PIAN ON OVELLA

 Kyllä se nyt meinaa tulla vaikka väkisin. Joulu nimittäin. Hankin jo pakastimeen ruokia, itse kun en keitä enkä paista. Ostin valmiin kalkkunarullan, eikä se missään rullassa edes ollut. Verkko siinä on päällä, eikä sekään tee siitä rullaa. Vielä pitäisi saada semmonen harmaa kinkun pala, joka käsittääkseni eniten muistuttaa kotona paistettua. Mieheni kontolla olikin kinkun ja kalkkunan tekemiset ennen sairastumistaan. Ja hyvät tekikin. Kinkku ruistaikinakuoressa, joka oli aina taiteiltu joksikin eläimeksi. Kyllähän niitä aikoja ikävä tulee. No, nyt on näin ja S-marketinkin Herkussa osataan. En sitten mennyt Tuomaan markkinoille, enkä ole makeaa ollenkaan ostanut, paitsi saksalaisen Glühweinin merkeissä. Olisi vielä mietoa ruotsalaista glögiä tarjolla. Ei kai joulu olla voi ilman näitä makuja.

Tilasin veikkauskortin netin kautta. Kaksi sähläystä siihen meni, mutta kolmas jo antoi. Kertoivat kortin saapuvan muutamassa viikossa.Taas oli kaikenlaisia epäasiallisia kysymyksiä, että tunnenko jonkun vaikutusvaltaisen henkilön. En tuntenut. Ja että mistä rahoista lottoni maksan. Otan luultavasti sukanvarresta, vaikka en sitä kertonut. Tämän pelottavan ja maailmanlaajuisen laittoman rahanpesun takia joutuvat kaikki syyniin. Enkä edes tiedä, koska jätän raha-anomuksen loton merkeissä. Jos joskus pistää päähän, niin on kortti.

Kirjoitin joulukortteja ja panin jo menemäänkin. Muutamille soitan ja jotkut saavat sähköpostia, ehkä tekstiviestinkin. Sitten niiden osalta tämä vuosi on klaarattu. Muutaman olen jo saanutkin. Italiassa oltiin ensimmäisiä. Sinne soitan ja saan tietää, miten ystäväni silmät voivat. On ollut ongelmia.

Eilen kamppailin lumessa, oli asioita. Kiitettävästi aurattu. Toisin kuin K:n kadulla, joka luokitellaan ö-kaduksi, eikä ole läpikulkuliikennettä. Se antaa näemmä luvan olla leväperäinen.Ei pääse kulkemaan sen enempää jalkaisin kuin autollakaan. Ihmiset motissa kaihoten katselemassa kaukaisuuteen, jossa autot kulkevat ja ihmiset liikkuvat.

Tänään viiden kieppeillä jalkapallossa Croatia ja Marokko. Pronssista kilpaillaan. Ei kuin tiiviisti seuraamaan. Minä olen muuten saanut Marokossa elämäni parhaan kana-aterian. Kävin kimppuun, kun muut suomalaiset jahkailivat "voiko tuota syödä?" Olin mieheni kanssa, silti tutustuin marokkolaiseen kaveriin, joka puhui suomea, "kun oli nukkunut suomalaisen naisen kanssa". Hän otti minut siipiensä suojaan, ohjaili varoittaen portaissa ollen muutenkin aito gentlemanni.

Nyt menen laittamaan härkäviikoiksi omena-kesäkurpitsakeiton tai/ja bataatti-broileripannun. Jälkimmäiseen tulee rakastamaani kanelia.

JOULUISAA

 Itseenäisyyspäivän karkelot Presidentinlinnassa tämän vuoden osalta jo historiaa. Seurasin tarkasti. Puvuissa ei mitään mielestäni kovin raflaavaa, joka olisi saanut minut huudahtamaan ihastuksesta ja ehkä tukehtumaan samantien Proseccoon. Kaikki kättelivät, vaikka pelkkä kumarruskin olisi riittänyt. Presidentipari huuhteli käsidesillä kättekykalujaan adjutanttien pitäessä huolta, että näin tapahtuu. Sitten tanssittiin, juotiin boolia ja maisteltiin monia herkkuja. Jatkoja en katsellut. No, ensi vuonna taas, jos kaikki menee maassa hyvin.

Panin jo joulun alulle. Puin pienen joulupuuni kimaltavaan asuun, On olohuoneen pöydällä. Laitoin partsille valkoisen kuusen tsekattuani ensin, että palaa. Paloi. Ikkunat vielä odottavat valoja, mutta pitkän harkinnan jälkeen valittu, mikä minnekin. Ovikranssi jo ovessa toivottamassa ohikulkijoille hyvää joulun aikaa. Joulukoristeita siellä ja hiukan täällä hillitysti, ei mitään pröystäilevää. Tyyli pitää säilyttää. Enkä vieläkään ole päässyt yhteisymmärrykseen itseni kanssa Tuomaan markkinoille menosta. Kahvikapselit tilasin Nespressosta ja yllätys, yllätys, pärjäsin suomen kielellä. Joskus siellä joutuu kielikylpyyn, jota en enää pidä pahana. Posti ilmoitti paketin saapuneen ja köpittelin hakemaan.Tiesi tarpomista lumessa. No, joka vuosihan näin on, että ollaan totuttu. Turha marista. Suojatien kohdat haastavia. Auramiehet ajavat ja suojatielle kasataan lunta. Se onkin aikamoinen taidon-  ja voimannäyte, että pääsee yli ja kadun toiselle puolelle. Sekin jokatalvinen riesa ja aina on selviydytty. Lunta kuulemma tavallista enemmän Helsingissäkin vuodenajan huomioon ottaen. Pihapuut kantavat uljaasti painavan lumen oksillaan, mutta näyttävät myös kauniilta.

Luin Roope Lipastin kirjasta, että aikojen alussa postimerkin virkaa teki oravan hännän tupsu joskus 1500-luvulla. Neljällä tupsulla kirje pääsi Puolaan, kolmella Tukholmaan, yksi tupsu kuljetti Turusta Hämeenlinnaan. Tupsut kiinnitettiin kirjekuoriin sinettivahalla. Siihen aikaan olivat metsät täynnä oravia, mutta monet vain puolihännällisiä. Lipasti kirjoittaa lystisti. Kirja pokkarina kevyt luettava vuoteessa ja tekstikin kevyttä. "Ei huono", sanoisi Jorma Uotinen.

ITSENÄISYYSPÄIVÄN AAMU

 Meillä itsenäisyyspäivä ja Saksassa Nikolaustag. Ystäväni A juhlii pyhää Nikolausta sveitsiläisten ystäviensä kanssa. Kertoo ostaneensa karkkeja  Nikolausta juhliville. Meillä sytytetään kaksi kynttilää ikkunalaudalle ja tanssitaan Presidentinlinnassa. Pitänee linnoittautua tv:n ääreen.  Ehkä paukautan Prosecco-pullon auki juhlakalun kunniaksi.

Sain suru-uutisen. Vanha ystäväni kuollut. Tytär soitti, josta en ole vuosiin kuullut. En liioin enää hänen äidistään, joka nyt sitten jo viime kesänä oli päättänyt tämän maallisen vaelluksensa. Viimeksi keskustellessamme puhelimessa, ei S enää tiennyt, kenen kanssa puhuu. Sen jälkeen en soittanut. Joskus olimme parhaat ystävykset kauan, kauan sitten. Nyt on hänkin poissa. Niin moni ystävistäni on. Me, jotka jäämme, porskutamme kunnes oma aikamme koittaa.

Olen taas jo kertaalleen noin-luetun kirjan kimpussa. Michael Booth The Almost Nearly Perfect People, behind the myth of the Scandinavian utopia (2014). Suomeksi ilmestynyt nimellä Pohjolan onnelat.  Sanoin noin-luettu, koska olin harppinut ja tarkemmin tutustunut  vain Suomi-osuuteen. Nyt perehdyn Tanskaan, jossa Booth nykyisin asuu, sekä Islantiin, Norjaan ja Ruotsiin  Pokkari, mutta paksu 406-sivuisena. Ei otsaryppyisenä kirjoitettu  teos.

Jalkapalloilu on nyt poikaa. En ole ylensä ollut kiinnostunut. Nyt olen. Huippujännittävää. Miten pelaajien luut kestävät sitä alituista mukkelismakkelismenoa, kun kroppa jymähtää nurmelle?  Joku hiukan irvistelee ja sitten nousee pelikuntoisena mukaan kisaan. Qatarin mm-kisat mukavasti täyttävät joulunalusaikaa. Kun ei tässä suuremmin valmistella. Edelleen pohdin mennäkö Tuomaan markkinoille, vai eikö mennä?  Menoa toppuuttelee se, että tulee ostettua sellaista, joka ei sovi nykyiseen ruokavaliooni. Maustekakkua tekisi mieli. Tässä kerran vilahti mieleen, miksen tee itse? Pannaan mietintään.

Nyt lähetän A.lle meilin ja kerroin kuunnelleeni Nikolaus-laulun " Lasst uns froh und munter  sein." ja toivotan hyvää Nikolauksen päivää. Meille täällä HYVÄÄ ITSENÄISYYSPÄIVÄÄ!

KUMARTAA VAI ANTAA KÄTTÄ?

 Jaahas, se on sitten joulukuu. Joulu jo aivan jaloissa. Ensi tiistaina katsellaan, kuka Presidentinlinnassa vain pokkaa ja kuka antaa kättä. Veikkaan useimpien antavan. Eihän presidenttiä joka päivä kätellä. Kumartaa voi vaikka, kun maan isä ajaa autollaan ohi kadulla. Minä en itsenäisyyspäivää juhlista millään tavoin. Ikkunalautojakaan ei ole, että voisi sytyttää kynttilän. Jos juon kahvia, on minulla yksi sinivalkoinen muki, jossa kuvattu lihakauppiaita ja kinkkuja. Saatankin olla sitä käyttämättä. Iltaisin en yleensä edes juo kahvia. En siksi, että veisi muka yöunet (ei vie), vaan siksi, koska koen kahvin juonnin aamutoimiin kuuluvaksi. 

Vessapaperit on sitten katsastettu oikein tieteellisesti Helsingin Sanomien toimesta. Rullan pituudet, imut ja vahvuudet. Se, mitä minä käytän yleensä, oli raadin ja tieteen mieleen. En siis vaihda. Tosin kaipaan joskus harmaasävyistä kuvitettua, mutta tuppaa olemaan vaikeasti saatavissa. Harmaa sopisi kaakeleiden välien väriin.

Luin Tuomas Kyrön kirjan loppuun ja tulin entistäkin hyväntuulisemmaksi. Mahtaa Kyrön perheessä olla lystikästä aamusta iltaan. Luulen nimittäin, että humoristi on koko ajan humoristi. Murjaisee heti herättyään aamulla hauskoja. Jatkan vakavimmissa merkeissä Mark Mansonin kirjan kimpussa, jossa väitetään, ettei positiivisuus tuo onnellisuutta. Tuo, muuten. Elämä on paljon mukavampaa, kun  ei ole ollenkaan negatiivinen ja kun on mukavaa, se on suurta onnellisuutta. Olen monessa muussakin eri mieltä Mansonin kanssa. En lähde tässä siitä enempää puhumaan. Lukekaa kirja, jonka nimessä on paska- sana. Ei olisi sensuuri hyväksynyt joitakin vuosikymmeniä sitten. Sensuuria ei enää ole, eikä käytetä leipäkaupassakaan nimitystä setsuuri, joka saattaa sekoittaa sensuurin ja setsuurin. Ennen oli tv- ohjelmiakin vahtimassa sensuuri. Nykyisin saa vilautella ihmisiä ilkialastomina esimerkiksi ohjelmassa Naked Attraction. En ole pöyristynyt, mutta ihmettelen, kenelle ohjelma on suunnattu. 

Tänään tästä keskustelusta selviydyttyäni teen aamutoimet loppuun ja alan laittaa uuniruokaa. Edelleen nautin kaasuuunista ja kaasuliedestä. Moneen vuoteen ei ole ollutkaan mahdollisuutta. Lapsuudenkodissa oli tietysti kaasu ja vielä naimisiin mentyänikin Etu-Töölössä. Sitten keksittiin sähkö.

Hyvää päivää. Palaan asiaan.