KARHU RATTAISSA

Vaihdoin polttimon eteisen kattovalaisimeen eilen. Asensin joulupuun partsille. Kova homma. Puu keraamiseen vaasiin, oksat sievästi ja kiviä ympärille, että puu pysyy pystyssä ja suorassa. Johto sisäpuolelle oven välistä. Ei tykännyt huonoa, vaikka joutui littiin. Nyt on valmis ja kaunis ja täydellisen valaistunut. Koneellinen pyykkiä ja sen ripustus. Lounaaksi valmista pinaattikeittoa. Päätin alkaa käyttää isoa sateensuojaa (sateenvarjoa), semmosta napista aukeavaa. Sain Postista postimerkit, joita tarjottiin asioidessani puhelimitse muusta. Pitää ostaa lisää. Posti vakuuttanut, että punaisessa pussissa joulukortit ehtivät ajallaan perille. Ukonhan minä. Pitää hakea Postista  pussi. Tuli myös Suomen Kuvalehti, mutta tulossa ilmeisesti nekin, jotka tulematta jäivät lakon vuoksi. Ripustin oveen joulukranssin. Ahkeroitsimiseni siis jatkuu täydellä teholla. Olen oikein ylpeä itsestäni. Hohhoijaa.

Vielä pieni juttu Kampista. Istuin sielläkin penkillä ja katselin ihmisiä. Käytävää pitkin tuli eräs rouva lastenrattaita työntäen. Siinä ei mitään ihmeellistä. Mutta rattaissa istui isokokokoinen leikkikarhu puettuna sään mukaisesti sadevaatteisiin. En ollut ainoa, joka rouvaa ja hänen karhuaan katseli. Näky oli oikeastaan hellyttävä ja toi hymyn huulille. Rouva näytti iloiselta ja tyytyväiseltä, että mitä sitä sen enempää miettimään.

Olen nähnyt Joulupukin! Hän oli ostoskeskuksessa ja jutteli lasten kanssa. Isät ja äidit valokuvasivat tapahtumaa. Tämä Joulupukki ei ollut mikään pullea, kuten Joulupukin usein kuuluu olla. Parta kuitenkin valkoinen ja nuttu punainen.

"Joulupukki, joulupukki,
valkoparta, vanha ukki..
Eikö taakka paina selkää?
Käypä tänne, emme pelkää..."

KIELTOLAIN AJAN KAHVILASSA TAITEEN JÄLKEEN

Ei kuivin jaloin eilen taiteen pariin. Satoi. Sateensuoja meni rikki. Minä isoon ruokakauppaan, koska siellä myydään mitä vaan, ja kysyin sateensuojia. Ystävällinen myyjä lähti  oppaaksi ja ostin mustan. Annoin vanhan risasen sikäläiseen roskikseen.

Sitten tapaamiseen Amos Rexin eteen. Oikeammin sisäpuolelle kun satoi. M tuli ja me halasimme. Siirryimme kuoriuduttuamme märistä päällysvaatteista  Birger Carlstedtin (1907-1975) modernismiin, sirkusmiljööseen, morfologisiin sommitelmiin, jopa Fréderik Chopinin säveliin maalauksessa Musiiki. Musiikki läsnä monessa muussakin teokessa, vaikka minun oli vaikeaa nähdä niissä musiikkia.

Tämän taideannin jälkeen siirryime huoneeseen, jossa  Sigurd Frosteruksen (1876-1956) kokoelma Magnus Enckellin töistä aina  Louis Valtatiin ja Pierre Bonnardiin sekä muihin. Osan olin nähnyt Amos Andersonin taidemuseossa ennen Amos Rexiä.

Menimme toki kieltolain "aikaiseen" kahvilaan Le Chat Doré. Tarkka kopio vuonna 1929 Unioninkadulla olleesta kahvilasta. Minä join mukista kuohuviiniä ja pelkäsin ratsiaa. M sen sijaan avoimesti nautti viininsä kuohuviinilasista. Me elimme ajan hengessä ja juttelimme kieltolaista, jonka aikana kuka tahansa, joka halusi, sai viinan himonsa tyydytettyä. Myytiin salaa, keitettiin salaa, salakuljetettiin salaa, ravintoloistakin sai, kun osasi salaa pyytää.

M antoi joululahjan ja minäkin omani.  Hän oli ollut Liisankadun  Chjokossa, josta olen lukenut, mutta en käynyt. Nyt alkoi tehdä mieli päästä tähän Mika Gröndahlin "Kruunuhaan suklaataivaaseen". M ja minä  halasimme ja erkanimme. Olimme Kampissa, metroaseman ostoskeskuksessa, jossa olen luullut aina eksyväni. En tällä kerralla. Löysin hyvin hissit metrosta maan pinnalle ja sitten toisin päin. Ei ollutkaan vaikeaa, kun sen osaa.

KIIREESTÄ KANTAPÄÄHÄN YHÄ JOULUTUNNELMISSA

Keittiön ikkunassa valaistunut lumihiutale, semmoinen kuusi-sakarainen. Makuu-työhuoneen ikkunassa  Airamin "Jouluikkuna", jossa neljä sähkökynttilää. Siten kaivoin valkoisen sähköjoulupuun (ei kuusi) laatikosta, jossa ollut monta vuotta. Toimii! Se parvekkeelle. Poppana on keittiön pöydällä ja kaksi kynttilänjalkaa oikeine kynttilöineen. Oli niin mukavaa syödä siinä lounasta. Joulukoristelut siis jatkuvat. Mikä kumma minuun on mennyt? Ajatuksissa vilahti että  jos vielä lanttulaatikkoa ja kinkku, piparkakut ja tortut. Ei nyt sentään. Saatan kuitata ne käymällä Tuomaan markkinoilla ja/tai Vanhan Joulutorilla. Sieltä niitä saa.

En ehdi edes lukea keskellä joulutouhujani. Kummallista, kummallista.  Taustalla soi iki-ihana "White Christmas" YouTubesta. Se Bing Crosbyn klassinen ja Frank Sinatran "Santa Claus is coming to town".  En ainakaan näe jouluaattona yhtäkään joulupukkia menossa vaikka kaupunkiin. Ennen heitä näkyi. Onneksi vasta silloin, kun olin jo menettänyt uskoni.

Olin Stadissa. Ostin hatun. Oikeastaan ei pitänyt. Ennen kaupungille lähtöäni loppui Postin lakko. Samalla katosivat kaikki tukilakot ja uhkaukset. Hyvä niin. Postikin kulkee taas. On vaan aikamoinen työ selvittää seisauksissa olleita. Mutta, mutta, emme me lakoista pääse. Uusia joulukuussa, kertoo HS.

Nukuin viime yönä muutaman tunnin ja nyt lipittelen tässä varhaisaamun kahvia. Tänään taidetta M:n kanssa. Vajaan neljän tunnin kuluttua taas menossa. R lähetti sähköpostia.  Kertoi semmoistakin, että kaveri, jonka kanssa olen R:n kotiseudulla nuoruuden kesinäni ollut lavatansseissa, kulkee nyt raitilla sähköisellä pyörätuolilla. Se uljas kylän komistus, jonka käsivarsilla iloisesti jenkat ja polkat tanssin. Elämä koettelee.

JOULUMIELTÄ

Niin ahkerana eilen joulu mielessä, että itsekin hämmästyin. Kiipesin yläkaapille ja otin kuusen ja laatikollisen siihen kuuluvia koristeita. Otin alas kaikki jouluvalot ikkunoita varten ja valitsin yhden. Taas kiipeämistä, kun asensin valon ikkunaan. Nyt se on, mutta taidan vaihtaa toiseksi. Katselin fikkarilla sängyn ja sohvan alle ja löysin paksun kerroksen pölyä. Otin imurin ja imuroin. Sitten vielä pyyhin kostealla. Välillä lepäsin. Siivosin kirjoituspöydän ja vaihdoin paperilokerikon paikan. Pyyhin pöydältä pölyt. Uurastin tuntitolkulla ja lonkka huusi apua. Otin esille myös kaikki ovikoristeet ja tein valinnan. Mitä varten kaikkea on niin monta minulla? Kun tilat eivät enää ole suuret, on organisoitava työt, siirrettävä sitä ja tätä pois saadakseen paikoilleen sen ja sen. Ennen nämäkin hommat olivat helpompia. Kuin melkein Strömsössä. Oli lounaan vuoro ja senkin tein alusta loppuun. Kalkkunaa. Sitten lopetin ja jatkan joskus, kun taas joulu tulee mieleen.

Tuli muuten lotossa kymppi. Ei, ei sillä muuteta takaisin Stadiin. Sillä voi maksaa seuraavan loton. Koskaan en ole ollut rouva Fortunan lemmikki. Mutta tuulentupia rakentelen, suunnittelen ja haaveilen. Kun ei Onni potki, en siitä seinille hypi.

Keskiviikkona ja torstaina Helsinkiin. Asioimista ja taidetta.Yksin ja ystävän kanssa. Ajan sporallakin. Tänä vuonna ei lähetetä joulukortteja. Soitellaan, tekstiviestitetään ja meilataan. Kolme viikkoa on jo Posti lakkoillut. Eikä loppua näy. Mutta lisää tukilakkoja pannaan täytäntöön. Minua ei ainakaan se lohduta yhtään, kun kerrotaan monissa muissa maissa lakkoiltavan vielä enemmän ja useammin.

Juon aamukahviani tänään Gustav Klimtin mukista. Nautinnollista. Ulkona alkaa valjeta. Kaamos vallannut Suomen pohjoisimman osan. Pimeää. Tuntuu täällä etelämässäkin. Kunhan joulun valot ovat sammuneet, alkavat päivät tulla valoisimmiksi ja kevät koittaa. Kyllä tämä tästä.

KUINKA PALJON SAA HAISTA

Viime aikoina on pohdittu, milloin ja mistä syystä yleisen kulkuneuvon kuljettaja saa poistaa matkustajan. Hiljattain joku haisi niin paljon, että kuljettajan pinna paloi. Olen lukenut raitiovaunujen historiaa ja oli mainittu, että jos matkustaja "haisee pahalle" hänet voi poistaa tai estää kokonaan vaunuun nousu. Tämä oli joskus 1900-luvun alussa. Ratikoissa oli myös kielto: "Spotta ej på golvet". Sylkemisestä ei ilmeisesti poistettu ketään. Haisuleilla oli vaikeampaa. Nyt asia on jälleen noussut esille ja pohditaan, kuinka paljon pitää haista ennen kuin heitetään ulos. Minunkin matkustaessani on joskus joku haissut aika pahasti ja joissain tapauksissa olen epäillyt  "vahingon" tapahtuneen. Me kaikki tiedämme, miltä se haisee. Poistuminen on joissain tapauksissa tapahtunut myös matkustajan omasta aloitteesta, kun on huomannut oman hajunsa ja sen aiheuttaman hämmingin kanssamatkustajissa. Liikennelaitoksella on selvät ohjeet, milloin ja miten pitää tarttua härkää sarvista matkustajan käytöksen takia. Hajuista ei puhuta mitään.

Metrossa esimerkiksi yleensä kuljettaja on kaukana omassa kopissaan ja autuaan tietämätön, mitä vaunuissa tapahtuu. Nykyisissä raitiovaunuissa ei ole enää rahastajia, joilla oli valta puuttua häiritsevään käytökseen ja sitä valtaa käytettiin. Ratikassa voi siis vaunuissa sattua ja tapahtua kuljettajan tietämättä kaikenlaista. Busseissa taas kuljettaja on tapahtumien keskellä. Tiedän, että ohjesääntö sanoo hänen kohdallaan, että vaaratilanteen luonteen vuoksi ei aina voi suinpäin rynnätä selvittelemään asiaa, vaan on kutsuttava apua. Matkustajien hajuihin ei ole puututtu tässäkään. Meillä itsekullakin on oma ikioma ominaishajumme ja sitä mielellämme vielä korostamme erilaisilla hajusteilla. Tämä saattaa ärsyttää esimerkiksi allergikkoja  tai muuten hajujen vihaajia.

Itse kuuluin hajujen vihaajiin siihen aikaan, kun miehillä oli verkkopaitamuoti kesäisin helleaikaan. Se hajujen yltäkylläisyys ratikoissa oli joskus aika shokeeraavaa. Lisäksi vielä kainaloista tuprusi muhkea karvatupas, joka edesauttoi hajun leviämisen ympäristöön. Muoti loppui aikanaan ja nykyisin harvoin enää näkee kesäisin alipukeutuneisuutta. Oikeammin haistaa.

Tämä kaikki tupsahti mieleeni luettuani lehdestä kuljettajan hajuaistin saaneen yliannostuksen jonkun matkustajan tuoksusta ja siitä oli seurannut matkustajan poistaminen kulkuneuvosta. Spekuloini asiasta jatkunee vielä tovin.

MINÄ IHAN ITTE

Apteekissa en käy kuin lääkeasioilla. Nyt päänahkani on alkanut temppuilla ja googlasin neuvoja. Menin apteekkiin. Heti ovella hyökättiin kimppuun avuntarjouksella. Torjuin. Katseeni etsi netin neuvon mukaan hyväksi havaittuja ja testattuja, hajustevapaita tuotteita ja marssin sinne, missä luki hiukset. Asetuin asemiin ja juuri niihin päästyäni hiipi melkein iholle innokas avuntuputtaja. Torjuin. Tietysti aloin herättää huomiota ja minua seurattiin silmä kovana. Ei haittaa, kunhan jättävät sopivan mittaisen hajuraon. Tutustuin tuotteisiin, luin pienellä präntätyt tavaraselosteet, minulla ei ollut kiirettä. Kaikkihan minulle uppo-outoja aineita. Lopulta otin kaksi pulloa ja menin maksamaan. Kassa antoi kohteliaiden saatesanojen kera kaupanpäälliseksi kasvovoiteen. Samaa merkkiä kuin ne kaksi pulloani. Hän näytti suorastaan helpottuneelta, kun täytinkin hyvän asiakkaan kriteerit siitäkin huolimatta, että tahdoin itse ilman kenenkään apua tutustua tuotteisiin. Pullojen korkeissa lukee: "To open, turn the cap 90 grades". Korkki peitetty läpinäkyvällä muovilla ja siihenkin ohje: "Remove this label."  Miten tulisimmekaan toimeen ilman näitä opasteita.

Kielitieteilijät ovat pääosin sitä mieltä, että englannin ujuttautuminen kotoisaan suomen kieleemme, rikastuttaa sitä. Minä kun olen purnannut tätä ujuttautumista vastaan. Ihmettelen, miten jossakin maaseudun kirkonkylän ytimessä pärjätään, kun ruokakauppa mainostaa "gream graggereita? Tai ulko-ovessa lukee ykskaks pull tai push? No, turhaa tässä on vastaan tapella. On mentävä virran mukana ja pidettävä suu vaikka supussa. Siinä en anna periksi, että kuulostaa suorastaan idioottimaiselta työntää esimerkiksi about-sana keskelle supisuomen kielistä lausetta. Avarakatseiset kielitieteilijät hyväksyvät tämänkin. Niinpä about viiden minuutin kuluttua tuikkaan pyykkikoneen päälle ja pesetän sillä pyykkiä.

Ateneumiin piti menemäni tällä viikolla. Jää seuraavaan. Tai sitä seuraavaan. Muutama soittokin odottamassa ja se pieni joulukuusi on yhä kaapissa koristeita vailla. Ehkä jonain päivänä... Nyt tiputtelen itselleni makoisan caramelitokahvin ja se tarkoittaa kinuskia. Kunhan olen pannut pyykkikoneen töihin.

KAUNEUS

Tässä taas tyhjän "paperiarkin" ääressä odottamassa inspiraatiota. En nukkunut yöllä kuin pari tuntia. Lähetin sähköpostia A:lle Espanjaan kahden maissa. Nyt aamun jo ollessa hyvää vauhtia menossa, katselin äsken Teemalta ohjelmasta Kauneus kautta aikojen sen osan, joka jäi katsomatta tv:ssä. Mielenkiintoinen 6-osainen sarja kauneuden alkulähteiltä aikojen alusta. Mitä on kauneus? Onko kaavaa? Onko symmetria kaunista? Kultainen leikkaus? Olin aivan pökerryksissä kaikesta. Ehkä yksinkertaisinta on luottaa siihen, että kauneus on katsojan silmissä.

Läpikävin yhden päivän flunssan. Ihan oikeita oireita. Vilun tunnetta, huonoa oloa, väsymystä, nenän valumista. Kasasin ympärilleni paperinenäliinoja, otin pillerin ja laitoin teetä. Odotin flunssan iskeytymistä ja pohdin, kuinka kauan taas pitää minua pihdeissään. Seuraavana aamuna oli kuin ei olisi mitään ollutkaan. Lähdin kauppaan. Ostin kuusi savustettua silakkaa ja persimon-hedelmiä. Kaasu ollut kaksi päivää talosta poissa. Ei voinut kokata. Viime yönä kokeilin ja kas, lieteen syttyi neljä kaunista liekkiä. Se on kaunista, jos mikä!

Suomen Kuvalehteä ei kanneta Postin lakon aikana talouksiin. Ei minullekaan. SK lupasi digitaalisen lehden. Tein työtä käskettyä ohjeiden mukaan saadakseni lehden esille. En saanut. Soitin ja kyselin neuvoja. Ei onnistunut edes asiantuntijan avulla. En siis lue digilehteä. Luen Doylen kirjaa "kuolleista" heränneestä Sherlock Holmesista.

Ajattelin kaivaa 30 cm korkean joulukuusen kaapista ja koristella sen. Jouluhan on tuota pikaa ja olisin nyt kerrankin ajoissa. Tapaninpäivänä kutenkin jo kyllästyttää ja puran kaiken pois. Muutenhan jouluni on simppeliä ja vaatimatonta. Kaupan jouluruokia vähän, Sjöbergin piparkakkuja ja poppana keittiön pöydälle, kynttilöitä kaikkialla ja ehkä jouluaiheinen kukka. Siinä se. Eikä muuta kaivatakaan.