25. lokakuuta 2023

TÄNÄÄN LEIVOTAAN

 Nyt ohjelmistossa meksikolaisten kanelikakkusten teko. Sitten niiden kanssa ystävän luo murukahville. Myskikurpitsaa en lähikaupasta onnistunut saamaan. On lähdettävä vähän pitemmälle ruokakauppaan, jossa takuulla niitä on.  Aion tehdä keittoa. Pakastimessa on taas tilaa.

Oli holotna, kun olin ulkona. Ihan metrolla ajelin ja näin ohimennen pikaratikka 15 eli tämän Raide-Jokerin. Niin oli ylväs kulkupeli ja pehmeästi lähti pysäkiltä. Mutta HS:n mukaan kaarteissa metelöi, johon aletaan heti puuttua rasvaamalla kiskoja. Kun kerran on kerrottu, että meno on hiljaista, on sen oltava hiljaista. Jos ei, heti ollaan valittamassa.

Aira Samulin on poissa. Yllätyksenä tieto tuli Suomen kansalle. Ei ollut enää Aira-rouva sunnuntain Tanssii tähtien kanssa-kilpailun kutsuvieraskatsomossa. Oli sairaalassa ja jätti tämän elämän maanantaiaamuna 23.10.2023. Me suremme optimistisen ilopillerin poismenoa.

Elämä jatkuu kaikista murheista huolimatta. Neljäs marraskuuta lauantaina avautuu kotikonnuillani uusi ruokakauppa ja sinne aion kipinkapin. Eikä suinkaan mikään aivan suomalaisittain tavallinen kauppa, vaan etninen Lähi-idän liike, jossa meille eriuskoisillekin myydään halal-lihaa. Aion tutustua perinpohjin Alanya Marketiin. Olen käynyt ostoksilla näissä kaupoissa ja aina ollut yhtä ihastunut. Aikoinaan ei Suomessa ollut ensimmäistäkään, mutta Tukholmassa oli ja sinne menin. Nykyisin ei enää tarvitse hakea yhtikäs mitään läntisestä naapuristamme, paitsi kulttuuria näytelmien ja näyttelyiden merkeissä.

Tästä kutvahtikin mieleeni, että matkustaminen ei suinkaan ole mikään uusi juttu. Ari Saastamoinen kirjassaan Tuhat tietä Roomaan kertoo, kuinka innokkaita matkaajia vanhat roomalaiset ovat olleet paljon ennen ajanlaskumme alkua. Jos Roomaan vei tuhat tietä, niin sieltä poiskin vei teitä. Kunnossa ei ollut hurraamista. Matkaa tehtiin hevosilla ja etupäässä jalan. Via Appia yhdisti Rooman Capuaan vuonna 312 ennen ajanlaskumme alkua. Tiet lisääntyivät pikavauhtia, tehtiin kauppamatkoja  kuin myös turistit matkustivat ihan huvinpäin. Maailma alkoi tuntua pieneltä ja saavutettavalta.

Nyt suihkuun ja sitten kanelikakkusten tekoon. Hyvää huomenta.



6 kommenttia:

  1. Oletko luopunut vallan HKO:n kenraaleista? Eilen aamulla aivan upea harjoitus! Marita

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelin ja aioin, Marita, mutta jäi vain ajatuksiin ja aikeisiin. Hyviä kenraaleja toivottaen Stadin Friidu

      Poista
    2. Kiitos!
      Lippujen hankkiminen on tosin tehty ikäväksi. Ihmiset jonottavat pakkasessa jo kello seitsemän aamulla, kun ovet aukeavat kello kahdeksan ja myynti vasta yhdeksältä. Eikä ostaminen netistäkään ole helpompaa, lippu kerrallaan ja jokaisesta 1,5€ ylimääräistä!

      Poista
    3. Sepä kurjaa, Anonyymi, mutta hyvästä on maksettava tavalla tai toisella.

      Poista
  2. Hei pitkästä aikaa!! Onpa sulla ollut nyt ihan mitä tahansa kirjoittelun esteenä niin tosi kiva, että olet nyt palannut tänne takaisin. Voi hyvin!!

    VastaaPoista