LUNTA TULVILLAAN...

 Nyt näyttää mittari pakkasta. Mutta onhan tässä totuttu kovempiinkiin. Kun olin vielä pikkuinen tyttö, talvet olivat aina pakkasella ja se kuului asiaan. Ei siitä vinguttu. Luntakin kertyi korkeiksi kinoksiksi torttuvallien reunoille. No, en minä niitä talvia kaipaa.

Olin asioilla, vaikka nenä tuli punaiseksi. Olin myös kirjakaupassa: ensi vuoden kalenteri ja Sofia Lundbergin, Alyson Richmanin ja M.J. Rosen kirja Perjantai-illan klubi. Takakannen mukaan kertoo Hilma af Klintista (1862-1944), joka oli ruotsalainen taiteilija. Ollan taas osin "minun" vuosisadallani 1800-luvulla.

Menin minä metroajelullekin ja pankkiin. Täältä kun vietiin se viimeinenkin pankki, jota käytän. Pitää olla aina jonkun verran käteistä, enkä vielä ole opetellut pankkikorttia ja ottoautomaattia käyttämään. Sitä paitsi on ihan mukavaa lähteä ihmisten ilmoille välillä. Eikä lumi ollut haitaksi kävellessä. Hyppelin korkeimpien vallien yli. Auraaminen kun ei aina ole jalankulkijan kantilta katsottuna tehty helpoksi. No, ei tämä ensimmäinen talvi minulle ole. Aina siitä on selvitty. 

Pankissa nenän väri tasaantui, vaikka en pitkään joutunut odottamaankaan. Moni muukin oli äkännyt hoitaa asiansa ennen kuun vaihdetta, jolloin ihmisiä on jonoiksi asti. Kävin kotimatkalla kaupassa ja ostin mangoja ja sitruunoita.

Keskustelu kirjailija Mazzarellan kanssa päättyi, kun luin kirjan loppuun. Hyllyssä ei ollut sille enää tilaa. Tungin toisten päälle. Sama tapahtuu aikanaan Perjantai-illan klubin kanssa.

Aikoinaan olin suuresti huvittunut nähtyäni ensimmäisen kerran Helsingin puistossa yhden hengen penkkejä. Tosin minusta niitä ei voisi edes kutsua penkeiksi, koska penkki on aina useampaa istujaa varten. Puistotuolit? Joka tapauksessa minua hymyilytti tämä suomalaisen intohimo saada oma tila, eikä muita liian liki. Joku muukin on ollut huvittunut ja levitellyt maailmalle kuvia "puistotuoleista" kera tiedon meidän oman reviirimme koskemattomuudesta. Ymmärrän erittäin hyvin ulkomaalaisten hämmästyneet ilmeet sekä hymyn. Itse olen aina iloinen, jos joku istahtaa viereeni vaikka Espan puistossa, jossa ei näitä yhdenistuttavia ole. Toisinaan sukeutuu jopa mukava keskustelu joko miehen tai naisen kanssa.

LUMIMYRÄKKÄKÖ?

 Luvattiin lumimyräkkää. Ei tämä, jota nyt juuri ulkona tapahtuu, ole mitään myräkkää. Lunta satelee erikokoisin hiutalein hiljakseen vailla minkäänlaista myräkkää. Ehkä myöhemmin saamme nähdä luontoäidin mahtavan näytöksen.

Olen aina pitänyt tenniksestä, vaikka itse en ole pelannut. Nyt menossa Espanjan Malagassa Davis-cup ja kuinka ollakaan eilen: Suomi nelinpelissä välieriin. Lyötiin Kanada. Herrat Harri Heliövaara ja jo samana päivänä pelannut kaksinpelin Otto Virtanen panivat voitokkaasti kampoihin maailmanmestari Kanadaa vastaan. Vastustajan puolella pelin jälkeen alkoi sadella syitä, miksi peli meni päin männikköä. Ja ne syyt eivät olleet kovin urheilijamaisia. Suomalaiset yksinkertaisesti pelasivat paremmin, niin se meni. Perjantaina välierä joko Australiaa tai Tshekkiä vastaan.

Parvekkeella ovat vielä kesäkukat. Olisi korkea aika ottaa pois, ennen kuin jäätyvät purkkeihinsa ja sitten pitää sulatella. En ole vain tullut ottaneeksi. Josko tänään? Eilen menin kauppaan ja tein virhehankinnan. Keksilajitelman. Syödä nakersin tennisottelun aikana, joka heti kostautui painossani runsaan kilon verran. Äkkiä se tulee, mutta hitaasti menee. Ei kuin niskasta kiinni ja tahdonvoimaa!

Seurustelen yhä kirjailijoiden kanssa. Se onkin hauskempaa kuin kertoa lukevansa. Menossa edelleen Merete Mazzarella, joka puolestaan seurustelee milloin Bo Carpelanin, Henry Millerin, Albert Camusin ynnä muiden kanssa. Myös naiskirjailijoiden kuten esimerkiksi Märta Tikkanen ja Ulla-Lena Lundberg. Ja minä nautin seurustelusta Mazzarellan kanssa.

Ei vieläkään myräkkää. Hiutaleita leijailee taivaalta ja pihalla paljasta maata näkyvissä. Ei mikään kelkkailma. Tein eräänä päivänä ensimmäisen kerran broilerin jauhelihasta ruokaa ja tuli broileripyöryköitä. Maistoin ja kelpuutin. Tänään niitä lounaaksi. Suurin osa lautasesta on kuitenkin salaatin peitossa. Rakastan kasviksia. Muutama pallukka vielä keitettyä kukkakaalia lisukkeeksi. Ei mitään keksejä tänään, jälkiruoaksi kupponen espressoa. Buen apetito! kuten Malagassa toivotetaan Davis-cupin ruokatauoilla.

LUKEMISESTA

 Kannattaa kumartua useammin kirjahyllyn alimman hyllyn kohdalle ja tutkia, mitä kirjoja siellä on. Minä kumarruin eräänä päivänä ja otin  Merete  Mazzarellan Silloin en koskaan ole yksin. Teos kertoo lukemisen taidosta. Ilmestynyt 1999 ja suomennettu samana vuonna. Tanskalainen piirtäjä Nikoline Werdelin on sitä mieltä, että lukeminen on seurustelua ja kun seurustelee jonkun kanssa, tässä tapauksessa kirjailijan, ei todellakaan olla yksin. Minä aloin seurustella Merete Mazzarellan kanssa.

Hajamielisistä professoreista on kautta aikain ollut vitsejä. Kirjassa niitä on kaksi, joista toisen kerron tässä ja nyt. Professori istuu kirjoituspöydän ääressä huoneessaan ja ovi on kiinni. Ovea raotetaan varovasti ja hänen pieni poikansa kurkistaa sisälle. Pojan vieressä on vielä pienempi leikkitoveri. Professori vilkaisee poikia ja kysyy sitten vaimoltaan, joka on keittiössä: "Sofie, oletko saanut toisenkin pojan?"

Ehkä tämä ei naurata enää 2000-luvulla. Ehkä ei edes hymyilytä. Mutta minua miellyttää se, että Mazzarella kertoi sen minulle.Ehkä ei Mazzarellaa voi kutsua kuitenkaan ystäväkseni, vaikka seurustelemmekin. Luinhan minä aikoinaan Danten Jumalaisen näytelmän, mutta Dante ei siitä huolimatta kuulu ystäväpiiriini. Eihän se toki hullumpaakaan olisi. Dantea lukiessani koin Jumalaisen näytelmän kaikkine säkeineen osittain varsin uuvuttavaksi. Olin iloinen lukiessani Mazzarellan kirjasta, kun Marcel Proust on sanonut, että "lukiessamme koemme ystävyyden puhtaimmillaan, emmekä esiinny kirjaystävällemme vilpillisen rakastettavasti."  Lukija saa olla oma itsensä ja vaikka ikävystyä lukiessaan. Ei tarvitse olla tekokorea ja saa jättää lukemisen kesken ja vaikka olla palaamatta siihen kirjaan ikinä. Minä panin Danten pitkäksikin ajaksi pois ja olin epävarma, palaanko siihen. Palasin. Monet kirjat ovat minulta jääneet kesken, eikä niiden kirjoittajat seurustelustamme huolimatta, ole loukkaantuneet. Olen vain ollut rehellinen.

Jatkan Mazzarellan kirjan lukemista, mutta nyt alan valmistautua uuteen viikkoon. Ohut lumikerros peittää pihanurmet ja itärajalla on edelleen varsinainen hurlumhei rajan ylityspaikkojen ollessa kiinni tai aika-ajoin auki. Paperittomat  turvapaikan hakijat ovat pulassa. Heitä on Venäjän kautta tulleita monista maista. Heitä kutsuu Suomen eldorado.

MARRASKUUN SITÄ, TÄTÄ JA TUOTAKIN

Hain Beaujolais-viinit, ostin molemmat. Olin ainoa asiakas, että mitään jonoa ei ollut tämän vuoden viinitapahtuman tiimoilla. Sitten menin Cittariin ja minulla oli oikein ostoslista, josta luin, ettei tule muuta. Tuli. Purettuani kotona kassit soitin M:lle, jonka kanssa en ole moneen vuoteen puhunut tai edes kuullut hänestä mitään. M:n puoliso kuollut. Otin osaa suruun. Päätimme tavata joskus tammikuussa. Soitin myös H:lle ja päätimme tavata maaliskuussa, kun hän on kotiutunut Turkista. Tämän jälkeen en soittanut kenellekään. Eikä kukaan soittanut minulle. Lämmitin lounaan ja söin. En avannut punaviinipulloa. Join vettä, jossa oli reilusti sitruunasta puristettua mehua. Tiputtelin viimeksi espresson pieneen kuppiin ja olin tyytyväinen päivääni.

Illalla olin edelleen tyytyväinen ja rupesin lukemaan Christien kirjaa. Nyt siinä on jo tapahtunut murha ja herra Poirot rupesi sitä ratkomaan ja olen varma, että pian tietää, kuka ketkale tämän ruman tempun teki. En katso lopusta. Joskus olen katsonut ja se vie maun loppulukemisesta. Tämän myönnän.

Luin sähköpostit ja parvekefirman kirjeen, jossa ehdotettiin sälekaihtimia partsille. Panin kirjeen paperinkeräykseen samalla kun vein roskat. Ennenmuinoin kaikki kipattiin yhteen ja samaan. Nyt on sen kymmenen nyssykkää, jotka pannaan niille tarkoitettuihin jäteastioihin. Kahvikapselit menevät metallijätteisiin ja ne kilisevät hauskasti, kun tyhjentää pussin. Pussia ei sinne saa panna. Seinällä lukee, että valvontakamera seuraa puuhiani. En uskonut. Hymyilin kuitenkin oletettuun kameran silmään.

Itärajan turvapaikan hakijoita aletaan syynätä paremmin eli pannaan vähän sieltä ja täältä rajoja kiinni. Venäjän kautta kun on pyrkijöitä, eikä meidän kapasiteettimme kestä niin suuria joukkoja, joita pelätään tänne tulevan. Venäjällä ei tykätty toimenpiteestämme. Tämä kaikki puolin ja toisin alkoi Venäjän hyökättyä Ukrainaan. Tästä taas ei tykätty muualla maailmassa. On muutakin. USAssa alkavat presidentin vaalit ja kukas muu kuin Donald Trump yrittää taas puikkoihin. Hän on hiukan nuorempi kuin istuva presidentti, joka niin ikään on tyrkyllä. Minä suren enemmän, että pölyttäjät ovat katoamassa. Jos näin huonosti todellakin käy, pannaan ihmiset pumpulitukon kanssa pölyttämishommiin. Mikäs siinä on kukkakedoilla käyskennellä. On huonompiakin duunipaikkoja. On minulla muutakin surtavaa, mutta niistä joskus toisen kerran. Eivätkä ne edes ketään kiinnosta.

EI PRINSSIÄ

 Olimme TTK-ohjelman myötä Disneyn maailmassa. Yksi pari pantiin pois ja ensi viikolla ollaankin sitten edetty jo semifinaaliin asti. Minä elin niin saduissa mukana, että suutelin varmuuden vuoksi ja loppumattoman toivon vallassa puista sammakon  näköistä nitomakonettani. Ei tapahtunut mitään. Ehkä pitää olla elävä sammakko. Mutta mistä niitä tähän saa, kun ollaan kaupungin kerrostalossa ja ainoat sisälle pääsevät ovat yleensä banaanikärpäsiä, vaikka minulla ei banaaneja olisikaan. Joskus avonaisesta ikkunasta saattaa pöllähtää kärpänen ja silloin alkaa jahti. Tosin hyttynen on vieläkin epämiellyttävämpi vieras. Se ei edes nuku yöllä, vaan seuraa ihon tuoksua ihmisellä ja inisee veren himoisena korvan juuressa iskeäkseen kärsänsä herkkään ihooni. Onneksi niitä on harvemmin täällä, mutta ikäviä kokemuksia on mökkiajoista. Sammakon näköinen nitomakone ei siis muuttunut prinssiksi, vaan on yhä ja edelleen pelkästään nitomista varten kirjoituspöydällä.

Äitini teki makaronilaatikkoa. Se oli sitä vanhan ajan, jossa ei ollut jauhelihaa. Etsin netistä ohjeita ja aion laittaa sitä. Pitää ostaa makaroneja. Mitkään nuudelit eivät kelpaa. Kaapissa olisi riisinuudeleita. Kauppaan aion ehkä vasta torstaina, jolloin on  uuden Beaujolaisin päivä. Taas on pasteerailtava siihen kauempana olevaan K-kauppaan Cittariin. Alko on sen vieressä. Lähempänä oleva Alko lopetettiin kuten pankkikin. Tulevaisuuden kuva täällä päin on vaate- ja ravintolapainotteinen. Onhan täällä kuplateehuonekin. Kun olin ensimaistelemassa, otin hedelmäisen. Teeni valmistaja oli mies Koreasta ja esitteli auliisti tuotteitaan ja lopuksi neuvoi, miten saa pillin helpoimmin pahvimukin kannen läpi. Seurasi vierestä temppua suorittaessani ja olimme molemmat ylpeitä onnistumisestani. Kyllä me eurooppalaisetkin osaamme.

Luin Helsingin Sanomista hämmästyksekseni, että maapallon sisällä on vieras esine eli sinne joskus hamassa kaiken alussa on syöksähtänyt toinen planeetta törmättyään Maahan. Tälle 2900 km:n syvyydessä sisällämme olevalle ei-niin-pienelle-palaselle annettiin nimi Theia. Samassa rysäyksessä syntyi meidän Kuumme. Josta nykyisin voidaan todistettavasti kertoa, ettei se olekaan juustosta. Jules Verne aikoinaan oli tästä samaa mieltä. Sittemmin eli 1960-luvulla meni muutama maapallon mieskin asian toteamaan ja niin oli ihmiskunta saanut uutta tietoa avaruuden ihmeistä.

HITUNEN TURKKIA

 Täällä taas. Huomenta. Martti Ahtisaaren juhlavat hautajaiset vietetty, arvovieraat katsastettu, harras tilaisuus ohi. Hyvää matkaa presidentille, sanon minäkin.

Show must go on ja tänään tanssitaan. Kuka lähetetään kotiin, näemme illalla. Tuskin maltan odottaa. Lotossa minulla tavanomaiset kaksi oikein. Mikä siinäkin on niin vaikeaa? Asun siis edelleen täällä periferiassa ja yhä suunnitelmissa mennä Ateneumiin. Uusi ja eho Alanya Market sentään nähty ja hyväksi havaittu. Ostin ja paistoin keittobanaaneja. Tulihan koettua. Koko päivä menisi tässä 2000 neliön kaupassa, jos mielii kaikkeen tutustua. Tutustuin vain pieneen osaan. Menen uudestaan, mutta keittobanaaneja en enää osta. Toisesta laiton chipsejä ja niitä illan mittaan narskuttelin. Turkkilaiset ovat matoja tekemään marmeladikarkkeja ja ne olivat todella hyviä. Koska olin reilusti avajaisruljanssin jälkeen, oli hyvää tilaa siellä pasteerailla. Sitruunamarmeladi yllätti. Purkissa oli kokonaisia sitruunan kuoria. Tätä kauppaa lähemmäksi Turkkia en pääsekään. No, Kyproksessa olen ollut.

Luen vanhaa Christien kirjaa mitä huvimajassa oikein tapahtui. Vielä ei ketään murhattu, mutta rouva Olivierin kutsumana Hercule Poirot on odottavalla kannalla. Taatusti joku tapetaan. Leffan olen nähnyt ja autuaasti unohtanut, onnekseni, kuka on tappaja. Kafkan ja Hemingwayn kirjat vieläkin kesken. Pitäisi poiketa kirjakauppaan. Haluan jonkun pokkarin lisäksi ensi vuoden kalenterin, koska luultavasti tulen sitä tarvitsemaan.

Ensi viikolla luvattu talvisempaa säätä. Ei ehkä enää tarvitse pohtia ulos mennessä: nilkkurit vai saappaat? Pieni lumikerros ei olisi pahitteeksi. Kahlauskorkeuteen kiitos ei. H:n olen ajatellut kutsua kahville ennen kuin hän katoaa moneksi kuukaudeksi muille maille lämpöön ja aurinkoon. Eikä se ole Espanja. Minäkin katoaisin, jos olisi mahdollista. Olisihan se poikaa! Ajattelisin vain ähäkuttia Suomen ystäville, jotka joutuvat nostamaan kaulusta pystympään ja panemaan villaa ylle. Mutta kun ei, niin ei. Näillä eväillä täällä ja ihan tyytyväisenä.

Hyvää isänpäivää kaikille isille. Liput salkoon.

MARRASKUUN TORSTAIN BEAUJOLAIS

 Lipitän tässä samalla tätä naputellessani aamukahviani. Olo on ihan mukava ja maailma ulkona vielä pimeä. Ei pihaustakaan kuulu mistään.

Käppäilin eräänä päivänä  siihen parempaan ruokakauppaan. Ostin viipurinrinkelin ja panin palasina pakastimeen. Ostin muutakin, mutta mitäpä sitä tässä luettelemaan. Käytin toisen kerran elämässäni plussakorttia ja osasin taas. Jos kauppa olisi lähempänä, kävisin useammin. Ehkä hyvä näin. Ei tule heräteostoksia tehdyksi. Miten sitten käy, kun uusi ja hieno Alanya Market avataan täällä kotinurkillani? Ainakin ostan keittobanaaneja, joita en ole edes maistanut koskaan. Katsoin jo ohjeita, miten valmistetaan. Kaktusviikunat ovat tuttuja. Mikä ihana makumaailma minulle avautuukaan uuden myymälän myötä! Minua ei pitäisi päästää sinne.

Marraskuu on pimeä kuukausi, mutta kivaakin tapahtuu. Torstaina 16.11. tulee myyntiin Beaujolais Nouveau- punaviini,  se tuore vastikään kerätyistä rypäleistä. Olen joka vuosi ostanut, vaikka mikään harras viininjuoja en olekaan. Joskus lasillinen Proseccoa tai jos tilanne vaatii, niin samppanjaa. Tämä koko maailmanlaajuinen tapahtuma uuden Beaujolaisin kohdalla on niin hupaisa, että menin heti leikkkiin mukaan. Viini tulee kaikkialle samaan aikaan ja varsinaiset alan tuntijat jonottavat jokavuotista uutuutta. Jotain leikkimieltä vakavanakin aikana.

Omar Khaijamin sanoin: 

"Siit´ asti kuin on taivaall` ollut Venus- tähti, kuu
parast` on viini, mit` on nähty, mit` on saanut suu.
Ain` ihmettelen kauppiaita viinin, sillä sijaan kas
sen, mitä myyvät he, mik` oivempaa on ostaa muu!"