksoi aiemmin viisi markkaa,se oli nyt viisi euroa.Virolaisia on valtavat määrät töissä Suomessa muutenkin kuin autonkuljettajina.Tämäkin kuljettaja kertoi palkkojen täällä olevan aivan eri luokkaa kuin hänen omassa maassaan."Viro on köyhä maa",hän huokasi ja kurvasi tyylikkäästi Pohjoisespalle.
Sosiaalivirasto lähetti kirjeen.Kertovat ottavansa meihin yhteyttä kotikäynnin merkeissä.Asiakkaiden huolto kuulemma lisääntyy ja kartoittavat lääkäripalveluiden tarvetta ja ryhtyvät seuraamaan asiakkaan terveydentilaa.Mahtaakohan tarkoittaa,että joku alkaa rampata kodeissa usein katsastamassa,miten asiakas voi? Ymmärrän tämän olevan tervetullutta lisää heille,jotka elävät yksin ja/tai ikä painaa niin asiakkaalla kuin omaishoitajallakin.Muutenkin voi tuntua mukavalta,kun joku käy.Onhan tietysti hienoa,että kaupunki on vihdoinkin herännyt huomaamaan tarvetta olevan yhteen sun toiseenkin positiiviseen muutokseen ikäihmisten ja kroonisesti sairaiden kohdalla.Olenhan minäkin asiasta pärmäntännyt blogikirjoituksissani.Nyt olen utelias kuulemaan mitä tuleman pitää.
Tällä viikolla olisi vielä tarkoitus lopultakin mennä Salomonkadulle Helsingin taidemuseoon Gallen-Kallelan ja muun muassa muutamien venäläisten avantgardistien näyttelyyn.Näistä jälkimmäisistä on esimerkkeinä Tennispalatsissa Tretjakovin galleriasta lainatut Marc Chagall,Kazimir Malevitsh,Wassily Kandinsky ja Natalia Gontsarova.Näyttely on Pariisin Musée d´Orsayn ja Düsseldorfin Museum Kunst Palatsin yhteistyötä ja jatkaa täältä matkaansa muualle Eurooppaan.Näistä taiteilijoista minulle tutuin on Chagall (1887-1985).Hänen töitään olen nähnyt useitakin ja pidän varsinkin niistä,joissa pariskunta on onnesta ja rakkaudesta leijumassa maan pinnan yläpuolella kuten "Birthday" osoittaa,kun naisen syntymäpäiviä juhlitaan.Huomenna on aikomus näyttely katsastaa ja ihastua jälleen kerran niinikään Akseli Gallen-Kallelan mestarillisiin teoksiin.
9. marraskuuta 2011
7. marraskuuta 2011
LAPIN LUMO
Ihmiset valittaa pimeyttä ja harmautta.Minä en.Nyt on syksy ja syksyn kuuluukin olla harmaa ja pimeä.Mutta ei näin lämmin! Sanovat pohjoisessakin niittyjen viheriöivän ja puskien lykkivän uutta kukkaa.Kaikki linnutkaan eivät ole malttaneet lähteä matkailemaan talvehtimissijoilleen.Uutisissa näkyi laumoittain laulujoutsenia soutelevan vielä pohjoisen jäättömällä järvellä.On siinä uljas lintu.Jo nimi "laulujoutsen" viittaa salaperäisyyteen ja ylväyteen.Linnusta on kirjoitettu lauluja ja kirjoja,sitä on kuvattu taiteessa ja se on Suomen kansallislintu.Kyllä sitä kelpaa uutisissa näyttää.
Mökkiaikana näimme näitä komistuksia useinkin kevätpuolella lentävän kohti Ultima Thulen maita.Pehmeästi töräyttivät meidän järvemme yllä.Silloin tiesimme kevään keijailevan jo kyöpelien ja keijulaisten mailla,missä mustat lompolot uumoilivat kuoriutumista jääpeitteestään.Siellä missä jängät ja lanttovedet,sileät pahtat,mustapääniityt ja rovat muodostavat iki-ihanan Lapin maiseman.Näin minä joskus olen ajatellut tämän pitkän maan pohjoisimmasta osasta,kun mieli teki sinne muuttaa.Ihailemaan ikuista aurinkoa,päättymätöntä valoa suviaikaan,vanhoja kelopuita koppelohaukan vaaniessa saalistaan taivaan sinessä.Siellä missä lannannaisen sydän saisi rauhan laajojen kiveliöitten hiljaisuudessa Immelin suurella kämmenellä.Luin hekumoiden Lappi-aiheista kirjallisuutta,matkustin Samuli Paulaharjun mukana kurujen reunamailla.Katselin mielikuvituksen siivin vaarojen liikkumatonta aaltoilua ja olin varma,että viihtyisin rääsyisten rämeidenkin raapiessa sääriä etsiytyessäni salaisille hillamaille.
Pakko sinne oli päästä.Ja me pääsimme.Pakkasimme itsemme ja koiramme autoon,perässä heilui asuntovaunu ja ei kun kohti seitojen seutuja.No,matka oli ikimuistoinen ja tyynnytti hiukan halujanikin ryhtyä kiveliön asukiksi.Enhän olisi millään viihtynyt vain aukipäävaaroja katsellen pienoisen mökkini portailla palkismaiden tuntumassa poatsujen koparoiden säestäessä ajatuksiani porojen jutaessa eteenpäin.Olisin viihtynyt päivän,kaksikin ja sitten kotiin sähkövalon,kauppojen,teattereiden ja ystävien maailmaan.Mutta haave oli kaunis ja pettävä.Se ruokki mielikuvitustani kauan,siivitti sanat nämäkin tähän.Ja mikä ettei... seuraavassa elämässä.
Mökkiaikana näimme näitä komistuksia useinkin kevätpuolella lentävän kohti Ultima Thulen maita.Pehmeästi töräyttivät meidän järvemme yllä.Silloin tiesimme kevään keijailevan jo kyöpelien ja keijulaisten mailla,missä mustat lompolot uumoilivat kuoriutumista jääpeitteestään.Siellä missä jängät ja lanttovedet,sileät pahtat,mustapääniityt ja rovat muodostavat iki-ihanan Lapin maiseman.Näin minä joskus olen ajatellut tämän pitkän maan pohjoisimmasta osasta,kun mieli teki sinne muuttaa.Ihailemaan ikuista aurinkoa,päättymätöntä valoa suviaikaan,vanhoja kelopuita koppelohaukan vaaniessa saalistaan taivaan sinessä.Siellä missä lannannaisen sydän saisi rauhan laajojen kiveliöitten hiljaisuudessa Immelin suurella kämmenellä.Luin hekumoiden Lappi-aiheista kirjallisuutta,matkustin Samuli Paulaharjun mukana kurujen reunamailla.Katselin mielikuvituksen siivin vaarojen liikkumatonta aaltoilua ja olin varma,että viihtyisin rääsyisten rämeidenkin raapiessa sääriä etsiytyessäni salaisille hillamaille.
Pakko sinne oli päästä.Ja me pääsimme.Pakkasimme itsemme ja koiramme autoon,perässä heilui asuntovaunu ja ei kun kohti seitojen seutuja.No,matka oli ikimuistoinen ja tyynnytti hiukan halujanikin ryhtyä kiveliön asukiksi.Enhän olisi millään viihtynyt vain aukipäävaaroja katsellen pienoisen mökkini portailla palkismaiden tuntumassa poatsujen koparoiden säestäessä ajatuksiani porojen jutaessa eteenpäin.Olisin viihtynyt päivän,kaksikin ja sitten kotiin sähkövalon,kauppojen,teattereiden ja ystävien maailmaan.Mutta haave oli kaunis ja pettävä.Se ruokki mielikuvitustani kauan,siivitti sanat nämäkin tähän.Ja mikä ettei... seuraavassa elämässä.
6. marraskuuta 2011
NETTIUUTISEN JA SUOMEN KUVALEHDEN KERTOMAA
"Suurimmat ihmisneron luomat teokset ovat aivan varmaan vähimmin täydelliset",tätä kuolematonta aforismia ehkä muisteli se yli-innokas siivooja Saksan Dortmundissa,joka HS:n nettiuutisen mukaan puhdisti arvottomaksi Martin Kippenbergerin (1953-1997) installaation "Kun katto alkaa vuotaa".Siinä rimarakennelman alapuolella olevan muovikulhon maalitahrojen tehtävänä oli saada vaikutelma veden aiheuttamasta värien haalistumisesta.Siivooja oli tunnollinen työntekijä ja päätti puhdistaa kulhon.Hän pani toimeksi.Hinkkasi kulhon tahrattoman kiiltäväksi.
Eläkkeellä oleva entinen päätoimittaja,lehdistöneuvos Vesa-Pekka Koljonen on SK:ssa huolissaan Suomen vanhusasioista ja ihmettelee,miksi ne ovat poliitikoille niin vaikeita. Koljonen vastaa itse "Siksi,että kyse on rahasta ja sen jakamisesta.Siitä priorisoinnista.Hoitohenkilökuntaa on turha syyttää,sillä ei ole heidän vikansa,että heitä on liian vähän.Ja pula pahenee." Koljonen on ainakin kolumniaan kirjoittaessaan miettinyt asioita,koska päättää tarinointinsa näin "Minulla on kätevämpi ja kustannustehokkaampi ratkaisu.Valtio kustantaa jokaiselle ikäihmiselle kapselin,joka auttaa kertaheitolla,kun ahdistaa tai masentaa tai kun jalat eivät enää kanna." Näinhän myös kirjailija Kaari Utrio vuosia sitten sai ratkaistuksi ikäihmisten määrän lisääntymisen ja heidät pois silmistä ja nurkista tuhlaamasta yhteiskunnan varoja.
Tähänkö me tulevaisuudessa joskus päädymme? Lääketiede edistyy ja sille pyhittäytyneet ihmiset keksivät uusia parannuskeinoja ja lievennyksiä sairauksiin,jotka ennen veivät nopeasti hautaan.Ikäihmisten määrä lisääntyy rivakkaa vauhtia.Enemmän tai vähemmän kremppaisina tallaamme pitkiä aikoja tämän elämän polkua.Me tarvitsemme hoitoa ja huolenpitoa ja paikan,missä voimme näitä saada,henkilökuntaa,joka voi niitä antaa.Ei ole,eikä tule ainakaan,jos päättäjät ummistavat ongelmalta silmänsä.Rahaahan on kuitenkin niin moneen muuhun asiaan.Minulle ainakin tulee vahvasti mieleen aika 70 vuotta sitten,jolloin eräässä maassa senaikainen villitsijä hävitti ei-toivottuja ihmisiä miljoonittain rodun,uskonnon,vamman tai iän perusteella.Nyt näytetään takapuolta maan perustuslaille, jossa on tähän tapaan että jokaisella on oikeus turvallisuuteen kuin myös ihmisarvo,jota ei saa loukata.Ei ihme,että ikäihmisiä pelottaa,mitä tapahtuu,kun apua tarvitaan,eikä sitä anneta.
Vesa-Pekka Koljonen kertoo erään nettikirjoituksen,jossa 30 vuotta hoitajana toiminut henkilö purkaa tuntojaan "...teen kaikkeni,etten joudu kunnalliseen enkä yksityiseen vanhuspaikkaan ylilääkittynä fossiilina nököttämään ja kuolemaa rukoilemaan." Hoitaja myös toivoo pakkokäyntiä kaikille kansanedustajille ylisuuren vanhainkodin aamuaskareiden aikaan,silloin kun pissassa ja ulosteessa lojuvat vanhukset revitään sängyistään ylös ja nostetaan lähes alastomina suihkutuoliin.Pistää vihaksi,eikö niin? Peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardsonilta odotetaan nyt näyttöä.Olen kuullut eräältä politiikkaa tuntevalta ystävältäni ennen ministeriksi tuloaan Guzenina-Richardsonin aikaansaannoksista hyvää.Riittääkö nyt ministerinaitiossa istuessa samaa tarmoa ja asioihin tarttumista niin,että jälkeä näkyy? Olisiko hänestä siihen?
Eläkkeellä oleva entinen päätoimittaja,lehdistöneuvos Vesa-Pekka Koljonen on SK:ssa huolissaan Suomen vanhusasioista ja ihmettelee,miksi ne ovat poliitikoille niin vaikeita. Koljonen vastaa itse "Siksi,että kyse on rahasta ja sen jakamisesta.Siitä priorisoinnista.Hoitohenkilökuntaa on turha syyttää,sillä ei ole heidän vikansa,että heitä on liian vähän.Ja pula pahenee." Koljonen on ainakin kolumniaan kirjoittaessaan miettinyt asioita,koska päättää tarinointinsa näin "Minulla on kätevämpi ja kustannustehokkaampi ratkaisu.Valtio kustantaa jokaiselle ikäihmiselle kapselin,joka auttaa kertaheitolla,kun ahdistaa tai masentaa tai kun jalat eivät enää kanna." Näinhän myös kirjailija Kaari Utrio vuosia sitten sai ratkaistuksi ikäihmisten määrän lisääntymisen ja heidät pois silmistä ja nurkista tuhlaamasta yhteiskunnan varoja.
Tähänkö me tulevaisuudessa joskus päädymme? Lääketiede edistyy ja sille pyhittäytyneet ihmiset keksivät uusia parannuskeinoja ja lievennyksiä sairauksiin,jotka ennen veivät nopeasti hautaan.Ikäihmisten määrä lisääntyy rivakkaa vauhtia.Enemmän tai vähemmän kremppaisina tallaamme pitkiä aikoja tämän elämän polkua.Me tarvitsemme hoitoa ja huolenpitoa ja paikan,missä voimme näitä saada,henkilökuntaa,joka voi niitä antaa.Ei ole,eikä tule ainakaan,jos päättäjät ummistavat ongelmalta silmänsä.Rahaahan on kuitenkin niin moneen muuhun asiaan.Minulle ainakin tulee vahvasti mieleen aika 70 vuotta sitten,jolloin eräässä maassa senaikainen villitsijä hävitti ei-toivottuja ihmisiä miljoonittain rodun,uskonnon,vamman tai iän perusteella.Nyt näytetään takapuolta maan perustuslaille, jossa on tähän tapaan että jokaisella on oikeus turvallisuuteen kuin myös ihmisarvo,jota ei saa loukata.Ei ihme,että ikäihmisiä pelottaa,mitä tapahtuu,kun apua tarvitaan,eikä sitä anneta.
Vesa-Pekka Koljonen kertoo erään nettikirjoituksen,jossa 30 vuotta hoitajana toiminut henkilö purkaa tuntojaan "...teen kaikkeni,etten joudu kunnalliseen enkä yksityiseen vanhuspaikkaan ylilääkittynä fossiilina nököttämään ja kuolemaa rukoilemaan." Hoitaja myös toivoo pakkokäyntiä kaikille kansanedustajille ylisuuren vanhainkodin aamuaskareiden aikaan,silloin kun pissassa ja ulosteessa lojuvat vanhukset revitään sängyistään ylös ja nostetaan lähes alastomina suihkutuoliin.Pistää vihaksi,eikö niin? Peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardsonilta odotetaan nyt näyttöä.Olen kuullut eräältä politiikkaa tuntevalta ystävältäni ennen ministeriksi tuloaan Guzenina-Richardsonin aikaansaannoksista hyvää.Riittääkö nyt ministerinaitiossa istuessa samaa tarmoa ja asioihin tarttumista niin,että jälkeä näkyy? Olisiko hänestä siihen?
5. marraskuuta 2011
BRITANNIA
Se on nyt Halloweenia koko päivän,vaan ei meillä kurpitsan kurpitsaa irvistelemässä puhumattakaan muusta rekvisiitasta.Panen sitten jouluna paremmaksi.
Italiasta taannoin saamassani kirjeessä oli mukana ystäväni Edinburghin matkalta brosyyri laivasta nimeltänsä Britannia.Kuninkaallinen jahti on nyt Edinbughin kaijassa museolaivana kaiken kansan nähtävänä niin sisältä kuin ulkoa.Brosyyrissä kuvia tiloista,missä kuninkaallisten lisäksi ja eritoten kanssa on oleillut maailman mahtajia mukaan lukien kevyemmän sarjan edustajia kuten Frank Sinatra ja Ursula Andress.Britit purnasivat ylellisen laivan tuottamia kuluja ja näihin purnauksiin yhtyy myös saamani kirjeen lähettäjä,vaikka nythän alus on vain työnsä tehneenä pällistelyn kohteena viettämässä eläkepäiviään Edinburghin Ocean Terminal´in kupeessa.Itse terminaalissa on sitten myynnissä kaikenlaista astioista,leluista merellisiin kapineisiin,jotka jotenkin liippaavat läheltä kuninkaallista alusta.Kuten mikä tahansa museo maailmassa,niin peritään myös tästä lystistä maksu,että pääsee samoilla parketeilla tepastelemaan,missä Charles ja Diana aikoinaan ovat astelleen häämatkaa aluksella tehdessään vielä siihen aikaan, kun suuremmin skandaalit eivät kuninkaalista perhettä ravistelleet.Ystäväni ei ole koskaan hyväksynyt minkään maan kuninkaallisten loisteliasta ja kallista elämää,jonka ylläpidosta pitkälle maksaa tavallinen rahvas.Ainahan kuluja laskeskellaan varsinkin jos tiedossa on näyttävät häät.Minä en ota kantaa.Sen kuin vain televisiosta katselen ja nautin.Mutta enpä liioin ole minkään maan kuninkaan tai kuningattaren alamainenkaan.
Justiinsa tuli mieleen aika Englannissa,kun jokikisen elokuvan jälkeen näytöksessä olevien katselijoiden piti nousta seisomaan ja kuunnella kansallislaulu.Minäkin olen joutunut seisomaan.Seuralaiseni oli tosin varoittanut,mutta silti tapa hämmästytti tasavaltalaista.Nyttemmin tästä hiukan omituisesta tavasta on luovuttu.Ehkä alettiin harkita uudestaan,sillä englantilaiset eivät koskaan nähneet mitään elokuvaa loppuun asti lähtiessään hyvissä ajoin ennen The Endiä teatterista pois.Aikamoinen ryntäys,sillä jos laulu saavutti kesken juoksun,oli siihen paikkaan pysähdyttävä ja osoitettava kunnioitusta niin kuningattarelle (=kuninkaalle) kuin Isolle-Britanniallekin.Ajatelkaas,jos meilläkin raikuisi aina Maamme jokaisen leffan perään!
Tänään pitäisi lähteä ulos lykkimään.Se on kuulkaas aika sitkosta hommaa tehtynä jokaisena päivänä,jos vain kynnelle kykenee.Mutta sitten kun oikeastaan pääsee rantsuun asti ja merituuli hipelöi kasvoja,niin jo tuntuu paremmalta ja nautinto asiasta saa mielessä ylivallan.Toppuuttelen silläkin kielteisiä ajatuksiani,että kun jää peittää meren ja lumi maan,ei rantaraitille ole menemistä.Siitä on siis nyt nautittava.Pahimmassa tapauksessa lumipaljoutta voi kestää pitkäkin tovi.Silloin katsellaan pitemmältä,kun ruotsinlaiva raavittaa kylkiään kapeassa railossa matkallaan jäättömille vesille,missä asti ne kulloinkin ovat.Silloin ahdistaa. On kuin jää meren yllä pitäisi ihmistä vankinaan,kun ei ulapoille pääse noin vaan.Vaikka en minä sinne tästä kotirannasta...Masentaa silti.Posti ja tiedot kulkee,laivat seilaa niin Tukholmaan kuin Tallinnaankin,eikä Helsinki mitenkään motissa ole kuin joskus ammoin.Keväällä kaupunkilaiset kokoontuivat meren auettua odottamaan ensimmäistä laivaa,joka tuo terveiset talven takaa.Näistä ajoista olemme päässeet.Hei,me lennetään,jos ei muuten onnistu.Viime talvenahan oli niin,että kun muissa maissa lumen takia ei pystytty kiitoratoja pitämään auki,niin Helsingissäpä pystyttiin ja osattiin.Tietoa ja taitoa jaettiin muillekin.Saas nähdä,miten on lumen laita Helsingin kaduilla tänä talvena.Onko jo opittu kahdesta edellisestä? Vai pitääkö kansalaisen taas äkämystyä tarpoessaan nivusiaan myöten hangessa?
Olkoon tämä asia tämän kirjoituksen loppu ja vien puolison aamusuihkuun ja alamme ilman minkäänlaisia seremonioita viettää tätä Pyhäinpäivää.
Italiasta taannoin saamassani kirjeessä oli mukana ystäväni Edinburghin matkalta brosyyri laivasta nimeltänsä Britannia.Kuninkaallinen jahti on nyt Edinbughin kaijassa museolaivana kaiken kansan nähtävänä niin sisältä kuin ulkoa.Brosyyrissä kuvia tiloista,missä kuninkaallisten lisäksi ja eritoten kanssa on oleillut maailman mahtajia mukaan lukien kevyemmän sarjan edustajia kuten Frank Sinatra ja Ursula Andress.Britit purnasivat ylellisen laivan tuottamia kuluja ja näihin purnauksiin yhtyy myös saamani kirjeen lähettäjä,vaikka nythän alus on vain työnsä tehneenä pällistelyn kohteena viettämässä eläkepäiviään Edinburghin Ocean Terminal´in kupeessa.Itse terminaalissa on sitten myynnissä kaikenlaista astioista,leluista merellisiin kapineisiin,jotka jotenkin liippaavat läheltä kuninkaallista alusta.Kuten mikä tahansa museo maailmassa,niin peritään myös tästä lystistä maksu,että pääsee samoilla parketeilla tepastelemaan,missä Charles ja Diana aikoinaan ovat astelleen häämatkaa aluksella tehdessään vielä siihen aikaan, kun suuremmin skandaalit eivät kuninkaalista perhettä ravistelleet.Ystäväni ei ole koskaan hyväksynyt minkään maan kuninkaallisten loisteliasta ja kallista elämää,jonka ylläpidosta pitkälle maksaa tavallinen rahvas.Ainahan kuluja laskeskellaan varsinkin jos tiedossa on näyttävät häät.Minä en ota kantaa.Sen kuin vain televisiosta katselen ja nautin.Mutta enpä liioin ole minkään maan kuninkaan tai kuningattaren alamainenkaan.
Justiinsa tuli mieleen aika Englannissa,kun jokikisen elokuvan jälkeen näytöksessä olevien katselijoiden piti nousta seisomaan ja kuunnella kansallislaulu.Minäkin olen joutunut seisomaan.Seuralaiseni oli tosin varoittanut,mutta silti tapa hämmästytti tasavaltalaista.Nyttemmin tästä hiukan omituisesta tavasta on luovuttu.Ehkä alettiin harkita uudestaan,sillä englantilaiset eivät koskaan nähneet mitään elokuvaa loppuun asti lähtiessään hyvissä ajoin ennen The Endiä teatterista pois.Aikamoinen ryntäys,sillä jos laulu saavutti kesken juoksun,oli siihen paikkaan pysähdyttävä ja osoitettava kunnioitusta niin kuningattarelle (=kuninkaalle) kuin Isolle-Britanniallekin.Ajatelkaas,jos meilläkin raikuisi aina Maamme jokaisen leffan perään!
Tänään pitäisi lähteä ulos lykkimään.Se on kuulkaas aika sitkosta hommaa tehtynä jokaisena päivänä,jos vain kynnelle kykenee.Mutta sitten kun oikeastaan pääsee rantsuun asti ja merituuli hipelöi kasvoja,niin jo tuntuu paremmalta ja nautinto asiasta saa mielessä ylivallan.Toppuuttelen silläkin kielteisiä ajatuksiani,että kun jää peittää meren ja lumi maan,ei rantaraitille ole menemistä.Siitä on siis nyt nautittava.Pahimmassa tapauksessa lumipaljoutta voi kestää pitkäkin tovi.Silloin katsellaan pitemmältä,kun ruotsinlaiva raavittaa kylkiään kapeassa railossa matkallaan jäättömille vesille,missä asti ne kulloinkin ovat.Silloin ahdistaa. On kuin jää meren yllä pitäisi ihmistä vankinaan,kun ei ulapoille pääse noin vaan.Vaikka en minä sinne tästä kotirannasta...Masentaa silti.Posti ja tiedot kulkee,laivat seilaa niin Tukholmaan kuin Tallinnaankin,eikä Helsinki mitenkään motissa ole kuin joskus ammoin.Keväällä kaupunkilaiset kokoontuivat meren auettua odottamaan ensimmäistä laivaa,joka tuo terveiset talven takaa.Näistä ajoista olemme päässeet.Hei,me lennetään,jos ei muuten onnistu.Viime talvenahan oli niin,että kun muissa maissa lumen takia ei pystytty kiitoratoja pitämään auki,niin Helsingissäpä pystyttiin ja osattiin.Tietoa ja taitoa jaettiin muillekin.Saas nähdä,miten on lumen laita Helsingin kaduilla tänä talvena.Onko jo opittu kahdesta edellisestä? Vai pitääkö kansalaisen taas äkämystyä tarpoessaan nivusiaan myöten hangessa?
Olkoon tämä asia tämän kirjoituksen loppu ja vien puolison aamusuihkuun ja alamme ilman minkäänlaisia seremonioita viettää tätä Pyhäinpäivää.
4. marraskuuta 2011
LÄMMIN SYKSY OMAISHOITAJILLAKIN
Lämpimin syksy 50 vuoteen oli isosti eilen kirjoitettuna jonkun iltalehden lööpissä.Niin varmaan,ajattelin,ja sipsuttelin pikkukengissä ohi.Marraskuussa!Tästä asiasta en niinkään paljon häikäistynyt kuin niistä jouluvaloista,jotka hypähtivät silmille astuttuani Stockmannin Argos-hallin loistoon ja kimmellykseen.Mitä ihmeellisimpiä välkkeitä,hopeaa,kultaa ja purppuraa.Onkohan kenelläkään enää perinteisesti koristeltua joulukuusta? Nyt oksat saavat kantaakseen pienoistuoleja,naisten korkokenkiä,balleriinoja,riikinkukkoja kuin myös lintumaailman muita edustajia,joilla käsittääkseni ei ole mitään tekemistä joulupuun kanssa ellei nyt sitten jollain tapaa punatulkuilla,joita on joulukorteissakin kuvattuina.Pöydät notkuivat kaikenlaisesta.Lattialla valtavan kokoisia valkoisia kauriita hopeisia tähtiä kyljissään.Oli valolamppua jos jonkinlaista välkehtivää kaikissa väreissä.Joka vuosi kuitenkin pitää pintansa lapsuudesta tutut ikkunoihin tarkoitetut paperitähdet,väriskaala vain vuosien mittaan lisääntynyt. Oi turhuuksien turhuutta,tuumailin itsekseni, kun samalla päätin palata uudestaan tähän joulurihkaman ostosparatiisiin.
Tuuraaja kertoi hämmästyttävän asian,mikä on ilmeisesti kaupungilla harkinnassa.Me omaishoitajat saisimme tuuraajan kuukaudessa peräti 16 tunniksi jaettuna neljän tunnin jaksoihin.Piti pitää ihan kirjahyllyn reunasta kiinni kuullessani tämän etten olisi kaatua tömähtänyt lattialle. Tietäisi jokaviikkoista neljän tunnin vapaata! Mitäs tästä ajattelette? Tuuraajiakin tulee lisää kuulemma.Toivottavasti me saamme pitää Marjan.Aion hänet heti apustaa.
Eduskunnan kyselytunnillakin eilen oli yhtenä puheenaiheena jälleen kerran omaishoitajien asiat.Ja jälleen veivattiin ajatusta,että josko saisimme palkkiomme verovapaana kuin myös jokaisella omaishoitajalla olisi samat etuudet koko maassa.Nythän se on pitkälti kuntien varoista kiinni.Tässä kohdin pitää kertoa,että nämä "kuuluisat" omaishoitajapalkkiot eivät hurraata ansaitse määrillään.Ovat vähimmillään noin 300€ luokkaa kuukaudessa (miinus verot),ei sen kummempia.Kenkään ei siis kannata idättää kateuden siementä mielessään.Esitettiin monenlaisia omaishoitajuuteen liittyviä kysymyksiä ja Sosiaali-ja terveysministeriön peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson vastasi kehuen omaishoitajien asioiden luistavan nyt paremmin kuin edellisen hallituksen aikana.Mutta aivan varsinaisiin kysymyksiin ei ministeri vastannut.Sen kyllä kuulin taas ehkä tuhannennen kerran,mitenkä "arvokasta ja tärkeää työtä" me teemme.Ja mitenkä meidän työmme vähentää menoja yhteiskunnalta,kun hoidettavamme eivät ole laitoksissa. Nämä argumentit kuuluvat kategoriaan "sanahelinää".
Konkreettiset näytöt valtiovallan taholta lämmittäisivät.Satsattaisiin omaishoitajien hyvinvointiin ja jaksamiseen nykyistä enemmän niin henkisellä kuin fyysisellä puolella muullakin tavoin kuin kauniilla sanoilla.Eikä tämä ole ahneutta ja kiittämättömyyttä siitä,mitä jo on.Sellainen henkilö,jolla ei ole lähipiirissään yksin läheistään hoitavaa omaishoitajaa, ei osaa edes kuvitella mitä se on.Ulospäin kaikki saattaa näyttää helpolta,omaishoitaja on iloinen ja positiivinen,hoitaa itsensä,ei valita eikä marise.Hänellä voi kuitenkin olla takanaan monta valvottua yötä,vuoteen puhdistamista ulosteesta ja virtsasta vaipoista huolimatta.Ehkä lievän fyysisen ja sanallisen väkivallan kohteena olemista,tunteja kestävää rauhottelua,pukemista ja riisumista,syöttämistä ja juottamista,ulkoiluttamista ja muuta iloa ja vaihtelua tuottavaa toimintaa.Tämä kaikki viikon jokikisenä päivänä oli joulu tai juhannus.Kaikilla meillä ei ole tokikaan mahdollista pitää niitä lakisääteisiä vapaita,joiden aikana hoidettava on lyhytaikaisessa hoidossa kodin ulkopuolella.Hoidettava voi panna kampoihin mä en mene-tyylillä.Tai hän ei fyysisen kuntonsa vuoksi voisi mennäkään.Toisilla meistä on helpompaa,toisilla raskaampaa.Toiset jaksavat enemmän,toiset tekevät työtä voimiensa äärirajoilla. Tämmöistä on omaishoitajan arki.
Tuuraaja kertoi hämmästyttävän asian,mikä on ilmeisesti kaupungilla harkinnassa.Me omaishoitajat saisimme tuuraajan kuukaudessa peräti 16 tunniksi jaettuna neljän tunnin jaksoihin.Piti pitää ihan kirjahyllyn reunasta kiinni kuullessani tämän etten olisi kaatua tömähtänyt lattialle. Tietäisi jokaviikkoista neljän tunnin vapaata! Mitäs tästä ajattelette? Tuuraajiakin tulee lisää kuulemma.Toivottavasti me saamme pitää Marjan.Aion hänet heti apustaa.
Eduskunnan kyselytunnillakin eilen oli yhtenä puheenaiheena jälleen kerran omaishoitajien asiat.Ja jälleen veivattiin ajatusta,että josko saisimme palkkiomme verovapaana kuin myös jokaisella omaishoitajalla olisi samat etuudet koko maassa.Nythän se on pitkälti kuntien varoista kiinni.Tässä kohdin pitää kertoa,että nämä "kuuluisat" omaishoitajapalkkiot eivät hurraata ansaitse määrillään.Ovat vähimmillään noin 300€ luokkaa kuukaudessa (miinus verot),ei sen kummempia.Kenkään ei siis kannata idättää kateuden siementä mielessään.Esitettiin monenlaisia omaishoitajuuteen liittyviä kysymyksiä ja Sosiaali-ja terveysministeriön peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson vastasi kehuen omaishoitajien asioiden luistavan nyt paremmin kuin edellisen hallituksen aikana.Mutta aivan varsinaisiin kysymyksiin ei ministeri vastannut.Sen kyllä kuulin taas ehkä tuhannennen kerran,mitenkä "arvokasta ja tärkeää työtä" me teemme.Ja mitenkä meidän työmme vähentää menoja yhteiskunnalta,kun hoidettavamme eivät ole laitoksissa. Nämä argumentit kuuluvat kategoriaan "sanahelinää".
Konkreettiset näytöt valtiovallan taholta lämmittäisivät.Satsattaisiin omaishoitajien hyvinvointiin ja jaksamiseen nykyistä enemmän niin henkisellä kuin fyysisellä puolella muullakin tavoin kuin kauniilla sanoilla.Eikä tämä ole ahneutta ja kiittämättömyyttä siitä,mitä jo on.Sellainen henkilö,jolla ei ole lähipiirissään yksin läheistään hoitavaa omaishoitajaa, ei osaa edes kuvitella mitä se on.Ulospäin kaikki saattaa näyttää helpolta,omaishoitaja on iloinen ja positiivinen,hoitaa itsensä,ei valita eikä marise.Hänellä voi kuitenkin olla takanaan monta valvottua yötä,vuoteen puhdistamista ulosteesta ja virtsasta vaipoista huolimatta.Ehkä lievän fyysisen ja sanallisen väkivallan kohteena olemista,tunteja kestävää rauhottelua,pukemista ja riisumista,syöttämistä ja juottamista,ulkoiluttamista ja muuta iloa ja vaihtelua tuottavaa toimintaa.Tämä kaikki viikon jokikisenä päivänä oli joulu tai juhannus.Kaikilla meillä ei ole tokikaan mahdollista pitää niitä lakisääteisiä vapaita,joiden aikana hoidettava on lyhytaikaisessa hoidossa kodin ulkopuolella.Hoidettava voi panna kampoihin mä en mene-tyylillä.Tai hän ei fyysisen kuntonsa vuoksi voisi mennäkään.Toisilla meistä on helpompaa,toisilla raskaampaa.Toiset jaksavat enemmän,toiset tekevät työtä voimiensa äärirajoilla. Tämmöistä on omaishoitajan arki.
2. marraskuuta 2011
PALMUSTA JOULUPUIHIN
Eilen sitten komisario Palmua ruudun täydeltä.En tiedä,mutta... Olenko ohittanut jonkun iän,jossa jaksetaan olla aina ihastuneita samaan elokuvaan jokaisen katsomisen jälkeenkin? Ainoa kohokohta ja ansaitun kehumisen paikka minun mielestäni oli Komisario Palmun erehdyksessä Leo Jokelan laulu "tummista silimistä" ja eritoten hänen vasen kätensä,joka teki jo ensi veivaamisellaan suomalaisen elokuvan historiaa.Sitä kohtausta odotin! Siitä kirjoitti Töölöntorin reunalta-blogissa Dessu,johon ei ole mitään lisäämistä.Lukekaa!
Uusi naapuri soitteli musiikkiaan jo aamutuimassa niin että seinät kajahteli.Minä pyytämään hiljemmälle.Hän kertoi valvoneensa,kun koira alhaalla haukkuu ja nyt pitää musiikkia niin kovalla,että haukunta häipyy.Hienoa! Siis naapuri panee toiset kärsimään eliminoidakseen itselleen koituneen häirinnän.Hiljensi kyllä musiikin siedättävään volyymiin,mutta paiskasi kiukkuisena oven kiinni.Minä taas en ollut haukuntaa edes kuullut -tällä kerralla.Näistä koirien haukkumisista on ollut ja on eripuraa.Mitä varten ihmisen,joka on kahdeksan tuntia poissa koiran luota esimerkiksi töissä,pitää ylipäätään koira hankkia? Näin pitkä yksinolo ei laumaeläimelle sovi.Eikä missään tapauksessa sovi kerrostaloon,missä koko rapun väki joutuu kärsimään yksinään ulvovan ja haukkuvan eläimen ikävästä.Minusta se hipoo jo eläinrääkkäystä.
Lähdettiin kaupungille.Kotiin tullessa oli mahtava inva-autonkuljettaja.Kantoi kassit ja työnsi pyörätuolin.Minä vain sipsuttelin vieressä.Olisi koko satsin tuonut kotiportaalle asti,mutta vakuutin selviäväni.Ja niin tein.Olen aina tehnyt.Rutiinia tässä hommassa jo on.Kerroin kyllä saaneeni Palmiasta palautetta,ettei muu kuljettajille kuulu kuin varsinaisen asiakkaan työntäminen pyörätuolissa tai muulla tavoin liikuntarajoitteisen tai vanhemman henkilön auttaminen.Saattaja pitää selvitä kantamuksineen omin nokkinensa.Kuljettaja hymyili leveästi ja puhui inhimillisyydestä ja kaupunkilaisjärjestä,hyvistä tavoista ja kaikesta ihanasta.Näin minäkin sen olen ajatellut,mutta Palmiassa ollaan toista mieltä.Onneksi on melko usein näitä ruodusta poikkeavia uhmakkaita ja ajattelevia kuljettajia!
Huomenna tuuraajapäivänä pinkaisen kaupungille uudestaan.Kampaaja! Ja sitten vain maleksin.Ehkä juon kupposen kahvia jossain tai vaikka lasillisen ihan vain syksyn iloksi.Joulutortut ovat muuten tulleet kauppoihin.Niin että kyllä tämä jouluksi pian muuttuu! Ja sitten,jos ei luonnossa näin syksytuimaan,niin ainakin puotien sisätiloissa loistaa ja välkehtii.Luonnossa sen verran,että puut kääritään ainakin keskustassa valolamppuihin katujen varsilla.On se sitten niin somaa.Kyllä mallaa flaneerata.
Uusi naapuri soitteli musiikkiaan jo aamutuimassa niin että seinät kajahteli.Minä pyytämään hiljemmälle.Hän kertoi valvoneensa,kun koira alhaalla haukkuu ja nyt pitää musiikkia niin kovalla,että haukunta häipyy.Hienoa! Siis naapuri panee toiset kärsimään eliminoidakseen itselleen koituneen häirinnän.Hiljensi kyllä musiikin siedättävään volyymiin,mutta paiskasi kiukkuisena oven kiinni.Minä taas en ollut haukuntaa edes kuullut -tällä kerralla.Näistä koirien haukkumisista on ollut ja on eripuraa.Mitä varten ihmisen,joka on kahdeksan tuntia poissa koiran luota esimerkiksi töissä,pitää ylipäätään koira hankkia? Näin pitkä yksinolo ei laumaeläimelle sovi.Eikä missään tapauksessa sovi kerrostaloon,missä koko rapun väki joutuu kärsimään yksinään ulvovan ja haukkuvan eläimen ikävästä.Minusta se hipoo jo eläinrääkkäystä.
Lähdettiin kaupungille.Kotiin tullessa oli mahtava inva-autonkuljettaja.Kantoi kassit ja työnsi pyörätuolin.Minä vain sipsuttelin vieressä.Olisi koko satsin tuonut kotiportaalle asti,mutta vakuutin selviäväni.Ja niin tein.Olen aina tehnyt.Rutiinia tässä hommassa jo on.Kerroin kyllä saaneeni Palmiasta palautetta,ettei muu kuljettajille kuulu kuin varsinaisen asiakkaan työntäminen pyörätuolissa tai muulla tavoin liikuntarajoitteisen tai vanhemman henkilön auttaminen.Saattaja pitää selvitä kantamuksineen omin nokkinensa.Kuljettaja hymyili leveästi ja puhui inhimillisyydestä ja kaupunkilaisjärjestä,hyvistä tavoista ja kaikesta ihanasta.Näin minäkin sen olen ajatellut,mutta Palmiassa ollaan toista mieltä.Onneksi on melko usein näitä ruodusta poikkeavia uhmakkaita ja ajattelevia kuljettajia!
Huomenna tuuraajapäivänä pinkaisen kaupungille uudestaan.Kampaaja! Ja sitten vain maleksin.Ehkä juon kupposen kahvia jossain tai vaikka lasillisen ihan vain syksyn iloksi.Joulutortut ovat muuten tulleet kauppoihin.Niin että kyllä tämä jouluksi pian muuttuu! Ja sitten,jos ei luonnossa näin syksytuimaan,niin ainakin puotien sisätiloissa loistaa ja välkehtii.Luonnossa sen verran,että puut kääritään ainakin keskustassa valolamppuihin katujen varsilla.On se sitten niin somaa.Kyllä mallaa flaneerata.
1. marraskuuta 2011
ELOKUVIEN JUHLAA
Herkuttelua elokuvien katsojille televisioruudun ääressä! YLE Teema tuo nautinnonhetkiä klassikkoelokuvien ystäville.Sarjan aloitti Chaplinin Kaupungin valot,jota jaksan uudestaan ja uudestaan katsoa.Herkkää ja ilmavaa,vaikka tiedän ohjaajan puskeneen töitä viikkojenkin ajan saadakseen jonkun pienen ohimenevän kohtauksen mieleisekseen.Eikä loppukohtauksen aikana välty taaskaan silmänurkkani kostumiselta kukkaistytön nähtyä viimeinkin hyväntekijänsä,hyväsydämisen kulkurin.
Elokuvan juhlaviikkojen avauselokuvan oli valinnut Aki Kaurismäki.
Saman sunnuntain illalla seuraavana klassikkona oli Julian Schnabelin ohjaama ja kirjailija-tv-juontaja Arno Kotron valitsema ranskalaiselokuva Perhonen lasikuvussa.En katsonut.En siksi,etteikö olisi ehkä kannattanut,mutta oli jotain muuta tekemistä.Eilen oli kovaa yritystä puoleltani seurata Stanley Kubrickin Avaruusseikkailua,mutta elokuva meni minulla -kuten sitä sanotaan- yli hilseen.En muutenkaan ole mikään tieteiselokuvien ystävä saati sitten tämmöisen,jonka pitäisi hiipiä katsojan alitajunnan syöväreihin ja muodostua ymmärrettäväksi.Minun alitajuntani ei pystynyt elokuvan hienouksia vastaanottamaan ja muovaamaan niistä nautittavaa esitystä.Värit,joita oli paljon,ymmärsin.Leffan oli valinnut katsottavaksi tähtitieteilijä Esko Valtaoja. Kaikella kunnioituksella tämmöistä suurta tuntemattomuutta jossain tähtien takana kohtaan,en jaksanut loppuun asti katsella kuitenkaan.
Mutta tänään jaksan.Ja vakuutan jo etukäteen edellisten katsomiskertojen perusteella ymmärtäväni viimeistä piirtoa myöten pianisti Iiro Rantalan valitseman Komisario Palmun erehdys-elokuvan.Ohjaaja Matti Kassila teki hienon työn Mika Waltarin tekstistä,näyttelijöiden roolisuorituksista puhumattakaan.Odotan iltaa ja pääsyä Bruno Rygseckin kotiin.
Viikolla nähtäviin seuraaviin elokuvaklassikoihin palaan,jos aihetta on.
Pitkästä aikaa eilen sain tuta tunteettomuutta äheltäessäni pyörätuolin kanssa kotiin tullessamme.Kotikadun jalkakäytävä oli möyritty ylös ja valtavat asfalttikimpaleet olivat rekan lavalla.Pehmeä maa ja korkeat reunat olivat alustanamme yrittäessäni saada puolisoa säällisesti eteenpäin.Tuttu postinjakaja näki tilanteen ja riensi ystävällisesti apuun.Yhteisvoimin saimme työn tehdyksi ja pääsin kotirapun eteen.Asfalttikoneen ohjaamossa parin metrin päässä istui mies näytöstä katselemassa.Hänellä olisi ollut tilaisuus tulla jo aiemmin auttamaan,jos halua olisi ollut.Ei ollut.Jos postimiestä ei olisi ollut,en tiedä,miten olisimme selviytyneet.
Harvoin olen pyörätuolin kanssa näinä kahdeksana vuotena tämmöisen välinpitämättömyyden kanssa joutunut tekemisiin.Mielessä kävi,että jos tämä asfalttikoneen kuljettaja itse joskus joutuu pyörätuolin kuljettamaksi,mitä silloin mielessään hankalassa tilanteessa liikkuu,kun kukaan ei apuun tule?
Elokuvan juhlaviikkojen avauselokuvan oli valinnut Aki Kaurismäki.
Saman sunnuntain illalla seuraavana klassikkona oli Julian Schnabelin ohjaama ja kirjailija-tv-juontaja Arno Kotron valitsema ranskalaiselokuva Perhonen lasikuvussa.En katsonut.En siksi,etteikö olisi ehkä kannattanut,mutta oli jotain muuta tekemistä.Eilen oli kovaa yritystä puoleltani seurata Stanley Kubrickin Avaruusseikkailua,mutta elokuva meni minulla -kuten sitä sanotaan- yli hilseen.En muutenkaan ole mikään tieteiselokuvien ystävä saati sitten tämmöisen,jonka pitäisi hiipiä katsojan alitajunnan syöväreihin ja muodostua ymmärrettäväksi.Minun alitajuntani ei pystynyt elokuvan hienouksia vastaanottamaan ja muovaamaan niistä nautittavaa esitystä.Värit,joita oli paljon,ymmärsin.Leffan oli valinnut katsottavaksi tähtitieteilijä Esko Valtaoja. Kaikella kunnioituksella tämmöistä suurta tuntemattomuutta jossain tähtien takana kohtaan,en jaksanut loppuun asti katsella kuitenkaan.
Mutta tänään jaksan.Ja vakuutan jo etukäteen edellisten katsomiskertojen perusteella ymmärtäväni viimeistä piirtoa myöten pianisti Iiro Rantalan valitseman Komisario Palmun erehdys-elokuvan.Ohjaaja Matti Kassila teki hienon työn Mika Waltarin tekstistä,näyttelijöiden roolisuorituksista puhumattakaan.Odotan iltaa ja pääsyä Bruno Rygseckin kotiin.
Viikolla nähtäviin seuraaviin elokuvaklassikoihin palaan,jos aihetta on.
Pitkästä aikaa eilen sain tuta tunteettomuutta äheltäessäni pyörätuolin kanssa kotiin tullessamme.Kotikadun jalkakäytävä oli möyritty ylös ja valtavat asfalttikimpaleet olivat rekan lavalla.Pehmeä maa ja korkeat reunat olivat alustanamme yrittäessäni saada puolisoa säällisesti eteenpäin.Tuttu postinjakaja näki tilanteen ja riensi ystävällisesti apuun.Yhteisvoimin saimme työn tehdyksi ja pääsin kotirapun eteen.Asfalttikoneen ohjaamossa parin metrin päässä istui mies näytöstä katselemassa.Hänellä olisi ollut tilaisuus tulla jo aiemmin auttamaan,jos halua olisi ollut.Ei ollut.Jos postimiestä ei olisi ollut,en tiedä,miten olisimme selviytyneet.
Harvoin olen pyörätuolin kanssa näinä kahdeksana vuotena tämmöisen välinpitämättömyyden kanssa joutunut tekemisiin.Mielessä kävi,että jos tämä asfalttikoneen kuljettaja itse joskus joutuu pyörätuolin kuljettamaksi,mitä silloin mielessään hankalassa tilanteessa liikkuu,kun kukaan ei apuun tule?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)