Jörn Donner on kirjoittanut vuonna 1984 "Sen että kirjoitan ensi sijassa itselleni, pitäisi oikeastaan tehdä merkityksettömäksi, lukeeko joku kirjoittamaani vai ei. Tämä ei pidä paikkaansa. Useimmat kirjoittajat haluavat jonkun lukevan rivejään, nyt tai myöhemmin..." Minäkin omassa vaatimattomuudessani iloitsen aina uudesta lukijasta, vaikka piipahtaisi blogissani vain kerran. Isomman ilon saan, jos useammin. Joku toinenkin kirjailija Donnerin tapaan on sanonut kirjailijan kirjoittavan ensisijaisesti itselleen. Pitää paikkansa minunkin kohdallani, vaikka kirjailija en olekaan. Omaksi ilokseni kirjoitan ja pidän kirjoittamisesta. Tämä blogimaailma tuntuu paljon mukavammalta ja jopa antoisammalta kuin tekstin sujauttaminen pöytälaatikkoon. Kun jos joku vaikka lukisi.
Minulla oli kerran kulttuurinälkäinen ystävä, joka osallistui Päätalo-instituutin kirjoittajakurssille Jokijärvellä vuonna 1991. Hän oli Päätalo-tuntija ja -tutkija. Kurssi opetti paneutumaan kirjoittajan tavoitteisiin. Esimerkiksi pitää olla rohkea ja uskaltaa, valmius tilittämiseen on tärkeää, kuten myös epäonnistumiseen. Elävästä elämästä ammennetaan vaikutteita ja eletty elämä on kirjoittamisen perusta. Jokainen kirjoittaja lähtee samalta viivalta.
Kirjailija Matti Summanen ohjailee kirjoittajaa "sahatkaa ja lyökää, älkää hioko, koska liika hiominen häivyttää oman äänen. Ei kulmia pois, vain ylimääräisiä rönsyjä". Ei saa myöskään unohtaa aineistoa ja se voi olla päiväkirja, vieraskirja, valokuva, kirje, asiakirja ja koulukirja tai jokin muu.
Edellä kerrottu on koottu aineistoista, joita minulla on jonkun verran. Jonain sadepäivänä, nyt kun on aikaa uudessa kodissa, käyn aineistoani läpi ja teen itselleni uudenlaisen blogikirjoituksen ja ehkä toistenkin luettavaksi. Mitäs siitä sanotte?
3. marraskuuta 2015
2. marraskuuta 2015
RIKAS, RIKKAAMPI, RIKKAIN
Nyt saa tietää, kuka mielii, mitä on ansaittu vuonna 2014. Mitä näillä tiedoilla tekee? Minua kiinnostaa paljon enemmän, kun Siperian ikijään alta paljastui luolaleijonien hyvin säilyneitä ruumiita. Tiedemiehet ällistyivät ja ihastuivat. Mammuttien löytyminen alkaa olla jo tavanomasta, eikä ainakaan minua suuremmin hetkauta. Mutta että ihan jellona!
L soitti ja kertoi Lissabonin kuulumiset. Pienoinen pettymys oli matka ollut säänkin puolesta. Turistipaljous aiheutti jonotuksia kaikkialle, jopa raitiovaunuihin. Niin oli Helsingissäkin, kun olin pikkutyttö. Autoja ei talouksissa nykyisen vertaa, käveltiin ja käytettiin ratikoita. Ratikkaan sullouduttiin kirjaimellisesti, eikä ovien sulkeminen aina onnistunut ensimmäisellä kerralla. Oltiin lähekkäin, ei edes hajurakoa. Rahastaja pakotti eteen päin, vaikka vaunussa tuskin pystyi hengittämään. Semmoista tungosta ei enää ole raitiovaunuissa. Ei edes ruuhka-aikana.
Tänään on ahkeroitava. Papereiden silppuamista koneessa ja voisin alkaa pakkaamisen. Laatikoitahan on. Sähkösopimus tehtävä, vuokrasopimus allekirjoitettava ja etsittävä paperit, joissa tiedotetaan tulotasoni, että vuokraaja tietää maksukyvykkyyteni. Ymmärrän kyllä huolen ja sen, ettei tiedetä, minkämoinen mammarainen olen. Itsekin olisin varovainen ja epäluuloinen. Vuokralaisista kun on kuullut kaikenlaista. Tässäkin talossa on revitty pistorasiat seinistä ja jätetty asunto siivottomaan kuntoon, rikottu tahallisesti taloyhtiön omaisuutta, puhumattakaan käyttäytymishäiriöistä. Aikamoinen kokemus tämä on ollut, tosin varsin värikäs.
Kun muutimme 2003, talo oli rauhallinen asukkaineen, jotka asuneet vuosia. Oli vireä asukastoimikunta, pihatalkoita, grillijuhlia jne. Alettiin muuttaa. Kuka osti oman asunnon, kuka lähti työn perään, kenen elämä muuttui olosuhteiden takia. Vuokraaja ei saanut enää perheitä tai pariskuntia. Asuntoja vuokrattiin soluasunnoiksi opiskelijoille. Alkoivat harmit. Bileitä, juopottelua, metelöimistä, musiikkia, poliisikäyntejä viikonloppuisin aivan tähän päivään asti. Nyt pääsen niistä eroon. Talo, johon muutan, on osaketalo ja se tietää seesteisempää elämää tähän verrattuna aivan varmasti.
L soitti ja kertoi Lissabonin kuulumiset. Pienoinen pettymys oli matka ollut säänkin puolesta. Turistipaljous aiheutti jonotuksia kaikkialle, jopa raitiovaunuihin. Niin oli Helsingissäkin, kun olin pikkutyttö. Autoja ei talouksissa nykyisen vertaa, käveltiin ja käytettiin ratikoita. Ratikkaan sullouduttiin kirjaimellisesti, eikä ovien sulkeminen aina onnistunut ensimmäisellä kerralla. Oltiin lähekkäin, ei edes hajurakoa. Rahastaja pakotti eteen päin, vaikka vaunussa tuskin pystyi hengittämään. Semmoista tungosta ei enää ole raitiovaunuissa. Ei edes ruuhka-aikana.
Tänään on ahkeroitava. Papereiden silppuamista koneessa ja voisin alkaa pakkaamisen. Laatikoitahan on. Sähkösopimus tehtävä, vuokrasopimus allekirjoitettava ja etsittävä paperit, joissa tiedotetaan tulotasoni, että vuokraaja tietää maksukyvykkyyteni. Ymmärrän kyllä huolen ja sen, ettei tiedetä, minkämoinen mammarainen olen. Itsekin olisin varovainen ja epäluuloinen. Vuokralaisista kun on kuullut kaikenlaista. Tässäkin talossa on revitty pistorasiat seinistä ja jätetty asunto siivottomaan kuntoon, rikottu tahallisesti taloyhtiön omaisuutta, puhumattakaan käyttäytymishäiriöistä. Aikamoinen kokemus tämä on ollut, tosin varsin värikäs.
Kun muutimme 2003, talo oli rauhallinen asukkaineen, jotka asuneet vuosia. Oli vireä asukastoimikunta, pihatalkoita, grillijuhlia jne. Alettiin muuttaa. Kuka osti oman asunnon, kuka lähti työn perään, kenen elämä muuttui olosuhteiden takia. Vuokraaja ei saanut enää perheitä tai pariskuntia. Asuntoja vuokrattiin soluasunnoiksi opiskelijoille. Alkoivat harmit. Bileitä, juopottelua, metelöimistä, musiikkia, poliisikäyntejä viikonloppuisin aivan tähän päivään asti. Nyt pääsen niistä eroon. Talo, johon muutan, on osaketalo ja se tietää seesteisempää elämää tähän verrattuna aivan varmasti.
1. marraskuuta 2015
UUTTA ODOTELLESSA
Eilen en ollut kirkossa, en hautausmaalla sytyttämässä kynttilää, en ollut liioin ylen harras. Mutta muutaman kynttilän sytytin puolison muistoksi olohuoneessa ja ajattelin häntä paljon. Muistui mieleen kaikenlaista vuosien varrelta. Kyyneleet nousivat silmiin, yksinäisyys ja itsesääli meinasivat ottaa vallan. Minulla on häntä suunnaton ikävä.
Puhelin soi kolme kertaa ja sain muuta ajattelemista. Äidin puoleinen pikkuserkku soitti ja kyseli voinnit. Kulkee itsekin leikkauksen jälkeen rollaattorilla, mutta ei liiku niin paljon kuin minä. Hänellä onkin mies ja aikuisia lapsia, jotka avittavat. Piristyspilleri tuli puhelinlankaa pitkin Oulusta niin ikään. Kortin Hailuodosta olin saanut aiemmin. Muistelin monia omia Hailuodon matkoja, lautalle jonotuksia ja saaren mahtavia jäkälämaita. N:n kanssa juttelin pisimpään. Hän on vanhimpia ystäviäni, tullut avioliittonsa myötä tutuksi. Miehensä on lapsuudenystäväni. Sammutin kynttilät myöhään illalla ja menin nukkumaan. Makuuhuone tuntui viileältä.
Itäkeskuksessa on halal-lihakauppa. Olen sen nähnyt pasteeraillessani ympäriinsä. Se ei ole Itiksessä, vaan sen ulkopuolella. Mitä on halal-liha? Piti tutkia asiaa, että tiedän. Arvasin sen olevan tietyin seremonioin teurastetusta eläimestä. Lausutaan sanat "Allahu akbar" (Jumala on suurin) toimenpiteen alkaessa. Tämän jälkeen tehdään vielä muuta ja sitten vasta lihasta on sallittua valmistaa ateria. Eikä tietenkään minkä tahansa eläimen lihaa. Se ei selvinnyt googlesta, miten saavat halal-lihaa ne ihmiset, joilla ei ole mahdollisuuksia päästä asianmukaiseen kauppaan? Siirtyvätkö kasvisravintoon? Halal-kauppoja ei Suomessa ole jokaisen nurkan takana. Saako sieltä ostaa lihaa "vääräuskoinenkin"?
Olen alkanut ällistyksekseni odottaa innolla asumista Itäkeskuksessa. Itishän on minulle oikeastaan tuikituntematonta aluetta puhumattakaan koko Itäkeskuksesta. Aion vähitellen tutustua kunnolla kauppakompleksiin ja nähdä, mitä kaikkea siellä on. Yksi asia on vissi, Aleksin Stockmannilla en enää usein tule käymään. Itiksen Stockasta olen kuullut huonoja asioita, mutta täytynee sekin omakohtaisesti kokea. Itiksessä avataan kuukauden kuluttua laajennettu Lidl! Sekin on yksi tutustumiskohde. Ja kaikki ne pienet maustepuodit, pullakaupat, kahvilat, suuret marketit, koneportaitten päässä eri kerrosten liikkeet, smoothie-juomalat... Kirjailija Jarno Pennanen (1906-1969) on sanonut "murheen tajuaminen ei merkitse sitä, ettei voisi elää ilon vierellä tai itsekin iloiten."
Puhelin soi kolme kertaa ja sain muuta ajattelemista. Äidin puoleinen pikkuserkku soitti ja kyseli voinnit. Kulkee itsekin leikkauksen jälkeen rollaattorilla, mutta ei liiku niin paljon kuin minä. Hänellä onkin mies ja aikuisia lapsia, jotka avittavat. Piristyspilleri tuli puhelinlankaa pitkin Oulusta niin ikään. Kortin Hailuodosta olin saanut aiemmin. Muistelin monia omia Hailuodon matkoja, lautalle jonotuksia ja saaren mahtavia jäkälämaita. N:n kanssa juttelin pisimpään. Hän on vanhimpia ystäviäni, tullut avioliittonsa myötä tutuksi. Miehensä on lapsuudenystäväni. Sammutin kynttilät myöhään illalla ja menin nukkumaan. Makuuhuone tuntui viileältä.
Itäkeskuksessa on halal-lihakauppa. Olen sen nähnyt pasteeraillessani ympäriinsä. Se ei ole Itiksessä, vaan sen ulkopuolella. Mitä on halal-liha? Piti tutkia asiaa, että tiedän. Arvasin sen olevan tietyin seremonioin teurastetusta eläimestä. Lausutaan sanat "Allahu akbar" (Jumala on suurin) toimenpiteen alkaessa. Tämän jälkeen tehdään vielä muuta ja sitten vasta lihasta on sallittua valmistaa ateria. Eikä tietenkään minkä tahansa eläimen lihaa. Se ei selvinnyt googlesta, miten saavat halal-lihaa ne ihmiset, joilla ei ole mahdollisuuksia päästä asianmukaiseen kauppaan? Siirtyvätkö kasvisravintoon? Halal-kauppoja ei Suomessa ole jokaisen nurkan takana. Saako sieltä ostaa lihaa "vääräuskoinenkin"?
Olen alkanut ällistyksekseni odottaa innolla asumista Itäkeskuksessa. Itishän on minulle oikeastaan tuikituntematonta aluetta puhumattakaan koko Itäkeskuksesta. Aion vähitellen tutustua kunnolla kauppakompleksiin ja nähdä, mitä kaikkea siellä on. Yksi asia on vissi, Aleksin Stockmannilla en enää usein tule käymään. Itiksen Stockasta olen kuullut huonoja asioita, mutta täytynee sekin omakohtaisesti kokea. Itiksessä avataan kuukauden kuluttua laajennettu Lidl! Sekin on yksi tutustumiskohde. Ja kaikki ne pienet maustepuodit, pullakaupat, kahvilat, suuret marketit, koneportaitten päässä eri kerrosten liikkeet, smoothie-juomalat... Kirjailija Jarno Pennanen (1906-1969) on sanonut "murheen tajuaminen ei merkitse sitä, ettei voisi elää ilon vierellä tai itsekin iloiten."
31. lokakuuta 2015
MUUTTO MIELESSÄ
Tästä talosta muutetaan koko ajan. Joskus keväällä on huppu päällä ja kaikki asunnot tyhjinä. Moni pitkäaikainen asukas lähti jo silloin, kun tieto suurremontista levisi. Minä odotin näin kauan. Suunnitelmatkin muuttuivat matkan varrella. Ystäväni N jo täyttä päätä sisustaa päässään uutta asuntoani kuulemma. Keittiön huomasin olevan aika lailla nykyisen kaltainen. Pöytä mahtuu hyvin ja isäni aikoinaan huutama "maalaiskaappi" samoin. Isä oli innokas huutokaupoissa kävijä. Äiti pelkäsi aina, mitä sieltä taas tulee.
Kävin jättämässä vuokran antajalle eroilmoitukseni. Kiitin 12 vuodesta ja kerroin olleeni "suurin piirtein tyytyväinen". Kuukausi siis enää tässä kaupunginosassa ja saan sanoa hyvästit kantakaupungille. Nyt jo tuntuu haikealta. Mutta kestän tämän toki kuin mies.
Viking Line houkuttelee merimatkalle Tallinnaan etukortin muodossa. Itse matka ei maksa mitään, mutta kaikki muu kyllä ja sitähän "Viikari" toivoo. Mikäänhän ei ole ilmaista. Näitä Vikingin houkutuksia tulee Katajanokalle silloin tällöin, terminaalihan on kivenheiton päässä. Itäkeskuksessa vältytään näistä, mutta Itis koettaa pitää huolen, että asukkaat eivät unohda tätä ostosparatiisia tai ostoshelvettiä. Itis on osa hollantilaista Wereldhave-konsernia. Kesko ja Helsingin kaupunki omistavat Itiksestä pienen osan. "Itis" on aivan virallinen nimi. Ennen kauppakeskus oli "Itäkeskus", mutta kansa tuppaa lempinimeämään kaiken ja niin "Itis" jäi viralliseksikin. Itäkeskus taas on koko kaupunginosan nimi. Sinne siis minä. Kauaksi laivaterminaaleista ja kaijoista. Ei kuulu enää sumussa laivojen huutoja. Niitäkin tulen kaipaamaan. Iskeekö klaustrofobia, kun ei ole aavaa merta ympärillä? Huomaako puoliso minut pilven reunalta ja että olen muuttanut? Hän oli kyllä tietoinen, että meille muutto tulee talon remontin takia. Kysyi usein "minne me muutetaan?" Mutta me emme yhdessä sitten muuttaneetkaan.
Kävin jättämässä vuokran antajalle eroilmoitukseni. Kiitin 12 vuodesta ja kerroin olleeni "suurin piirtein tyytyväinen". Kuukausi siis enää tässä kaupunginosassa ja saan sanoa hyvästit kantakaupungille. Nyt jo tuntuu haikealta. Mutta kestän tämän toki kuin mies.
Viking Line houkuttelee merimatkalle Tallinnaan etukortin muodossa. Itse matka ei maksa mitään, mutta kaikki muu kyllä ja sitähän "Viikari" toivoo. Mikäänhän ei ole ilmaista. Näitä Vikingin houkutuksia tulee Katajanokalle silloin tällöin, terminaalihan on kivenheiton päässä. Itäkeskuksessa vältytään näistä, mutta Itis koettaa pitää huolen, että asukkaat eivät unohda tätä ostosparatiisia tai ostoshelvettiä. Itis on osa hollantilaista Wereldhave-konsernia. Kesko ja Helsingin kaupunki omistavat Itiksestä pienen osan. "Itis" on aivan virallinen nimi. Ennen kauppakeskus oli "Itäkeskus", mutta kansa tuppaa lempinimeämään kaiken ja niin "Itis" jäi viralliseksikin. Itäkeskus taas on koko kaupunginosan nimi. Sinne siis minä. Kauaksi laivaterminaaleista ja kaijoista. Ei kuulu enää sumussa laivojen huutoja. Niitäkin tulen kaipaamaan. Iskeekö klaustrofobia, kun ei ole aavaa merta ympärillä? Huomaako puoliso minut pilven reunalta ja että olen muuttanut? Hän oli kyllä tietoinen, että meille muutto tulee talon remontin takia. Kysyi usein "minne me muutetaan?" Mutta me emme yhdessä sitten muuttaneetkaan.
30. lokakuuta 2015
UUSI ASUNTO
Niin kävi, että muutan 1.12. Itäkeskukseen. Ihan mukava asunto, joten aion olla tyytyväinen. No, tietysti tulee ikävä Helsingin keskustaa, merta, Kauppatoria, Aleksanterinkatua, nelosen ratikkaa ja Stockmannin kelloa. Eiköhän se siitä. Ja pääsenhän minä niitä tapaamaan, kun ikävä on kova. Ei Itäkeskus nyt vallan periferiaa ole. Tai no...
Meitä oli kolme naista eilen vielä kerran asuntoa tutkailemassa. M tuumi, että jos vielä etsittäisiin, mutta N ja minä olimme toista mieltä. Etsiminen loppui tähän. Pienempi nykyistä se on ja niin piti ollakin. Olosuhteet kun ovat muuttuneet. Piha on kaunis ja suuri, ei portaita missään, hissi vie ja tuo, taloa mainostettu rauhalliseksi. Kävelymatkan päässä kaupat Itiksessä, eikä metroonkaan ole tolkuton matka. Huonomminkin voisi olla. Eihän täälläkään ratikka ole kulkenut kotikatua pitkin. Ehkä minusta tulee Itis-ihminen. Liityn niitten mammaraisten joukkoon, jotka pelaavat hedelmäpelejä päivät pitkät, lipittävät kahvia kahviloissa, istuksivat Itiksen penkeillä ja haluavat keskustella ventovieraitten kanssa. Ehkä minusta tulee nykyistä sosiaalisempi, eikä minua muutaman kuukauden kuluttua erota muista itisläisistä yhtään mikään.
Nyt alkaa vaan armoton pakkaaminen. N on jo antanut neuvoja. Koriste-esineistä aloitetaan. Tyhjiä laatikoita on jo. Lisää tulee. Muuttoauto vie huonekalut, pienemmistä tavaroista selviämme ihanien ystävieni autoilla. Vanhempieni persialainen matto (hyvin vanha ja paremmat päivänsä nähnyt vuosikymmeniä sitten) menee roskikseen. Kaikilla matoilla ei ole sijaa, mutta pannaan rullalle ja klitsuun. Kattovalaisimistakin joudun osasta luopumaan. N sanoi, ettei pölyisiä Itäkeskukseen viedä. Hän osaa puhdistaa kristallit. Minusta pölyiset voisi hyvin viedä ja itse putsaisin ne joskus keväällä. Ei onnistu, sanoi tomerasti ystäväni N. Tästä se siis alkaa. Tämä uusi elämä ja uudessa asunnossa asuminen.
Meitä oli kolme naista eilen vielä kerran asuntoa tutkailemassa. M tuumi, että jos vielä etsittäisiin, mutta N ja minä olimme toista mieltä. Etsiminen loppui tähän. Pienempi nykyistä se on ja niin piti ollakin. Olosuhteet kun ovat muuttuneet. Piha on kaunis ja suuri, ei portaita missään, hissi vie ja tuo, taloa mainostettu rauhalliseksi. Kävelymatkan päässä kaupat Itiksessä, eikä metroonkaan ole tolkuton matka. Huonomminkin voisi olla. Eihän täälläkään ratikka ole kulkenut kotikatua pitkin. Ehkä minusta tulee Itis-ihminen. Liityn niitten mammaraisten joukkoon, jotka pelaavat hedelmäpelejä päivät pitkät, lipittävät kahvia kahviloissa, istuksivat Itiksen penkeillä ja haluavat keskustella ventovieraitten kanssa. Ehkä minusta tulee nykyistä sosiaalisempi, eikä minua muutaman kuukauden kuluttua erota muista itisläisistä yhtään mikään.
Nyt alkaa vaan armoton pakkaaminen. N on jo antanut neuvoja. Koriste-esineistä aloitetaan. Tyhjiä laatikoita on jo. Lisää tulee. Muuttoauto vie huonekalut, pienemmistä tavaroista selviämme ihanien ystävieni autoilla. Vanhempieni persialainen matto (hyvin vanha ja paremmat päivänsä nähnyt vuosikymmeniä sitten) menee roskikseen. Kaikilla matoilla ei ole sijaa, mutta pannaan rullalle ja klitsuun. Kattovalaisimistakin joudun osasta luopumaan. N sanoi, ettei pölyisiä Itäkeskukseen viedä. Hän osaa puhdistaa kristallit. Minusta pölyiset voisi hyvin viedä ja itse putsaisin ne joskus keväällä. Ei onnistu, sanoi tomerasti ystäväni N. Tästä se siis alkaa. Tämä uusi elämä ja uudessa asunnossa asuminen.
29. lokakuuta 2015
LANTTUA JA PORKKANAA
Tein Helsingin Sanomien juurestestin. Tiesin kymmenen oikein kahdestatoista. Juuripersilja ja keltajuuri outoja. En aivan suotta ole uunijuureksia laittanut. Siihen minulla uppoaa monta sorttia ja niin olen oppinut näitä ihanuuksia tuntemaan.
Eilen tyhjennettiin kellarikomero. Hilasin itseni jyrkkiä portaita alas ystävieni T:n ja N:n ollessa varoilla vierelläni. Osa kamoista jäi kanakoppiin, osa lähti suoraapäätä roskikseen muun muassa minun ikivanha kulahtanut golfbägini mailoineen. Siinä meni osa sitä elämää. Meni puolisonkin. T oli kantamassa roskikseen yhtä sun toista muun muassa mieheni Kinbägiä mailoineen, kun tuli pihalla mies vastaan: "Roskiinko viet? Jos niin, saanko minä ne golfvehkeet?" Hän sai.
En ole parhaimmassa kunnossani lonkan puolesta. Niin paljon kulkenut viime päivinä, että luut rankaisevat. Kipupilleriä vaan maaruun ja menoksi. Tehtävähän tämä kaikki on, ei muuta mahdollisuutta. Helsinkiä piiskannut tuuli teki pahaa, jalat jomottivat ja teki mieli usein istahtaa rollaattorin päälle. Olen ylibuukattu kaikella uudella ja jännittävällä, että nukkuminenkin huonoa. Etten sanoisi yliväsynyt ja sanonkin. Toisaalta hyvä asia kaikenlainen tekeminen. Jää itsesääli ja murhe vähemmälle. Sitten huilataan, kun on sen aika.
Tänään me kolme naista ( M, N ja minä) seulomme vielä Itäkeskuksen asunnon hyviä ja huonoja puolia siellä käymällä. Jos hyvät voittaa, muutan sinne. Ei tässä asiat muutu kummoiseksikaan, jos en käy kiinni. Ihanteellisen täydellistä asuntoa, joka täyttäisi kaikki toiveeni, ei ole. Illalla olen viisaampi tänään.
Eilen tyhjennettiin kellarikomero. Hilasin itseni jyrkkiä portaita alas ystävieni T:n ja N:n ollessa varoilla vierelläni. Osa kamoista jäi kanakoppiin, osa lähti suoraapäätä roskikseen muun muassa minun ikivanha kulahtanut golfbägini mailoineen. Siinä meni osa sitä elämää. Meni puolisonkin. T oli kantamassa roskikseen yhtä sun toista muun muassa mieheni Kinbägiä mailoineen, kun tuli pihalla mies vastaan: "Roskiinko viet? Jos niin, saanko minä ne golfvehkeet?" Hän sai.
En ole parhaimmassa kunnossani lonkan puolesta. Niin paljon kulkenut viime päivinä, että luut rankaisevat. Kipupilleriä vaan maaruun ja menoksi. Tehtävähän tämä kaikki on, ei muuta mahdollisuutta. Helsinkiä piiskannut tuuli teki pahaa, jalat jomottivat ja teki mieli usein istahtaa rollaattorin päälle. Olen ylibuukattu kaikella uudella ja jännittävällä, että nukkuminenkin huonoa. Etten sanoisi yliväsynyt ja sanonkin. Toisaalta hyvä asia kaikenlainen tekeminen. Jää itsesääli ja murhe vähemmälle. Sitten huilataan, kun on sen aika.
Tänään me kolme naista ( M, N ja minä) seulomme vielä Itäkeskuksen asunnon hyviä ja huonoja puolia siellä käymällä. Jos hyvät voittaa, muutan sinne. Ei tässä asiat muutu kummoiseksikaan, jos en käy kiinni. Ihanteellisen täydellistä asuntoa, joka täyttäisi kaikki toiveeni, ei ole. Illalla olen viisaampi tänään.
28. lokakuuta 2015
ITÄKESKUKSEN IHMEMAASSA
Olin katsastamassa minulle mahdollista asuntoa ja kirjoitin siitä hakemuksen, joka ei sido minua mihinkään. Ystävä sitten illalla, jota kutsun tässä nyt M:ksi, haluaa asunnon nähdä ja "nuuskia joka nurkan"., Sen varsin mielelläni sallin. Asunto on kaupunginosassa, jossa asumista en aivan ensimmäiseksi ajattele. On siinä toki hyviäkin puolia, on toki. Se on Itäkeskuksessa.
Lähdin hyvissä ajoin kotoa. Ensin ratikkaa ja sitten metroa. Nyt haalaan rollaattorin koneportaissakin molempiin suuntiin, jos en käytä hissiä. Ylöspäin se on kokonaisena ja alaspäin kokoon taitettuna. Hissit yleensä sellaisia umpinaisia vehkeitä, joissa iskee fobia. Olen iloinen, jos sinne tulee samaan aikaan joku muu. Se lieventää kammoani. Minulle jäi pari tuntia aikaa kuljeskella Itiksessä. Tällä kerralla otin tehtäväkseni tarkkailla ihmisiä. Siellä on joitakin mahdollisuuksia lepuuttaa takapuoltaan talon puolesta istuimilla. Käytin tätä hyväkseni ja aloitin havainnoimiseni.
Heti alkuun havaitsin pari tuttua. Siinähän sitten halattiin ja sanoja vaihdettiin tovi. Olivat menossa kahville. Minä jatkoin huomion tekemisiä. Arabiaa puhuttiin aivan lähelläni. Kaikilla kolmella nuorella miehellä kännykät, joita koko ajan näprättiin. Vanhempi suomalainen nainen oli parkkeerannut itsensä jonkun matkan päähän huulillaan ymmärtäväinen kestohymy. Ehkä hän oli sisäistänyt Helsingin aina vaan kasvavan kansainvälisyyden ja alkanut nauttia elämästä. Minulla se on vielä hakusessa.
Burkaan pukeutuneita naisia lastenvaunuineen yksin ja kaksin luontevasti kulkemassa. Pukeutumiskirjo värikästä. Jopa sellaista, jota ei vielä joitakin vuosia sitten pantu suurin surminkaan päälle, ainakaan yhtä aikaa. Nyt yhdistetään ruutua ja raitaa, kerrospukeutumista kaikissa värisävyissä. Jos helma repsottaa, ei tiedä, onko se vahinko vai muotia. Tyylistä ja eleganssista ei aina tietoakaan, mutta väliäkö sillä. Farkun tapaiset ovat ruumista myötäilevää sorttia jättämättä juurikaan mitään mielikuvituksen varaan. Ehkä ne todellakin kiristävät, sillä eräs ulkomaalaisen näköinen mies tuskissaan yritti pelastaa kutittamistilanteen kaivamalla haaroväliään. Voi hyvät hyssykät, ajattelin minä. No, jos tännepäin muutan, joko suvaitsen ja hyväksyn tai pakenen usein keskikaupungille. Olenhan kaiketi snobi. Olen minä.
Lähdin hyvissä ajoin kotoa. Ensin ratikkaa ja sitten metroa. Nyt haalaan rollaattorin koneportaissakin molempiin suuntiin, jos en käytä hissiä. Ylöspäin se on kokonaisena ja alaspäin kokoon taitettuna. Hissit yleensä sellaisia umpinaisia vehkeitä, joissa iskee fobia. Olen iloinen, jos sinne tulee samaan aikaan joku muu. Se lieventää kammoani. Minulle jäi pari tuntia aikaa kuljeskella Itiksessä. Tällä kerralla otin tehtäväkseni tarkkailla ihmisiä. Siellä on joitakin mahdollisuuksia lepuuttaa takapuoltaan talon puolesta istuimilla. Käytin tätä hyväkseni ja aloitin havainnoimiseni.
Heti alkuun havaitsin pari tuttua. Siinähän sitten halattiin ja sanoja vaihdettiin tovi. Olivat menossa kahville. Minä jatkoin huomion tekemisiä. Arabiaa puhuttiin aivan lähelläni. Kaikilla kolmella nuorella miehellä kännykät, joita koko ajan näprättiin. Vanhempi suomalainen nainen oli parkkeerannut itsensä jonkun matkan päähän huulillaan ymmärtäväinen kestohymy. Ehkä hän oli sisäistänyt Helsingin aina vaan kasvavan kansainvälisyyden ja alkanut nauttia elämästä. Minulla se on vielä hakusessa.
Burkaan pukeutuneita naisia lastenvaunuineen yksin ja kaksin luontevasti kulkemassa. Pukeutumiskirjo värikästä. Jopa sellaista, jota ei vielä joitakin vuosia sitten pantu suurin surminkaan päälle, ainakaan yhtä aikaa. Nyt yhdistetään ruutua ja raitaa, kerrospukeutumista kaikissa värisävyissä. Jos helma repsottaa, ei tiedä, onko se vahinko vai muotia. Tyylistä ja eleganssista ei aina tietoakaan, mutta väliäkö sillä. Farkun tapaiset ovat ruumista myötäilevää sorttia jättämättä juurikaan mitään mielikuvituksen varaan. Ehkä ne todellakin kiristävät, sillä eräs ulkomaalaisen näköinen mies tuskissaan yritti pelastaa kutittamistilanteen kaivamalla haaroväliään. Voi hyvät hyssykät, ajattelin minä. No, jos tännepäin muutan, joko suvaitsen ja hyväksyn tai pakenen usein keskikaupungille. Olenhan kaiketi snobi. Olen minä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)