TEEHUONEEN EKSOTIIKKAA

 Tilasin satsin kahvikpseleita. Sain suomenkielisen palvelun, mkä oli hvä asia. Joskus menee kielikylvyksi, vaikka painan vimmatusti ykköstä. Nykyajan puhelut eivät suju ilman jatkomumeroiden painelua. Tahmatassut voivat olla pulassa. Sain tilaukseni tehtyä ja nyt odotan postin ilmoituta päästäkseni pakettini noutamaan. Muuta tähdellistä en sitten tehnytkään.Juttelin kyllä pitkät tovit puhelimessa. Eikä kukaan ystävä- ja tuttavapiirissäni ollut kuollut, ja yhtäkkiä tämä asia jäi seuraavan varjoon. Sotaisan naapurimaamme ulkoministeri Sergei Lavrov väläyttelee kolmannnen maailmansodan uhkaa. Voin ihan huonosti. Mikä ihmeen vimma on alkaa riehua noin suuressa mittakaavassa? Eivätkö älykkäät silmäätekevät tosiaankaan pysty selvittelemään välejään ilman aseiden kalistelua? Minne sitten meikäläinenkin joutuu? Harmiton naisenpuoli, jonka henkikulta ei vihollisessa herätä edes sääliä. Nirri vaan pois ja seuraavan kimppuun. Meni taas vähäisetkin yöunet!

Jos haluaa mennä arabialaiseen teehuoneeseen, ei tarvitse matkustaa Eurooppaa pitemmälle. Riittää Espanjan Alicante. A oli ollut ja hekumoi kokemuksestaan minulle kuvin ja sanoin Carmen del Campillo Casa Morscasta. Katselin sekä A:n lähettämät omat valokuvat kuin teehuoneenkin, luin kaiken mahdollisen tästä salaperäisestä ihastuttavasta paikasta. Paras aika mennä nauttimaan vaikka minttuteetä juuri ennen auringonlaskua. Käyskentelin teehuoneen sisätiloissa sekä puutarhassa, jossa riikinkukkoja Kaikkialla huokui syvä lämpö, eksotiikka ja hillitön halu päästä paikan päälle itse toteamaan tuo kaikki ihanuus. Lista senkuin pitenee seuravaa elämääni varten.

Verikokeen tulokset melkein tyydyttivät tohtorin. Pientä muutosta lääkitykseen. Kotimatkalla ostin hedelmiä ja näkkileipää. Tänään lounaaksi maustettua porkkanakeittoa. Lihaton päivä. Roskiskeikkaa tässä tuumailen, mutta en ole varma pääsenkö tuumasta toimeen. Pitäisi imuroidakin. Pitäisi ja pitäisi. Vappusuunnitelmia? Ei todellakaan. Kesäsuunnitelmia? Ei niitäkään, paitsi 12.6. Espalle. Jos kysytään syyssuunnitelmia, niin on. Uusi englannin kurssi. Joku voi ajatella, mitä enkulla, kun ei matkusta? Mutta minähän kuljin Kiasmassa  Riemukaaren alitse ja sen oli taiteilija ajatellut itse kunkin henkilökohtaiseen käyttöön juuri sillä hetkellä, kun kaaren läpi astelee. Tähtiportista meneminen tarkoittaa kulkemista kohti "turvallisempaa maailmaa". Minun kohdallani se voi tarkoittaa englannin kielen tarpeellisuutta. Tulee turvallinen olo, jos Lontoon Sohossa puhuu englantia. Eikä ne edes härmän kieltä siellä ymmärtäisikään. Tämä Helsingissä oleva Riemukaari takaa sen, että Pariisiin ei tarvitse ainakaan riemukaaren takia lähteä. Kotinurkilta löytyy yhtä sun toista.

KIASMA-PÄIVÄ

 Nonnih, nyt olen istunut Sol Caleron bussissa, joka on parastaikaa parkkeerattuna Kiasmaan. Teos eli siis bussi on alunperin tilausteos vuodelta 2019 ja sen nimi on hämmästyttävästi  El Autobus. Ihan kiva juttu. Astuin sisään, ja M astui myös. Bussiin tuli muitakin ja moni pikkupoika istahti kuskin paikalle. Riemukaarenkin läpi ja ihan luvan kanssa saimme kulkea, vaikka onkin  Jimmie Durhamin taidetta. Taiteilija kehottaa henkilöä, joka Riemukaaren alta kulkee, viheltämään lempisäveltään. Minä en viheltänyt. Enkä liioin tuntenut astuneeni "turvallisempaan maailmaan". Uskon että olisi kyllä tänä päivänä tarvetta. Seuraavan huoneen lentävä matto ei lehahtanut mihinkään, mutta kutsui päälle makaamaan tai istumaan. Yhtä hyvin se voisi olla avoin kirja tai vallan takht-sänky, joita on Lähi-Idässä moskeijoiden sisäänkäynnin lähellä tai vaikka teehuoneissa. Matto on Slavs and Tatars-taitelijakollektiivin luomus ja matolle sai todellakin mennä, kunhan riisui kengät. Minä en mennyt, mutta moni meni. Olemme riehakasta kansaa. Koko Ars22-näyttely on minusta näkemisen ja kokemisen arvoinen. Ei mikään monimutkaisten ja sekavien teosten lajitelma, joka vaatii katsojassa lujaa aivotyöskentelyä ymmärtääkseen näkemänsä. Sitä paitsi, ei pidäkään "ymmärtää". Katselee vain ja antaa mielen avautua näkemälleen. Menkää, hyvät ihmiset, Kiasmaan! Siellä on ARS 22!

Ostin museokaupasta näyttelyä esittelevän kirjan ja sormuksen, jossa hopeisia rakeita, jotka liikahtelevat käden liikkeen mukaan. M antoi yllätykseksi hyvät yöunet antavan laventelisaippuan alustoineen. Hyvä uni tulee, kun pesee illalla kätensä laventelin tuoksuisiksi ennen nukkumaan menoa. Eikä yllätys siihen päättynyt,vaan toinen paketti sisälsi Rut Brykin magneettiperhosen. Juhlapäivä! Sitä jatkettiin Kiasman kahvilassa kuohuviinillä ja piirakan palalla. Marsalkka Mannerheim ratsasti aivan ulkopuolella ehkä hiukan viluisena koleahkossa huhtikuun säässä.

Englannin kurssi päättynyt. En mennyt viimeiselle verbitunnille. Olin valvonut, eivätkä edes villit hevoset olisi saaneet minua liikkeelle. Ei mikään suuri vahinko. Syksyllä lisää ja hiukan haastavampana. 

Kirjoitan tätä yöllä siitäkin huolimatta, että illalla pesin käteni laventelisaippualla. Vaikka ei tullut uni, tuli ihana tuoksu. Brykin perhonen on jo jääkaapin ovessa. Oli mukava päivä eilen ja oli kiva tavata M, jonka seurassa aina viihdyn. Kello on yli kolmen ja menen laittamaan varhaisaamukahvin. Hyvää huomenta.

HUOMENNA LANKALAUANTAI

 Viimeinen varsinainen englannin kurssin tunti takanapäin. Edessä kolmipäiväinen verbikurssi heti pääsiäisen jälkeen. Syksyllä en enää jatka ainakaan täällä. Kerroin jo parilleni J:lle, joka näytti hetken kohteliaisuudesta pettyneeltä. Vanhoja pareja menee ja uusia tulee.

Hissunkissunelämä jatkuu, vaikka koronarajoituksista maskien kohdalla päästiinkin eroon. Varaslähtöjä on jo jonkun aikaa otettukin. Piha näyttää keväiseltä, lumet häviävät silmissä. Talven hiekoitussora ratisee jaloissa. Lakaisuauto ei vielä kaikkialle ehtinyt. Variksilla parin muodostuspuuhat kiihkeimmillään. Melkoinen kuhina pihan koivikossa. Muillakin linnuilla pitää kiirettä. Loppujen lopuksi aika lyhyessä ajassa saatava lemmenpuuhat, pesä, hautominen ja jälkeläisten kasvaminen siihen kuntoon, että päästään syksyllä muuttomatkalle etelään.

Pitkäperjantai tuntui lapsuudessa todella pitkältä päivältä. Se oli usein pimeäkin ja maineeltaan pelottava. Nykyisin jo vähemmän, eikä pakkohartautta ole. Lankalauantaina aina vähän helpotti ja pääsiäispyhinä sai jo nauraakin.

Olisi varattava aika kampaajalle, tilattava kahvikapseleita ja jatkettava laihtumista. Syön kuitenkin ensin L:n tuomat suklaat ja juon viinit. Tupsahti tuomaan ja oli kiva tavata. Samoin oli, kun sattumoisin yhytin K:n tyttärensä kanssa ostoskeskuksen kujalla. Hetken verran juttelimme. Minä tulossa enkun tunnilta ja he ostoksilta. Olimme kaikki freesin näköisiä. R:ltä meili. Aikoo kokeilla upouutta Aurora Bothnia-laivaa Uumajan matkalla. En ole tainnut ikinä käydä Uumajassa. Ruotsiksi Umeå ja saameksi Ubmi. Google tiesi tämän. Venäjäksi ei kerrottu. Ruotsia en ole kolunnut kovin laajalti. Olemiset jäänee Tukholman seudulle ja siitä etelämmäksi. Koululaisena oli Göteborgissa oppimassa ruotsia. Asuin vanhempieni ystäväperheessä ja heidän talossaan. Taisin olla aika surkea. Muistan tädin paistaneen minulle lettuja, että tuntisin oloni kotoisaksi. En tuntenut, vaan koti-ikävä yltyi. Isä haki minut pois. Menimme ennen kotiin lähtöä Lisebergin huvipuistoon. Olin huvipuistoiässä. Kööpenhaminassa ehdottomasti aina Tivoliin. Tukholman Gröna Lund kävi myös tutuksi. Kiinnostus hävisi myöhemmin matkojen pidentyessä. Intressit kääntyivät eläintarhojen puoleen, kunnes kasvoin niistäkin ulos. Kerran aikuisena menin Korkeasaareen katsomaan guanakoja, joista tykkäsin. Tunne nyttemmin hyytynyt koskien koko eläintarhatoimintaa. Hyväksyn vain asialliset kansallispuistot, joissa eläimet voivat elää omilla ehdoillaan täysin vapaina.

KAPPELIN KATON PUUTARHATONTTU

 Tässä taas tyhjän ruudun edessä miettimässä, mitä kirjoittaisin? Kysymys kuulunee myös, miksi? Kun ei ole asiaa. Kirjailija voi nyhjäistä tyhjästäkin, mutta amatöörin taito ei riitä. Yritän kuitenkin.

Italiasta ei kuulu vieläkään mitään. Kirje täältä matkaa sinne toista kuukautta ja sieltä samoin tänne. Jos ei aleta heti kirjeen saatua kirjoittaa, venähtää aikaa lisää. Kurjaksi on mennyt. Espanjaan postin vaihto sujuu sutjakkaasti, kun välillä on e-mailit. Juuri eilen taas keskustelimme. Puhelin sen sijaan on hurjasti hiljentynyt. Ystäviä jäänyt liian monta matkan varrelle, enemmistön kuolema korjannut. Joillakin muuten vaan hiipunut elämänilo. Syyttävät ikää. Minä vielä tässä porskutan ja torstaiden lisäksi kaikki muutkin päivät toivoa täynnä. Nyt olen varma, etten jatka samaa englannin kurssia kuin täällä syys- ja kevätlukukauden. Kunhan saan hyppysiini syksyn opinto-ohjelman löydän siitä taatusti minulle sopivamman. Tietää paljon pitempää matkaa, aikaa kuluu, mutta olen varma, että kannattaa. Olisiko vielä intenssiivikursseja kuten vuosia sitten? Tehokkaita ja vaativia. Niistä tykkäisin. Pelkkää englantia opetuskieli mukaan lukien. Minusta ehdottomasti paras tapa oppia.

No, kevään jo ehdittyä näinkin pitkälle, palaan taas taiteen pariin. Ensin Kiasmaan ja ARS22, jonka K jo teilasi. Ei edes uteliaisuudesta tahdo tutustua, vaikka näytillä on El autobus (Sol Calero) ja Kimmo Kaivannon lumpeenlehtiä Kun meri kuolee-teoksessa. Tämä bussijuttu on taas niitä, joista en osaa sanoa, onko varsinaisesti taidetta? Bussihan on bussitehtaassa tehty ja taiteilija pannut sen vain nätisti esille. Ja kun esimerkiksi pannaan muuttolaatikoita pinoon, on se minusta enemmänkin asetelma. Asetelmakin voi viehättää, vaikka laatikot olisivat panamalaisia banaanilaatikoita. Ars-näyttelyitä olen nähnyt ennenkin. Ihan niitä alkupään, kun olivat Ateneumissa joskus 1980-luvulla. Silloinkin oli ihmeteltävää. Vanha Singer-ompelukone puleerattuna ja nostalgisena kunniapaikalla. Polkupyörä roikkumassa katosta, ruohonleikkuri kuin valmiina nurmikolle. Taidetta? Joka tapauksessa kiinnostavaa.

Olen taas, kuten kai kerroinkin, soppien kimpussa. Tuli tehtyä aasialaista kana-nuudelikeittoa ja eilen keittelin mausteista porkkanasoppaa. Tänään on sopaton päivä, puuhaan muuta. Huomenna taas kaupasta seuraavan keiton ainekset ja keskiviikkona näillä näkymin kevään viimeinen enkun tunti, paitsi se kolmen päivän verbikurssi pääsiäisen jälkeen. Tänä vuonna kahden vuoden tauon jälkeen vietetään taas kunnon Helsinki-päivää kesäkuussa ja minä aion Espan lavalle saamaan selville, ketkä ovat nyt Stadin friidu ja Stadin kundi.On musiikkiakin ja jos  auringonpaiste meitä hellii, Espan puisto täynnä flandeeraajia. Silloin ollaan niin stadilaisia että. Onhan koko päivä Helsingin syntymäpäivä! Alku tosin Helsingin kosken rannalla, mutta sitten me siirryimme Suurkadun varteen ja Engel alkoi piirroshommat. Espan puistossakaan eivät enää vasikat kirmanneet, vaan sinne pykättiin Kappeli, jonka katolla ei suinkaan ole Ville Vallgrenin veistos, ei myöskään Walter Runebergin, vaikka Kappelin väki niin ainakin on väittänyt ja sain tiedoillani heidät kimppuuni. Pysti on aivan tavallinen hienommanpuoleinen puutarhatonttu, joita olivat ennen puistot ja puutarhat täynnä. Ei missään tapauksessa Ville Vallgrenin työ!!! Tulkoon tämä jälleen sanotuksi.

Nyt menen taas vuoteeseen.

ROPISEE

 Kuuntelen sateen ropinaa ikkunaräystääseen. Se on mukava ääni. Mökillä oli vielä mukavampi. Siellä ropisi kunnolla. Oli rauhoittavaa kuunnella. Ei mitään hälyääniä. Vain pelkkä ropina.

Piti lähteä kauppaan ostamaan taas soppa-aineksia. Menen huomenna, vaikka en pidäkään lauantaiostoksilla olemisista. Joutilasta väkeä maleksimassa ostoskeskuksessa, tottelemattomia lapsia ja läpeensä kyllästyneitä vanhempia, jotka uusavuttomina katselevat lastensa melskaamista niin kaupoissa kuin niiden ulkopuolella. 

Otin kissankellomukini kevään kunniaksi ja tiputtelin siihen perulaista luomukahvia. Maussa ei eroa ei-luomuun. Mistä sen tietää, onko edes luomua? Perussa? Joka on makuu-työhuoneen näkövinkkelistä mahdottoman kaukana. Suhtaudun kriittisesti luomuun. Perun muinaiset inkat saattoivat viljellä luomuna kaiken. Ei ollut myrkkyjä, joita levitellä. Sitten tuli "sivistys" ja toi tullessaan nykyajan. Kahvipelloille ruiskutettiin kaikenlaista, mikä saa kasvamisen tulemaan ihmisen haluamaan malliin. Pavuista tuli suurempia ja pulleampia. Kahvi ei kuitenkaan ole lähtöisin tiettävästi eteläisestä Amerikasta, vaan sormi osoittaa Afrikkaan ja erään paimenen vahinkoon, kun hän oli heittänyt muutaman pavun epähuomiossa nuotioon ja tunsi etiopialaisissa sieraimissaan  hienon aromin. Kiittäkäämme paimenta kahvihetkistämme. Minä kiitän Googlea.

No, ei ropise enää. Pisarat muuttuivat räntäisiksi, melkein lumisiksi, eikä niistä ole enää ropisijoiksi. Tunnelma on särkynyt. Alan lukea Matti Rämön pyöräseikkailusta Ukrainassa, jossa vielä siihen aikaan olivat asiat hyvin. Tosin maata ennen Rämöä on riepoteltu sinne ja tänne, josta Rämö kertoo. Minkälainen takamus mahtaa Rämöllä olla satulassa istumisesta? Pieni satula ja tuhansia kilometrejä polkien. Yöt nukkuu teltassa. Joskus kaivatessaan kunnon vuodetta ja suihkua, menee hotelliin. Aamulla jälleen satulaan. Minun takamukseni väsyi jo siinä, kun Messeniuksenkadun jengin kanssa poljin Humallahden uimalaan Seuriksen tietä, jossa eräässä kohdin oli hurja mäki, jota lasketella. Kotimatkalla se oli muuttunut ylämäeksi. Muilla oli käsijarrulliset pyörät. Minä jarrutin polkimilla. Vanha pyörä, eikä kovin kauniskaan. Se oli Helkaman Aino ilman mukavuuksia. Ei jättänyt koskaan muista jälkeen ja siihen tietysti vaikutti se, että olin aika hyvä ajamaan. Koulumatkoja en pyöräillyt, vaaikka jotkut pojat niin tekivät. Vapaa-ajat keväästä alkaen meni paljolti pyöräillen. Muuallekin kuin Humallahteen. Se oli huoletonta aikaa.

Nyt pitää kantaa huolta monesta asiasta. On aikuisen velvollisuus. Tällä hetkellä huolen kantaminen kohdistuu Ukrainan sotaan, vaikka sen alullepanija ei käytä siitä asanaa "sota". On jonkunlaista asioitten  järjestelemistä Ukrainassa, eikä se mennytkään niin kuin Strömsössä. Ei mikään läpimarssi aseita kalistellessa. Uljaasti panee kampoihin omaa maataan puolustava Ukrainan väki. 

HUHTIKUUN YÖSSÄ

 Taas mennä hulahti huhtikuuta pätkä, ennen kuin kerron kuulumiset. Eipä nuo ihmeempiä edes ole. Labrasta tuli postia ja varasin ajan jo lääkäriltä. Tämän viikon englannin tunti pereuutettiin ja se olikin hyvä. Olin taas edellisen yön valvonut ja olo oli se mukainen. Iltapäivällä vasta sen verran piristyin, että raahauduin kauppaan. Kotona purettuani tavarat kellahdin vuoteeseen ja nukuin pari virkistävää tuntia. Sain huolestuneen "how are you???" A:lta ja kerroin olevani ok. Siinä meni se päivä ja nyt on uusi yö.

Enkun verbikurssi alkaa viikolla 16. Samana päivänä olisi ollut Oodissa mielenkiintoinen esitelmä. No, niitä tulee uusia. Vastahan tässä on ihmiset päästetty vapauteen. K laskee koronatartuntoja ja Kiinassa on kuulemma eniten. On ihmisiäkin paljon. Kaikki on yleensä suhteellista. Euroopassa Ukrainan sota jatkuu ja maailmalla tiedetään venäläissotilaiden hirmutöistä, joista voisi joutua sotaoikeuteen. Ihmisiä kidutettu, tapettu ja jätetty niille sijoilleen kaupunkien katujen varsille kaiken sotaromun sekaan. Oikeudentajuinen ja sotasääntöjä noudattava sotilas saattaa muuttua sodan jatkuessa. Ihminen ei ole enää mitään, se on ohimennen tapettava, viaton siviili, joka on etsimässä itselleen suojaa. Raaistunut vihollinen ei piittaa, vetää aseen ja ampuu. Ryöstää tyhjiä koteja ja kauppoja, kiduttaa ja raiskaa. Sotilaskuria ei ole enää. Eläinkään ei tapa huvikseen. Mutta vihollisen sotilas tekee niin Ukrainassa.

Vaikka kuinka yritän olla lukematta ja kuulematta Ukrainan tapahtumia, niistä ei eroon pääse. Sodan loppua ei näy, eikä näy miestä, joka kaiken pahan sai alulle. Piileskelee ja antaa ohjeita.

Siirryn ilman häpyä ruoka-asioihin. Tänään vuorossa broilerikiusaus ja ainekset on myös ankanlihakeittoon ja hyvin mausteiseen porkkanakeittoon.  Kaikki Kariston kustantamasta kirjasta 500 keittoa. Susannah Blaken englannin kielisen keittokirjan suomentanut Katja Ruunaniemi. Painopaikka Kiina. Kuinkas muuten. Ennen moiset tehtiin Suomessa, paperimaassa.

Kello on yksi yöllä. Olen toki hetken nukkunutkin ja nyt ehkä alkaa taas olla unen tarvetta. Menen ensin kuorimaan appelsiinin, syön ja juon lasillisen vettä. Jos ei uni sittenkään tule, luen runoja kesästä.

Näin unta kesästä kerran,
kuinka paistoi päivä Herran,
paistoi mulle, paistoi muille,
paistoi köyhänkin pihoille;
vihersi tuhannet virvet,
sinersi sataiset järvet,
iloitsi ihanat nummet,
tarinoivat metsän tammet,
puu puheli, kukka kuuli , -
köyhä sen todeksi luuli...

(Eino Leino runosta "Näin unta kesästä kerran")

EN OTA IRTI

 Eräs ystäväni otta aina illan tullen irti kaikki sähköiset vempaimet pistorasioista. Jokikisen. On kuulemma sähköfirman suositus. Minä en ota mitään irti. En ole koskaan ottanut, paitsi mökillä, jossa sähköpuoli oli kaikkinensa kummallisten viritysten varassa. Sähköjohtoja risteili pitkin seiniä kuin metrokartan radat, eivätkä kaikki taatustikaan täyttäneet sen enempää turvallisuusmääräyksiä kuin ylipäätään määräyksiä. Mitään ei tapahtunut vuosikymenten aikana. Varoittavana esimerkkinä kylällä oli kauppiaan talo, joka paloi perustuksiaan myöten talon omistajien ollessa onnellisesti poissa. Iskikö salama vai oliko sielläkin viritykset varsin omintakeisia? Täällä en ota mitään mistään irti ja katselen televisiotakin, vaikka ukkonen olisi tulossa. Ystäväni on kauhuissaan leväperäisyydestäni ja kuolemalle nauramisestani. Luulen vankasti loppuni tulevan ihan muualta kuin sähkölaitteistani.

Ostin parsoja ja tein parsakeittoa. Ostin mansikoita ja söin mansikoita. Olen laihtunut, mutta matkaa on vielä. Piparkakkuja on vähän ikävä, vaan en ole sortunut. Piparkakkukaapissa on vain näkkileipää. Kaupungilla tosin söin croisantin kahvilassa. Labran jälkeen oli pakko saada maaruunsa jotain ja löysin sopivasti Fazerin. Cappuccino maistui taivaallisen ihanalta ja vatsani kiitti alkaessaan sulatella croisanttia. Piti ensin suunnitelman mukaisesti pasteerailla kaupungilla, mutta valvottuani koko yön, tulinkin kahvihetken jälkeen kotiin. Takki pois ja sänkyyn. Nukuin pari tuntia kuin pieni porsas ja kyllä teki eetvarttia.

Odotellessani labran aulassa vuoroani kuulin, kuinka virkailija sanoi eräälle rouvalle, että hänellä oli aika tammikuussa eikä nyt maaliskuussa. Rouva pantiin istumaan ja virkailijat pähkäilivät, mitä nyt  tehdään. Mietin, etteikö tällä rouvalla ollut kotona ketään, joka olisi vähän  katsonut, missä kulloinkin mennään? 

Menin YouTubessa Amos Rexin uuden näyttelyn Maanala-etukäteisavajaisiin. Taas ihmeellisiä teoksia ja mitä kaikkea jalkojemme alla voi olla eri taiteilijoiden näkemänä. Kuin myös maan päällä mielikuvituksen varassa. Minotauruskin saatu Helsinkiin edustamaan kreikkalaista mytologiaa. Menisinkö? Mietintäaika elokuuhun asti. Entäs Kiasma, jossa peruskorjaus ja näyttelyitä? Ensin ARS22. Ehkä sinne kuka ties. Enää en tahdo kyyhöttää kotinurkissa. Koronasta, sairaanahoitajalakosta ja Ukrainan sodasta huolimatta on elämää tarjolla halukkaille ja minä liityn halukkaiden joukkoon ja lähden ulos maailmaan. Heti ensi viikolla.

E:llä syntymäpäivä. Soitin. Oli kokoontunut muualla asuvaa perhettä, osa aivan täältä Helsingistä asti. Puhuimme taas minun menemisestäni kesällä. Olen jahkaillut monen vuoden ajan ja ennen vanhaan kävin usein. Miten se nyt on niin vaikeaa? Minä kun kuitenkin tykkään junamatkoista. Ehkä sekään ei ole enää niin ratkiriemukasta kuin ennen vanhaan. Ihmiset räpläilevät puhelimiaan, ovat omissa ajatuksissaan, eikä kukaan ala iloisesti jutella. Muistan ajat, kun junissakin oli tunnelmaa. Tunnelmaa voin tehdä minäkin aloittamalla keskustelun. Ei se ole vaikeaa. Olenhan muutenkin kaikkea muuta kuin tuppisuu.