Katselin talviolympialaisten avajaiset Italiasta, vaikka haukottelin loppupuolella. Sinnittelin kuitenkin ja olihan siinä näkemistä. Kyllä oli menoa ja meininkiä, puheita, laulamista, väriä ja kimallusta, lippuja ja marssimista. Presidentti Stubb puolisoineen oli niinikään paikalla. Oli muutakin korkeaa väkeä. Puoli yhden maissa spektaakkeli loppui ja minä jatkoin valvomista aina aamuun asti. Tiputtelin kahvin viiden maissa ja luin HS:n näköislehteä että mitä muuta maailmalla oli tapahtunut. USAn presidentti Donald Trump oli kuulemma melkein tietämättään pannut näytille videon, jossa on vahvaa rasisimia koskien USAn presidentti Obamaa puolisoineen. Maailma kohahti ja minä sen mukana, vaikka video oli poistettu, mutta rasistinen kuva oli näytillä ja minä sitä kuvaa katselin. On presidentti Trumpilla otsaa. Voi hyvät hyssykät sentään.
K soitti ja puhui puita heiniä kuten minäkin. Kysyi, jos olin ollut kaupungilla ja että oliko siellä paljon ihmisiä. En koskaan tiedä mikä on paljon, niin että kerroin ettei tungosta ollut ja mahtui hyvin kävelemään. Olihan kaduilla enemmän kansaa kuin täällä periferiassa ja sehän minusta aina tuntuu kotoiselta ja hyvältä. Näin taas kunnon raitiovaunujakin. Tämä numero 15 täällä kun ei minusta ole oikea ratikka, vaikka sillä nimellä kulkeekin.
Tekee mieli Teatteri Jurkkaan. Siellä on Shakespearea ja Myrsky. Eikä sama kuin se, minkä olen muinoin nähnyt Kansallisteatterissa. Tämä on HS:n mukaan ihan hulvaton. Näytökset aina loppuun myytyjä, että tohtiiko näkemistä omin silmin edes yrittääkään. En muista koska olen viimeksi ollut teatterissa. Ennen olin monesti ja usein, jopa maaseututeattereissakin. Tarkoittaa enemmän Tamperetta. Kyllä nyt niin alkoi kolottaa teatterihammasta. Voi sentään.
Kaivoin taas hyllystä kirjan. Nyt olen Pariisissa ja paperikaupassa, jossa ei myydä klemmareita, lehtiöitä, mappeja eikä muutakaan asiaan kuuluvaa paitsi postikortteja. Omistaja Rosalie rakastaa postikortteja eikä millään tahdo uskoa niiden ajan olevan ohi. Mutta kyllä se vaan on. Minäkin olen huomannut. Nyt pelataan tekstiviesteillä ja muulla sähköisellä. Etanaposti käsin kirjoitettuine kortteineen on historiaa. Kirjan on kirjoittanut Nicolas Barreau ja suomenkielinen nimi Meillä on aina Pariisi. Ja minä olen sen lukenut aikaisemminkin, mutta tykkään niin kovasti Pariisista. Olen ollutkin. Tosin erittän nuorena. Kaupungin kuuluisa sininen hetki oli vielä silloin voimissaan ja olen varma, että näin sen.
Tästä tuli nyt pitkä, mutta erään viisauden mukaan "en ehtinyt tehdä sitä lyhyemmäksi". Kirjoitan tätä aamulla ja kello on 6.13 ja menen nyt nukkumaan. Tänään myöhemmin ja ihmisten aikaan Italiasta urheilua korkeammalle, pitemmälle, nopeammin.
N
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti