Tuulee ja pilveilee vankasti. Ukkosesta on puhuttu. Puoliso vielä nukkuu. Saakin hetken. Sitten roudaan aamukahville. Tänään tulevat luiskamiehet katsomaan. Jos ehdimme luiskat, mikäli lupa tulee, vielä nyt kesällä saada piharappusille, veisin puolison heti ulos. Kyllä rikko myöten antaa, kun on pakko, eikä siltä kysytä.
Eilenkin nostelin isoja täysinäisiä vaippalaatikoita saadakseni tämän työhuoneen jollain lailla siistimmäksi. Kaikki luulevat meidän muuttavan, kun pahvilaatikoita on pitkinpoikin. Tällä viikolla pääsen käyttämättömiksi jääneistä vaipoista eroon, kun lahjoitan kaikki 192kpl pakkauksissaan eräälle rouvalle, joka itse kustantaa vaippansa ollen koko huoltoketjun ulkopuolella syystä taikka toisesta. Puoliso kun vuodepotilaana ei tämän sorttisia vaippoja voi enää käyttää. Olisi ollut silkkaa tuhlausta, jos olisin joutunut heittämään pois. Eivät tuntuneet kelpaavan juuri minnekään ehkä kuljetusvaikeuksien vuoksi. No, loppu hyvin, kaikki hyvin.
Näin hullunkurista unta. Tai oikeammin olin siinä kuolemanvakava. Olen joskus muinoin ollut iki-ihastunut erääseen hammaslääkäriin, joka purukalustoani hoiti vuosikymmenet. Halusin hänet kerran viedä lounaalle kiitokseksi eräästä asiasta. Puoliso tilasi meille pöydän ja niin me kaksi menimme syömään tämän kaupungin kasinolle. Rattoisaa oli ja minä kutsujana toimin mallikelpoisena emäntänä. Tuli kai selväksi, että hammaslääkäri on miespuolinen? Suhteemme hammaslääkärinä ja potilaana jatkui mutkattomana ja ystävällisenä, kunnes hän siirtyi eläkkeelle. Hänestä näin viime yönä unta. Olimme jälleen huomattavasti nuorempia. Tapasimme sattumalta, niinkuin oikeassakin elämässä muutaman kerran Stockmannilla, ja menimme kahville. Olimme kumpikin hurjan kiinnostuneita taiteesta ja tiemme jatkui aina Ateneumiin asti. Hän tiesi taiteesta minua enemmän. Sitten ykskaks hän ikäänkuin katosi jonnekin utuun ja minä tepastelin yksin Ateneumin saleissa. Eikä se enää ollut yhtä hauskaa. Sitäpaitsi heräsin ja näin ikkunasta puiden heiluvan tuulessa. Mitä uni tarkoitti? Ehkä alitajunta leikitteli ja antoi minun hetkeksi palata vuosien taakse. Mitä tästä arvelisi herra Freud? En ole sattumoisin hammaslääkäriä enää vuosiin edes tavannut Stockmannilla ja viimeksi oli hän sairaan näköinen, laihtunut,kuoppaposkinen ja harmaahiuksinen.Hän tunsi minut, mutta minä en heti häntä, vaikka puski reittäni ostoskärryllään Herkussa. Huolestuin hänen ulkonäöstään. Tämän jälkeen en ole häntä tavannut. Ennenkuin viime yönä unessa.
Tässä oli paussi ja olen jo puolison aamuruokkinut. Itse lipitän nyt Mucha-mukista kahvia. Siinä kuvattu Cycles perfectan alkuperäisteos on yksityisomistuksessa. Vaikka aina vannon "vanhojen" mestareiden nimeen, niin tshekkiläinen Alfons Mucha (1860-1939) on saanut sydämessäni paikan itävaltalaisen Gustav Klimtin (1862-1918) ohella. Kummankin töistä on kotonani jossain muodossa jäljitelmiä. Mucha-mukit löysin sattumoisin ohikulkeissani helsinkiläisestä kaupasta ja ne kuuluvat mukiaarteistooni. Klimtiä niinikään mukeissa löysin Tukholmasta, Suudelman maljakon kyljessä taas kerran Prahasta ja sampanjalasit olen hankkinut Villeroy&Bochilta täältä Helsingistä. Oli meillä ensikodissamme suuri Klimtin juliste kehyksissä, mutta siitä luovuimme erään muuton yhteydessä. Nyt harmittaa.
Hörppään kahvin loppuun ja alan valmistautua luiskamiesten tuloon.
31. heinäkuuta 2013
30. heinäkuuta 2013
TAVALLINEN PÄIVÄ
Eilen kepin kanssa asiointia kaupungilla, joka poiki heti enemmän nivelrikkokipuja. Urheasti toimitin kaiken loppuun ja istahdin täysin uuvahtaneena taksin takapenkille kotimatkaa varten. Annoin tippiä, että kuljettaja kantoi rapulle tavarat, joita ei kylläkään paljoa ollutkaan. Mansikoita, vadelmia, kirsikoita yms. Kotimaisilla marjoilla herkuttelu päättyy pian. Mansikoista taitaa olla jo toinen satokausi. Ruotsalaisiakin myynnissä. Pitäydyin vielä kotimaisissa.
Pesijähoitajat lähtivät juuri. Veivät roskat ja Sosiaali- ja terveysvirastoon menevän kirjeen postilaatikkoon. Puoliso puhtoisena vuoteessa, eikä suuremmin vastustellut suihkuttamistakaan.Kohtapuoliin lounasaika. Kyllä hommat sujuvat, vaikka omaishoitaja tällä hetkellä hiukan raihnainen. Hitaasti ja ajatuksella, minimoiden missä voi. C kotiutunut kyläreissultaan keskisessä Suomessa. Raportoi eilen uimiset järvessä, saunomiset tyttöporukassa, kesätuulet hiuksissa, lämmön ja valon, koko Suomen suven.
Lääkäreitä uhkaillaan, poliiseista ei tykätä, sosiaalihenkilökuntakin saa tuta luukulla asioivien kiukun ja pettymykset. Pankit alkavat syynätä asiakkaitaan entistä enemmän rahanpesun takia. Autovorojen tekemiset hankaloituneet poliisien uusien laitteiden takia. Enää ei noin vain onnistu auton käyntiin paneminen kahdella johdolla. Kolmosoluesta puhutaan, että pitäisi siirtää Alkon henkilökunnan valvovien silmien alle myytäväksi. Panimot ärähtivät. Voi, voi, olen itsetykönäni sitä mieltä, että ei tämmöinen muutos vie Suomen kansalta juomahaluja. Sitä enemmän kanniskellaan Virosta, joka nyt jo lisääntynyt ja "oma tarve" tuonnissa senkuin
pullomäärissä kasvaa. Pakettiautollinen ilolientä ja sitten taas viikon päästä uusi reissu. Jo 1600-1700 luvuilla kirjoitti norjalais- tanskalainen kirjailija Ludvig Baron Holberg Jepen juomisesta Jeppe Niilonpojassa. Tästä on vuosisadoiksi tullut lentävä lause: miksi Jeppe juo? No, Jeppe joi, kun viinasta tykkäsi ja joutuikin sitten aikamoiseen soppaan ja lopuksi ihan hirttonaruun asti, josta kuitenkin pelastui lopulta. Täkäläisiä juoppoja ei nyt sentään hirttotuomio uhkaa.Tosin saattaisi tehdä monelle toikkaroijalle hyvää istuksia päivän verran vaikka jalkapuussa Senaatintorilla. Saisivat japanilaiset turistit kuviinsa muutakin kuin Aleksanterin jalustallaan ja Engelin toripiirin.
Nyt menen lämmittämään Herkun itämaisuuteen viittaavaa broileriruokaa ja villiriisiä. Jälkiruuaksi marjoja turkkilaisessa jogurtissa, jonka purkin päällä kreikkalainen mies. Rahtaan puolison keittiöön syömään, syötän ja syön itsekin. Ihan tavallinen päivä.
Pesijähoitajat lähtivät juuri. Veivät roskat ja Sosiaali- ja terveysvirastoon menevän kirjeen postilaatikkoon. Puoliso puhtoisena vuoteessa, eikä suuremmin vastustellut suihkuttamistakaan.Kohtapuoliin lounasaika. Kyllä hommat sujuvat, vaikka omaishoitaja tällä hetkellä hiukan raihnainen. Hitaasti ja ajatuksella, minimoiden missä voi. C kotiutunut kyläreissultaan keskisessä Suomessa. Raportoi eilen uimiset järvessä, saunomiset tyttöporukassa, kesätuulet hiuksissa, lämmön ja valon, koko Suomen suven.
Lääkäreitä uhkaillaan, poliiseista ei tykätä, sosiaalihenkilökuntakin saa tuta luukulla asioivien kiukun ja pettymykset. Pankit alkavat syynätä asiakkaitaan entistä enemmän rahanpesun takia. Autovorojen tekemiset hankaloituneet poliisien uusien laitteiden takia. Enää ei noin vain onnistu auton käyntiin paneminen kahdella johdolla. Kolmosoluesta puhutaan, että pitäisi siirtää Alkon henkilökunnan valvovien silmien alle myytäväksi. Panimot ärähtivät. Voi, voi, olen itsetykönäni sitä mieltä, että ei tämmöinen muutos vie Suomen kansalta juomahaluja. Sitä enemmän kanniskellaan Virosta, joka nyt jo lisääntynyt ja "oma tarve" tuonnissa senkuin
pullomäärissä kasvaa. Pakettiautollinen ilolientä ja sitten taas viikon päästä uusi reissu. Jo 1600-1700 luvuilla kirjoitti norjalais- tanskalainen kirjailija Ludvig Baron Holberg Jepen juomisesta Jeppe Niilonpojassa. Tästä on vuosisadoiksi tullut lentävä lause: miksi Jeppe juo? No, Jeppe joi, kun viinasta tykkäsi ja joutuikin sitten aikamoiseen soppaan ja lopuksi ihan hirttonaruun asti, josta kuitenkin pelastui lopulta. Täkäläisiä juoppoja ei nyt sentään hirttotuomio uhkaa.Tosin saattaisi tehdä monelle toikkaroijalle hyvää istuksia päivän verran vaikka jalkapuussa Senaatintorilla. Saisivat japanilaiset turistit kuviinsa muutakin kuin Aleksanterin jalustallaan ja Engelin toripiirin.
Nyt menen lämmittämään Herkun itämaisuuteen viittaavaa broileriruokaa ja villiriisiä. Jälkiruuaksi marjoja turkkilaisessa jogurtissa, jonka purkin päällä kreikkalainen mies. Rahtaan puolison keittiöön syömään, syötän ja syön itsekin. Ihan tavallinen päivä.
28. heinäkuuta 2013
LEPAKKOKATO
Joku kirjoittanut perhosten katoamisesta. Minä ihmettelen, minne ovat lepakot hävinneet? Vielä muutama vuosi sitten kesäöinä niitä lenteli pihapiirin yläpuolella sankoin joukoin nahkasiivet vain viuhuen. Istuin usein partsilla ja katselin niiden hyörinää yöhyönteisiä nappaamassa parempiin lepakon suihin. Missä ne yleensä nukkuivat? Ei minulle selvinnyt. Suomenlinnan Kuninkaanportin onkaloissa? Vai sittenkin mantereen puolella luolassa? Sopivia lepakkopaikkoja lienee ihan saarienkin puitten oksistoissa. Meillä maalla ne viettivät päiväänsä joskus mökin vintillä. Sieltä hämärän tultua pelmahtivat ulkosalle hyönteispyyntiin. Me muutimme pois aikanaan ja pois muuttivat lepakot täältäkin. Pariin, kolmeen kesään en ole niitä nähnyt. Loppuiko ruoka? Nappasiko haukka koko populaation vai jokin virustartuntako vei? Kaipasivatko ihan vaan maiseman muutosta?
Nina-ystävä soitteli eilen kesäpaikastaan. Oli kuullut C:ltä potemisiani ja alkanut huolestua. Ei syytä, vakuuttelin. Kyllä tämä tästä. Liikunhan jo paljon paremmin kuin joskus viikkoja sitten. Joku askel silloin tällöin on vallan kivuton. Tuntuu aivan siltä, että olisin kaupunkikelpoinen huomenna tuuraajan tultua. Vanha kävelykeppi kumppaniksi ja sitten menoksi. Tänään iltapäivällä puoliso tuodaan. Vähän jännittää, miten hän sopeutuu kotielämään ja huollettavakseni parin viikon tauon jälkeen. Aina siinä on omat kommervenkit ennen kuin ollaan taas entisessä ruodussa.
Alan saada elämäni ensimmäisiä e-laskuja. Vasta yhdeltä laskuttajalta. Suoravelotuksessa on useita, niin miksi eivät laskuttajat muuta niitä automaattisesti e-laskuiksi? Suoravelotushan päättyy palvelumuotona. No,odottelen vähän aikaa ja sitten alan ihmetellä asiaa eteenpäin. Nyt vasta olen äkännyt senkin, että jokainen paperilaskun tapainen maksaa ainakin 1,90€. Näitä äkkinäisiä ja odottamattomia tulee jatkossakin. Sairaalamaksuja muun muassa, jotka eivät ole säännöllisiä, onneksi. Tässä on elettävä nykymaailman ehdoin, jos mielii pysyä mukana. Ja minä mielin.
Vielä muutama päivä tätä kuuta. Torstaina jo ollaan elokuussa. Syyskuussa lähtee H taas Alanyaan ja on seitsemän pitkää kuukautta. On vuokrannut kaksion koko ajaksi joltain suomalaiselta vuokraajalta. Aikaisempi asunto oli huomattavasti suurempi ja sinne sitten änkesivät monet suomalaisystävät Turkkiin saavuttuaan. Nyt ei ole enää resursseja vastaan ottamaan, mikä lienee asian hyvä puoli. Vieraat ovat ihan kivoja, mutta tupsahtanut tulija on kuitenkin kuin kala, se alkaa kolmantena päivänä haista, kuten sitä sanotaan. Stadin Friidu on tämän kokenut monikymmen-vuotisena mökkiaikana kaukana Hämeen mailla. Ei silti, joskus oli ihan kivaa vielä kolmannenkin päivän kuluttua.
Nina-ystävä soitteli eilen kesäpaikastaan. Oli kuullut C:ltä potemisiani ja alkanut huolestua. Ei syytä, vakuuttelin. Kyllä tämä tästä. Liikunhan jo paljon paremmin kuin joskus viikkoja sitten. Joku askel silloin tällöin on vallan kivuton. Tuntuu aivan siltä, että olisin kaupunkikelpoinen huomenna tuuraajan tultua. Vanha kävelykeppi kumppaniksi ja sitten menoksi. Tänään iltapäivällä puoliso tuodaan. Vähän jännittää, miten hän sopeutuu kotielämään ja huollettavakseni parin viikon tauon jälkeen. Aina siinä on omat kommervenkit ennen kuin ollaan taas entisessä ruodussa.
Alan saada elämäni ensimmäisiä e-laskuja. Vasta yhdeltä laskuttajalta. Suoravelotuksessa on useita, niin miksi eivät laskuttajat muuta niitä automaattisesti e-laskuiksi? Suoravelotushan päättyy palvelumuotona. No,odottelen vähän aikaa ja sitten alan ihmetellä asiaa eteenpäin. Nyt vasta olen äkännyt senkin, että jokainen paperilaskun tapainen maksaa ainakin 1,90€. Näitä äkkinäisiä ja odottamattomia tulee jatkossakin. Sairaalamaksuja muun muassa, jotka eivät ole säännöllisiä, onneksi. Tässä on elettävä nykymaailman ehdoin, jos mielii pysyä mukana. Ja minä mielin.
Vielä muutama päivä tätä kuuta. Torstaina jo ollaan elokuussa. Syyskuussa lähtee H taas Alanyaan ja on seitsemän pitkää kuukautta. On vuokrannut kaksion koko ajaksi joltain suomalaiselta vuokraajalta. Aikaisempi asunto oli huomattavasti suurempi ja sinne sitten änkesivät monet suomalaisystävät Turkkiin saavuttuaan. Nyt ei ole enää resursseja vastaan ottamaan, mikä lienee asian hyvä puoli. Vieraat ovat ihan kivoja, mutta tupsahtanut tulija on kuitenkin kuin kala, se alkaa kolmantena päivänä haista, kuten sitä sanotaan. Stadin Friidu on tämän kokenut monikymmen-vuotisena mökkiaikana kaukana Hämeen mailla. Ei silti, joskus oli ihan kivaa vielä kolmannenkin päivän kuluttua.
27. heinäkuuta 2013
MARK TWAININ MATKASSA VÄLIMERELLÄ
Hellettä pukkaa, kertoo säätieto. En tykkää, mutta vastaan paneminenkaan ei auta. Kummityttö mökiltään kehaisi viestissä ilman olevan kuin linnunmaitoa. No, toki mökkiaika oli meilläkin mukavaa, vaikka lämpöä piisasi silloinkin. Varjoa etsittiin, järvenselkää mentiin moottoriveneellä ja veteen pullahdettiin kun mieli teki.Ruoho oli viileää siinä maatessa ja paksut hirret pitivät mökinkin vilpoisena. Oli se kivaa. Vieraita oli ja kävi alvariinsa. Nyt kummityttö vuorostaan siunailee voerastulvaa, emännöimistään ja seuran pitoa. Semmoista se on, kun on mökki ja vieraanvarainen isäntäväki.
Herkku toi eilen kahden miehen voimalla ostokseni. Latoivat kassit keittiön lattialle ja aloin purkaa.Jääkaappi ja pakastin valmiusasemissa puolison tarpeita tyydyttämässä hänen huomenna tullessaan kotiin. Tuuraajapäivä jo heti maanantaina ja saas nähdä, kykenenkö taas kaupungille. Ensi viikolla tulee kaupungin puuseppä katsastamaan luiskan paikkoja ulkorappusille. Olin lentää pyllylleni, kun asia alkoi ykskaks edetä. Enkä edes ole patistanut.
Olen taas Mark Twainin mukana Välimerta kiertämässä. Elettiin 1800-lukua. Välimeri vielä puhtoinen, rantojen kaupungit vasta tulemassa suurkaupungeiksi, höyryllä mentiin, käsipelillä laivat lastattiin. Mark Twain (oikealta nimeltään Samuel Clemence) kulki paikasta ja maasta toiseen. Tapasi Marokossa berbereitä ja maureja, kiipesi Akropolin kukkulalle Kreikassa ja poltteli turkkilaisia savukkeita Konstantinopolissa. Kirjailija oli vasta alkutaipaleella urallaan ja nyt kaikki hänet tietävät ja tuntevat suurena amerikkalaisena humoristina, jota jatkuvasti siteerataan. Vanhaa Välimerta ristiin rastiin on mukava kuvaus 1800-luvun Euroopasta, eikä Mark Twain sanojaan säästele kohdattuaan vanhalla mantereella hänelle epämieluisiakin asioita. Hän kertoo näkemästään Turkin kurjuudesta ja köyhyydestä rehellisen armottomasti saaden jopa tämän ajan ihmisen, joka on kaikkeen tottunut ja kaiken nähnyt, voimaan hiukan huonosti tarkoissa rampakuvauksissa Konstantinopolin toreilla ja kujilla. Ei säästy Kreikkakaan kirjailijan sanojen sivalluksilta. Huonosti on pyyhkinyt pyhäkköjen, palatsien ja pylväiden, jumaluustarustojen maassa, jossa aikojen alussa kukoisti korkeakulttuuri filosofeineen ja muine viisaineen. Twain kuvaa maan rappiotilaa säälimättömän tiukasti. Mutta näkee toki kaunistakin matkallaan. Italian "ihanat leidit" saavat häneltä kiitosta monen kauniin maiseman ohessa. Mitäpä sanoisi Mark Twain tämän päivän Välimerestä ja sen rannikkomaista? Näkisi ryöstökalastuksen tuomat haitat, saastumisen, kaupunkien hektisyyden,ihmispaljoudet kaikkialla, pakolaisia täpötäynnä olevat veneet pyrkimässä Afrikasta Eurooppaan, turistitulvat ennen niin hiljaisissa kaupungeissa. Twainin vanhaa Välimerta emme pääse enää tutkailemaan muuten kuin hänen kirjansa kautta. Me olemme muuttuneet, maailma on muuttunut.
Herkku toi eilen kahden miehen voimalla ostokseni. Latoivat kassit keittiön lattialle ja aloin purkaa.Jääkaappi ja pakastin valmiusasemissa puolison tarpeita tyydyttämässä hänen huomenna tullessaan kotiin. Tuuraajapäivä jo heti maanantaina ja saas nähdä, kykenenkö taas kaupungille. Ensi viikolla tulee kaupungin puuseppä katsastamaan luiskan paikkoja ulkorappusille. Olin lentää pyllylleni, kun asia alkoi ykskaks edetä. Enkä edes ole patistanut.
Olen taas Mark Twainin mukana Välimerta kiertämässä. Elettiin 1800-lukua. Välimeri vielä puhtoinen, rantojen kaupungit vasta tulemassa suurkaupungeiksi, höyryllä mentiin, käsipelillä laivat lastattiin. Mark Twain (oikealta nimeltään Samuel Clemence) kulki paikasta ja maasta toiseen. Tapasi Marokossa berbereitä ja maureja, kiipesi Akropolin kukkulalle Kreikassa ja poltteli turkkilaisia savukkeita Konstantinopolissa. Kirjailija oli vasta alkutaipaleella urallaan ja nyt kaikki hänet tietävät ja tuntevat suurena amerikkalaisena humoristina, jota jatkuvasti siteerataan. Vanhaa Välimerta ristiin rastiin on mukava kuvaus 1800-luvun Euroopasta, eikä Mark Twain sanojaan säästele kohdattuaan vanhalla mantereella hänelle epämieluisiakin asioita. Hän kertoo näkemästään Turkin kurjuudesta ja köyhyydestä rehellisen armottomasti saaden jopa tämän ajan ihmisen, joka on kaikkeen tottunut ja kaiken nähnyt, voimaan hiukan huonosti tarkoissa rampakuvauksissa Konstantinopolin toreilla ja kujilla. Ei säästy Kreikkakaan kirjailijan sanojen sivalluksilta. Huonosti on pyyhkinyt pyhäkköjen, palatsien ja pylväiden, jumaluustarustojen maassa, jossa aikojen alussa kukoisti korkeakulttuuri filosofeineen ja muine viisaineen. Twain kuvaa maan rappiotilaa säälimättömän tiukasti. Mutta näkee toki kaunistakin matkallaan. Italian "ihanat leidit" saavat häneltä kiitosta monen kauniin maiseman ohessa. Mitäpä sanoisi Mark Twain tämän päivän Välimerestä ja sen rannikkomaista? Näkisi ryöstökalastuksen tuomat haitat, saastumisen, kaupunkien hektisyyden,ihmispaljoudet kaikkialla, pakolaisia täpötäynnä olevat veneet pyrkimässä Afrikasta Eurooppaan, turistitulvat ennen niin hiljaisissa kaupungeissa. Twainin vanhaa Välimerta emme pääse enää tutkailemaan muuten kuin hänen kirjansa kautta. Me olemme muuttuneet, maailma on muuttunut.
26. heinäkuuta 2013
HELSINKILÄISETKÖ KOPPAVIA?
Onnahtelin eilen kepin varassa pankkiin. Olin oikein meikannutkin itseni. Tuntui muuten hyvältä.On alettava elää normaalisti normaalein töin ja asioimisten. Ei minulle kukaan edes ystävistäni alituisesti ala kantaa tarvitsemiani tavaroita tai asioi puolestani.Ja kyllä se kepin avustuksella sujuu, kun ei pidä kiirettä ja tarkoin katsoo, mihin jalkansa asettaa. Tuuraajapäivänä aion rohkeasti Stockmannille. Puoliso tarvitsee esimerkiksi uusia teräkomplekseja partakoneeseensa. Siitä se sitten urkenee. Eläminen.
Eilinen taksinkuljettaja oli virolaista alkuperää. Hän haukkui lyttyyn helsinkiläiset. Ja niin teki Ilmari Kiantokin aikoinaan "...tuhannet sielut kituvat ja kasvavat kivisten kammioiden sisässä, toinen toistensa alla ja päällä..." Koppaviksi haukkui Kianto meitä, sieluttomiksi olennoiksi ja pakeni nopeasti perheineen takaisin "maan ytimeen". Eilispäivän virolainen taksikuski on asunut Helsingissä jo vuosia ja tietää mistä puhuu. Helsinkiläiset puhuvat vain kännykköihinsä, eivät tervehdi edes tuttuja, aikaa ei ole mennä kahville kaverin kanssa, emme hymyile milloinkaan, olemme yrmeätä kansaa. Yritin takapenkillä puolustautua, tosin joitakin syytöksiä myönsin oikeiksi. Ikuinen hektisyys, pätemisen tarve,kilpailu,kateus ja minä-itse-mentaliteetti ovat isojen kaupunkien ihmisten riesana. Totta. Kuljettaja kertoi asuneensa pitkiäkin aikoja Vaasassa ja Savossakin. Ylisti sikäläisiä oloja ja ihmisiä, kiireettömyyttä ja kaikkien kesken vallitsevaa ystävällisyyttä ja avuliaisuutta. No, en minä nyt hävennyt auton takapenkillä. Kuljettaja puhui asiaa. Siitä olin pahoillani, että hän on tavannut Helsingissä pelkkiä paskiaisia. Kysyin poistuessani taksista, olinko minä helsinkiläisenä aivan mahdoton myös? Ette ollut, sanoi ja hymyili kauniisti. Pyysi vielä anteeksi kiivastumistaan, mutta ajatuksilleen ei voi mitään.
Tistysti näinkin suureen kaupunkiin mahtuu kaikenlaista väkeä. Iso osa muualta Helsinkiin muuttaneita joko Suomesta tai kauempaa. Tuovat tullessaan omat tapansa ja käytöksensä, kulttuurinsa. Kansainvälistyminen muuttaa kaupunkia ja sen elämää. Ikuinen kiire astunut kuvaan. Työttömyyskin vie ilon ja toivon. Pitää päteä kaikessa, pyrkiä aina parempaan. Välinpitämättömyys muita kohtaan on kasvanut. Meistä on tullut piittaamattomia. Oma itse on tärkein. Helsinki ei enää ole mikään tuppukylämäinen pikkukaupunki, joka uinahtelee hiljaisena Suomenlahden rannalla. Elämä on kovaa ja se vaatii kovat panokset. Äijä blogissaan kertoo elämän olleen kovaa ennenkin, kovempaakin, mutta eri tavalla.Hallan vietyä sadon, mitä eteen? Nyt kunta avustaa, että nälkään ei kuolla. Raskasta ruumiillista työtä leipänsä eteen pelloilla ja metsissä tehdään vähemmän ja ruokaa tuodaan ulkomailta, jos täältä loppuu. Silti tämänkin ajan ihmisellä on kovaa.On kiireen ja pätemisen tarpeen tuomaa stressiä. Se heijastuu taksimatkustajassa takapenkillä antaen ehkä sittenkin hiukan vääristyneen kuvan meistä helsinkiläisistä. Ehtana stadilaisena en allekirjoita kaikkia eilisen taksinkuljettajan syytöksiä. On joukossamme mukaviakin ja ystävällisiä ihmisiä.
Eilinen taksinkuljettaja oli virolaista alkuperää. Hän haukkui lyttyyn helsinkiläiset. Ja niin teki Ilmari Kiantokin aikoinaan "...tuhannet sielut kituvat ja kasvavat kivisten kammioiden sisässä, toinen toistensa alla ja päällä..." Koppaviksi haukkui Kianto meitä, sieluttomiksi olennoiksi ja pakeni nopeasti perheineen takaisin "maan ytimeen". Eilispäivän virolainen taksikuski on asunut Helsingissä jo vuosia ja tietää mistä puhuu. Helsinkiläiset puhuvat vain kännykköihinsä, eivät tervehdi edes tuttuja, aikaa ei ole mennä kahville kaverin kanssa, emme hymyile milloinkaan, olemme yrmeätä kansaa. Yritin takapenkillä puolustautua, tosin joitakin syytöksiä myönsin oikeiksi. Ikuinen hektisyys, pätemisen tarve,kilpailu,kateus ja minä-itse-mentaliteetti ovat isojen kaupunkien ihmisten riesana. Totta. Kuljettaja kertoi asuneensa pitkiäkin aikoja Vaasassa ja Savossakin. Ylisti sikäläisiä oloja ja ihmisiä, kiireettömyyttä ja kaikkien kesken vallitsevaa ystävällisyyttä ja avuliaisuutta. No, en minä nyt hävennyt auton takapenkillä. Kuljettaja puhui asiaa. Siitä olin pahoillani, että hän on tavannut Helsingissä pelkkiä paskiaisia. Kysyin poistuessani taksista, olinko minä helsinkiläisenä aivan mahdoton myös? Ette ollut, sanoi ja hymyili kauniisti. Pyysi vielä anteeksi kiivastumistaan, mutta ajatuksilleen ei voi mitään.
Tistysti näinkin suureen kaupunkiin mahtuu kaikenlaista väkeä. Iso osa muualta Helsinkiin muuttaneita joko Suomesta tai kauempaa. Tuovat tullessaan omat tapansa ja käytöksensä, kulttuurinsa. Kansainvälistyminen muuttaa kaupunkia ja sen elämää. Ikuinen kiire astunut kuvaan. Työttömyyskin vie ilon ja toivon. Pitää päteä kaikessa, pyrkiä aina parempaan. Välinpitämättömyys muita kohtaan on kasvanut. Meistä on tullut piittaamattomia. Oma itse on tärkein. Helsinki ei enää ole mikään tuppukylämäinen pikkukaupunki, joka uinahtelee hiljaisena Suomenlahden rannalla. Elämä on kovaa ja se vaatii kovat panokset. Äijä blogissaan kertoo elämän olleen kovaa ennenkin, kovempaakin, mutta eri tavalla.Hallan vietyä sadon, mitä eteen? Nyt kunta avustaa, että nälkään ei kuolla. Raskasta ruumiillista työtä leipänsä eteen pelloilla ja metsissä tehdään vähemmän ja ruokaa tuodaan ulkomailta, jos täältä loppuu. Silti tämänkin ajan ihmisellä on kovaa.On kiireen ja pätemisen tarpeen tuomaa stressiä. Se heijastuu taksimatkustajassa takapenkillä antaen ehkä sittenkin hiukan vääristyneen kuvan meistä helsinkiläisistä. Ehtana stadilaisena en allekirjoita kaikkia eilisen taksinkuljettajan syytöksiä. On joukossamme mukaviakin ja ystävällisiä ihmisiä.
25. heinäkuuta 2013
HYVÄÄ HUOMENTA
Sen kummemmin en ollut keppikävelyä harjoitellut, vaan kylmästi otin isän kävelykepin, tilasin taksin ja lähdin eilen kampaajalle. Kaikki sujui odotettua paremmin, en kaatunut, keppi ei livennyt, kipukaan ei yltynyt. Olin ylen tyytyväinen saavutukseeni. Kerroin koko sairashistorian kampaajalle. Kampaajienhan on aina pakko kuunnella asiakasta tai olla ainakin kuuntelevinaan. Hänellä oli kyllä mielekkäämpää kerrottavaa minulle tulevasta lomastaan. Lähtee miehensä kanssa purjehtimaan Suomenlahdelle.
Olen aina haaveillut purjehtimisesta, sepitellyt itselleni nuorempana tarinoita kokemistani tyrskyistä, maston natinasta, tuulen pulleuttamista purjeista ja iloisesti hyppelevistä kaloista ympärillä. Luin meriaiheisia C.S. Foresterin seikkailuromaaneja mielihahmonani kapteeni Horatio Hornblower. Purjeveneeseen en koskaan päässyt. Pieni peräprutkuvene oli mökin rannassa, eikä ulappakaan varsin laajaa siinä järvessä ollut.No, isommissa matkustajalaivoissa olen sitten seilannut jopa jonkunlaisen myrskynkin kokeneena isäni kanssa matkalla Tukholmaan. Pelkäsin ja oksensin vimmatusti. Silloin olivat merikulkupelit snadimpia höyrylaivoja ja keinahtelivat heti pienenpuoleisessakin aallokossa. Laivat olivat tuolloin puuta ja miehet rautaa, kuten laulukin kertoo. Nyt pitää jo tuulla melkoisesti, ennen kuin rautaiset tämän ajan laivat havahtuvat liekkumaan aaltojen tahtiin.
Soitin LA- hoitoon ja kyselin puolisosta. LA on oikeastaan LAH ja se tulee sanoista lyhytaikaishoito. Ennen puhuttiin intervallihoidosta. Puhelimeen vastasi iki-ihana miespuolinen fysiotrepeutti, jolta sain tyhjentäviä vastauksia kysymyksiini. Suhthyvin oli mennyt puolison kanssa, partaakin yritetty ajaa. Kunhan vielä kestävät nämä loppupäivät, niin mies on minun kontollani. Tätä fysioterapeuttia olen aina kehunut. Hän on empaattinen ja sympaattinen ja tulee hyvin toimeen hoidokkien kanssa. Työskentelyssä osaamista, ystävällisyyttä ja varmuutta, vuosien tuomaa ammattitaitoa. Hänen kaltaisiaan saisi hoitohenkilökunnan keskuudessa olla enemmän.
Eipä tässä muuta. Jatketaan päivää. Harjoittelen lisää keppikävelyä, jos vaikka rohkenisin pankkiin tänään tai huomenna.
Olen aina haaveillut purjehtimisesta, sepitellyt itselleni nuorempana tarinoita kokemistani tyrskyistä, maston natinasta, tuulen pulleuttamista purjeista ja iloisesti hyppelevistä kaloista ympärillä. Luin meriaiheisia C.S. Foresterin seikkailuromaaneja mielihahmonani kapteeni Horatio Hornblower. Purjeveneeseen en koskaan päässyt. Pieni peräprutkuvene oli mökin rannassa, eikä ulappakaan varsin laajaa siinä järvessä ollut.No, isommissa matkustajalaivoissa olen sitten seilannut jopa jonkunlaisen myrskynkin kokeneena isäni kanssa matkalla Tukholmaan. Pelkäsin ja oksensin vimmatusti. Silloin olivat merikulkupelit snadimpia höyrylaivoja ja keinahtelivat heti pienenpuoleisessakin aallokossa. Laivat olivat tuolloin puuta ja miehet rautaa, kuten laulukin kertoo. Nyt pitää jo tuulla melkoisesti, ennen kuin rautaiset tämän ajan laivat havahtuvat liekkumaan aaltojen tahtiin.
Soitin LA- hoitoon ja kyselin puolisosta. LA on oikeastaan LAH ja se tulee sanoista lyhytaikaishoito. Ennen puhuttiin intervallihoidosta. Puhelimeen vastasi iki-ihana miespuolinen fysiotrepeutti, jolta sain tyhjentäviä vastauksia kysymyksiini. Suhthyvin oli mennyt puolison kanssa, partaakin yritetty ajaa. Kunhan vielä kestävät nämä loppupäivät, niin mies on minun kontollani. Tätä fysioterapeuttia olen aina kehunut. Hän on empaattinen ja sympaattinen ja tulee hyvin toimeen hoidokkien kanssa. Työskentelyssä osaamista, ystävällisyyttä ja varmuutta, vuosien tuomaa ammattitaitoa. Hänen kaltaisiaan saisi hoitohenkilökunnan keskuudessa olla enemmän.
Eipä tässä muuta. Jatketaan päivää. Harjoittelen lisää keppikävelyä, jos vaikka rohkenisin pankkiin tänään tai huomenna.
24. heinäkuuta 2013
VIERAILU
Ystäväni C tuli siis eilen. Pesi kädet tultuaan ja vei roskat pyörällisellä kauppakassilla, ettei tarvitse kantaa. Se tuli täyteen nyssyköitä. Urheasti veti C pyöräkassia perässään roskikseen. Tuli sisälle ja pesi kädet. Sitten rupateltiin ja välillä halattiin. Etupäässä C rupatteli ja oli minua totellut jättämällä tilastani valitusvirret jonnekin matkansa varrelle. Muisteltiin kouluaikoja ja sitä, mitenkä minä vierailin Sokeritehtaalla C:n kodissa, joka hämmensi koululaisen mieltä kerta kerralta komeudellaan sisäkköineen ja hovimestareineen. Muistelin sitäkin, kuinka C laskeutui portaita tuloaulaan ja vei minut omaan huoneeseensa, joka oli yhtä suuri kuin minun koko kotini. Sisäkkö toi mehua ja joskus sain C:n herttaiselta isoäidiltä, josta nyt maalaus C:n seinällä, satumaisen hyvää jälkiruokaa. Isoisänkin, Sokeritehtaan patruuna, tapasin pari kertaa.Hänellä oli aina kiire. Se koko maailma, jossa silloin tällöin vierailin, oli minulle uutta ja outoa. Olin lukenut vain kirjoista linnoista, palvelijoista ja prinsessoista, joita C kovasti muistutti ja kaikki näkemäni melkein pyörrytti. C hymyili minun Katajanokan nojatuolissani ja oli hetkeksi palautunut lapsuuteensa, jota ympäröi ylellisyys ja loisto. Isoisä kuoli ja perheen oli muutettava linnastaan. Sokeritehdasta hallitsi toinen patruuna ja nykyisin ei koko Sokeritehdasta enää edes ole Töölössä.
Tilasin taksin ja C kävi apteekissa. Sain lisää lääkkeitä rikkooni satsin. C pesi kätensä apteekista tultuaan. Hän pesee niitä kuulemma usein kotonaankin.Taas rupateltiin ja C kysyi, jos haluaisin lähemmin tutkia hänen aatelissormustaan. Olin sen monet kerrat nähnyt, jotta jätin tämän katselmuksen väliin. Sormus on aina hänen sormessaan, vaikka hän avioiduttuaan ei-aatelisen kanssa sikoinaan, menetti aateluutensa. Mutta synnyinjuuriahan ei kukaan vie ja hän on menetyksestään huolimatta ehta paronitar.
Sitten meille tuli nälkä ja minä naputtelin pizzaravimtolan numeron ja tilasin pizzoja. Tuoja oli kuulemma irakilainen . C oli kysynyt mentyään alas vastaan ottamaan pizzat ja maksamaan ne. Mies oli arvuutellut kotimaataan ja C veikannut ensin Marokkoa. Pestiin taas käsiä ja sitten ryhdyttiin valmiiksi leikattuja pizzoja syömään. Yhtä maukkaita kuten aina ennenkin tässä pizzeriassa. Kahvi ei C.lle maistunut sen enempää kuin viini. Niin että veden kanssa hulautettiin pizza-ateria. Ja taas juteltiin. C kävi pesemässä pizzan rasvat käsistään ja minä aloin vähitellen väsyä. Rikko muistutti olemassaolostaan, asentoa ei tahtonut löytyä istumalla eikä epäkohteliaasti makuullakaan.Otin pillereitä ja toivoin hiljaisesti vierailun päättymistä.
Kokemuksesta tiesin, ettei vielä ole päättymisen aika. Puhetta riitti ja riitti ja välillä C. sanoi iloisesti olevansa "tällainen, jolta puhetta piisaa". Kouluaikanaan hän oli huomattavasti hiljaisempi. Elämisen matkan varrella muuttunut puheliaampaan suuntaan.Nyt sitten sanoja tulee lapsuuden hiljaisuudenkin edestä. Tuli ilta ja C alkoi tehdä lähtöä. Pesi kädet vielä kerran. Kiitin häntä vilpittömästi avustaan. Halasimme. Soitti myöhemmin ja kertoi saapuneensa onnellisesti kotiin. Minä ryömin vuoteeseen ja nukahdin melkein heti. En pessyt edes käsiäni.
Tilasin taksin ja C kävi apteekissa. Sain lisää lääkkeitä rikkooni satsin. C pesi kätensä apteekista tultuaan. Hän pesee niitä kuulemma usein kotonaankin.Taas rupateltiin ja C kysyi, jos haluaisin lähemmin tutkia hänen aatelissormustaan. Olin sen monet kerrat nähnyt, jotta jätin tämän katselmuksen väliin. Sormus on aina hänen sormessaan, vaikka hän avioiduttuaan ei-aatelisen kanssa sikoinaan, menetti aateluutensa. Mutta synnyinjuuriahan ei kukaan vie ja hän on menetyksestään huolimatta ehta paronitar.
Sitten meille tuli nälkä ja minä naputtelin pizzaravimtolan numeron ja tilasin pizzoja. Tuoja oli kuulemma irakilainen . C oli kysynyt mentyään alas vastaan ottamaan pizzat ja maksamaan ne. Mies oli arvuutellut kotimaataan ja C veikannut ensin Marokkoa. Pestiin taas käsiä ja sitten ryhdyttiin valmiiksi leikattuja pizzoja syömään. Yhtä maukkaita kuten aina ennenkin tässä pizzeriassa. Kahvi ei C.lle maistunut sen enempää kuin viini. Niin että veden kanssa hulautettiin pizza-ateria. Ja taas juteltiin. C kävi pesemässä pizzan rasvat käsistään ja minä aloin vähitellen väsyä. Rikko muistutti olemassaolostaan, asentoa ei tahtonut löytyä istumalla eikä epäkohteliaasti makuullakaan.Otin pillereitä ja toivoin hiljaisesti vierailun päättymistä.
Kokemuksesta tiesin, ettei vielä ole päättymisen aika. Puhetta riitti ja riitti ja välillä C. sanoi iloisesti olevansa "tällainen, jolta puhetta piisaa". Kouluaikanaan hän oli huomattavasti hiljaisempi. Elämisen matkan varrella muuttunut puheliaampaan suuntaan.Nyt sitten sanoja tulee lapsuuden hiljaisuudenkin edestä. Tuli ilta ja C alkoi tehdä lähtöä. Pesi kädet vielä kerran. Kiitin häntä vilpittömästi avustaan. Halasimme. Soitti myöhemmin ja kertoi saapuneensa onnellisesti kotiin. Minä ryömin vuoteeseen ja nukahdin melkein heti. En pessyt edes käsiäni.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)