TSHEKKI VEI VOITON LOPULTA

 Pakko kirjoittaa. Meinas eilen illalla tulla lirit pöksyyn seuratessani jääkiekko-ottelua Tshekki-Suomi, niin oli jännittävää. 0-0 oli vielä, kun päästiin jatkoajan jälkeeen rankkareihin ja siihen se tasapeli sitten tyssäsikin. Tulos 2-0 Tshekin hyväksi, mutta ei minusta mikään huono häviö ottaen huomioon koko pelin kulun. Istuin ja makasin vuoroon sohvalla jäykkänä kuin seiväs ja hyppäsin ilmaan joka kerta, kun Tshekki sohi Suomen maalilla ja se sohi usein. Suomen maalivahti Harri Säteri sai voimia ja tarkkuutta jostain ja lannistui vasta rankkareiden edessä. Selostaja Antero Mertaranta oli elementissään ja tarvitsi taatusti aina välillä kulauksen vettä saadakseen äänensä pysymään. Yleisö jylisi, tunnelma Prahan hallissa tiivis ja äänekäs. Herttinen mikä ottelu!!! Mertarannan sanoin "ihanaa, Leijonat, ihanaa".

Lipitän tässä jo aamutuimakahviani ja katselen valjennutta päivää muun Helsingin vielä uinuessa. Jostain syystä heräsin nukuttuani lähes neljän tunnin nukkumisen jälkeen. Peli venyi puolille öin. Tänään, kunhan kaupat aukeavat, olen lähdössä kauppaan. Pitää saada vesikrassikeittoon ja minestroneen ainekset. 

Normal-kauppaketju sai pitkän kirjoituksen Helsingin Sanomissa ja Normalissa minäkin käynyt pari kertaa. Tosin hermostun siihen oveluuteen, että pitää kulkea kaikki kapeat käytävät, joita on kymmeniä metrejä, päästäkseen kassalle ja ulos. Jokainen käytävä molemmin puolin täynnä tavaraa. Ole siinä sitten hankkimatta heräteostoksia. On kuulemma japanilaisia karkkejakin ja minä heti kiinnostuin. Seuraavalla kerralla.

Tänään ei ole Prahassa lätkää. Huomenna taas. Mutta tänään Malmössä Euroviisujen finaali. Saas nähdä, kiinnostaako minua. L ei ainakaan katso, kun eilen juteltiin puhelimessa. Ei katso muuten jääkiekkoakaan. Jälkimmäisestä olin suorastaan tyrmistynyt. Kuinka voi olla katsomatta?

JÄNNITETTÄVÄÄ

 Olemme jännän äärellä, kuten nykyisin pruukataan sanoa. Oli Euroviisujen semifinaaleja ja sitten huomenna itse finaali. On jääkiekon mm-kilpailut ja sekin on jännää, että hulmahtaako kesäinen lämpö Suomen ylle, kuten säätieteilijät ennustavat. Suomi pääsi Euroviisujen finaaliin, jota jännitetään huomenna. Kuka voittaa? Suomen Windows95man pikku,pikku housuisssaan? Jännitän muuten enemmän katsellessani tänään lätkää.

Puiden lehtien kasvussa sään viilennettyä roimasti ei juurikaan näy edistymistä. Mutta toki vahvasti luonto tuntuu olevan sitä mieltä, että on se kesä pukattava esille ennemmin tai myöhemmin. K väittää, että hänen pihallaan olevassa harakan pesässä ei asu tänä vuonna kukaan. Kauan sitten mökkiaikoinani huomasin kottaraisten vähentyneen. Nykyistä asiantilaa kottaraismaailmassa en tiedä, kun ei niitä liiemmin ole näillä kulmilla näkynyt. Jokunen lokki joskus. Kaipaan jopa niitäkin, kun Skattalla asuessani niitä oli vaivoiksi asti pihapiirissä. Lokkien huuto sekoittui laivojen tummiin törähdyksiin sumuisina päivinä. Ehkä menen katselemaan sekä lokkia että laivoja Kauppatorille. Sekin muuttunut sitten aikaisemman. Kauppiaat vaihtaneet ruokatavaransa Lapin neljäntuulenlakkeihin ja muuhun lappimaiseen rihkamaan. Rahahan kysymyksessä tässäkin, vaikka turistitulva entisestä hiukan laantunut. Ostovoimaiset venäläiset ovat joukosta poissa. Skattan aikojen vakituinen perunakauppiaanikin oletettavasti lyönyt pillit pussiin ja viettää eläkepäiviään jossain. Tänä päivänä en edes syö enää perunoita entiseen tapaan. Eilen muuten keitin yhden paistamani kuhafileen seuraksi. Voitakin niin että hirvitti. Onneksi ruokaguru Pippa Laukka ei kuulu tuttavapiiriini. Mutta lounaani oli suorastaan herkullinen. Tietysti tavoistani poikkeamatta lisukkeena salaattia ja parsaa. Juomana sitruunamehua ja sitruunan oli puristanut omin käsin  sähköisellä puristimella. Laiska mikä laiska.

Tänään on imuroimista. Paikat huutavat tätä toimenpidettä ja minä alistuin. Piti lähtemäni ostoksille, mutta jäänkin kotiin kaikinpuolisiin puhdistushommiiin. Alkaa pöly peittää puolison ja koiriemme kuvaa kehyksissä, kuten äitini isovanhempien myös. Äitini isoisää en ehtinyt koskaan nähdä, kun hän muutti minua ennen toiseen hiippakuntaan. Mutta mummun tapasin, vaikka en muistakaan. Olen nähnyt kuvan, jossa istumme neljässä polvessa Hesperian puiston penkillä.  Asuin vauvana Vänrikki Stoolin kadulla ja puisto oli lähellä. Olin muuten kiltti vauva. Kuka vauva ei ole?

PIENI HETKI "TURKISSA"

 Menin ekssoottiseen Alanya-kauppaan. Olin päättänyt tutustua sellaisiin tuotteisiin, joita en ole ilmoisna ikinä edes nähnyt. Yhytin myyjän, joka suureksi hämmästyksekseni ei tiennyt kysymyksiini vastauksia ja piti hommata toinen tietäväisempi. Mikä on curuba? Passionhedelmän sukulainen. Kasvaa köynnoksessä ja syödään granaattiomenan tapaan vain siemenet. Ostin kaksi curubaa kokeeksi ja seuraavalla kerralla ostan enemmän. Olivat nimittäin aivan ihanan raikkaita, makeita ja justiinsa sopivia salaattiin ja jopa jäätelön kanssa. Jälkimmäistä en kokeillut. Luin netistä. Tietäväisempi myyjä halkaisi yhden curuban ja heti oivalsin miten syödään. Mispeleitä katselin, mutta tutustun ensin netin kautta hedelmään. Vihannespuolellakin minulle outoja. Yksi vihreä ryppyinen ison kurkun kokoinen  kuulemma jonkunlainen chili. Liian tulinen minulle.  Mutta karamellirasian ostin. Giloglu Turkish Delight. Sekä ihanasti tuoksuvan minttunipun. Pieni purkillinen munakoisotahnaa kiinnosti, jotta ostin senkin. Mitä sillä teen, selviää joskus myöhemmin. Ehkä pitaleivän kanssa. Piti kaupasta poistua hyvän sään aikana, ettei tulisi tuhlattua liikaa.

Tämän seikkailun jälkeen käppäilin Tokmannille ja sieltäkin tuli yhtä sun toista. Nyt oli jo lähdettävä kipin kapin kotiin. Tuuli voimakkaasti. Tuli kyyneleet silmiin tuulesta. Vastaantulijat luulivat minun itkevän. Koivuissa muuten jo aivan vihreät lehden alut. Kevät. Tuli suorastaan onnellinen olo. Kotona söin jugurtticurrykanaa. Koko keittiö tuoksuu mintulle. Panin minttunipun veteen. Ottaisinko turkkilaisen karkin?

TOUKOJEN KUU

 Se on jo toukokuu ja kevät ihan mallillaan. Sipsuttelen pikkukengissä ja 11 denierin sukissa. Kyllä tätä on jo odotettukin. No, puissa ei vielä lehtiä, mutta mukavia alkuja. Linnut sirittävät ja huoltomiesten varoituslappu katolta putoavasta lumesta on poissa. On tämä niin poikaa!

Olen aina pitänyt toukokuusta. Tarkemmin ajatellen kaikkein eniten kaikista vuoden kuukausista. Luonto herää ja alkaa olla ujon vihreää. Valkovuokot ja kevätesikot, jäätön meri ja kevätpukeutuminen. Kesäkuussa  ollaan jo totuttu, vihreän ujous muuttunut tummemmaksi. Ei tokikaan huonoa se liioin. Jos on viileää, ei haittaa. On kesä kuitenkin.

Menin kirjakauppaan ja kauan katseltuani pokkarihyllyjä, ostin minulle aivan tuntemattoman kirjailijan kirjan. Kaksi-metrinen brittikirjailija Richard Osman. Nimi kirjalla Mies joka kuoli kahdesti (The man who died twice) vuodelta 2021. Olen aivan alussa. Sen verran tietoa, että eläkeläiset ja murha pääosassa. Suomalainen Kirjakauppa oli avannut uksensa entistä ehompana remontin jälkeen ja satsannut paljon muuhunkin kuin kirjoihin. Tutkailin paikkoja ja sitten siirsin itseni Stockmannille, josta ostin vähän sitä ja vähän tuota. Hissillä Alanyaan, jossa turkkilaisuus tuli jo heti sisään astuttuani voimakkaasti vastaan. Sieltäkin ostin jotain, mutta ihanat turkkilaiset makeiset ohitin reippaasti. Kotona söin purjo-peruna-porkkanakeittoa seesamleivän kanssa. Päivä alkoi olla pulkassa.

Suunnitteilla oikealle Stockmannille meneminen, Espan puisto ja joku kahvila. Siinäpä mukava kevätpäivä. A:sta en ole aikoihin mitään kuullut, vaikka olen lähettänyt sähköpostia. Alan olla huolissani. En tunne ketään hänen ystävistään tai edes lapsistaan, joilta voisin kysyä. Mielessä vilahti ajatus, että ei suinkaan ole mitään ikävää tapahtunut. Ei maalata vielä piruja seinille.

KEVÄT TULI TAKAISIN

 Jaahas, takatalven yllätyksellisyydestä päästyä säätieteilijä lupaa keväisempiä ilmoja. Hyvä niin, koska Helsinki sekosi talven keskenkaiken tulemisesta. Luntakin ja paljon. Ratikat eivät kulkeneet, bussit liukastelivat, ihmiset noituivat ja kaikki vaikutti siltä, ettemme ole lumen tuloa aiemmin koskaan kokeneet. Aurauskalustokin ehditty panna naftaliiniin suvea varten. Ei olisi pitänyt. Ratikoiden sähkölankoja ei saatu jäästä vapaaksi ja kaikki oli mullin mallin. Tänään paistaa aurinko, ratikat kulkevat, lentokoneet lentävät ja kaikki on taas ihan jees. Ja kun päästään eteen päin kirkkaassa auringon kilossa, niin lumetkin sulavat. Ollaan takaisin keväässä.

Riemastuneena kevään takaisin tulosta dallasin kauppaan ruokaostoksille. Ihanaa, oli parsaa. Ostin. Mikään ei vedä vertoja parsalle. Matkan varrella isoja lätäköitä, mutta se tiesi vain lumen sulamista. Hypin yli aina aivan onnistumatta kuitenkaan. Jotkut isommat jouduin kiertämään. Kauppakeskuksen oven minulle kohteliaasti avasi musliminainen  niqabissaan. Etsin asun pienestä raosta hänen silmänsä saadakseni häntä kiittää. En tiedä, hymyilikö hän takaisin. Olen kaikessa hiljaisuudessa kuitenkin sitä mieltä, että pitäisi laissa kieltää yleisillä paikoilla niqab-asu. Miten siinä todistaa henkilöllisyytensä, jos pitäisi?

Katselin Suomen presidentin valtiovierailua Ruotsissa. Saamme olla ylpeitä presidentistämme sekä hänen puolisostaan. Näyttävä ja tyylikäs pari. Presidentti meni juttelemaan ihmisten kanssa ja minusta näytti kuin Ruotsin kuningas ei olisi aivan tottunut näin tuttavalliseen käytökseen. Hän pysytteli syrjässä, kun Alexander Stubb antoi kuvata itsensä kansalaisten kanssa selfiekuviin. Kaksipäiväinen vierailu Tukholmassa ja Göteborgissa päättyy tänään.

Ja minä menen nyt laittamaan kupposen espressoa itselleni.

SUOMESSA LEIKATTIIN

 Nyt on kuultu, mitä Suomen kansalle tapahtuu, Ja sen kertoivat meille pääministeri ja valtionvaraministeri. Monille tapahtuu. Minullekin. Eikä auta itku markkinoilla, niin ei auta nytkään. Yhteiseksi hyväksihän se kaikki leikkaaminen ja säästäminen, mutta kirpaisee.

Olen hommaillut vähän sitä sun tätä. Tarkoittaa kaupungilla oloa, ruoan laittoa, lukemista. Yritänkin tässä päästä alkua pitemmälle hyllyssä olevasta kirjasta Kuinka olla piittaamatta paskaakaan. Kirjoittanut nelikymppinen yhdysvaltalainen Mark Manson. Tässäkin kirjassa sanotaan "pole, pole", mutta eri kielellä. Otetaan iisisti vaan. Ei hötkyillä pienistä, mutta välitetään oikeista asioista ja pärjäillään. Ja pärjäilläänhän me, onnellinen kansa.

Säässä tapahtui viileneminen. Piti oikein pohtia, pannako villahousut taas. En pannut. Harmaata ja koleaa. Sekin mies, joka pani heti sortsit, voi ehkä nyt toistaiseksi niistä luopua. Hän hiippaili kovasti kesäisissä kamppeissa kauppakeskuksessa. No, paistoihan sentään aurinko. Minä ostin sen kunniaksi liepuskan. Semmoinen flatbread. Sana "liepuska" kuulemma tarkoittaa "leipä" ja slangiksi "ryssän limppu". Minusta se ei ole leipä. On pikkunälkään tarkoitettu suolainen piirakan tapainen, jossa mausteena esimerkiksi valkosipulia. Ostin kaksi ja toisen söin. Tykkäsin, mutta ei ollut gurmeeta. Alunperin kotoisin Venäjältä. Ja tietysti on se piirakankin tapainen totta kai leipää. Kun ajattelen tarkemmasti. Ostoskassissa oli myös mansikoita ja tämä satsi maistui eniten mansikalle. Esther on lajike ja maa Espanja. Viva España! Kaupan oli myös mangoja ja ostinhan minä. Niin että herkutellaan oikein olan takaa.

Tilastokeskus kertoo Suomessa olevan muun kielistä väestöä kuin suomea käyttäviä 8,9 %. Joukkoon ei kuulu ruotsi ja saame. Ei ihme, kun täkäläisessä kauppakeskuksessa kulkiessaan luulee melkein olevansa ihan muualla kuin härmässä. Lukemiseeen käytimme vuonna 2022 peräti  37 minuuttia vuorokaudessa. Tv:tä tuijotimme  yli 2 tuntia. Peseytymisessä ja pukeutumisessa viihdyimme 57 minuuttia. Saunassa olemista ei kai kukaan ole laskenut. Kyllä kai se pannaan palamaan ainakin kerran viikossa missä sauna on. E:llä on peräti kaksi saunaa. Talossa sähköllä toimiva ja rannalla puusauna. Kummassakaan en ole siellä ollessani ollut. En ole saunaihminen. Tulee ihohuokoset rumasti törrölleen.

Tästä tulikin mieleeni, että menen kuorimaan.

VÄHÄN SITÄ JA VÄHÄN TUOTA

 Huomenta. Hiljaista ja harmaata ulkona. Pihalla pari huoltomiesten talvella auraamaa lumikasaa kaikenlaisen auringon paljastaneen moskan alla. Muuten maata näkyvissä kaikkialla. Kuuluu myös lintujen sirkutusta ja kenkien korkojen kopinaa asfaltilla. Voi pojat, meillä on kevät. Siirryin oitis vaaleampiin väreihin ja panin aurinkolasit käyttöön.

Olin minä lääkärissäkin magneettikuvauksen tulosten kanssa. Nikamat hiukan vinksallaan, kuluneet ja kuivuneet. No, hullumminkin olisi voinut olla. Lääkitystä lisättiin ja pääsin isommista kivuista eroon. Itse vaivaa tuskin mikään operaatiokaan auttaisi. Ihmisen on määrä kutistua ja kuivua iän karttuessa ja kaikenmoiset muuttumiset alkavat ällistyttävän varhain. Näillä mennään.

Mitäkö olen puuhaillut?  Kukaan ei kysy. Kerron silti. Olen käynyt kaupungilla silloin tällöin asioitten niin vaatiessa. Kotipuolessa ihmettelen kauppakeskuksen uudistumista, johon kuuluu myös kauppahalli, johon kaavaillaan ukrainalaista ruokakauppaa. Alanya-kaupassa olen käynyt useastikin, varsinkin silloin, kun kaipaan jotain ulkomaista eli tässä tapauksessa turkkilaista. Karkkimakuni on nykyisin vahvasti kallellaan turkkilaiseen suuntaan. Muutamat ystäväni ovat syntyneet huhtikuussa. Olen soitellut. Tilastokeskus lähetti kyselyn, koska olivat minut satunnaisesti valinneet vastaajaksi. En vastaa, vaikka väittävät minua kovasti tarvittavan muiden 350 000 ihmisen joukossa. En yleensä vastaa edes kauppojen tyytyväisyyskyselyihin. Nykyisin niitä satelee kaikkialta, että menikö ostostapahtuma mukavasti. Yleensä menee. Valitsen tuotteen ja maksan sen. Ruokakaupassa asioin nopeasti ja vieressä on usein naispuolinen asiakas, jolla on aikaa tutkia ja vertailla, valita ja miettiä. Varsinkin perunoiden kanssa ollaan tarkkoja. Innostuin jälleen ruoan laitosta ja tänään suunnitelmissa kukkakaalikeitto. Huomenna ehkä uuniin curryjugurttibroileri. Pakastimessa taas on tilaa uusille. Kun iskee laiskamato, on helppo napata lounas sieltä edellisenä päivänä jääkaappiin sulamaan.

Luin uudestaan Marco Kososen Afrikka-kirjan. Muistui mieleen aika, kun olin innostunut Keniasta. Tein itselleni pienen sanakirjan swahilin kielen sanoista. Työväenopistossa olisi ollut jopa kursseja. Siihen aikaan kuvittelin matkustavani Afrikkaan Karen Blixenin jalanjäljille. Tuskin olisin löytänyt sitä Afrikkaa, mutta Kosonen löysi ja vielä 2000-luvulla. Miehen on niin helppo matkustaa. Reppu selkään ja menoksi. Tuloksena pieniä kyliä syrjässä kaikesta ja monasti Kosonen oli ainoa valkoinen, joka ikinä nähty. Ei  mitään maksullista turistikamaa, jossa näytetään "aitoa" elämää ja masaisoturit hyppivät keihäs kädessä yhdellä jalalla.Turisti taputtaa haltioissaan käsiä ja tutustuminen Afrikkaan on alkanut.

Tämä oli tässä.