On huhuttu jo jonkun aikaa sakaalien rantautuneen tähän maahan. On nähty. On kuvattukin. Kai se sitten totta on. Tämän tiesi vuosikymmeniä sitten Lauri Pohjanpää. Hän kirjoitti runon
SAKAALIT
Näin metsässä juosta kepottavan
pedon vastaani likaisen harmaan.
- Hyvää päivää, sanoin, ma edessäin
herra Hukan näen varmaan?
Se irvisti rumasti ikeniään.
- Ma hukalta tosin näytän.
Olen paljon enemmän: sakaali,
ja sakaalin hammasta käytän.
- En teitä tiennyt ees olevankaan
isänmaassani rakkaassa täällä.
- Vai et tiennyt! Ja kuitenkin olemme me
joka maassa vallan päällä!
Me olemme maailman valtiaat,
saa kaikki vavista meitä.
Me emme turvaa voimahan,
me käytämme toisia teitä!
Me turvaamme diplomatiaan
ah, paljon mukavampaan:
joka verta vuotaa ja yksin jää,
jää saaliiksi sakaalin hampaan!
Joka verta vuotaa ja yksin jää,
jok ei muiden laumassa laukkaa,
jota muut on ensin purrehet,
suu sakaalin sen haukkaa.
Jota muut on ensin purrehet,
joka väsyy ja maassa makaa,
me hiivimme hiljaa sen jäljissä,
me puremme sievästi takaa.
Mutta mitäs tässä turhia turisen,
mua tarvitaan ihan muussa!
Sa katsos - enkös sanonutkin:
joku tuolla on taas suden suussa!
Tämä runo on kirjasta Lauri Pohjanpää Valitut runot, WSOY (ilmestymisvuotta ei ihme kyllä ole, kirja on 4. painos. Runon kerrotaan olevan kokoelmasta Metsän satuja vuosilta 1924 ja 1930)
En millään malttanut olla panematta runoa tähän, kun sakaalikeskustelu on aktuelli juuri nyt.
31. heinäkuuta 2019
29. heinäkuuta 2019
PIENTÄ LAURI VIIDALTA
Kestitsin vieraan eräänä päivänä. Hän oli hyvä ystävänl P-D, joka poisti samalla läppäristä sanojen alta punaisen viivan, joka jo siinä viikkoja häirinnyt minua.Omat taitoni eivät moiseen riitä. Sitten juteltiin ja naurettiin, naurettiin ja juteltiin, pantiin jonkun verran maailmaakin uuteen järjestykseen. Oli toki tarjottavaakin, suolaista ja makeaa, roséta, kahvia, mansikoita ja jäätelöä. Kesäistä. Tietyssä järjestyksessä. Kutvahti hyvinkin muutama tunti. P-D:n kanssa aina niin lystikästä.
Luen kirjaa ihmisen suolistosta. Giulia Enders, lääkäri, kirjoittanut ja Elina Lustig suomentanut. Aikaisemminkin olen kirjan kimpussa ollut, mutta jäänyt kesken. Hyödyllinen kirja ja nyt yritän saada sen luetuksi. Toisenkin kirjan kaivoin hyllystä. Lauri Viita "Ne runot, jotka jäivät".
Ne runot, jotka jäivät,
kun muita kirjaintelin,
ne vain, ne sentään jäivät
ja soivat: Täällä elin.
(Lauri Viita runo "Runoilijan hauta")
Tänään taas kotona mitään erityistä tekemättä. Huomenna liikkeelle. K soitti ja ehdotti Musiikkitalon kesäkonsertteja, maksutonta nautintoa lämpiössä iltapäivisin. Kiinnostuin. Ehkä jonain päivänä. Musiikkinautintoja ennen on saatava Italian kirje matkaan tai oikeammin pieni paketti, jossa Amos Rexin näyttelyiden brosyyrit ja Amos Rexin suunnittelu, rakentaminen ja valmistuminen pienen kirjan muodossa sekä lisäksi yksi Tuomas Kyrön kirja, että tietää, mille Suomi hymyilee nykyisin ja lopuksi paketissa seuraa minun ylipitkä kirjeeni.
Uutta viikkoa taas mennään, heinäkuun loppupuolta. Elokuu tulossa ja syksy kolkuttelee jo ovea.
Rakastin kesäisiä iltoja,
kun lapsena soudettiin
kohti kaukaista salmen suuta,
johon aurinko vaikutti.
(Lauri Viita)
Luen kirjaa ihmisen suolistosta. Giulia Enders, lääkäri, kirjoittanut ja Elina Lustig suomentanut. Aikaisemminkin olen kirjan kimpussa ollut, mutta jäänyt kesken. Hyödyllinen kirja ja nyt yritän saada sen luetuksi. Toisenkin kirjan kaivoin hyllystä. Lauri Viita "Ne runot, jotka jäivät".
Ne runot, jotka jäivät,
kun muita kirjaintelin,
ne vain, ne sentään jäivät
ja soivat: Täällä elin.
(Lauri Viita runo "Runoilijan hauta")
Tänään taas kotona mitään erityistä tekemättä. Huomenna liikkeelle. K soitti ja ehdotti Musiikkitalon kesäkonsertteja, maksutonta nautintoa lämpiössä iltapäivisin. Kiinnostuin. Ehkä jonain päivänä. Musiikkinautintoja ennen on saatava Italian kirje matkaan tai oikeammin pieni paketti, jossa Amos Rexin näyttelyiden brosyyrit ja Amos Rexin suunnittelu, rakentaminen ja valmistuminen pienen kirjan muodossa sekä lisäksi yksi Tuomas Kyrön kirja, että tietää, mille Suomi hymyilee nykyisin ja lopuksi paketissa seuraa minun ylipitkä kirjeeni.
Uutta viikkoa taas mennään, heinäkuun loppupuolta. Elokuu tulossa ja syksy kolkuttelee jo ovea.
Rakastin kesäisiä iltoja,
kun lapsena soudettiin
kohti kaukaista salmen suuta,
johon aurinko vaikutti.
(Lauri Viita)
26. heinäkuuta 2019
AMOS REXISSÄ
Hurja juttu tuo Sofi Oksasen Puhdistus. Oikeastaan jännitysromaani. Iho kananlihalla sitä luin. Kirja on samalla Viron historiaa ja henkilöhistoriaa. Ollaan vuoroin eri vuosikymmenissä ja lopulta 1990-luvulla toisen itsenäistymisen aikoina. Olen iloinen, että uskaltauduin sen lukemaan. Aliiden tarina ei hetkeen hellitäkään. "Eestlane olen ja eestlaseks jään, kui mind eestlaseks loodi." (Virolainen olen ja virolaiseksi jään, jos minut virolaiseksi on luotu.)
Lippuja HKO:n kenraaleihin saa alkaa tilata ensi kuun puolessa välissä. Sibelius, Stravinsky, van Beethoven, Mozart, Schumann, Liszt, Debussy... Nyt tulen myös näkemään ensimäisen kerran "elävinä" Osmo Vänskän ja Susanna Mälkin työssään. Syksystä tulee hyvä! Mutta kesä jatkuu ja jo heti elokuun alussa Oodiin ja myöhemmin STOAn monitoimitaloon.
Eilen vihdoinkin Amos Rexissä. ARS Fennica ja Sigurd Frosteruksen kokoelma. ARS Fennica oli kaikessa suppeudessaan pienoinen pettymys. Silti oli yksi ihastumiseni kohde. Taiteilija Petri Ala-Maunuksen valtava työ! Se oikeastaan oli pelottava kaikessa siinä, miten hän on kuvannut näkymää, kun ihmistä ei ole, joko ennen meitä tai meidän jälkeemme. Esite kertoo "Luomiskertomus ja maailmanloppu lyövät kättä". Maalaus hypnotisoi minut ja katselin sitä kauan, niin kauan, että tunsin astuneeni teokseen ja pelästyin rohkeuttani.
Sigurd Frosteruksen kokoelman olen Amos Andersonin taidemuseossa nähnyt aikaisemminkin. Magnus Enckelliltä monta työtä, Poikia rannalla, Emmy Frosteruksen muotokuva jne. Kiersin salin nopeasti myötäpäivään.
Sitten K ja minä menimme kahville. Minä suolaista ja K kakkua. Ostin Amos Rexin kaupasta kirjan Amos Rexistä lähetettäväksi Italiaan ja aloin kirjoittaa kirjettä. Ystävältäni on tullut kirje. Arto Paasilinna päässyt il Venerdin viikkoliitteeseen. Artikkelissa, jonka myös sain, kehutaan kuulemma Paasilinnaa maasta taivaaseen. Todella suosittu kirjailija Italiassa. On fan club, joka järjestänyt "Arto Paasilinna Memorial Tourin". Jokaisessa pysähdyspaikassa luettiin yleisölle otteita kirjailijan teoksista. Kiertue päättyi helmikuussa Milanoon.
Meillä voisi olla Claes Anderssonin (1937-2019) muistokiertue. Runoja ja jazzia. Soitettaisiin ja luettaisiin tietyissä paikoissa sinne kokoontuneelle väelle.
Lippuja HKO:n kenraaleihin saa alkaa tilata ensi kuun puolessa välissä. Sibelius, Stravinsky, van Beethoven, Mozart, Schumann, Liszt, Debussy... Nyt tulen myös näkemään ensimäisen kerran "elävinä" Osmo Vänskän ja Susanna Mälkin työssään. Syksystä tulee hyvä! Mutta kesä jatkuu ja jo heti elokuun alussa Oodiin ja myöhemmin STOAn monitoimitaloon.
Eilen vihdoinkin Amos Rexissä. ARS Fennica ja Sigurd Frosteruksen kokoelma. ARS Fennica oli kaikessa suppeudessaan pienoinen pettymys. Silti oli yksi ihastumiseni kohde. Taiteilija Petri Ala-Maunuksen valtava työ! Se oikeastaan oli pelottava kaikessa siinä, miten hän on kuvannut näkymää, kun ihmistä ei ole, joko ennen meitä tai meidän jälkeemme. Esite kertoo "Luomiskertomus ja maailmanloppu lyövät kättä". Maalaus hypnotisoi minut ja katselin sitä kauan, niin kauan, että tunsin astuneeni teokseen ja pelästyin rohkeuttani.
Sigurd Frosteruksen kokoelman olen Amos Andersonin taidemuseossa nähnyt aikaisemminkin. Magnus Enckelliltä monta työtä, Poikia rannalla, Emmy Frosteruksen muotokuva jne. Kiersin salin nopeasti myötäpäivään.
Sitten K ja minä menimme kahville. Minä suolaista ja K kakkua. Ostin Amos Rexin kaupasta kirjan Amos Rexistä lähetettäväksi Italiaan ja aloin kirjoittaa kirjettä. Ystävältäni on tullut kirje. Arto Paasilinna päässyt il Venerdin viikkoliitteeseen. Artikkelissa, jonka myös sain, kehutaan kuulemma Paasilinnaa maasta taivaaseen. Todella suosittu kirjailija Italiassa. On fan club, joka järjestänyt "Arto Paasilinna Memorial Tourin". Jokaisessa pysähdyspaikassa luettiin yleisölle otteita kirjailijan teoksista. Kiertue päättyi helmikuussa Milanoon.
Meillä voisi olla Claes Anderssonin (1937-2019) muistokiertue. Runoja ja jazzia. Soitettaisiin ja luettaisiin tietyissä paikoissa sinne kokoontuneelle väelle.
21. heinäkuuta 2019
ALIIDEN ELÄMÄÄ VIROSSA
Oikeastaan, tämän tunnustan, en tiedä Virosta juuri mitään. Historiasta hyvin vähän, ensimmäisestä itsenäistymisestä en edes senkään vertaa, toisesta jälleen vähän. Miksi tämä Suomenlahden takainen naapurimme on jäänyt minulla näin paitsioon? No, kävin siellä Neuvosto-Viron aikana kerran ja sitten toisen itsenäistymisen vuonna 1991jälkeen useammin. Muualla kuin Tallinnassa en ole ollut. Pitäisi hiukan hävetä ja häpeänkin. Turisti-Tallinnan tiedän ja se kohdallani tarkoittaa muutakin kuin terasseja ja sikäläistä Stockmannia. Kummatkaan eivät minulle tuttuja, mutta jotkut ihanat ravintolat kyllä, museot, vanha kaupunki, vanhojen talojen ovet, punaiset tiilikatot. "Puhutteko suomea?" koska ei pidä kuvitellakaan, että suomen puhuminen olisi itsestään selvyys. Englantia? Kyllä.
Miksikö kiinnostus Viroa kohtaan on nyt kasvanut? Siksi, että luen Sofi Oksasen Puhdistusta. Olen googlettanut ahkerasti ja ahmin teosta melkein malttamattomasti sivu sivulta. Kirja on palkittu monella taholla Finlandia-palkinnon lisäksi, enkä yhtään ihmettele, miksi. Tämä kirja on hyvä! Ei kepeä, mutta realistinen kuvaus Virosta 1940-luvulta alkaen. "Miehiä oli neljä. He eivät koputtaneet, he astuivat sisään kuin isännät..." Näin tapahtui monessa talossa, lietsottiin pelkoa ja kuolemaa. Ihmisiä siepattiin, pantiin yöksi pimeään kellariin, kuulusteltiin, syytettiin...
Olen siis Viron 1940-luvulla, josta vähitellen siirryttiin eteenpäin ja kohti toista itsenäistymistä sekä kohti normaaleja oloja. Turismi 1990-luvun alussa vasta tulossa ja jo nykyisin mittava tulonlähde maalle. Sinne mekin euromme kannamme.
Menen taas lukemaan mitä nyt kuuluu Aliidelle, kun 1950-luku jo häämöttää. Miltä tuntuu olla naimisissa ja miten hän tottui miehensä Martinin "hampaiden välissä oleviin sipulin varsien jäänteisiin", pitkiin kainalokarvoihin, jotka olivat kuin "ruostunutta rautalankaa". Ajan myötä hän hyväksyy ja tottuu.
Miksikö kiinnostus Viroa kohtaan on nyt kasvanut? Siksi, että luen Sofi Oksasen Puhdistusta. Olen googlettanut ahkerasti ja ahmin teosta melkein malttamattomasti sivu sivulta. Kirja on palkittu monella taholla Finlandia-palkinnon lisäksi, enkä yhtään ihmettele, miksi. Tämä kirja on hyvä! Ei kepeä, mutta realistinen kuvaus Virosta 1940-luvulta alkaen. "Miehiä oli neljä. He eivät koputtaneet, he astuivat sisään kuin isännät..." Näin tapahtui monessa talossa, lietsottiin pelkoa ja kuolemaa. Ihmisiä siepattiin, pantiin yöksi pimeään kellariin, kuulusteltiin, syytettiin...
Olen siis Viron 1940-luvulla, josta vähitellen siirryttiin eteenpäin ja kohti toista itsenäistymistä sekä kohti normaaleja oloja. Turismi 1990-luvun alussa vasta tulossa ja jo nykyisin mittava tulonlähde maalle. Sinne mekin euromme kannamme.
Menen taas lukemaan mitä nyt kuuluu Aliidelle, kun 1950-luku jo häämöttää. Miltä tuntuu olla naimisissa ja miten hän tottui miehensä Martinin "hampaiden välissä oleviin sipulin varsien jäänteisiin", pitkiin kainalokarvoihin, jotka olivat kuin "ruostunutta rautalankaa". Ajan myötä hän hyväksyy ja tottuu.
19. heinäkuuta 2019
MALVIINA ON MANSIKKA
Ostin kirjan. Sofi Oksanen Puhdistus. Aloin lukea. Olin ennen alkamista varma, että en ehkä lue. Hetken luettuani olin varma että luen. On kaksi aikakautta alussa ja kummassakin tarina. Vuonna 1991Vladivostokissa ja 1992 Länsi-Virossa. Kummassakin tyttö nimeltä Zara. Taidan tykätä tästä kirjasta.
Tallinnanaukion torilta toin mansikoita, kirsikoita ja herneenpalkoja. Mitä herneenpalkoihin tulee, teen jonkunlaista tutkimusta. Kun olin nuori ja nuorempi, oli paloissa keskimäärin kymmenen hernettä. Oli myös hernematoja. Nyt herneitä on kahdeksan palkoa kohti, eikä matoja. Että tämmönen tutkimus.
Erityisesti pidän Malviina-mansikoista. Se taas johtuu siitä, että rakastan Wuolijoen Niskavuoria. Malviinasta kehkeytyy skandaali taloon. Talon isäntä Juhani tahtoo Malviinan, talon mejerska (näin kirjoitettuna), ja saakin niin että suhteesta syntyy poika. Skandaali laajenee, mutta enempää en kerro. Tämän kaiken takia ostan Malviina-mansikoita. Kyllä kesä on ihanaa aikaa!
Tuntuukin siltä, kun helteellä uhataan. Minä tykkään, jos ei mene yli 30 asteen. Jos menee, niin sitten menee. Kotona tuulettimet hurisemaan ja ulkona kulkua varjon puolella. Ensi viikoksi ohjelmaa. P-D tulee kyläilemään yhtenä päivänä. Ja on hellettä tai ei, minä liikun. Hellehattu päähän ja ulos.
Tallinnanaukion torilta toin mansikoita, kirsikoita ja herneenpalkoja. Mitä herneenpalkoihin tulee, teen jonkunlaista tutkimusta. Kun olin nuori ja nuorempi, oli paloissa keskimäärin kymmenen hernettä. Oli myös hernematoja. Nyt herneitä on kahdeksan palkoa kohti, eikä matoja. Että tämmönen tutkimus.
Erityisesti pidän Malviina-mansikoista. Se taas johtuu siitä, että rakastan Wuolijoen Niskavuoria. Malviinasta kehkeytyy skandaali taloon. Talon isäntä Juhani tahtoo Malviinan, talon mejerska (näin kirjoitettuna), ja saakin niin että suhteesta syntyy poika. Skandaali laajenee, mutta enempää en kerro. Tämän kaiken takia ostan Malviina-mansikoita. Kyllä kesä on ihanaa aikaa!
Tuntuukin siltä, kun helteellä uhataan. Minä tykkään, jos ei mene yli 30 asteen. Jos menee, niin sitten menee. Kotona tuulettimet hurisemaan ja ulkona kulkua varjon puolella. Ensi viikoksi ohjelmaa. P-D tulee kyläilemään yhtenä päivänä. Ja on hellettä tai ei, minä liikun. Hellehattu päähän ja ulos.
16. heinäkuuta 2019
DEXTERISTÄ KAILAASEEN
Olen ylpeä itsestäni, luen Colin Dexterin Morse-kirjaa päivittäin, enkä käytä sanakirjaa. Lepuutan aivojani välillä tutkimalla Uuno Kailaan runoja (WSOY). Hyllyssä kaksikin kirjaa, joista toinen vuodelta 1939.V. Tarkiainen alkupuheessaan kertoo kaikenlaista Kailaasta muun muassa: "Kailaan runoilijapersoonallisuus, semmoisena kuin se kuvastuu tällä hetkallä hänen parhaimmissa käsialoissaan, on väkevän älyllisen intohimon leimaama, rajuotteinen ja synkkävärinen, eikä korkeimmissa ilmauksissaan aivan yleistajuinen..." Tarkiainen kirjoitti tämän vuonna 1932.
Uuno Kailas itse kirjoittaa Tarkiaisen tekstin jälkeen: "Teen aluksi lukijalle paljastuksen, ehkä hiukan oudolta kuuluvan, mutta sen, pahempi, toden: minun on ollut annettava kaikki alkuperäiset teokseni -lukuunottamatta poloista esikoiskokoelmaani, jonka julkaiseminen oli kokonaan erehdys -painettavaksi omasta mielestäni liian aikaisin, enemmän tai vähemmän keskeneräisinä. Jos lukija kysyy, miksi?, vastaan: siksi, että en omista linnaa Caprilla. Sellainenkaan puhtaasti henkinen ilmiö kuin runous ei voi välttää niiden lakien puserrusta, joilla aineen valta edelleen hallitsee maailmaamme, vaan on päinvastoin, kaikkein hennompiin arvoihin kuuluvana, erityisen suojaton osallinen kilvoittelussa olemassaolosta..." Kailas kirjoitti tämän vuonna 1932.
Uuno Kailas eli 1901-1933. Hän kuului siitäkin huolimatta Tulenkantajiin, vaikka hiukan vieroksui tulenkantajien näkemyksiä. Tulenkantajat oli 1920-luvulla kirjailijaryhmittymä, johon kuului muunkin taiteen edustajia.
Paljain jaloin on yksi Kailaan runo, josta kovasti pidän. Sitä lukiessani kuulen isäni äänen hänen runoa lausuessaan.
Niin mä kerran
tieni aloin
niin mä kuljen:
paljain jaloin.
Avohaavat
syvät näissä
ammottavat
kantapäissä:
rystysihin
joka kiven
jäänyt niist´ on
verta hiven.
- Mutta niinkuin
matkan aloin,
päätän myös sen:
paljain jaloin.
Silloinkin, kun
tuska syvin
viiltää, virkan:
-Näin on hyvin.
-Tapahtukoon
tahtos sinun,
Kohtaloni,
eikä minun.
Uuno Kailas itse kirjoittaa Tarkiaisen tekstin jälkeen: "Teen aluksi lukijalle paljastuksen, ehkä hiukan oudolta kuuluvan, mutta sen, pahempi, toden: minun on ollut annettava kaikki alkuperäiset teokseni -lukuunottamatta poloista esikoiskokoelmaani, jonka julkaiseminen oli kokonaan erehdys -painettavaksi omasta mielestäni liian aikaisin, enemmän tai vähemmän keskeneräisinä. Jos lukija kysyy, miksi?, vastaan: siksi, että en omista linnaa Caprilla. Sellainenkaan puhtaasti henkinen ilmiö kuin runous ei voi välttää niiden lakien puserrusta, joilla aineen valta edelleen hallitsee maailmaamme, vaan on päinvastoin, kaikkein hennompiin arvoihin kuuluvana, erityisen suojaton osallinen kilvoittelussa olemassaolosta..." Kailas kirjoitti tämän vuonna 1932.
Uuno Kailas eli 1901-1933. Hän kuului siitäkin huolimatta Tulenkantajiin, vaikka hiukan vieroksui tulenkantajien näkemyksiä. Tulenkantajat oli 1920-luvulla kirjailijaryhmittymä, johon kuului muunkin taiteen edustajia.
Paljain jaloin on yksi Kailaan runo, josta kovasti pidän. Sitä lukiessani kuulen isäni äänen hänen runoa lausuessaan.
Niin mä kerran
tieni aloin
niin mä kuljen:
paljain jaloin.
Avohaavat
syvät näissä
ammottavat
kantapäissä:
rystysihin
joka kiven
jäänyt niist´ on
verta hiven.
- Mutta niinkuin
matkan aloin,
päätän myös sen:
paljain jaloin.
Silloinkin, kun
tuska syvin
viiltää, virkan:
-Näin on hyvin.
-Tapahtukoon
tahtos sinun,
Kohtaloni,
eikä minun.
13. heinäkuuta 2019
EI EDES DÉ JÀ VU
Asia on nyt sillä lailla, että minulla ei ole hajuakaan mitä kirjoja luen ja olen lukenut. Ostin, ja kerroinkin siitä, päivänä muuanna Tuomas Kyrön Ennen kaikki oli paremmin, Mielensäpahoittaja. Luin sen suurella antaumuksella. Panin hyllyyn ja kuinka ollakaan tilaa sattui olemaan Tuomas Kyrön Ennen kaikki oli paremmin, Mielensäpahoittajan vieressä. Herregud, minulla oli jo se ja olen sen lukenutkin aiemmin. Millä ajatuksella kirjoja oikein luen? Tätä jälkimmäistä, siis myöhemmin ostettua, luin oikein hartaudella (tosin aivan alussa hiukan moitiskelin) hymy huulessa ja kaikki teksti oli uppo-outoa. Nyt niitä on kaksin kappalein hyllyssäni. Minä tarvitsen pääkopan hoitoa! Nyt luen, ja sitä kirjaa on taatusti vain yksi minulla, jo kerran aloittamaani Colin Dexterin Inspector Morsea. Aion lukea loppuun!
Juttelin L:n kanssa puhelimessa ja sain loistavan kuvauksen Italian matkasta. Capri, Sorrento, Napoli... Kuumaa oli ollut ja se tarkoittaa että +36 astetta, enemmänkin. Hurjaa. Sitten soitti E Oulusta ja keskustelimme sinne menostani. Jos menen, niin elokuussa. Silloin ovat muut kesävieraat jo visiteeranneet. Kysyin, jaksaako vielä minun kanssani? Kyllä jaksaa, sanoi. Tervetuloa!
Evakkohallissa ollessani olin tietysti Ranskalaisessa Herkkukaupassa Deli Delissä. Vanhanajan marenkeja ja sikarikeksejä. Jäätelöannoksia varten. Sitten pitää tietenkin ostaa jäätelöä. Olen mieleni malttanut ja marengit ja keksit yhä koskematta. Kutsukaamme sitä mielenlujuudeksi. Suorastaan aikuismaisuudeksi.
Tallinnanaukion torilla eilen. Mansikoita. Viereeni tuli mieshenkilö, joka maistoi kaikkia kolmea manskkalajiketta. Viimeisen jälkeen kysyin: "nyt kun olette kaikkia maistanut, mikä on paras?" Hän vastasi "tämä" ja näytti Lumotar-lajiketta. Ostin kaksi litraa ja samoin teki maistajaherra. Meille sukeutui pieni keskustelu ja lopuksi hän toivotti mukavia herkkuhetkiä ja minä toivotin sitä samaa. Muutama sadetippa ripeksi taivaalta ja sai minut panemaan jalkaa toisen eteen nopeampaan tahtiin kotimatkalla. Enempää ei satanutkaan. Kotitalon hissi oli korjattu. Elämä hymyili.
Juttelin L:n kanssa puhelimessa ja sain loistavan kuvauksen Italian matkasta. Capri, Sorrento, Napoli... Kuumaa oli ollut ja se tarkoittaa että +36 astetta, enemmänkin. Hurjaa. Sitten soitti E Oulusta ja keskustelimme sinne menostani. Jos menen, niin elokuussa. Silloin ovat muut kesävieraat jo visiteeranneet. Kysyin, jaksaako vielä minun kanssani? Kyllä jaksaa, sanoi. Tervetuloa!
Evakkohallissa ollessani olin tietysti Ranskalaisessa Herkkukaupassa Deli Delissä. Vanhanajan marenkeja ja sikarikeksejä. Jäätelöannoksia varten. Sitten pitää tietenkin ostaa jäätelöä. Olen mieleni malttanut ja marengit ja keksit yhä koskematta. Kutsukaamme sitä mielenlujuudeksi. Suorastaan aikuismaisuudeksi.
Tallinnanaukion torilla eilen. Mansikoita. Viereeni tuli mieshenkilö, joka maistoi kaikkia kolmea manskkalajiketta. Viimeisen jälkeen kysyin: "nyt kun olette kaikkia maistanut, mikä on paras?" Hän vastasi "tämä" ja näytti Lumotar-lajiketta. Ostin kaksi litraa ja samoin teki maistajaherra. Meille sukeutui pieni keskustelu ja lopuksi hän toivotti mukavia herkkuhetkiä ja minä toivotin sitä samaa. Muutama sadetippa ripeksi taivaalta ja sai minut panemaan jalkaa toisen eteen nopeampaan tahtiin kotimatkalla. Enempää ei satanutkaan. Kotitalon hissi oli korjattu. Elämä hymyili.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)