KESÄ TULI JA SE MENI

 Tulla tupsahti lauantai. Viikko mennä hurahti melkein huomaamatta ilman mitään suurempia tapahtumia täällä kotikulmilla. Espan lavan musiikkia en sitten koko kesänä ollut kertaakaan kuuntelemassa. Ihmettelen vain että miksi noin kävi. Nyt on kesä aivan lopuillaan ja ilmatkin ikävästi viilenneet. Öiksi piti jo kaivaa esiin paksumpi peitto. Torin mansikkarouva ihmetteli, missä olen piileskellyt koko kesän ajan, kun niin harvoin enää käyn. Vähemmän olen syönyt mansikoita kuin ennen. Mistä lie tuokin johtunut? Nyt on kotona sentään jonkun verran kuten myös kotimaisia luumuja.

Potter-kirjan luin loppuun. Harry oppi hienosti lentämään luudalla Tylypahkan opettajien ohjaamana.  Tämän jälkeen siirryin sulavasti takaisin naurun ja komiikan pariin. Vieläköhän  suomalaiset nauravat humalaisen toilailuille? Entäs uimalaitoksen pellehypyille? Onko piereminen ratkiriemukasta? Minua nämä eivät ole koskaan huvittaneet. Henri Bergsonin Nauru-kirjan komiikan tutkimukset ovat ilmestyneet ensimmäisen kerran vuonna 1899. Sen jälkeen tutkimukset ovat muuttuneet ja huumorin analysointi saanut modernimman otteen.

Tänään aion imuroida. Kerään voimia. Pakastimesta lounas ja jälkiruoaksi  joku hedelmäsmoothie. Ehkä vielä pieni kupponen kahvia ja Madeleine-leivonnainen. Näiden rehkimisten jälkeen voinkin ottaa rennosti. Ehkä soitan ystävälleni Ouluun, jota en ole henkilökohtaisesti vuosiin tavannut. Ennen muinoin kävimme visiitissä vuoroin melkein jokaisena kesänä. Nautin suunnattomasti pitkästä ajomatkasta Ouluun. Yleensä sen pistelin yhtäkyytiä välillä vain kerran tankaten. Kuutisen tuntia siihen suunnilleen meni. Pitkät ajot ovat aina olleet mieleeni. Kun puolison kanssa lähdettiin Travemünden satamasta etelää kohti, minä ajoin. Kun ei oltu omalla ajoneuvolla, vuokrasin auton ja taas olin ratissa milloin missäkin maassa. Ihania aikoja!

Ei, nyt on alettava tähän taas uuteen päivään ja lupaamaani  työn touhuun. Että tämmöistä.