Mikä helpotus! Minäkin olen joskus joutunut miettimään,miten sukunimi (ei omani) taipuu genetiivissä.Nyt avuksi on rientänyt Kotimaisten kielten tutkimuskeskus Kotus.Sukunimipalvelu netissä kertoo,niin oikein menee.Valtakunnansovittelija Esa Longankin on nyt taipuminen käyttämään Kotuksen suosittelemaa muotoa Longan,kun hän tahtoisi käyttää Lonkan.Etunimi Satu myös tuottaa vaikeuksia.Jotkut sanovat Satun,kun ehkä Kotus tässäkin suosittelee Sadun,kuten suomalaisen kielikorvakin kertoo.Asia kun menee Kotuksen mukaan niin kuin vastaava yleiskielen sana.
Valittelin tässä eräänä päivänä huoltoon huoneiston viileydestä.Samana päivänä tuli mies mittarin kanssa ja vakuutti kaiken olevan kuten olla pitääkin.Patterit lämpenevät kuulemma ulkoilman mukaan ja kun on nyt meneillään tavattoman lämmin syksy,niin patterit uinailevat vielä kesäterässään.Minä kerroin viis veisaavani näistä tiedoista,vaan kun palelen varsinkin iltaisin. Yöksihän ulkona viilenee.Eivätkö patterit ota tätä huomioon? Ovatko viiveellä,että kun herkeävät muutokseen,onkin aamu käsillä ja asteita yötä enemmän? Kuitenkin tänä aamuna olivat muutamat patterit enemmän haaleita kuin kylmiä.Liekö patistukseni auttanut,vai ottivatko patterit vaarin ulkoilman tilasta?
Stadin Slangista tulivat tilaamani cd-levyt.Toinen puheenjohtajamme Lasse Liemolan ja toinen Stadin mestat-nimeltään.Jälkimmäisessä samoja lauluja kuin muissakin stadinkielisissä levyissä.Eikö enää väänny lisää uusia stadiksi? Liemolasta en nuorempana oikein saanut otetta tai oikeammin hänen lauluistaan.Mutta nyt olen jo henkilökohtaisestikin jutellut hänen kanssaan ja mielelläni kuunnellut esityksiään livenä Helsinki-päivänä Espan lavalla.No,en tykännyt aikoinani Elvis Presleystäkään ja nyt suorastaan kuunnellessani nautin.Televisiossa nähtynäkin kaverin hytkytys on pientä verrattuna tämän ajan esiintyjien liikuntaan.Olenko kyllästynyt tämän päivän jumputtavaan musiikkiin ja huutamalla esitettyihin lauluihin,kaikkeen kimallukseen sun muuhun ylenpalttiseen rekvisiittaan esiintymislavalla? Vai olenko yksinkertaisesti sen ikäinen jo,että vaatimaton ja eleetön laulullisesti taitava esiintyminen viehättää? Taidan olla.
Siskonmakkarakeittoa riittää täksi päiväksi,jotta ruuanlaittoa ei ole.Onneksi olkoon minä! Ulos pitäisi kyllä vääntäytyä.Olemme olleet sisällä jo kolme päivää ja puoliso alkaa kalveta,kun iholle ei pääse auringonvaloa.Näkyy nyt paistavan,eikä tuule.Eilen oli piha täynnä räkättirastaita.Eivätkö ne muuta mihinkään? Mustarastaat tiedän vaikka talvehtivan.Niitä näkee ympäri vuoden.Joskus mietin,miten kummassa pienet linnut selviävät lumisista talvista,joita meille on viimevuosina siunaantunut? Mistä ihmeestä ne saavat pötyä rinnan alle? Eihän näiden lintutätienkään muruset riitä kaikille eivätkä kaikki löydä tietään tämmöisen mummelin luo.Pakkanen taatusti verottaa talvehtivia,se on selvä.Ovat ehkä alunalkaen huonokuntoisia tai vammaisia.Voimat eivät riitä ruuan etsintään.Rantaraitilla kesäaikaan näkee lintuja,joilla roikkuu toisesta jalasta narunpätkä tai peräti ohutta rautalankaa.Joku ontuu pahastikin,toinen vetää toista siipeä perässään ja pululta puuttuu varvas.Osalla näistä on huono ennuste elämään.Osa vammoista on ihmisen aiheuttamaa,mutta osa luonnon keino pitää lintumäärä kurissa.Ettei käy niin kuin Hitchcockin Linnuissa.
Että tämä sunnuntaipäivä menisi kaavailuni mukaan ulkoiluineen päivineen,on tästä ryhdistäydyttävä.Alettava panna puolisoa päiväkuntoon ja itseäni myös.Vaikka ei huvittaisikaan.Sanovat että "laiska ihminen on perkeleen päänalunen".
9. lokakuuta 2011
8. lokakuuta 2011
KUN STOCKMANN TULI HELSINKIIN
Eilen juttelin tavaratalo Stockmannin reiluudesta ja oikeudenmukaisuudesta.Tänään palaan ajassa taaksepäin sivuuttaen kuitenkin Stockmannin suvun kantaisä Frantz Stockmannin (1660-1744),mutta kertoen hänen sukulaisestaan Heinrich Franz Georg Stockmannista (1825-1906)).Tämä Stockmann on kaimansa Frantzin viidennessä polvessa oleva Stockmann.Hän syntyi isänsä talossa Ritzeraussa tammikuussa metsänhoitaja Joachim Franz Hermann Stockmannin kolmantena poikana.Hän asui ja eli kotitilallaan samoillen isänsä kanssa metsissä,joka antoi hänelle kimmokkeen kiinnostua luonnosta.
Kukaan ei oikein tiedä miten ja milloin Heinrich Franz Georg,Franziksi kutsuttu, päätti jättää metsänhoitajan ammatin edes sitä opiskelematta,vaikka jo neljässä polvessa isät olivat metsänhoitajan ammatille omistautuneet.Arvellaan hänen kiinnostuneen muusta käydessään sukulaistaan kauppias Oldenburgia tapaamassa Lybeckissä.Franzin isä vastusti poikansa haavetta ryhtyä Oldenburgin tapaan kauppiaaksi,mutta lopulta taipui ja pani poikansa Lybeckiin kauppiaanoppiin.
Näin viisitoista vuotiaasta Franzista tuli oppilas Franzin isän langon G.C.Müllerin "kauppiaskouluun" viiden vuoden ajaksi pääsiäisestä 1840 pääsiäiseen 1845 Lybeckin kaupungissa.Kun ruusuista ja ohdakkeista koottu oppiaika oli päättynyt meni Franz lybeckiläisen Maximilian Theodor Seidelin väri- ja rohdoskauppaan,joka oli myös välitys- ja huolintaliike. Franz oli 20v ja valmis kauppias. Müllerin sairastaessa hoiti Franz liikettä ollen siinä hyvin etevä ja aikaansaapa.
Kuusi vuotta vierähti Seidelin palveluksessa. Franz kartutti kaiken aikaa kauppiaantaitojaan ja tietojaan lisäten myös kielten opiskelun harrastuksiinsa.Franz olisi saanut myöhemmin työpaikan Amsterdamissa,mutta tämä hanke raukesi.Yhä nuorella Franzilla oli kuitenkin halu jättää taakseen Lybeckin kaupunki ja saada elämälleen uusia haasteita.Isän kuolema 1851 edesauttoi asiaa ja Franz lähti Hampuriin uuteen työpaikkaan toiminimi Greenin palvelukseen.Hampuri oli jo aivan toista kuin Lybeck.Elämän syke oli voimakasta ja kaupunkina Hampuri yksi maailmankaupan keskuksista.Työnsä puitteissa Franz sai matkustella Tanskassa ja muissakin Itämeren maakunnissa.
Franz oli aina haaveillut omasta liikkeestä,eikä toiveella ollut mahdollisuuksia toteutua Hampurissakaan.Hän suunnitteli muuttamista jopa Amerikkaan,mutta veljensä Heinrichin kehoituksesta jäi vielä toviksi Saksaan.Se oli oikea päätös,sillä Adolf Törngren Nuutajärven lasitehtaalta tarjosi Franzille työpaikkaa,jonka tämä vastaanotti 1852.Stockmann lähti Tukholman kautta Suomeen poiketen tosin Ahvenanmaalla.Lopulta Turkuun ja sieltä 11 peninkulman päähän Nuutajärvelle.Matka oli pitkä ja vaivalloinen siihen aikaan Hampurista Suomen Nuutajärvelle. Tammikuussa 1853 oli Stockmann perillä.
Kaikki oli outoa ja uutta Suomessa,koti-ikävä vaivasi ja Franz aikoi saatuaan rahaa tarpeeksi kokoon lähteä takaisin Saksaan perustamaan vihdoin oman liikkeensä.Hän sai Nuutajärvellä matkustella ja eräs työmatka toi hänet Helsinkiin.Jollain lailla Stockmann ihastui tähän kaupunkiin.Oliko se Engelin suunnitteleman keskustan syytä,Nikolainkirkon ylivertainen arvokkuus,pietarilaisten käyttämä kylpylä Kaivopuistossa vai mikä? Franz teki kuuliaisesti työtään Nuutajärvellä koti-ikävänkin laantuessa pienemmäksi.Huomasi kuitenkin Helsingin olevan mahdollinen paikka asua,asettua aloilleen,aloittaa siellä jotakin uutta.Hämäläinen autio maisema Nuutajärvellä ei kiehtonut tarpeeksi tulevaisuutta ajatellen.
Lasitehtaaseen tuli uusi työntekijä,seitsemän vuotta Franzia nuorempi saksalainen Carl Heitmann.Totta kai miehet ystävystyivät siitäkin huolimatta että Heitmann oli nimitetty tehtaan sulattomestariksi,joka tarkoitti myös teknillistä johtajaa.Vapaa-ajat kuluivat yhdessä ja neuvot ja tuki puolin ja toisin kummankin työssä olivat kultaakin arvokkaampia.
Franz oli tutustunut jo Saksassa ollessaan Dorothea Blockiin.Heidät vihittiin Oulussa 1855 ja heti sen jälkeen lähtivät hevoskyydilla kohti Nuutajärveä,jossa aherrus jatkui ja rakkaus kukoisti.Adolf Törngren suunnitteli lasimyymälän perustamista Helsinkiin.Vuonna 1858 lähti Stockmann haistelemaan myymälähuoneistotuulia.Lampan talo Pohjoisesplanadilla oli kauppapaikkana paras tarjolla olevista.Se vuokrattiin Törngrenin nimissä kolmeksi vuodeksi.Silloinen alue Senaatintorin ja nykyisen Kauppatorin liepeillä oli toki kaupungin keskustaa ja Viaporin laivat kuljettivat venäläistä varuskuntaväkeä antaen omaa väriään elämälle.
Saksassa Stockmannin pariskunta kävi sukuloimassa 1858 ja sieltä palattuaan Frans ja Dorothea muuttivat samana vuonna Helsinkiin. Tammikuussa seuraavana vuonna avasi uusi liike ovensa.Vaikka se oli vuokrattu Törngrenin nimissä luki liikkeen kyltissä "G.F.Stockmann".Nuutajärven lasia oli kaupan kuin muitakin tuotteita aina voipytyistä ja maitokehloista lähtien arkielämän hyödykkeitä, myöhemmin joulukuusen helmistä lasisiin leikkikaluihin asti.
Stockmann oli päättänyt tulla Suomen alamaiseksi ja vuonna 1860 hänestä tuli senaatin päätöksellä suomalainen ja hänen keisarillisen majesteettinsa alamainen.Uskollisuuden ja kuuliaisuuden vala vannottiin 1861 tammikuussa.Tätä edellytti kuulusteluja mm. taloudellisesta tilasta ym.Kuulustelu oli perusteellinen.Stockmannin perhe karttui lukuisalla lapsijoukolla.Koti oli Lampan talon yläkerrassa,jota Dorothea-rouva johti lämmöllä ja taidolla.Stockmannin yksi apulaisista oli Karl Herman Renlund,josta helsinkiläiset saivat kuulla myöhemminkin.
Franzin oli saatava lisää liiketilaa ja sitä tuli Senaatintorin varrelta,josta tehtiin kaupat 1879 ja joka rakennus on meidän päivinämme turistienkin tuntema Kiseleffin talo.Stockmann ollen jo viisissäkymmenissä muutti 1880 lapsineen tämän kauppaliikkeen toisessa kerroksessa olevaan huoneistoon Aleksanterinkadun varrella.Alakerta oli pelkkää liiketilaa suurin näyteikkunoin.Kaupunkilaiset alkoivat kutsua taloa "Stockmannin kulmaksi". Franz oli arvostettu kauppias,varakas ja kaupungin suurimpia veronmaksajia.Muutettuaan Aleksanterinkadulle myönnettiin Stockmannille kauppaneuvoksen arvo,jota kunnianosoitusta ei Dorothea enää ollut näkemässä.Hän oli kuollut jo 1879 ennen muuttoa Senaatintorin kupeeseen.
Franz oli jo iäkäs,liikevaihto kasvanut ja kauppaneuvos levittänyt ahkerat kätensä ja liikemiestaitonsa eritahoille kaupungissa laajentaen toimintaansa.Juurikaan mitään ei ollut sellaista,mitä ei Stockmannilta saanut.Kaikkea ihmisen tarvitsemaa oli kaupan.Franz vietti talviaan Saksassa poikien Karlin ja Fransin hoitaessa yritystä Helsingissä.Franzia askarrutti tapahtumat hänen kuolemansa jälkeen ja hän suunnitteli Stockmannin muuttamista perheyhtiöksi.Vuonna 1902 tämä tapahtui.Franz merkitsi itselleen osakkeita,samoin pojat Karl ja Frans.
Franz Stockmann kuoli Saksassa 1906 ja Karl Stockmann toi isänsä tuhkan Suomeen,jonne G.F.Stockmann niin toiveikkaana oli 28-vuotiaana matkustanut uuteen elämäänsä viettäen täällä onnellisia ja tuottoisia vuosia.Hän oli kuollessaan 81v.
Näin päättyi Franzin elämä.Stockmann laajeni poikien liikemiestaidolla,takaiskujakin tuli,oli maailmansota ja vapaussota,inflaatio,pula-aika,rikollisuutta mutta myös toivoa,joka poikien hyvällä liikemiestaidolla kasvoi ja lopulta kulminoitui Argoksen taloon Aleksanterinkadun ja Mannerheimintien kulmaan olevalla tontilla vuonna 1930,jossa se vieläkin on laajempana ja suurempana tavaratalona.Franz Stockmannin poika Frans kuoli 1920 näkemättä uutta tavarataloa ja 1865 syntynyt Karl-veli menehtyi myöhemmin vasta 1938,kun uusi Stockmann oli jo valmistunut.
Tahdoin tämän tavaratalo Stockmannin alun kertoa,vaikka pitkästi sitä tuli.Lukekaa pätkittäin.Näin minua neuvoo aina italialainen ystäväni tekemään saadessani hänen viisitoistasivuisen kirjeensä.Nyt menen laittamaan siskonmakkarakeittoa.Makkarat on ostettu Stockmannilta 152 vuotta myöhemmin,kun erään kauppaliikkeen oven yläpuolelle Esplanadilla ilmestyi kyltti: G.F.Stockmann.
Kukaan ei oikein tiedä miten ja milloin Heinrich Franz Georg,Franziksi kutsuttu, päätti jättää metsänhoitajan ammatin edes sitä opiskelematta,vaikka jo neljässä polvessa isät olivat metsänhoitajan ammatille omistautuneet.Arvellaan hänen kiinnostuneen muusta käydessään sukulaistaan kauppias Oldenburgia tapaamassa Lybeckissä.Franzin isä vastusti poikansa haavetta ryhtyä Oldenburgin tapaan kauppiaaksi,mutta lopulta taipui ja pani poikansa Lybeckiin kauppiaanoppiin.
Näin viisitoista vuotiaasta Franzista tuli oppilas Franzin isän langon G.C.Müllerin "kauppiaskouluun" viiden vuoden ajaksi pääsiäisestä 1840 pääsiäiseen 1845 Lybeckin kaupungissa.Kun ruusuista ja ohdakkeista koottu oppiaika oli päättynyt meni Franz lybeckiläisen Maximilian Theodor Seidelin väri- ja rohdoskauppaan,joka oli myös välitys- ja huolintaliike. Franz oli 20v ja valmis kauppias. Müllerin sairastaessa hoiti Franz liikettä ollen siinä hyvin etevä ja aikaansaapa.
Kuusi vuotta vierähti Seidelin palveluksessa. Franz kartutti kaiken aikaa kauppiaantaitojaan ja tietojaan lisäten myös kielten opiskelun harrastuksiinsa.Franz olisi saanut myöhemmin työpaikan Amsterdamissa,mutta tämä hanke raukesi.Yhä nuorella Franzilla oli kuitenkin halu jättää taakseen Lybeckin kaupunki ja saada elämälleen uusia haasteita.Isän kuolema 1851 edesauttoi asiaa ja Franz lähti Hampuriin uuteen työpaikkaan toiminimi Greenin palvelukseen.Hampuri oli jo aivan toista kuin Lybeck.Elämän syke oli voimakasta ja kaupunkina Hampuri yksi maailmankaupan keskuksista.Työnsä puitteissa Franz sai matkustella Tanskassa ja muissakin Itämeren maakunnissa.
Franz oli aina haaveillut omasta liikkeestä,eikä toiveella ollut mahdollisuuksia toteutua Hampurissakaan.Hän suunnitteli muuttamista jopa Amerikkaan,mutta veljensä Heinrichin kehoituksesta jäi vielä toviksi Saksaan.Se oli oikea päätös,sillä Adolf Törngren Nuutajärven lasitehtaalta tarjosi Franzille työpaikkaa,jonka tämä vastaanotti 1852.Stockmann lähti Tukholman kautta Suomeen poiketen tosin Ahvenanmaalla.Lopulta Turkuun ja sieltä 11 peninkulman päähän Nuutajärvelle.Matka oli pitkä ja vaivalloinen siihen aikaan Hampurista Suomen Nuutajärvelle. Tammikuussa 1853 oli Stockmann perillä.
Kaikki oli outoa ja uutta Suomessa,koti-ikävä vaivasi ja Franz aikoi saatuaan rahaa tarpeeksi kokoon lähteä takaisin Saksaan perustamaan vihdoin oman liikkeensä.Hän sai Nuutajärvellä matkustella ja eräs työmatka toi hänet Helsinkiin.Jollain lailla Stockmann ihastui tähän kaupunkiin.Oliko se Engelin suunnitteleman keskustan syytä,Nikolainkirkon ylivertainen arvokkuus,pietarilaisten käyttämä kylpylä Kaivopuistossa vai mikä? Franz teki kuuliaisesti työtään Nuutajärvellä koti-ikävänkin laantuessa pienemmäksi.Huomasi kuitenkin Helsingin olevan mahdollinen paikka asua,asettua aloilleen,aloittaa siellä jotakin uutta.Hämäläinen autio maisema Nuutajärvellä ei kiehtonut tarpeeksi tulevaisuutta ajatellen.
Lasitehtaaseen tuli uusi työntekijä,seitsemän vuotta Franzia nuorempi saksalainen Carl Heitmann.Totta kai miehet ystävystyivät siitäkin huolimatta että Heitmann oli nimitetty tehtaan sulattomestariksi,joka tarkoitti myös teknillistä johtajaa.Vapaa-ajat kuluivat yhdessä ja neuvot ja tuki puolin ja toisin kummankin työssä olivat kultaakin arvokkaampia.
Franz oli tutustunut jo Saksassa ollessaan Dorothea Blockiin.Heidät vihittiin Oulussa 1855 ja heti sen jälkeen lähtivät hevoskyydilla kohti Nuutajärveä,jossa aherrus jatkui ja rakkaus kukoisti.Adolf Törngren suunnitteli lasimyymälän perustamista Helsinkiin.Vuonna 1858 lähti Stockmann haistelemaan myymälähuoneistotuulia.Lampan talo Pohjoisesplanadilla oli kauppapaikkana paras tarjolla olevista.Se vuokrattiin Törngrenin nimissä kolmeksi vuodeksi.Silloinen alue Senaatintorin ja nykyisen Kauppatorin liepeillä oli toki kaupungin keskustaa ja Viaporin laivat kuljettivat venäläistä varuskuntaväkeä antaen omaa väriään elämälle.
Saksassa Stockmannin pariskunta kävi sukuloimassa 1858 ja sieltä palattuaan Frans ja Dorothea muuttivat samana vuonna Helsinkiin. Tammikuussa seuraavana vuonna avasi uusi liike ovensa.Vaikka se oli vuokrattu Törngrenin nimissä luki liikkeen kyltissä "G.F.Stockmann".Nuutajärven lasia oli kaupan kuin muitakin tuotteita aina voipytyistä ja maitokehloista lähtien arkielämän hyödykkeitä, myöhemmin joulukuusen helmistä lasisiin leikkikaluihin asti.
Stockmann oli päättänyt tulla Suomen alamaiseksi ja vuonna 1860 hänestä tuli senaatin päätöksellä suomalainen ja hänen keisarillisen majesteettinsa alamainen.Uskollisuuden ja kuuliaisuuden vala vannottiin 1861 tammikuussa.Tätä edellytti kuulusteluja mm. taloudellisesta tilasta ym.Kuulustelu oli perusteellinen.Stockmannin perhe karttui lukuisalla lapsijoukolla.Koti oli Lampan talon yläkerrassa,jota Dorothea-rouva johti lämmöllä ja taidolla.Stockmannin yksi apulaisista oli Karl Herman Renlund,josta helsinkiläiset saivat kuulla myöhemminkin.
Franzin oli saatava lisää liiketilaa ja sitä tuli Senaatintorin varrelta,josta tehtiin kaupat 1879 ja joka rakennus on meidän päivinämme turistienkin tuntema Kiseleffin talo.Stockmann ollen jo viisissäkymmenissä muutti 1880 lapsineen tämän kauppaliikkeen toisessa kerroksessa olevaan huoneistoon Aleksanterinkadun varrella.Alakerta oli pelkkää liiketilaa suurin näyteikkunoin.Kaupunkilaiset alkoivat kutsua taloa "Stockmannin kulmaksi". Franz oli arvostettu kauppias,varakas ja kaupungin suurimpia veronmaksajia.Muutettuaan Aleksanterinkadulle myönnettiin Stockmannille kauppaneuvoksen arvo,jota kunnianosoitusta ei Dorothea enää ollut näkemässä.Hän oli kuollut jo 1879 ennen muuttoa Senaatintorin kupeeseen.
Franz oli jo iäkäs,liikevaihto kasvanut ja kauppaneuvos levittänyt ahkerat kätensä ja liikemiestaitonsa eritahoille kaupungissa laajentaen toimintaansa.Juurikaan mitään ei ollut sellaista,mitä ei Stockmannilta saanut.Kaikkea ihmisen tarvitsemaa oli kaupan.Franz vietti talviaan Saksassa poikien Karlin ja Fransin hoitaessa yritystä Helsingissä.Franzia askarrutti tapahtumat hänen kuolemansa jälkeen ja hän suunnitteli Stockmannin muuttamista perheyhtiöksi.Vuonna 1902 tämä tapahtui.Franz merkitsi itselleen osakkeita,samoin pojat Karl ja Frans.
Franz Stockmann kuoli Saksassa 1906 ja Karl Stockmann toi isänsä tuhkan Suomeen,jonne G.F.Stockmann niin toiveikkaana oli 28-vuotiaana matkustanut uuteen elämäänsä viettäen täällä onnellisia ja tuottoisia vuosia.Hän oli kuollessaan 81v.
Näin päättyi Franzin elämä.Stockmann laajeni poikien liikemiestaidolla,takaiskujakin tuli,oli maailmansota ja vapaussota,inflaatio,pula-aika,rikollisuutta mutta myös toivoa,joka poikien hyvällä liikemiestaidolla kasvoi ja lopulta kulminoitui Argoksen taloon Aleksanterinkadun ja Mannerheimintien kulmaan olevalla tontilla vuonna 1930,jossa se vieläkin on laajempana ja suurempana tavaratalona.Franz Stockmannin poika Frans kuoli 1920 näkemättä uutta tavarataloa ja 1865 syntynyt Karl-veli menehtyi myöhemmin vasta 1938,kun uusi Stockmann oli jo valmistunut.
Tahdoin tämän tavaratalo Stockmannin alun kertoa,vaikka pitkästi sitä tuli.Lukekaa pätkittäin.Näin minua neuvoo aina italialainen ystäväni tekemään saadessani hänen viisitoistasivuisen kirjeensä.Nyt menen laittamaan siskonmakkarakeittoa.Makkarat on ostettu Stockmannilta 152 vuotta myöhemmin,kun erään kauppaliikkeen oven yläpuolelle Esplanadilla ilmestyi kyltti: G.F.Stockmann.
7. lokakuuta 2011
PERJANTAIHUOMENENA
Tuuli tuli pihaan kuten luvattiinkin.Mutta sateen jätti jälkeensä.No,syksyyn nyt tämmöiset säät kuuluvat ja olisi luonnotonta,jos rämpisimme yhä kesäilmoissa.Lapsuuteni syksyt olivat aina märkiä ja koleita.
Ruotsiin meni kirjallisuuden Nobel-palkinto runoilija Tomas Tranströmerille.Tuntuivat tietäväiset riemuitsevan palkinnon oikeasta osoitteesta.Minun on kyllä häpeäkseni tunnustettava,että Tranströmerin tuotanto on aivan uppo-outoa.Runokirjoja en juurikaan osta.Kotona on entuudestaan hyllyssä,mutta ne ovat ajalta ennen Tranströmeriä kaikkityyni.Dessu pani näytteeksi omaan blogiinsa yhden Tomas Tranströmerin runon.Kaunis.Onneksi minulle että pani.
Hulluilla päivillä eilen tuuraajapäivänä,vaikka en mitään alennettua ostanutkaan.Normaalihintaisen baskerin ostin (jo toinen).Toin kotiin ja vasta täällä huomasin myyjän jättäneen siihen varashälyttimen.Mitähän varten Espan puoleisella ovella ei soinut,vaikka marssin ulos hälytin mukana? Oli muuten soinut siinä taksia odotellessani useammankin kerran ja hälytyksen aiheuttanut asiakas kiikutettiin uteliaiden silmien edestä jatkotoimenpiteisiin.Saattaa olla niissäkin syynä kiireapulaisen huolimattomuus.Meillä on joskus pyörätuoli saanut aikaan väärän hälytyksen.Jokin metalliosa kirvoittaa varasvahdit toimimaan.Se on kuitenkin vissijuttu,että joillakin on tapana viedä tavaraa maksamatta valppaidenkin myymäläetsivien silmien edestä.Hävikki on vuoden mittaan valtava,jonka me rehelliset joudumme tavalla tai toisella myymälöille korvaamaan.Baskerin ylimääräisestä osasta soitin Stockmannille.Ensi viikolla puolison kanssa mennään otattamaan hälytin pois.Kotikonstein sitä ei saa.Mitenkähän varkaat sen tempun taitavat? Stockmannilta luvattiin minulle hyvitystä.Saan postissa lahjakortin.Se ei olisi ollut välttämätöntä, kun Stockmann on vielä antanut tulosvaroituksenkin.No,minä kiitin kauniisti,vaikka asia olisi hyvinkin kuitattu pelkällä pahoittelulla tai vitosen kahvilapulla.Stockmann on aina ollut reilu näissä asioissa.Siellä ei milloinkaan ole nikoteltu,vaan aina virheet korjattu ja korvattu.
Istahdin taas eilen toviksi Stockmannin First Loungen ylelliseen ympäristöön.Tilasin espresson,joka tuotiin suklaakonvehdin myötä luokseni kohteliaan hymyn karehtiessa tuojan huulilla.Lisäkseni lepohuoneessa oli muutama rouvashenkilö,jotka puhuivat puhelimessa hillityllä äänellä.Lattekahvi näyttää olevan muodikasta.Selasin Iltasanomia ja niin sain tietää Timo T.A. Mikkosen sairastuneen aivoinfarktiin.Niin ikään Iltasanomat kertoi vastikään edesmenneen Teija Sopasen puolison Lauri Väärän itkeneen suruaan.On suunnaton ikävä ja yksinjääminen pelottaa.Suljin lehden,kun näytti olevan murhetta täynnä.Soitin puolison haavahoitajalle kuten sovittu oli ja annoin makuuhaavaraportin.Ensi viikolla uusi soitto.Nautin espresson loppuun ja söin konvehdin.Panin First-käteni merkkivaloon "sesam aukene" ja kas,leveä lasinen ovi liukui sivuun.Jatkoin matkaa alas Herkkuun levännein mielin varashälytin kiinteästi baskerissani kiinni.
Olen saanut uuden lukijan blogilleni.Mikä ilo ja riemu! Onnen tyttö olen. Nyt heitä on viisi.Ilmoitin heti tämän asian puolisolle.Kerron hänelle kaikenlaista,vaikka ei välttämättä aina ymmärtäisikään.Juttelen kyllä silloin tällöin itseksenikin,mutta itsellehän tätä ei olisi kannattanut kertoa,kun itse jo tiesin.Keskiviikkona oli Majlis-naapuri pizzalla ja viinillä.Toi ihastuttavan kukkakimpun.Kyseli puolison sairaudesta.Ei ollut tiennyt.Luuli vain motoriikan pettäneen ja siksi käyttää pyörätuolia. Kerroin omaishoitajan elämästäni haikailematta sen kummempaa sympatiaa.Vakuutin kaiken olevan hyvin olosuhteisiin nähden.Huonomminkin kun voisi olla.
Ruotsiin meni kirjallisuuden Nobel-palkinto runoilija Tomas Tranströmerille.Tuntuivat tietäväiset riemuitsevan palkinnon oikeasta osoitteesta.Minun on kyllä häpeäkseni tunnustettava,että Tranströmerin tuotanto on aivan uppo-outoa.Runokirjoja en juurikaan osta.Kotona on entuudestaan hyllyssä,mutta ne ovat ajalta ennen Tranströmeriä kaikkityyni.Dessu pani näytteeksi omaan blogiinsa yhden Tomas Tranströmerin runon.Kaunis.Onneksi minulle että pani.
Hulluilla päivillä eilen tuuraajapäivänä,vaikka en mitään alennettua ostanutkaan.Normaalihintaisen baskerin ostin (jo toinen).Toin kotiin ja vasta täällä huomasin myyjän jättäneen siihen varashälyttimen.Mitähän varten Espan puoleisella ovella ei soinut,vaikka marssin ulos hälytin mukana? Oli muuten soinut siinä taksia odotellessani useammankin kerran ja hälytyksen aiheuttanut asiakas kiikutettiin uteliaiden silmien edestä jatkotoimenpiteisiin.Saattaa olla niissäkin syynä kiireapulaisen huolimattomuus.Meillä on joskus pyörätuoli saanut aikaan väärän hälytyksen.Jokin metalliosa kirvoittaa varasvahdit toimimaan.Se on kuitenkin vissijuttu,että joillakin on tapana viedä tavaraa maksamatta valppaidenkin myymäläetsivien silmien edestä.Hävikki on vuoden mittaan valtava,jonka me rehelliset joudumme tavalla tai toisella myymälöille korvaamaan.Baskerin ylimääräisestä osasta soitin Stockmannille.Ensi viikolla puolison kanssa mennään otattamaan hälytin pois.Kotikonstein sitä ei saa.Mitenkähän varkaat sen tempun taitavat? Stockmannilta luvattiin minulle hyvitystä.Saan postissa lahjakortin.Se ei olisi ollut välttämätöntä, kun Stockmann on vielä antanut tulosvaroituksenkin.No,minä kiitin kauniisti,vaikka asia olisi hyvinkin kuitattu pelkällä pahoittelulla tai vitosen kahvilapulla.Stockmann on aina ollut reilu näissä asioissa.Siellä ei milloinkaan ole nikoteltu,vaan aina virheet korjattu ja korvattu.
Istahdin taas eilen toviksi Stockmannin First Loungen ylelliseen ympäristöön.Tilasin espresson,joka tuotiin suklaakonvehdin myötä luokseni kohteliaan hymyn karehtiessa tuojan huulilla.Lisäkseni lepohuoneessa oli muutama rouvashenkilö,jotka puhuivat puhelimessa hillityllä äänellä.Lattekahvi näyttää olevan muodikasta.Selasin Iltasanomia ja niin sain tietää Timo T.A. Mikkosen sairastuneen aivoinfarktiin.Niin ikään Iltasanomat kertoi vastikään edesmenneen Teija Sopasen puolison Lauri Väärän itkeneen suruaan.On suunnaton ikävä ja yksinjääminen pelottaa.Suljin lehden,kun näytti olevan murhetta täynnä.Soitin puolison haavahoitajalle kuten sovittu oli ja annoin makuuhaavaraportin.Ensi viikolla uusi soitto.Nautin espresson loppuun ja söin konvehdin.Panin First-käteni merkkivaloon "sesam aukene" ja kas,leveä lasinen ovi liukui sivuun.Jatkoin matkaa alas Herkkuun levännein mielin varashälytin kiinteästi baskerissani kiinni.
Olen saanut uuden lukijan blogilleni.Mikä ilo ja riemu! Onnen tyttö olen. Nyt heitä on viisi.Ilmoitin heti tämän asian puolisolle.Kerron hänelle kaikenlaista,vaikka ei välttämättä aina ymmärtäisikään.Juttelen kyllä silloin tällöin itseksenikin,mutta itsellehän tätä ei olisi kannattanut kertoa,kun itse jo tiesin.Keskiviikkona oli Majlis-naapuri pizzalla ja viinillä.Toi ihastuttavan kukkakimpun.Kyseli puolison sairaudesta.Ei ollut tiennyt.Luuli vain motoriikan pettäneen ja siksi käyttää pyörätuolia. Kerroin omaishoitajan elämästäni haikailematta sen kummempaa sympatiaa.Vakuutin kaiken olevan hyvin olosuhteisiin nähden.Huonomminkin kun voisi olla.
5. lokakuuta 2011
NISKAVUORESTA TUNNEVÄRINÄÄ
Nykysuomen sanakirjassa paatos-sanasta on synonyymejä seuraavaan tapaan: intomieli,korkealentoisuus,mahtipontisuus,pateettisuus ja vielä puhuttaessa "voimakas tunneväritys". Näitä kaikkia oli eileniltaisessa Niskavuoressa Teemalla.No,kovin hyvää arvostelua ei ohjelmalehtinen antanut Matti Kassilan versiosta,mutta minuun kolahtaa jokaikinen Niskavuori kaikkine paatoksineen päivineen.Elokuvaa katsellessani tämmöinen kaupunkilaisnainenkin tuntee kämmenellään tämän maan mullan lämmön ja sieraimissaan rukiisen leivän tuoksun.Mennyt 1930-luvun aika ison talon piikoineen ja renkeineen,elämän tuoksuineen ja lainehtivine viljapeltoineen Hella Wuolijoen tapaan täytti eilen sydämeni ja olohuoneeni.Rauni Luoman vahva ja lämminhenkinen vanha emäntä Loviisa johti viisaudella ja ymmärryksellä valtakuntaansa Hämeen hedelmällisillä mailla.Elokuvan jälkeen oli hyvä mennä nukkumaan yhä pieni kyynel kimaltaen silmänurkassa.
Aurinko paistaa jo kellastuneiden koivun lehtien lomasta.Kohtapuoliin ilmestyy vastapäinen talo näkyviin,kun se on ollut lehvästön peitossa koko kesän ajan.Pihatiet peittyneet maahan pudonneisiin lehtiin.Litistynyt jalkapallo on heitetty lasten hiekkalaatikkoon.Hiekkalapiot ja ämpärit korjattu pois.Liukumäki on tyhjä,eikä lasten ääniä kuulu.Kaikki ikään kuin valmistumassa talven tuloon.Ostin eilen kauniin kallakimpun maljakkoon.Stockmann valmiusasemissa keltaisen aaveen tuloa varten.Hullut päivät.Asiakkaita vähän.Kaikki odottelevalla kannalla tänään alkavaa ryntäystä varten.Toivotin tutulle kassarouvalle Herkussa työn iloa.Hän huokasi hymyillen.
Lueskelin Jussi Halla-ahon blogia eräänä päivänä.Hän kertoo vaasalaisesta rasismista.Erään sikäläisen talon pihalle oli nuorisojoukko ilmestynyt metelöimään ja hillumaan.Talon asukas,mieshenkilö,oli pyytänyt joukkiota siirtymään muualle,että lapset voivat nukkua,myöhäinen ilta kun oli.Mies sai huutoryöpyn rasismista vastaansa,koiransa tappouhkauksen ja myöhemmin ilmakiväärillä rintaansa.Joutui sairaalaan.Onko nyt meillä todellakin näin,että kaikki vastakkaiset mielipiteet luetaan vihapuheiksi ja rasistisiksi? Eikö enää saa julkituoda ajatuksiaan,jos ne eivät ole myötäileviä? Älytöntä. Ei ihme,että remonttireiskakin kivahti minulle valitellessani hiontapölyn määrää rappukäytävässä "oleksä rasisti?" Miksi ihmeessä me emme ymmärrä sanojen merkitystä? Ja miksi me koemme vihapuheiksi kaiken,jos emme ole samaa mieltä? Alkaa mennä jo liiallisuuksiin.Tähän pitäisi puuttua,ennen kuin menetetään henkiä sitä varten kun olemme eri mieltä.Mielipiteitä saa ja niitä pitää olla.Ovat sitten myönteisiä tai kielteisiä.Minä sanon vastaan,jos jokin asia niin vaatii.Milloinkahan ja miten minut vaiennetaan? Uskaltaako sitä enää mennä pikkutunneilla pyytämään naapuria hiljentämään musiikkia? Olenko vihanlietsoja?
Nyt olen kovasti samaa mieltä itseni kanssa että on alettava pölyimuroiminen.Ei auta itku markkinoilla.Majlis tulee illalla ja huomenna on tuuraajapäivä.Pölykissat huitelevat nurkissa.Niistä on päästävä eroon.Ei kun hommiin!
Aurinko paistaa jo kellastuneiden koivun lehtien lomasta.Kohtapuoliin ilmestyy vastapäinen talo näkyviin,kun se on ollut lehvästön peitossa koko kesän ajan.Pihatiet peittyneet maahan pudonneisiin lehtiin.Litistynyt jalkapallo on heitetty lasten hiekkalaatikkoon.Hiekkalapiot ja ämpärit korjattu pois.Liukumäki on tyhjä,eikä lasten ääniä kuulu.Kaikki ikään kuin valmistumassa talven tuloon.Ostin eilen kauniin kallakimpun maljakkoon.Stockmann valmiusasemissa keltaisen aaveen tuloa varten.Hullut päivät.Asiakkaita vähän.Kaikki odottelevalla kannalla tänään alkavaa ryntäystä varten.Toivotin tutulle kassarouvalle Herkussa työn iloa.Hän huokasi hymyillen.
Lueskelin Jussi Halla-ahon blogia eräänä päivänä.Hän kertoo vaasalaisesta rasismista.Erään sikäläisen talon pihalle oli nuorisojoukko ilmestynyt metelöimään ja hillumaan.Talon asukas,mieshenkilö,oli pyytänyt joukkiota siirtymään muualle,että lapset voivat nukkua,myöhäinen ilta kun oli.Mies sai huutoryöpyn rasismista vastaansa,koiransa tappouhkauksen ja myöhemmin ilmakiväärillä rintaansa.Joutui sairaalaan.Onko nyt meillä todellakin näin,että kaikki vastakkaiset mielipiteet luetaan vihapuheiksi ja rasistisiksi? Eikö enää saa julkituoda ajatuksiaan,jos ne eivät ole myötäileviä? Älytöntä. Ei ihme,että remonttireiskakin kivahti minulle valitellessani hiontapölyn määrää rappukäytävässä "oleksä rasisti?" Miksi ihmeessä me emme ymmärrä sanojen merkitystä? Ja miksi me koemme vihapuheiksi kaiken,jos emme ole samaa mieltä? Alkaa mennä jo liiallisuuksiin.Tähän pitäisi puuttua,ennen kuin menetetään henkiä sitä varten kun olemme eri mieltä.Mielipiteitä saa ja niitä pitää olla.Ovat sitten myönteisiä tai kielteisiä.Minä sanon vastaan,jos jokin asia niin vaatii.Milloinkahan ja miten minut vaiennetaan? Uskaltaako sitä enää mennä pikkutunneilla pyytämään naapuria hiljentämään musiikkia? Olenko vihanlietsoja?
Nyt olen kovasti samaa mieltä itseni kanssa että on alettava pölyimuroiminen.Ei auta itku markkinoilla.Majlis tulee illalla ja huomenna on tuuraajapäivä.Pölykissat huitelevat nurkissa.Niistä on päästävä eroon.Ei kun hommiin!
3. lokakuuta 2011
SADEPÄIVÄNÄ LOKAKUUSSA
Puoliso taas levoton viime yönä.Etsi parikin kertaa jotain "tammen palasta".Ei selvinnyt mihin tarkoitukseen.Tammi on kovaa puuta,että tuskin vuolemista varten.Joskus aamuviideltä lopulta nukahti,mutta arvatkaas,nukahdinko minä.En tietenkään.Tässä nyt istun ja skrivaan muutaman sanan ennen kuin alan panna tippumaan aamukahvin ja leivät paahtumaan.Tänään ei lorvailla.Aikomuksena on mennä silakkamarkkinoille ja Vanhaan kauppahalliin.
Tämä viikko onkin enemmän kiirettä kuin tavanomaista eloa.Huomenna haavahoitajan luo ja sieltä Stockmannille.Keskiviikkona tulee Majlis,naapuri.Samppanjaa tervetuloksi ja sitten tilaan pizzoja,punaviiniä on ja tämän jälkeen jutustelua.Majlis muuttaa perheineen toiseen rappuun samassa talossa,kun tahtoo kuulemma katsella kahvia juodessaan merta,joka sitten urkenee olohuoneen ikkunoista.Tämä on ällän muotoinen talo ja siitä ällän sakarasta näkee ulapat.Meillekin näkyi alussa sakaran ja naapuritalon välistä,mutta sitten koivut tuuheutuivat niin,että näkyy vain oksistoa.Torstaina tulee tuuraaja ja minä Stockmannille,jossa on silloin alkanut Hullut päivät.En mene niiden takia vaan puhtaasti tuuraajapäivän takia.Inhoan tungosta,mutta näyttää hauskalta,kun kaupunki täyttyy haamuaiheisista keltaisista muovikasseista ihmisten kanniskelemina.
Eilen paneuduin niin tarkasti television Poirotiin,että unohdin vallan tanssit tähtien kanssa.Loppuliitoihin ehdin mukaan.Pitää viikon päästä ryhdistäytyä,sillä muistan vuoden takaa ohjelman olevan ihan kivan,kuka tanssimisesta pitää.Minä olen pitänyt.Kovastikin.No,ei se eilinen Poirot huono valinta ollut.Tunnin verran ennen belgialaissalapoliisin tutkimuksia matkasin sukelluslaivalla merten syvyyksissä Jules Vernen tapaan.Tämän lajin klassikko ei kuitenkaan tyttöjä ehkä niinkään kiinnosta ja minä kun olen ollut tyttö ja lasken kuuluvani joukkoon vieläkin,käänsin Hercule Poirotiin,joka viehätti enemmän kuin James Mason kapteeni Nemona kummallisessa vempeleessään kalojen valtakunnassa.Jules Verneä,vaikka tyttö olenkin,olen lukenut ja tämän elokuvankin nähnyt aiemmin.No,ei se Poirotkaan ollut ennennäkemätön.Muistin siinä vaiheessa nähneeni aikaisemmin,kun naisen laukusta otettiin esille kello,jossa luki Rosemary.
Taidankin nyt mennä tiputushommiin ja tästä päivä alkakoon.Ehkä kerron markkinakuulumiset myöhemmin.
Nyt sitten terveisiä sateiselta Kauppatorilta.Kato oli käynyt sään takia kalamarkkinoilla.Myyjät meidät nähdessään huutelivat myyntipuheitaan jokaisesta kojusta.Etsin aavan meren antia eli että olisi saaliskalat jostain kauempaa kuin kotivesiltä.Kotka oli eksoottisiin paikka.Ostin siitä.Myyjä kyllä vakuutti kalojen olevan kauempaa ulapalta pyydettyjä,mutta kuka sitä tietää.Viime vuonnahan virolaiset myyjät petkuttivat markkinakansaa lätkäisemällä oman etikettinsä kaupan kalapurkkien etikettien päälle.Sillä lailla,naapurikansa!Menee usko asiakkailta,vaikka kuinka vannotaan kalajalosteiden olevan ehtaa ja aitoa tavaraa.
Hiukan kyllä hävisi markkinahumutunnelma,kun saimme katselle toria sadekaapujen huppujen alta veden lotistessa jaloissa ja pyörätuolin renkaissa.Setelirahakin ehti kastua ennen kuin se oli myyjän kädessä.Hyvä perunakauppiaani valitteli bisnesten menetystä ja purnasi siitä,että vakituiset torikauppiaat eivät saa tulla koskaan silakkamarkkinoiden avajaispäivänä myymään.Mitähän varten? Eihän peruna-ja juureskauppias vie kalakauppiaalta tienistejä.Eikä varsinaiset kalakauppiaatkaan,kun pysyttelevät lestissään.Tilaakin torilla olisi kaikille.Ehdotin reklamaation lähettämistä! Sanoi olleen jo harkinnassa.Menimme lopulta Esteriä pakoon Vanhaan kauppahalliin ja siitä onkin seuraava asia.
Soittaessani Palmiasta invataksia,kysyi tytteli Vanhan kauppahallin lähempää osoitetta,kun ei ollut ikinä kuullut(???).Oli sitä mieltä,että ehdottomasti tarkoitan Hakaniemen hallia (???).Hertsileijaa! Kai silloin sanoisin Hakaniemen halli! Helsingissä on vain yksi Vanha kauppahalli, på svenska Gamla saluhallet. Minä kylläkään en tiennyt Vanhan kauppahallin lähempää osoitetta ja se taas oli minun virheeni.Pienempi tosin verrattuna hänen.Luennoin kohtalaisen pitkästi hallin olleen tuttu jo vuodesta 1889 tässä kaupungissa(hallin päädyssä on vuosiluku 1888,mutta talo ei ehtinyt silloin valmiiksi).Täsmensin vielä hakupaikkaa pyytämällä auton "Kauppatorin puoleisen oven eteen". Tästäkin olisi pitänyt aavistaa,missä on Vanha kauppahalli.No,kaiken kukkuraksi soittaa kuljettaja ja ihmettelee,kun oli saanut osoitteekseen "Kauppatori ja ovi".Kyseli minulta,missä torilla on ovi.Kerroin oikean osoitteen ja hän tiesi heti mistä on kysymys.
Oli jo muuten toinen kerta kun Helsingin matkapalvelussa (Palmia) ei tunnettu Vanhaa kauppahallia! Kuitenkin minua usein oikaistaan,ettei julkisten ja tunnettujen rakennusten osoitteita tarvitse tietää.He tietävät.No,muutama vuosi takaperin ei heidän tyttelinsä Palmiassa tiennyt eduskuntataloakaan Helsingissä.Missä semmoinen on? Kysyi. Mikä osoite? Joku voi tässä kohdin puolustella näitä tilauksen vastaanottajia,että eivät ehkä ole helsinkiläisiä ja paikkatuntemus huono (heillä on edessään tietokoneet ja siinä tiedot tunnetuista rakennuksista ja osoitteista).Silloin ei pidä mennä tämmöiseen työhön,jossa julkisten rakennusten ja osoitteiden tietämys juuri on a ja o. Ymmärtäisin kyllä,jos kysymyksessä olisi joku rakennus jossain lähiössä,mutta kun osoite annetaan kaupungin keskustassa oleviin rakennuksiin.Tässä asiassa ei auta edes hymy.
Tämä päivä on siis ohjelmien tiimoilta pulkassa.Lounaskin nautittu,puoliso lepää ja minä mietin,imuroinko nyt vai joskus toisena kertana.Tämmöistä on huushollerskan elämä.
Tämä viikko onkin enemmän kiirettä kuin tavanomaista eloa.Huomenna haavahoitajan luo ja sieltä Stockmannille.Keskiviikkona tulee Majlis,naapuri.Samppanjaa tervetuloksi ja sitten tilaan pizzoja,punaviiniä on ja tämän jälkeen jutustelua.Majlis muuttaa perheineen toiseen rappuun samassa talossa,kun tahtoo kuulemma katsella kahvia juodessaan merta,joka sitten urkenee olohuoneen ikkunoista.Tämä on ällän muotoinen talo ja siitä ällän sakarasta näkee ulapat.Meillekin näkyi alussa sakaran ja naapuritalon välistä,mutta sitten koivut tuuheutuivat niin,että näkyy vain oksistoa.Torstaina tulee tuuraaja ja minä Stockmannille,jossa on silloin alkanut Hullut päivät.En mene niiden takia vaan puhtaasti tuuraajapäivän takia.Inhoan tungosta,mutta näyttää hauskalta,kun kaupunki täyttyy haamuaiheisista keltaisista muovikasseista ihmisten kanniskelemina.
Eilen paneuduin niin tarkasti television Poirotiin,että unohdin vallan tanssit tähtien kanssa.Loppuliitoihin ehdin mukaan.Pitää viikon päästä ryhdistäytyä,sillä muistan vuoden takaa ohjelman olevan ihan kivan,kuka tanssimisesta pitää.Minä olen pitänyt.Kovastikin.No,ei se eilinen Poirot huono valinta ollut.Tunnin verran ennen belgialaissalapoliisin tutkimuksia matkasin sukelluslaivalla merten syvyyksissä Jules Vernen tapaan.Tämän lajin klassikko ei kuitenkaan tyttöjä ehkä niinkään kiinnosta ja minä kun olen ollut tyttö ja lasken kuuluvani joukkoon vieläkin,käänsin Hercule Poirotiin,joka viehätti enemmän kuin James Mason kapteeni Nemona kummallisessa vempeleessään kalojen valtakunnassa.Jules Verneä,vaikka tyttö olenkin,olen lukenut ja tämän elokuvankin nähnyt aiemmin.No,ei se Poirotkaan ollut ennennäkemätön.Muistin siinä vaiheessa nähneeni aikaisemmin,kun naisen laukusta otettiin esille kello,jossa luki Rosemary.
Taidankin nyt mennä tiputushommiin ja tästä päivä alkakoon.Ehkä kerron markkinakuulumiset myöhemmin.
Nyt sitten terveisiä sateiselta Kauppatorilta.Kato oli käynyt sään takia kalamarkkinoilla.Myyjät meidät nähdessään huutelivat myyntipuheitaan jokaisesta kojusta.Etsin aavan meren antia eli että olisi saaliskalat jostain kauempaa kuin kotivesiltä.Kotka oli eksoottisiin paikka.Ostin siitä.Myyjä kyllä vakuutti kalojen olevan kauempaa ulapalta pyydettyjä,mutta kuka sitä tietää.Viime vuonnahan virolaiset myyjät petkuttivat markkinakansaa lätkäisemällä oman etikettinsä kaupan kalapurkkien etikettien päälle.Sillä lailla,naapurikansa!Menee usko asiakkailta,vaikka kuinka vannotaan kalajalosteiden olevan ehtaa ja aitoa tavaraa.
Hiukan kyllä hävisi markkinahumutunnelma,kun saimme katselle toria sadekaapujen huppujen alta veden lotistessa jaloissa ja pyörätuolin renkaissa.Setelirahakin ehti kastua ennen kuin se oli myyjän kädessä.Hyvä perunakauppiaani valitteli bisnesten menetystä ja purnasi siitä,että vakituiset torikauppiaat eivät saa tulla koskaan silakkamarkkinoiden avajaispäivänä myymään.Mitähän varten? Eihän peruna-ja juureskauppias vie kalakauppiaalta tienistejä.Eikä varsinaiset kalakauppiaatkaan,kun pysyttelevät lestissään.Tilaakin torilla olisi kaikille.Ehdotin reklamaation lähettämistä! Sanoi olleen jo harkinnassa.Menimme lopulta Esteriä pakoon Vanhaan kauppahalliin ja siitä onkin seuraava asia.
Soittaessani Palmiasta invataksia,kysyi tytteli Vanhan kauppahallin lähempää osoitetta,kun ei ollut ikinä kuullut(???).Oli sitä mieltä,että ehdottomasti tarkoitan Hakaniemen hallia (???).Hertsileijaa! Kai silloin sanoisin Hakaniemen halli! Helsingissä on vain yksi Vanha kauppahalli, på svenska Gamla saluhallet. Minä kylläkään en tiennyt Vanhan kauppahallin lähempää osoitetta ja se taas oli minun virheeni.Pienempi tosin verrattuna hänen.Luennoin kohtalaisen pitkästi hallin olleen tuttu jo vuodesta 1889 tässä kaupungissa(hallin päädyssä on vuosiluku 1888,mutta talo ei ehtinyt silloin valmiiksi).Täsmensin vielä hakupaikkaa pyytämällä auton "Kauppatorin puoleisen oven eteen". Tästäkin olisi pitänyt aavistaa,missä on Vanha kauppahalli.No,kaiken kukkuraksi soittaa kuljettaja ja ihmettelee,kun oli saanut osoitteekseen "Kauppatori ja ovi".Kyseli minulta,missä torilla on ovi.Kerroin oikean osoitteen ja hän tiesi heti mistä on kysymys.
Oli jo muuten toinen kerta kun Helsingin matkapalvelussa (Palmia) ei tunnettu Vanhaa kauppahallia! Kuitenkin minua usein oikaistaan,ettei julkisten ja tunnettujen rakennusten osoitteita tarvitse tietää.He tietävät.No,muutama vuosi takaperin ei heidän tyttelinsä Palmiassa tiennyt eduskuntataloakaan Helsingissä.Missä semmoinen on? Kysyi. Mikä osoite? Joku voi tässä kohdin puolustella näitä tilauksen vastaanottajia,että eivät ehkä ole helsinkiläisiä ja paikkatuntemus huono (heillä on edessään tietokoneet ja siinä tiedot tunnetuista rakennuksista ja osoitteista).Silloin ei pidä mennä tämmöiseen työhön,jossa julkisten rakennusten ja osoitteiden tietämys juuri on a ja o. Ymmärtäisin kyllä,jos kysymyksessä olisi joku rakennus jossain lähiössä,mutta kun osoite annetaan kaupungin keskustassa oleviin rakennuksiin.Tässä asiassa ei auta edes hymy.
Tämä päivä on siis ohjelmien tiimoilta pulkassa.Lounaskin nautittu,puoliso lepää ja minä mietin,imuroinko nyt vai joskus toisena kertana.Tämmöistä on huushollerskan elämä.
2. lokakuuta 2011
SYKSYLTÄ TUNTUU
Nonnih,nyt on jo viileää ulkona.Meilläkin patterit lämpenivät.Otin viimeisen tuolin pehmusteen parvekkeelta sisälle kuin myös rehevöityneen viime vuotisen joulutähden.Callunat saavat alkaa tuta pakkasen kylmyyden aikanaan,kuten kanervien kuuluukin.Alkaa tuntua luonnolliselta syksyltä ilmojen puolesta.Oli vähän outoa tämä yhden päivän intiaanikesä,joka meitä koetteli.Syksyllä pitää olla koleaa,sataa ja aamuisin sumua. Tänä aamuna enää kuutisen astetta plussaa.Tuntui oikein mukavalta.
Soitin illalla C:lle ja taas pantiin maailmaa järjestykseen.Olen kai monestikin kertonut C:n olleen luokkatoverini valmistavassakoulussa ja se tarkoittaa ystävyyden olevan todella aikojen takaa.Valmistavakoulu vastasi kansakoulua,jota emme siis ole käyneet.Kolmen valmistavan kouluvuoden jälkeen pyrimme oppikouluun,joka meidän tapauksessamme oli samassa rakennuksessa.Koulutie kaikinpuolin tuttu.Koulu yhdisti C:n ja minut,mutta sitten erottikin.Ja vasta yhteisen luokkatoverimme Tarjan kuoleman jälkeen muutama vuosi sitten tapasimme uudestaan.Hämmästyksekseni C näytti aivan samanlaiselta kuin kouluaikanakin.Minä taas... no.
C:stä voisi pitkästikin kertoa,mutta hän on kieltäytynyt olemasta jutunaiheenani.Seuraavan verran kuitenkin.Suku on vanhaa aatelissukua jo yli kuudensadan vuoden takaa.C kantaa sormessaan sukunsa tunnussormusta ja suvun vaakuna on Ritarihuoneen seinällä.Hän onkin ainoa paronitar ystävä- ja tuttavapiirissäni.Yleensä missään piirissäni.Eerik Pommerilainen,Ruotsin,Norjan ja Tanskan kuningas,antoi aateliskirjan C:n kantaisälle 1400-luvun alussa.Tällä kirjalla kaiken muun hyvän lisäksi taattiin verovapautus sekä aateliskirjan saajalle että hänen jälkeläisilleen.Vastalahjaksi piti vannoa kuninkaalle ikuista uskollisuutta.Verovapautta ei enää aatelisilla Suomessa ole.Siitä lakkautettiin viimeisetkin etuoikeudet 1920-luvulla.Taidanpa uudestaan alkaa lukea C:n suvusta saamaani paksua kirjaa.Liittyy Suomen historiaan ja historia kiinnostaa.
Isäni aikoinaan alkoi tutkia omaa sukuaan.Pääsi parin vuosisadan taakse,mutta suvussa ei aatelisherroja ollut eikä liiemmin oikeaa herrasväkeäkään,ei rälssi-tai säteritiloja.Joitakin pappeja ja lukkareita on ollut ja sitten jalkapuissa rangaistustaan kärsiviä kolttosia tehneitä aivan tavallisia ihmisiä.Isäni alkujuuret ovat aivan muualla kuin Helsingissä,mutta hänen vanhempansa jo ovat täällä syntyneet ja kasvaneet.Kuten myös äitini molemmat vanhemmat ovat helsinkiläisiä syntyisin.En siis voi ylvästellä sen enempää isäni kuin äitinikään puolelta enemmässä kuin kolmannessa polvessa olevaa stadilaisuuttani.Yhtälailla olisin ylpeä juuristani,jos olisin sattunut syntymään muualla kuin Helsingissä ja edelläni olisi muutama sukupolvi.
Eilen sisällä ja tänään ulos.Jokaisena päivänä ei voi laistaa.Nuttua vaan niskaan ja kuulaaseen syyssäähän.Rantatie on autioitunut,veneitä ei enää vesillä.Lokkien joukko harventunut.Valkoposkihanhien auramuodostelmat ovat jo matkanneet etelää kohti.Olisipa päässyt mukaan!
Soitin illalla C:lle ja taas pantiin maailmaa järjestykseen.Olen kai monestikin kertonut C:n olleen luokkatoverini valmistavassakoulussa ja se tarkoittaa ystävyyden olevan todella aikojen takaa.Valmistavakoulu vastasi kansakoulua,jota emme siis ole käyneet.Kolmen valmistavan kouluvuoden jälkeen pyrimme oppikouluun,joka meidän tapauksessamme oli samassa rakennuksessa.Koulutie kaikinpuolin tuttu.Koulu yhdisti C:n ja minut,mutta sitten erottikin.Ja vasta yhteisen luokkatoverimme Tarjan kuoleman jälkeen muutama vuosi sitten tapasimme uudestaan.Hämmästyksekseni C näytti aivan samanlaiselta kuin kouluaikanakin.Minä taas... no.
C:stä voisi pitkästikin kertoa,mutta hän on kieltäytynyt olemasta jutunaiheenani.Seuraavan verran kuitenkin.Suku on vanhaa aatelissukua jo yli kuudensadan vuoden takaa.C kantaa sormessaan sukunsa tunnussormusta ja suvun vaakuna on Ritarihuoneen seinällä.Hän onkin ainoa paronitar ystävä- ja tuttavapiirissäni.Yleensä missään piirissäni.Eerik Pommerilainen,Ruotsin,Norjan ja Tanskan kuningas,antoi aateliskirjan C:n kantaisälle 1400-luvun alussa.Tällä kirjalla kaiken muun hyvän lisäksi taattiin verovapautus sekä aateliskirjan saajalle että hänen jälkeläisilleen.Vastalahjaksi piti vannoa kuninkaalle ikuista uskollisuutta.Verovapautta ei enää aatelisilla Suomessa ole.Siitä lakkautettiin viimeisetkin etuoikeudet 1920-luvulla.Taidanpa uudestaan alkaa lukea C:n suvusta saamaani paksua kirjaa.Liittyy Suomen historiaan ja historia kiinnostaa.
Isäni aikoinaan alkoi tutkia omaa sukuaan.Pääsi parin vuosisadan taakse,mutta suvussa ei aatelisherroja ollut eikä liiemmin oikeaa herrasväkeäkään,ei rälssi-tai säteritiloja.Joitakin pappeja ja lukkareita on ollut ja sitten jalkapuissa rangaistustaan kärsiviä kolttosia tehneitä aivan tavallisia ihmisiä.Isäni alkujuuret ovat aivan muualla kuin Helsingissä,mutta hänen vanhempansa jo ovat täällä syntyneet ja kasvaneet.Kuten myös äitini molemmat vanhemmat ovat helsinkiläisiä syntyisin.En siis voi ylvästellä sen enempää isäni kuin äitinikään puolelta enemmässä kuin kolmannessa polvessa olevaa stadilaisuuttani.Yhtälailla olisin ylpeä juuristani,jos olisin sattunut syntymään muualla kuin Helsingissä ja edelläni olisi muutama sukupolvi.
Eilen sisällä ja tänään ulos.Jokaisena päivänä ei voi laistaa.Nuttua vaan niskaan ja kuulaaseen syyssäähän.Rantatie on autioitunut,veneitä ei enää vesillä.Lokkien joukko harventunut.Valkoposkihanhien auramuodostelmat ovat jo matkanneet etelää kohti.Olisipa päässyt mukaan!
1. lokakuuta 2011
KAUAN SITTEN
Kun olin pikkutyttö,kertoi isäni minulle tarinoita,tosia ja keksittyjä.Hän jatkoi tarinointiaan ollessani jo isompi tyttö,mutta ei enää oman mielikuvituksensa tuotteita.Hän vei minut oman synnyinkaupunkinsa Helsingin historiaan,kuvaili kiehtovalla tavalla menneitten aikojen ihmisten arkea,kaupungin kehittymistä ja aikaa ennen kuin kaikki alkoi.
Muistan,mitenkä hämmästyneenä kuuntelin sitä,kuinka vasikoita pidettiin Esplanadilla niillä paikkeilla,missä minuakin on lastenvaunuissa työnnetty Espan puiston hiekkatiellä.Isä kuljetti minut aikaan,jolloin Helsingissä tarvittavat elintarvikkeet hankittiin omavaraisesti.Taloissa oli 1770-luvulla 59 hevosta,198 lehmää,13 vuohta ja 359 sikaa.Väestön lisääntyessä kasvoi kotieläintenkin lukumäärä.Esplanadi oli todellakin vasikoiden pitopaikka ja sitä kutsuttiinkin pitkään Vasikkahaaksi.Kruununhaan asumaton osa oli kruunun omistamia hevosia varten ja kaupunginosa on saanut pitää nimensä hevosten mukaan.Ehkä joku on miettinyt nimen alkuperää. Lehmien kotipaikkana oli Töölön tila Töölössä.Sitäkin joskus pikkutyttönä ihmettelin juoksennellasi Messeniuksenkadun ja Nordenskiöldinkadun kulmassa olevalla "isolla kaltsilla". Paikalla,missä nyt on Kansaneläkelaitos.
Jokaisena aamuvarhaisena keräsi kaksi paimenta talojen porteilta karjan ja paimensi ne omiin paikkoihinsa päiväksi.Silloisen Pitkänsillan puut kolisivat sorkkien ylittäessä sillan eläinten matkatessa ruokamailleen Hiirisaaren kautta Vallilaan.Hiirisaarta ei enää ole,se on osa Siltasaarta.Hiirisaaresta lauma paimennettiin toista puista siltaa, Sipoon silta, pitkin Sörnäisten puolelle.Sipoon sillan päässä ottivat toiset paimenet karjan vastaan.Matkaa laidunmaille Vallilaan oli vielä melkein kolme kilometriä.Pouta-aamuina pöly pölisi eläinten jaloissa ja sateen sattuessa sorkat vajosivat syvään mutaan.Karjatiellä Hiirisaaren jälkeen oli vuonna 1840 vain 40 asukasta.Autiota oli kotieläinten taivaltaessa aamuin illoin.
Sörnäisten järvi eli kukoistustaan vielä 1850-luvun jälkeen,mutta 1860 se kuivattiin rakentamalla laskuoja.Niillä paikkeilla on nyt Kulosaareen menevän tien alku.Juuri tämän järven rantamaat olivat karjan laidunmaata.Tuoretta ruohoa eläimille ja jano sammutettiin järven vedellä.Petoeläimet pitivät kotikarjan valppaana.Sudet hiiviskelivät aterian toivossa lähimailla ja muuallakin Helsingin ympäristössä. Ainakin yksi ammuttiin Kluuvinlahden jäällä vuonna 1758.Nautakarjaa karhut hätistelivät joskus onnistuen tappamaan muutaman lehmän.Petoja yritettiin karkottaa toimeenpanemalla metsästys 1860-luvulla.Se sai surullisen lopun,kun kauppias Forsseliuksen puotipoika ampui vahingossa haulikolla jänistä osan hauleista osuessa Kumpulan tilan torppari Johan Matinpoika Grönqvistiin.Häneltä meni näkö toisesta silmästä.Tämä sekoitti metsästystapahtumaa niin,ettei saalistakaan saatu,ei edes sitä jänistä.
Kaikkia kotieläimiä ei paimennettu niin kauaksi kuin Vallilaan,vaan yhtä tai kahta lehmää,muutamaa sikaa ja kanoja pidettiin oman talon pihalla.Eikä yksinomaan Kalastajamäen maisemissa tämän päivän Katajanokalla ,vaan myös Bulevardin hienojen puutalojen takapihoilla.Oltiin kaikinpuolin omavaraisia.Ryytimaista lipstikat ja muut yrtit,perunat vaoistaan,porkkanat,punajuuret ja lantut omistaan.Ei ollut marketteja.Torit olivat ainoita paikkoja,joissa voi ostoksia tehdä ja sinne moni köyhempi perhe kauempaakin tuotteitaan vei myytäväksi.Hevonen valjastettiin ja kärry täytettiin oman maan tuotteilla,joita sitten herrasväki torilla osti.Kalastajat toivat pyytämänsä tuotteet tuoreina torille,josta ne siirtyivät huolellisesti valikoituina piikojen koreihin ja emännän keittiöön.Torilla myytävät tuotteet olivat nykyistä paljon runsaslukuisempia.Oli kaupan maitoa,lihaa,jauhoja juuresten ja kaiken muun lisäksi.
Filurinteko kuului myös asiaan jo noihinkin aikoihin.Nykyisen Hermannin kohdalla oli kaivo.Kaivon vettä hyödynnettiin,jos torille menevät maitoastiat olivat vajavaisia.Kaivoa kutsuttiinkin sisäpiireissä "maidonsekoituskaivoksi". Joku on saattanut kuulla sanonnan "tervetuloa Hermannin nuorisoseuraan".Tällä ei ole mitään tekemistä kaivon tai jatketun maidon kanssa.Kerron sen silti.
Hermannissa oli 1898 kansankoti,jossa toimi myös raittiusseura,voimistelu- ja urheiluseura Kullervo sekä vielä Hermannin työväenyhdistys.Kansankodin isäntänä oli Hermannin nuorisoseura.Maisteri Aleksanteri Salava oli innokas nuorisoseuralainen Hermannissa.Hän flaneerasi Hermannin ja Toukolan kaduilla musta silkkihattu päässään ja kyseli vastaantulijoilta,josko kuuluvat Hermannin nuorisoseuraan.Jos vastaus oli kielteinen,tuumasi Salava "tervetuloa Hermannin nuorisoseuraan".Monet sen ajan kuuluisuudet,esittävät taiteilijat,saivat Hermannin nuorisoseuran kautta tuntuman tulevaan ammattiinsa.Hermannin nuorisseuraa ei enää ole ja Hermannin ja muiden kaupungin alueitten uudisrakentamisen myötä jäi historiaan kaikki edellä kerrottu.
Näitä isäni kertoi ja minä kuuntelin ja nyt kerroin teille.Apuna oli isäni,Villeksi kutsuttu, muistiinpanot.
Muistan,mitenkä hämmästyneenä kuuntelin sitä,kuinka vasikoita pidettiin Esplanadilla niillä paikkeilla,missä minuakin on lastenvaunuissa työnnetty Espan puiston hiekkatiellä.Isä kuljetti minut aikaan,jolloin Helsingissä tarvittavat elintarvikkeet hankittiin omavaraisesti.Taloissa oli 1770-luvulla 59 hevosta,198 lehmää,13 vuohta ja 359 sikaa.Väestön lisääntyessä kasvoi kotieläintenkin lukumäärä.Esplanadi oli todellakin vasikoiden pitopaikka ja sitä kutsuttiinkin pitkään Vasikkahaaksi.Kruununhaan asumaton osa oli kruunun omistamia hevosia varten ja kaupunginosa on saanut pitää nimensä hevosten mukaan.Ehkä joku on miettinyt nimen alkuperää. Lehmien kotipaikkana oli Töölön tila Töölössä.Sitäkin joskus pikkutyttönä ihmettelin juoksennellasi Messeniuksenkadun ja Nordenskiöldinkadun kulmassa olevalla "isolla kaltsilla". Paikalla,missä nyt on Kansaneläkelaitos.
Jokaisena aamuvarhaisena keräsi kaksi paimenta talojen porteilta karjan ja paimensi ne omiin paikkoihinsa päiväksi.Silloisen Pitkänsillan puut kolisivat sorkkien ylittäessä sillan eläinten matkatessa ruokamailleen Hiirisaaren kautta Vallilaan.Hiirisaarta ei enää ole,se on osa Siltasaarta.Hiirisaaresta lauma paimennettiin toista puista siltaa, Sipoon silta, pitkin Sörnäisten puolelle.Sipoon sillan päässä ottivat toiset paimenet karjan vastaan.Matkaa laidunmaille Vallilaan oli vielä melkein kolme kilometriä.Pouta-aamuina pöly pölisi eläinten jaloissa ja sateen sattuessa sorkat vajosivat syvään mutaan.Karjatiellä Hiirisaaren jälkeen oli vuonna 1840 vain 40 asukasta.Autiota oli kotieläinten taivaltaessa aamuin illoin.
Sörnäisten järvi eli kukoistustaan vielä 1850-luvun jälkeen,mutta 1860 se kuivattiin rakentamalla laskuoja.Niillä paikkeilla on nyt Kulosaareen menevän tien alku.Juuri tämän järven rantamaat olivat karjan laidunmaata.Tuoretta ruohoa eläimille ja jano sammutettiin järven vedellä.Petoeläimet pitivät kotikarjan valppaana.Sudet hiiviskelivät aterian toivossa lähimailla ja muuallakin Helsingin ympäristössä. Ainakin yksi ammuttiin Kluuvinlahden jäällä vuonna 1758.Nautakarjaa karhut hätistelivät joskus onnistuen tappamaan muutaman lehmän.Petoja yritettiin karkottaa toimeenpanemalla metsästys 1860-luvulla.Se sai surullisen lopun,kun kauppias Forsseliuksen puotipoika ampui vahingossa haulikolla jänistä osan hauleista osuessa Kumpulan tilan torppari Johan Matinpoika Grönqvistiin.Häneltä meni näkö toisesta silmästä.Tämä sekoitti metsästystapahtumaa niin,ettei saalistakaan saatu,ei edes sitä jänistä.
Kaikkia kotieläimiä ei paimennettu niin kauaksi kuin Vallilaan,vaan yhtä tai kahta lehmää,muutamaa sikaa ja kanoja pidettiin oman talon pihalla.Eikä yksinomaan Kalastajamäen maisemissa tämän päivän Katajanokalla ,vaan myös Bulevardin hienojen puutalojen takapihoilla.Oltiin kaikinpuolin omavaraisia.Ryytimaista lipstikat ja muut yrtit,perunat vaoistaan,porkkanat,punajuuret ja lantut omistaan.Ei ollut marketteja.Torit olivat ainoita paikkoja,joissa voi ostoksia tehdä ja sinne moni köyhempi perhe kauempaakin tuotteitaan vei myytäväksi.Hevonen valjastettiin ja kärry täytettiin oman maan tuotteilla,joita sitten herrasväki torilla osti.Kalastajat toivat pyytämänsä tuotteet tuoreina torille,josta ne siirtyivät huolellisesti valikoituina piikojen koreihin ja emännän keittiöön.Torilla myytävät tuotteet olivat nykyistä paljon runsaslukuisempia.Oli kaupan maitoa,lihaa,jauhoja juuresten ja kaiken muun lisäksi.
Filurinteko kuului myös asiaan jo noihinkin aikoihin.Nykyisen Hermannin kohdalla oli kaivo.Kaivon vettä hyödynnettiin,jos torille menevät maitoastiat olivat vajavaisia.Kaivoa kutsuttiinkin sisäpiireissä "maidonsekoituskaivoksi". Joku on saattanut kuulla sanonnan "tervetuloa Hermannin nuorisoseuraan".Tällä ei ole mitään tekemistä kaivon tai jatketun maidon kanssa.Kerron sen silti.
Hermannissa oli 1898 kansankoti,jossa toimi myös raittiusseura,voimistelu- ja urheiluseura Kullervo sekä vielä Hermannin työväenyhdistys.Kansankodin isäntänä oli Hermannin nuorisoseura.Maisteri Aleksanteri Salava oli innokas nuorisoseuralainen Hermannissa.Hän flaneerasi Hermannin ja Toukolan kaduilla musta silkkihattu päässään ja kyseli vastaantulijoilta,josko kuuluvat Hermannin nuorisoseuraan.Jos vastaus oli kielteinen,tuumasi Salava "tervetuloa Hermannin nuorisoseuraan".Monet sen ajan kuuluisuudet,esittävät taiteilijat,saivat Hermannin nuorisoseuran kautta tuntuman tulevaan ammattiinsa.Hermannin nuorisseuraa ei enää ole ja Hermannin ja muiden kaupungin alueitten uudisrakentamisen myötä jäi historiaan kaikki edellä kerrottu.
Näitä isäni kertoi ja minä kuuntelin ja nyt kerroin teille.Apuna oli isäni,Villeksi kutsuttu, muistiinpanot.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)