Tässä taas katselen tyhjää valkoista länttiä,johon aion saada tekstiä.Aihe käsittämättömästi tietymättömissä.Puolisoa olen käynyt päivittäin Laaksossa tervehtimässä.Eilen oli pahalla tuulella,joka saattaa enteillä aggressiivisempia aikoja.On ollut sellainen seesteisempi periodi muutaman päivän ajan.
Auttelen myös puolison huonetoveria tuomalla hänelle päiväkahvin mustana ja kolmen sokeripalan kanssa.Nokkamuki,jossa pilli.Vedän pöydänlevyn eteen,nostan pääpuolen ja kysyn,onko kaikki hyvin.Oman miehen vien päivähuoneeseen,jossa itsepalvelu.Kahvi maidolla ja pullaa.Itselleni en ota.Päivähuoneen televisio on yleensä auki.Kukaan ei katsele,vaikka on vanhan suomalaisen elokuvan aika.Huoneen numero seitsemän rouvapotilas lykkii rollaattoria ja tönii kaikkea tielleen sopivaa ihmistä tai esinettä.Joku etsii äänekkäästi vessaa ja joku pyrkii osastolta ulos,mikä ei onnistu.Ei onnistu vierailijoiltakaan ilman apua.Minä tiedän temput ja koodin.Kaikki alkaa olla jo rutiinia.
Italiasta tuli kirje ja kaksi brosyyria.Hollantilaisen Johannes Vermeerin (1632-1675) ja italialaisen Renato Guttuson (1911-1987) näyttelyistä Roomassa.Sauderie del Quirinale-museon näyttelystä kertoo myös Heidi blogissaan.Oli käynyt hänkin Rooma-nimisessä kaupungissa taannoin ja ihastellut Vermeerin töitä.Niitä aitoja. Kun on myös sen sorttisia,joiden alkuperä hiukan hämärissä,että ovatko Vermeerin siveltimestä vai jonkun muun taiteilijan taidokkaan käden jälkiä. Vermeerin töitä minäkin joskus jossain saanut ilon ihailla,mutta Guttuso tuntemattomampi ja edustaakin sitä taiteilijapolvea Pablo Picasson (1881-1973) ja monen muun ohella,jotka näyttelyissä sivuutan nopeammassa tahdissa muutamaa poikkeusta lukuunottamatta kuin edellisvuosisatojen mestareiden.
Osa Italian kirjeestä koski "Pieru-Silvion" halua tulla jälleen maansa pääministeriksi,josta myös Äijä blogissaan kirjoitti.Tosin ilman tätä Silvio Berlusconin lempinimeä.Ystäväni kertoo kirjeessä Berlusconin paneutuneen alkavaan pääministerikisaan sillä,että on ollut jälleen kauneusleikkauksessa laihduttamisensa ohella saadakseen ulkomuotonsa tarpeeksi vetäväksi korkeaan virkaan kuin myös kalastellakseen eritoten naisten ääniä.Berlusconi on kuuluisa maailmalla eri tahoille lausimisistaan,jotka ovat yleensä loukkaavia.Presidentti Tarja Halosta hän on nimitellyt kuin myös pilkannut karkeasti puoluetovereilleen Saksan liittokansleri Angela Merkelin olemusta julistamalla rouvan "culoneksi",joka tarkoittaa "isoperseistä".Rosy Bindi-niminen kansanedustaja sai kuulla julkisesti Berlusconin suusta "te olette kauniimpi kuin älykkäämpi".Siinä oli kaksiteräinen miekka,sillä Bindi ystäväni mukaan ei ole "mikään kaunotar".Tämän miehen,jos huono onni käy, Italia saa pääministerikseen.Ja maailma saa taas kuulla hänen hävyttömyyksiään julkisissa tilaisuuksissa.No,kuten Äijäkin mainitsee, raha ja valta on voimaa.
11. joulukuuta 2012
8. joulukuuta 2012
KYLLÄ TÄMÄ TÄSTÄ
Totunko tähän yksinoloon kotona? Ovat muutkin tottuneet,miksi en minä onnistuisi.En ole asunut koskaan yksin.Lapsuudenkodista suoraan naimisiin ja miehen kanssa asumaan.Näin tapahtui noina aikoina melkein kaikille.Hyvin harva muutti kotoaan ennen avioliiton solmimista.Opiskeltiin kotoa käsin,ellei korkeakoulu ollut muualla kuin Helsingissä.Sitten ajat muuttuivat,ihmiset muuttuivat.Nyt minunkin on muututtava ja opittava elämään kotona yksin.Jokapäiväinen matka sairaalaan tekee päivästä aktiivisen.Onneksi olen iltaisin jo niin väsynyt,että nukahdan nopeasti.Ei tunnu yksinäiseltä,jota vielä pimeä vuodenaika korostaisi.
Kirjoitin pienen kirjeen Mehiläisen lääkärille ja kiitin niistä vuosista,joiden aikana hän puolisoa hoiti.Kiitin häntä myötätunnosta ja ystävällisyydestä meitä kohtaan.Toivotin onnea ja menestystä.Allekirjoitin ja suljin kuoren.Tämä oli yksi niistä luopumisista,jotka nyt tulevat meille tapahtumaan.
Tamperelainen vanha ystäväni soitti.Häntäkin vakava sairaus jäytää,mutta nyt olivat ajatukset kirkkaat.Myös hän viettää joulun yksin.Tytär perheineen ei tule äidin luo.On jo tottunut ja viettänyt monet joulut yksinään. S kysyi,luenko kirjoja? No,en ole puolison sairastuttua liiemmin sitä tehnyt ja hämmästyin huomatessani,että nyt voin alkaa taas lukea.On aikaa keskittyä kirjaan,saa lukea yhtäpötköä pitkät pätkät ja lukeminen vie ajatukset muualle.Jonkun toisen elämään,tapahtumaan,entiseen tai nykyiseen aikaan.Ehkä minusta tulee taas kirjoja lukeva ihminen,kuten olen joskus ollut.
Tullessani sairaalasta poikkesin Herkkuun hedelmäostoksille.Vaikka jouluruuhkia olen nähnyt,se yllätti.Joulun ajatus kun on minusta tänä vuonna kaukana kaikkine kiireineen ja valmisteluineen.Ihmiset tungeksivat tavaratalon täydeltä,hissit alituisesti menossa ja tulossa,ostoskassit löivät nilkkoihin,ratikassa täyttä.Olin ulkopuolinen.Joulu ei minua koske.Jollakin jo väsynyt ilme kasvoillaan.Muistin erään puhelinkeskustelun vuosia sitten erään joulun aluspäivänä.Nainen vastasi puhelimeensa lähelläni ja ilmeisesti toisessa päässä kysyttiin,joka lahja on hankittu.Nainen melkein huusi "mä en sille mitään v---n lahjaa ole vielä keksinyt". Siks mieli hellä on kristityllä,kun joulu on,kun joulu on.
Kirjoitin pienen kirjeen Mehiläisen lääkärille ja kiitin niistä vuosista,joiden aikana hän puolisoa hoiti.Kiitin häntä myötätunnosta ja ystävällisyydestä meitä kohtaan.Toivotin onnea ja menestystä.Allekirjoitin ja suljin kuoren.Tämä oli yksi niistä luopumisista,jotka nyt tulevat meille tapahtumaan.
Tamperelainen vanha ystäväni soitti.Häntäkin vakava sairaus jäytää,mutta nyt olivat ajatukset kirkkaat.Myös hän viettää joulun yksin.Tytär perheineen ei tule äidin luo.On jo tottunut ja viettänyt monet joulut yksinään. S kysyi,luenko kirjoja? No,en ole puolison sairastuttua liiemmin sitä tehnyt ja hämmästyin huomatessani,että nyt voin alkaa taas lukea.On aikaa keskittyä kirjaan,saa lukea yhtäpötköä pitkät pätkät ja lukeminen vie ajatukset muualle.Jonkun toisen elämään,tapahtumaan,entiseen tai nykyiseen aikaan.Ehkä minusta tulee taas kirjoja lukeva ihminen,kuten olen joskus ollut.
Tullessani sairaalasta poikkesin Herkkuun hedelmäostoksille.Vaikka jouluruuhkia olen nähnyt,se yllätti.Joulun ajatus kun on minusta tänä vuonna kaukana kaikkine kiireineen ja valmisteluineen.Ihmiset tungeksivat tavaratalon täydeltä,hissit alituisesti menossa ja tulossa,ostoskassit löivät nilkkoihin,ratikassa täyttä.Olin ulkopuolinen.Joulu ei minua koske.Jollakin jo väsynyt ilme kasvoillaan.Muistin erään puhelinkeskustelun vuosia sitten erään joulun aluspäivänä.Nainen vastasi puhelimeensa lähelläni ja ilmeisesti toisessa päässä kysyttiin,joka lahja on hankittu.Nainen melkein huusi "mä en sille mitään v---n lahjaa ole vielä keksinyt". Siks mieli hellä on kristityllä,kun joulu on,kun joulu on.
7. joulukuuta 2012
JUHLAN JÄLKEEN
Katselin televisiosta valtakunnan ykkösjuhlaa illalla.Mutta en enää aikaisempien vuosien kriittisenä.Jos joku herrahenklö astui daamin helman päälle,en reagoinut asiaa sen vaativalla tavalla hengähtämällä "repesikö".En moitiskellut mielessäni kavaljeerin suorana roikkuvaa käsivartta,kun se olisi pitänyt koukistaa daamin pideltäväksi.Minä vain katselin karkelon loistetta ylen objektiivisesti.Näin tasavallan presidentin puolisoineen tanssin pyörteissä,jos nyt siinä tungoksessa voi "pyörteistä" puhua.Kuuluu tapoihin avata illan tanssiosuus.Toimittajat eivät ainakaan minun kuulteni esittäneet haatateltavilleen kysymystä "mitä itsenäisyys teille merkitsee" joka olisikin ollut jo liian kulunut ja klisheinen kysymys. Näin ruudussa monta tavattoman kaunista asukokonaisuutta hiuksista kenkiin ja diplomaattikunnan pukujen väriloistoa.Näin tyylikkyyttä ja suurta eleganssia.On syöden ja tanssien juhlittu itsenäistä Suomea 95. kerran.Maata,jota me suomalaiset pidämme maailman parhaimpana.
Lumisateessa eilen ajelin nelosella Tullinpuomin pysäkille.Siitä aina yhtä rasittavaa pitkää mutta suhteellisen loivaa Lääkärinkadun mäkeä ylös,joka vie minusta mehut.Auraamaton jalkakäytävä vielä tilannetta pahentaa.Mutta on mentävä ylös päästäkseen jälleen alas.Puolison vuoteesta kuului heti lähestyessäni "hei kulta" ja käsivarsi ojentautui kohti.Menimme kahville.Olin ostanut Naisten messuilta myös lusikkaleipiä ja annoin puolisolle kaksi talon leivonnaisten ohella.Kaikki maistui.Väsynyt oli.Heti takaisin sänkyyn.
Tein tavanomaiset hommat parranajoineen ja hedelmätarjoamisineen.Vaihdoin naapuripetin asukkaan kanssa muutaman sanan kertoen pakkasen hiukan laantuneen.Kahvihuoneessa kuuntelin ihastuneena erään teräsmuorin pöytäkeskustelua ja hämmästelin itsekseni hänen hyvää näkökykyään.Rypyt kasvoilla kertoivat pitkästä elämästä.Ilmeinen positiivisuus ja iloinen mieli oli säilynyt hänen siinä rupatellessaan pöytäseurueen riemuksi.Ehkä ammattina oli ollut opettaja,suomenkielen maikka.Niin oli ulosanti kirjakielisen siistiä ja artikulointi selvää.Mahtoiko tietää,että nuori runoilija Saima Harmaja on ollut potemassa keuhkotautia 1935 Laakson sairaalassa? Hän kirjoitti ystävilleen olevansa kuin vanki sairaalahuoneessaan ja perin kyllästynyt sairaalan velliaterioihin.Harmaja kuoli vuonna 1937 vain 23-vuotiaana.
Ote runosta Väsyvä
Kuihtuva ruumis
siksi on suojattu maja.
Tuskani tiedän,
vaan on tuskien raja;
on syli ääretön
Kaikkeuden,joka kantaa,
vie käsivarsi
vaipumaton liki rantaa
(1936)
Lumisateessa eilen ajelin nelosella Tullinpuomin pysäkille.Siitä aina yhtä rasittavaa pitkää mutta suhteellisen loivaa Lääkärinkadun mäkeä ylös,joka vie minusta mehut.Auraamaton jalkakäytävä vielä tilannetta pahentaa.Mutta on mentävä ylös päästäkseen jälleen alas.Puolison vuoteesta kuului heti lähestyessäni "hei kulta" ja käsivarsi ojentautui kohti.Menimme kahville.Olin ostanut Naisten messuilta myös lusikkaleipiä ja annoin puolisolle kaksi talon leivonnaisten ohella.Kaikki maistui.Väsynyt oli.Heti takaisin sänkyyn.
Tein tavanomaiset hommat parranajoineen ja hedelmätarjoamisineen.Vaihdoin naapuripetin asukkaan kanssa muutaman sanan kertoen pakkasen hiukan laantuneen.Kahvihuoneessa kuuntelin ihastuneena erään teräsmuorin pöytäkeskustelua ja hämmästelin itsekseni hänen hyvää näkökykyään.Rypyt kasvoilla kertoivat pitkästä elämästä.Ilmeinen positiivisuus ja iloinen mieli oli säilynyt hänen siinä rupatellessaan pöytäseurueen riemuksi.Ehkä ammattina oli ollut opettaja,suomenkielen maikka.Niin oli ulosanti kirjakielisen siistiä ja artikulointi selvää.Mahtoiko tietää,että nuori runoilija Saima Harmaja on ollut potemassa keuhkotautia 1935 Laakson sairaalassa? Hän kirjoitti ystävilleen olevansa kuin vanki sairaalahuoneessaan ja perin kyllästynyt sairaalan velliaterioihin.Harmaja kuoli vuonna 1937 vain 23-vuotiaana.
Ote runosta Väsyvä
Kuihtuva ruumis
siksi on suojattu maja.
Tuskani tiedän,
vaan on tuskien raja;
on syli ääretön
Kaikkeuden,joka kantaa,
vie käsivarsi
vaipumaton liki rantaa
(1936)
6. joulukuuta 2012
SUOMEN KANSALLISPÄIVÄNÄ
Nukun puolison vuoteessa,mutta haavapainaumia varten saadun lainapatjan otin pois.Opettelen kaikinpuoliseen uuteen elämään kotona.Tulee palauttaa myös kaikki apuvälineet lainaajalle Helsingin kaupungille.Vähitellen alan toimia.On ilmoitettava tuuraajalle,fysioterapeutille,kotisairaanhoidolle,Kelaan ja sosiaalitoimistoon.Sitten en enää ole omaishoitaja.Jätän ilmoittamiset ensi viikkoon.
Käväisin eilen Naisten joulumessuilla,koska olin luvannut puolisolle muutaman piparkakun.Joulukortteihin en jaksa tänä vuonna paneutua.En ostanut ensimmäistäkään.Vein hänelle kaksi piparia,joista kommentti kuului "kovia".Kahvissa pehmenivät ja sitten "hyviä".Mies oli muutenkin eilen terävänä muistuttaen vahvasti entistä minäänsä.Miksi siis jätän laitokseen? Mietin tätä kysymystä ja tunsin katumusta päätöksestäni.Sitten muistin niitä vaikeuksia,joita kotona oli ilmennyt ja joita on yhä tuon tuosta sairaalassakin.Oli jo edellisessäkin.Puoliso joi kahvinsa ja työnsin hänet takaisin huoneeseensa.
Ajoin parran,vein vessaan,annoin hedelmiä,peittelin vuoteeseen ja pidin kädestä.Kerroin kuulumisia kuin myös saamani Suomi-Amerikka Yhdistysten Suomi-USA-lehden sisällöstä.Puoliso ei oikein muistanut New Yorkin matkaansa muinoin,mutta hymyili muistuttaessani hänen kirjoittamastaan kolumnista mainitusta matkasta golfseuramme lehdessä.Hän lähti matkaan erään seuramme juuri tohtoriksi väitelleen jäsenen kanssa.Pojat tietysti tutustuivat Empire State Buildingiin Manhattanilla kunnon turistien lailla.Tohtori poti korkeanpaikan kammoa,jotta nautinto näkymistä oli jäänyt vähäiseksi.Puoliso ei tätä fobiaa pode ja oli nauttinut maisemista täysin rinnoin.Nyt hän sai mukanani palata Isoon Omenaan hetkeksi,eikä matkamme hullumpi ollutkaan.
Illalla aion katsella linnan juhlat.Vierasjoukko kuulemma muuttunut enemmän tavissuuntaan.Katsotaan ja paneudutaan asiaan,sen pukuloistoon ja kristallien kimallukseen,kun itsenäisyyttä juhlitaan.Oi maamme, Suomi, synnyinmaa... HYVÄÄ ITSENÄISYYSPÄIVÄÄ MEILLE KAIKILLE.
Käväisin eilen Naisten joulumessuilla,koska olin luvannut puolisolle muutaman piparkakun.Joulukortteihin en jaksa tänä vuonna paneutua.En ostanut ensimmäistäkään.Vein hänelle kaksi piparia,joista kommentti kuului "kovia".Kahvissa pehmenivät ja sitten "hyviä".Mies oli muutenkin eilen terävänä muistuttaen vahvasti entistä minäänsä.Miksi siis jätän laitokseen? Mietin tätä kysymystä ja tunsin katumusta päätöksestäni.Sitten muistin niitä vaikeuksia,joita kotona oli ilmennyt ja joita on yhä tuon tuosta sairaalassakin.Oli jo edellisessäkin.Puoliso joi kahvinsa ja työnsin hänet takaisin huoneeseensa.
Ajoin parran,vein vessaan,annoin hedelmiä,peittelin vuoteeseen ja pidin kädestä.Kerroin kuulumisia kuin myös saamani Suomi-Amerikka Yhdistysten Suomi-USA-lehden sisällöstä.Puoliso ei oikein muistanut New Yorkin matkaansa muinoin,mutta hymyili muistuttaessani hänen kirjoittamastaan kolumnista mainitusta matkasta golfseuramme lehdessä.Hän lähti matkaan erään seuramme juuri tohtoriksi väitelleen jäsenen kanssa.Pojat tietysti tutustuivat Empire State Buildingiin Manhattanilla kunnon turistien lailla.Tohtori poti korkeanpaikan kammoa,jotta nautinto näkymistä oli jäänyt vähäiseksi.Puoliso ei tätä fobiaa pode ja oli nauttinut maisemista täysin rinnoin.Nyt hän sai mukanani palata Isoon Omenaan hetkeksi,eikä matkamme hullumpi ollutkaan.
Illalla aion katsella linnan juhlat.Vierasjoukko kuulemma muuttunut enemmän tavissuuntaan.Katsotaan ja paneudutaan asiaan,sen pukuloistoon ja kristallien kimallukseen,kun itsenäisyyttä juhlitaan.Oi maamme, Suomi, synnyinmaa... HYVÄÄ ITSENÄISYYSPÄIVÄÄ MEILLE KAIKILLE.
4. joulukuuta 2012
ELÄMÄNMUUTOS
On käynyt niin,että puolison ja minun elämä muuttuu.Totaalisesti.Kävin vakavia keskusteluja sairaalan hoitohenkilökunnan kanssa ja päädyin tulokseen,että puoliso jää sinne odottamaan pysyvää laitospaikkaa.Hänen piti tulla kotiin ainakin koeajalle,koska tahtoisin häntä hoitaa.Toisaalta myös todistaa itselleni kotihoidon mahdottomuuden näissä olosuhteissa.Mutta sairaalassa oli pudonnut pyörätuolista ja lyönyt takaraivonsa,jota nyt koristaa muutama ommel.Soittivat minulle myöhään illalla.Ei kotiin.Hänellä on jokailtaisia ja -öisiä aggressiivisia kohtauksia,joita en enää kotona pystyisi hallitsemaan.Hän kieltäytyy lääkityksestä,syömisestä ja hoitotoimenpiteistä.Kohtaukset menevät ohi.Hän on väsyneempi kuin ennen,pyörätuolissakaan ei jaksa istua pitempään.Sekavuustilat myös lisääntyneet.Minun melkein yhdeksän vuoden aikana itseopitut omaishoitajan taidot eivät enää riitä.Tunnen itseni äärettömän huonoksi ja velvollisuudentunnottomaksi vaimoksi,mutta potilaan kannalta tämä ratkaisu on paras.
Itken iltaisin itseni uneen vuoteessa,jonka toinen puoli tulee nyt olemaan aina tyhjä.Itken sairautta,joka vei minulta puolison,miehen,jonka kanssa olen vuosikymmenet elänyt ja asunut,kokenut ilot ja surut,myötä- ja vastamäet.Kun kerroin hänelle aikomukseni hänen olemisestaan jatkossakin laitoshoidossa,katsoi hän minua hämmästyneenä "kokonaanko"? Minun sisimpäni repesi riekaleiksi,tunsin avuttomuutta ja vihaa elämää kohtaan.Hoitaja,joka oli tukenani,silitti hiljaa käsivarttani antaen minulle voimaa,jota en kyennyt edes vastaanottamaan.Vastasin miehelleni "kokonaan". Hän ei sanonut enää mitään.
Puoliso on ollut sekavassa mielentilassa monena päivänä.Hän palaa opiskeluaikoihinsa Helsingin yliopistossa.Kysyy,joko on valmistunut.Kerron hänen olevan valtiotieteen maisterin ja kotona nuhjaantuneena laakeriseppele todistuskappaleena.Olenko töissä? Olet eläkkeellä,vastaan.Kerron hänen pankinjohtajakaudestaan ja muista työpaikoista vuosien varrella.Kerron kaikesta siitä,kun meillä oli elämää paljon edessäpäin,hyvä tulevaisuus,matkoistamme,Midistä ja Bitosta.Hän kuuntelee ja joskus väsyneillä kasvoilla karehtii vieno hymy.Vien hänet pois sairaalavuoteesta aikaan,jolloin kaikki oli vielä hyvin.Pidämme toisiamme kädestä,eikä hän näe kyyneleitä poskillani.
Eilen hän oli hiukan pirteämpi.Vein kahvihuoneeseen ja annoin kaksi pullanpalaa.Hän söi ja joi vaitonaisena.Tahtoi heti takaisin vuoteeseen,jonne hänet hellästi peittelin.Ajoin parran ja annoin tuomiani hedelmiä ja jäin istumaan hänen vuoteensa viereen.Pidin kädestä kiinni.Hän nukahti.Katselin hänen untaan ja tiesin rakastavani tuota miestä yhä.
Itken iltaisin itseni uneen vuoteessa,jonka toinen puoli tulee nyt olemaan aina tyhjä.Itken sairautta,joka vei minulta puolison,miehen,jonka kanssa olen vuosikymmenet elänyt ja asunut,kokenut ilot ja surut,myötä- ja vastamäet.Kun kerroin hänelle aikomukseni hänen olemisestaan jatkossakin laitoshoidossa,katsoi hän minua hämmästyneenä "kokonaanko"? Minun sisimpäni repesi riekaleiksi,tunsin avuttomuutta ja vihaa elämää kohtaan.Hoitaja,joka oli tukenani,silitti hiljaa käsivarttani antaen minulle voimaa,jota en kyennyt edes vastaanottamaan.Vastasin miehelleni "kokonaan". Hän ei sanonut enää mitään.
Puoliso on ollut sekavassa mielentilassa monena päivänä.Hän palaa opiskeluaikoihinsa Helsingin yliopistossa.Kysyy,joko on valmistunut.Kerron hänen olevan valtiotieteen maisterin ja kotona nuhjaantuneena laakeriseppele todistuskappaleena.Olenko töissä? Olet eläkkeellä,vastaan.Kerron hänen pankinjohtajakaudestaan ja muista työpaikoista vuosien varrella.Kerron kaikesta siitä,kun meillä oli elämää paljon edessäpäin,hyvä tulevaisuus,matkoistamme,Midistä ja Bitosta.Hän kuuntelee ja joskus väsyneillä kasvoilla karehtii vieno hymy.Vien hänet pois sairaalavuoteesta aikaan,jolloin kaikki oli vielä hyvin.Pidämme toisiamme kädestä,eikä hän näe kyyneleitä poskillani.
Eilen hän oli hiukan pirteämpi.Vein kahvihuoneeseen ja annoin kaksi pullanpalaa.Hän söi ja joi vaitonaisena.Tahtoi heti takaisin vuoteeseen,jonne hänet hellästi peittelin.Ajoin parran ja annoin tuomiani hedelmiä ja jäin istumaan hänen vuoteensa viereen.Pidin kädestä kiinni.Hän nukahti.Katselin hänen untaan ja tiesin rakastavani tuota miestä yhä.
2. joulukuuta 2012
PELOTTAA
Ensimmäisen adventtisunnuntain aamuna tätä kirjoitan enkä Hoosiannaa laula.Se on muiden tehtävä tänään.Joulua en ole vielä esille kaivanut.Tunteet ristiriitaisia.Puoliso sairaalasta huomenna kotiin.Parina päivänä on ollut taas aggressiivinen.Pettymykseni on suuri.Pelkoni samoin,miten pärjään.Viime yönä unissani lensin pitkästä aikaa.Selkeää pakoa jostain.Todellisuudesta,sanoisi vanha kunnon Freud.Ehkä näin ja uskonkin.
Italialaistunut ystäväni lähettää aina hyvissä ajoin joulukortin.Tuli jo runsas viikko sitten.Jos pääsemme Naisten joulumessuille ensi viikolla,ostan kortteja sieltä.Samoin leivonnaiset kotiin.Jotainhan on oltava,vaikka minimoitunakin.Tai ei se pakko ole,varsinkaan,jos tämän vuoden joulu ei entisten kaltainen edes ole.Pessimismiä? Juuri sitä.
Puolison huoneessa sairaalassa on kolme muuta miestä.Eräs heistä sattuu olemaan usein kahvihuoneessa samaan aikaa kuin me.Minä en juo,mutta kannan puolisolle kahvin ja pullan.Eilen pyysi huonekaveri antamaan hänellekin.On pyörätuolissa yksijalkaisena ja kädet jonkun taudin runtelemat.Tietysti autoin.Tuleeko kahviin maitoa? Sokeria? Kuinka monta palaa? Mustana ja kolme palaa,sanoi. Panin lusikan kuppiin ja sekoitin. Mies pystyi juomaan itse. Viereeni kipitti yleensä ympyrää veivaava rouvahenkilö rollaattorinsa kanssa.Nykäisi hihasta ja pyysi pissatusapua.Siihen minusta ei ollut.Enkä ole aivan varma,jos rouvalla olisi ollut tarvettakaan.Hän kiertää pöytää lukemattomat kerrat törmäten ihmisiin ja huonekaluihin.Hoitaja hakee hänet pois.Hän tulee uudestaan.Tulee myös huoneisiin ja pyrkii toisten vuoteisiin.Sängynvaltaaja.Tämän kaltaisessa sairaalassa näkee yhtä ja toista.Sitä puolta elämästä,joka on usein julkisuudelta piilossa.Minä olen pelkuri,enkä tahtoisi sitä nähdä.
Tänään ehkä viimeisen kerran tällähaavaa sairaalaan.En hae puolisoa huomenna.Otan vastaan,kun kuljettaja tuo.Rukoilen,että kaikki alkaa mennä hyvin.
Italialaistunut ystäväni lähettää aina hyvissä ajoin joulukortin.Tuli jo runsas viikko sitten.Jos pääsemme Naisten joulumessuille ensi viikolla,ostan kortteja sieltä.Samoin leivonnaiset kotiin.Jotainhan on oltava,vaikka minimoitunakin.Tai ei se pakko ole,varsinkaan,jos tämän vuoden joulu ei entisten kaltainen edes ole.Pessimismiä? Juuri sitä.
Puolison huoneessa sairaalassa on kolme muuta miestä.Eräs heistä sattuu olemaan usein kahvihuoneessa samaan aikaa kuin me.Minä en juo,mutta kannan puolisolle kahvin ja pullan.Eilen pyysi huonekaveri antamaan hänellekin.On pyörätuolissa yksijalkaisena ja kädet jonkun taudin runtelemat.Tietysti autoin.Tuleeko kahviin maitoa? Sokeria? Kuinka monta palaa? Mustana ja kolme palaa,sanoi. Panin lusikan kuppiin ja sekoitin. Mies pystyi juomaan itse. Viereeni kipitti yleensä ympyrää veivaava rouvahenkilö rollaattorinsa kanssa.Nykäisi hihasta ja pyysi pissatusapua.Siihen minusta ei ollut.Enkä ole aivan varma,jos rouvalla olisi ollut tarvettakaan.Hän kiertää pöytää lukemattomat kerrat törmäten ihmisiin ja huonekaluihin.Hoitaja hakee hänet pois.Hän tulee uudestaan.Tulee myös huoneisiin ja pyrkii toisten vuoteisiin.Sängynvaltaaja.Tämän kaltaisessa sairaalassa näkee yhtä ja toista.Sitä puolta elämästä,joka on usein julkisuudelta piilossa.Minä olen pelkuri,enkä tahtoisi sitä nähdä.
Tänään ehkä viimeisen kerran tällähaavaa sairaalaan.En hae puolisoa huomenna.Otan vastaan,kun kuljettaja tuo.Rukoilen,että kaikki alkaa mennä hyvin.
1. joulukuuta 2012
SÄÄN ARMOILLA
Sairaalaan meno eilen sujui taksissa hyvin.Vein puolison vaatteet maanantaita varten.Ratikat kulkivat miten mikin,pelasin siis varman päälle.Kotiin tulo taas ei onnistunut alkuunkaan.Yritin pyryssä ja tuulessa ratikkaa.Ihmisiä pysäkin täysi.Valotaulu kertoi nelosen tulevan lisäten koko ajan minuutteja.Osa odottajista lähti ja lopuksi minäkin.Etsiskelin tietysti tuloksetta vapaata taksia.Lumisade yltyi.
Kävelin Mannerheimintietä kaupungille päin kapeaa ihmisten tallaamaa polkua pitkin jalkakäytävällä tuulen käydessä luihin ja ytimiin asti.Ei ratikkaa,ei taksia.Töölön hallien luona sain bussin kiinni ajatellen,menee se minne tahansa,minä olen kyydissä säältä suojassa.Se meni Elielinaukiolle.Siitä kompuroin yhä vapaata pirssiautoa katseella etsien Stockmannin eteen.Nelonen tuli varttitunnin päästä ja minä siihen.Nordean pankin kohdalla Aleksilla ilmoitti kuljettaja ratikan kääntyvän Kauppatorille,koska Katajanokan mäessä Uspenskin katedraalin kohdalla oli rekka poikittain kiskojen päällä.Katselin toivottamana ulos pyryyn ja astuin muitten mukana ratikasta.
Kesäaikaan ei matka kotiin ole torilta pitkä.Olen sen lukemattomia kertoja taittanut pyörätuoliakin työntäen.Nyt se tuntui mahdottomalta.Tori lunta täynnä polviin asti ja jälleen kapea polku,jota pitkin nekin tarpoivat matkalaukkuineen,jotka mielivät Vikingin laivaan.Pakko oli lähteä liikkeelle.Aikaa olin kuluttanut jo yli tunnin verran Laaksosta Kauppatorille.Lumisadetta,tuulta,pimeää.Aloin palella,lumi tarrautunut takkiin ja baskeriin,silmät vuotivat vettä -vai olivatko kyyneliä? Näin kauempana Suomenlinnan lautan taistelevan aallokossa päästäkseen laituriin.Etenin polulla hitaasti,kulku oli raskasta.Teki mieli kellahtaa pehmeään hankeen ja jäädä odottamaan kesää.Hypotermiaankin menehtyminen tuntui mukavammalta kuin siinä pimeässä kahlaaminen kohti kotia,joka tuntui olevan valovuosien päässä jossain pimeyden keskellä.
Askel askeleelta etenin.Terminaalikin jäi lopulta taakseni.Kävelin kadulla,koska jalkakäytävillä ei ollut edes polkuja.Katu oli aurattu ja loput lumet tasoittanut lukemattomat autot.Kovin pitkästi ei eteensä nähnyt pyryn takia.Pelkäsin sitäkin,että mustassa takissani olen pimeydessä näkymätön ja saan auton puskurista kylkeeni.Katuvalojen valot häipyivät tuulen pyörittämään lumipöllyyn ulottumatta edes kadun pintaan asti.Autot väistivät minut kuitenkin kaukaa saatuaan yksinäisen kulkijan valokiilaansa.Ymmärrystä oli.Kuljin kuin unessa,ajattelematta mitään ja olin lopen uupunut.
Yhtäkkiä olin naapurikadulla,josta kujaa pitkin pääsi kotipihalle.Loppu kahlaaminen sujui onnen tunteen kantamana ja avasin ulko-oven koodilla.Olin lämpimässä portaassa ja pian hissin kuljettamana kotona.Katsoin kelloa.Aikaa suttaantunut yli kaksi tuntia.Riisuin päällysvaatteet ja saappaat,kaaduin sängylle ja olin maailman tyytyväisin nainen.Olin nukahtanut,koska ilta oli jo pitkällä herättyäni.Katselin pyryä ikkunasta ja lähetin sinne jonnekin kiitoksen,että olin selviytynyt kotiin.
Kävelin Mannerheimintietä kaupungille päin kapeaa ihmisten tallaamaa polkua pitkin jalkakäytävällä tuulen käydessä luihin ja ytimiin asti.Ei ratikkaa,ei taksia.Töölön hallien luona sain bussin kiinni ajatellen,menee se minne tahansa,minä olen kyydissä säältä suojassa.Se meni Elielinaukiolle.Siitä kompuroin yhä vapaata pirssiautoa katseella etsien Stockmannin eteen.Nelonen tuli varttitunnin päästä ja minä siihen.Nordean pankin kohdalla Aleksilla ilmoitti kuljettaja ratikan kääntyvän Kauppatorille,koska Katajanokan mäessä Uspenskin katedraalin kohdalla oli rekka poikittain kiskojen päällä.Katselin toivottamana ulos pyryyn ja astuin muitten mukana ratikasta.
Kesäaikaan ei matka kotiin ole torilta pitkä.Olen sen lukemattomia kertoja taittanut pyörätuoliakin työntäen.Nyt se tuntui mahdottomalta.Tori lunta täynnä polviin asti ja jälleen kapea polku,jota pitkin nekin tarpoivat matkalaukkuineen,jotka mielivät Vikingin laivaan.Pakko oli lähteä liikkeelle.Aikaa olin kuluttanut jo yli tunnin verran Laaksosta Kauppatorille.Lumisadetta,tuulta,pimeää.Aloin palella,lumi tarrautunut takkiin ja baskeriin,silmät vuotivat vettä -vai olivatko kyyneliä? Näin kauempana Suomenlinnan lautan taistelevan aallokossa päästäkseen laituriin.Etenin polulla hitaasti,kulku oli raskasta.Teki mieli kellahtaa pehmeään hankeen ja jäädä odottamaan kesää.Hypotermiaankin menehtyminen tuntui mukavammalta kuin siinä pimeässä kahlaaminen kohti kotia,joka tuntui olevan valovuosien päässä jossain pimeyden keskellä.
Askel askeleelta etenin.Terminaalikin jäi lopulta taakseni.Kävelin kadulla,koska jalkakäytävillä ei ollut edes polkuja.Katu oli aurattu ja loput lumet tasoittanut lukemattomat autot.Kovin pitkästi ei eteensä nähnyt pyryn takia.Pelkäsin sitäkin,että mustassa takissani olen pimeydessä näkymätön ja saan auton puskurista kylkeeni.Katuvalojen valot häipyivät tuulen pyörittämään lumipöllyyn ulottumatta edes kadun pintaan asti.Autot väistivät minut kuitenkin kaukaa saatuaan yksinäisen kulkijan valokiilaansa.Ymmärrystä oli.Kuljin kuin unessa,ajattelematta mitään ja olin lopen uupunut.
Yhtäkkiä olin naapurikadulla,josta kujaa pitkin pääsi kotipihalle.Loppu kahlaaminen sujui onnen tunteen kantamana ja avasin ulko-oven koodilla.Olin lämpimässä portaassa ja pian hissin kuljettamana kotona.Katsoin kelloa.Aikaa suttaantunut yli kaksi tuntia.Riisuin päällysvaatteet ja saappaat,kaaduin sängylle ja olin maailman tyytyväisin nainen.Olin nukahtanut,koska ilta oli jo pitkällä herättyäni.Katselin pyryä ikkunasta ja lähetin sinne jonnekin kiitoksen,että olin selviytynyt kotiin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)