JA TAAS URHEILUA

 Nyt taas tuutin täydeltä urheilua. Kun olimme päässeet Pariisin olympialaisista, alkoi sieltä tulla paralympialaiset ja samaan pötköön Suomi-Ruotsi Helsingin Olympiastadionilta. Olen katsellut kaikkea sen kuin ehtinyt. Tosin rakkaan vihollisemme kanssa käymät kamppailut Helsingissä kiinnostavat eniten. Tätä naputellessa eilisen jälkeen Suomi johtaa miesten puolella. Tänään saamme lopulliset tulokset.

Käväisin kauppahallimatkalla kirjakauppaan vaihtamaan ostamani Kati ja Jari Tervon kirjan, jonka yks kaks muistin jo lukeneeni ja sen olevan hyllyssäni. Vaihdoin sen hiukan toisenlaiseen teokseen: Edgar Allan Poen  The Murders in Rue Morgue and Other Tales. Tunnustan ilman sarvia ja hampaita tässä ja nyt, että en ole kirjana tutustunut Poen proosaan. On korkea aika, sillä onhan sentään kysymyksessä vahva klassikko. Ilmestynyt ensimmäisen kerran vuonna 1840. Kaveri eli 1809-1849 ja  syntyi Yhdysvaltojen Bostonissa. Koko lyhyen elämänsä aikana koki kaikenlaista orpoudesta alkaen. Oli skandaaleja, naimisiin meneminen 13-vuotiaan serkun kanssa, alkoholismia, hallusinaatioita jne. Värikkäästi mies eli. Ja värikkäästi kirjoitti.

Elokuulle saamme sanoa hyvästit. Vielä eilen pasteerailin kesävermeissä, mutta seuraavaan ulkoiluun pukeudun syksyisemmin, vaikka lämpöä kuulemma vielä piisaa ja lehti on puussa. Mutta syksylle tuoksahtaa ja viileältä tuntuu. Olen onnistunut harkitusti tappamaan parvekkeen kesäkukkani ja ne on taiten otettava pois ja pantava bioroskiin. Kunhan kerkiän. Taloa ei vielä lämmitetä. Palelen ja polttelen kynttilöitä ja peitän itseni lämpimällä torkkupeitolla.

Heräsin tänään taas hävyttömän aikaisin. Tiputtelin kahvin ja tavoistani poiketen paahdoin leipäviipaleen ja panin päälle appelsiinimarmeladia. Melkein oikeaoppinen toast. Lounaaksi teen kesäkurpitsasta ja halloumista pihvin eilen valmiina ostamani mangokanan seuraksi. Pikkukupillisen espressoa nautin Marie-keksin kanssa urheilua katsellessani. Eiköhän päivä näillä eväillä suju.

AAMUTUIMAAN

 Tässä taas aamukahvimuki edessäni aloittamassa uutta päivää. Pilvistä ja läppärissä asteet kertovat olevan ulkona +16. Eilen asiointireissulla huomasin suomalaisten ottavan kaiken irti vielä suven rippeistäkin. Pasteerailtiin kesävaatetuksessa sortseissa ja sandaaleissa. Ulkomaalaistaustaiset pukeutuneet huomattavasti tuhdimmin. En tiedä, saako ihmisistä näinkään sanoa kuin "ulkomaalaistaustaiset". Haluan kuitenkin jotenkin erotella ihmiset toisistaan. Sitä paitsi nämä ulkomaalaistaustaiset ovat yleensä ylen kohteliaita avaamaan ovia. Perussuomalainen usein porhaltaa itse ja ovi menee jäljessä tulijan nenän edestä kiinni. Katson kohteliasta avaajaa silmiin ja kiitän. Vastaukseksi saan hymyn ja sanat "ole hyvä". Olen jo antautunut, enkä enää hypi seinille, jos/kun joutuu esimerkiksi kaupoissa sellaisen henkilön kanssa asioimaan, joka ei puhu suomea. Aloin ottaa kokemusta kielikylpynä. Kuin myös hyväksymään maailman menon ja Suomen globaalistumisen. Käyn melkein päivittäin kielikylvyssä Itiksen uudessa kauppahallissa, jossa ei läheskään kaikissa kauppapuodeissa voi keskustella suomeksi. Takavuosina tunsin vielä vahvaa isänmaallisuutta ja vaadin kaikkialla Suomessa saada käyttää omaa äidinkieltäni suomea. Väsyin lopulta ja huomasin asian hyvät puolet.

Olen ostanut kaksi kirjaa, joista toisen käyn vaihtamassa, koska se on hyllyssäni. Toinen on Carole Matthewsin Suklaaseuran naiset. Alkuperäisteos ilmestynyt vuonna 2007. Päivi Paju suomentanut tänä vuonna. Aivan aluksi sain tietää, että suklaan syönti on sallittua tässä kirjan muutaman naisten jengissä, joten pistelin ilman omantunnon kolkutuksia ostamiani marmeladikarkkeja. No, jätän marmeladit. Kirjakin aika paksu, joten makean syöminen olkoon kirjan seuran naisten puuhaa.

Juttelen L:n kanssa yleensä kerran kuussa ja eilen oli se päivä. Keskustelu soljui mukavasti simpukoiden syömisessä saaden alkunsa raakkujen pahoinpitelystä Suomussalmen Hukkajoessa. Nyt on toinenkin luonnonsuojelurikos tullut ilmi ja raakkuparat kokeneet ikävän ja tappavan kohtelun. Ainahan näitä muodossa jos toisessakin, kun ihminen on omien etujensa kannalla. Luonnosta viis. Sitten joskus maailmassa ihmetellään, kuinka tässä näin kävi, kun kaikki on autiota ja hiljaista, luonnon elämää vailla. Myöhäistä, myöhäistä.

Oulunsalon E:n kanssa oli myös puhelu. Hän on aina yhtä positiivinen ja iloinen, jonka kanssa huomaa helposti, kuinka hyvin loppujen lopuksi kaikki vielä on, vaikka Euroopassakin riehuu sota, ihmiset näkevät nälkää, itäraja Suomen ja Venäjän välillä pysyy kiinni ja Kari Hotakaisesta tuli K-kaupan Pirkka-kirjailija.

LOPPUKESÄN TUUMAILUA

 Kaikenlaista tullut puuhattua, mutta ei sanan sanaa blogiin. Kesäkin jo lopuillaan, vaikka lämmintä piisaa, jos muutakin. Kaupungilla olen melkoisen ahkeraan käppäillyt asioilla ja ilman asioita. Lopultakin sain mentyä myös kahvikapselikauppaan ja nyt on taas kotona kahvin juominen taattua. Olin hiukan pettynyt selviytyessäni Nespressossa pelkällä suomen kielellä. Paikkasin sen asian myöhemmin Itiksen kauppahallissa, jossa ei suomella jokaisessa kaupassa pärjää. Kun menin vierailulle, vein tuliaisiksi lupaukseni mukaisesti  pieniä leivoksia ja ne piti ostaa englanniksi. Kerroin siitä iloisesti illan emännälle, joka inhoaa, jos/kun Suomessa ei voi asioida maan omalla kielellä. Leivoksia hän söi kyllä nurisematta.

Panin tuulettimet talviteloilleen ja rupesin polttelemaan kynttilöitä. Taloa ei vielä lämmitetä ja minä olen vilukissa. Kynttilät lämmittävät. Parvekekukat ovat murheen kryynini. En viitsisi millään enää niitä kastella ja yhden jo poistin. Muut odottamassa samanlaista toimenpidettä. Tänä kesänä en ole edes partsilla istuskellut. Ehkä kuulisin kukilta moitteita.

Koivujen lehdet kellastuvat ihan silmissä. Niitä satelee maahan alvariinsa. Kovassa tuulessa sitäkin enemmän. Ajattelen aina tuulisilla ilmoilla, että olisi hyvä pyykin kuivaussää. Mökillä oli narut ja joskus aikojen alussa Messeniuksenkadun yläpihalla, jossa me lapset kävimme vain silloin, kun menimme aidan raosta naapurin puolelle, jos talonmies ei ollut näkemässä. Jos laskimme rapussa pyllymäkeä, hän kielsi senkin. Hissilläkään ei saanut leikkiä, eikä kaivaa talon ulkoseinästä avaimella koristeeksi upotettuja värillisiä lasinsiruja. Talkkari yritti ankeuttaa elämäämme parhaansa mukaan. Sekin oli ehdottomasti kiellettyä, kun pojat kiipesivät 6-kerroksisen talon ulkoseinään kiinnitettyjä palotikkaita myöten ja joku pääsi neljännen kerroksen kohdalle. Mikä urotyö! Nyttemmin en pitäisi sitä enää minään urhoollisuuden merkkinä.

Nykyiset nelitoistavuotiaat harrastavat muuta kuin viatonta jekkuilua. Pahoinpitelyitä, ryöstöjä ja kaikkea sellaista, jota ei minun lapsuudessani ikinä edes ajateltu. No, onhan tässä välissä vuosia ja kaikki muuttunut. Toisinaan jopa parempaankin suuntaan, vaikka eräs ystäväni haukkuu lyttyyn "nykyajan vempaimet", joihin kuuluvat robotit, tekoäly ja elementtitalot.

KALINKA-KOKEMUS

 Vilutauti paranemaan päin. Sitten sain peukalovaivan, jota jo hoidettu ja sekin vankasti paranemaan päin. Eikä peukalo ole estänyt Itiksen kauppahallitutkimuksia. Viimeisin valloitukseni on Kalinka-niminen venäläis-baltialainen kauppa. Ostin gruusialaisen leivän. Kyllä leipää voi leipoa gruusialaiseen tapaan, vaikka maa on nykyisin Georgia. Toinen leipä, jonka sulloin muiden ostosten joukkoon kassiin, oli virolainen isa peenleib. Leivät panin pakastimeen ja muita ostamiani maistelin onnellisena. Mansikat olivat ehtaa suomalaista ja kauppiaan kanssa sai puhua suomea Itiksen maalaispuodissa. Ostin yrttiviljelmän, jonka nimeä ei vielä tiedetty. Kerrottiin sen olevan japanilainen ja nyt se kasvaa keittiössäni.

Edelleen haikailen kaupungille menoa ja pakko sen on tapahduttava. Kahvikapselit. Muutakin taas Stockmannilta. Niin, ja ratikka-ajelua Hakaniemestä eteenpäin. Ei ole enää avoperävaunuja, joilla lapsena ajeltiin ja aina piti olla perässä katsomassa alla viliseviä kiskoja.On semmoinen Töölön ratikkamuseossa.

Tänään hissukseen kotona ja yritän saada itseni mielentilaan, joka antaisi puhtia imuroimiseen. Imuroiminen on taloudenpidon yksiä haittapuolia. Muistan ajan, kun kotona kävi siivooja kerran viikossa. Hyvät hyssykät, kun siitäkin on aikaa.

Tämä kesä on ollut kovasti lintuköyhä kesä. Vielä viime kesänä lintuja oli runsaammin. Muutama varis ja rastas, varpunen . Muita en ole pihapiirissä nähnyt, en mennen enkä tullen. Mitä on tapahtunut? Saavatko pihlajanmarjat olla tänä vuonna rauhassa? Alkavat kovaa vauhtia kypsyä. Myös koivuissa pidetään jo alkavaa kiirettä värin vaihtamiseen ja lehtien pudottamiseen. Tästä viimeisestä verbistä tuleekin mieleen, että sen tilalla yhteydessä kuin yhteydessä on alettu sanoa "tippuu". Kiipeilijä tippui vuorelta. Lumi tippuu katolta. Nuori mies tippui potkulaudalta. Juurikaan kukaan tai mikään ei putoa. Minusta joku neste tippuu. Tästä on keskusteltu viisaammallakin taholla ja oltu "putoamisen" kannalla, tietysti asiasta riippuen. Puhekieli on sallivampaa kuin ennen. Nykyisinhän saa ja voi sanoa "alkaa alkamaan", josta minun kouluaikanani rapsahti punakynämerkintä, jos alkaa-verbi pantiin "alkamaan".

Nyt alan viettää tätä loppukesän lauantaipäivää ja se alkaa suihkkuun menemisellä. Imuroiminen jääköön.

VILUTAUTI

 Juonko enemmän kuin kolme kupillista kahvia päivässä? En juo. Eikä pidäkään, koska Advent Health-keskuksen tutkija Kelsey R. Sewell Helsingin Sanomissa on sitä mieltä, että kohtuuton kahvin juominen heikentää älyn toimivuutta. Eikä kukaan halua tyhmistyä. Eräs nyttemmin joukostamme poistunut  ystäväni lipitti taatusti enemmän kahvia kuin kolme kupillista päivässä. En huomannut hänen älynsä kuitenkaan heikentyneen. Ehkä vaikutus on yksilöllistä. Juonkin tässä parastaikaa aamukahviani ja toisen kupillisen lounaani jälkeen. Pieni kupillinen espressoa. Kun seuraa kaiken maailman tutkimuksia, niin ihmiselle ei ole oikeastaan mikään asia ravinnollisesti hyväksi. Punainen liha? Sushit? Makkarat? Yleensä sokeri ja rasva ja varsinkin yhdistettynä. Täytekakku? Paras neuvo: kohtuus kaikessa.

Poden flunssaa. Se iski aivan puskista eräänä päivänä. Pöpö tarrautui kiinni ja pitänee minua nyt nuhaisessa otteessaan yskimisen lisäksi. Lämpöä en ole mitannut, eikä siltä tunnu. Tänään olo himpun verran parempi ja yökin meni rauhallisesti. Paperinenäliinat alkavat huolestuttavasti loppua. Onneksi on talouspaperirullia. 

Yritin katsoa olympialaisten päättäjäisiä Pariisissa. En katsonut. Silmät lurpallaan kömmin vuoteeseen ja jossain vaiheessa olin nukahtanut. Olivat varmaankin alkajaisten tapaan komeaa spektaakkelia. Kyllä ne ranskalaiset osaavat. Suomalaisten urheilijoiden mitalisaanti meni pieleen. Ei ensimmäistäkään. No, voiton ei pitäisi olla tärkein, vaan saada osallistua yhteen suurimpaan urheilutapahtumaan. Mutta tietysti jurppii, sehän selvää kuin pläkki.

Huomenna olisi kömmittävä asioille. Katsotaan, miten flunssan kantti kestää. Pitänee kaivaa esille se kuuluisa ja nykyisin unohduksissa oleva suomalainen sisu ja yskittävä kuuliaisesti hihaan. Minä kyllä mieluummin nenäliinan. Niitä onkin jokapuolella käden ulottuvilla.

Nyt menen takaisin peiton alle säälimään itseäni. Niistän mennessäni.

KOLME VAIHTOEHTOA

 Olen kahden vaiheilla. Tai oikeaammin kolmen. Mennäkö Töölönlahden puistoon? Ollako kotona? Vai lähteä Stockmannille ja Nespressoon? Mietin ankarasti vaihtoehtoja.. Päiväsaikaan ei tule Pariisista minua suuremmin kiinnostavaa, että olisi saatavilla lepopäivä. Katson senkin levoksi, jos hiippailen kodin ulkopuolella.

Eilen käväisin kauppahallissa. Tänään avajaiset. Kaikki jo oli melkein valmista ja kalatiskiäkin pantiin kuntoon. Avajaisiin meno ei oikein kiinnosta, vaikka houkutellaan kaikenmaailman ohjelmilla aivan samban opetuksesta alkaen. Juhlintaa riittää vielä sunnuntainakin. Hiukan melkein kimmastuin, kun leipämyymälässä (en katsonut edes liikkeen nimeä), myyjättäret eivät ymmärtäneet sen enempää suomea kuin englantiakaan. Olisin ostanut leivän, mutta kumpikaan neitokaisista ei osannut selvittää minulle, mitä leipiä myivät. Käppäilin S-marketiin ostamaan ranskanleivän. Bon Bonista ostin pikkuleipiä ja se meni hyvin ja kommelluksitta englanniksi. Totta kai olin myös Mansa Marketissa ja ajattelinkin siellä hyllyjä tutkiessani, että kerrosta alempana oleva Alanya on saanut varteen otettavan kilpailijan. Ei ainoastaan Mansa Marketista vaan koko hallista. Itiksen maalaispuoti satsaa jostain syystä hunajaan ja teepakkauksiin sen sijaan, että myisi tuoreita vihanneksia ja juureksia. Ostin niitäkin S-Marketista. Raahasin ostokset kotiin ja ladoin mikroon valmista butter chickeniä ja kermaperunoita. Ei tietenkään mikään laihduttajan lounas. Olin aivan puhki sekä kaupoissa käynneistä että syömisistä.

Pikkuserkku Kaakon kulmalta soitti. On miehensä kanssa mökillä ja mies oli juuri silloin puutarhassa keräämässä punaisia viinimarjoja. Ovat muuten marjoja, jotka eivät koskaan ole saaneet minulta suurta suosiota. Mustat menettelevät, sekä marjat että lehdet. Jälkimmäisistä olen tehnyt juomaa. Puolukoitakin kartan. Karviaiset myös jätän yleensä ostamatta. Mustikat? No, jotenkuten, jos oikein viitsii. En minä sinällään syö. Nyt on toripöydät jo pullollaan näitä, puolukoita paitsi, ja mansikkasato vetelee viimeistään. Härkäpapuja pitääkin ostaa. Niiden aika on just nyt. Niin, siis pikkuserkku soitti. Voi suhtkoht hyvin ja odotteli miestään puutarhasta sisälle. En kysynyt, miksi ei itse ollut ulkona. Kyseli erään pikkuserkkumme puhelinnumeroa ja sen lähetin tekstiviestillä puhelumme jälkeen. 

Kuten huomaatte, ei ole tapahtunut mitään kertomisen arvoista. Kerroin kuitenkin siitäkin vähästä. Mukavaa viikonloppua.

625

 Nyt on urheilua monesta tuutista. Olen vallan jäykistynyt istumisesta. On nähtävä kaikki yleisurheilusta. Ollut alkueriä, semifinaaleja ja finaaleja. Vielä on päiviä ja sitten loppuslut näistä olympialaisista. Alkaa olympiadi. Kyllä oli taas eilen jännittävät paikat, kun Armand Duplantis hyppäsi kolmannellaan ihan mahdottoman korkealle seipäässä, 625 cm eli -herttinen- reippaasti yli kuuden metrin. Jännitti koko Pariisin stadionin yleisö. Minulla tärisi kädet ja päälläni oleva yöpaita. "Mondo" on tottunut omiin maailmanennätyksiinsä. Ilo tälläkin kerralla oli aitoa ja tarttuvaa. No, kyllä muuallakin stadionilla tapahtui, juostiin ja heitettiin, tuli kultaa kenelle tuli, oli voittajia ja häviäjiä. Se on urheilua.

Juha Hurmeen kirjassa, jota parastaikaa luen,  käsitellään soutamisen (Kaskinen-Oulu) lisäksi kirjallisuutta, musiikkia ja muuta kyldyyriä. Volter Kilven Alastalon salissa saa pitkät pätkät miesten keskustelusta ja taas muistin, etten itse ole kirjaa lukenut. Ehkä pitäisi. Onhan se sentään klassikko. Eikä mitenkään edes paksusti tomuttunut klassikko. Pitäisi ja pitäisi kaikkea muutakin lukea ja tehdä. Miten siihen kaikkeen saa aikaa? Vaikka tekisi aamusta iltaan, ei yksi elämä riitä. Siksi olenkin siirtänyt seuraavaan ja sekin alkaa olla täynnä. Ystäväni sanoi, ettei "seuraavaa elämää" ole. Nyt hän sen tietää. Toinen ystäväni on sitä mieltä, että kaikki päättyy maapallolla nopeammin kuin on päätelty, eikä se kuulu sanontaan "kaikki loppuu aikanaan". Tämä ystäväni onkin sitä lajia, jossa ollaan pessimistejä. Kaikki menee päin seiniä. Hissi reistailee, sataa, kun sateenvarjo on jäänyt kotiin, kassoilla liian pitkät jonot, hiukset harvenevat, ryppyvoiteet ovat yhtä tyhjän kanssa, talvisin liian paljon lunta, kesä liian lämmin ja aurinkoa aivan liikaa, tuuli väärästä suunnasta. Siis kaikki, aivan kaikki, poskellaan. Huh heijaa.

Eilen sihtasin itseni kauppaan aamu-urheilun ja iltaurheilun välissä. Ostin  espanjalaisen pakkauksen erilaisia juustoja. Manchego, Castellano, Iberica ja puolikova vuohenjuusto, jolle jälkimmäiselle ei ollut annettu nimeä. Olin pettynyt pakkaukseen, koska tiedot olivat englanniksi. Sen verran olisin ollut tietoinen, että juusto on "queso". Ja kerran sanoin Kauppatorilla tuoretta appelsiinimehua valmistavalle espanjalaismiehelle  "no hablo español". Olinhan sentään käynyt espanjan tunneilla. Olin mieheni kanssa vakavassa mielessä muuttamassa Marbellaan. Kävimme siellä muutenkin muutaman kerran ja kaupunki miellytti kovasti. Emme muuttaneet.

Jotta tästä ei tulisi matkamuisteloa, lopetan tähän ja runsaan tunnin kuluttua siirryn kotisohvani kautta taas Pariisiin. 

NOPEAMMIN, KORKEAMMALLE, VOIMAKKAAMMIN

 Urheilua,yleisurheilua. Nyt sitä saa! Pitää järjestää tekemisensä tv-urheilun mukaan. Vaikka suomalaisia ei ole pilvin pimein Pariisissa mukana, olen silti onneni kukkuloilla. Sopusuhtaisia kroppia, nopeita jalkoja, vahvoja käsiä ja kaikilla osallistujilla toive päästä Olympialiikkeen mukaisesti "citius, altius, fortius". Todistamassa yritystä katsomoissa aina monikymmentuhantinen yleisö. Mitähän ajattelee Notre Damen vanha kellonsoittaja Quasimodo kotikaupunkinsa tämän hetkisestä menosta?

Pakko lopettaa kauppahallissa käyminen. Sorrun aina herkkuihin. Ostin baakelsikaupasta minileivoksia ja söin heti muutaman. Ankaran itsetutkiskelun jälkeen panin loput pakastimeen. Sopilka Foodista ostin marmeladikaramelleja. Himotti niin. Olen joskus itsekin niitä tehnyt, mutta aikoja, aikoja sitten. Söin silloin suurella halulla ja niin tein nytkin. Mansikoiden syömisestä en sentään tunne omantunnon tuskia, vaikka niissäkin sokeria. Ihanaa, kun halliin tuli Itiksen maalaispuoti. Saa ympäri vuoden salaattiaineksia ja tuoreina. Minulla on käsitys, että torilla ja hallissa on kauppojen salaatteja tuoreampia. Mene ja tiedä. Tottakai marssin myös Mansa Marketiin ja ostin inkivääriolutta. Siinäkin on sokeria. Ihan pakko lopettaa tämä kaikki ja alkaa kiertää halli kaukaa. Tyytyä S-marketin suppeampaan valikoimaan. Siellä ei minulle synny himoa heräteostoksiin. Ja vain joskus suurena juhlahetkenä käydä taas hallissa.

Totisena aikomuksena on mennä katsomaan, miltä Töölönlahden uusittu ja paranneltu puisto näyttää. Kuvien parusteella kaunista kukkaniittymäisinä näkymineen. On lapsille ja aikuisille, on luontoa rakastaville ja jopa kiireisille kaupunkilaisille hetken verran silmille lepoa. On lähdettävä tutkailemaan, kun on vielä kesää. Samalla voi toimitella asioita muuallakin keskustassa. Olisi taas aihetta käväistä Stockmannilla. Eikä mitään tikusta asiaa, vaan ihan oikeaa asiaa, esimerkiksi Nespressoon.

Kolmen tunnin kuluttua taas urheilua. Voisin vaikka imuroida sitä ennen. Tai sitten en.