Ensimmäinen näkemäni naispuolinen kapellimestari Susanna Mälkki työssään oli positiivinen kokemus. Hän johti ja eli varpaitaan myöten koko kroppa liikehtien ja antoi ymmärtää, että hän ja musiikki ovat yhtä. Ensimmäinen osa oli minusta pelottavaa ja ohjelmankin mukaan säveltäjä Giacinto Scelsi "oli keksinyt uuden tavan lähestyä musiikkia." Sitä se oli minullekin, vaikka musiikkituntemukseni on varsin heikkoa. Pelottavaa siksi, että kaikki ne instrumentien ujellukset olivat karmivia. Scelsi oli hakenut inspiraatiota meditaatiostakin ehkä juuri hermoromahduksen kokeneena klinikalla. Samaa säveltä perä perään. En tiennyt, miten suhtautua, paitsi pelolla.
Flyygelissä oli sveitsiläinen pianovirtuoosi Dieter Ammann, jonka soitanta ei pelottanut. Se pelasti minut. Väliajan jälkeen seurasi Gustav Holstin sävellyksiä ja silloin olin jo kokonaan tointunut. Minä taputinkin ja edessäni istunut mies huusi kaksi kertaa "bravo".
Jonotimme takkimme ja sitten menimme kahville Sanomatalon Fazerille. Sieltä Rosebudiin ja ostin kaksi kirjaa Sherlock Holmesi paluu ja Erkki Toivasen Matkalla ranskalaisuuteen. Stockmannilta en ostanut kolmea kynttilää paitsi mitään, mutta olin selvittelemässä tätä pientä kohua aiheuttanutta tasojuttua. Otin päätöksestäni huolimatta tasooni kuuluvan kassin ja piilotin sen Francis Kupkan taidekassiin. Tasoa en kerro! Herkussa piipahdimme. Ostin Sjöbergin piparkakkuja. K ei ostanut mitään. Sitten Nespressoon, josta kahvikapseleita. Ratikalla ja metrolla kotiin.
Eilen aamulla tuli niin kiire, etten ehtinyt lukea edes Helsingin Sanomia. Vasta illalla. Oli vakavaa ilmastoasiaa, kun 11 000 tutkijaa oli sitä mieltä, että päin loppua mennään nopeampaa vauhtia kuin alunperin oli laskettu. Lieventävänä asiana sanoi Maailman ilmatieteen järjestön WMO:n pääsihteeri Petteri Taalas, että ei nyt kohti koko maailman loppua sentään. En rauhoittunut. Päässä alkoi soida Giacino Scelsin pelottava musiikki ja mielessä pyöri 11 000 tutkijan kauhuskenaario. Otin lasillisen punaviiniä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti