Vinkki miehille: "Kun sylvesterinpäivänä ajaa partansa,niin sitten ei tarvitse enää ajaa koko sinä vuonna."
Naisille vinkki: Naisjärjestöjen Keskusliiton juhlanäyttely Naisten huoneet -100 vuotta elämää ja tekoja Sederholmin talossa alkaen 9.3.2011.
Näyttely kertoo,kuinka suomalaiset naiset ovat uurastaneet saadakseen oikeudenmukaisen tilan yhteiskunnassa.Esillä näyttelyssä on niitä naisia,jotka ovat hävinneet historiaan ja myös heitä,joista me yhä puhumme.He ovat naisia,jotka ovat olleet rakentamassa suomalaista tasa-arvoa.
Me naiset saimme 109 vuotta sitten oikeuden opiskella yliopistossa.Viisi vuotta myöhemmin saimme äänioikeuden.Tästä kiitos rohkeiden suffragettien työlle,naisten äänioikeuden esitaistelijoille.Avioliittoon sai mennä 17-vuotiaana 1908.Näin vuodet kuluivat naisten saadessa oikeuksia tehdä sitä ja tätä mm. 1926 ministeriössä istui ensimmäinen nainen hallitessaan apulaissosiaaliministerin salkkua.Hän oli Miina Sillanpää.Kun nyt tähän päivään mennessä pääministerinä on jo toinenkin nainen,ministereinä naisia toistakymmentä ja presidenttinäkin nainen.Näin muuttuu maailma,Eskoseni.Me saimme kaikki kansaneläkkeen vuonna 1957,e-pillerit 1961 ja siitä kaksi vuotta eteenpäin,niin naisilla oikeus samaan palkkaan miesten kanssa.Onko toteutunut? Ei ole. Kolmekymmentäviisi vuotta sitten naiset saivat hakea miesten kanssa samaan virkaan lukuun ottamatta puolustusvoimia,rajavartiolaitosta ja kirkkoa.Nämäkin muuttununeet,kuten tiedetään.Meillä on mm.vuonna 2010 naispiispa ja lukematon joukko pappeja,jotka ovat naisia.Kirkon perustukset ovat järisseet.
Näin naiset ovat kahlanneet läpi vuosikymmenten peräänkuuluttaen oikeuksia yhteiskunnassa.Näille sinnikkäille naisille kuuluu kiitos ja kunnia.Me voimme osoittaa kiitollisuuttamme käymällä maaliskuussa Sederholmin talossa Senaatintorin varrella.Samassa talossa järjestetään kesällä Café Olsoni eli aikaisempien kesien kahvilatapahtumille jatkoa.Nyt aika 1800-1900-lukujen vaihde ja leivonnaiset sen mukaiset.Kahvila on omistettu Anna Olsonille,maamme ensimmäinen kotitalousopettaja ja ensimmäisen kotitalouden oppikirjan tekijä vuonna 1892.Tästä ja hänen kirjoittamastaan jatko-osasta on poimittu Sederholmin talon leivonnaisten ohjeet.Kahvila avautuu 4.6. ja sulkee uksensa 12.6.2011. Käykäämme kurkistamassa isoäitiemme aikaa!
Eilen tuli Helsingin kaupunginmuseon lehti Sofia,jonka mukaan edellinen mainospala.Lehti kertoo numeroissaan Helsingin historiasta ja nykytapahtumista,näyttelyistä ja kaikenlaisista menovinkeistä. Helsinki on minulle rakas ja loputtoman mielenkiintoni kohde.
Kun katuja erilaisten kaupungin töiden yhteydessä avataan,on usein kaupunginmuseon tutkijat paikalla huomaamassa pienetkin vinkit menneiltä ajoilta.Aleksanterinkadun alta löytyi 1600-luvun lapio,kun työkaivauksia suoritettiin Kiseleffin ja Sunnin talojen kohdalla.Talot edelleenkin paketissa ja korjaustyömaa paikallaan.Ritaripuistikosta kaivettiin vesialtaan putkiston korjaustöiden aikana vanha kivikellari.Jostain 1600-1700-lukujen vaihteesta.Ehkä talo,jossa kellari oli,paloi Helsingin suuressa tulipalossa 1808.Helsingin vanhin kivitalo tai sen jäänteet löytyi Valtioneuvoston kellareista siellä olevien korjaustöiden yhteydessä.Kivitalovanhus on 1600-luvun lopusta, Burgmanin talo.Nykyinen kaupungin vanhin kivitalo on Sederholmin talo.Yhä,kuten tiedetään,uljaasti pystyssä.Talo on vuodelta 1757,kauppias Johan Sederholmin rakennuttama.Rakennus vuoteen 1822 jälkeläisten omistuksessa,jonka jälkeen useita omistajia.Vuonna 1949 talo joutui Helsingin kaupungille ja 1985 Helsingin kaupungin museolle.
Nuori Helsinki on iästään huolimatta tulvillaan historiaa ja tämä historia minua suuresti kiinnostaa.Nettisivut antavat apua kajota menneisyyteen,sukeltaa aikaan,kun Helsinki juuri ja juuri oli muuttanut Vantaan rannoilta nykyisen Senaatintorin varrelle.Kiinnostaa tänäänkin vuoden 2010 viimeisenä päivänä,lumisena Sylvesterin päivänä.
31. joulukuuta 2010
30. joulukuuta 2010
POMMIIN NUKKUMINEN
Nukuin aamulla pommiin. "Nukkua pommiin",mistä sanonta? No,tietysti ruotsista,sillä "bom" tarkoittaa harhalaukausta,ohiheittoa tai muuta epäonnistumista.Tämän aamuinen liian myöhään nukkumiseni oli siis epäonnistumista heräämisessä säälliseen aikaan. Olen joskus myös ihmetellyt tätä ajaa pommilla-ilmaisua,mutta nythän sekin selvisi,kun avasin Kaisa Häkkisen 1633-sivuisen etymologisen sanakirjan ja viisastuin. Ruotsin slangissa on "åka på bommen".Siitähän tämä suomalainen pommilla ajaminen maksullisissa kulkuneuvoissa.Myönnän tähän syyllistymiseni minäkin lapsena,kun kaipasimme ratikka-ajelussa tavallista enemmän jännitystä rahastajan hämäämisessä.Nykyisinkin samaa harrastetaan ja vielä suuremmissa määrin.Pommilla ajavien matkojen summa on vuosittain melkoinen. Tämän joudumme me maksavat matkustajat korvaamaan liikennelaitoksille omissa matkamaksuissamme.
Viimeisellä käynnillään meillä tuuraaja jätti luettavakseni joulukuun Eevan.Nykyisin kampaajalla tartun ylen harvoin aikakauslehtiin,joten nyt luin ahneesti Eeva-lehden kannesta kanteen.Tuuraajan tahaton temppu teki tehtävänsä.Soitin A-lehtiin ja tilasin itselleni Eevan.Tuttu lehti toki vuosikymmentenkin takaa.Itsekukin meistä lukijoista on aikoinaan tutustunut Leelian lepotuoliin,jota piti Kaisa Salonen 1950-1970-luvuilla kuunnellen ja vastaten,kysyjien oloa helpottaen.A-lehdet perustettiin vuonna 1933 Aune ja Yrjö Lyytikäisen toimesta.Onko Eeva jo noilta ajoilta,sitä en tiedä,kun en tullut tilaukseni vastaanottajalta kysyneeksi.Olisiko tiennyt? Joskus törmään tietämättömyyteen työntekijän työpaikan historian tuntemuksessa.Yhtäkaikki minulle alkaa nyt tulla Eeva ja saan tuotapikaa tammikuun numeron.
Joulukuun lehdessä oli muuten juttu Shirley Templestä ja siitä,mitä rouva politiikolle ja suurlähettiläälle nykyisin kuuluu,tosin jo eläkeläiselle.Suhteellisen hyvää tälle 82-vuotiaalle entiselle maailmankuululle lapsitähdelle,joka viihdytti 55:llä elokuvallaan antaen vinkkejä pikkutyttöjen pukeutumiseen ja kiharamalleihin.Minullakin lehahteli korkkiruuvikiharat ajan hengen mukaisesti. Yhä uusien lapsisukupolvien synnyttyä moni pikkutyttö saa tutustua Shirley Temple-oheismateriaaliin tavalla tai toisella.Jaksan vieläkin ihailla katsellessani hänen vanhoja elokuviaan,miten taitavasti pienen tytön steppaaminen parketilla sujuu.Vieläköhän jalat taipuvat?
Seuraavaksi ihmisten huiputtamiseen.Pari viikkoa sitten oli tv:ssä Avara luonto-ohjelma Ural-vuoriston pedoista.No ei ollut! Tämä "Ural-vuoristo" olikin yllätys,yllätys Suomessa kuvattua materiaalia.Mukana kuvauksissa ollut Suomen Luonnonkuvaajat ry:n puheenjohtaja Esa Mälkönen myöntää syyllisyyden.Kertoo tavan olevan yleisen jo vuosikymmenten takaa,jos asianomainen paikka,kuten nyt Ural-vuoriston vaikeakulkuinen maasto, on kuvaamiseen liian hankalaa.Sen sijaan meidän metsät ovat helppokulkuisia ja sudet ja karhut melkein itsestään hollilla.Kuvausjärjestelyissä ollut Kari Kemppainen myöntää myös "huiputuksen". Sitä lähdetään milloin minnekin petojen sekaan "tietymättömien teitten" taakse ja ehkä ajetaan kuvausautoilla lähimpään eläinpuistoon. Fy fan!,kuten ruotsalaiset sanovat. Mihin sitä enää voi uskoa? Hyi hitto!,sanoo suomalainen.
Alkoi sataa lunta ja meidän piti ehtiä lähikauppaan sitä ennen.Näin kostautuu pommiin nukkuminen.No,huomenna on uusi päivä,vuoden viimeinen.
Viimeisellä käynnillään meillä tuuraaja jätti luettavakseni joulukuun Eevan.Nykyisin kampaajalla tartun ylen harvoin aikakauslehtiin,joten nyt luin ahneesti Eeva-lehden kannesta kanteen.Tuuraajan tahaton temppu teki tehtävänsä.Soitin A-lehtiin ja tilasin itselleni Eevan.Tuttu lehti toki vuosikymmentenkin takaa.Itsekukin meistä lukijoista on aikoinaan tutustunut Leelian lepotuoliin,jota piti Kaisa Salonen 1950-1970-luvuilla kuunnellen ja vastaten,kysyjien oloa helpottaen.A-lehdet perustettiin vuonna 1933 Aune ja Yrjö Lyytikäisen toimesta.Onko Eeva jo noilta ajoilta,sitä en tiedä,kun en tullut tilaukseni vastaanottajalta kysyneeksi.Olisiko tiennyt? Joskus törmään tietämättömyyteen työntekijän työpaikan historian tuntemuksessa.Yhtäkaikki minulle alkaa nyt tulla Eeva ja saan tuotapikaa tammikuun numeron.
Joulukuun lehdessä oli muuten juttu Shirley Templestä ja siitä,mitä rouva politiikolle ja suurlähettiläälle nykyisin kuuluu,tosin jo eläkeläiselle.Suhteellisen hyvää tälle 82-vuotiaalle entiselle maailmankuululle lapsitähdelle,joka viihdytti 55:llä elokuvallaan antaen vinkkejä pikkutyttöjen pukeutumiseen ja kiharamalleihin.Minullakin lehahteli korkkiruuvikiharat ajan hengen mukaisesti. Yhä uusien lapsisukupolvien synnyttyä moni pikkutyttö saa tutustua Shirley Temple-oheismateriaaliin tavalla tai toisella.Jaksan vieläkin ihailla katsellessani hänen vanhoja elokuviaan,miten taitavasti pienen tytön steppaaminen parketilla sujuu.Vieläköhän jalat taipuvat?
Seuraavaksi ihmisten huiputtamiseen.Pari viikkoa sitten oli tv:ssä Avara luonto-ohjelma Ural-vuoriston pedoista.No ei ollut! Tämä "Ural-vuoristo" olikin yllätys,yllätys Suomessa kuvattua materiaalia.Mukana kuvauksissa ollut Suomen Luonnonkuvaajat ry:n puheenjohtaja Esa Mälkönen myöntää syyllisyyden.Kertoo tavan olevan yleisen jo vuosikymmenten takaa,jos asianomainen paikka,kuten nyt Ural-vuoriston vaikeakulkuinen maasto, on kuvaamiseen liian hankalaa.Sen sijaan meidän metsät ovat helppokulkuisia ja sudet ja karhut melkein itsestään hollilla.Kuvausjärjestelyissä ollut Kari Kemppainen myöntää myös "huiputuksen". Sitä lähdetään milloin minnekin petojen sekaan "tietymättömien teitten" taakse ja ehkä ajetaan kuvausautoilla lähimpään eläinpuistoon. Fy fan!,kuten ruotsalaiset sanovat. Mihin sitä enää voi uskoa? Hyi hitto!,sanoo suomalainen.
Alkoi sataa lunta ja meidän piti ehtiä lähikauppaan sitä ennen.Näin kostautuu pommiin nukkuminen.No,huomenna on uusi päivä,vuoden viimeinen.
29. joulukuuta 2010
SMUUTIN SALAT JA RUISLEIVÄN KAIPUU
Joulun ja loppiaisen välinen aika on smuuttien aikaa.Ennen muinoin kylillä oli nuorilla tapana pukeutua "vanhan ja uuden joulun" välillä tuntemattomiksi,hiukan pelottaviksikin,vierailla naapureissa tanssien ja laulaen.Smuutti-vieraita kestittiin oluella ja teellä,mutta smuuttiin ei saanut koskea.Hän oli rauhoitettu olento.Jos smuutin ja talon väen välillä oli vihanpitoa,sai smuutti purkaa tuntonsa.
Smuuttiperinnettä on elvytetty Karjalassa päin näytelmin.Yritin selvittää monistakin lähteistä smuutti-sanan ja smuutin alkuperää.Tuloksetta.Eikä tuttavapiirissäkään ole Karjala-asiantuntijaa.Siispä jääköön muiden salaisuuksien ja tietämättömyyksien joukkoon.
Parin päivän päästä alkavat viimeiset hetket tästä vuodesta.Ilotulitteiden myynti kangertelee,kun käyttöohjeet ovat virheellisiä tai puutteellisia joidenkin paukkujen kohdalla.Muutenkin sääntöjä ammuskelussa muutettu ja pamausaikaa lyhennetty kahteen yöllä vuoden vaihduttua.Kun meillä oli vielä koiria,oli niille vuoden vaihtumisen hulinat kaikkine äänineen koettelemusten aikaa.Joskus kyyhötimme kaikki kylpyhuoneessa,jonne ilotulitusten äänet vaimentuneina kantoivat.Koirat vapisivat päät kainalossamme huohottaen kieli ulkona.Samoin vaikutti niihin ukkonen.Haulikonkin äänet saivat ne pinkaisemaan pakoon,vaikka rotu oli uljaan sorsastajakoiran.Niinpä mieheni sai itse rämpiä kaislikkoon hakemaan saaliinsa ja koirat katselivat jostain matkojen päästä.Ehkä vika olikin meissä,jotka emme osanneet niitä ohjailla oikein äänien maailmaan.
Eilen lukaisin suomalaisten kaipuusta kahviin ja ruisleipään,kun matkaillaan ulkomailla.Kirjoituksesta ei selvinnyt,oliko kysymyksessä viikon vai kahden matkaileminen vai pitempiaikainen oleskelu,jonka jälkimmäisen aikana ymmärrän syvästikin ikävän ruisleipään ja "kunnon" kahviin.Olen kyllä itse ollut ihan näkemässä joskus aikojen alussa,kun meikäläiset uskaltautuivat viikoksi Suureen Maailmaan ja rohkeutta pönkittämässä oli eväslaukku näine jo mainittuine tuotteineen.
Hotellissa heti tultua avattiin kääröt ja nautittiin koti-ikävän mellastaessa sydänalassa tuttuja ruisleivän viipaleita katseen kierrellessä ehkä Välimeren sinessä tai aurinkoisilla vuorten rinteillä.Murhe evästen loppumisesta oli suuri ja alkoikin vimmattu etsiminen sikäläisestä suomalaisravintolasta,josta saisi kotimaan lihapullia.Ja näitä syömälöitähän piisasi ja piisaa suomalaismatkailijoiden lempipaikoissa.Viikko mennä hurahti kotimaisissa merkeissä ja pianhan voi keitellä ne "kunnon" kahvit omassa keittiössä ja sivellä ruisleipäviipaleen päälle mitä sitten siveleekin.Paska reissu,mutta tulihan tehtyä!
No,ajat ovat muuttuneet,mutta tilastot kertovat kuitenkin,että ainakaan vanhemman matkustusväestön makunystyrät eivät oikein ole tottuneet ulkomaan pöpöröihin.Uskon hyvinkin,että yhä tänäkin päivänä pakataan laukkuun omat eväät.Kerrotaanhan sitä etelän bakteereista,jotka eivät sovi meikäläisen sisuskaluihin.Varmempana vakuutena tästä on monet tarinat sairaalareissuista tai lievemmässä tapauksessa hotellin vuoteessa podetusta mahataudista,kun on uskaltauduttu heittäytymään eksotiikan sävyttämien aterioitten nauttimisiin ihan uteliaisuudesta.No, pitää tässäkin hommassa käyttää järkeä,eikä maistella mitä vaan missä vaan.Aasiassa voi tulla heikko olo,jos on sattunut pistämään maaruunsa kypsän linnun munan sikiöineen,joka on todellista herkkua maassa.Makuasioistahan ei voi tunnetusti kiistellä.Myös tuhatvuotisten munien syönnissä on oltava varovainen,ellei välttämättä halua oksennustautia seurakseen.Näistä munista on helpompi versio.Vuosituhanten verho munille saadaan teestä,vaikka veikkaan tässä ja nyt,että aasialainen,etupäässä kiinalainen, maistaja ei halpaan mene.Olen näitä "vanhoja" munia itsekin valmistanut.Pidinkö? En.
Näitä joitakin ruokalajeja lukuun ottamatta on aasialainen ruoka terveellistä ja mahdottoman maittavaa yleensä kauniisti ja ruokahalua herättävästi aseteltuna lautaselle.Ei moittimista.Sitä sopii myös suomalaisen bakteerikammoisen nauttia ja jos vatsa toteaa jonkun ruokalajin olevan epäsuotuisan,on tämäkin matkakokemus otettava vastaan,podettava ja sitten parannuttava uusia ruokaseikkaluja varten.Sillä ainakin minusta matkailemisessa aterioitten nauttiminen maan mukaisesti on koko homman aa ja oo.Olemme sitten reissun päällä kotoisimmissa ympyröissä taikka jossain kaukana maailman laidalla.
Smuuttiperinnettä on elvytetty Karjalassa päin näytelmin.Yritin selvittää monistakin lähteistä smuutti-sanan ja smuutin alkuperää.Tuloksetta.Eikä tuttavapiirissäkään ole Karjala-asiantuntijaa.Siispä jääköön muiden salaisuuksien ja tietämättömyyksien joukkoon.
Parin päivän päästä alkavat viimeiset hetket tästä vuodesta.Ilotulitteiden myynti kangertelee,kun käyttöohjeet ovat virheellisiä tai puutteellisia joidenkin paukkujen kohdalla.Muutenkin sääntöjä ammuskelussa muutettu ja pamausaikaa lyhennetty kahteen yöllä vuoden vaihduttua.Kun meillä oli vielä koiria,oli niille vuoden vaihtumisen hulinat kaikkine äänineen koettelemusten aikaa.Joskus kyyhötimme kaikki kylpyhuoneessa,jonne ilotulitusten äänet vaimentuneina kantoivat.Koirat vapisivat päät kainalossamme huohottaen kieli ulkona.Samoin vaikutti niihin ukkonen.Haulikonkin äänet saivat ne pinkaisemaan pakoon,vaikka rotu oli uljaan sorsastajakoiran.Niinpä mieheni sai itse rämpiä kaislikkoon hakemaan saaliinsa ja koirat katselivat jostain matkojen päästä.Ehkä vika olikin meissä,jotka emme osanneet niitä ohjailla oikein äänien maailmaan.
Eilen lukaisin suomalaisten kaipuusta kahviin ja ruisleipään,kun matkaillaan ulkomailla.Kirjoituksesta ei selvinnyt,oliko kysymyksessä viikon vai kahden matkaileminen vai pitempiaikainen oleskelu,jonka jälkimmäisen aikana ymmärrän syvästikin ikävän ruisleipään ja "kunnon" kahviin.Olen kyllä itse ollut ihan näkemässä joskus aikojen alussa,kun meikäläiset uskaltautuivat viikoksi Suureen Maailmaan ja rohkeutta pönkittämässä oli eväslaukku näine jo mainittuine tuotteineen.
Hotellissa heti tultua avattiin kääröt ja nautittiin koti-ikävän mellastaessa sydänalassa tuttuja ruisleivän viipaleita katseen kierrellessä ehkä Välimeren sinessä tai aurinkoisilla vuorten rinteillä.Murhe evästen loppumisesta oli suuri ja alkoikin vimmattu etsiminen sikäläisestä suomalaisravintolasta,josta saisi kotimaan lihapullia.Ja näitä syömälöitähän piisasi ja piisaa suomalaismatkailijoiden lempipaikoissa.Viikko mennä hurahti kotimaisissa merkeissä ja pianhan voi keitellä ne "kunnon" kahvit omassa keittiössä ja sivellä ruisleipäviipaleen päälle mitä sitten siveleekin.Paska reissu,mutta tulihan tehtyä!
No,ajat ovat muuttuneet,mutta tilastot kertovat kuitenkin,että ainakaan vanhemman matkustusväestön makunystyrät eivät oikein ole tottuneet ulkomaan pöpöröihin.Uskon hyvinkin,että yhä tänäkin päivänä pakataan laukkuun omat eväät.Kerrotaanhan sitä etelän bakteereista,jotka eivät sovi meikäläisen sisuskaluihin.Varmempana vakuutena tästä on monet tarinat sairaalareissuista tai lievemmässä tapauksessa hotellin vuoteessa podetusta mahataudista,kun on uskaltauduttu heittäytymään eksotiikan sävyttämien aterioitten nauttimisiin ihan uteliaisuudesta.No, pitää tässäkin hommassa käyttää järkeä,eikä maistella mitä vaan missä vaan.Aasiassa voi tulla heikko olo,jos on sattunut pistämään maaruunsa kypsän linnun munan sikiöineen,joka on todellista herkkua maassa.Makuasioistahan ei voi tunnetusti kiistellä.Myös tuhatvuotisten munien syönnissä on oltava varovainen,ellei välttämättä halua oksennustautia seurakseen.Näistä munista on helpompi versio.Vuosituhanten verho munille saadaan teestä,vaikka veikkaan tässä ja nyt,että aasialainen,etupäässä kiinalainen, maistaja ei halpaan mene.Olen näitä "vanhoja" munia itsekin valmistanut.Pidinkö? En.
Näitä joitakin ruokalajeja lukuun ottamatta on aasialainen ruoka terveellistä ja mahdottoman maittavaa yleensä kauniisti ja ruokahalua herättävästi aseteltuna lautaselle.Ei moittimista.Sitä sopii myös suomalaisen bakteerikammoisen nauttia ja jos vatsa toteaa jonkun ruokalajin olevan epäsuotuisan,on tämäkin matkakokemus otettava vastaan,podettava ja sitten parannuttava uusia ruokaseikkaluja varten.Sillä ainakin minusta matkailemisessa aterioitten nauttiminen maan mukaisesti on koko homman aa ja oo.Olemme sitten reissun päällä kotoisimmissa ympyröissä taikka jossain kaukana maailman laidalla.
27. joulukuuta 2010
JOULUN LOPPU
Lumiaurat pärryttelivät yöllä.Hyvä niin,että töihin menijöiden ei tarvitse vyötäisiään myöten lumessa rämpiä.Meidän pihaakin käytiin puhdistamassa.Ehkä joku päivän aikana kippaa lumet pois rappujenkin edestä kuin myös raivaa tien asukkaille roskikseen.
On tämä kuitenkin pientä,kun vertaa Tapaninpäivän tsunamiin Thaimaassa ja siellä päin.Discovery Channel suolsi näkymiä ihan mälläykseen asti vuosia sitten tapahtuneesta hyökyaallosta.Ihmisiä seisoi vedessä katsellen aallon tuloa tajuamatta,mikä se on mahdiltaan saavutettuaan rannan.Oli viimeinen katseleminen.No,aina tuo yhtä hurjalta näyttää ja hyvähän se on meitä kaiken katoavaisuudesta muistuttaa.Panee myös seuraavalla kerralla vauhtia töppösiin töllistelemisen sijasta, jos meri alkaa näyttää oudolta.
Mietin vaan,että voisiko meillä moista tapahtua Suomenlahdessa. Veden on ensin kuitenkin pakkaannuttava Tanskan salmien läpi päästäkseen Itämerta hätyyttelemään.No,parempi olla maalaamatta piruja seinille ja luottaa siihen,että hyvin pyyhkii pohjoisella pallonpuoliskolla,kun ei ole suurempia maanjäristyksiä tai tulivuoren purkauksia.Niin että kestetään me vaan nämä lumimyräkät hymyssä suin ja vahvalla kokemuksella.Aiotaanhan meillä alkaa kaupata maailmalle osaamista lentokenttien katkeamattomasta toiminnasta myös pakkasten ja pyryjen aikaan.Hyvä Suomi!
Eilen paistoin kinkkulaatikon,panin palan kinkusta pakkaseen ja pienemmän säästin voileipien päälle.Oikeastaan hyvin pääsimme tämänvuotisesta eroon,kun ei olisi ollutkaan minkäänlaista intressiä syödä viikkotolkulla joulun rääppejä.Minusta joulu on aina ohi,kun ollaan vuoden viimeisellä viikolla.Muutaman päivän päästä taas paukkuu niin vimmatusti,kun vuotta 2011 vastaan otetaan.Silmäklinikalla on vilskettä,kun ilman suojalaseja amatöörit läträä ilotulitteilla.Vai olisiko jo opittu? Tuskin,kun kyse on suomalaisista.Eihän mulle mitään satu,se sattuu vaan toisille,kyllä mä osaan tän.
Piukat paikat tuli eilen ja Poirot samaan aikaan! Taas sain tuta,mitenkä elämä menee sekaisin,kun vääntää kanavalta toiselle yrittäen seurata molempia.Ei tule mitään.Annoin kyllä suuremman kiinnostukseni Piukoille paikoille,kun se on kuitenkin kyldyyriä noussen vuosi vuodelta enemmän arvoon arvaamattomaan.Jaksaa hymyilyttää moneenkin kertaan nähtynä.Silloin juuri näkee nyansseja,joita ei ole ennen huomannut.Tykkään muuten Marilyn Monroesta.On kuolemansa jälkeen arvostettu näyttelijä,vaikka pidettiinkin elinaikanaan pelkkänä blondina siihen kuuluvin adjektiivein. Toivottavasti Piukat paikat säilyy vastakin tv-ohjelmistossa.
Vuoden viimeinen SK ottaa kantaa ihmisen yksinäisyyteen,joka saattaa näin joulun aikaan vielä korostua.Kirkkohan pauhaa perheen yhteen kuuluvaisuutta ollen kovasti perhekeskeinen toiminnoissaan,vaikka Suomessa on yksineläjiä paljon,joista ei suinkaan kaikki tunne olevansa yksinäisiä.Iso osa on.SK kertoo kirkon kyllä muuttuneen asenteissaan,kun vielä 1900-luvun alussa professori Antti.J. Pietilä Yhteiskunnallinen siveysoppi-teoksessa mainitsee: "avioliittoa pidettiin velvollisuutena ja yksinelämistä tämän velvollisuuden itsekkäänä välttelemisenä". Nyt on aika toinen,onneksi,ja piispatkin tasavertaistavat yksinelävät perheiden kanssa.Mutta hidas,ylen hidas,on itse kirkko suhtautumisissaan muutoksiin.Tämä putkahtaa esille silloin tällöin milloin minkin asian yhteydessä,kuten toteen näytetty on.
SK jatkaa kirjoituksessa "piispojen myönteisestä kannanotosta huolimatta yksineläviä kohtaan,heidän asemansa kirkon toiminnassa on yhä ongelmallinen". Kirkon perheen sunnuntait,perhemessut,vauvamessut palvelevat perheellisiä. Miten on yksinelävän laita? Voiko osallistua tuntematta erilaisuutta? Hävettääkö? "Häpeä korostuu suurina juhlapyhinä,jolloin perheidylli vyöryy viestimistä ja perheenjäsenet kokoontuvat yhteen",jatkaa SK. Olen joskus tätä itsekin miettinyt,miltä tämä tuntuu niistä henkilöistä,joilla ei esimerkiksi enää ole perhettä,sukua ympärillään,ystävät poistuneet,on vain yksinoloa.Ei ihme,että pyhät,jopa viikonloput,pelottavat.Mitä me tavalliset ihmiset voisimme tehdä yksinelävän ystävämme puolesta? SK:n kirjoituksen oli laatinut Espoon piispa Mikko Heikka.Ja hän puhuu asiaa.
On tämä kuitenkin pientä,kun vertaa Tapaninpäivän tsunamiin Thaimaassa ja siellä päin.Discovery Channel suolsi näkymiä ihan mälläykseen asti vuosia sitten tapahtuneesta hyökyaallosta.Ihmisiä seisoi vedessä katsellen aallon tuloa tajuamatta,mikä se on mahdiltaan saavutettuaan rannan.Oli viimeinen katseleminen.No,aina tuo yhtä hurjalta näyttää ja hyvähän se on meitä kaiken katoavaisuudesta muistuttaa.Panee myös seuraavalla kerralla vauhtia töppösiin töllistelemisen sijasta, jos meri alkaa näyttää oudolta.
Mietin vaan,että voisiko meillä moista tapahtua Suomenlahdessa. Veden on ensin kuitenkin pakkaannuttava Tanskan salmien läpi päästäkseen Itämerta hätyyttelemään.No,parempi olla maalaamatta piruja seinille ja luottaa siihen,että hyvin pyyhkii pohjoisella pallonpuoliskolla,kun ei ole suurempia maanjäristyksiä tai tulivuoren purkauksia.Niin että kestetään me vaan nämä lumimyräkät hymyssä suin ja vahvalla kokemuksella.Aiotaanhan meillä alkaa kaupata maailmalle osaamista lentokenttien katkeamattomasta toiminnasta myös pakkasten ja pyryjen aikaan.Hyvä Suomi!
Eilen paistoin kinkkulaatikon,panin palan kinkusta pakkaseen ja pienemmän säästin voileipien päälle.Oikeastaan hyvin pääsimme tämänvuotisesta eroon,kun ei olisi ollutkaan minkäänlaista intressiä syödä viikkotolkulla joulun rääppejä.Minusta joulu on aina ohi,kun ollaan vuoden viimeisellä viikolla.Muutaman päivän päästä taas paukkuu niin vimmatusti,kun vuotta 2011 vastaan otetaan.Silmäklinikalla on vilskettä,kun ilman suojalaseja amatöörit läträä ilotulitteilla.Vai olisiko jo opittu? Tuskin,kun kyse on suomalaisista.Eihän mulle mitään satu,se sattuu vaan toisille,kyllä mä osaan tän.
Piukat paikat tuli eilen ja Poirot samaan aikaan! Taas sain tuta,mitenkä elämä menee sekaisin,kun vääntää kanavalta toiselle yrittäen seurata molempia.Ei tule mitään.Annoin kyllä suuremman kiinnostukseni Piukoille paikoille,kun se on kuitenkin kyldyyriä noussen vuosi vuodelta enemmän arvoon arvaamattomaan.Jaksaa hymyilyttää moneenkin kertaan nähtynä.Silloin juuri näkee nyansseja,joita ei ole ennen huomannut.Tykkään muuten Marilyn Monroesta.On kuolemansa jälkeen arvostettu näyttelijä,vaikka pidettiinkin elinaikanaan pelkkänä blondina siihen kuuluvin adjektiivein. Toivottavasti Piukat paikat säilyy vastakin tv-ohjelmistossa.
Vuoden viimeinen SK ottaa kantaa ihmisen yksinäisyyteen,joka saattaa näin joulun aikaan vielä korostua.Kirkkohan pauhaa perheen yhteen kuuluvaisuutta ollen kovasti perhekeskeinen toiminnoissaan,vaikka Suomessa on yksineläjiä paljon,joista ei suinkaan kaikki tunne olevansa yksinäisiä.Iso osa on.SK kertoo kirkon kyllä muuttuneen asenteissaan,kun vielä 1900-luvun alussa professori Antti.J. Pietilä Yhteiskunnallinen siveysoppi-teoksessa mainitsee: "avioliittoa pidettiin velvollisuutena ja yksinelämistä tämän velvollisuuden itsekkäänä välttelemisenä". Nyt on aika toinen,onneksi,ja piispatkin tasavertaistavat yksinelävät perheiden kanssa.Mutta hidas,ylen hidas,on itse kirkko suhtautumisissaan muutoksiin.Tämä putkahtaa esille silloin tällöin milloin minkin asian yhteydessä,kuten toteen näytetty on.
SK jatkaa kirjoituksessa "piispojen myönteisestä kannanotosta huolimatta yksineläviä kohtaan,heidän asemansa kirkon toiminnassa on yhä ongelmallinen". Kirkon perheen sunnuntait,perhemessut,vauvamessut palvelevat perheellisiä. Miten on yksinelävän laita? Voiko osallistua tuntematta erilaisuutta? Hävettääkö? "Häpeä korostuu suurina juhlapyhinä,jolloin perheidylli vyöryy viestimistä ja perheenjäsenet kokoontuvat yhteen",jatkaa SK. Olen joskus tätä itsekin miettinyt,miltä tämä tuntuu niistä henkilöistä,joilla ei esimerkiksi enää ole perhettä,sukua ympärillään,ystävät poistuneet,on vain yksinoloa.Ei ihme,että pyhät,jopa viikonloput,pelottavat.Mitä me tavalliset ihmiset voisimme tehdä yksinelävän ystävämme puolesta? SK:n kirjoituksen oli laatinut Espoon piispa Mikko Heikka.Ja hän puhuu asiaa.
26. joulukuuta 2010
STEFANUS,TAHVANUS,TAPANI
Stefanus oli yksi niistä marttyyreistä,joka pantiin Jerusalemissa valvomaan köyhien etuisuuksia antimia jaettaessa.Juutalaiset eivät tästä pitäneet ja kun Stefanus vielä uudisti Jeesuksen ennustuksen temppeleistä,päätettiin Stefanus kivittää kuoliaaksi.Näin tapahtui.Mutta me vietämme hänen muistopäiväänsä tänään 26.12.
Tapaninpäivän vietolla,kuten niin monella muullakin kristillisellä juhlapäivällä,on pakanallinen alkuperä.Näin sydäntalven aikaan uhrattiin sika kavullisuusjumala Freyerille.Tästä kinkkuperinteemme.Freyerin pyhä eläin oli hevonen ja näinä juhla-aikoina pidettiin ratsastuskilpailuja,josta sitten kehittyi myöhemmin hevosille suoritettava tapaninajelu.Freyer sai pakanallisuuden hävitessä väistyä Pyhän Stefanuksen tieltä,josta suomalaiset väänsivät Tapanin.
Tapaninajelun voi toki tehdä muullakin kuin hevosella.Isäni vei perheensä aikoinaan tapaninpäivänä autoajelulle.Mutta olen minä ajellut reelläkin,olen sitä sukupolvea.Tosin en juuri tapanina.Perheelläni oli tapana joskus matkustaa myös talviaikaan vierailemaan tuttuun maalaistaloon Pohjanmaalla.Oli eläimiä monen sortin,lehmiä kymmenittäin,eikä hevosistakaan puutetta ollut.Väinö-setä valjasti reen eteen yhden kaupunkilaisvieraittensa ratoksi.Meidät pakattiin vällyjen alle.Väinö-setä maiskutti suutaan ja niin lähdettiin lumi jalaksissa pöllyten maantielle.Sieltä käännyttiin kuusien reunustamalle metsätielle.Hiljaisuuden rikkoi silloin tällöin jonkun metsälinnun lehahtaminen lentoon sekä hevosen korskahtelu sen tarpoessa paksussa lumessa.Käännyttiin takaisin ja hevonen lisäsi vauhtia huomatessaan kotitallin lähestyvän.Sen selkä ja kupeet höyrysivät,kun se asteli ansaitsemansa heinäaterian ääreen asuntonsa lämpimään.Tätä rekiajelua yhä hymyillen muistelen.
Tänään varmastikin yhtä paljon lunta kuin silloin lapsuuteni rekiajelulla.Lunta tullut eteläiseen Suomeen illan ja yön aikana huimasti lisää.Pakkasta vain viitisen astetta,mutta lunta tupruttelee kaiken aikaa.Teillä joulun vietosta palaavilla syytä suureen varovaisuuteen.Tässä talossa jo ovet paukkuvat parin päivän hiljaisuuden jälkeen.Roskikset pursuavat käytettyjä lahjakääreitä,sammuksissa olleet parvekevalot palavat taas.Arki astuu kuvaan muutamaksi päiväksi,kunnes juhlimme vuodenvaihdetta.Eikä aikaakaan,kun loppiaista vietetään.Sitten taukoa monta kuukautta juhlapyhissä,kunnes päästään pääsiäiseen.Näin se menee.
Otin tiikerikakun pakastimesta.Ei,ei omaa tekoa.Naisten joulumessuilta ostettu,mutta mahdottoman hyvää.Kotitekoinen kun on.Pitäisi saada palanen säästymään tiistain tuuraajaa varten,joka meille viimeisen kerran tulee.Sitten Marja vaihtuu Helenaan. Jännittää vähän uusi ihminen. Kakuista puheen ollen.Ilona-ystäväni yltyi valmistamaan todella ruokaisan joulun lähisuvulleen.Oli kystä kyllä yllinkyllin,jota luetteloa kuuntelin korvat hämmästyksestä seljällään.Oli kaikki entisajan herkut,kuten kunnon emännän repertoaariin kuuluukin.Hyvä Ilona! Näin minäkin ennen,kun oli perhettä ja suvun yksinäisiä jouluaterioitamme jakamassa.Aurinkoisin mielin niitä aikoja muistelen.Ja olihan meillä omapaistettu kinkku kumminkin tänä vuonna.Mieheni teki kyllä paremman.Oli ruistaikinakuori ja kaikki.Muovasi tästä taikinasta aina jonkun eläimen,joka sitten huvitti kävijöitä roskiksessa.Minä työnsin vain kimpaleen ilman kuorta uuniin,sivelin aikanaan sinapilla ja heittelin korppujauhoa päälle.Ei edes neilikoita.Minimointia,minimointia ja laiskuutta.Oli kinkku kuitenkin! Tuo Freyer-jumalalle uhrattu eläinparka.
Tapani oli muuten Ruotuksen eli Herodeksen tallirenki,joka kuuluu myös kolmen kuninkaan esitykseen,Neitsyt Marian vieressä oleva.Tästä Tapanista,Tahvanuksesta,on laulettu ja runoiltu Englantia myöten ja Suomessa on Tapanin virsi,vanha legendaruno."Tapani oli tallirenki,ruokki Ruotuksen hevosta,kaitsi Tiian konkaria,jouluyönä korkeana,joulupuhdenna jalona..."
Tapaninpäivän vietolla,kuten niin monella muullakin kristillisellä juhlapäivällä,on pakanallinen alkuperä.Näin sydäntalven aikaan uhrattiin sika kavullisuusjumala Freyerille.Tästä kinkkuperinteemme.Freyerin pyhä eläin oli hevonen ja näinä juhla-aikoina pidettiin ratsastuskilpailuja,josta sitten kehittyi myöhemmin hevosille suoritettava tapaninajelu.Freyer sai pakanallisuuden hävitessä väistyä Pyhän Stefanuksen tieltä,josta suomalaiset väänsivät Tapanin.
Tapaninajelun voi toki tehdä muullakin kuin hevosella.Isäni vei perheensä aikoinaan tapaninpäivänä autoajelulle.Mutta olen minä ajellut reelläkin,olen sitä sukupolvea.Tosin en juuri tapanina.Perheelläni oli tapana joskus matkustaa myös talviaikaan vierailemaan tuttuun maalaistaloon Pohjanmaalla.Oli eläimiä monen sortin,lehmiä kymmenittäin,eikä hevosistakaan puutetta ollut.Väinö-setä valjasti reen eteen yhden kaupunkilaisvieraittensa ratoksi.Meidät pakattiin vällyjen alle.Väinö-setä maiskutti suutaan ja niin lähdettiin lumi jalaksissa pöllyten maantielle.Sieltä käännyttiin kuusien reunustamalle metsätielle.Hiljaisuuden rikkoi silloin tällöin jonkun metsälinnun lehahtaminen lentoon sekä hevosen korskahtelu sen tarpoessa paksussa lumessa.Käännyttiin takaisin ja hevonen lisäsi vauhtia huomatessaan kotitallin lähestyvän.Sen selkä ja kupeet höyrysivät,kun se asteli ansaitsemansa heinäaterian ääreen asuntonsa lämpimään.Tätä rekiajelua yhä hymyillen muistelen.
Tänään varmastikin yhtä paljon lunta kuin silloin lapsuuteni rekiajelulla.Lunta tullut eteläiseen Suomeen illan ja yön aikana huimasti lisää.Pakkasta vain viitisen astetta,mutta lunta tupruttelee kaiken aikaa.Teillä joulun vietosta palaavilla syytä suureen varovaisuuteen.Tässä talossa jo ovet paukkuvat parin päivän hiljaisuuden jälkeen.Roskikset pursuavat käytettyjä lahjakääreitä,sammuksissa olleet parvekevalot palavat taas.Arki astuu kuvaan muutamaksi päiväksi,kunnes juhlimme vuodenvaihdetta.Eikä aikaakaan,kun loppiaista vietetään.Sitten taukoa monta kuukautta juhlapyhissä,kunnes päästään pääsiäiseen.Näin se menee.
Otin tiikerikakun pakastimesta.Ei,ei omaa tekoa.Naisten joulumessuilta ostettu,mutta mahdottoman hyvää.Kotitekoinen kun on.Pitäisi saada palanen säästymään tiistain tuuraajaa varten,joka meille viimeisen kerran tulee.Sitten Marja vaihtuu Helenaan. Jännittää vähän uusi ihminen. Kakuista puheen ollen.Ilona-ystäväni yltyi valmistamaan todella ruokaisan joulun lähisuvulleen.Oli kystä kyllä yllinkyllin,jota luetteloa kuuntelin korvat hämmästyksestä seljällään.Oli kaikki entisajan herkut,kuten kunnon emännän repertoaariin kuuluukin.Hyvä Ilona! Näin minäkin ennen,kun oli perhettä ja suvun yksinäisiä jouluaterioitamme jakamassa.Aurinkoisin mielin niitä aikoja muistelen.Ja olihan meillä omapaistettu kinkku kumminkin tänä vuonna.Mieheni teki kyllä paremman.Oli ruistaikinakuori ja kaikki.Muovasi tästä taikinasta aina jonkun eläimen,joka sitten huvitti kävijöitä roskiksessa.Minä työnsin vain kimpaleen ilman kuorta uuniin,sivelin aikanaan sinapilla ja heittelin korppujauhoa päälle.Ei edes neilikoita.Minimointia,minimointia ja laiskuutta.Oli kinkku kuitenkin! Tuo Freyer-jumalalle uhrattu eläinparka.
Tapani oli muuten Ruotuksen eli Herodeksen tallirenki,joka kuuluu myös kolmen kuninkaan esitykseen,Neitsyt Marian vieressä oleva.Tästä Tapanista,Tahvanuksesta,on laulettu ja runoiltu Englantia myöten ja Suomessa on Tapanin virsi,vanha legendaruno."Tapani oli tallirenki,ruokki Ruotuksen hevosta,kaitsi Tiian konkaria,jouluyönä korkeana,joulupuhdenna jalona..."
25. joulukuuta 2010
JOULUNA
Eilinen,jouluaatto,oli meillä huono päivä.Sairaus ei katso,onko joulu tai juhannus.Vietimme,mies ja minä,hiljaisen aaton ilman joulun tunnelmaa.Istahdin olohuoneeseen hetkeksi ja juuri silloin soi ovikello.Avasin.Naapurin kymmenvuotias poika seisoi edessäni suurin totisin silmin ja ojensi kauniilla rusetilla koristellun paketin.Otin sen vastaan.Siinä hetken rupateltiin,etupäässä minä.Kyselin hänen sammakostaan,joka voi terraariossa hyvin.Tämän perheen lapset katsovat aina silmiin jutellessaan ja nytkin sain ihastella tätä kaunista tapaa.Kiitin lahjasta,toivotin hyvät joulut ja lähetin kotiin terveisiä.Poika pelasti päiväni.Karannut joulumieli hiipi mieleeni avatessani kääröä.Samalla tulvahti suunnaton ikävä niitä jouluja,jolloin ympärillämme oli sukua ja iloinen rupattelu täytti huoneen.Ajattelin haikeana vanhempiani,lapsuuttani ja aikaa,kun terveys oli meillä vielä läsnä.Katkerako? Ei suinkaan.Vain hetken alakuloa,joka sekin katosi huomatessani joulupukin astelevan ilman minkäänlaista kantamusta naapuritaloon.Heilläkin siis lahjasäkki eteisessä odottamassa pukin tuloa,kuten oli lapsuuteni kodissa ja jonka säkin huomaaminen vei minulta uskon tähän valkohapsiseen hahmoon.
C.soitti eilen.Oli yksin kuten minäkin tavallaan.Välteltiin jouluaihetta,juteltiin muuta.Lopulta tulimme siihen tulokseen,että televisiosta tulee aivan mukavaa ohjelmaa Teeman Gene Kelly-elokuvaa myöten.Ei hullumpi ilta kaikesta huolimatta.Paneuduin minäkin musiikin,tanssin ja laulun viemäksi sohvannurkastani moneen kertaan nähdyn leffan myötä.Aina sen jaksaa katsoa.Parodioitiin Chaplinia ja äänielokuvan tulemista mykkäfilmien tilalle.Noihin aikoihin jaksettiin vielä ällistyä tämmöisistäkin uudistuksista ja keksinnöistä.Tänä päivänä tuskin mikään hätkähdyttää.Mikä on enää uutta auringon alla?
Turkissa riittää lämpöä jos vesisadettakin,kertoi Hepi Alanyassa soittaessani hänelle joulun toivotukset.Oli lähdössä suomalaisseurueen kanssa läheiseen ravintolaan aattoiltaa viettämään.Kehui viihtyvänsä ja nauttii jo etukäteen vielä kolme kuukautta kestävästä ajastaan itäisen Välimeren rannnoilla.
Lunta on eteläiseen Suomeen luvattu lisää ja mikäs siinä.Sen kun.Kun ei asialle mahda mitään niin siitä vaan.Eilen oli parvekkeen lasit täynnä jääkukkasia.Kuin luonnon muovaamia koristeita joulupuuni ledvaloja varmentamassa.
LUMITÄHTIÄ
"Mistä laitan joulukuusen kukkasia,mistä?
Punonko ne pilvilinnan lumitähtösistä?
Pilvilinnan lumitähdet kylmiä on kyllä,
mutta niill´ on puku puhdas,valkopaita yllä:
Paleltaako pilivilinnan puhdas valkopaita?
Sydämesi sykkehistä veri lämmin laita.
Veri lämmin lainehtii ja lämpiääpi talo,
lumilinnan tähtösistä loistaa kirkas valo.
Valo mielet valloittaa ja kukkasia luopi,
laulunkielet kirvoittaa ja riemun soida suopi."
( J.H.Erkko)
C.soitti eilen.Oli yksin kuten minäkin tavallaan.Välteltiin jouluaihetta,juteltiin muuta.Lopulta tulimme siihen tulokseen,että televisiosta tulee aivan mukavaa ohjelmaa Teeman Gene Kelly-elokuvaa myöten.Ei hullumpi ilta kaikesta huolimatta.Paneuduin minäkin musiikin,tanssin ja laulun viemäksi sohvannurkastani moneen kertaan nähdyn leffan myötä.Aina sen jaksaa katsoa.Parodioitiin Chaplinia ja äänielokuvan tulemista mykkäfilmien tilalle.Noihin aikoihin jaksettiin vielä ällistyä tämmöisistäkin uudistuksista ja keksinnöistä.Tänä päivänä tuskin mikään hätkähdyttää.Mikä on enää uutta auringon alla?
Turkissa riittää lämpöä jos vesisadettakin,kertoi Hepi Alanyassa soittaessani hänelle joulun toivotukset.Oli lähdössä suomalaisseurueen kanssa läheiseen ravintolaan aattoiltaa viettämään.Kehui viihtyvänsä ja nauttii jo etukäteen vielä kolme kuukautta kestävästä ajastaan itäisen Välimeren rannnoilla.
Lunta on eteläiseen Suomeen luvattu lisää ja mikäs siinä.Sen kun.Kun ei asialle mahda mitään niin siitä vaan.Eilen oli parvekkeen lasit täynnä jääkukkasia.Kuin luonnon muovaamia koristeita joulupuuni ledvaloja varmentamassa.
LUMITÄHTIÄ
"Mistä laitan joulukuusen kukkasia,mistä?
Punonko ne pilvilinnan lumitähtösistä?
Pilvilinnan lumitähdet kylmiä on kyllä,
mutta niill´ on puku puhdas,valkopaita yllä:
Paleltaako pilivilinnan puhdas valkopaita?
Sydämesi sykkehistä veri lämmin laita.
Veri lämmin lainehtii ja lämpiääpi talo,
lumilinnan tähtösistä loistaa kirkas valo.
Valo mielet valloittaa ja kukkasia luopi,
laulunkielet kirvoittaa ja riemun soida suopi."
( J.H.Erkko)
24. joulukuuta 2010
SUOMEN TURUN JOULURAUHA
"Huomenna,jos Jumala suo,on meidän Herramme ja Vapahtajamme syntymäjuhla ja julistetaan siis täten yleinen joulurauha kehoittamalla kaikkia tätä juhlaa asiaankuuluvalla hartaudella viettämään sekä muutoin hiljaisesti ja rauhallisesti käyttäytymään,sillä se, joka tämän rauhan rikkoo ja joulujuhlaa jollakin laittomalla tai sopimattomalla käytöksellä häiritsee,on raskauttavien asiainhaarain vallitessa syypää siihen rangaistukseen,jonka laki ja asetukset kustakin rikoksesta ja rikkomuksesta erikseen säätävät.Lopuksi toivotetaan kaupungin kaikille asukkaille riemullista joulujuhlaa."
Tähän toivotukseen yhtyy myös Stadin friidu: HYVÄÄ JOULUA MYÖS HELSINKILÄISILLE KUIN KAIKILLE MUILLEKIN.
Tähän toivotukseen yhtyy myös Stadin friidu: HYVÄÄ JOULUA MYÖS HELSINKILÄISILLE KUIN KAIKILLE MUILLEKIN.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)