"Mitäs tuosta, jos ma laulan,
Jos ma paljoki pajahan,
Jos laulan jokaisen lakson,
Joka kuusikon kujerran!
Ei ole emo elossa,
Oma vanhin valvehella
Eikä kulta kuulemassa,
Oma armas oppimassa;
On mua kuuset kuulemassa,
Hongan oksat oppimassa.
Koivun lehvät lempimässä,
Pihlajat pitelemässä..."
(Kalevalan runon lopetussanoista osa)
Kiitoksia Elias Lönnrotille, Paikkarin torpassa syntyneelle, Kalevalan kokoajalle!
28. helmikuuta 2015
27. helmikuuta 2015
ZIMBABWEN TERVEISET
Nyt olin pudota tuolilta aamulla! Kun tässä pärmänttäsin zimbabwelaisten lukijoitten virheellisestä määrästä blogissani, niin sain viestin Zimbabwen pääkaupunki Hararesta Virva Makazalta, joka lukee kännykällä Stadin Friidua. En olisi kuuna kullan valkeana uskonut, että noin kaukana on joku ihana ihminen löytänyt tekstini. Zimbabwen tiesin, tiesin Victorian putoukset, mutta siihen se sitten on jäänytkin. Nyt kaivoin netistä lisää tietoa ja Harare on miljoonakaupunki, kolmisen kertaa Helsinkiä suurempi väkiluvultaan. Terveisiä Virva Makazalle! Kiitoksia viestistä!
Kuuntelin Olavi Paavolaisen elämää iltayöllä niin intensiivisesti, etten malttanut nukkua. Aamu olikin sitten hidastempoinen askarrellessani aamutehtävien kimpussa. Nyt on hetkinen aikaa taas istahtaa ja rentoutua.
Nyt on listattu ulkomaalaisille vaikeita suomalaisanoja ja -lauseita. "Hyvää yötä" on yksi. Kaksi vokaalia peräkkäin ei aina suju ja tenkkapoo on myös ng-äänteessä. Luettelossa on myös seuraava: hän juoksi jäätelöä syöden. Onneksi ei edes suomalainen tarvitse tätä kovin usein. Ja hupsustihan tässä menossa voi jäätelölle käydä. Saattaa muuten myös tämä "hupsustihan" kuulua vaikeasti äännettäviin.
Italiasta tuli pitkä kirje. Satikutia sai maan politiikka, Vatikaanin isäntä ja Italiaan änkeytyvät laittomat maahanmuuttajat. Jälkimmäisten määrä onkin sitten aivan muuta kuin Suomeen tunkeutujat. Hiljattain saatiin kiinni Venäjältä kävellen tullutta pari ihmistä keskellä rajavyöhykettä, mutta valpas rajavartiosto huomasi veijarit. Ei sieltä noin vaan dallata puskien keskeltä. Laillinen rajanylityspaikka Suomen ja Norjan välillä pohjoisessa onkin sitten toinen juttu. Puoliso ja minä olimme autolla menossa Kilpisjärveltä naapurimaahan, eikä rajalla ollut ketään. Jonkunlainen pieni talo oli. Pysäytin auton ja katselin, jos joku tulisi. Ei tullut. Lähdin kävelemään taloa kohti. Sisältä tuli mies, jolta kysyin rajanylitysmuodollisuuksia. Ei ollut. Kysyi kuitenkin, olisiko jotain tullattavaa matkassa. No ei ollut. Vielä kysyin, että näinkö vaan sitten mennään? Näin, sanoi ja paineli takaisin mökkiinsä. Puoliso ja minä olimme ei-kenenkään maan ylitettyämme Norjassa.
Kevättä povataan Suomeen tavallista varhemmin. Ei vielä kannata kaivaa kesämekkoa esille, sanovat säätieteilijät varovaisesti. Maaliskuu voi olla yllättävä. Kunhan ei tulisi paljon lunta kuitenkaan. En tykkää yhtään tämmöisestä ilman muutoksesta. Ennen meillä oli kunnollisesti neljä vuodenaikaa asianmukaisine säineen. Oli luotettavaa elämistä, kun tiesi, mitä on tulossa. Nyt vuodenaikojen rajat hämärtyvät, eikä tiedä mikä kulloinkin on. Lunta tulee siellä, missä ei koskaan etelässä ja täällä pohjoisessa ei enää tarvita villahousuja. Myrskytuulet pyyhältävät metsien yli tehden tuhoja mennessään. Emme aiemmin tunteneet edes trombi-sanaa. Eikä pieni ihmisparka voi tehdä tälle asialle mitään, jos sitten koko kasvihuoneilmiöllekään.
Kuuntelin Olavi Paavolaisen elämää iltayöllä niin intensiivisesti, etten malttanut nukkua. Aamu olikin sitten hidastempoinen askarrellessani aamutehtävien kimpussa. Nyt on hetkinen aikaa taas istahtaa ja rentoutua.
Nyt on listattu ulkomaalaisille vaikeita suomalaisanoja ja -lauseita. "Hyvää yötä" on yksi. Kaksi vokaalia peräkkäin ei aina suju ja tenkkapoo on myös ng-äänteessä. Luettelossa on myös seuraava: hän juoksi jäätelöä syöden. Onneksi ei edes suomalainen tarvitse tätä kovin usein. Ja hupsustihan tässä menossa voi jäätelölle käydä. Saattaa muuten myös tämä "hupsustihan" kuulua vaikeasti äännettäviin.
Italiasta tuli pitkä kirje. Satikutia sai maan politiikka, Vatikaanin isäntä ja Italiaan änkeytyvät laittomat maahanmuuttajat. Jälkimmäisten määrä onkin sitten aivan muuta kuin Suomeen tunkeutujat. Hiljattain saatiin kiinni Venäjältä kävellen tullutta pari ihmistä keskellä rajavyöhykettä, mutta valpas rajavartiosto huomasi veijarit. Ei sieltä noin vaan dallata puskien keskeltä. Laillinen rajanylityspaikka Suomen ja Norjan välillä pohjoisessa onkin sitten toinen juttu. Puoliso ja minä olimme autolla menossa Kilpisjärveltä naapurimaahan, eikä rajalla ollut ketään. Jonkunlainen pieni talo oli. Pysäytin auton ja katselin, jos joku tulisi. Ei tullut. Lähdin kävelemään taloa kohti. Sisältä tuli mies, jolta kysyin rajanylitysmuodollisuuksia. Ei ollut. Kysyi kuitenkin, olisiko jotain tullattavaa matkassa. No ei ollut. Vielä kysyin, että näinkö vaan sitten mennään? Näin, sanoi ja paineli takaisin mökkiinsä. Puoliso ja minä olimme ei-kenenkään maan ylitettyämme Norjassa.
Kevättä povataan Suomeen tavallista varhemmin. Ei vielä kannata kaivaa kesämekkoa esille, sanovat säätieteilijät varovaisesti. Maaliskuu voi olla yllättävä. Kunhan ei tulisi paljon lunta kuitenkaan. En tykkää yhtään tämmöisestä ilman muutoksesta. Ennen meillä oli kunnollisesti neljä vuodenaikaa asianmukaisine säineen. Oli luotettavaa elämistä, kun tiesi, mitä on tulossa. Nyt vuodenaikojen rajat hämärtyvät, eikä tiedä mikä kulloinkin on. Lunta tulee siellä, missä ei koskaan etelässä ja täällä pohjoisessa ei enää tarvita villahousuja. Myrskytuulet pyyhältävät metsien yli tehden tuhoja mennessään. Emme aiemmin tunteneet edes trombi-sanaa. Eikä pieni ihmisparka voi tehdä tälle asialle mitään, jos sitten koko kasvihuoneilmiöllekään.
26. helmikuuta 2015
KUMMALLISTA MEININKIÄ
Maailman kirjat taas sekaisin. Joitakin päiviä sitten minulla oli satamäärin blogin lukijoita Zimbabwe-nimisessä maassa kaukaisessa Afrikassa. Joka päivä. No, en uskonut. Joku häikkä jossakin järjestelmässä. Tätä jatkui ja jatkui ja toivoin loppuvan. Loppuikin. "Zimbabwelaiset" minut hylkäsivät. Normaalisti meni muutamia päiviä ja sitten tilastossa lukee, että esimerkiksi eilen oli lukijoita pitkälti viidettä sataa. Mukamas. No, en taaskaan uskonut. Eikä kone tarkentanut, missä päin maailmaa Stadin Friidua nyt luetaan. Toivottavasti tämäkin tasaantuu ja koneen käytös normalisoituu. En tykkää tämmöisistä jekuista.
Viime aikoina ovat myös puhelinmyyjät kiusanneet. Eilenkin. Ottavat jostain katalogista nimen ja numeron, soittavat. Tämä väitti minun vastanneen joihinkin kirjojen lukemiseen liittyviin kysymyksiin, jota en tietenkään ole tehnyt. Hän luetteli tarkan osoitteenkin saadakseen minut vakuuttuneeksi ja hämmentyneeksi. Osoitteenkin saa jostain aivan vaivatta. En mennyt siihenkään lankaan. Joskus lehtien vuosikertojen myyjät kiittävät lehtitilauksesta ja yhteistyöstä, jota en ole tehnyt, ja yrittävät saada uuden tilauksen. Minulla on puhelinnumero, josta saa eston tämän kaltaisille hyökkäyksille, mutta en ole vielä estoa tehnyt.
Mitä kirjoihin tulee, varsinaisesti en lue enää nykyisin, mutta kuuntelen äänikirjoja. Nyt menossa Panu Rajalan kerrontaa Tulisoihtu pimeään-kirjassa (WSOY 2014) Olavi Paavolaisesta. Paavolainen on minulle ollut ja on vieras kirjailija, vaikka jotain pientä hänestä tiedänkin. Mitään hänen kirjaansa en ole koskaan kokonaisuudessa lukenut. Hän kuuluu kuitenkin vahvasti suomalaiseen kirjallisuushistoriaan ja ehkä on hyvä minun häneen hiukan tutustua Rajalan kautta. Kirjan on arvostellut muun muassa Kuisma Korhonen ja hänen mukaansa Panu Rajala paneutuukin enemmän kirjailijan persoonaan kuin tuotantoon.
Viime aikoina ovat myös puhelinmyyjät kiusanneet. Eilenkin. Ottavat jostain katalogista nimen ja numeron, soittavat. Tämä väitti minun vastanneen joihinkin kirjojen lukemiseen liittyviin kysymyksiin, jota en tietenkään ole tehnyt. Hän luetteli tarkan osoitteenkin saadakseen minut vakuuttuneeksi ja hämmentyneeksi. Osoitteenkin saa jostain aivan vaivatta. En mennyt siihenkään lankaan. Joskus lehtien vuosikertojen myyjät kiittävät lehtitilauksesta ja yhteistyöstä, jota en ole tehnyt, ja yrittävät saada uuden tilauksen. Minulla on puhelinnumero, josta saa eston tämän kaltaisille hyökkäyksille, mutta en ole vielä estoa tehnyt.
Mitä kirjoihin tulee, varsinaisesti en lue enää nykyisin, mutta kuuntelen äänikirjoja. Nyt menossa Panu Rajalan kerrontaa Tulisoihtu pimeään-kirjassa (WSOY 2014) Olavi Paavolaisesta. Paavolainen on minulle ollut ja on vieras kirjailija, vaikka jotain pientä hänestä tiedänkin. Mitään hänen kirjaansa en ole koskaan kokonaisuudessa lukenut. Hän kuuluu kuitenkin vahvasti suomalaiseen kirjallisuushistoriaan ja ehkä on hyvä minun häneen hiukan tutustua Rajalan kautta. Kirjan on arvostellut muun muassa Kuisma Korhonen ja hänen mukaansa Panu Rajala paneutuukin enemmän kirjailijan persoonaan kuin tuotantoon.
25. helmikuuta 2015
LEIPÄ JA MAITO POIS
Eilen tuuraajapäivä ja minä väsyin totaalisesti kaupungilla. Oli kuitenkin valmistettava kotiin tultua lounas, purettava ruokakassit ja hetki juteltava tuuraajan kanssa. Syötin puolison ja söin vähän itsekin. Kellahdin sohvalle ja nukahdin. Heräsin puhelimen ääneen. N soitti. Puhdistin puolison luomikohdan, panin voidetta ja uuden siteen. Oli jo iltapäiväkeiton aika. Iltapala aikanaan ja menin aika varhain nukkumaan. Siinä päivä kuten muutkin paitsi se väsymys oli ylimääräistä.
Helsingin kaupunki on pihistänyt päivittäisestä kotiin tuoduista ruoka-annoksista juoman/maidon, leivän ja sen päällä olevan levitteen ikäihmisiltä. Kuitenkin annoksen hinta on 9,50€. Sama summa, jolla saa kaupungilla vaatimattomissa ravintoloissa koko lounaan. Mitä kaupunki keksii vielä lisää piinatakseen vanhuksia? Yksin asuvia, yksin eläviä, vain kotiapujen varassa olevia. Omassa kodissa asumista pidetään ihanteellisena ratkaisuna ja se olisikin, jos hoito olisi sen mukaista. Laitospaikkoja vähennetty, mutta kotihoitoa ja ruoka-apua ei ole parannettu. Helsinki tuskin voi puhua rahapulasta, kun on kaavailtu Guggenheimin museota ja uuden Keskuskirjaston rakentaminen on vasaralla nuijittu alkavaksi. Minäkin iloitsin kirjastosta, mutta en enää kuultuani kaupungin vieneen Palmian ateriapalvelussa vanhuksilta leivän ja ruokajuoman. On kuulemma oikein kyselty ja tämä vaihtoehto ilman leipää, levitettä ja juomaa on ollut suosittu. Oliko toisena vaihtoehtona leipä, levite ja juoma ilman ruokaa? Verrattiin useita muita kaupunkeja Suomessa. Pitäisikö kotiavun turvin yksin kotonaan asuvien ikäihmisten muuttaa Helsingistä esimerkiksi Turkuun saadakseen kunnollisen päivittäisen aterian ateriapalvelulta?
Katselin Teemalta Andrew Graham-Dixonin ohjelman Kiinan taiteesta tuhansia vuosia sitten terrakotta-armeijaakaan unohtamatta. Osa armeijasta marssi Tampereen Vapriikkiin näytteille vuonna 2013. Hieno ohjelma jälleen Teemalla, joka vielä jatkuu Kiinan taiteen merkeissä. Kiinalaiset osasivat paljon muutakin kuin ruudin keksimisen. Yhdessä säilyneessä salissa erään temppelin alapuolella hiekan alla luolissa oli näytillä seinät täynnä henkeä salpaavia kuvia, modernista modernimpia. Ei uskoisi, että puolitoista tuhatta vuotta sitten tehtiin jollain lailla ekspressionismiin viittaavia teoksia. Nämä buddhalaiset maalaukset hämmästyttivät minua ja myös Graham-Dixonia suunnattomasti. Kiina on täynnä arvoituksia, joita löydetään sattumalta, kuten terrakottasotilaatkin maajussin lapion osuessa soturin päälakeen etsiessään mailtaan kaivon paikkaa.
Helsingin kaupunki on pihistänyt päivittäisestä kotiin tuoduista ruoka-annoksista juoman/maidon, leivän ja sen päällä olevan levitteen ikäihmisiltä. Kuitenkin annoksen hinta on 9,50€. Sama summa, jolla saa kaupungilla vaatimattomissa ravintoloissa koko lounaan. Mitä kaupunki keksii vielä lisää piinatakseen vanhuksia? Yksin asuvia, yksin eläviä, vain kotiapujen varassa olevia. Omassa kodissa asumista pidetään ihanteellisena ratkaisuna ja se olisikin, jos hoito olisi sen mukaista. Laitospaikkoja vähennetty, mutta kotihoitoa ja ruoka-apua ei ole parannettu. Helsinki tuskin voi puhua rahapulasta, kun on kaavailtu Guggenheimin museota ja uuden Keskuskirjaston rakentaminen on vasaralla nuijittu alkavaksi. Minäkin iloitsin kirjastosta, mutta en enää kuultuani kaupungin vieneen Palmian ateriapalvelussa vanhuksilta leivän ja ruokajuoman. On kuulemma oikein kyselty ja tämä vaihtoehto ilman leipää, levitettä ja juomaa on ollut suosittu. Oliko toisena vaihtoehtona leipä, levite ja juoma ilman ruokaa? Verrattiin useita muita kaupunkeja Suomessa. Pitäisikö kotiavun turvin yksin kotonaan asuvien ikäihmisten muuttaa Helsingistä esimerkiksi Turkuun saadakseen kunnollisen päivittäisen aterian ateriapalvelulta?
Katselin Teemalta Andrew Graham-Dixonin ohjelman Kiinan taiteesta tuhansia vuosia sitten terrakotta-armeijaakaan unohtamatta. Osa armeijasta marssi Tampereen Vapriikkiin näytteille vuonna 2013. Hieno ohjelma jälleen Teemalla, joka vielä jatkuu Kiinan taiteen merkeissä. Kiinalaiset osasivat paljon muutakin kuin ruudin keksimisen. Yhdessä säilyneessä salissa erään temppelin alapuolella hiekan alla luolissa oli näytillä seinät täynnä henkeä salpaavia kuvia, modernista modernimpia. Ei uskoisi, että puolitoista tuhatta vuotta sitten tehtiin jollain lailla ekspressionismiin viittaavia teoksia. Nämä buddhalaiset maalaukset hämmästyttivät minua ja myös Graham-Dixonia suunnattomasti. Kiina on täynnä arvoituksia, joita löydetään sattumalta, kuten terrakottasotilaatkin maajussin lapion osuessa soturin päälakeen etsiessään mailtaan kaivon paikkaa.
22. helmikuuta 2015
NÄIN OLI ENNEN
Historioitsija Kaisa Kyläkoski blogissaan 21.2.2015 kertoo kotikulmiensa historiasta ja sai tietää "milloin nykyään ainoa kulmillamme liikkuva linja 14 aloitti liikennöinnin". Sen alku oli 1930-luvulla. Minun lapsuuteeni kuului vahvasti bussi 14 ja se oli siihen aikaan trolleybussi. Katolta lähti "tuntosarvet" kadun yläpuolella kulkeviin johtoihin kuten ratikoissa. Bussi kulki pehmeästi ja äänettömästi. Astuin johdinautoon Naistenklinikan pysäkiltä. Se oli kävelymatkan päässä Messeniuksenkadusta, jossa lapsuuteni ja nuoruuteni asuin Taka-Töölössä. Yleensä kuitenkin käytin ratikkaa ja sen numero oli 3. Mannerheimintiellä lähellä Nordenskiöldinkadun kulmaa oli pysäkki ja sekin aivan kotikatuni päässä. Johdinauto lopetti liikenteen joskus 1970-luvulla. Mutta toki 14 on yhä liikenteessä, tavallisesti moottoroituna.
Narinkka-sarjan kirjan vuodelta 1979 välissä on Omnibus-peli vuodelta 1890. Siinä mennään hevosvetoisilla "ratikoilla" ympäriämpäri kaupunkia hiukan epäloogisessa järjestyksessäkin. Mutta tämähän onkin noppapeliä. Hevonen lähtee Rautatieasemalta. Pysäkkejä on Venäläisen teatterin kohdalla ja Edlundin kirjakaupan, unohtamatta Uudenmaan kasarmia ja Konstantininkatua. Pysäkkejä on sata, päätepysäkki meren rannalla lähellä Läntistä laituria. En ole pelannut. Minun peliaikani päättyi Afrikan tähteen. Hevoskulkuneuvo ei noudattanut bussi 14 reittiä, Töölössä en huomannut sen ollenkaan ravaavan. No, Töölö taisi olla enemmänkin vielä 1800-luvulla maalaismaisemaa urbaaninen tulevaisuutensa kaukana edessäpäin.
Helsingin vanhat korttelinimitykset minua jaksavat kiehtoa. Kysyin kerran taksinkuljettajalta, pyytääkö asiakas milloinkaan ajamaan esimerkiksi Leijonan tai Merisian kortteliin? Ei pyydä kuulemma. Kataja on Katajanokalla, Peipponen ja Salakka eteläisessä osassa kaupunkia. Ainakin keskustassa on talojen kulmissa niiden nimet. Leopardi ja Sarvikuono jne.
Narinkka-kirjassa (1977-1978) on Marja Pehkosen kirjoitus Laivanvarustajankatu 7:stä, Ulriikaporin seudulta Punanotkon huvila-alueella. Se on Salakan korttelia. Pari sataa vuotta sitten sekin alue oli pykätty täyteen puutaloja. Suunnitelmissa oli myös panna näille alueille tehtaita, mutta sitten arveltiin tuulien kuljettavan savua kaupungin ylle. Ajatuksesta luovuttiin.
Kaupunginosat olivat "parempia" ja "huonompia". Salakan kortteli oli työläiskortteli. Alueen työläiset alkoivat perustaa osakeyhtiöitä saadakseen parempia asuntoja. Kaupungin asukasluku 1880-1910 oli jo kolminkertaistunut, asuntoja tarvittiin. Puutaloja purettiin ja paikalle alkoi kohota jugendtyyliä lähenteleviä rakennuksia torneineen ja muine ulokkeineen. Arkkitehdit piirtelivät mieluummin "parempiin" kaupunginosiin ja näin ollen "huonommat" jäivät rakennusmestarijugendsuunnittelijoiden kontolle. Tämä tyyli oli näkyvissä Ullanlinnan eteläisessä osassa, "yksinkertaistettu jugend". Toinen maailmansota aiheutti katoa ja vanhojen tuhoutuneiden talojen paikalle rakennettiin uutta. Nykyisin alueella on rakennuskielto, on säilytettävä asuinkortteleiden luonne ja estää konttoristuminen.
Minä asun entisessä "huonommassa" osassa Helsinkiä. Katajanokka oli käsityöläisten, kalastajien, salakapakkapitäjien, ukkojen ja akkojen aluetta kaikkine kotieläimineen, jotka joskus karkasivat savisille kyläraiteille. Sitten tulla jyrisi tännekin jugendtyyli ja jo kallellaan olevat puuhökkelit saivat ihmisineen väistyä.
Narinkka-sarjan kirjan vuodelta 1979 välissä on Omnibus-peli vuodelta 1890. Siinä mennään hevosvetoisilla "ratikoilla" ympäriämpäri kaupunkia hiukan epäloogisessa järjestyksessäkin. Mutta tämähän onkin noppapeliä. Hevonen lähtee Rautatieasemalta. Pysäkkejä on Venäläisen teatterin kohdalla ja Edlundin kirjakaupan, unohtamatta Uudenmaan kasarmia ja Konstantininkatua. Pysäkkejä on sata, päätepysäkki meren rannalla lähellä Läntistä laituria. En ole pelannut. Minun peliaikani päättyi Afrikan tähteen. Hevoskulkuneuvo ei noudattanut bussi 14 reittiä, Töölössä en huomannut sen ollenkaan ravaavan. No, Töölö taisi olla enemmänkin vielä 1800-luvulla maalaismaisemaa urbaaninen tulevaisuutensa kaukana edessäpäin.
Helsingin vanhat korttelinimitykset minua jaksavat kiehtoa. Kysyin kerran taksinkuljettajalta, pyytääkö asiakas milloinkaan ajamaan esimerkiksi Leijonan tai Merisian kortteliin? Ei pyydä kuulemma. Kataja on Katajanokalla, Peipponen ja Salakka eteläisessä osassa kaupunkia. Ainakin keskustassa on talojen kulmissa niiden nimet. Leopardi ja Sarvikuono jne.
Narinkka-kirjassa (1977-1978) on Marja Pehkosen kirjoitus Laivanvarustajankatu 7:stä, Ulriikaporin seudulta Punanotkon huvila-alueella. Se on Salakan korttelia. Pari sataa vuotta sitten sekin alue oli pykätty täyteen puutaloja. Suunnitelmissa oli myös panna näille alueille tehtaita, mutta sitten arveltiin tuulien kuljettavan savua kaupungin ylle. Ajatuksesta luovuttiin.
Kaupunginosat olivat "parempia" ja "huonompia". Salakan kortteli oli työläiskortteli. Alueen työläiset alkoivat perustaa osakeyhtiöitä saadakseen parempia asuntoja. Kaupungin asukasluku 1880-1910 oli jo kolminkertaistunut, asuntoja tarvittiin. Puutaloja purettiin ja paikalle alkoi kohota jugendtyyliä lähenteleviä rakennuksia torneineen ja muine ulokkeineen. Arkkitehdit piirtelivät mieluummin "parempiin" kaupunginosiin ja näin ollen "huonommat" jäivät rakennusmestarijugendsuunnittelijoiden kontolle. Tämä tyyli oli näkyvissä Ullanlinnan eteläisessä osassa, "yksinkertaistettu jugend". Toinen maailmansota aiheutti katoa ja vanhojen tuhoutuneiden talojen paikalle rakennettiin uutta. Nykyisin alueella on rakennuskielto, on säilytettävä asuinkortteleiden luonne ja estää konttoristuminen.
Minä asun entisessä "huonommassa" osassa Helsinkiä. Katajanokka oli käsityöläisten, kalastajien, salakapakkapitäjien, ukkojen ja akkojen aluetta kaikkine kotieläimineen, jotka joskus karkasivat savisille kyläraiteille. Sitten tulla jyrisi tännekin jugendtyyli ja jo kallellaan olevat puuhökkelit saivat ihmisineen väistyä.
21. helmikuuta 2015
RAUHALLISTA VIIKONLOPPUA
Kaksi vilkasta viikkoa takanapäin, jolloin melkein jokaisena päivänä ohjelmaa. Nyt hiljenee. Ompeleet pois maaliskuun alussa puolisolta. Ehdottivat sairaalassa kotiapua ottamaan, kun tulevat pesemään. Se on vieläkin vaikeampaa kuin vaipanvaihto. Niin että ei.
Jokaiselle kotiapuhoitajalle ei kuulemma koulutuksen aikana opeteta vuodepotilaan vaipan vaihtoa. Meillä siis vaikeuksia puolison palauduttua suihkusta. Pannaanko vaippa vuoteen reunalle ja sihdataan mies sen päälle istumaan? Ei, ei se oikein onnistu. No entäs sitten, jos pannaan vaippa valmiiksi pitkittäin vuoteeseen ja nostetaan mies sen päälle? Sekään ei aina osu kohdalleen. Miestä nostetaan uudestaan, mutta huonoin tuloksin. Eikö tämä nyt millään onnistu? Ei.
Katselin nyt aamulla matkadokumenttia Norjasta. Nimeä en enää muista, enkä toimittajankaan, joka siinä matkaa teki. Ohjelma oli hieno ja Norjan maisemat henkeä salpaavan kauniit vuorineen, vesiputouksineen, vuonoineen koko matkalla etelästä pohjoiseen. Turska on Norjassa arvokala, tiesittekö sen? Tähänastisen elämäni parhaan turska-aterian olen saanut Norjan Finnmarkin Altassa. Vastapyydettyä turskaa merelle tuoksuen somasti lautaselle asetettuna lisukkeineen. Puoliso ja minä olimme juuri nauttineet Altan esihistoriallisista kalliopiirroksista ja olimme valmiit hyvälle aterialle. Itse en osaa turskaa valmistaa. Paistettuna se hajoaa jo pannussa. Kuha pysyy tämmöisen taitamattoman käsissä koossa ja sitä meillä on tänäänkin lounaaksi. Oulunjärven kuhaa. Turskaa ei todellakaan arvosteta meillä Suomessa sille kuuluvalla kunnioituksella, mikä on virhe ja sääli. Se on hieno kala ja kuuluu muuhunkin kuin kalapuikkoihin pakastealtaassa. Tämän aliarvostamisen huomaa kalatiskeilläkin. Kuhafileet siika- ja haukifileiden kanssa tekee kauppansa. Turskan yli asiakkaiden katseet hyppäävät. Pitäisikö se paistaa nahan kanssa koossa pysyäkseen? Ehkä vielä opin.
Mukavaa viikonloppua.
Jokaiselle kotiapuhoitajalle ei kuulemma koulutuksen aikana opeteta vuodepotilaan vaipan vaihtoa. Meillä siis vaikeuksia puolison palauduttua suihkusta. Pannaanko vaippa vuoteen reunalle ja sihdataan mies sen päälle istumaan? Ei, ei se oikein onnistu. No entäs sitten, jos pannaan vaippa valmiiksi pitkittäin vuoteeseen ja nostetaan mies sen päälle? Sekään ei aina osu kohdalleen. Miestä nostetaan uudestaan, mutta huonoin tuloksin. Eikö tämä nyt millään onnistu? Ei.
Katselin nyt aamulla matkadokumenttia Norjasta. Nimeä en enää muista, enkä toimittajankaan, joka siinä matkaa teki. Ohjelma oli hieno ja Norjan maisemat henkeä salpaavan kauniit vuorineen, vesiputouksineen, vuonoineen koko matkalla etelästä pohjoiseen. Turska on Norjassa arvokala, tiesittekö sen? Tähänastisen elämäni parhaan turska-aterian olen saanut Norjan Finnmarkin Altassa. Vastapyydettyä turskaa merelle tuoksuen somasti lautaselle asetettuna lisukkeineen. Puoliso ja minä olimme juuri nauttineet Altan esihistoriallisista kalliopiirroksista ja olimme valmiit hyvälle aterialle. Itse en osaa turskaa valmistaa. Paistettuna se hajoaa jo pannussa. Kuha pysyy tämmöisen taitamattoman käsissä koossa ja sitä meillä on tänäänkin lounaaksi. Oulunjärven kuhaa. Turskaa ei todellakaan arvosteta meillä Suomessa sille kuuluvalla kunnioituksella, mikä on virhe ja sääli. Se on hieno kala ja kuuluu muuhunkin kuin kalapuikkoihin pakastealtaassa. Tämän aliarvostamisen huomaa kalatiskeilläkin. Kuhafileet siika- ja haukifileiden kanssa tekee kauppansa. Turskan yli asiakkaiden katseet hyppäävät. Pitäisikö se paistaa nahan kanssa koossa pysyäkseen? Ehkä vielä opin.
Mukavaa viikonloppua.
20. helmikuuta 2015
LEIKKAUSTA SEURAAMASSA
Puoliso aamulla Iho- ja Allergiasairaalaan toistamiseen. Nyt poistettiin kaksi luomea, toinen jäädyttämällä ja toinen leikkauksella. Sain seurata toimenpiteitä. En ole aikaisemmin leikkausta nähnyt kuin televisiossa. Molemmat luomipaikat puudutettiin. Lääkäri piirsi toisen luomen ympärille neliön, puhdisti ja tarttui skalpelliin ja viilsi. Neliö lähti kauniisti. Kysyin huolestuneena, aikoohan panna nahankappaleen takaisin ilman luomea? Ommellaan vain, sanoi, iho antaa myöten. Noin 3x3 senttimetrin kokoinen aukko ommeltiin ja nahankappale pantiin purkkiin hävitettäväksi tai tutkittavaksi. Ompeleita tuli kahteen kerrokseen, joista toiset sulaa aikanaan ja toiset poistetaan maaliskuun alussa.
Potilas käännettiin ja tohtori kävi selkäluomen kimppuun tai siihen, mitä siitä oli vielä, sillä Kotisairaalan lääkäri oli päällimmäisen kerroksen jo aikaisemmin kaapinut. Puhdistettiin ja aloitettiin jäädytys. Kaksi kertaa. Tämän joudun puhdistamaan päivittäin ja toivon tekeväni sen niin, etteivät bakteerit pääse paikkaa tulehduttamaan.
Istuin tuolissa ja katselin molemmat toimenpiteet suurella kiinnostuksella. Puolison olin kotona rauhoittanut Diapamilla ja se teki hienosti tehtävänsä. Mies oli kiltti ja tokkurainen, unelias ja vaati saada kesken kaiken ruokaa. Hoitaja juotti pillillä hiukan vettä. Koko asiaan meni aikaa hiukan yli puoli tuntia. Sain kirjalliset ohjeet, kiitin tohtoria ja hoitajia ja jäimme odottamaan kotimatkalle ambulanssia, jonka olin siinä samalla tilannut saatuani tarkemman ajan tietää.
Puoliso nukkuu nyt lounaan syötyään ja minä riensin kertomaan blogiin leikkaustapahtumasta. Olihan hieno ja minulle ainutlaatuinen kokemus.
Potilas käännettiin ja tohtori kävi selkäluomen kimppuun tai siihen, mitä siitä oli vielä, sillä Kotisairaalan lääkäri oli päällimmäisen kerroksen jo aikaisemmin kaapinut. Puhdistettiin ja aloitettiin jäädytys. Kaksi kertaa. Tämän joudun puhdistamaan päivittäin ja toivon tekeväni sen niin, etteivät bakteerit pääse paikkaa tulehduttamaan.
Istuin tuolissa ja katselin molemmat toimenpiteet suurella kiinnostuksella. Puolison olin kotona rauhoittanut Diapamilla ja se teki hienosti tehtävänsä. Mies oli kiltti ja tokkurainen, unelias ja vaati saada kesken kaiken ruokaa. Hoitaja juotti pillillä hiukan vettä. Koko asiaan meni aikaa hiukan yli puoli tuntia. Sain kirjalliset ohjeet, kiitin tohtoria ja hoitajia ja jäimme odottamaan kotimatkalle ambulanssia, jonka olin siinä samalla tilannut saatuani tarkemman ajan tietää.
Puoliso nukkuu nyt lounaan syötyään ja minä riensin kertomaan blogiin leikkaustapahtumasta. Olihan hieno ja minulle ainutlaatuinen kokemus.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)