Juu, kylmä sää jatkuu, pakkanen paukkuu. Piti vaihtaa paksummat hansikkaat, kun lähdin stadiin. Nyt on kahvikapseleita taas joksikin aikaa. Metrossakin kävi holotna viima. Ulkona en ollut kauaa, kun kummassakin päässä on lyhyt kävelymatka. Ehti siinäkin vilu tulla. Lämmitin heti kotiin tultuani porkkanakeittoa ja hyvältä maistui.
Illalla kondiittorimestari soitti ja kertoi tuovansa laittamiaan runebergintorttuja. Menin ulko-ovelle vastaan ja sain torttujen lisäksi aimo halauksen. Söin yhden heti paikalla ja toisen panin pakastimeen. En tiedä, mitä siitä sanoo hillon ympärillä oleva sokerivesikuorrutus. No, veteläksi se menee ennen joutumistaan ihmisen vatsaan kuitenkin.
Tänään talviolympialaisten avajaiset. Aion katsoa tv:stä. Sitten on lajeja, joita ehdottomasti haluan seurata. Ja on lajeja, jotka jätän väliin. Mutta kivaa, kun tv:stä tulee muutakin kuin uusintoja. Eilenkin oli kahdella kanavalla yhtaikaa ohjelma Thank God, sä tulit. Eikö ohjelmien laatijoilla ole minkäänlaista yhteistyötä? En katsonut kumpaakaan, kun minulle ei ole selvinnyt tämän ohjelman hauskuus.
Tänään pysyttelen kotosalla. Ensi viikolla taas ylös ja ulos. Aina on asioita ja hyvä niin. En missään tapauksessa halua mökkiintyä kotiin tai tulla passiiviseksi muuten. Niitäkin ihmisiä on, jotka ovat unohtaneet aktiivisuuden ja nyt vain valittavat surkeuttaan. Minulla on eräs ystävä, joka haluaa aina tietää, jos olen ollut ulkona, että "oliko liukasta?". Kovalla pakkasella ei yleensä ole. Ymmärrän, että toisille on vakava paikka, kun jalka lipeää. Pahimmassa tapauksessa se saattaa tietää päivystykseen menemistä ja siitä voi seurata pitkäksi aikaa ettei ole edes mahdollisuutta kaatua ulkona. Talvi Suomessa on mitä on ja kevättä kohti tässä mennään. Valkovuokot ja voikukat alkavat kukkia, syreenit pullistelevat kukkaloistossaan, ruoho tuoksuu ja suviaurinko paistaa. Odottakaamme tätä iloisin mielin. Kyllä se tästä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti