Vein eilen taas kirjoja kirpputorille ystävälleni. Joukossa oli yksi kirjailijan omistuskirjoituksella oleva kirja, josta mainitsin, että voisi yrittää panna hinnan päälle yhden euron nimikirjoituksen takia. Minähän en näistä myynneistä tienaa senttiäkään, kunhan teen hyllyssä tilaa uusille kirjoille. Vähän aikaa juteltiin niitä ja näitä ja sitten menin ruokakauppaan. Tuntui hassulta, kun oli sunnuntai, enkä yleensä ostoksilla käy viikonloppuisin. Kaupassa oli rauhallinen meininki, aivan erilainen kuin arkena.
Illemmalla jatkoin Potterin lukemista ja ykskaks siirryin neiti Marplen viimeiseen juttuun, jota en muistanut aiemmin lukeneeni, vaikka olen luullut kahlanneeni kaikki Christiet läpi. Pidän enemmän yksityisetsivä Poirotista ja hänen harmaitten aivosolujensa työskentelystä. Paras Poirot mielestäni elokuvissa on David Suchet.
Tänään kotona ja ainoa puuha luultavasti kahvikoneen kalkin poisto. Ilmoitti valolla ja arvasinkin käytön perusteella, että aika on. Muun ajan olen suunnitellut luppoajaksi. Ehkä panen vitamiinimaskin silmien alle. Tuote näkyy tulleen Espanjan Barcelonasta, jossa en ole ollut. Mieli tehnyt ennen kaikkea Antoni Gaudin luomusten takia. Eikös Barcelona ole se kaupunki, jossa alkuasukkaat eivät tykkää joka paikkaan tunkevista turisteista? Ymmärrän tympääntymisen hyvin. Minäkin hermostuisin, jos Helsingissä tramppaisi miljoonittain väkeä kuluttamassa paikkoja. Eivätkä kaikki turistit ole edes siivosti käyttäytyviä. Roskataan ja tehdään ilkivaltaa ottamalla mukaan "matkamuistoja". Venetsiasta kaupungin omat asukkaat ovat alkaneet muuttaa muualle turistitulvan vuoksi. Minun ollessani siellä, kaikki oli vielä leppeää ja kunnioittavaa. Mutta Pyhän Markuksen torin kahvilan kahvi maksoi hävyttömän paljon ja nykyisin kuulemma vieläkin enemmän. Kannattaa mennä sitä nauttimaan hiukan sivummalla olevaan cafeteriaan.
Tuulettimet pitää panna taas talviteloilleen. Otinkin jo keittiöstä ja ostin Horstin tekemään siniseen maljakkoon valkoisia kukkia, jotka voi hyvin kuivata. Keräävät pölyä, sanovat siivousintoilijat. No, ei niitä ole tarkoituskaan pitää vuosikausia.
Olen vielä yöpaidassa, että alkaa olla suihkun ja pukeutumisen aika. Mukavaa alkanutta uutta viikkoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti