ONNEN MANTELI

 Voitteko kuvitella: minun riisipuurossani jouluna oli manteli! Kuinka sattuikaan? Lämmitin kaupan valmiin puuron ja panin sinne mantelin. Olin melkein yllättynyt. Toivoin jotain, kuten asiaan kuuluu ja nyt odotan, että toteutuu. Muuten joulu meni samalla tavalla kuin kahdeksan muutakin joulua tätä ennen. Varasin paksun nivaskan paperinenäliinoja ja aloin katsella vanhoja romanttisia elokuvia. Vaikka ne on nähty moneen kertaan, niin nautin jokaisesta sekunnista. Disneyn valloittavat olennot tulivat tietysti myös katsottua. Eikä Helinä-keiju ollut minusta yhtään lihonnut, vaikka oli vaikkeuksia päästä avaimenreijän kautta laatikosta ulos. Söin toki muutakin kuin riisipuuroa. Oli koko lajitelma joka joulupöytään kuuluukin. Ja pääsin säällisesti eroon niistä, että jo arkena söin aivan muuta. Pakastimessa vielä jouluisia, mutta siellähän jonkin aikaa säilyvät.

Eilen asioilla ja ihan metromatkan päässä. Kotimatkalla kävin ostamassa pari kirjaa: Jari Tervoa ja minulle tuikituntematonta Sirkka Salovaaraa. Jälkimmäinen on Italia-fani ja kirja kertoo Italiasta. 

Viimeisiä päiviä tätä vuotta viedään. HS tarinoi, miten koirat taas uuden vuoden paukkeesta hermostuvat. Niin meidänkin koirista jokikinen. Kieli roikkui suusta pitkällä, koira vapisi ja olo oli tukala. Ei auttanut lohdutukset, ei makupalat maistuneet, pelko ja ahdistus oli käsin kosketeltavaa. Jokaisen kohdalla sama. Tunnen suurta sympatiaa sunnuntain ja maanantain välisenä yönä kaikkia koiraperheitä kohtaan.

Vaikka olin eilen myös ruokkaupassa, mitään vuoden vaihtumiseen viittaavaa en ostanut. Otan pakastimesta jotain. Muinoin oli toisin ja nyt on näin. Ja luultavasti, kuten viime vuosina muinakin, menen nukkumaan tänä vuonna ja herään ensi vuonna. Aamulla toivotan itselleni hyvää vuotta 2024 ja jos joku soittaa, toivotan hänellekin. Minkälainen siitä tulee, jää nähtäväksi.

Jos en tänne palaa enää tänä vuonna, toivotan kaikille ONNELLISTA JA OIKEIN MUKAVAA UUTTA VUOTTA.