Eilisillan melkein hengästyksissä kirjoitettu vuodatus antoi hyvän yöunen,vaikka outoja näinkin.Olin ilmeisesti viimeinen ihminen maapallolla yleisen tuhon jälkeen.Jostain kummallisesta syystä sinne jäänyt kummajainen.Istuin jonkun meren rannalla tilannetta ihmettelemässä.Tähyilin ulapalle toiveena nähdä kuitenkin jossain ihmisiä täynnä oleva laiva,joka minut pelastaisi.Ei ollut eikä tullut.Ei siinä paha ollut olla.Sää suotuisa ja olin syönyt jotain syötäväksi kelpaavaa.Yöt nukuin ja päivät olin vahdissa. Aikaa kului.
Eräänä iltana kuulin pusikon reunasta ikäänkuin kurlaamista muistuttavan äänen,joka herätti tietysti toiveen ja riemun.Joku pesi siis hampaitaan.Eteeni hypähtikin pieni sammakko.Petyin hiukan.Sekin katastrofista säilyneenä,hiukan repaleisen oloinen,mutta sammakko kuitenkin.Meistä tuli ystävät keskenämme,jos niin voi sanoa ikä- ja kokoerostamme huolimatta.Lätäkkö,melkein lampare,josta olin janoni sammuttanut,oli kuivunut ja siinä olevat nuijapäät vetelivät viimeisiään.Olivatko sammakko-ystäväni tuhoon tuomittuja jälkeläisiä kuka ties? Muistin sadun suudellusta sammakosta,joka olikin lumottu prinssi.Koetin samaa.Suutelin sammakkoa läkähdyksiin asti mitään tapahtumatta.Ei tietenkään,jos nuijapäät olivat sen omista munista kehittyneitä.Prinsessa sitten seuraksi? Ei onnannut.
No,jos salskea ja nuori kirkasotsainen prinssi olisi sammakon nahoista putkahtanut,niin minähän olisin ilman muuta puumanainen.Tosin se on nyt juuri suurta muotia ja maailman laajuista.Tämä sammakko pysyi sammakkona.En minä pettynyt ollut loppujen lopuksi,sillä satuihin uskominen jäi jonnekin vuosikymmenten taa kovan todellisuuden rusentamana.Aikaa kului rannalla.Ja siihen se uni loppuikin,enkä tiedä viitsiikö alitajuntani rakentaa siihen mitään lisää,kun olemiseni maailman viimeisenä ihmisenä ei kuitenkaan olisi jatkunut loputtomiin elämän lain mukaisesti eikä olisi ollut edes kivaa niissä olosuhteissa.
Takaisin tähän tai oikeammin eiliseen päivään kaupungilla.En ole käynyt pitkään aikaan virkistäytymässä Stockmannin kanta-asiakkaiden lepohuoneessa ja niin kyöräsin puolison mukanani sinne.Lasiovi avattiin kumarruksen kera.Minä näytin kanta-asiakaskortin,joka antaa luvan tähän ylellisyyteen.Minut kirjattiin kohteliaasti hymyn kera ja tilasin kaksi appelsiinimehua.Minäkin hymyilin.Muutama ihminen oli paikalla.Eräs mies luki päivän lehtiä,nainen nautti kahvia silmäillen niin ikään Kauppalehteä ja pitkällä sohvalla,jonne miehen kanssa suunnistin,istui kaksi nuorta naista kaakaolasit edessään hienostuneen hiljaisesti rupatellen.Meille tuotiin mehut ja minttusuklaakonvehdit sekä kaksi lautasliinaa kestohymyn karehtiessa tuojan huulilla.Kiitin sivistyneesti ja tietysti hymyillen.Join osan puolison mehusta,ettei sitten kaada rinnuksilleen,kun semmoinen sottaaminen ei siihen paikkaan missään tapauksessa sopisi.Mies joi siististi.Pyyhin lautasliinalla hänen suunsa,kuorin konvehdin kääreestään ja työnsin miehen suuhun.
Sitten oli minun vuoroni nauttia mehusta ja etupäässä suklaasta.Käänsin pyörätuolin niin,että mies näki komeilevan sisustuksen televisioineen,upottavine tuolineen ja sohvineen,koko rauhoittavan kokonaisuuden tummennettujen lasiseinien sisällä,jotka erottavat eliitin rahvaasta.Tästä kaikesta ilosta ei tarvitse mitään maksaa.Kuuluu kanta-asiakaspakettiin,joka kyllä vaatii erinäisiä uhrauksia asiakkaan taholta.Pitää pysyä tietyn summan edestä uskollisena tavaratalolle.Jos lipsuu määrästä,potkitaan ulos ruodusta eikä ole enää menemistä First Loungen loistoon.Putoa tömähdin jo pronssiluokkaan Tallink-Siljalla,jotta nyt pidän kynsin ja hampain kiinni tästä Stockmannin valikoitujen ihmisten etuisuudesta.Hohhoijaa,sano.
Tänään ei meikäperheessä ole muuta ohjelmaa kuin ulkoilman haistelua ja lähikauppaan menoa.Huomenna taas stadiin ja puoliso parturiin.Luvattiin lämmintä viikonlopuksi.Meinaakohan se nyt ihan intiaanikesää sitten? No,ei tässä nyt niin holotnaa ole välillä ollut,että termi stemmaisi.Mutta kuitenkin.
Olihan taas sepittelyä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti