Kumma juttu tämä suomalaisten tervehtiminen, tuli justiinsa mieleen. Oli juttua mediassakin. Tervehdimme ventovierasta ulkomailla, mutta täällä katselemme yrmeästi nenän vartta pitkin, kun vieras pyrkii päivää-sanomisella ihan reviirillemme asti. Muistan aina yhden Martin, joka tulla tupsahti maalta Helsinkiin. Oli tottunut tervehtimään kotikonnuillaan vastaantulijaa, vierastakin. Ihmetteli, kun ei täällä vastattu, vaikka iloisesti toivotti hyvät päivät. Oli kyllä myöhemmin päivällä jo vähän väsähtänyt, kun tervehdittäviä olikin paljon enemmän kuin kylillä kotona.
No, tervehtiminen ei tietystikään tarkoita koko aikaista jokaisen vastaan tulijan tervehtimistä, vaan tilanteen mukaan. Pihalla roskiskeikalla sopii hyvin tervehtiä samalla asialla liikkujaa, tai lenkkipolulla toista lenkkeilevää. Muistan omasta koira-ajastani, että koiraihmiset hyvin herkästi tulivat oman koiransa kanssa juttusille ja pikkulasten kanssa on sama asia. Sävel kun on yhteinen. Sitten ovat ne penkillä istuskelijat, jotka heti etsivät jutunjuurta ja josta en välttämättä itse pidä. Toki vastaan, mutta lääkekeskustelu minut oitis karkottaa. Tervehdittömyys juontaa meillä suomalaisilla tietysti omasta kulttuurista, joka on varovaista ja vähemmän avointa. Mutta emme me tylyjä ole. Emme ainakaan tarkoituksella. Opimme avoimuutta, mitä enemmän maailmalla kuljemme ja opimme, että tervehtiminen ei tarkoita henkistä päälle karkausta tai tuppautumista bestikseksi. Eikä etelämaalaisen miehen iloinen hymy kosintaa.
Aion päivän mittaan roskikselle ja katsotaan, tuleeko tervehdittäviä vastaan. Huomenna kauppaan, mutta silloin en vastaan tulijoille päivää sano, ellei joku tee yllätyksellistä aloitetta. Tuskin.
29. helmikuuta 2016
28. helmikuuta 2016
UUSI VARAANILAJI JA UUSI KARHULAJI
Nyt kun on löydetty uusi varaanilaji jostain kaukaa Tyynenmeren saarelta, niin minä löysin uuden karhulajin. Näin jälleen kerran outoa eläinaiheista unta. Liekö unipillerillä osuutta asiaan. No, minäpä kerron.
Olin piknikillä ystäväni kanssa ja oli totta kai kaunis kesä. Paljastimme juuri eväitä rasioista ja kääröistä, kun se tuli esille eräästä eväsnyssykästä. Minä en ollut sitä pakannut, olisin karhun huomannut. Se oli hyvin pieni karhu, vaalean ruskea ja lihava, mahtui hyvin kämmenelle. Otin sen käteeni ja tarkastelin. Ilmiselvä ja ilmielävä karhu. Se yritti karkuun, irvisteli ja sen kulmahampaat olivat hyvin näkyvissä. Se oli koostaan huolimatta terhakka tappelija luonnoltaan. Panin sen maahan ja juuri miettiessäni, mitä sen kanssa teen, se juoksi ruohikkoon häviten leinikkien sekaan. Emme sitä löytäneet. Nyt jos Suomenlinnassa jonkun turistin jaloissa viilettää minikokoinen karhu, niin se on minun eväspaketistani lähtöisin.
Eilen sain vihdoin ja viimein puretuksi taulut muovikääreistään. Panin muutaman taulun jo eteisen seinälle. Keittiöön pääsi ensimmäisenä äitini maalaama hedelmäasetelma. Enempää en jaksanutkaan ja pitää ankarasti miettiä, minne mikin. Täällä kun on vähemmän seiniä kuin Skattalla. Luultavasti joudun niitä pitämään jonkun kaapin kätkössä keikahtamaisillaan olevassa pinossa. Tai vien vaivihkaa roskikseen. Arvoa ei ole. Muuta kuin tunteen puolella. Ruokokoskikin kokenut inflaation.
"Minpä seppo tuosta antoi?/ Äijänseppo tuosta antoi:/ Kaksi kattila-rania,/ Kolme koukun puoliskoa,/ Viisi viikatekulua,/ Kuusi kuokan kuolioa..." (Kalevala)
Hissukseen tätä kalevalaista päivää vietän. Aurinko paistaa ja kevättä pukkaa. Hyvää päivää.
Olin piknikillä ystäväni kanssa ja oli totta kai kaunis kesä. Paljastimme juuri eväitä rasioista ja kääröistä, kun se tuli esille eräästä eväsnyssykästä. Minä en ollut sitä pakannut, olisin karhun huomannut. Se oli hyvin pieni karhu, vaalean ruskea ja lihava, mahtui hyvin kämmenelle. Otin sen käteeni ja tarkastelin. Ilmiselvä ja ilmielävä karhu. Se yritti karkuun, irvisteli ja sen kulmahampaat olivat hyvin näkyvissä. Se oli koostaan huolimatta terhakka tappelija luonnoltaan. Panin sen maahan ja juuri miettiessäni, mitä sen kanssa teen, se juoksi ruohikkoon häviten leinikkien sekaan. Emme sitä löytäneet. Nyt jos Suomenlinnassa jonkun turistin jaloissa viilettää minikokoinen karhu, niin se on minun eväspaketistani lähtöisin.
Eilen sain vihdoin ja viimein puretuksi taulut muovikääreistään. Panin muutaman taulun jo eteisen seinälle. Keittiöön pääsi ensimmäisenä äitini maalaama hedelmäasetelma. Enempää en jaksanutkaan ja pitää ankarasti miettiä, minne mikin. Täällä kun on vähemmän seiniä kuin Skattalla. Luultavasti joudun niitä pitämään jonkun kaapin kätkössä keikahtamaisillaan olevassa pinossa. Tai vien vaivihkaa roskikseen. Arvoa ei ole. Muuta kuin tunteen puolella. Ruokokoskikin kokenut inflaation.
"Minpä seppo tuosta antoi?/ Äijänseppo tuosta antoi:/ Kaksi kattila-rania,/ Kolme koukun puoliskoa,/ Viisi viikatekulua,/ Kuusi kuokan kuolioa..." (Kalevala)
Hissukseen tätä kalevalaista päivää vietän. Aurinko paistaa ja kevättä pukkaa. Hyvää päivää.
27. helmikuuta 2016
KOTISOHVALLA KATUPEILIN TAKANA
Ai,ai, mikä herttainen ja valloittava elokuvaesitys "Katupeilin takana" tv:ssä eilen. Nähty moneen kertaan ja oltu aina yhtä ihastunut. Tuo ihana 1800-luku. Oltiin huoneessa "keskellä yötä, jossa on sänky". Kamarineuvos Björcken (Helge Ranin) tytär Vappu (Eeva-Kaarina Volanen) vei herravieraan hetkeksi huoneeseensa ja kamarineuvos kauhistui moisesta vallattomuudesta, suorastaan skandaalista. Nuori mies oli Kaarlo Härkönen (Matti Ranin). "Härkönen" kaikkien näiden Björckien, Heckleriöitten, Lindhien ja Molanderien joukossa. Ennen kuulumattoman vulgääriä! Nauroin ja itkin vuoronperään sohvalla ja rakastuin jälleen kerran Uuno Laakson iki-ihanaan Jalleen. Särkkä ohjasi elokuvan 1949, teki siitä maan mainioimman ajankuvauksen ja kiitos Serpin (Seere Salminen) käsikirjoitukselle. Tuo kaikki tapojen, sääntöjen ja traditioiden vyyhti vei minut mukanaan, jota väritti hienoston kieli, joita kaikkia sanoja ei nykypolvi tunnista. Rakkautta ruudun täydeltä. Jalle sai Koivuniemen emännäksi moster Mellan (Henny Valjus), kamarinuvos nai Sonjan (Birgit Kronström) ja Vapusta tuli rouva Härkönen.
Kun lähden täältä metrolla, ajan Kulosaaren metrosiltaa pitkin. On huomattu sen olevan korjauksen tarpeessa. Silta rakennettu 1973 ja nyt rakenteet riskialttiita. Niin, että yksi jännitysmomentti lisäämässä epämukavuuttani Itäkeskuksessa, päästäänkö sillan yli eheinä vai rysähtääkö oranssin värinen juna alas? Ainakin metroliikenne katkeaa ja olen taas jumissa, pussissa ja fobia iskee. Vakuutetaan, etteivät korjaustyöt sillan alla haittaa junien kulkua, mutta mistä sitä tietää, ennen kuin päästään työn alkuun. Roomalaisten rakentamia siltoja on Euroopassa vaikka kuinka paljon pontevasti paikoillaan, eikä niitä ajan hammas ole pureskellut, vaikka sotilaat, hevoset ja raskaat vaunut ovat niitä vuosisatoja kuluttaneet. Vielä kestävät nykyajankin kulkupelit. Ennen muinoin pantiin kivet muuraamatta niin tiukasti yhteen, ettei edes A4 arkki väliin mahdu. Nyt liimataan ja muurataan ja taloista tipahtelee tiiliä. Niin entisessä Skattankin talossani. Eivätkä pysy marmoriset seinälaatat Finlandia-talossakaan. Eivät paremmalla tolalla ole olleet liioin Enso-Gutzeitin pääkonttorin seinät Katajanokalla. Repsahtelee, rapistuu, notkahtelee.
Meillä oli mökki maalla. Siinä tumman puhuvat sata-vuotiaat hirret. Pystyssä pysyivät, ei hometta, ei sieniä, ei torakoita. Tilkit jonkunlaista sammalta sisäpuolella, lämpö pysyi, kun oli lämmitetty. Ulkopuolella vielä kerros lautaa, eikä vanhuus rakennusta vaivannut. Se oli Mökki isolla ämmällä. Katseli ryhdikkäänä järvelle kallionsa päältä juhannusruusupensas pirtin ikkunan edessä. Keittiöstä avautui näkymä muhkeaan ruohosipulimättääseen ja makuuhuoneesta näki venepoukamaan. Sinne panin öljylyhdyn puolisolle, että näki illan hämyssä tulla sorsajahdista kotisatamaan.
Kun lähden täältä metrolla, ajan Kulosaaren metrosiltaa pitkin. On huomattu sen olevan korjauksen tarpeessa. Silta rakennettu 1973 ja nyt rakenteet riskialttiita. Niin, että yksi jännitysmomentti lisäämässä epämukavuuttani Itäkeskuksessa, päästäänkö sillan yli eheinä vai rysähtääkö oranssin värinen juna alas? Ainakin metroliikenne katkeaa ja olen taas jumissa, pussissa ja fobia iskee. Vakuutetaan, etteivät korjaustyöt sillan alla haittaa junien kulkua, mutta mistä sitä tietää, ennen kuin päästään työn alkuun. Roomalaisten rakentamia siltoja on Euroopassa vaikka kuinka paljon pontevasti paikoillaan, eikä niitä ajan hammas ole pureskellut, vaikka sotilaat, hevoset ja raskaat vaunut ovat niitä vuosisatoja kuluttaneet. Vielä kestävät nykyajankin kulkupelit. Ennen muinoin pantiin kivet muuraamatta niin tiukasti yhteen, ettei edes A4 arkki väliin mahdu. Nyt liimataan ja muurataan ja taloista tipahtelee tiiliä. Niin entisessä Skattankin talossani. Eivätkä pysy marmoriset seinälaatat Finlandia-talossakaan. Eivät paremmalla tolalla ole olleet liioin Enso-Gutzeitin pääkonttorin seinät Katajanokalla. Repsahtelee, rapistuu, notkahtelee.
Meillä oli mökki maalla. Siinä tumman puhuvat sata-vuotiaat hirret. Pystyssä pysyivät, ei hometta, ei sieniä, ei torakoita. Tilkit jonkunlaista sammalta sisäpuolella, lämpö pysyi, kun oli lämmitetty. Ulkopuolella vielä kerros lautaa, eikä vanhuus rakennusta vaivannut. Se oli Mökki isolla ämmällä. Katseli ryhdikkäänä järvelle kallionsa päältä juhannusruusupensas pirtin ikkunan edessä. Keittiöstä avautui näkymä muhkeaan ruohosipulimättääseen ja makuuhuoneesta näki venepoukamaan. Sinne panin öljylyhdyn puolisolle, että näki illan hämyssä tulla sorsajahdista kotisatamaan.
26. helmikuuta 2016
RAKAS VESIPULLONI MUN
Odottelemme hartain mielin kesää ja sitä rakasta vesipulloa, josta viime vuosina on tullut bestiksen kaltainen. Eilen Katri Kallionpää Helsingin Sanomissa kirjoittaa asiasta ja siteeraa Medical News Today-artikkelia, jossa teilataan alituinen veden lipittely. Minäkin ihmetellyt jo vuosien ajan juomapullonäkyä kaupungilla. Pullosta hörpitään koko ajan pieniä siemauksia olematta ehkä suuremmin janoinenkaan. Asiantuntijat kehottavat juomaan vain janoon. Taitaa olla pelkkä muotioikku tämä pullon kanniskelu. Rantautunut ties mistä. Pahvinen kahvimuki on toinen juttu. Käyttäessäni vielä ratikkaa muistan kesät, kun matkustajilla oli kahvimuki mukana. Koko vaunu tuoksui kahville, eikä siitä välttämättä kaikki pidä. Minusta ei yleinen kulkuneuvo ole mikään juoma- tai syömäpaikka. Metrossakin mutustetaan kaikenlaista, eväitä, jäätelöä, cocacolaa. Taksit kieltäytyvät ottamasta syövää asiakasta kyytiin. Ennen muinoin syötiin kotona tai ravintolassa, kahvilassa, usein retkillä luonnossa.
Kerran aikoja, aikoja sitten oli hollantilainen ystäväni Anneke käymässä Helsingissä ja me menimme teatteriin. Olimme väliajalla nauttineet kahvia ja leivonnaisen. Häneltä jäi siitä syömättä kellon ilmoittaessa näytännön alkavan. Anneke nappasi leivonnaisen mukaansa, vaikka sanoin, ettei sen kanssa mennä saliin. Vahtimestari pysäytti meidät ja tie tyssäsi siihen, kunnes ystäväni oli syönyt. En usko vieläkään olevan sallittua viedä teatteriin ruokaa näytöksen ajaksi. Elokuvateattereissa toiset säännöt. Ja nykyisin siellä jo syödään muutakin kuin suklaata ja karkkeja.
Nuoruudessani ei meille tullut mieleenkään syödä leffan aikana yhtään mitään, jos oli poikia mukana. Istuimme Axassa takarivissä. Siellä kehtasi poika ujuttaa käden hartioille tai jopa muiskauttaa suukonkin. Siitä alkoi monen "styylaus", joka kesti joitakin viikkoja, kunnes suukon sai toinen tyttö Axan takapenkillä. Nyt tarinat kuulostavat komedialta, mutta silloin täyttä tragediaa. Ei meinattu millään jaksaa elää, kaikki oli ohi ja ikuisiksi ajoiksi onni mennyttä.
Tänäänkin heräsin vallan ennen vanhaiseen tapaan, kun aloin valmistaa puolisolle aamiaista eli noin seitsemän kieppeillä. Lääkäri sanoi, että voi käyttää sekä Melatoniinia ja unilääkettä samaan aikaan. Otin illalla Melatoniinin ja ryhdyin unta odottamaan. Mitään ei tapahtunut pariin tuntiin, ei nukuttanut. Otin unipillerin ja uni tuli tovin päästä. Nukuin yhtä soittoa aamuun asti, nousin ylös ja panin kahvin tippumaan. Onhan tämä nyt aivan toista kuin pitkään aikaan. Odottelen vielä muutaman päivän ja sitten uutinen M:lle: muori jaksaa ja kykenee taiteen pariin. Selvitetään M:n aikataulu ja sen mukaan päätetään.
Kerran aikoja, aikoja sitten oli hollantilainen ystäväni Anneke käymässä Helsingissä ja me menimme teatteriin. Olimme väliajalla nauttineet kahvia ja leivonnaisen. Häneltä jäi siitä syömättä kellon ilmoittaessa näytännön alkavan. Anneke nappasi leivonnaisen mukaansa, vaikka sanoin, ettei sen kanssa mennä saliin. Vahtimestari pysäytti meidät ja tie tyssäsi siihen, kunnes ystäväni oli syönyt. En usko vieläkään olevan sallittua viedä teatteriin ruokaa näytöksen ajaksi. Elokuvateattereissa toiset säännöt. Ja nykyisin siellä jo syödään muutakin kuin suklaata ja karkkeja.
Nuoruudessani ei meille tullut mieleenkään syödä leffan aikana yhtään mitään, jos oli poikia mukana. Istuimme Axassa takarivissä. Siellä kehtasi poika ujuttaa käden hartioille tai jopa muiskauttaa suukonkin. Siitä alkoi monen "styylaus", joka kesti joitakin viikkoja, kunnes suukon sai toinen tyttö Axan takapenkillä. Nyt tarinat kuulostavat komedialta, mutta silloin täyttä tragediaa. Ei meinattu millään jaksaa elää, kaikki oli ohi ja ikuisiksi ajoiksi onni mennyttä.
Tänäänkin heräsin vallan ennen vanhaiseen tapaan, kun aloin valmistaa puolisolle aamiaista eli noin seitsemän kieppeillä. Lääkäri sanoi, että voi käyttää sekä Melatoniinia ja unilääkettä samaan aikaan. Otin illalla Melatoniinin ja ryhdyin unta odottamaan. Mitään ei tapahtunut pariin tuntiin, ei nukuttanut. Otin unipillerin ja uni tuli tovin päästä. Nukuin yhtä soittoa aamuun asti, nousin ylös ja panin kahvin tippumaan. Onhan tämä nyt aivan toista kuin pitkään aikaan. Odottelen vielä muutaman päivän ja sitten uutinen M:lle: muori jaksaa ja kykenee taiteen pariin. Selvitetään M:n aikataulu ja sen mukaan päätetään.
25. helmikuuta 2016
LÄÄKÄRIKÄYNTI
Olin lääkärissä. Sain lääkettä unettomuuteen ja sain erittäin paljon sympatiaa. Tohtori tunsi myös puolisoni ja niin kerroin hänen kuolemastaan ja miten siihen suhtauduin. Itkin ja pyyhin häpeillen kyyneleet paperinenäliinaan ja pyysin anteeksi. Tämä lääkäri on alusta asti suhtautunut sekä puolison että minun vaivoihin suurella myötämielisyydellä. Hänellä ei ole kiire, hän kuuntelee, tekee kysymyksiä, eikä milloinkaan osoita, ettei olisi kiinnostunut. Eikä hän vastustellut unilääkkeen antamisessa, vaan oli sitä mieltä, että ihmisen on saatava yöt nukkua., kun olen unettomuudesta niin kauan jo kärsinyt. Ostin minä apteekista Melatoniinia ja siitäkin lääkäri sanoi sen olevan hyväksi sen tuntien ja hyväksyen. Otin illalla unilääkkeen varmemmaksi takeeksi unikullan tulemiseen ja se tepsi. Nukuin kuin pieni porsas ja aamu oli raikas ja pirteä. Pitkästä aikaa.
En osaa laskea aikaa, miten kauan minnekin menee metrolla ja siitä sitten eteen päin. Lähdin hyvissä ajoissa, koska en voi sietää myöhästymistä. Olin runsaasti etuajassa vastaanotolla, mutta samahan on, missä istun. Näin taas nelosen ratikan ja huokasin syvään. Metroaseman lattialle joku oli pissinyt. Se haisi voimakkaasti. Näin pari myötälaitaiskulkijaa, soittajapojan ja eväitä syövän naisen. Katselin metron oranssisia muovipenkkejä, joista helposti liukuu alas. Kuljin ihmismassan mukana kohti koneportaita. Ihmiset kiiruhtivat ohitseni luullen minun hidastavan menoa. Väärin, en hidasta. Olen jo tottunut koneportaiden käyttäjä rollaattorin kanssa. Kotiin tullessa ostin hampurilaisen McDonaldsilta. Voittaa maussa Hesburgerin. En syönyt lounasta ennen lääkärikäyntiä. Kävin ruokakaupassa ja ostin myös uunivalmiita pakastettuja perunoita. Aina ei jaksa pilputa.
Tänään en aio saada aikaan juurikaan mitään, jos muulloinkaan. Nautin olemisesta ja aamusta alkaen tästä päivästä, kun voin olla hereillä hyvin nukutun yön jälkeen. Lääkärikin sanoi, että minun on alettava elää ja tehdä mitä haluan. Me puhuimme paljosta muustakin, taiteesta, Itäkeskuksesta, Nymanin lehmistä täällä ennen 1960-lukua, japanilaisuudesta, kuolemastakin, miehestäni. Mieleni oli hyvä hänen luotaan lähtiessäni.
Nyt uuteen ja virkeään päivään!
En osaa laskea aikaa, miten kauan minnekin menee metrolla ja siitä sitten eteen päin. Lähdin hyvissä ajoissa, koska en voi sietää myöhästymistä. Olin runsaasti etuajassa vastaanotolla, mutta samahan on, missä istun. Näin taas nelosen ratikan ja huokasin syvään. Metroaseman lattialle joku oli pissinyt. Se haisi voimakkaasti. Näin pari myötälaitaiskulkijaa, soittajapojan ja eväitä syövän naisen. Katselin metron oranssisia muovipenkkejä, joista helposti liukuu alas. Kuljin ihmismassan mukana kohti koneportaita. Ihmiset kiiruhtivat ohitseni luullen minun hidastavan menoa. Väärin, en hidasta. Olen jo tottunut koneportaiden käyttäjä rollaattorin kanssa. Kotiin tullessa ostin hampurilaisen McDonaldsilta. Voittaa maussa Hesburgerin. En syönyt lounasta ennen lääkärikäyntiä. Kävin ruokakaupassa ja ostin myös uunivalmiita pakastettuja perunoita. Aina ei jaksa pilputa.
Tänään en aio saada aikaan juurikaan mitään, jos muulloinkaan. Nautin olemisesta ja aamusta alkaen tästä päivästä, kun voin olla hereillä hyvin nukutun yön jälkeen. Lääkärikin sanoi, että minun on alettava elää ja tehdä mitä haluan. Me puhuimme paljosta muustakin, taiteesta, Itäkeskuksesta, Nymanin lehmistä täällä ennen 1960-lukua, japanilaisuudesta, kuolemastakin, miehestäni. Mieleni oli hyvä hänen luotaan lähtiessäni.
Nyt uuteen ja virkeään päivään!
23. helmikuuta 2016
LUMELÄÄKETTÄ ?
Nukuin viisi tuntia (liian vähän), aloitin nukkumisen joskus viiden maissa aamulla. Huomenna käyn apteekissa tutkailemassa melatoniinia. Ostan, käytän tai en. Silti keskustelen tohtorin kanssa vakavasti nukahtamislääkkeistä ja niiden tarpeellisuudesta kohdallani. Hän tulee vastustelemaan niihin jää koukkuun-mielipiteellä. Jospa antaisi lumelääkettä, mutta ei kertoisi minulle ja farmaseuttikin pitäisi suunsa kiinni. No, lumelääkettähän en minä voi ehdottaa. Se veisi pohjan idealta. Jos ei lääkettä, niin ainakin saan sympatiaa.
Kirjoituspöytä kaipaa siistimistä. Maksettuja laskuja hujan hajan, turhia papereita siellä ja täällä, viime vuotinen kalenteri, itsekiinnittyviä vaaleanpunaisia lappuja lampun jalassa, pölyä ja kymmenittäin lyijykyniä, joita en tarvitse. Ennen oli kaikki ojennuksessa.
Vakuutusyhtiö ilmoitti korvattavan summan muuttoliikkeen aiheuttamista vahingoista. Voin kuulemma antaa lisäselvityksen ja vaikka päätöksen Vakuutuslautakunnan käsiteltäväksi tai jopa antaa asian käräjäoikeuden tutkittavaksi, jos olen tyytymätön. En ole. Tämä prosessi on nyt loppuun käsitelty ja korvauskäsittelijäkin panee kätensä kyynärpäitä myöten ristiin päästessään minusta eroon. Hän on koko toimenpiteen ajan osoittanut mitä suurinta kärsivällisyyttä, ystävällisyyttä ja luottamusta. Lähetin hänelle kiitoksen.
Huomenna siis liikkeelle. On varattava matkaan rutkasti aikaa, että en myöhästy lääkärin vastaanotolta. Ei ole aivan naapurissa. Kahdella kulkuneuvolla ja kahdella takaisin. On tämä niin outoa. Viime kerralla metrossa istui vastapäätä nuori nainen, joka oli levittänyt viereensä koko kauneudenhoitovälinearsenaalinsa. Tyynesti aloitti meikkaamisen. Alusvoide, värivoide, kulmakarvat, luomet, ripset, poski- ja huulipuna. Vielä kampaamista. Seurasin häpeilemättä toimitusta. No, tulos oli hyvä, en kiellä. Mitä olisi tapahtunut, jos juna olisi pahasti nytkähtänyt? Ehkä hänellä oli puhdistusainekin mukana.
Ennen vanhaan laulettiin linja-autossa olevan tunnelmaa. On sitä näissä nykyajankin kulkuneuvoissa.
Kirjoituspöytä kaipaa siistimistä. Maksettuja laskuja hujan hajan, turhia papereita siellä ja täällä, viime vuotinen kalenteri, itsekiinnittyviä vaaleanpunaisia lappuja lampun jalassa, pölyä ja kymmenittäin lyijykyniä, joita en tarvitse. Ennen oli kaikki ojennuksessa.
Vakuutusyhtiö ilmoitti korvattavan summan muuttoliikkeen aiheuttamista vahingoista. Voin kuulemma antaa lisäselvityksen ja vaikka päätöksen Vakuutuslautakunnan käsiteltäväksi tai jopa antaa asian käräjäoikeuden tutkittavaksi, jos olen tyytymätön. En ole. Tämä prosessi on nyt loppuun käsitelty ja korvauskäsittelijäkin panee kätensä kyynärpäitä myöten ristiin päästessään minusta eroon. Hän on koko toimenpiteen ajan osoittanut mitä suurinta kärsivällisyyttä, ystävällisyyttä ja luottamusta. Lähetin hänelle kiitoksen.
Huomenna siis liikkeelle. On varattava matkaan rutkasti aikaa, että en myöhästy lääkärin vastaanotolta. Ei ole aivan naapurissa. Kahdella kulkuneuvolla ja kahdella takaisin. On tämä niin outoa. Viime kerralla metrossa istui vastapäätä nuori nainen, joka oli levittänyt viereensä koko kauneudenhoitovälinearsenaalinsa. Tyynesti aloitti meikkaamisen. Alusvoide, värivoide, kulmakarvat, luomet, ripset, poski- ja huulipuna. Vielä kampaamista. Seurasin häpeilemättä toimitusta. No, tulos oli hyvä, en kiellä. Mitä olisi tapahtunut, jos juna olisi pahasti nytkähtänyt? Ehkä hänellä oli puhdistusainekin mukana.
Ennen vanhaan laulettiin linja-autossa olevan tunnelmaa. On sitä näissä nykyajankin kulkuneuvoissa.
22. helmikuuta 2016
YLÖS, ULOS JA LADULLE
Jaahas, se on sitten hiihtoloma koululaisilla. Kyllä minunkin aikanani. Siihen aikaan ei lähdetty Alpeille laskettelemaan, mutta kotimaan laduille kyllä maastohiihtoa harrastamaan. Lauri "Tahko" Pihkala lausahti hiukan ivallisena mutkamäkien laskettelusta "hissillä ylös, painovoima tuo alas". Tästä tuli kuolematon sanonta. Kuinka moni tietää sen olevan Tahko Pihkalan (1888-1981) suusta? Isäni tunsi Pihkalan hyvin, molemmat kun olivat pesäpallomiehiä. Tiedämme Pihkalan suomalaisen pesäpallon isäksi. Siitä tulikin Suomen kansallispeli, jota pelataan ympäri ämpäri Suomenmaan ja vähän muuallakin. Pihkala oli kaikinpuolisen liikunnan ihminen ja vannoi eritoten lihasliikunnan nimeen.
Nukahdin aamulla puoli neljältä. Tiedän sen siitä, kun vahdin kelloa, että tuleeko omalle kohdalleni valvomisen ennätys. Ei, mutta läheltä liippasi. Heräsin vähän aikaa sitten ovikellon soittoon. Konttasin avaamaan. Jo neljättä kertaa kaupattiin liukuovia. On kuulemma "naapurit olleet kiinnostuneita". Annoin mainoslappusen takaisin ja kysyin, eikö ole keskinäistä informaatiota, että tiedettäisiin, missä talossa on jo useastikin käyty? Väsytystekniikallako tässä pyritään saamaan kaupat aikaan? Tätä en kysynyt.
Nyt olen siis hereillä ja hörppimässä jo kahvia. Ei sada lunta, yksi plusaste ja katujen lumi näyttää märältä ja raskaalta. Aurattiin yöllä. Roskikselle on jaksettava, ei auta mikään. Kuivunut ruusukimppukin saa kyytiä. Aloitin yöllä kirjettä Italiaan. Vien sen laatikkoon lääkärimatkalla ylihuomenna. Toivon saavani avun unettomuuteeni tai ainakin sympatiaa. Eilinen uunijuuresateria oli niin makoisaa, että ahmin melkein kaikki ja se tarkoittaa pellillistä. Lanttua ei ollut kotona, mutta muita kyllä. Mikähän siinä on, että niin tuosta ruuasta pidän? Piti puolisokin. Ehkä sen valmistaminen tuo mieleen lämpöisiä muistoja ja on jonkunlainen kunnianosoitus monille yhteisille aterioille.
Mukavaa hiihtolomaa! On nyt sää minkälainen tahansa.
Nukahdin aamulla puoli neljältä. Tiedän sen siitä, kun vahdin kelloa, että tuleeko omalle kohdalleni valvomisen ennätys. Ei, mutta läheltä liippasi. Heräsin vähän aikaa sitten ovikellon soittoon. Konttasin avaamaan. Jo neljättä kertaa kaupattiin liukuovia. On kuulemma "naapurit olleet kiinnostuneita". Annoin mainoslappusen takaisin ja kysyin, eikö ole keskinäistä informaatiota, että tiedettäisiin, missä talossa on jo useastikin käyty? Väsytystekniikallako tässä pyritään saamaan kaupat aikaan? Tätä en kysynyt.
Nyt olen siis hereillä ja hörppimässä jo kahvia. Ei sada lunta, yksi plusaste ja katujen lumi näyttää märältä ja raskaalta. Aurattiin yöllä. Roskikselle on jaksettava, ei auta mikään. Kuivunut ruusukimppukin saa kyytiä. Aloitin yöllä kirjettä Italiaan. Vien sen laatikkoon lääkärimatkalla ylihuomenna. Toivon saavani avun unettomuuteeni tai ainakin sympatiaa. Eilinen uunijuuresateria oli niin makoisaa, että ahmin melkein kaikki ja se tarkoittaa pellillistä. Lanttua ei ollut kotona, mutta muita kyllä. Mikähän siinä on, että niin tuosta ruuasta pidän? Piti puolisokin. Ehkä sen valmistaminen tuo mieleen lämpöisiä muistoja ja on jonkunlainen kunnianosoitus monille yhteisille aterioille.
Mukavaa hiihtolomaa! On nyt sää minkälainen tahansa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)