AIKOJEN TAKAA

Arvatkaas kenen?

"Oi kulta-aika riemukas,
suloisin,armahaisin,
kun nuor` on,ylioppilas,
ja puutetta ei laisin,
ja huolt´ ei tuntis ollenkaan,
kun viikset vain sais kasvamaan!"

Se on nuoren Runebergin,ylioppilaan runo.Runeberg toimi kotiopettajana noihin aikoihin "Saarijärven salomailla" Kalmarin talossa sekä samaan aikaan Kolkanlahden perheessä.Vähitellen tuleva kansallisrunoilijamme tutustui "Suomen köyhillä saloilla kansaan,joka kyntää ja kuokkii maataan,mutta Herralta tuloa toivoo".

Siihen aikaan paikkakunnalla liikkui rosvo,jonkunlainen Robin Hood,joka ryösti rikkailta ja antoi köyhille saaden ihmisiltä myös sympatiaa jos pelkoakin aikaan.Rosvo saatiin aikanaan kiinni,pantiin rautoihin ja telkien taakse.Runeberg tahtoi mieheen tutustua ja meni tervehtimään vankilaan.Rosvoryöväri oli tuomittu saamaan 40 raipaniskua rangaistukseksi tihutöistään.Tämä koski niin Runebergiin,että hän päätti jollain lailla saada lievennystä vangin kohtaloon.Niinpä Runeberg vei rangaistuspäivänä viinaa rosvolle.Tästä ryöväri sai niin paljon voimaa,että antoi mojovat korvatillikat ruoskimisen toimeenpanijoille.No,tästä rapsahti uusi rangaistus: 40 raipaniskua!

Kaivelin kirjahyllyäni ja tarina Runebergista ja "maantieritarista" on kirjasta "Suurmiestemme elämäkertoja" Otavan kustantamana 1929. Kirjan suurmiehiin lukeutuu Lönnrot,Runeberg,Snellman ja Kivi.Sen lisäksi,että tämmöinen kirja on pölyinen päältä,se tuoksuu vanhalle ja hiukan ummehtuneelle.Sivutkin jo hieman kellastuneet.Teksti vanhahtavaa,joka sinänsä ei ole negatiivista.Minä en ainakaan sitä niin koe.Kirjassa saattaa olla sellaista tietoa,jota ei löydy uudemmista näiden miesten elämäkerroista.Vaikka varsinkin juuri Runeberg ja Kivi on tutkittu ja kaluttu,kerrottu kehdosta hautaan.Kivi Runebergia hartaammin ja tarkemmin.Uusimpia tutkielmia Kivestä lienee Hannu Mäkelän "Kivi",joka kertoo kirjailijan viimeisistä elinajoista hurjan juoppoveljensä holhoamana Tuusulan pienessä mökissä.

Minulle Aleksis Kivi on tärkeä ja pidän hänen kirjoittamisen ulosannistaan.Teoksista on jäänyt monia kuolemattomuuksia elämään siteerattaviksi.Minäkin mielelläni lainaan.Kiveä näkee teattereiden lavoilla vuodesta toiseen.Eskon sanomiset hymyilyttävät,vaikka onkin pohjimmiltaan vakava mies."Veljesten" elämää seurataan,heidän hilpeitä saunomisiaan,lukemisen jalon taidon opetteluaan,kinaamistaan ja monen päivän ajan kykkimistään kivellä härkälauman piirittämänä. Nuo "Jukolan uhkeat pojat!" Kiveen palaan,kun tahdon lukea kaunista ja elävää suomea.Verbi ennen substantiivia viehättää.

Tänään imuroidaan ja siihen tässä voimia olen keräämässä,kirjoittamisella.Huomenna kaupungille ja perjantaina saan aamupäivävieraita.Sitten olemmekin taas viikon lopussa ja hyvällä alulla heinien kuuta.Se on äitini syntymäkuukausi.Hän oli oikeaoppinen leijona.Mieleeni on vahvasti jäänyt,että hän ei milloinkaan pyytänyt anteeksi keneltäkään.Vaikka väärin teki.Joskus hänen ulkoinen olemuksensa on alkanut minulle hämärtyä ja olen miettinyt,tuntisinko.Valokuvat elvyttävät muistikuvaa.Äidin kuolemasta on jo neljännesvuosisata.Hän oli kaksijakoinen ihminen.Vieraille mitä aurinkoisin ja rakastettavin,hauska ja valmissanainen.Omaisilleen ja muille läheisilleen äreämpi,vaikea ja itsekeskeinen.Nämä ilmenivät minun ollessani jo aikuinen.Lapsuuteni oli lystiä aikaa ja minua hemmoteltiin sen kuin ehdittiin.

Elämänsä loppuaikoina äiti vieroitti vanhoja ystäviään läheltään.Semmoisiakin,joita oli tuntenut jo kansakoulun ensiluokalta lähtien.Äiti oli voimakastahtoinen nainen värittäen perheensä elämää oudoillakin tempuillaan.Hän nautti huomiosta ja järjesti joskus sairauskohtauksia saadakseen sitä.Meidän oli pakko suhtautua niihin aina niin kuin olisivat aitoja.Niitäkin oli.Mietin joskus,mikä oikein hänet katkeroitti? Vanhenemisen pakko? Sairastuminen? Sievän ulkonäön menetys? Itsehankittu yksinäisyys? Me emme koskaan näistä puhuneet.

Sitten eräänä vappuaattona hän oli valmis lähtemään elämästä.Hän oli sairaalassa ja sain sieltä soiton.Menimme isäni luo,joka heti oven avattuamme kevätaamun tunteina,kysyi: "onko se ohi?" Vastasin "on" ja isä vavahti.Lähdimme kaikki kolme sanomaan jäähyväiset äidille ja vaimolle ja anopille.Hän näytti nyt taas kauniilta ja niin kummallisen nuorelta.Hiussuortuva oli valahtanut otsalle ja hänen huulillaan karehti vieno hymy.

"Siel suutelee ehtoo ja koi
ja siel ijankaikkinen aika
pois kiitävi vauhdilla kiitävän virran
himmeään Unholaan".

(Aleksis Kivi)

KESÄKEPEÄÄ

Hellettä pukkaa.Eilen jo läkähdyttävän lämmintä.Kiireesti tuulettimet pyörimään.Onneksi lähdimme kaupungille jo aamupäivän tunteina,jolloin oli viileämpää.Pankkiasioita ja sitten Stockmannille,jossa en muistanut alennusmyynnin alkaneen.Tungosta.No,tietysti ostavien asiakkaiden mahdollisimman suuri paljous on kaupankäynnin tarkoituskin.Herkusta tavanomaiset viikko-ostokset.Marjat kuuluivat asiaan.Olikin jo muutama mansikaton päivä takana.Istuskelua Stockan Espan puoleisen oven tuntumassa kyytiä odotellessa.Ihmiskirjo mitä runsain.Sisään ja ulos.

Kuulimme venäjää ja japania.Joku puhui suomeakin.Kesäkolttuja,sortseja,pitkiä pellavahousuja.Kenkäpuolella pääasiallisesti edustettuina sandaalit ja urheilutossumaiset kengät,joilla ilmeisen mukavaa kävellä.Jotkut naiset taiteilivat huikean korkeilla koroilla punaisten varpaankynsien pilkahdellessa sandaletista.Kenkiä on mielenkiintoista katsella.Ne kielivät.Samoin paljaat hoidetut tai ei-hoidetut jalat kertovat.Näitä asioita seurasin.

Kuljettajamme oli etuajassa,joka minua suuresti miellytti.Espan puisto tupaten täynnä ihmisiä nurmikot mukaan lukien.Kauppatori kuhisi väkeä.Vispilä-laiva purki laiturille Korkeasaaressa kävijöitä.Sightseeing-alukset houkuttelivat saaristoajeluille.Torin lokit asemissaan.Joku menetti juuri jäätelön tötteröstään.Naurun sekaisia kiljahduksia ja lokki tiessään.Ohjeena annettu että pitää jäätelö peittää kädellä.Kikka vie syönnin ilon,nuoleminen hankaloituu.Ja onhan lokin ovela syöksy kertomisen arvoinen juttu sitten kotipuolessa.Torilla on väriä ja torilla on tunnelmaa ja meillä kaikilla kesä.

Me käännyimme ensimmäiseltä sillalta Katajanokalle.Huomattavasti hiljaisempaa.Europa-niminen risteilyalus laiturissa.Jokunen Helsingistä jo tarpeekseen saanut matkustaja kiiruhtamassa laivaan lepäämään.Onko laivan seuraava etappi Pietari,Tallinna vai Tukholma? Myöhemmin illalla kuului kolme matalaa törähdystä.Köydet irti,hii-o-hoi.Kääntyminen ja Kustaanmiekasta läpi.Europan kokka kohisi kohti ulappaa.Enää ei ole Kustaanmiekan salmessa tykkilaiva Rossijaa esteenä salmessa kulkijalle.Rossija pantiin salmeen Krimin sodan aikana kelluvaksi esteeksi.Se oli kuitenkin hinattava pois saatuaan tykistötulesta osumia,ettei jää salmeen ikuisiksi ajoiksi romuna makaamaan.

Lammilta sain eilen puhelun eräältä ystävältäni.Kertoi heleästä kesästä pihamaallaan Lammin maalaismaisemassa.Ei kaipaa hän Helsingin hulinaan,vaikka täällä asunut.Nykyisin jo ymmärrän ihmisiä,jotka ovat jättäneet taakseen tämän kaupungin sitä suuremmin ikävöimättä.Nuorempana en ymmärtänyt.Silloin oli Helsinki minulle maailman napa ja melkein vaadin sitä muiltakin.Kun vierailtiin Pohjanmaalla,oli siellä tiloja,joilta ei kuunaan oltu edes pääkaupungissa käyty."Ei mitään asiaa",oli vastaus. Siellä kaikki mitä tarvittiin ja läänin pääkaupungissa käytiin virallisimmilla.Koulutyttö tätä hämmästelemään.Eikä Helsinki ollut tärkeä heikäläisille myöhemminkään,kun jo tanssin pyörteissä minäkin panin jalalla koreasti jenkan tahtiin oikein kunnon lavatansseissa.Oli Jaska-niminen tilallisen poika,joka oli Helsingistä vain lukenut.Jaska saatteli minua tansseista ja mukava poika olikin.Lieneekö jo asiaa ollut tänne päin? Enpä tiedä häntä.Kun ei tämä mikään maailman napa ole vieläkään.

Tsilari-lehti tipahtanut taas postiluukusta.Kannessa Stadin Friidu Minna Haapkylä,viidennen polven stadilainen,ja Harri Savunen,Stadin Kundi (toisen polven stadilainen).Cantores Minores leivottiin tänä vuonna Stadin Junnuksi.Harri Savunen tsennaa Stadin kuin omat fikkansa.On taksikuski samoin toisessa polvessa.Ajanut taksia jo 40 vuotta.Nyt sitten tiedän,mikä ero on stadilaisella asiakkaalla ja landelaisella.Stadilainen Harrin mukaan tsittaa aina takapenkillä,mutta landelta tullut edessä kuskin vieressä.Harrin isä Iso Tupru on 88 v ja yhä voimissaan.Hänen kyydissään ovat tsitanneet niin primadonnat,komeljanttarit kuin ministerit,bulit julkkikset ja tavalliset stadilaisetkin.Pikku Tupru seuraa nyt isänsä jälkiä kuljetellen niin ikään tämän ajan silmäätekeviä.Hän kehuu Stadin liikennettä ja väittää vilkun käytön olevan yleistä (minä olen toista mieltä),annetaan tilaa,huomioidaan toiset ja ollaan kohteliaita liikenteessä."Jos Stadissa ei anna toiselle bilikalle tietä,niin sen seurauksena seisoo tuhat fiudee".

Stadin Friidu Minna Haapkylältä kysyttiin,mitä stadilaisuus hänelle merkitsee.Vastaus oli "se määrittää minua enemmän kuin suomalaisuus,olen ennen kaikkea stadilainen". Tähän on minun erittäin helppo samaistua.Kuten siihenkin,että Minna Haapkylä rakastaa Helsinkiä.Näin meistä moni muukin.Myös Mymskä,joka sanoo "terveisiä elämästä tältä kohtaa".

Syksyllä kerrotaan Helsingistä,sen menneisyydestä ja nykyisyydestä Kulttuurikeskus Annantalon Kulttuurikursseilla yläasteen oppilaille.Stadin Slangi ry.on mukana asiassa kertoen myös hiukan itsestään. Slangityöpaja on yksi osa ohjelmaa ja siinä kokeillaan elämää 1800-luvun Helsingissä,harjoitellaan Stadin slangi-kieltä ym.

Havis Amandan saa nyt pienoiskoossa.Tarkoittaa,että siitä on tehty 36cm korkea ja painoa tällä Mantalla on kilo ja neljäsataa grammaa.Kuuluisikohan tuo kotiini?

Tätäpä jään tässä pohdiskelemaan.Kuin myös sitä,että antoiko äsken lupauksen presidenttiehdikkuudestaan tuleva Suomen tasavallan presidentti Sauli Niinistö? Minäpä luulen näin.

KIVISTÄ JUTTUA

Kivet.Ne ovat aina minua kiehtoneet.Mukaan lukien kalliot ja vuoret.Sileä kallio veden rajassa,mikä onkaan ihastuttavampi paikka loikoilla! Laineet loiskivat melkein varpaisiin asti,kallion pinta on lämmennyt auringonpaisteessa.Maailmassa kaikki hyvin.Vuorilla olen ajellut kapeita mutkittelevia teitä kylästä toiseen. Olen niitä alempaa katsellut,ne kiertänyt ja niihin puhkottuja tunneleita pitkin ajanut.Vuoret ulottuvat usein pilviin asti,jopa niiden yläpuolelle.Niiden kupeita pilvet hyväilevät kiivetessään korkeammalle.Vuoret suojaavat tuulilta laakson kyliä, kuin emo poikasiaan pitäen lapsensa turvassa.Mutta ne saattavat laskea myrskyn ohitseen päästämättä sitä otteestaan ja antaen sen velloa valtoimenaan notkossa.Olen nähnyt salamoiden sinkoilevan vuorten rosoisilla pinnoilla.Ne paukkuvat ja räiskähtelevät mahtavina ääninä singahduttaen jylynsä kylän jokaiseen kolkkaan.Näytelmän mentyä ohi,aurinko kultaa jälleen vuoren seinämät,kuivaa sateen jäljet hymyillen koko loisteellaan vuoren ikiaikaisilla rinteillä.

Olen kerännyt pieniä kiviä matkamuistoiksi niin rannoilta kuin vuorilta.Tuonut kotiin.Nähnyt eroosion kuluttamat jäljet niiden pinnalla.Ovat ikuisia,"ennen mua syntynyt ja jälkeheni jää".Kiviä on minulla parvekkeella.Isoja ja pieniä,jopa jalkapallon kokoisia kuin myös pieniä käteen sopivia.Niitä on kaikkialla parvekkeella,pöydillä ja lattialla.Parveke on tänä vuonna kuin kivinen puutarha kasveineen,viheriöitsee kilvan pihan nurmikoiden kanssa.Siellä istuessani tunnen kaikkien asioiden olevan hyvin.Kivet,kalliot ja vuoret rauhoittavat.Ne ovat kautta aikain uhmanneet muuta luontoa,vaikka tuulet ja vesi ovat niiden pintaa muovailleet.Ne ovat silti pysyneet ikään kuin kuolemattomina,vaikka aikojen saatossa vuoret joutuvat luopumaan osasta itseään luonnon voimien niitä ahdistellessa.Alistettuinakin ne ovat mahtavana osana maailmaa kurkottaen korkeuksiin.Melkein taivaisiin asti.

Katajanokan kalliot ovat suurelta osin menneen ajan muodostelmia.Vain Skattan keskellä on nousua,vaikkakin rakennusten tieltä tasattua,helpompaan muotoon pantua.Tuntuu kuitenkin pyörätuolia lykkiessä.Jotkut ammoin tänne eksyneet taiteilijat ovat nähneet silmissään alueen todella vuorisena maisemana.On kuin joku Mont Blanc kohoaisi ykskaks eteemme.Aivan niin ei sentään ole ollut.Taiteilijan vapaus.Onhan se toki eksoottisempaa kuin muinaiset Harakkamäen kalliot meren ympäröimällä niemellä.Eikä ole enää nykyisin niemikään.Kanavan tulon myötä muuttui saareksi,jonne kaksi siltaa ajoneuvoja varten.

Tästä tulikin mieleeni,että helppoa on pulahtaa tämän kaupungin menneisyyteen monellakin tapaa netin ihmeellisessä ja kaikkitietävässä maailmassa. Sukututkijan loppuvuosi-blogi,jota pitää ihan omalla nimellään historioitsija ja sukututkija Kaisa Kyläkoski,antaa vinkkejä miltä täällä on ennen näyttänyt.Eräs sellainen vinkki on Sveaborg-Viapori-projekti,Suomen Akatemian tutkimusprojekti 2010-2013,jossa voi lähteä kävelylle vaikka 1700-luvun Helsinkiin. Sukututkijan loppuvuosi-blogi itsekään ei kaikessa sukututkimuksen jännittävyydessä ja mielenkiinnossa ole unohtanut Helsinkiä,sen näkymiä ja historiaa.Valokuvien kautta ja ilakoivien tekstien myötä näkyy joskus tämän kaupungin majesteettisia kirkkoja kurkistelemassa kasvuston takaa.Näitä ylen kiinnostavia blogeja historian uumenista kertovia on useita netissä,mutta ne pitää vain löytää.On ne sitten paikkakunnan historiaa lähentyvistä tai sukututkimusten valossa vuosisatain takaisesta elämästä.Ennenmuinaisuus ainakin minua kiehtoo.Vuosiluvuissa olen aika huono.Vilpittömästi tunnustan viisastuneeni tavattomasti näiden historiaa tavalla tai toisella sivuavien blogien myötä.Osoitan tässä ja nyt lämpimän kiitokseni niiden kirjoittajille.

Eilen viivähdimme jälleen rannalla.Tuuli kyllä,mutta leppeän oloisesti.Korkeasaaren siipirataslaiva Vispilä kauhoi vettä meidät ohittaessaan muutaman koivunoksan sen kannella kertoessa mittumaariajasta.Lokit,hanhet ja pari meriharakkaa pitivät huolen sen hetken lintulajistosta.Auringonpalvojia ei ollut.Juhannus on hiljaista aikaa kaupungissa.Muutama koira taluttajineen kulki raittia.Puoliso istui melkein veden rajassa kuunnellen aaltojen loisketta ja minä penkillä vanhan tyrnipuun varjossa.Matkaa jatkaessamme kohti jäänmurtajien kaijoja näin ruusujen jo varistavan terälehtiään,tuomien kukkineen eikä syreenien kukista ollut enää jälkeäkään.Niittynätkelmät olivat vallanneet rantakivikon,joitakin lemmikkejä työntyi mullasta ja kannusruohojen keltaiset kukinnot houkuttelivat hyönteisiä puoleensa horsmien ojentautuessa muiden yli odottaessaan kukintojensa puhkeamista.Kesä parhaimmillaan.Eivät edes korkeakorkoiset kenkäni tuntuneet epämukavilta kulkiessamme mutkittelevaa soratietä vesirajan tuntumassa.Tuuli humisi puissa.Korkeasaaressa joku käveli,joku vilkutti veneestä meidät ohittaessaan.Juhannus on meillä herttainen,kirkas taivas on sininen...

Mutta se on nyt historiaa ja tänään onkin ihan tavallinen sunnuntai.Kesä kuitenkin.

KESÄAAMU KAUPUNGISSA

Kesäaamu kirpeän kylmä.
Kadulla varhais-hiljaisella
vain unisen auton nähdä voi.
Mut puiston vihreydestä
tiilenpunaisen virran yli,
jo lintujen hillitön laulu soi!

Sinä siellä takana virran,
huoneessa aamun himmeässä,
nukut piilossa pimeiden verhojen.
Talo on ääneti aivan.
Portaat hiljaiset,hissi nukkuu.
Ei askelta ainoaa ihmisen.

Kesä ikkunasta vain katsoo.
Leikkien,kujeellisena se kultaa
sinun poskeas keväästä kalpeaa.
Nuku hiljemmin,kaupunki,vielä!
Aamun ilmoissa onneni kuultaa,
jota milloinkaan en päivältä saa.

(Lauri Viljanen)

KIRJE KAPTEENILLE

Kesäkuussa joskus 1840-luvulla eräs nuori toimittaja kirjoitti Kirjeitä Helsingistä-artikkelisarjaa Helsingfors Tidningar-lehteen.Toimittajan nimi oli Zachris Topelius.
Selailin Helsinki-seuran julkaisemaa "Helsinki Zachris Topeliuksen silmin",joka kertoo tämän kaupungin elämästä 1830- ja 1840-luvuilla ja löysin Topeliuksen Helsingin-kirjeen 30.kesäkuuta 1845.Tämä päivähän kuukaudesta on meillä joidenkin päivien kuluttua,tosin 166 vuotta myöhemmin.

Topelius aloittaa kirjeensä:

Kapteeni Leopold,Bander

"Kirjoitan teille,hyvä kapteeni,keskikesän vehreydestä,tuomen tuoksuessa,höyrylaivojen savutessa ja kuitenkaan en kirjoita maaseudulta vaan kaupungista,"pääkaupungista".Meillä on Helsingissä nyt niin "champetert".Se on uskomatonta (suomentaja huomauttaa champetert-sanan tarkoittavan "maaseutumaista").

Kirjoitan teille kaupungista,joka ei ole oma itsensä,joka tänään ei ole enää sama kuin eilen ja on huomenna aivan toisenlainen kuin tänään.Kysyn,tästäkö sanotaan,että sitä seistään graniittiperustalla?

Olen aikaisemmin huomauttanut,ja itse kukin kiinnittää huomiota samaan,että Helsinki muuttaa kesäkuussa muotoaan,väriään,sävyään ja ulkonäköään. Ei niinkään siksi,että meri avaa porttinsa,että kauniit seurustelupuutarhat viheriöivät ja kaupungin koko ympäristö muuttuu ulkonäöltään lukuunottamatta järkkymättömän konservatiivisia kallioita.Näin on eritoten siksi,että joka toinen ikkuna liidutaan ja joka toisessa komeilee kutsu "Zimmer zu vermiethen".Liituaminen merkitsee nimittäin sitä,että kotimainen on lähtenyt pois,ja "Zimmer zu vermiethen" tarkoittaa,että ulkomaalainen astuu sisään (suomentaja kertoo liituamisen olevan suojaksi auringolta).Höyrylaivojen ja kestikievareiden hevosvoimat vievät kaiket päivät pois helsinkiläisiä ja tuovat muukalaisia; näkymät muuttuvat,seurapiirien värit vaihtuvat,kaikkialla kuulee vieraita kieliä,ja vieraat tavat poikkeavat välistä räikeästi täällä totutuista.Kaikella tällä on pikantti puolensa,se on totta,vaihtelulla,uusilla asioilla on viehätyksensä,ja millaista elämä nyt onkaan verrattuna kymmenen vuoden takaiseen kesään! Paikkakunta saa hyväkseen myös todellista hopeaa,ja keinotteluhenki,joka aina tähän päivään saakka on uinunut kapaloissaan,pääsee siellä täällä vauhtiin..."

Topelius jatkaa ja toivoo,että vieras kieli,tavat ja mielipiteet eivät saisi jalansijaa kaupungissa. Mitä sanoisi Zachris Topelius tästä päivästä Helsingissä,missä vilisee kaiken värisiä ja kielisiä ihmisiä,ei vain vieraana,vaan kaupunkiin muuttaneina,sen yhteisöön sulautuneina?

Kesäkuinen auringonpaiste ja lämpö on vielä nykyisin kuitenkin samanlaista kuin Topeliuksen aikaan ja siitä saamme, eilistä tuulimyräkääkään unohtamatta,nauttia näin juhannuksen aattona.Maljakossa on ruusukimppu.Ei kuitenkaan juhannusruusuja,vaan keltaisia,jotka yllätys,yllätys tuoksuvat ruusulta.Kun olohuoneeseen astuu,tulvahtaa vastaan heti ovella ihastuttava tuoksu.Kuin itse kesä juhannusasussaan olisi astunut sinne.Vedän syvään henkeä ja olen hyvästi mielissäni.Mittumaari kaiken kaikkiaan Helsingissä ei ole hullumpaa. On tosiaankin,kuten Topelius sanoo,niin "champetert". Ainakin täällä Harakkamäellä! Vaikka ei varsinaisesti höyrylaivat olekaan Katajanokan kaijassa,vaan komeat risteilyalukset sekä Vikingin punakylkiset laivat.Poissa on myös tämän alueen korkeat kalliot,jotka kerran tekivät tästä vaikeakulkuista metsän peittämää maastoa.

Aivan varmasti Topelius aavisti kaupungin kehittyvän ja muuttuvan,koska kaipasi jo silloisessa noin 20 000 asukkaan Helsingissä "kansanelämää,joka hymyilisi kaikille ulkomaalaisiin tapoihin kohdistuville peloille". Ei taida meillä olla tänäänkään häivähdystäkään Topeliuksen tarkoittamasta "kansanelämästä" kaiken tämän hektisyyden keskellä.Pitäisikö sitä ollakaan? Helsinki on jo yli puolen miljoonan asukkaan metropoli,itsenäisen Suomen pääkaupunki,jossa nyt juuri näinä päivinä eletään keskikesän hetkiä, juhannuskokkojen aikaa.Samaan tapaan kuin 166 vuotta sitten juhlien mittumaaria valoisassa Pohjolan yössä.

Hyvää juhannusta!

KAMPAAJALTA PÄÄSTYÄ

No,en nyt mikään katseenvangitsija ollut pullahtaessani ulos kampaajalta,mutta uudet raidat ja väri itseäni ilahduttivat.Ainoa ihminen (=herrahenkilö),joka pitempään katsoi,ja sekin katse kieli härskiydestä, oli hän,joka työntyi Stockmannin hissiin ennen kuin pääsin siitä pois.Minulla kun on sellainen hassu looginen käsitys,että ensin ulos ja sitten sisään.Katseemme kohtasivat ja minun katseeni voitti.Hänen silmänsä kielivät pienestä oivalluksesta,joka oli höystetty lievällä häpeän tunteella.Hyvä niin,olkoon opiksi ja ojennukseksi.Tämä ei ollut ensimmäinen kerta,kun hissiin tulijalla on mielessään,ettei uutta hissiä enää koskaan tule.Siihen on siis päästävä hinnalla millä hyvänsä vaikka kaataen ketoon ulos pyrkivät.Ranskalainen mies olisi käyttäytynyt toisin.Kumartaen ja hymyillen olisi lausahtanut pehmeästi tuon sanan "pardon",joka sulattaa kovimmankin feministin.Hänen tummat silmänsäkin olisivat hymyilleet.Miksi juuri ranskalainen mies? No,he saavat jo äitinsä kohdussa hyvät tavat ja kauniin käytöksen. Ja kuulostaahan "pardon" paremmalta kuin suomalainen "oho". Vai mitä?

Kampaajan jälkeen menin käsilaukkuosastolle.Kanniskelin ostotarkoituksella yhtä huikean kallista laukkua.Ehkä onnekseni en nähnyt myyjää ja enemmän ostoaiettani harkittuani vein laukun paikalleen.No,jotainhan on hemmottelupäivänä saatava.Seuraavana siis parfyymipuolelle.Siellä en enää empinyt.Kaksi Chanel vitosta,parfyymi ja eau de parfum.Jälkimmäistä voi huolettomammin ruiskaista,kun on euron kuvia silmissä huomattavasti vähemmän.Parfyymin kanssa on oltava tarkempi.Nelosessa vähän kadutti summa,mutta Ritaripuistikon kohdalla ei enää.

Sanoin kotona hyvästit tuuraajalle ja toivotin kaikkea hyvää elämässä eteenpäin.Vasta elokuun alussa on minulla jälleen mahdollisuus yksinpasteerailemiseen kaupungilla uuden tuuraajan toimiessa kotivahtina.Siihen asti mies ja minä kuin paita ja peppu.

Mikähän siinä muuten on,että taas sain parfyymimyyjältä ryppyvoidetta näyttöpakkauksen? Vielä kymmenen vuotta sitten antoivat jotain muuta.Kieliiköhän tämä jostakin,jota en ole vielä hiffannut? Kampaajakin sanoi,ettei ikä mitään merkitse,kun valittelin ikääni syyttäen hiusteni huonoa oloa,joka ei ota laantuakseen.Olisi nyt edes sanonut jotain tähän tyyliin "voi eihän vielä voi iästä puhua" tai edes sinne päin.Mitähän,jos ottaisin totuuden käteeni ja alkaisin ymmärtää olevani vahvasti jo mummeli-ikäinen.

Ehkä siinä erään ystäväni lausahduksessa oli vinha perä,kun hän ilmoitti etten osaa arvokkaasti vanheta.Kerroin kyllä että olen jättänyt sikseen jo vuosia sitten kärrynpyörän heittämiset,enkä enää käytä muita kuin polven alapuolella olevia helmoja.Se ei riitä,sanoi.Minun on tasaannuttava,jätettävä heräteostokset sikseen ja pitää närkästyä vitseistä,jotka ovat arvelluttavia.Kiinnostus tv-antiin pitää myös muuttua.Jännitysfilmit vievät yöunet samoin iltakuuden jälkeen kahvi ja pitää ottaa lieviä vatsantoimintaa edistäviä lääkkeitä,vaikka se toimisikin normaalisti.Sen ei enää kuulu tässä iässä toimia normaalisti.Unituntimääränkin öisin kuuluu supistua vain muutamaan tuntiin.Enää ei tarvita kahdeksaa.Ei saa tarvita.Pieni konjakkihyrppy,semmoinen fingerporillinen, on hyväksi illalla ennen nukkumaanmenoa.Se takaa sen neljän tunnin unen.Asioihin sekaantuminen tulee myös jo unohtaa.Pitää hyväksyä ja olla suopea kaiken suhteen.Ei pidä jaksaa niin paljoa.Pitää rauhoittua ja odottaa kuolemaa.

Hohhoijaa ja minä kun tein eilen Romanovien mansikoita ja olivat eri hyviä.Oli kermavaahtoa ja kaikkea.Tuskin edes Romanovien piika olisi pystynyt parempaan.Miehelle en antanut kuin marjat naturel,koska minun annokseni oli muhinut jääkaapissa appelsiinimehussa,kuoriraasteessa,sokerissa ja cointreaussa muutaman tunnin.

Kuuntelen taas tai oikeammin yritän kuunnella Jangfeldtin kirjaa Axel Munthesta.Ruotsalaissyntyinen Munthe oli pienenä poikana erittäin kiinnostunut eläimistä (eikä se laantunut,vaikka ihmislääkäriksi ryhtyikin).Hänellä oli aina kotonaan epämääräinen kokoelma kaikenlaista aina linnun munista lähtien.Niitä hän hautoi.Piti vuoteessaan ja nukkui niiden päällä toivoen ruumiin lämmön edesauttavan kuoriutumista.Yleensä ne olivat rikki aamuisin ja Axelin äidin oli vuode siivottava.Axel Munthe ei ollut mikään kaunis mies.Mutta hänen luonteensa ja iki-ihana käytöksensä paikkasi mennen tullen tämän vajavaisuuden.Hän oli kahdesti naimisissa,joista avioliitoista ensimmäinen Ultiman kanssa surkeasti epäonnistui.Toinen englantilaisen Hildan kanssa oli jo onnellisempi.

Munthen San Michele-huvila meren rannalla Caprin saaressa Anacaprissa on nyt matkailukohteena.Siellä voi katsella Välimeren sineä ja mielikuvituksen siivin elää tovi Munthen maailmassa.Ensin olisi hyvä tutustua hänen elämäänsä.Se antaa enemmän ymmärrystä,miksi Munthe saartaan rakasti ja miksi hän oli juuri sellainen kuin oli.Rakastettava mies,joka hoiti köyhät ilmaiseksi ja joka aina välillä pakeni Caprin rauhasta Rooman kiireeseen,jossa asiakkaat saivat hoidostaan pulittaa ruhtinaalliset summat.Onnistuisinkohan nyt kuulemaan Jangfeldtin kirjan kokonaisuudessaan? Tuppaa jäämään unen katkomiin pätkiin nukahdettuani kesken kaiken.

Kuljemme kohti mittumaaria ja kaupunki hiljenee.Mikäs silloin on täällä ollessa.Rauhaisaa ja mukavaa kuten muinoin pikkukaupungissa.

KUPLIVAISEN SIIVITTÄMÄÄ

Lasissa mielikuohuvaista ja kardemummakorpun päällä Cantadou-piparjuurijuustoa... nam. Jääkaapissa marinoituu Romanovin mansikat.Kyllä taas meikämamman kelpaa.Lähdettiin miehen kanssa kaupungille ja kotimatkalla laillinen pysähdys ja kipaisin pikavauhtia torilla.Mansikoita,kirsikoita,vadelmia ja mustikoita."Hyvää juhannusta",sanoi tuttu myyjä,jolla on venäläinen aksentti.Häneltä saa yleensä tuoreita ja makoisia.Niin paljon taas nyssykkää,että oli pakko pyytää invakuljettajaa lykkimään mies portaille asti.Oli niin mukava,että teki sen,vaikka yleensä tästä avusta pitäisi mainita jo autoa tilatessa.No,matka ei ole kovin kaksisen pitkä,muutamakymmen metriä.Miehelle oli reissussa kasvanut kurniva nälkä,jotta nopeasti perunat kiehumaan ja muu olikin salaattia vaille valmista.Ei kun syömään.

Rapussa tuli yläkerran naapuri vastaan ja katseli kassejani ja kysyi,lähdemmekö juhannuksen viettoon.Emme,sanoin,ja täytin hissin ostoksilla ja pyörätuolilla.Nippanappa mahduin itse mukaan.Ja ei kun kolmanteen.Ihmettelevät varmaan,kun tähän huusholliin sentään kuuluu vain kaksi aikuista.Eivät tiedä,etten joka päivä puodissa hyppää.Jää pariin kertaan viikossa ja joskus hankin pitemmällä tähtäyksellä.No,myönnän kyllä,että ehkä vähempikin riittäisi.Minä nyt olen tällainen.

Ihan on hyvä fiilis,vaikka mies ennen kaupungille lähtöä pani kaikin puolin kampoihin.Ei ajanut partaakaan.Tappeluhan siitä tuli,kun sohin koneella ja ilmoitin auttavani.Ei onnistunut.Olkoon,ajattelin ja alistuin.Kyllähän huomenna taas ajetaan.Tulee tuuraaja ja se naula yleensä vetää.Minä menen hemmoteltavaksi kampaajalle ja ehkä istahdan First Loungeen Stockmannilla ja annan hemmottelun jatkua.Ei ole tuon taivaallisen vertaa ruokaostoksiakaan,että voisin ylimääräisen ajan kuluttaa vaikka mitenkä herraskaisesti.

Italialainen ystäväni lähetti kortin Lissabonista.Sinne mekin aioimme joskus ja ostin oikein matkaoppaankin.Vakaa aikomus oli vuokrata auto Espanjassa ja sillä huristella Portugalin puolelle.Coimbra oli yksi ehdoton in ja Lissabon olisi ollut yksi lisää.Sitten kaiken tärkeän nähtyämme,olisimme jatkaneet matkaa pohjoiseen ja sieltä takaisin Epsanjaan.No,se jäi niin kuin moni muukin asia seuraavaan elämään.Matkaopas on yhä tallella ja sen kanssahan ei ole kiellettyä unelmoida.Matkailevien ystävien kortit täydentävät asiaa sieltä päin ja huhtikuussa voi aina hyräillä ajanmukaista kuukautta Portugalissa.

Tosin neljän päivän päästä on asiallisempaa viritellä laulu herttaisesta juhannuksesta ja pirtistä,joka on laastu ja puhtoinen.BBC:kin tiesi jetsulleen,mitenkä meillä mittumaaria mennään.Uida polskutetaan kännipäissä yli aavan veen naapureihin jatkamaan ilon pitoa ja silleen.Kyllähän se tietysti on niin,että hukkumisia tulee,tämä on ikävä ja selvä asia.Tai no niin,ei niin selvä tietystikään,kun selvin päin selvittäisiin uintiretkistä,mutta humalaisen olotilan kanssa on vähän niin taikka näin.Minunkin eräs tuttavani vahvasti olutta nauttineena yritti saada saaresta iltamyöhällä lähtenyttä viimeistä venettä kiinni uimalla ja siinä pahasti epäonnistui.Näin sitä tehdään viinahöyryissä virhearviointeja.Ja nyt on taas edessä ajat,kun örvelletään koivunoksa hatussa niin maissa kuin merellä tai järvillä,joissa tai
lampareissa.

Nyt lasini on tyhjä ja kun tarjoilijaa ei meillä kotona näy missään,niin pitäisi kai lopettaa ja mennä vaikka tiskaamaan lounasastiat.Se on aina niin arkinen loppu tämmöisellä samppanjan juomisella.Korputkin alkavat käydä vähiin,eikä Cantadouta ole kuin yhteen enää.Ostinkohan kaksi purkkia?

Tähän loppuun sopiikin,kun Portugalista puhuin juomalaulu "murteellisella portugalin kielellä".Se kuuluu näin:

"Napander tablo päällä coldo vibratoo,
pilzner esucmando vis-o-vi alsoo.
Ecco basso miserasso es stomacco obcuro.
Belzebubo grado tasso, -pojat skool!"

MITTUMAARIVIIKOLLA

Herätty jälleen uuteen aamuun.Aurinko piilossa,eikä lämpöasteita viittätoistakaan.Juhannusviikkoa mennään.Mutta kyllä se tästä.Ehkä jo loppuviikosta juhannuskokot roihuavat poutasäässä ja tanssinjytke kumpuaa kesäyöstä.Näin ainakin ennen vanhaan.

Liikennelaitos alkaa pohtia,josko pykättäisiin Helsinkiin oikein designpysäkkejä.Olisi viihtyisämpää odotella yleistä kulkuneuvoa,kun nykyaikainen tekniikka olisi seurana ihan infotauluja ja monitoreja myöten.Tämän kaiken kääräisisi sisäänsä teräksestä ja lasista oleva pysäkkikatos.Noin 100 000 euroa on kappaleella hinta.Kannattaako meille suomalaisille uhrata moista rahaa töhrittäväksi? Mehän emme osaa olla sottaamatta.Rikotaankin päähänpistosta tai pitkällisen harkinnan tuloksena,jos pysäkin ulkonäkö vaikka kiukuttaisi.En kannata näitä muotoilija Stefan Lindforsin pysäkkejä juuri tämän suomalaisen luonteen vuoksi,joka ei kunnioita yhtään toisen omaa.

Tapasimme eilen naapurin tullessame kävelyltä kotiin.Miellyttävä mies kuin koko perheensäkin viereisessä rapussa.Rouva oli meillä muutama vuosi sitten visiitissä neljän muun naapurirouvan kanssa.Oli mukavaa tutustau muullakin tavoin kuin huikata puolihuolimaton tervehdys pihalla.Jos sitäkään.Muisteltiin juuri näitä menneitä aikoja alakerran eläinlääkärin kanssa eräänä ehtoona ollessani kastelemassa kukkapenkkiäni.Enää ei voi pyytää apua naapureilta,ei soittaa ovikelloa ja pyytää sokeria lainaksi tai muuten tulla rupattelemaan yllättäen.Ei tahdota liian läheistä kanssakäymistä,ei velvotteita.Kyllähän joku hetken ohikulkeissaan vaihtaa sanan taikka kaksi ja sitten kiiruhtaa tiehensä.Seuraavaan tapaamiseen saattaa kerrostalossa kulua kuukausia.Enempi tuttavallisuus saatetaan kirjata uteliaisuudeksi.Näin ollen silloin tällöin saamme lukea lehdistä jonkun olleen kuolleena viikkoja kotonaan,kun kukaan ei ole välittänyt.

No,nythän uusi eduskunta panee kuulemma pisteen vanhusten huonolle huolenpidolle tässä maassa.Jokainen tarvitsija saa apua,kerrotaan laissa lukevan.Tietääkö tämä kotisairaanhoidonkin paranemista? Lisääntyykö henkilökunta vanhustaloissa? Vaaditaanko ammattiin pätevyyttä,kun nyt hoitohenkilökunnassa on ollut epäpäteviäkin? Määrääkö laki työväsymyksen poistuvaksi? Tuleeko kotiavuilla olemaan enemmän aikaa vanhukselle,jonka luona ei muita ihmisiä käy? Pitääkö joku kädestä,kun mammaraisella tai papparaisella on yksin asuessaan turvaton olo? Pitääkö joku seuraa ja katsoo,että vanha ihminen todellakin syö saamansa aterian? Vai viedäänkö seuraavana päivän täysinäiset astiat pois ja eteen viskataan uusi annos? Tarkistetaanko hänen lääkityksensä säännöllisin väliajoin? Vai nauttiiko samoja rohtoja (ja nauttiikohan?),jotka kumoavat toistensa vaikutuksen,vuodesta toiseen? Puhaltavatko nyt uuden eduskunnan myötä raikkaat,huolehtivaiset ja rakastavat tuulet vanhusten hoidossa?

Tästä aiheesta voikin harpata vaikkapa Diakonissalaitoksen alkuaikoihin. Aurora Karamzin haikaili omaa taloa 1867 perustamalleen Diakonissalaitokselle,joka oli jo toiminut jonkun aikaa vuokratiloissa Unioninkatu 9:ssä.Talo löytyi pohjoisen puolelta Katajanokkaa Satamakatu 9.Aurora-rouva osti sen 125 000 markalla Nikolai Wavulinilta vuonna 1875.Minun on nöyränä myönnettävä,että en ole edes tiennyt tämmöisen laitoksen olemassa oloa Katajanokalla 1800-luvulla.Vaikka olen itse kirjoittanut Wavulinin talon naapurista Florin-talosta,joka rakennettiin perämies Carl Johan Granbergin (ukko Granberg) koulun paikalle ja jota koulua eräs Aleksis Stenvallkin kävi.Nyt sitten tiedän,mitä Wavulinin talolle tapahtui.Tänä päivänä sekin on jo historiaa ja Diakonissalaitos aivan muualla myös Suomessa levittäytyneenä toisaallekin kuin pääkaupunkiin.Muistona meille jälkipolville Katajanokan pohjoisrannasta on Ada Thilénin maalaus 1885,jossa on sekä Wavulinin talo että Florin-talo 126 vuotta sitten.

Aurinko tuli esiin.Sen paisteeseen on hyvä lopettaa,kun jonkunlaista historiaa tuli taas ympättyä juttuun mukaan.Menneisyys liittyy kuitenkin nykyaikaan ja historia on ihan kiva asia.

TARUAKO VAAN?

Perjantain torireissulla sitten vasta kummia kuulin.Ainoakojuinen kukkien myyjä Havis Amandan puoleisella torilla kertoi koko torimyynnin olevan aikeissa loppua.Mitäh??? Asiakkaat ovat niin paljon siirtyneet marketteihin ostoksille,että torimyynti ei enää kannata eikä nuoret ole enää halukkaita ammattiinkaan.Pitää olla jo lähtökuopissa aamuisin ennen kuutta,valmistautua tukkuun,panna koju pystyyn.Ei miellytä.Kyllä Kauppatorille ihmisiä riittää,mutta kuinka moni on ostoaikeissa.Nytkin oli ruuhkaa,väkeä niin sanotusti pilvin pimein.Iso osa kuitenkin räpsi kuvia ja nautti näkemästään Helsingin sydämessä.Katajanokan puoleinen toripää on pyhitetty valmiille ruuille.Kojuista nousi ruokahöyryjä,pöydissä syötiin monella tapaa valmistettua kalaa.Lokit ryöpsähtelivät sekaan ja nekin ihmiset,kuten me,jotka olivat vain kulkemassa ohi,saivat linnut kimppuunsa.Missä olivat ne kaupungin puolesta järjestetyt linnunhäätäjät,joista olen kuullut?

Siltä seisomalta en kuitenkaan uskonut kukkamyyjän ennustusta torikaupan tyrehtymisestä.Siitähän äläkkä syntyisi.Torilla tässä kaupungissa on myyty jo 1700-luvulta lähtien,lie vaikka aiemminkin jollain tapaa. Tosin ei aivan heti juuri Kauppatorilla,kun kokeiluja oli muissakin paikoissa vallan nykyistä Senaatintoria myöten,joka siihen aikaan oli Suurtori.Kunhan ensin oli ollut Ulrika Eleonoran kirkon aikoina hautausmaanakin.Torikauppa päättyi Suurtorilla,kun Engel alkoi suunnitella Vironniemeä Suomen suuriruhtinaskunnan pääkaupungille sopivampaan asuun.

Miten nyt näin vahvan historian omaava torikauppa loppuisi? Tulisiko Kauppatorista yksi laaja ravintola? Vai köllöttäisikö se tyhjyyttään muistona vilkkaasta ja värikylläisestä menneisyydestään? Minun aikanani ei varmaankaan tätä tapahdu,Luojalle kiitos,se on varma asia.Voihan olla,että joskus maailmassa pykätään Kauppatorille ihan oikea marketti! Manta-neito jää kauppapuodin sisäpihalle ja keisarinna Aleksandran vierailun muistoksi 1835 pykätty Keisarinnan kivi-obeliski jäänee marketin ulkopuolelle jonkunlaiseksi maamerkiksi kauppaan menijöille.

Katselin eilen pätkän tieteiselokuvaa,jossa elettiin jo vahvaa tulevaisuutta.Avaruus oli yleisenä maantienä,jossa koneet suhahtelivat sulavasti toisiaan taitavasti väistellen.Ei tämmöistä leffaa ilman sotimista,selvä se.Pianhan hyökättiin ötököiden planeetalle.No,eivät tietenkään mitään meikäläisten leppäkertun kokoisia olleet,vaan suuria monijalkaisia olentoja,jotka eivät armoa tunteneet.Niillä oli tapana imeskellä saaliiksi saaneilta ihmisiltä aivot joko ihan vaan ruuakseen taikka sitten viisastuttaakseen omaa ajattelukykyään.Tämä ei minulle kyllä oikein selvinnyt.Ruumiita tuli puolin ja toisin.Ihmisistä purskahteli punainen veri ja ötökkäjättiläisistä se perinteinen vihreänkeltainen paksu mömmö.

No,ja sitten asian ytimeen.Tottahan näillä suurhyönteisillä oli johtaja.Totta kai.Alettiin sitä etsiä.Löytyi.Se oli vieläkin suurempi kuin alamaisensa,pehmeä ja pullea kuin jokin tämän meidän ajan toukka.Sillä oli järki ja kaikki.Johti koko organisaatiota kammiostaan käsin,josta se nyt köytettynä ja alistettuna kiskottiin ihmisten saattelemana ulos tutkittavaksi lähemmin.Jätin leffan katselun,kun päättelin huonoa loppua tälle pulskanpyöreälle aivokoneelle,jonka kuolema kai päättäisi sitten kokonaan ötökkävaltakauden kaukana avaruudessa.

Luulisi jo tekniikan kehityksen päästyä tuohon pisteeseen sotimisen olevan siinä mallissa,että kertaheitolla päästäisiin koko ötökkäplaneetasta eroon.Ei niin jännittävää! Mies ötökkää vastaan sotiminen on poikaa saaden katsojan kalpenemaan kauhusta,kun vihollisen kahdeksanraajainen olemus mätkähtää tantereeseen kaikkien jalkojen kipristellessä kuoleman kourissa.Odotin kyllä ihmisten sodankäyntien alkuaikojen menetelmiä mm. kuuman tervan kaatamista vihollisen niskaan ötököiden kiivetessä avaruusalusten seinillä.Tätä kikkaa ei tullut,vaikka muuten tapeltiin kuin ennen muinoin vanhaan hyvään sissisota-aikaan.Loppu hyvin,kaikki hyvin.Ihminen työnsä tehtyään lentää aluksellaan voittoisana jälleen kerran omaan maailmaansa odottamaan seuraavaa sodankäyntiä.Näin oletin leffan päättyvän,mutta minä olin mennyt jo nukkumaan.

Avaruuden asioista en unta nähnyt.Olin sen sijaan matkalla kaukaisiin ihan oikeisiin maihin ja paljon hitaammalla ilmakoneella kuin elokuvien taivaan pikakiitäjillä.

NIITÄ NÄITÄ

Tori kutsuu tänään.Kaksi mansikatonta päivää takana ja se on aivan liikaa tähän aikaan vuodesta.Hallista hankitaan jotain lihapuolta.Eilen tein kermaperunoita.Hullua tietysti näin uusien perunoiden aikaan.Nyt sitten torilta kaikkea raikasta ja uutta.

Kummityttöni kertoi eilen,että hänen vanhempi tyttärensä pääsi Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulun lukioon,jonne pitää olla aikamoiset edellytykset eli vähintäinkin 9,17 keskiarvo.Kyllähän tässä jo kummitädinkin rinta nousi komeasti rottingille.Taitaa olla vähän erilainen koulu kuin ukko Granbergin Katajanokalla 1800-luvun alkupuolella.Tosin vastasi nykyistä peruskoulua eikä suinkaan lukiota,kun ukon koulua käyvä Aleksis Stenvallkin oli vain 12v.Granberg opetti Aleksille ruotsia,että poika pääsisi isoon kouluun.Granbergin vaimokulta oli oikeastaan se,joka jöötä piti koululaisten keskuudessa pikkuisen mökin pikkuisessa tuvassa Kalastajamäen kallioisessa maisemassa.Ehkä näistä näkymistä ja kokemuksista jäi jotain pienen Aleksin aivokoppaan,joka sitten aikanaan siirtyi eteläiseen Hämeeseen likelle Toukolan kylää lukkarin väkitupaan,jossa suomalaisille hyvinkin tuttu veljessarja opetteli aapiston saloja.

Ystäväni C oli peruuttanut Tukoholman matkansa.Hytissä olisi juuri C:n pitänyt kiivetä yläpetille,kun matkakumppani kokonsa takia pystyy vääntäytymään vain alemmalle vuoteelle.Myös C:n lonkkavika oli mukana matkan peruuntumisessa,kun Stockholman kaupungissa olisi pitänyt kävelläkin.Kaikenlaista kremppaa ihmiseen ilmaantuu,kun vuodet vierivät.Kuka linkkaa vasemmalle ja kuka oikealle päin,kolottaa sieltä ja täältä,ilmakaan ei aina ole passeli pasteerailuun jne loputtomiin.Totta kai matkailemisen voi järjestää iälle ja krempoille sopivaksi halutessaan.Kotiin ei tarvitse jäädä vaivojensa kanssa elämänsä ehtoopuolellakaan.Tosiasia on kuitenkin se,että kaikilla ei ole mahdollisuutta muuhun.Puuttuu ihminen viereltä,ei sukua,ei ystäviäkään enää.Seurana on vain yksinäisyys.Kuka tuuppii elämään? Olo on turvaton,pelottaa,ruoka ei maistu.Kunnan apuhenkilöt tulevat ja menevät pikavauhtia ohitse.Kukaan ei piipahda juttusille,istahda viereen,pane nauramaan."Hyväksyvät ja hymyilevät kasvot,ystävällisyys ja toisesta iloitseminen on pelastanut monia elämään omia onnen aikojaan".

Mies kuuntelee sakilaisten lauluja.Meillä on nyt slangibuumi menossa.Olisipa isäni kuuntelemassa! Sakilaisiin hän ei kuulunut.Asui Ruoholahdessa lapsuutensa metskaten skitareita skönen rannalla.Kulki kesäkuumalla paljain jaloin kasvattaen variksensaappaita,joitten näöstä ja koosta poikien kesken kilpailtiin,kenellä komeimmat.Ehkä isäni kuulee slangilevyjeni laulut pilven reunalta,kuka ties.Eikös Jörn Donner ole joskus sanonut,että mitään pilvien reunoilla istumisia ei ole,vaan kun ihminen on kuollut,niin on kuollut,poistunut kaikesta ja piste? Minulla oli myös kerran ystävä,joka ajatteli samoin.Hän on nyt poissa.Ehkä selvisi,miten tämän asian laita oikein on.Hän oli myös ateisti.Ehkä sekin asia on tarkentunut.Meistä kun ei kukaan ole tullut kertomaan,vaikka meedioiden ammattikunta sitkeästi yrittää todistella istunnoissaan muuta.

Joku on taas raahannut sohvansa jätehuoneen nurkkaan.Katselin sitä pudottaessani roskani jäteastiaan.Paremmat päivänsä jo aikaa sitten taakseen jättäneenä siinä odotti,jos roskien kuljetusauto saisi sen kipattua uumeniinsa.Lasku tulee taloyhtiölle myöhemmin,joka periaatteessa lähetetään sohvan omistajalle ja jonka henkilöllisyys ei koskaan selviä.Kotitarkastuksiakaan ei voi tehdä,keneltä puuttuu sohva.No,talon asukkaat tämänkin kuljetuksen maksavat tavalla tahi toisella.

Niin kaunis päivä kehkeytynyt,että miehen musiikin kuuntelulle pannaan tällä haavaa toppi ja alamme valmistautua torireissua varten.Jääköön kesken nyt kovastikin ajankohtainen newyorkilaisten lauluntekijöiden Ted Snyderin ja Irving Berlinin näyte hilpeästä Tannerin suomentamasta laulusta "Mun eukkoni on maalla".Levyn opasvihkosessa kerrotaan laulun olleen 1910-luvun hittejä,joka kulki "kulovalkean tavoin läpi Pohjoismaiden".

Jos presidentti Kekkonen vielä eläisi,saisi hän tänään nimipäiväonnittelut.

JUNA ,TROLLIKKA JA SIPOON KIRKKO

Mika Waltari kirjoittaa kirjassaan "Helsinki kautta vuosisatojen" (1937) Helsingin ensimmäisestä junasta."Tukkikaa korvanne ajoissa",kehoittelivat Kaisaniemen kunnaille kerääntyneet Rööperin eukot toisiaan. "Niin hirveästi viheltää se höyryhevonen,että korvat menevät halki". Jotkut olivat tunkeneet pumpulia korviinsa.Rata oli Helsingistä Hämeenlinnaan ja se valmistui 1862. "Uuden liejuiseen suohon rakennetun aseman katolla liehuivat liput,soittokunta kuului soittavan ja valtakunnan ja kaupungin hallitusmiehet pitivät juhlallisia puheita.Aseman edessä olevia katajia ja pajukkoa kasvava aukea oli täynnä harrasta väkeä odottamassa ensimmäisen junan lähtöä Hämeenlinnaan".

Waltarin kirjan oli tarkoitus kahden muun kanssa opastaa nuorisoa kiinnostumaan Helsingin menneisyydestä.Waltarin kirjan lisäksi oppaana kotikaupungin historiaan toimi Eero Salolan "Helsingin kuva-aapinen"(1937) sekä Waltarin ja Arttur Blombergin "Kotikaupunkimme Helsinki" (1941).Kirjat olivat kansakouluja varten julkaistut sisältyen kolmi-osaiseen sarjaan "Helsinki-lukukirja".

Kun tätä junarataa suunniteltiin Helsinki-Hämeenlinna,oli tietysti varsinkin vanhoillisessa porvaristossa lujaa vastusta moiselle hömpsötykselle.Se kun riittäisi vallan mainiosti,että Vantaanjokea ruopattaisiin ja levennettäisiin isompia laivoja varten.No,joki nyt ei Hämeenlinnaan virtaa,mutta onhan sitä hevospelejä sitten maanteille.

Nyt on Helsingissä hiukan samanlaista epäluuloisuutta,kun suunnitellaan trolleybussien takaisin tuloa."Trollikoiden" vastustajat ovat sitä mieltä,että se riittäisi,kun raitioteitä laajennettaisiin kulkemaan jokaiseen kaupungin kolkkaan.Trolleybussit eivät suinkaan ole mikään uusi asia Helsingissä.Minäkin Töölön tyttönä olen satoja kertoja ajanut trollikalla numero 14.Bussit olivat hiljaisia menopelejä,silläkin lailla kaupunkiystävällisiä.Nykyisin on tekniikka kehittynyt,että ovat varmasti entistä parempia ja ajanmukaisempia.Eivät liioin saastuta siinä määrin kuin dieselbussit.Joku kirjoitti ihmetellen sitä yläilmojen sähkölankojen viidakkoa,joka paisuisi entisestään näiden kulkuvälineiden tultua.Eihän johtojen määrä liiemmin kai muuta haittaa kuin autoja,joiden kuljettajat ovat huolimattomuuttaan unohtaneet nosturinsa ylös.Linnutkin osaavat väistää lankoja.Useimmiten niillä on tapana lennellä hiukan korkeammalla.No,vahinkoja sattuu.

Se että raitiovaunuliikennettä laajennettaisiin on myös ajattelemisen väärti,sillä ratikat kuuluvat ehdottomasti kaupunkeihin.Niitähän suunnitellaan nyt myös Tampereelle sekä Turkuun takaisin.Helsingissä tosin aika-ajoin myös kuulee huhuja kokouksista,joissa on heitelty sellaistakin,että ratikkalinjat jäisivät historiaan.Tästähän elämä nousisi.Helsinkiläiset rakastavat ratikoitaan,vaikka iltamyöhällä niiden kolina kuulemma häiritsee herkkäunisia jollain hiljaisemmalla asuinalueella.Eivät edes koko yötä liikennöi.

Minulle ratikat ovat aina kuuluneet elämääni.Olen jo äitini isän myötä saanut rakkauden tunteen niitä kohtaan.Pappa oli ratikankuljettaja joskus aikojen alussa.Se oli aikaa,kun silloinkin raitiovaunujen henkilökunta puhui huonosti suomea kuten joskus nykyisinkin maahanmuuttajien vallatessa alaa.Ratikka "kulke kisko pitkin" nyt ja silloin.Joku jalankulkija oli muinoin kuulemma vihastunut raitiovaunun väistämättömyydestä ja sai ruotsinkieliseltä kuljettajalta,jota myös konduktööriksi kutsuttiin,tämän selityksen asialle.Samaa nimitystä käytettiin myös myöhemmin rahastajasta,jota me lapset aina käytimme.Siihen aikaan liikennelaitoksen henkilökunta oli vahvasti ruotsinkielistä.Se taas johtui siitä,että heitä oli värvätty niin Helsingistä kuin ruotsinkielisestä Sibbosta eli Sipoosta asti.Raitiotie- ja omnibusyhtiö rakennutti henkilökunnalleen talon Töölöön ja sitä alettiin komean ulkonäkönsä vuoksi kutsua "Sipoon kirkoksi".Se oli todella uljas ja kaunis talo torneineen ollen maamerkkinä koko Taka-Töölössä.Pappa kun oli helsinkiläinen,ei asunut Sipoon kirkossa,vaan hänellä ja mammalla oli Meilahdenkadulla (nyk.Eino Leinon katu) asunto.Siellä asuivat kuolemaansa asti.

Sipoon kirkko valmistui 1905 Läntisen Viertotien varteen,josta sittemmin tuli Mannerheimintie ollen välillä myös Heikinkatu ja Turuntie.Minun aikanani Sipoon kirkon osoite oli Mannerheimintie 76.Talon suunnitteli Valdemar Aspelin (1854-1923).Sipoon kirkko eli aikansa kukoistaen ja ollen ihailun kohteena, rapistuen vähitellen korjauskelvottomaksi.Sitä vaadittiin korjattavaksi ja nykyaikaistettavaksi,mutta päätettiin kaikesta huolimatta purkaa,joka tapahtui 1970-luvulla.Nyt sen tilalla on suoraviivainen rakennus ilman yhtäkään koukeroa tai uloketta torneista puhumattakaan.

Mannerheimintie 76 ei ole enää Töölössä maamerkki.Ratikankuljettajat eivät ole kuulleetkaan Helsingin Sipoon kirkosta,eikä talon tarina edes heitä kiinnosta.Se on jo historiaa.Mutta junarata Helsingistä Hämeenlinnaan on yhä tallella.

KESKELLÄ VIIKKOA

Viimeaikaisia öitä parempi yö viime yö.Tuntui ruhtinaalliselta.Ei ylösnousua kesken kaiken,ei puhdistustoimenpiteitä,ei rumaa kielenkäyttöä.Aamukin oli pitkästä aikaa hyvä ja mies suopean tuntuinen.Ehkä tästä kehkeytyy mukava päivä!Tuuraajapäiviä ei heinäkuussa yhtäkään.Uusi ihminen pitää lomaa ja tulee meille vasta elokuussa.Ensi viikolla vielä entinen tuuraaja ja sitten olemme omillamme.Menee se niinkin,kun on mentävä.Olen kiitollinen kaupungille,että ylipäätään on tämmöinen tuuraajatoiminta,joka vielä on omaishoitajalle ilmainen.Kun aina rutistaan ja moititaan.

Olen miettinyt omaa luonnettani.Tässä joitakin viikkoja sitten vanha ystäväni loukkasi minua puhelimessa ikävällä tavalla.Nyt hän on soitellut muutamia kertoja,mutta olen kylmästi ollut vastaamatta.Miksi en anna hänelle tilaisuutta pyytää mahdollisesti anteeksi? Pyytäisikö hän? En niinkään sitä mieti,vaan itseäni ja tätä minulle vierasta käytöstä,kun yleensä olen ollut anteeksi antavaista sorttia.Mitenkä se nyt meneekään: laiha sovinto on parempi kuin lihava riita? Ja sanojahan ne vain olivat,kiivastuksissa huudettuja.Mutta loukkaavia.No,tässäpä asiaa tuumailen ja siinä samalla itseäni.

Eilen istuksittiin leppeän oloisesti tuulettomalla puiston penkillä,jonka äkkäsin paksun pensaston suojaamana.Tuuli kävi mereltä ja se oli kylmää.Lokit käyttivät tuulta hyväkseen liidellen vain siivet levällään ohjaillen lentoaan ruumiinsa liikkeillä.Koko puisto tuoksui ruusuille,sillä ne ovat juuri nyt kaikessa kukoistuksessaan.Korkeasaareen menijöitä oli vähänlaisesti,jos vertaa hellepäivien ihmismassoihin.Eikä huviveneliikennekään hääppöstä ollut.Jossakin pienen luodon takana näkyi yksittäinen purjevene.Vaahtopäät löivät rantakiviin,pärskeet lensivät.Pieni musta koira nautti elämästään ajaessaan valkoposkihanhilauman lentoon.Sen ylemmyyden tunne näkyi sen jokaisesta karvanpäästäkin saatuaan aikamoisen hässäkän aikaan itseään suurempien lintuparkojen joukossa.

Olisiko tämmöinen ylemmyyden tunne tuttua joillekin ihmisille,jotka heittävät roposensa kerjäläisen mukiin? Usein antaja on vanhahko nainen,joka ehkä itse sinnittelee pelkällä kansaneläkkeellä,mutta nyt on tilaisuus osoittaa armeliaisuuden varjolla jonkunlaisen ylempiarvoisuutensa? Olenko liian skeptinen? Ilkeä? Vai onko meissä ihmisissä aitoa armeliaisuutta,antamisen iloa vielä tallella? Kerjäläinen saa myös humalaisilta nuorilta miehiltä lantin.Millä mielellä se annetaan? Rehvastelua? Mulla on rahaa,oks sulla-tyyliä? No,no,missä on minun uskoni hyvyyteen? Sitä ei ole.Sanotaan ihmisen tulevan ymmärtäväisemmäksi ja sydämenlämpöön uskovaksi iän myötä.Miksi ei minuun ole ilmestyneet moiset?

Ystävieni joukossa jotkut ikäiseni ovat jo kauan eläneet hymy huulillaan elämää ymmärtäen,kaiken anteeksi antaen ja hyväksyen.Mitä varten minä olen kiukkuinen vanha nainen,epäuskoinen ja kriittinen? Purnaava pahis,asioihin sekaantuva,vaativa.Enkä anna kerjäläisille latin latia.Haluan heidät ulos maasta,koko Schengen-sopimuksen roskakoppaan,markan takaisin ja tavan,että miehet ottavat hatun päästä hississä naisen läsnäollessa.Kritisoin myös EU:n touhuja.Koska minä vanhenen?

Minun piti kirjoittaa tänään,miten suolamakasiinista Helsingissä kehkeytyi presidentinlinna.Jääköön toiseen kertaan jos silloinkaan.Ymppään blogiini usein Helsingin historiaa.Olen nimittäin varma,että likikään kaikki tänne muuttaneet eivät ole siitä kovinkaan perusteellisesti selvillä,jos aina ylen kiinnostuneitakaan.Minua on historia aina viehättänyt,varsinkin oman kaupungin ja erään toisen blogistin lailla olen minäkin kiitollinen isälleni Helsinki-rakkaudesta.Voin hyvin yhtyä tämän blogistin sanoihin,koska hänkin muistelee isäänsä kiitollisena opastuksesta "näkemään ne Helsingin kasvot,joita nyt niin suurella rakkaudella katselen."

Enää ei tiedä yhtä tarkasti kuin minun kouluaikoinani,mikä on kaupunki Suomessa ja kuinka monta niitä on.Minun maantietokirjassani luki että Lahti on nuorin Suomen kaupungeista.Ei taida enää pitää paikkaansa.Noihin aikoihin oli kyliäkin olemassa enemmän.Jokaisella oma kylähullunsakin,joka on jo nykyisin enemmänkin kuoleva luonnonvara. Jollain lailla mieleltään sairas ei ole luokiteltava kylähulluksi.Kylähullu on tervehenkinen,mutta muuten omituinen etten sanoisi originelli positiivisella tavalla.Hän on vain erilainen kuin muut,eikä aina sovi yhteisön normeihin.Niin kuin joku elokuvan Pekko tai Pölhö-Kustaa näytelmässä Tukkijoella.Kustaata näytteli vanhassa 1951 Tukkijoen filmastoinnissa Lasse Pöysti,24v,ja olikin maan mainio Kustaa,joka ruinasi kyläläisiltä "kirkkaita hopioita".

Tässäpä tätä jutustelua näin keskiviikkopäiväksi mittumaaria edeltävällä viikolla.

KIELON PÄIVÄNÄ

Kielo on Suomen kansalliskukka,mutta Kielo ja Pihla viettävät tänään nimipäivää,eikä tänään ole kansalliskukan päivä.Ennen kielo tunnettiin nimellä kielikukka,koirankieli ja lehmänkielo.Sanakirjaan kielo tuli 1786,mutta silloin tarkoittaen sanaa "suurisuinen". Ja kielestä kielo onkin johdannainen.Seuraavalla vuosisadalla se ilmestyi sanakirjaan kasvina.Kielo tuoksuu hyvälle.Se oli ensimmäinen parfyymin tuoksu minulla nuorena naisena ja sopii minusta yhä nuorille.Maljakossa ovat mitä ihastuttavimpia kuin myös monen morsiuskimpun kukkina.Minulla oli hajuherneitä kuten äidillänikin.

En voi taaskaan olla puuttumatta Helsingin romaniongelmaan,joka nyt on saanut kyllä päättäjissä hiukan puhtia.Kaupunki ei enää aio hyväksyä heidän villiä leiriytymistään.Romanikerjäläiset ovat uhanneet,jos heidät leireistään väkivalloin häädetään eikä mukavuuksin varustettua uutta asuinpaikkaa osoiteta,leiriytyä kaupungintalon eteen.En edelleenkään ymmärrä,miksi tämä turistijoukko olisi erityisasemassa ja saisi ilmaiseksi asua.Millä ihmeen perusteella he edes vaativat tämmöisiä etuoikeuksia? Mutta olen nyt kyllä vilpittömästi iloinen,että kaupunki on lopultakin päättänyt tehdä tälle ongelmalle jotain.Jospa nämä ihmiset vihdoinkin tajuaisivat,etteivät ole Suomeen tervetulleita olemaan ja elämään muitten ihmisten hyväntekeväisyyden varassa.

Minulla oli melkein suorastaan pyhä tarkoitus mennä miehen kanssa Espan puistoon eilen.Esteri oli eri mieltä ja jätti asian vain tuumaksi,joka ei toteutunut.Poukkoilimme sitten vaan Stockmannilla.Olen jo kauan harkinnut olohuoneen sohvalle uusia tyynyjä ja torkkupeittoa.Niin pitkällä asiassa jo olen,että näytillä on joitakin ollut,mutta kotona sitten osoittautuneet ei niinkään sopiviksi paikkaansa.Onneksi on vaihto- ja palautusoikeus.

Eilen olikin semmoinen päivä,että kuulin tavaratalossa enemmän muita kieliä kuin suomea.Japanilaisia näytti olevan eniten.Hyvin monella sievästi puettuja pikkulapsiakin mukana.Minkähänlaisen mielikuvan he Helsingistä vievät mukanaan? No,jonkun tutkimuksen mukaan täällä on hyvä asua,mutta kallista.Ruoholahteen ei kannata mennä,koska brittiläinen arkkitehti Jonathan Glanceyn mielestä se on "kauhea".Eipä ole uutta tämä,että joku ulkomaalainen arkkitehti ei ole tyytyväinen näkemäänsä,kun ei aina ole ollut suomalainenkaan. Jo Raimo Ilaskiven ollessa kaupunginjohtajana 1979-1991 kaupunginarkkitehti Jaakko Markkula ei tykännyt näkemästään kaikkialla.Merihaka sai miinuspisteitä "karseudellaan" eikä liioin Tapanila ja Tapaninvainio hurraamista ansainnut,kun "kauniit viljapellot on rakennettu täyteen asuntoja". Niin ikään jo silloin oli Ruoholahden uudesta alueesta jonkunlainen tulevaisuuden kuva,jonka Jaakko Markkula teilasi kuten englantilainen kollegansa vuonna 2011 jo valmistuneen alueen.

Helvi Hämäläinen puhuu Helsingin muuttumisesta teoksessaan Säädyllinen murhenäytelmä (1941).Hänkin oli huomannut "uusi Helsinki tekee talonsa sileiksi kuin laatikot,kiinnittää kuin kylpyammeita niiden kylkiin:jokaiselle perheelle oman parvekkeen,tai työntää osan huoneesta ulos ikkunasta,niin että se muodostaa eräänlaisen kuistin". Voisi kuvitella,että ei Helvi Hämäläinenkään ollut ainakaan iki-ihastunut näihin "uudistuksiin",joista me jälkipolvi olemme ainakin joistakin ylen tyytymättömiä.1960-luvulla alkoi varsinainen hävitys,kun vanhoja,kauniita arvotaloja surutta purettiin ja tilalle pykättiin näitä "sileitä taloja kuin laatikoita".Siinä melskeessä katosi historiaan liian moni arkkitehtoninen helmi.Nuoret tehtävälleen pyhittyneet arkkitehdit pantiin töihin,jotka eivät katsoneet asuinalueen kokonaisuutta.Niinpä kahden jugendtalon väliin saattoi kohota lasista ja betonista rakennettu suoraviivainen talohirvitys.Näitä virheitä me saamme nyt katsella.Uutta ja modernia saa ja pitääkin rakentaa.Emehän voi aina elää siinä entisessä puutalojen empireaikakaudessakaan,mutta "laatikon" paikka olisi tarkkaan harkittava,että se pääsee ansaitsemaansa arvoon.Jos se on keskellä 1800-luvun ja 1900-luvun alun rakennettuja taloja,se irvistelee kuin suuhun kuulumaton ruma hammas.

No,minä olen melkein fanaattinen Helsingin 1800-lukulainen ajatuksissani ja olisin mielelläni silloin Helsingissä asunut.Joskus on mielessä käväissyt,miten ihanaa olisi asua pikkutalossa,jonka ikkunat antavat kujalle.Kotikujan varrella olisi muitakin rauhallisen näköisiä taloja pihoineen,pyykkinaruineen ja ruusupensaineen.Mutta sitten nykyminä nostaa päätään.Olenkin tyystin tyytyväinen kerrostalon turvaan ja tähän aikaan.Saahan sitä kaivata 1800-luvun Helsinkiä,siellä elämistä,sen ihmisiä,toisista välittämistä,kädelle suutelemista ja käyntikortteja.Vastikään valmistuneita Carl Ludvig Engelin empirerakennuksia katsellessaan Senaatintorin varrella loihe Frans Mikael Franzén virkkomaan 1840:

"Kuin uljas kaupunki!Ei entisensä,
kuin perhokaan ei kotelonsa lainen.
Se joutuun nousi niin kuin muinoin Theben
loi Amphion harpullaan".


Näistä Engelin rakennuksista me saamme olla kiitollisia ja iloisia.Jotkut väittävät Senaatintorin ympäristöä yhdeksi maailman kauneimmaksi aukioksi tuomiokirkkoineen ja mikä ettei niin olisikin.Kyllä niitä valokuvia passaa Tokion hektisessä menossa näyttää tai New Yorkin pilvenpiirtäjien juurella.Näin Helsingissä,joka on Suomi-nimisessä maassa Euroopassa.

HELSINKI-PÄIVÄ

Tänään ei sittenkään Espalle.En tahdo eilisen miehen huonon olon toistuvan.Liian lämmintä hänelle.Peruutin autotilauksen ja sovin miehen kanssa,että tänään vain rantaan,jossa toivottavasti edes hiukan tuulee ja huomenna stadiin ja istuksitaan tovi Espan puistossa.Luvattiin viilenevää.

Kappeli taustalla istutaan.Vaikkakaan ei Kappeli samankaltaisessa kukoistuksessa kuin 1891 Josef Wolontiksen toimiessa siellä isäntänä.Siellä kävivät silloin kaikki.Taiteilijat jättivät seinille muistoja käynneistään mm. Edelfel Gambrinuksen pään,Lindholm ja Munsterhjelm maisemansa,samoin Falkman ja Sparre omat terveisensä.Monet työt on ajan hammas purrut puhki ja joitakin jäänyt keittiön höyryille alttiiksi,osa hävinnyt remonttien ja uudelleen rakentamisten yhteydessä.Mitä tuhlausta!

Vuonna 1912 aiottiin jo 1839 pienenä kojuna alkunsa saanut vanha ravintola purkaa. Tuleva sota esti kuitenkin aikeet ja arkkitehti Lars Sonckin uudet piirustukset hyväksyttiin. F.J. Valbäck kirjoitti riemuissaan Kappelin sisäseinään:

"Mi miehuuden on mitta,
sen lausui ken sen ties,
ei olla Kappelitta
voi ykskään aikamies.
Ei ilman sitä vois
tää Espis olla tää,
ei Helsinkikään ois
tään valtakunnan pää".


Ehkä Valbäckin kanssa samaa mieltä ovat monet Kappelin asiakkaat 2000-luvullakin. Aniharva kävijöistä kuitenkin on tietoinen niistä kaikista vuosista,vuosikymmenistä,pitkälti yli sadasta vuodesta,joina Kappeli on helsinkiläisiä Espan puistossa viihdyttänyt.Kuka miettii nimen alkuperää? Kuka muistelee Juhani Ahon,Gallen-Kallelan,Eliel Saarisen,Eino Leinon jne käyntejä ravintolassa,jossa nyt hyvillä mielin istutaan lasillisen tai hyvän lounaan ääressä ystävien kanssa? No,minä ainakin pienen hetken Kappelissa käydessäni "ei ilman sitä vois tää Espis olla tää".

Viimeksi ollessamme kaupungilla ja mm. Vanhassa kauppahallissa,tuli inva-auton tilauksen aika.Pyysin auton Vanhan kauppahallin Kauppatorin puoleiselle ovelle,kuten aina ennenkin siellä ollessamme.Tytteli toisessa päässä ihmettelemään,mikä ja missä on Vanha kauppahalli,kun hän tietää vain kauppahallin.Ja mikä Kauppatori,kun tyttö kertoi tuntevansa vain torin.Sanon aina,etten enää osaa ällistyä,mutta nyt taas kumminkin.Otin,niin vaikka puhelimessa olinkin,luennoitsijan ilmeen ja kerroin tyttelille,että pelkkä kauppahalli ei voi riittää,kun niitä on muitakin kuin se,missä nyt olimme.Torejakin on useita.On siis asiallista mainita niiden nimet,että auto osaa tulla.Tyttelin ääni kieli suuresta hämmästyksestä,kun näin yllättäen oli saanut luurista Helsinki-tietoutta.Lopulta ymmärsi antamani osoitteen,sillä auto tuli ja vielä vallan ajallaan.Kesäapulaiset!

Nyt kun jätämme tämän vuoden väliin Espan puistossa,emmekä näe Stadin Friidua,Stadin Kundia emmekä Stadin Junnuakaan,niin soittelen aamukahvin aikaan Slangi on Swengiä-levyn,jossa "Niin gimis on Stadi" Snadin Pumpun esittämänä.Kannessa lukee "Ollaan glaiduja - se ei bungaa mitään".On tullut hankittua näitä slangin kielisiä levyjä ja usein kuuntelemmekin.Mieskin on ymmärtävinään,vaikka laulusta "Ei stikkaa vodaa" kaikkea bonjannutkaan.Taisi mennä yli hilseen maalaispojalla myös "Goisaa snadi kloddi".

Lopuksi tähän Juhani Mäkelää:

MATKAPUHELIMESSA

...Prrrr... Haloo,Pena täs... No,moi Kake,mitä jätkä... Mulla futaa ihan kliffasti.Mites sulla?...Ai,et kaltsulle?...Joo,kyl mulleki ny pari bissee maistus,mut emmä taida voida tulla...No,ku mul on täs yks juttu...Menee täs ny ainaki pari timmee...No,tää ny on vaan sellanen yks juttu...Mä oon tsyrkassa...No,tsyrkassa,tsyrkassa... Voin mä sulle sanoo,et mä meen yhden böönan kans naimisiin... Joo,joo,se on se sama gimma,minkä kans mä oon styylannu... Sori,mut mun tarttee varmaan ny lopettaa,ku toi pappi tsiigaa mua ärtsysti.Just ennen ku sä skulasit,se kysy et tahdonks mä.Mun tarttee mennä varmaan stikkaa sille joku vastaus.Oli kiva bamlaa.Moikka vaan...

PUISTON KUKKAKAALIT HELSINGISSÄ

Rantsussa ollessamme päivänä tässä muuanna huomasin erään seikan: pihlajapuun kukinnot muistuttavat etäältä katsottuna kukkakaalia.Ihan totta.En ole ikuna ennen tämmöistä tärkiää seikkaa millään lailla huomioinut tai edes ajatellut pihlajia katsellessani.Ovat muuten komeita puita kukkiessaan. Aivan pyhäisiä puita,kuten ennen muinoin niitä pidettiinkin pyhinä pihlajapuina.Tuoksu kukinnoissa,noh... ei mitenkään hyvä minusta,mutta kauniit katsella ja se,mitä silmillä näkee on ainakin minusta tärkeämpää kuin se,mitä nenällä haistaa.

Lähdimme eilen aamupäivällä urheina kaupungille.Inva-auto ilmastoitu,samoin jollain tavalla myös Stockmann,mutta kaikki niiden välillä oli yhtä paahtavaa kuumuutta.Loppupuolella mies alkoi voida huonosti,mutta sain hänet kannateltua lopulta vuoteeseen tuulettimen ulottuville.Oli vielä niin kohtelias kuljettaja,että lykki miehen rapulle asti,vaikka en edes pyytänyt."Ei janota",ilmoitti ilmeisen nestehukkainen mieheni.Alkoi henkien taistelu.Korotin äänivolyymia,kerroin kauhutarinoita ihmisen kuivumisesta ja siitä kammottavasta kurimuksesta,joka on ennen kuolemaa,kun iho rypistyy,luut katkeilevat,ihminen kutistuu ja kutistuu.Joko hän kyllästyi kuvailemiseeni tai järkiintyi.Joi kolme lasillista vettä ja vielä lounaalla pari.Olo koheni huomattavasti.Mansikatkin maistuivat.

Tänään pysyttelemme visusti sisällä,mutta huomenna yhdentoista maissa Espan puistoon.Tilaan jo tänään kuljetuksen.Sain Stadin Slangista sähköpostia.Stadin Friidu,Stadin Kundi ja Stadin Junnu julkistetaan kello 12 ja 11.55 me kaikki kajautamme niin että puisto raikaa Niin gimis on Stadi-laulun.Viivymme puistotunnelmissa sen minkä viivymme,kojuja ja muuta "Vasikkahaan" elämää katsellen.Ja sitten kipinkapin kotiin.

Avasin eilen keittiön ison ikkunan ja siinä onkin kiipeileminen,kun ulottuu kattoon asti ja kaikki kahvat avattava.Mutta tuntuihan hyvältä,kun kesä tulla tupsahti ihan hellalle asti.Toi muuten mukanaan ainakin yhden kaupunkihyttysen,joita on kuulemma runsain mitoin Stadissakin liikkeellä.Miten eroavat maalaiserkuistaan,ei ole tiedossani.Tämä yksi kyllä pääsi hengestään,kunhan sain lopulta läiskäistyäni kämmeneni sen hennon olemuksen päälle.Enkä edes katunut.Toisaalta taas partsilta yleensä saatan kohteliaasti sinne ajautuneet ötökät elävinä ulos,paitsi yhden ampiaisen,joka teetti tavallista enemmän työtä,vaikka hosuin Suomen Kuvalehdellä sitä avonaiseen lasiin päin.Tyhmä kuin mikä,eikä muu auttanut kuin liiskata se loputa SK:lla.Ruumiin heitin alas.No,en nyt suuremmin tuntenut tappamisen riemua,mutta en tahtonut ampiaisen seikkailevan jossain vaiheessa asunnossammekaan.No juu,kyllä silläkin ampiasella oli tietysti yhtä suuri oikeus olla olemassa kuin minullakin,mutta...

Olen saanut kommentin! Kiitin,tein kysymyksen ja sain vielä vastauksenkin.Toinen helsingitär,paljasjalkainen stadilainen.Meitä alkaa olla,vaikka minun ikäiseni ovat jo harvenemaan päin.Kolmatta polvea mennään ja siihen se jääkin kohdallani.Neljättä ei herunut.Eikä tämä neljännen polven mahdollinen edustaja aivan puhdasrotuinen olisi ollutkaan,kun mieheni ei ole stadilainen.Minä taas olen ehtaa tavaraa suoraan alenevassa polvessa. Oliko se kissa,joka oman häntänsä nosti? Joku on joskus minulta kysäissyt,että onko se nyt niin tärkeää ja suurta olla syntyisin helsinkiläinen.Minulle on.Sitä paitsi luulen jokaisen olevan ylpeä synnyinpaikastaan,oli se nyt missä tahansa Hangon ja Utsjoen välillä.Tai vaikkapa Suomen ulkopuolella.Kuten minulle, kuin myös kommentin lähettäjällekin,tämä kaupunki on rakas.Sen historia ei ole pitkä vuosissa kuten monien muiden Euroopan kaupunkien,mutta onhan 461v myös jotain.Näissäkin vuosisadoissa riittää tutkimista,jos historiasta pitää.Ja minä pidän sen toisen helsingittären lailla,joka minulle kommentin lähetti.

MATKAKUUME

Minä seisoksin assalla,
katselen karttaa
ja kuulen kun junia kauaksi starttaa -
joku niistä vie Lappiin tai Moskovaan
joku Turkuun ja Ruotsista Espanjaan
ja mun taskussa kilkkuva femma
se ilkkuu: Et,poikani,pääse kuin Pasilaan.

Mutta kaukokaipuu,kun kaihersi vaan,
päätin saalem aleikum,nyt seikkaillaan -
lähden ratikkamatkalle Arabiaan,
lähden raitiovaunulla Arabiaan.

(Ilpo Tiihonen)

HELLEPÄIVÄN AATOKSIA

Tässä aiemmin kehaisin lukevani Hugon Notre-Damen.En ole edes aloittanut.Enkä aloita.Totuuden nimessä yritin,mutta mies alkoi vaatia heti huolenpitoa,jotta se toteamus,että keskittymisestä ei mitään meillä tule,tuli todistettua.Blogin naputtelun voi huoleti keskeyttää kuin myös ehtoolla tv:n katselun.Jopa Anna Kortelaisen Eri kivaa-kirjan tutkiminen onnistuu.Siihen paneuduin koko sielullani.Se on runsain kuvin varustettu katsaus Helsingin 1910-luvun maailmaan eritoten naisen näkökulmasta.

Olimmekohan me silloin onnellisempia kuin nyt sata vuotta myöhemmin? Ei ainakaan ollut paineita mistään.Ei keskinäistä kilpailua paremmuudesta,joka nyt alkaa jo lapsi-iässä.Vaikka nainen aivan varmasti oli se "heikompi astia" noihin aikoihin,niin muusta me emme tienneet,vaikka näitä tasa-arvon taistelijoita jo olikin näkyvissä.Näihin kuului ehdottomasti myös kirjailija L.Onerva,jonka ympärille Kortelaisen kirja rakentuu Helsinki taustanaan.

Anna Kortelainen on tehnyt jättiläismäisen työn kootessaan tämän teoksen.On valokuvia,kirjeitä,historiaa,taidetta eri muodoissaan,Onervan avioliittoja ja muita miessuhteita,selontekoa hänen ulkomaan matkoistaan,suhteestaan vanhempiinsa,vaikka mitä.Kortelainen on varmaankin joutunut istumaan pölyisissä arkistoissa.Hän on etsinyt henkilöitä,jotka jotenkin Onervaan liittyvät.Kirjastojen kätköistä oli löydettävä vanhoja sanomalehtiä ja muuta lähdekirjallisuutta.Hän on saanut kirjeitä ja postikortteja lainaksi.Tästä kaikesta materiaalista syntyi tämä kirja.Kuin myös Ateneumissa ollut näyttely "Onerva -kaupungin naiset". Voi helposti yhtyä Kortelaisen sanoihin "Eri kivaa! on ylistyslaulu Helsingille,mutta samalla se on kunnianosoitus naisille,kulttuuririentojen aktivisteille edelleen,sata vuotta myöhemmin".

Hellettä piisaa.Eilen oli jollakulla lapsella ehkä syntymäpäivä,kun pihalla liihotteli vaaleanpunainen keiju siivet selässään muiden lasten ihailevien katseiden seuratessa.Muutama äiti hikoili penkillä paahtavassa auringonpaisteessa valvoen tapahtumia.Illan edetessä äänet vaimenivat,piha rauhoittui yötä varten.Lokkiperhe on katolta lähtenyt.Yllättävän nuorina poikaset jättävät pesäkattonsa.Joku joskus minua valisti,että jos kovin jäävät kasvamaan,alastulo ehkä korkealtakin saattaa vahingoittaa jo raskaampaa linnunpoikaa.Lentäjiksi ei niistä vielä viikkoihin ole.Missä sitten lymyävät piilossa niin kauan? Ja minne ovat menneet? Kohti rantaa? On pensaita,joiden alla on suojaa ja puiston ruohikko,joka kätkee pienet.Emot ruokkivat,nekin huomaamattomasti.Sitten eräänä päivänä,kun poikaset ovat jo melkein emojensa kokoisia ruskealaikkuisia kalalokkeja,nousevat siivilleen ja aloittavat linnun elämänsä tuulten kantamina korkealla.

Tätä taitoa ihminen on aina kadehtinut.Aikojen alussa räpiköitiin vaikka minkälaisilla ulokkeilla lentämisessä kuitenkaan onnistumatta.Kunnes sitten 1903 Wrightin veljekset onnistuivat Flyerillään pysymään ilmassa yli 250m. Tästä alkoi huima kehitys aina vaan nopeimpiin ja teknisesti hienompiin lentokoneisiin,joilla nykyisin matkat taittuvat vaikka maailman ääriin.Ei ole enää siitäkään pelkoa,että ilma-alus pudota mäiskähtää saavutettuaan "maailman äären",kuten siihen aikaan,kun maapalloa pidettiin pannukakun litteänä.Ollaankin somasti tasaisen pyöreä pallo,joka vakaasti kulkee omaa rataansa avaruudessa.Voimme vaikka koko maapallon ympäri lentää.Jopa hiukan kauempaakin kuin matkustajakoneiden 10 000 metrissä.Taitaisivat Wrightin veljesten silmät hiukan pyöristyä ällistyksestä.

Tänään minun piti rahtautua miehen kanssa kaupungille,mutta jääköön huomiseen.Yöllä en saanut kunnolla nukutuksi,kun yläkerrassa joku hakkasi nauloja vielä keskiyön tunteina.Olin jo rapussa menossa kertomaan kelloajan,mutta peräännyin ja hakkaaminenkin loppui.Järjestyssäännöissä on pykälä yörauhasta klo 22-7 välisenä aikana.Sopisi tämänkin asukkaan siihen tutustua.Muuten kaikki suhteellisen hyvin.

No,ja tästä tulikin mieleeni,että olenko luonteeltani jonkinlainen ikuinen kaikesta marisija? Pitäisikö myös minun monen suomalaisen lailla pitää turpani kiinni? Vain kärsiä ja sitten nurista vaikka lähikaupan kassajonon ihmisille? Näinhän me teemme.Kirjoittelemme tulikivenkatkuisia vastalauseita lehtien keskustelupalstoille ja/tai purnaamme nurkkakapakan pöydässä kavereille.Muuttuvatko asiat tällä keinolla? No ei tietenkään. Ei paljon auta,jos Kile ja Kale voivottelevat kaljalasin ääressä keskenään.

Pitää tarttua päättäväisesti härkää sarvista.Ottaa asia puheeksi oikean henkilön kanssa.Tuuraaja juuri kysyikin minulta,saanko esimerkiksi kirjeisiini vastauksen.Tietysti saan.Ainoastaan HKL on ollut vastaamatta kirjeeseeni,joka koski suojatien peittämistä raitiovaunulla Katajanokan päätepysäkillä.Emme päässeet kadun yli pyörätuolilla muualtakaan lumikinosten takia.Kuljettaja kieltäytyi siirtymästä eteenpäin.Oli odotettava vaunun lähtöä.Tästä reklamoin,mutta vastausta en saanut.No,ei se välttämättä sitä vaatinutkaan.Uskon asian tulleen käsitellyksi kuljettajien informaatiotilaisuuden yhteydessä.Kirjeeni jälkeen ei suojatien päälle ole ratikkaa tietääkseni parkkeerattu.Yleensä siis saan vastauksen,yhtä korrektin kuin omakin kirjeeni.Pyrin asiallisuuteen aina,en nöyristele enkä asiaani vähättele.Tämmöinen minä olen.

MANSIKOITA JA SAMPPANJAA

Tässäpä,ystävät hyvät,nautin Nicolas Feuillatte-samppanjaa ja torilta ostettuja mansikoita.Tervetuloa kesä! Ja terveisiä Café Olsonista.Toin kotiin kugelhopf-kakun viipaleita,lybeckiläisiä kahvikakun viipaleita,vadelmakyrsiä,tappioleipiä ja fennomaaneja.Paikan päällä Sederholmin talossa nautin kupillisen kahvia raparperikääretortun kanssa.Voi pojat! Kotitalousopettaja Anna Olsoni-Quist (1864-1943) oli Suomen kotitalousopetuksen perustaja.Hän julkaisi 1892 tämän maan ensimmäisen kotitalouden oppikirjan.1901 ilmestyi jatko-osa,jossa oli näiden ostamieni herkkujen ohjeet kuin myös monta muuta leivonnaisreseptiä.Kiitos Anna Olsoni näistä tänään maistamistani makupaloista.

Sitten kävin Kaupungintalon Helsinki-näyttelyssä.Vanhoja valokuvia jo unohdetuista ja hävitetyistä paikoista,jos joukossa niitäkin,jotka yhä olemassa ovat.Niinikään oli huone,jossa valokuvin näytettiin koiran kuuluminen perheeseen Onko koira kotona-näyttelyssä.Niin koirat kuin Helsingin näkymät samoilta ajoilta 1800-luvun lopulta sekä 1900-luvun alun vuosikymmeniltä.

Kiseleffin talon tutkin lattiasta kattoon.Pasteerailin designmyymälöissä.Keskustelin erään työmiehen kanssa ikivanhan ruotsalaisen veräjähissin historiasta,joka on jätetty paikoilleen,vaan ei ainakaan vielä käytettäväksi.Uusia hissejä on pari,kolme.

Kävelin torille,josta mansikoita,kirsikoita,aprikooseja yms. Vanha kauppahallikin oli suunnitelmissa ja ei kun siis sinne.Taksilla kotiin,johon ilmaannuin tuuraajan hämmästykseksi reilusti etuajassa.

Sederholmin talosta ostin kirjan! Kun en kerran mennyt Ateneumiin kirjailija L.Onervan matkaan Helsingissä,niin nyt on Anna Kortelaisen kokoama kirja Eri kivaa! Onerva -kaupungin naiset 1910."Kyllä se on hullu,joka Helsingistä pyrkii muualle.Täällä on maat ja meret,merenkalliot ja yksinäisyys ja elämä ja mitä vaan". Näin se on,sisaret!

Ravintolaelämä 1900-luvun alussa kuului yksinomaan miehille.Näin kertoo L.Onervan aikalaisherra.Säätydaamit eivät edes unissaankaan ajatelleet menevänsä tämän kaltaisiin paikkoihin.Alkoholin nauttiminen kuului miesten maailmaan.Ne naiset,jotka näissä arvelluttavissa paikoissa herrojen kanssa kulkivat, olivat yleensä "jaettuja". Kerrotaan viinan olleen juoman,joka kuului yksinomaan miessukupuolelle ja kauppatorin kalamatameille.L.Onerva oli monessa edelläkävijä ja hän kyllä rohkeni mennä ravintolaan muidenkin kuin aviomiestensä ja rakastajiensa kanssa.Kappelissa ja Centralissa tämä helsingitär nähtiin useinkin esimerkiksi Eino Leinon tai Onni Turpeisen seurassa.Onerva protestoi ponnekkaasti naisten ravintolaporttikieltoa vastaan Inari-romaanissaan (1913).Onerva ihmetteli,miksi nainen ei voi mennä yksin ravintolaan illalliselle. Niin,miksi ei?

Tämä outo kielto oli vallalla vielä paljon myöhemminkin.Olin joskus jo ajokortin saatuani teatterikoululaisystävättäreni kanssa "tutustumassa maaseututeattereihin" ja yövyimme Kuopiossa.Meillä oli jumalaton nälkä.Aioimme hotellin ravintolaan.Tie toppasi,ei kahden nuoren naisen sopinut mennä.Portieeri antoi meille sitten omat eväänsä,jotka nautimme silmääkään räpäyttämättä huoneessamme.Ja L.Onervan ajoista oli sentään kulunut jo moniakin vuosikymmeniä!

Joskus olen miettinyt,kun niin pidän 1800-lukua "omana" vuosisatanani,niin olisiko minusta tuolloin ollut jonkunlaiseksi suffragetiksi.Jos olisi ollut tämä nykyinen rohkeuteni,niin kyllä.Ehkä 1900-luvun alussa olisin L.Onervan lailla tunkeutunut jollain elegantilla tavalla miesten maailmaan tuomaan tuulahduksen tulevasta tasa-arvosta naisten ja miesten kesken.Naisten tasa-arvon historiasta on parhaillaan jo aikaisemmin keväällä avattu näyttely Sederholmin talossa Naisten huoneet -100 vuotta elämää ja tekoja.Passaa kurkistaa.

Kaupungilla oli minulle liian lämmintä.Turisteja turkasesti ja muuta muualta tullutta väkeä.Istuin Café Olsonin avautumista odottamassa Aleksanterin jalkain juuressa ja katselin Senaatintorin vilskettä.Tosin vieressäni istuva suomalaisrouva kertoi puhelimessa olevansa "Suurtorilla sen patsaan alla".Ei ollut kuitenkaan niin iäkäs,että olisi torille tullessaan pasteeraillut Suurkatua pitkin,joka oli Aleksanterinkadun aiempi nimi.Aurinko helotti täyslaitaisesti pilvettömältä taivaalta.Pakenin Aleksin varjoisalle puolelle. "Pitää ajatella positiivisesti",sanoi taksinkuljettaja,kun marisin helteestä. Niin kai sitten.

SIVISTYKSEN LUMOISSA

Eilen illalla kävi kohdallani valitettavan harmittava kömmähdys.Mistä lienen saanut ajatuksen,että tiistaita mennään.Tv-ohjelmalehtikin auki sen päivän kohdalta.Ja missä hiiessä oli 10 kirjaa rahasta-ohjelma,jota kieli pitkänä olin odottanut?Manasin oikein perusteellisesti.Siinä kanavilla seikkaillessani aukeni ykkönenkin ja Timo Harakan loppupuhe kiitoksineen Anna Kortelaiselle ja ohjelman vieraalle Sauli Niinistölle.Kuva viipyi pöydällä olevan Honoré de Balzacin Ukko Goriot-teoksessa ja sen jälkeen esirippu kuvaannollisesti laskeutui.Olin tyhmyyttäni jäänyt "10 kirjaa rahasta" paitsi.Se kirpaisi.

Siinä silmänräpäyksessä päätin alkaa taas pitkän tauon jälkeen lukea kirjoja!!! Muutakin kuin Helsinki-kirjoista kaupungin uskomattoman mielenkiintoista historiaa. Olen koko miehen sairauden ajan syyttänyt ajan puutetta siinä mielessä,että en osaa keskittyä lukemiseen,kun pitää vuorokaudet ympäriinsä olla omaishoitajana hollilla aistireiät valppaina.Keskity siinä sitten.Jos kerran kykenen kirjoittamaan blogiakin ja istuksimaan ehtoolla television ääressä,niin kirjaan syventyminen ei ole näissä olosuhteissa sen kummempi juttu.

Marssin kirjahyllylle,jossa on metrikaupalla lukemattomiakin kirjoja.De Balzacia ei tiettävästi meillä ole,mutta muita klassikoita on.Hmm... Dostojevskia ja Tolstoita en kyllä jaksa.Waltaria luettu paljon.Outi Nyytäjä? Pasternak? Kalevala? Kivi? Jörn Donner? Homeros Ilias? Ei mennä liiallisuuksiin edes sivistyksen nälässä.Siirsin sormea eteenpäin.Pysähtyi punaselkäisen ilman kansipaperia olevan kirjan kohdalle,Victor Hugo Pariisin Notre-Dame 1482.Kirja vuodelta 1971 5.painos Werner Söderström Osakeyhtiö eli tuttavallisesti Södika.Silloin kun minä vielä olen juoksennellut Bulevardin Söderströmillä,jaksoin aina ihmetellä,miten heidän ulko-ovensa avautui sisäänpäin.Kun kaikki muut tämän maan ovet avautuvat ulospäin.Ovesta on Panu Rajalakin maininnut.

Otin punaselkäisen kirjan,puhalsin sen päältä pölyt ja tunsin oikein mitenkä kirjallisuuden ihana moninaisuus alkoi vuosien jälkeen laskeutua päälleni.Vai oliko vain pölyä? Hugota en ole milloinkaan lukenut,mutta Pariisissa käyneenä Notre-Damen olen nähnyt ja sitten elokuvan Notre-Damen kellonsoittaja, joka tehtiin löyhästi Hugon kirjan pohjalta.Kellonsoittaja Quasimodo sympaattisena raajarikkona rakastuneena iki-ihanaan Esmeralda-neitoon taustanaan Notre-Damen upea goottilainen olemus.Otin Hugon kirjan mukaani,mutta säästin lukemisen aloittamisen täksi päiväksi.Tuossa se on nyt pöydällä,ilmestynyt alunperin vuonna 1831.Ehkä minä olen jälleen löytänyt kirjojen maailman!

Helsingin kaupunki ei vaan löydä ratkaisua romanikerjäläisasiaan.Vapaa liikkuvuus-verkosto ja itse romanit osoittivat Senaatintorilla mieltään Helsingin ymmärtämättömyydelle heitä kohtaan.Vaatimus kuului: majoitustilat,jossa vesi,sähkö ja ruuanlaittomahdollisuus. Ei sen enempää eikä vähempää. Onko nyt niin,että turisteille,jotka tänne tulevat,on todellakin annettava ilmainen asumismahdollisuus kakkine mukavuuksineen? Heidäthän luokitellaan turisteiksi,vai? Minkä ihmeen takia heitä ei sitten kohdella turisteina ja odoteta tulevan omillaan toimeen kuten muittenkin matkailijoiden? Miksi tämä ihmisryhmä on erilainen? Ja miksi helvetissä meillä saa yleisillä paikoilla kerjätä???

Jo kertaalleen tuomitut saksalaiset pavunidut pääsivät sitten pälkähästä.Ei ollut EHEC-bakteerin saastuttamia.Bakteerin takaa-ajo jatkuu.Eilen jo spekuloitiin,että saattaapi jäädä ratkaisemattomaksi ja epäselvien epidemialähteiden kansioon.

Eilen ei yhtäkaikki oltukaan ulkona.Imuroin ja sammahdin jo pelkkään ajatukseen lähteä lykkimään.Laitoin tuulettimet paikoilleen ja vaadin miestä juomaan vettä vastedes jokaisena päivänä enemmän kuin tavallisesti.Olemme jo kerran joutuneet sairaalaan,kun mies poti nestevajausta.Oli tiputuksessa.Se taisi olla edellinen hellekesä,kun moni kärsi kuumuudesta ajatellen mieheni lailla "en juo,kun ei janota".
Saas nähdä,mitenkä nyt käy.

Nyt käy ainakin niin,että vien miehen aamupesulle ja sitten ennen varsinaista iltapäiväkuumuutta ulos.Sortsit vaan hänelle päälle ja ei kun flaneeraamaan Katajanokan kauniille rantaraitille.Hyvää päivää.

PAVUNIDUT TUOMIOLLA

EHEC-bakteeri on kai saatu kiinni.Ja jos saksalaiset pavunidut osoittautuvat pahan aluksi ja juureksi,niin en ikinä enää syö mitään pavunituja.Muutenkin ihmettelen niiden lisäämistä salaattiin kuin salaattiin.Joissakin aasialaisuuteen viittaavissa lämpimissäkin ruuissa niitä käytetään.Samoin purnaan siitäkin,että pähkinät kuuluvat jonkinlaisena yleisenä lisukkeena useisiin sekä kylmiin että lämpimiin ruokiin.Kuitenkin pähkinäallergikkoja on yllättävän paljon.Sen kuulee Herkussakin asiakkaiden kysyessä,onko mukana pähkinöitä ja jos,ei voi ostaa.Myyjä lukee tuoteselostusta,joka ei ole asiakkaaseen päin,ja nyökkää myöntävästi.Papujen lisääminen askarruttaa minua myös Herkun asiakkaana.Kaikenlajin papuja ujutetaan moniin ruokiin kylmistä lämmitettäviin.Vältetään nyt ainakin saksalaisia pavunituja toistaiseksi ja/tai kunnes itujen syyllisyys varmistetaan.

Totta kai näitäkin kaikkia mainitsemiani lisukkeita tarvitaan,mutta ei jokaiseen ruokalajiin.Hmmm... aionkin ottaa tämän Herkussa puheeksi.Viimeksi olin päällikön juttusilla,kun marssin tekemään reklamaatiota kassaneidistä,joka oli tiukannut minulta osoittaen pyörätuolin kahvoissa roikkuvia Stockmannin muovikasseja "ovatko nuo maksetut"? Ällistyin pahanpäiväisesti,mutta yritin asiallisena vakuuttaa maksaneeni kasseissa olevat muiden osastojen ostokset.Siitä pitäen olen välttänyt tätä yli-innokasta kassatyttöä.No,tämä parempi kuin se neiti,joka vastasi minulle kertoessani edellä seisovan herraihmisen panneen suklaalevyn povitaskuunsa " ei se oo mun pussista pois".Ehkä näiden kahden tapauksen välillä olisi se kuuluisa kultainen keskitie.

Yö meni meillä loppujen lopuksi hyvin annettuani miehelle 5mg nukahtamispilleriä,kun meinasi ensin kaikki mennä plörinäksi.Oli levoton,pahantuulinen ja kiroileva.Juuri kun olin saanut hänet pestyksi ja puetuksi pyjamaan yötä varten alkoi tämä rauhattomuus.Käytös voi enteillä tilannetta,jolloin lähdetään sairaalaan.Isompi verenkiertohäiriö,josta kehkeytyy aivoinfarkti.Tuttua meillä.Mies siirtyi pilleristä huolimatta tuoliin istumaan eikä siitä hievahtanutkaan.Joskus menee parikin tuntia tämmöisessä.Jätin hänet näennäisesti siihen,vaikka seurasinkin hänen tilaansa.Jonkun ajan kuluttua rollaattori kolisi toiveikkaasti ja mies kompuroi vuoteeseensa ja pian nukahti.Pääsimmepä vähällä.Nyt aamulla kaikki tuntuu jälleen olevan normaalia.Aamiainen syöty ja äänikirjan miellyttävä-ääninen mieslukija viihdyttää miestäni jonkun aikaa,kunnes on aamupesun aika.Imuroituani myöhemmin on uloslähtö seuraavana tehtävänä.

Omaishoitajat ja Läheiset Liitto patistaa seuraavaan hallitusohjelmaan mukaan omaishoitajuuden tarkennetut vaatimukset.Lainsäädäntöä pitää parantaa ja siihen kuuluu muun muassa,että "omaishoidon tuen verotusta on parannettava:omaishoidon hoitopalkkiosta vain lakisääteiset sosiaaliturvamaksut eläkekertymän turvaamiseksi,muilta osin sen tulee olla verovapaa." On muitakin vaatimuksia.Sekin että omaishoitajat tulee saada työterveyshuollon piiriin. Omaishoitajien vapaat ja kuntoutukset liittyvät myös vaatimusohjelmaan sun muitakin asioita,jotka parantavat asemaamme.Syön ehkä muuten sitten hattuni,jos näistä yksikään toteutuu!

Tuttu tuuraaja tulee enää kaksi kertaa ja sitten on uuden ihmisen vuoro.Enkä tiedä tuon taivaallista vielä heinäkuun tuurauspäivistä.Onko vai eikö ole.Ylihuomenna kuitenkin häivyn kaupungille mm. Sederholmin taloon kahville ja rouva Olsonin pullia maistamaan ja ehkä Kaupungintaloon tutkailemaan 1930-luvun Helsinkiä myös.Voisin katsastaa parannetun Kiseleffin talonkin.Siinä on jo kolmen talon tutkimusretki.Tähän lisättynä Kauppatori,niin on sen päivän Helsinki-kiintiö täynnä.Sunnuntaina ehdottomasti miehen kanssa Espalle.Helsinki täyttää 461v ja tottamaar sitä pitää mennä juhlimaan.Kyllä se on niin komeeta,kun Lasse Liemolan johdolla koko juhlayleisö kajauttaa Niin gimis on Stadi-laulun,että ihan liikutettuna kuuntelee tämmöinen paljasjalkainen stadilainen.Stadin Slangilla on oma myyntikoju ja sieltä olen aina jotain ostanut.Pitäähän omaa seuraa kannattaa.Riittäisi vaan aurinkoista säätä vielä sunnuntaihin asti.Se vähän latistaa tunnelmaa,jos Esteriltä pääsee...

Hellettä kuitenkin on luvassa.Panin jo tuulettimen miehelle makuuhuoneeseen.Olohuoneen tornituuletinkin kaivettava laatikostaan.Eihän minunkaan tarvitse kärsiä tv:tä katsellessani.En tosin säädä sitä asentoon,että pyörähtelee suoraan kohti.En tykkää kun hiukset hulmuilee sohvalla istuessa.Kuuluu paremminkin rantaraitin tunnelmiin.Vaikka eivät ole varsinaisia ilmastointilaitteita,niin kyllä tuuletinkin ajaa toivotun asian.Kun ilmaa vatkataan tarpeeksi,niin tuntuu viileämmältä.

Päätän tämän tämänpäiväisen oivallisiin tuulettimiin ja sanon kirjoittamisiin.

SUNNUNTAIRAUHAA

Eilen nautin elokuvasta,joka kertoi taiteilija Frida Kahlosta.Kahlon töitä on ollut näyttelyissä Helsingissäkin,mutta enpäs ole mennyt.Tämän laatuista taidetta,surrealismia, olen vierastanut.Siitä huolimatta olen matkustanut vartavasten Joan Mirón näyttelyyn Tukholmaan.Ollut myös Picasson ja Salvador Dalin näyttelyissä.Pähkäillyt niitä ajatuksia,jotka taiteilija on kankaalle alitajunnastaan vetäissyt.Nyt jollain kummallisella tavalla ihastuin Frida Kahlon töihin,joita yöllä netistä katselin vielä elokuvassa näytettyjen lisäksi.Ehkä syynä mielenkiintooni oli osittain hänen elämänsä.Avioliitto 21 vuotta vanhemman Diego Riveran kanssa oli myrskyjä täynnä.Rivera tunnetaan suurten seinämaalausten tekijänä.

Surrealistinen taide on totuudellisempaa ja rehellisempää kuin olen ajatellutkaan.Se on avointa ja häpeämätöntä näyttöä taiteilijan sielunelämän tunnoista pienellä alalla,kankaalla.Yksi kuva kertoo kokonaisen kirjan mittaisen tarinan.Pidin Kahlon töistä ehkä siksikin,koska ne ovat värikkäitä kuin Meksikon historia,kulkien mayojen ja atsteekkien jalanjäljissä niitä kunnioittaen ja arvostaen.Kuvasiko maalausten kirkas väritys myös Frida Kahlon elämänmyönteisyyttä ja iloa,vaikka kivut ja säryt rasittivat hentoa ruumista? Frida kuoli 1954 vain neljänkymmenenseitsemän vuoden iässä.Diego kolme vuotta myöhemmin.

Eilen vein sittenkin miehen ulos ja jätin imuroimisen maanantaiksi.Rannalla kaksi virolaista miestä oli vallannut kaksi penkkiä ja tyrnin alla penkillä istui pariskunta.Panin oman miehen lähelle vettä kuten tavallisestikin nenä kohti Suomenlinnaa ja rohkeasti istuuduin toisen virolaisen viereen.Kumpikin latki suomalaista Karjala-olutta.Tyhjiä tölkkejä maassa,tupakantumppeja,viron kieli kaikui äänekkäänä.Toinen oli riisunut paitansa,kropan peitti tatuoinnit.Helsingin järjestyssäännöt kieltävät virtsaamisen yleisillä paikoilla,mutta nämä kaksi heittivät vettä vain muutaman metrin päässä penkeistä.Mitä enemmän Karjalaa meni,sitä äänekkäämmiksi miehet kävivät.Puhuivat yhtenään puhelimissakin.Minulle tuli mieleen ne ajat,kun me suomalaiset matkasimme Viron taas 1991 itsenäistyttyä Tallinnaan ja käyttäydyimme juuri näin.Osat ovat näemmä vaihtuneet.

Nykyisin ei enää tarvitse hävetä suomalaisuuttaan Tallinnan kaduilla,kun meidän miehemme ovat jättäneet verkkopaitakulttuurinkin historiaan.Mitä tulee siihen,että sanotaan virolaisten jopa vihaavan meitä suomalaisia,ei pidä kaiketi sittenkään paikkaansa.Tätä mieltä oli virolainen inva-auton kuljettaja,jonka kanssa paneuduin näitä asioita syvällisesti ratkomaan.Hän kertoi "vihan" olevan samanlaista kuin virolaisten tuntema latvialaisiakin kohtaan ja suomalaisten ruotsalaisia ja heidän taas norjalaisia kohtaan.Kysymyksessä lienee siis paremminkin viha-rakkaussuhde,jossa vihalla on huomattavasti pienempi merkitys.

Naapurimaa on aina saanut tuta näitä tunteita,jotka sitten korostuvat varsinkin urheilukilpailuissa.Mikä on nähty niin monesti Suomi-Ruotsi-otteluissa,kuten viimeksi jääkiekon mm-kisoissa.Virolaisten poro-nimitys suomalaisista on myös enemmänkin lempinimi kuin haukkumanimi.Näin virolainen kuljettaja.Minä uskoin.Myönsin hänelle avoimesti,että kyllä me suomalaiset olemme käyttäytymistavoissa yhä edelleenkin jäljessä esimerkiksi juuri virolaisista.Hän hymyili leveästi,kun todistin asian sillä,että mehän kiipeilimme vielä puissa,kun Virolla oli jo yliopistonsa ja korkea sivistys.Onhan Virolla meidän kulttuuriamme paljon vanhempi kulttuuri.Tämä on totuus.

Koululaiset ovat nyt sitten vapaalla.Ylioppilaat saaneet lakkinsa.Kesä voi toden teolla alkaa.Muistan itse hyvin sen riemun,kun kesäloma koulusta alkoi.Tuntui siltä kuin olisimme olleet kuin varsat laitumella.Ei läksyjä,ei opettajia.Pelkkää auringonpaistetta ja vapautta.Aamuisin sai nukkua,tehtiin matkoja perheen kanssa,pyöräiltiin... Samoja riemuja saa kokea nykykoulainenkin.Ei se siitä muutu.Minun aikanani ei koulujen loppumista juhlittu puistoissa eikä edes Hietsussa.Itsekukin iloitsimme omalla tavallamme tykönämme suuresta joutilaisuudesta nauttien.Ilo samaa kuin nykyisinkin.

Syreenit tuoksuvat pihalla,koivut jo täydessä lehdessä peittäen näkyvistä melkein jo koko pihapiirin.Onhan partsilla mukavaa istuksia ja vain katsella kaikkea auringon helottaessa taivaalta.Ihailla pääskysten lentoa,katsella lokkien perhe-elämää katolla.Poikaset kasvavat silmissä.Levittelevät jo mitättömiä siiven tynkiään,juoksentelevat ympäriinsä,ahnehtivat vanhempien tuomia suupaloja.Maailma on niille vielä tuntematon paikka.Pian kuitenkin kaikki muuttuu kun pääsevät lentoon,ajelehtimaan ilmavirtojen mukana siivenkään värähtämättä.Näkevät paljon ja matkaavat kauaksi ennen talven tuloa.Vielä on meillä kesää kuitenkin.Vastahan se alkoi.

PUOLUSTUSVOIMAIN LIPPUJUHLAPÄIVÄNÄ

Olipas kiva ilma eilen.Vaikka tuuli oli vimmatunlaista,niin lämmin hiveli koko kroppaa ja aivan mieliksemme flaneerasimme rantaraittia.Mutta kuinka ollakaan,kun pääsimme rantaan asti,oli nurmikolle keskelle puistoaluetta parkkeerattu henkilöauto.Siellä se aivan hullussa paikassa luvattomasti seisoi.Minä soittamaan poliisille,että panevat jonkun asiaa tutkimaan.Oliko auto varastettu ja sitten sinne kätketty pois kadulla kulkijoiden silmistä? Virkavalta otti ilmoitukseni ja rekisterinumeron vastaan ja me jatkoimme matkaa.Auton myöhempiä vaiheita en tiedä.

Jaahas,nyt kerjäläiset tappelevat Helsingissä jo keskenään! Kerjuupaikoista käydään kiistaa ja niin toinen sai toisen kävelykepistä silmäkulmansa auki.Paikoista kuulemma railakkaastikin riidellään ja sitten on vielä niin,että eri osista Romaniaa tulevat romanit eivät niin vaan tulekaan toimeen keskenään.Sanansäilät viuhuu ja tässä tapauksessa myös keppi.Myös Intiassa,olen kuullut,on samanlaista kärhämää sikäläisten kerjäläisten kesken eli kateus jyllää.Neuvotaan antamaan koko kerjäläisrivistön kullekin ihmiselle lantti,muuten se yksittäinen,joka rahan saa,joutuu toisten taholta väkivallan kohteeksi.Toinen konsti on tietysti ettei anna rahaa ollenkaan kenellekään.Turisti vaan ummistamaan silmänsä kurjuudelle,joka ei siellä lopu.

Katselin eilen Juurakon Huldan tv:ssä.Aina yhtä miellyttävä kokemus,vaikka moneen kertaan nähty.Leffa on mainos siitä,mitä sitkeydellä ja lannistamattomalla opiskelulla saavutetaan.Ja vielä tuohon aikaan,kun naisen kuului ehdottomasti olla kotona palvelemassa miestä eikä suinkaan missään tapauksessa kipuamassa asemaansa parantaen yhteiskunnallisia portaita ylöspäin.Hulda onnistui.Sittenkin! Ja kaupan päälle Juurakon torpan tytöstä tuli rouva tuomarille. Hella Wuolijoki osasi tyylillä ivata 1930-luvun kapitalistista yhteiskuntaluokkaa,jossa varsinkin naisen paikka oli olla pelkkä kaunis höpsö paistatellen miehensä karriäärissä,tittelissä ja rahoissa."Sivistyksen,ja yksinomaan sivistyksen kautta hyvinvointi ja tyytyväisyys voivat levitä yhteiskunnan kaikkiin luokkiin". Näin sanoi vuonna 1925 kuollut vapaaherra,arkkitehti,senaattori ja pankinjohtaja Sebastian Gripenberg aikoinaan.

Tänään ei ulos.Ajatuksena kodin siistiminen,joka jälleen kerran on ollut vahvasti retuperällä.Ystäväpiirini naisten esimerkistä huolimatta en ole mikään siivousintoilija.Tosin eilen jutellessani puhelimessa katse osui tv-pöydän kahteen koriste-esineillä täytettyyn lasihyllyyn.Paksu pöly kaiken katteena.Hertsileijaa,en ole varmaan koko hyllystöön koskenut vuosiin! Puhelu oli lopetettava ja ryhdyttävä heti toimeen.Kymmenet tavarat pois ja kosteaa riepua käteen.Hyllyt kuin television taustakin pääsi pölyistä,jokainen mutka ja kulma.Puhkuin innosta lattian rajassa,pyyhin hellästi afrikkalaisen virtahevon selän.Asettelin kaiken paikoilleen.Tulipas hienoa jälkeä!Tänään jatkuu.Pitää takoa raudan ollessa kuuma,sanotaan.

Suomen lippu liehuu tänään lippujuhlapäivänä saloissaan. On myös marsalkka Carl Gustaf Emil Mannerheimin syntymäpäivä.Kuin myös äitini serkun,jolle myöhemmin toivottelen hyvää tätä päivää.Lisäksi tänään paistaa aurinko pilvettömältä taivaalta.Ei kun päivän viettoon.

AAMUN KOITTEESSA

Heräsin varsin varhain.Pyörin hetken aikaa vuoteessa ja sitten nousin ylös.Tuuli heiluttaa puitten oksia ja piha vielä aamurauhallinen,vastikään yön jättänyt taakseen.Syreenit täydessä kukassa samoin koristeomenapuut.Kalalokilla kolme poikasta.Varoitushuudot kaikuvat pitkin päivää ihmisten liikkuessa pihalla.Ei varsinaisia hyökkäyksiä havaittu.Sitten kyllä kun poikaset alkavat tutkia ympäristöä kauempana pesältä.Kattoa riittää.Eräänä päivänä liitelevät maahan ja emot johdattavat ne rauhallisempaan paikkaan.Alkaa lento-opettelut.Ajan myötä nousevat siivilleen.Hei,me lennetään!

Tänään pitäisi silittää.Se sekä ikkunoiden peseminen ovat vaikeita asioita.Vaativat taitoa ja osaamista.Ei ole vain niin että silitysrauta kiitää silitettävän päällä ja rypytöntä tulee.Liioin ei ikkunoiden pesussa panna lasille vain pesuainetta ja pyyhkäistä pois.Tuloksena siisti viiruttomuus.No,näinhän on mainoksissa.Ikkunoiden pesun jätän,mutta silitettävä on.Jos nimittäin mielin panna miehelle kauluspaidan.Kesäkuumalla on passeli vaate,ehkä puuvillainen liivi pisteeksi iin päälle.Varsinaista kesäkuumaa tuskin saamme tänään tuntea.Tuuli reippaanoloista,joka käy kimppuun puuskittain.Hyvä pyykinkuivausilma,eikä hullumpaa purjehtijallekaan.

"En sjöman älskar havets våg,
ja vågornas brus.
När stormen skakar mast och tåg,
hör stormarnas sus!
Farväl,farväl,förtjusande mö!
Vi komma väl snart igen..."

Saksassa tiukat paikat,kun yhä etsitään,miten ja mistä tämä uusi pelottava bakteeri on tiensä sinne löytänyt.He kamppailevat siellä ja meillä yhä edelleen yritetään saada maalle hallitusta.Kansalta jo kysytään,kykeneekö Katainen hommaan.Ehkä vielä saakin tilaisuuden.Odotellaan.Onhan tätä viikkoa vielä ja ensi viikolla on taas uusi.

Polkupyörävarkaudet lisääntyneet,kuten aina pyöräilykauden tullessa täyteen vauhtiinsa.Muutama vuosi sitten tämän talon pyörävaja lukkojen takaa tyhjennettiin ja moni upouusi pyörä joutui teille tietymättömille eikä koira perään haukkunut.Hommassa piti olla jo pakettiauto avittamassa,johon saalis lastataan.Siinä kostui monen koululaisen silmänurkat,kun huomattiin menopelin kadonneen.Eikä aikuisiakaan suuremmin naurattanut.Pantiin oveen uusi lukko.Olisiko jo varkaanpitävä?

Minulta ei ole varastettu pyörää,mutta kaunis potkukelkkani löysi uuden omistajan.Asia harmittaa vieläkin! En nyt tosin kelkalla enää kulkisi,mutta olisin saattanut siitä vielä nauttia joitakin talvia lapsuudessani.Se oli siro ja sievä lakkapintainen peli ja ehkä siksi varasta kiinnostikin.Uutta en saanut,enkä edes halunnut.Olihan minulla mahakelkka.Sillä olikin huikeaa laskea joko koko Axan mäki tai omalta isolta kaltsilta alas Töölössä.Mahakelkkoja oli jokaiseen lähtöön.Pojilla oikein rattikelkat.Ei meillä ollut mitään muovin kappaleita pepun alla.Ei tainnut olla koko muoviakaan.Puhuttiin plastiikista myöhemmin.Guttaperkkakin oli jonkunlainen muovin edeltäjä.Minulla oli guttaperkasta pikkunukke.Semmoinen 7-8 cm korkuinen.Vaatteet ja kaikki.Ei kuitenkaan mikään nykyisen Barbie-nuken kaltainen,vaan tarkasti pikkutytön näköinen huolellisesti tehtyine piirteineen.Se oli tallella vielä minulla aikuisenakin.Mutta minne lie muuttojen tiimmellyksessä kadonnut.

Tämä oli tämänpäiväinen jutustelu.Hyvää aurinkoista tuulien tuivertamaa päivää.

HELATORSTAIN HELKYNTÄÄ

Varikset terrorisoivat ohikulkijoita Säätytalon nurkilla.Poikashoito linnuilla on saanut aikaan aggressiivisen käytöksen.Hoivavaisto jyllää.Muutkin kuin linnut käyvät kimppuun.Ben Zyskowiczia oli häiritty eilen hänen kulkiessaan Kimmo Sasin kanssa Espaa pitkin.Mieshenkilö oli nimitellyt ja yrittänyt lyödä.Ei ihme,että eduskunnan väkeä on kehoitettu käyttämään taksia.Hallitusneuvottelut eivät oikein suju.Saas nähdä mitä siitä tulee ja tuleeko ylipäätään.Näyttöä pitäisi jo olla.Sisustusarkkitehti Jouni Leinon vihreät Helsinki-valtaistuimet ovat saaneet tuta kovia Hakaniemessä.Muutama näistä kovinkin raskaista kaupungin Oon kaupungissa-taidetapahtumaan liittyvistä tuoleista paiskattiin mereen.

Mikä ihme meitä suomalaisia vaivaa? Olemmeko ihan oikeasti toisista jälkeen jäänyttä junttikansaa,jolla on hillitön halu rikkoa ja hävittää yhteistä ja toisen omaisuutta ja hyökätä syyttä ihmisten kimppuun? Minulle on turha joka käänteessä toistaa "nuorison voivan huonosti". Se on suomalaisessa luonteessa.Me olemme kummallisia. Että tämmöisiä uutisia heti aamutuimaan tänään helatorstaina.

Seiska-lehti tipautti näytenumeron postiluukusta.Kertovat,että tulen saamaan mahtavan Seiskan tarjouksen lähipäivinä ja että minun pitää tarkkailla postiani.Luultavasti en tarkkaile sen kummemmin kuin ennenkään ja mainokset yleensä panen tutkimatta paperinkeräykseen.Paitsi eilen tämän Seiskan.Päätin perehtyä lehteen.

Anneli Auer,mahdollinen murhaaja,penää korvauksia kärsimästään henkisestä ja muustakin kidutuksesta.Matti Nykänen voi huonosti ex-vaimostaan ja Ruotsin kuningas on myös aiheena lehdessä viimeaikaisten oletettujen skandaalien valossa.Sitten näytetään Beberly Hilssistä,miten Hilton-suvun miljonäärit asuvat.Ihan hienosti asuvat.Rahalla saa ja hevosella pääsee.Koko aukeama on myös tarinaa siitä,miten erään Markuksen selän välilevy on repeytynyt.Vaikka tämä on tietysti ikävä juttu,niin koko aukeama! Ketä suoraan kysyttynä nämä asiat kiinnostavat? Lehdessä kuva kuvan perään,präntti alla. Onko tärkeää tietää,mikä amuletti on Michael Jacksonin lasten kaulassa? Amuletista oli lähikuva! Pohditaan sitäkin,kuinka erään miespuolisen näyttelijän musta silmä on niin pian kadonnut.Kun muilla,jotka ovat kävelleet kaapin ovea päin,sen paraneminen kestää paljon kauemmin. So what!!! Ainoa,mitä tarkemmin lehdessä katselin,oli vanhan ystäväni vuosikymmenten takaa Pirjo Bergströmin hautajaisista kuvia.Pirjon poislähdöstä tieto tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta.No,jos mahdollista,on hän nyt Matin luona.

Seiska kertoo olevansa Suomen suurin viikkolehti 211 707 levikillään.Perustettu vuonna 1992. No,ilmeisesti kansa kaipaa sensaatioita,skandaaleja,toisten ihmisten rääpimistä ja merkityksellistä tietämistä vastoinkäymisistä ja nimenomaan niistä.Nyt tutustuttuani lähemmin Seiskaan,täytyy tunnustaa,että luen Suomen Kuvalehteä mieluummin.

Seiskan ohella tuli postiluukusta myös Helsinki-info.Siinä sanotaan "perinteiseen helsinkiläiseen kaupunkikuvaan kuuluvat puistosyreeni ja koivunjalkapenkki".Allekirjoitan tämän.Koivunjalkapenkkejä on enää harvassa puistossa jos ollenkaan.Ruskehtavia ja koristeellisia on Espan puistossa,vaikka senkin miljööseen mielestäni sopisivat koivuaiheiset hyvin.Yleensä penkit ovat hiukan kolhon näköisiä maahan juntattuja istuimia,joihin ei voi edes piirrellä,kun ovat joskus rautaristikoista tehtyjä.Jos olisivat kauniita ja irtonaisia,lähtisivät kävelemään,kuten eräänä vuonna meidänkin pihalta.Sitten hankittiin niitä rumia.Pihasyreenistä puheenollen,mehän tiedämme sen rantautuneen Suomeen Suomenlinnan kautta joskus 1700-luvulla.Se on Helsingin nimikkokukka.Mahtaako kovin moni tietää sitäkään,että täällä on 36 erilajista poppelia? En minä ainakaan,mutta Helsinki-info tiesi kertoa. Lehti on pullollaan helsinkiläisiä kesätapahtumia,joista olen aiemmin tarinoinut ja jonne aion miehen kanssa.Selvä kuin pläkki.Virka Galleriassa 1930-luvun Helsinkiä-näyttely.Sederholmin talossa Café Olsonissa kahvittelua tarjoomuksineen maamme ensimmäisen kotitalousopettajan tapaan.Espan lavalla toinen toisensa perään tapahtumia.Eritoten 12.6 Helsinki-päivänä,jolloin koko puisto pukeutuu syntymäpäivätytön 461v onneksi.

Mansikoita! Ostin eilen monta litraa.Niitä on jokaiseen lähtöön.Uskaltauduin espanjalaisia hankkimaan,kun heidän kurkuissaankaan ei nyt yhtäkaikki vikaa ole.EHEC-bakteeri aiheuttanut kuolemantapauksia ja toista tuhatta sairastunutta eritoten Saksassa.Kuumeisesti yritetään jäljittää paholaista. Miten olisi jonkunlaisen tahallisen saastuttamisen laita? Toivotaan että selviää.Meillä eletään ilman paniikkia ja syödään mansikoita.Saas nähdä,viitsinkö lähteä tänään miehen kanssa ulos.Ihan kuin laiskamato olisi asettunut minuun.Eilen olimme monta tuntia kaupungilla.Apteekista lisää soppapusseja.Kun edelleen olen sisäistynyt asiaan.

Mukavaa Helatorstaita.