SUNNUNTAIN KERTOMAA

Päivä pilvinen mutta sunnuntairauhainen.Alakerran mäyräkoira haukahtelee ilmoittaen eloa ainakin siellä päin olevan.Piha eilenkin varsin hiljainen.Istuimme pitkähkön tovin koivupuun varjossa.Joitakin naapureita kulki.Tervehdimme.Majlisin kanssa hetken juttelin,eikä puhumatta Marja-Leenakaan meitä ohittanut.Talo alkaa vähitellen täyttyä elämän äänistä ihmisten palattua lomilta.Koulujen alkuun ei enää pitkääkään aikaa.Sitä suri Majlis,opettaja kun on.

Lueskelin tässä Mymskän Toisaalta ja toisaalta II-blogin viimeisintä kirjoitusta (kannattaa muuten yleensäkin) ja jäin miettimään hänen jääkaapin ovessa olevaa "Omien oikeuksien luetteloa".Miksi ihmisen pitää ikään kuin todistaa voivansa/saavansa olla mm.onnellinen? Ja miksi ihmeessä se joskus toisia kaivelee? No,se on totta että me suomalaiset olemme erittäin kateellista kansaa.Perisynniksihän sitä sanotaan.Jos jollakulla menee hyvin,pitää se todellakin ainakin yrittää painaa maan rakoon.Miksi ei vain voi iloita toisen onnesta? Mehän myös mielellämme luemme lehdistä toisten ihmisten vastoinkäymisistä ja epäonnistumisista.Paljon mieluummin kuin heidän iloistaan ja menestyksistään.

Tässä kohdin tekee mieli kertoa omakohtainen kokemus vuosien takaa.Silloinen hyvä ystäväni joutui kuuntelemaan elämäni sen hetken onnenkantamoisista,joita Kohtalo oli suonut minulle melkein roppakaupalla.Totta kai kerroin hänelle,kellekäs muulle kuin hyvälle ystävälle.Pani välit poikki! Vuosien kuluttua nöyränä tyttönä otti yheyttä ja kertoi syyn: ei kestänyt sitä,että minulla meni hyvin ja hänellä ei.Jäin miettimään hänen ajatusmaailmaansa ja luonnettaan.Hänestä olisin viimeiseksi uskonut,että kateus oli noin voimakasta.Ystävyytemme ei enää ollut niin syvää ja varoin visusti mainitsemasta mitään minua kohdanneista positiivisista asioista.Ja olen yhä varovainen muittenkin suhteen. Vaikka "minulla on oikeus olla onnellinen" ja se saa myös näkyä.No,nyt ovat asiat hiukan tasaantuneet,kun sairaus tuli meillekin kotiin ja asetti rajat elämälle.Nythän minun ei edes kuulu,enkä saa,olla onnellinen.Mutta minäpä tyttö olen.Noin yleisesti katsoen.Totta kai ryven joskus kaulaani myöten masennuksen syvässä suossa surren elämämme saanutta käännettä. Olen kuitenkin oppinut masennuksen hetket ottamaan terapiana,parantavana voimana.Alemmaksi ei voi oikein vajota,jotta matka on vain ylöspäin valoon.

Nämä tulivat mieleen Mymskän taitavasti kirjoitetusta tekstistä.

Tänään on jälleen ulosmenoa.Itse en niin kovin innostunut jokapäiväisestä pasteerailemisesta ole,mutta... Joskus laistan ja jäämme pihalle.Puoliso ei ymmärrä,miksi silloin tällöin ulosmeno kiikastaa.Vaikka siihen on lujat perinteet.Koirien omistajina oli ulos mentävä satoi taikka paistoi. Ne veivät elämästämme sentään liki 30 vuotta. Nyt jos sää ei ole suotuisa voin kyllä päättää,ettemme ulos mene.Sinä päivänä mies on kärttyisämpi ja hermostuneempi.Kotiohjelmaa hänelle ei oikein pysty järjestämään äänikirjojen kuuntelun ja television katselun lisäksi.Aivot kun eivät enää koko kapasiteetillaan toimi.No,tänään kuitenkin ulos,kunhan tästä niin pitkälle tokenen ja aamuaskareet tehty.Sitten on lounaan valmistelu ja minä avaan viinipullon.Onhan sunnuntai ja äitini syntymäpäivä.Olisi täyttänyt sata ja viisi.

HEINÄKUU

Hyllyssäni on vanhoja kirjoja,kuten olen monesti kertonut ja niitä siteerannut.Kuten esimerkiksi Söderströmin kustantama "Suomen suvi" vuodelta 1944.Siinä on keväästä syksyyn kuvia ja runoja.Ja kun tässä vielä pari päivää heinäkuuta mennään,sopii seuraava ikään kuin hyvästijätöksi päättyvälle kuukaudelle.

HEINÄKUU

Kuin pilvet monenmuotoiset ja suuret
nyt kesän päivät haihtuu,
kun joskus korkeaksi taivas vaihtuu,
tie poutahattaroiden,
tai aamuharmaasta jo salamoiden
jylinä vyöryy korpimetsäin yllä
ja saapuu vainioille,sateen tuoden.
Niin saamme lahjat vuoden.
Nyt tekee työtään multa:
levollisesti,verkkaan kypsyy viljan
hopeinen vaaleus ja tumma kulta.

(Lauri Viljanen)


Toinenkin lainattu juttu.Luin sen Suomen Kuvalehdestä ja kun minusta sanat "ulkoistaminen,säästäminen ja kilpailuttaminen" ovat ikäväkaikuisia,kerron mitä Suomessa yleisenä suruliputuspäivänä Norjan 24.7.2011 tapausten vuoksi sattui Valtioneuvoston linnan ja Säätytalon lipputangoissa.Ei mitään! Liputhan kuului laskea aamukahdeksalta puolitankoon ja se oli sisäministeriön suositus. Valtioneuvosto on ulkoistanut liputushoidon! Eikä tämä firma ollut moksiskaan,että olisi työnsä suorittanut.Noloa. Ilmeisesti siellä herättiin vasta kello seitsemäntoista paikkeilla iltapäivällä asiaa hoitamaan ja niin helsinkiläiset näkivät suruliputuksen näissäkin rakennuksissa.Asian tutkiminen jätettiin ensi viikon maanantaihin.


Lisää marmatusta.Eilen uudet alakerran nuoret pitivät tupaantuliaiset.Jo aamusta pantiin musiikki soimaan ja kovaa.Suljin pihan puoleiset ikkunat. Sitten sain C-portaan naapurilta tekstiviestin,että nuoret olivat vieneet huusholliinsa taloyhtiön penkin.Lähdin heti viemään roskia.Siellähän se.Kerroin asianomaisille sen olevan varkaudeksi luokiteltava teko tai lievemmässä tapauksessa luvaton haltuunotto.Vaadin,että se palautetaan paikalleen.No,napinaahan siitä syntyi ja kaikenlaisia selityksiä.En suostunut lipsumaan vaatimuksestani.Penkki palautettiin.
Jos talossa jokainen juhliinsa vie penkkejä ja pöytiä pihalta tai muuten täydentämään kotinsa kalustusta,niin mitä siitä tulisi? Nämä ovat ne samat ihmiset,jotka päästivät heti muutettuaan kaksi kissaansa vaeltelemaan irrallaan pitkin pihaa.Kukaan ei pystynyt eliminoimaan sitä,että eivät käyneet lasten hiekkalaatikossa ulostamassa.No,kissat teljettiin sisälle,kun ylemmältä taholta lähetettiin heille järjestyssäännöt ja penkkikin palautettiin.On heillä siis jonkunlaista häpyä.Nämä asiat siis menneen talven lumia ja piste.Sekin on sanottava,että nuorten musiikki hiljeni kutakuinkin säälliseen aikaan iltamyöhällä,jota kuitenkin edelsi monen muun asukkaan vihanpurkaukset seiniin hakkaamisilla.

Tästä pääsenkin hyvin seuraavaan asiaan eli tähän seiniin koputtelemisiin.Miksi ei mennä suoraan ja henkilökohtaisesti sanomaan? Nämä seinä-äänet eivät likikään aina tuota toivottua tulosta.Ja kun meteli on asianomaisessa asunnossa sitä mitä se yleensä on,niin kuinka he edes kuulevat jonkun protestoinnin elämöintiä vastaan seinien takaa? Seuraavaksi yleensä ja muittamutkitta hommataan paikalle poliisi ja jätetään väliin ensimmäinen henkilökohtainen kontakti,jota minä aina ja ehdottomasti ensin suosittelen käytettäväksi.Ystävällinen mutta luja vaatimus soveliaampaan volyymiin musiikissa saattaa tuottaa hyvän tuloksen.Ei tosin aina,siitäkin on meillä kokemusta.Riippuu myös juhlien isännän tai emännän humalatilasta,kuinka syvää se on.

Pitäähän pitää yllä Helsingin mainetta,että olemme kännikaupunki.Tähän kyseenalaiseen kunniaan nyt Helsingin kaupunki aikoo panna topin ja siisteyttää ihmisten käyttäytymistä yleisillä paikoilla eli vähentää tai kokonaan lopettaa viinan kanssa läträämisen.Joku jo on puolustautunut,että se on mannermainen tapa istuksia puistojen nurmikoilla ja penkeillä hauskaa pitämässä.Missä edes varsinaisissa viinimaissa näemme tämmöistä käyttäytymistä? Emme missään.Ei muualla humalluta,olla rääväsuita ja heitellä tyhjiä tölkkejä ja pulloja ympäristöön eikä liioin käydä heittämässä vettä puiston istutusten juurille.Mannermainen tapa on kaikkea muuta kuin kaikenkattava humalahakuisuus,joka meillä on alkoholin nauttimisessa päämääränä.Miksi me olemme junttikansaa?

Känkkäränkkärouva on puhunut.

JÄNISHOUSU

Ikävästi tuli päivänä muuanna todistettua,että olen jänishousu! Istuin parvekkeella ja tein ajatustyötä,jota myös mietiskelyksi voitaneen kutsua.Pihalta alkoi kuulua poikien mekastusta.Nostin katseeni.Siellä taas yritettiin kiskoa penkkiä soralaatikon päälle.Näkivät minut ja alkoi kaikkien suusta yhtäaikainen selitys,mitä siinä aiotaan.Jätehuoneen katolle hakemaan tärkeitä esineitä,jotka "toi" sinne heitti.Osoittivat sormella C-portaan tuttua jo isoa poikaa. Sanoin esille kaivamallani tätimäisellä äänellä rakennelman olevan liian vaarallisen.Panivat penkin paikoilleen.Kuulin jupinaa.

"Odottakaas vähän,pojat,tulen alas",sanoin.Kun avasin oven,hissistä tuli pojista vanhin ja pisin vastaan ja auttoi minua tikkaitten kanssa.Mitä huomaavaisuutta! Enhän ollut edes maininnut tikkaita,mutta jonkun apuvälineen aavistivat olevan tulossa.No,eivät tikkaat kiipeämiseen sen mittaisille riittäneet.Kaikki katselivat minua.Nousin epävarmoin tuntein ensimmäiselle askelmalle,toisellekin ja kolmannelle.Vyötärö oli jo melkein katon reunan tasolla.Siitä olisi helppo ollut kiepauttaa itsensä,mutta muistin olevani omaishoitaja ja puolisoni ainut ja sitten vielä ikäni ja sukupuoleni.Mieleen nousi siinä tikkailla seistessäni kaikenlaista muutakin ja käänsinkin pelkurimaisesti siellä olemiseni vain syyksi katsella,missä nämä "tärkeät esineet" ovat ja mitä ne ovat.Vanhojen syyslehtien,repaleisen koirankakkapussin ja yhden keltaisen pallon lisäksi en muuta nähnyt kuin kauempana jo tyhjän lokinpesän liepeillä pari paksua kumirengasta.Siis ne!Pojat odottivat kaikkien silmät kiinnittyneenä tiiviisti minuun.

En puhua pukahtanut,vaan arvokkaasti tulin alas ja ilmoitin tietäväisesti renkaiden olinpaikan.Katselin C-portaan poikaa,joka alunalkaen oli saanut tämän hässäkän aikaan.Istui kauempana kaverinsa kanssa.Vastasi katseeseeni ja sanoi voivansa "vähän huonosti". Katselin yhä.Lopulta poika,joka oli minun mittaiseni ja jo pitkälti toisella kymmenellä,nousi ilmeisesti pahan olon tunteen mentyä ohi ja kiipesi ketterästi tikkaille ja oli muutaman sekunnin päästä katolla.Keräsi renkaat ja heitti alas iloitsevalle pienempien poikien joukolle.

Sama poika,joka oli tullut minua vastaan,kantoi aivan oma-aloitteisesti tikkaat rappuun ja hissiin,painoi nappulaa ja kysyi kohteliaasti,selviänkö vai tuleeko kerrokseen asti.Kerroin selviäväni.Tässä kohdin täytyy mainita,että poika ei ole suomalainen,vaan pakistanilainen.Hän ja sisaruksensa ovat alunalkaen erottuneet muusta joukosta tällä äärimmäisen huomaavaisella käyttäytymisellään,jota en lakkaa ihailemasta.Se tuntuu tulevan heiltä luonnollisena jokapäiväiseen elämään kuuluvana.Lapsia lukuun ottamatta perhe on omissa oloissaan.En ole milloinkaan nähnyt kummankaan vanhemman juttelevan kenenkään samassa talossa asuvan kanssa.Kerran rouva kysyi minulta englanniksi,josko tarvitsen apua kantamusteni kanssa.Pyysi sen jälkeen vanhinta poikaansa (juuri tätä nyt auttanutta) kantamaan nyssyköitäni.Se on ollut ainoa kerta,kun hän on lähestynyt.Hän tervehtii vastaan tullessaan minua hymyillen.Siinä kaikki.

No,todistettua tuli,etten enää aseta terveyttäni entisen lailla alttiiksi.Kutsuttakoon sitä nyt sitten vaikka jänishousumaisuudeksi.Ennen oli niin,että tein ensin ja sitten ajattelin.Nyt on toisin.Jos putoan ja loukkaannun pahasti,mitä tapahtuu puolisolle? Tämä on asia,joka nousee muutenkin usein mieleen.Ei turhaan sanota,että omaishoitajan on pidettävä itsestään hyvä huoli voidakseen pitää hyvää huolta hoidettavastaan.Ei siis tahallisia ylimääräisiä riskejä.

Tänään piti mennä torille.Vaihtui kaupungille menoon.Leivänpaahdin lakkasi toimimasta.Yhteistyöhalukkuus oli tyrehtynyt.Pitää saada uusi.Ai niin,eilen olimme apuvälineklinikalla monta tuntia ja nyt pyörätuolissa on tuliterän uudet renkaat ja jarrulaitteet toimii.Muutenkin tuoli huollettiin,mutterit tarkistettiin,koko homma putsattiin ja puleerattiin.Taas kelpaa lykkiä.Ensi viikolla lounasristeilylle saaristoon.Olen varannut pöydän.Mutta tänään stadiin.

TERVE JA TERVEELLINEN

Joskus kun jotain sanaa on alettu esimerkiksi puhekielessä käyttää väärässä merkityksessä,se juurtuu yleiseen käyttöön ja sanan oikea ja alkuperäinen tarkoitus jää hämärän peittoon. "Terve" ja "terveellinen" (komparatiivit: terveempi ja terveellisempi) eivät ole synonyymejä. Terve-sanaa käytetään elävien olentojen ja organismien yhteydessä tarkoittaen elimien ja elintoimintojen normaalia käyttäytymistä.Terveempi ei tarkoita terveellisempää. Terveellinen-sana taas tarkoittaa jotain,joka on terveydelle suotuisaa,terveyttä edistävää jne. Esimerkkejä: terveellinen ruokavalio,on terveellistä levätä aterioinnin jälkeen jne.

Vanha kunnon suomen kielen taitaja E.N.Setälä opetti näitä asioita oppikirjassaan verbeineen,substantiiveineen,sijamuotoineen,taivutuksineen ja adjektiiveineen kaikkineen.Kirjan opit olivat meille koululaisille tuikitärkeitä myöhempää elämää varten.Meille olisi ehkä ollut hyvinkin terveellistä seurata opetusta tarkemmin kuin sen teimme.

Mitä tulee terve-sanan komparatiiviin vielä,sehän on,kuten kaikki tiedämme adjektiivin vertailuaste.Tässä tapauksessa "terveempi". Synonyymi sen kanssa on "sairaudettomampi" eli vähemmän sairas.Kun toivotetaan kaikkea hyvää matkalle kohti terveempää elämää,se sanotaan ihmiselle,joka on läpikäynyt vakavan sairauden ja on jo menossa parempaan suuntaan jätettyään taakseen pahimman,mistä sairaus sai alkunsa.Tosin terveelliset elämäntavat voivat joissakin tapauksissa edesauttaa kulkua kohti terveempää elämää.

On muitakin väärin käytettyjä sanoja mm. "viihtyisyys" ja "viihtyvyys". Nekään eivät ole samatarkoituksellisia.Me ihmiset viihdymme ympäristössä,joka on viihtyisää. Sanojen oikein kirjoittamisen mestari Rauni Vornanen on aikoinaan toivonut viihtyvyys-sanan heitettäväksi romukoppaan.Sen tilalla käytettäisiin mieluummin sanaa "viihtyminen".Hän on myös teilannut sanan "rangaistustoimenpide".Pitäisi sanoa "rankaisutoimenpide",joka tarkoittaa rangaistusta. "Rangaistustoimenpiteessä" on ikään kuin tårta på tårta,kuten ruotsiksi sanotaan. Sitten on vielä "loppu" ja "loppunut".Loppu-sana on substantiivi ja se on alku-sanan vastakohta. Hyvin usein kuulemme "se on nyt loppu",kun pitäisi kertoa jonkun asian tai esineen "loppuneen" tai olevan "lopussa".Vornanen heittää esimerkin: näytäntö on jo alku,vai onko se jo loppu. Kuulostaa aikamoisen hölmöltä.

Tämä suomen kielen "oppitunti" sai alkunsa eräästä pienestä episodista,joka kohdalleni osui.Minusta sanojen kanssa on oltava tarkka,että ne kirjoitetaan ja myös ymmärretään oikein välttyäksemme väärinkäsityksiltä.En väitä ollenkaan oman suomen kieleni olevan virheetöntä.Yritystä on kuitenkin.

PULLOISTA VIINIIN

Tyhjien pullojen kerääminen veronalaiseksi tuloksi.Tästä riehaannuttiin,vaikka verottaja nimenomaan on maininnut,että ei ryhdy peräänkuuluttamaan (ja miten?) kerääjien tienistejä.Sitten Etelä-Savon verotoimistosta älähdettiin,että tulot on kerrottava veroilmoituksessa ja siitä nousi lisäkohua.Oliko nyt sitten näin vallan määrätty tekemään? Vai oliko juttu lehtimiehen provokaatiota? Vielä kerran: miten näitä tuloja sitten vahdittaisiin? Seisooko jokaisessa puistossa juhlinnan jälkeen verotoimiston tarkastaja tai peräti pullonpalautuskoneen ääressä mittailemassa palautusmääriä,mikä kuuluisi vain omaan talouteen ja mikä taas turuilta ja toreilta kerättyä? Huhhei,ei tämmöistä voi kontrolloida.Ja kun päällepäätteeksi verottaja on luvannut,ettei moiseen edes ryhdy. Miksi siis protestoidaan? Joskus voisi olla kunnonkin syytä nousta barrikadeille!

Eilen oli Stockmannilla hiljainen hetki Norjan uhreille.Tasan kello yksi minuutiksi hiljennyimme.Satuimme olemaan pesuaineosastolla.Puoliso ei tosin tajunnut miksi asiakkaat sekä myyjät jähmettyivät paikoilleen,vaikka kuulutus oli sen kertonut.Oli niin hiljaista,että kuului aivan selvästi,kun puoliso söi kuormasta luumua.Silti ajatuksiini nousi se kauheus,mitä Norjassa oli viime viikolla saatu kokea.Mitä ihmettä tämmöisen tappajakaverin päässä oikein liikkuu? Ei kai hän tosissaan ajattele muuttavansa yhteiskuntaa mieleisekseen viemällä hengen aivan viattomilta kansalaisilta? Ja jos motiivina oli surmata maan entinen pääministeri,joka oli jo leiristä poistunut,niin miksi ampua muita ihmisiä? Murhaajan biologinen isä on sanonut,että hänen poikansa olisi pitänyt riistää henki itseltään jo ennen näitä hirmutekoja.Se oli paljon sanottu,mutta näin olisi ollut parempi.Omaiset olisivat voineet rehellisesti surra.Nyt siihen sekoittuu häpeää ja kauhua.

No,kaikesta huolimatta tänäänkin paistaa kirkas aurinko ja kesää vielä riittää tovi.Loma jo monilla takana päin ja joillakin onnellisilla edessä.Kaupungilla ihmiset ja liikenne lisääntynyt.Kielii kotikonnuille saapumisesta Helsingissä.Inva-autommekin juuttui ruuhkaan mennessä.Lyhyt matka kesti arvaamattoman kauan.Esplanadilla katselin täysinäisiä terasseja -hiukan kateellisena.Siunaantuisiko minulle vielä nyt kesällä hetki piipahtaa kahville tai lasilliselle? Tietysti puolison kanssa voi mennä,mutta hyvät hyssykät,eihän se nyt sama asia ole! Minullahan on niin paljon hommaa miehen kanssa,että nautinto omalta kohdaltani kaikkoaa taivaan tuuliin.Oma fiilis pitäisi olla joviaalia sorttia,rauha langennut kaiken hektisyyden ylle.Pitäisi saada istua onnellisena hetken ja katsella ohikulkijoiden jatkuvaa virtaa.Miehen kanssa on erilaista,aivan erilaista.Kyllä,kyllä minä saan olla itsekäs.

"Vain Hän voi juoksullemme määrän panna.
Suur-aikeita siis mieless´ älä kanna!
Vain minkä kestät,ota taakakses,
sill´loppu onhan:mene,mennä anna."

(Omar Khaijam)

Tämän Teltantekijän lauselmia-kirjan vuodelta 1929,josta tämäkin säe on, on isäni,joka ei silloin vielä isäni ollut,antanut 20.4.1936 äidilleni,joka ei äitini vielä silloin ollut. Vasta melkein aikuisena otin kirjan hyllystä ja tutustuin näihin epigrammeihin (rubaijat). Ja tykästyin.Onhan runoilijan tausta 900 vuoden takaista jossakin Bagdadin Tuhannen ja yhden yön-satujen mailla.Suureksi Viisaaksi kutsutun runoilija-matemaatikon ammatti ei suinkaan teltantekijä ollut,vaikka teltantekijän säkeistä
puhutaan monille kielille käännetyissä teoksissa.

Omar Khaijam,persialainen,kuoli tiettävästi vuonna 1123. Hänen haudastaankin lauletaan.

"Se hauta on aikoinaan sijainnut Hiran hautapaikalla Nishapurissa,nyt se on jäljellä vain tarussa.Sen ylle on kuihtunut monen puun kauneus ja satanut vuosisatojen tomu.Mutta siinä tomuksi tulleen runoilijan säkeitten kauneus ei ole kuihtunut eivätkä niissä etsijähengen kysymykset,epäilyt ja ajatukset kuivuneet tomuksi."

Toivo Lyy vuonna 1928 suomensi Omar Khaijamin Teltantekijän Nissilän Rahaniemessä ystäviensä ystävällisessä hoivassa,kuten Lyy itse kertoo.Hän mainitsee myös kieltolain yhdistäen sen Omar Khaijamin ylistyksiin viinistä ja humalasta. "Näin kieltolakimaassa on ehkä otollisinta todeta,ettei hänen epigrammeistaan ole syytä toisessa leirissä enempää vihastua kuin toisessa ihastua.Sillä niin rypälemehun ymmärtäjä kuin Omar on ollutkin,merkitsee "viini" hyvin usein hänen runoissaan vain henkeä,ajatusta,sen vapautta tms. ja "humala" hengen innoitusta,totuuden etsijän ekstaasia."

"Elämän ihmeellinen karavaani katoo,raukeaa.
Sa tartu hetkeen! Se poissa on,kun jousi laukeaa!
Vain nautinto on päiviemme pelastus,oi juomanlaskija!
Siis maljat täyteen taas! Yön synkkä syli kohta aukeaa."

Kippis! Skål!

UUDELLA SIVULLA VANHOJA ASIOITA

Nyt on blogisivu hieno! Eikös olekin? Sen teki ystäväni P-D,toinen niistä tietokone-eksperteistäni ja joka on sen toisen vaimo eli puoliso.Kiitoksia hänelle.Nyt kelpaa sivulla käydä ihan näiden ainakin meille helsinkiläisille tuttujen kuvien takia.Se on juuri se kuva,joka tulee mereltä päin tulijoita vastaan.Kaunis kaupunki tämä helsinkiläisten Helsinki Itämeren tyttäreksi kutsuttu.

Aurinkoinen päivä urkeni heti aamusta,asteitakin enemmän kuin eilen.Luvattiin muistaakseni kaakosta päin lämpenevää.Eilisen viileät tuuloset vaihtunevat taas helteen kajoamiksi kosketuksiksi iholla.Eilen en viitsinytkään lähteä puolison kanssa pihaa pitemmälle.Istuin penkillä ja tunnustan,että tuli hiukan vilu.Mutta sitten sisäinen harmistus pani pökköä pesään,kun lasten leikkialueelta tepasteli taloon ja meidän portaaseen vastikään muuttanut rouva koirakultansa kanssa.Kysyin kohteliaasti,josko rouva on tietoinen,ettei sille alueelle eikä sen välittömään läheisyyteen ole kotieläimillä asiaa? Rouva tunnusti tietävänsä ja samalla veti jälkeen jäänyttä lemmikkiään pois hiekkalaatikon reunalta.Jaksoin pitää hymyä yllä ja kehoitin edelleenkin kohteliain äänensävyin häntä tutustumaan talon järjestyssääntöihin. "Pitäis tutustua",sanoi rouva. Shit,ajattelin,eikä tutustu tämä ihminen.

Nyt pääsenkin sitten semmoiseen asiaan kuin talonpoikaisjärki,joka tuntuu yhdeltä sun toiselta koirantaluttajalta pakkautuneen siihen osaan aivoja,jota ei käytetä.Jos sitä osaa käytettäisi,putkahtaisi sieltä hoksaus,että koira saattaa liraista hiekkalaatikon santaan tai ehkä paremminkin pykätä kakkaransa hiekan päälle.Koira tiputtelee hilsettä iholtaan ja erittäin allerginen lapsi alkaa voida huonosti käsitellessään koiran hilseen kyllästämää hiekkaa.Ja mitä helkuttia se koira tekee lasten hiekkalaatikossa tai koko leikkialueella? Sehän on eläin herrijee.Ei se halua istua keinussa tai käyttää hyväkseen liukumäen iloja.Se ei myöskään rakenna hiekkalinnoja tai aja muovitraktorilla hiekan pinnalla.Mitä se siis tekee tällä alueella? Onko todellakin niin,että jotkut koiranomistajat pitävät lemmikkiään ihmisenä ja sitä myöten sinä lapsena,jota ei ole koskaan saanut tai joka on jo lentänyt omille teilleen pesästä? Tästä syntyy ongelma,jos sen päästää överiksi.Koiraa pidetään ihmisen ehkä vanhimpana kotieläimenä.Sen latinalainen nimi on Canis familiaris.Ihmisellä on taas toinen nimi.Näitä ei pidä fanaattisimmankaan koiranrakastajan sekoittaa.

Sitäkään en ymmärrä,miten taloon muuttavat eivät yleensäkään ole lukeneet talon järjestyssääntöjä? Minut on yllättänyt se,että säännöissä kehoitetaan mm.olemaan häiritsemättä öiseen aikaan naapureita.Eikös tämäkin ole itsestään selvää? Maton tampaaminen on suoritettava siihen toimitukseen tarkoitetulla telineellä (???). Ei siis saa viedä pihalle omaa telinettä! Pihaa ei saa roskata ja jätepussit pantava jätehuoneessa oleviin laatikoihin. No,kun hiukan on vuosien aikana seurannut talossa asuvia,niin kyllähän nämäkin säännöt ovat tarpeellisia.Silti niitä rikotaan.Päivittäin.Ehkä se johtuu juuri siitä,että sääntöjä ei ole luettu ja talonpoikaisjärki uinahtelee sikeitä aivokopassa.

Tämmöiseen jeremiaditulvaan onkin hyvä tämänpäiväinen kirjoitus päättää ja panna puoliso kuntoon kaupungille menoa varten.Hyvää päivää.

MUISTOJA IKÄVIÄ JA MIELUISIA

Suomessa liput liehuvat tänään puolitangossa Norjan tapahtumien vuoksi.Norjalainen äärioikeistolainen mies Anders Behring Breivik kirjoitti Oslon ja Utöyan saaren historiaan epäinhimillisyyttä täynnä olevan lisän.Osloa hävitettiin autopommilla ja Utöyan saaressa olleita nuoria leiriläisiä ammuttiin surmaamisen aikein.Kummankin hirmuteon takana sama mies,jonka on kerrottu jo tunnustaneenkin poliisille.Ruumiita ja kadoksissa olevia.Surua monessa norjalaiskodissa kuten kaikkialla muuallakin.Terroristitappajat eivät enää jätä Euroopan pohjoisimpiakaan maita rauhaan.Turha tuudittautua lintukotomentaliteettiin Suomessa.Koska ja missä vaan voi tapahtua.Breivik oli tekojaan suunnitellut vuosikausia viimeistä piirtoa myöten."Julmaa mutta tarpeellista",oli hänen kommenttinsa poliisille.Motiivi? Siitä en minä ainakaan ole vielä kuullut.Tämä on taas niitä tapauksia kun kannatan kuolemantuomiota.Ehdottomasti.

Elämä kulkee kulkuaan kaikesta huolimatta.Tänään huomattavasti viileämpää.Hetkellisesti,kerrottiin.On parempi hengittää,puoliso himpun verran pirteämpi ja minä myös.Meille ainakin mitä tervetullein muutos.

Eilen puutuin pikkupoikien pihaelämään.Vein roskia ja jouduin tapahtumien keskelle.Joku älypää oli saanut muut kiinnostumaan lokin pesästä roskisvajan katolla ja uskomaan siellä olevan vielä kasapäin munia.Minä kertomaan totuuden.Ei enää tähän aikaan vuodesta."Me mennään hävittämään sitten pesä",sanoivat.Puhuin hiukan puitaheiniä kalalokin rauhoituksesta jättämällä mainitsematta,että lain pitkä koura ei ulotu pesimäajan ulkopuolella olevaan pesän tuhoamiseen.Tämän pesäpaikan kohdalla on vielä niin,että vaikka kuinka monta kertaa pesä poistetaan,se pykätään keväällä siihen kerta kerran jälkeen.Talon huoltofirma voi tämän todistaa.Parempi siis jättää paikoilleen.

Pojat lähtivät yrittämään katolle luvattuaan pesän antaa olla rauhassa.Tulin kotiin ja menin partsille seuraamaan tilannetta.Vintiöt olivat raahaamassa pihapenkkiä soralaatikon päälle,josta sitten mukamas katolle. Ei kun huutamaan "liian vaarallista".Penkki paikoilleen ja pettyneitä katseita.Uusi yritys pyöräkatoksen tukipalkkien kautta.Jopas onnistui pienintäkin vesaa myöten.Tepastelua kattopellin päällä,kolistelua ja voittajan elkeitä.Alastulo pienimmällä olikin sitten jo toinen juttu.Sekin onnistui,kun toiset neuvoivat jalkojen paikan.Ryhmä oli taas koossa.Seuraavan tehtävän pariin,joka oli jo katseeni ulottumattomissa.Perunatkin olivat jo kypsyneet.Kutsuin puolison aterialle.

Onkohan niin että pikkupoikien elämä tuossa iässä on jännittävämpää ja seikkailurikkaampaa kuin tytöillä? Onhan niitä raisuja poikatyttöjä,jotka päihittävät vaikka puuhun kiipeilyssä poikapuoliset tarzanit.Minä en kuulunut heihin,vaikka uskaltauduinkin puihin mamman mökin palstan metsäisellä puolella serkkujeni kanssa.Kaupungissa Messeniuksenkadulla leikimme nukeilla,hypimme narua ja parbiidaa ja kävelimme yhtäjalkaa käsikoukkua parhaan ystävän kanssa.Pojilla meno oli ehdottomasti hurjempaa.Talossa oli kuudenteen kerrokseen asti pihan puolella palotikkaat seinässä ulkopuolella.Rohkein kaveri kiipesi kolmanteen,muut usuttivat korkeammalle,mutta pelottihan poikaa.Kapuaminen jäi kesken.Minäkin kyllä kiipesin,mutta en edes juurikaan ensimmäistä kerrosta pitemmälle.Sitä paitsi pojat seisoivat alapuolella naureskellen näkymiä.

Muu huvi,johon me tytötkin osallistuimme oli kun kipusimme piha-aitojen yli (siihen aikaan kukin taloyhtiö rajasi oman alueensa verkkoaidalla ja näitä piha-alueita oli korttelin sisällä monta) tai hivuttauduimme jonkun tekemistä reijistä.Jännittäväksi asian teki se,että saimme kimppumme aina kiukkuisia talonmiehiä,jotka valvoivat reviiriään haukan lailla.Isolla kaltsilla (nykyisen Kansaneläkelaitoksen paikalla Töölössä) oli kalliossa isojakin halkeamia,joihin oli kiva ujuttautua.Luonto oli myös aivan kuin tyttöjen kotileikkejä varten muovannut syvennyksen,joka muodosti melkein neliön kallion kupeessa.Nukkien kanssa me siellä leikimme eikä sinne huolittu poikia.Vaikka norkoilivat lähistöllä.Talvisin varsinkin iso kaltsi (pikkukaltsi oli vieressä) antoi oivan kelkkamäen lasketella.Se oli yhteistä tytöillä sekä pojilla.Joskus joku poika,joka tykkäsi tytöstä,otti rattikelkkansa kyytiin ja se oli menoa se.Punastuttikin vähän,kun muut katselivat.Ensimmäinen pussauskin tapahtui kaltsin puitten alla.Tästä kyllä levisi sana kulovalkean tavoin ja siitä kuuli ensimmäisenä Päivärinnankadun poikajengi.Päivätolkulla kiusasivat.Ne olivat semmoisia päivän tai kahden pussaussuhteita.

Suurimmaksi osaksi me leikimme yhdessä kaikki lapset kirkonrottaa,viimeistä paria uunista ulos,pallopelejä kaltsilla ja kävimme viikkorahoilla ostamassa Stadionin apteekista salmiakkia.Sinne mentiin kaltsin yli Minna Canthin kadun ja Nordenskiöldinkadun kulmaan.Me lapset kasvoimme ja muutimme pois ja niin teki Stadionin apteekkikin.Maansiirtokoneet tulivat kaltsille,joka madaltui katutasoon asti tehden tilaa Kansaneläkelaitokselle.Iso kaltsi ja pikkukaltsi lakkasivat olemasta.Kuten meidän lapsuutemmekin.

HELSINGIN TYTTÖ

Selailin jälleen tässä päivänä muuanna Helsinki-kirjoja ja käteen osui Henrik Tikkasen Minun Helsinkini vuodelta 1973. Liekö painos jo loppunut? Tikkasestakin aika jättänyt.Mutta hänen hilpeät sekä vakavamielisemmät tekstinsä sekä piirtämänsä kuvat ovat säilyneet.Luin kirjaa,jossa Tikkanen sanoo "Mennessäni naimisiin minusta tuntui että minua voitaisiin syyttää kaksinnaimisesta.Olin silloin jo naimisissa Helsingin,tämän kaupungin kanssa.Ainakin meillä oli hyvin läheinen suhde,joka kesti kauemmin kuin avioliittoni -se jatkuu vielä tänäkin päivänä.Joskaan minusta ei tullut kaupungin aviomiestä niin minusta tuli ainakin kaupungin taiteilija.Olen piirtänyt tuhansia kuvia Helsingistä.Näen Helsingin yhtä alastomana kuin Ville Vallgren näki Mantansa ja sellainenhan ei voi olla johtamatta tunteenpurkauksiin,rakkauteen ja vihaan..."

Helsinkiin rakastuneita oli muitakin ja on yhä.Minä olen yksi heistä.Sen ei tarvitse olla tulinen tunne,vaan sellainen lämmin kauan kestänyt ystävyys kuten vuosikymmeniä jatkunut avioliitto,jossa joskus suuretkin tunteenpurkaukset nostavat päätään ja viha pörhistelee.Viha,jos näin voi sanoa, ei minulla koske itse Helsinkiä vaan lähinnä sen asioista päättäviä elimiä kohtaan.Hurjin kiukku kohdistui aikoinaan,kun joskus 50 vuotta sitten alkoi tyhmemmistä tyhmin ja ajattelemattomin buumi hajoittaa kaupungin arvotaloja ja pykätä tilalle paikkaansa tyystin sopimattomia rakennuksia.Vieläkin kohdatessani moisen betonihirvityksen kahden jugendtalon välissä nostaa vimma roihut rintaan ja minun on paikalta paettava.

Näen ohiajaessani yhä mieluummin Enson talon paikalla olleen Norrménin linnamaisen ja arkkitehtoonisesti ympäristöönsä Uspenskin katedraalin viereen paremmin sointuvan upean rakennuksen.Ratikasta näen sen tornit ja kaaret,jyhkeän uusrenessanssia tyylittelevän punatiilisen olemuksen,jonka Theodor Höijer piirsi ja joka valmistui 1897.Purkutraktorit hävittivät sen 63 vuotta myöhemmin.Sanotaan niin kauneuden kuin rumuuden näkemisen olevan korvien välissä.En väitä Alvar Aallon luomusta rumaksi.Se on vain väärässä paikassa pistäen erilaisuudellaan silmään kuin tikku.Se ei hivele ainakaan minun mieltäni.Se ei kuulu katedraalin ja vanhojen jugendtalojen lähettyville.Tästä aiheesta on väännetty näkemyksiä jo vuosikymmenten ajan,ja meillä vanhoilla stadilaisilla on yhä Norrménin talon purkaminen hampaankolossa.

Purkubuumi ei ulottunut vain Katajanokalle,vaan surutta pantiin matalaksi muitakin,joista on vain muisto ja joitakin valokuvia.Näin kävi Skohan talolle Kaivokadun ja Keskuskadun kulmassa,joka niin ikään oli Höijerin piirustuspöydältä lähtöisin.Skohan talon tilalla on nyt Heikki Castrénin ja Viljo Revellin Makkarataloksi ristitty 1967 valmistunut neliskanttinen rakennus paksuine betonikaiteineen,joka nyt on kokemassa muodonmuutosta.Myös Kaivopuisto on kokenut kovia.Sielläkin purkutuomion saaneita taloja ja tilalle uusia näkemyksiä uudemmasta arkkitehtuurista.Nyt jo hiukan enemmän arvostetaan vanhaa arkkitehtuuria ja pyritään säilyttämään ainakin rakennuksen julkisivu.Näin kävi Esplanadin Kämpille,jonka ehkä ulkoapäin tunnistaisivat siellä ammoin istuksineet runoilijat ja taiteilijat.

No,minun Helsinki-rakkauteni ei näistä hävittämisistä ja uusrakentamisista kuitenkaan sumennu.Täällä olen syntynyt ja kasvanut,kuolenkin kukaties.Stadilainen minäni katselee ylpeänä kaupunkiaan kuin myös vähitellen alkaa hyväksyä sen ilmeen muuttumisen muualta asumaan tulleiden myötä.Kaikkialla maailmassa sama,kaupungit ovat erilaisten ihmisten ja eri kulttuurien edustajien suuria sulatusuuneja.Olen kuitenkin siitä huolissani,että maan oma kulttuuri ehkä katoaa ajan myötä.Omaamme sekottuu muuta,unohdamme mämmin alkuperän,Mansen mustanmakkaran,kansalliskalamme ahvenen ja ahvenanmaalaisen pannukakun ohjeen.Meillä on nyt jo lukemattomat määrät sushi-baareja,kebabkojuja ja pizzaravintoloita.Mistä enää saa kainuulaista kalasoppaa ja paistettuja muikkuja (paitsi syksyisiltä silakkamarkkinoilta Kauppatorilla)tai "äidin lihapullia"?

Matkojen myötä kaukaisiin maihin ihmiset haluavat vaihtelua,tuovat muassaan makuelämyksiä,joita pitää kotonakin saada maistella.Televisio suoltaa ruokaohjelmia,joissa on hummereita ja mustekaloja,bataatteja ja Välimeren ryytimaiden tuotteita.Kiinan kävijät nauttivat jo kotikeittiöissään jiangsi roupiania ja san bei jitä tai menevät kiinalaiseen ravintolaan syömään porsaanfilettä kantonilaisittain urheasti puikoilla.Pienenä kuriositeettina mainitsen ja kokemuksesta tiedän puikkojen omistajana,että ruoka on maittavampaa kuin metallilla suuhun työntäen.

No,niin minä kuin moni muukin nauttii kaikesta uudesta ja toisenlaisesta,kunhan säilytettäisiin hyvä maku ja tyyli.Sitä paitsi ei sitä voi junnautua paikoilleen ja olla olematta kehityksessä mukana.En minäkään tietokoneiden tultua jo tavanomaisiksi kotikoneiksi edes kuvitellut joskus naputtelevani sillä ikiomaa blogia.Näin,Eskoseni,tämä maailma muuttuu.Se on vissi tosiasia,eikä sitä vastaan käy tappeleminen.Eikä ole haluakaan.Ainakaan minulla.

Muutoksista,uudistuksista ja kansaivälistymisestä huolimatta olen Helsingin tyttö ja sinä pysyn kuolemaani asti.

KESÄ JA KÄRPÄSET

Mistä nämä pienen pienet kärpäset oikein aina ilmaantuvat? Olen kuullut kutsuttavan hedelmäkärpäsiksi,onkohan oikea nimitys.Visusti pidän jopa persikat jääkaapissa muitten ohella että olisivat rauhassa kärpäsarmeijan hyökkäyksiltä.Joskus sisälle eksyy isompi serkku huonekärpänen,jokunen hämähäkki ja muutama tunnistamatonkin ötökkä.Yleensä ne löytävät nopeasti tiensä takaisin ulos avonaisesta ikkunasta.Mutta vähän täällä on kun vertaa mökkiajan kesään ja siihen sikäläiseen valtavaan hyönteismäärään,jonka edustajia oli nurmikot ja ilma täynnä.Suurin osa kuitenkin ystävällismielisiä ollen kiinnostuneempia ruohonvarsista ja kukista enemmän kuin ihmisestä.

Hyttynen oli kuitenkin minun viholliseni numero yksi.Yhdenkin hyttysen ininä öiseen aikaan makuuhuoneessa piti visusti hereillä.Hirmuinen etsintä alkoi,mutta ovelia olivat.Hyttynenhän lentää vielä pimeässäkin kun taas kärpänen ei.Verkot olivat ikkunoissa kutsumattomien vieraitten varalta,mutta ovesta pääsivät,vaikka mitenkä nopsaan livahdimme.Ilma oli joskus sisällä sakeana hyönteismyrkyn suihkauksista,kärpäslätkä viuhui ahkeraan ja käsien yhteen läpsiminen hyttysen nitistämiseksi niiden välissä oli jokapäiväistä puuhaa.Luultavasti tämä on mökkiläisen arkea kaikkialla.No,nyt ei sitä huolta täällä.Ikkunat voivat olla selällään ilman suurempia murheenpitoja.

Meillä viimeaikoina yleistä rauhattomuutta.Puoliso levoton.Kuumuusko vaikuttaa,että on paikkaa vaihdettava koko ajan? Toisaalta on hyvä liikkua,kun vuosien myötä ovat juuri paikallaan olosta lihakset surkastuneet,mutta kohtuuton rauhattomuus ei ole normaalia.Minun on seurattava minne menee ja mitä tekee,ettei satu vahinkoja.Yöksi annan 15mg Tenoxia,joka antaa hänelle unen aamuneljään taikka -viiteen.Myös minulle.Helle saisi hellittää,että elämä edes jollain lailla normalisoituisi entisekseen.Pahaa oloaan puoliso ei osaa ilmaista muulla lailla kuin olemalla tuskastuneen rauhaton.Ulkona on parempi.Nykyisin parkkeeraan meidät tammipuun alle rantanurmikon reunassa,jossa yleensä tuulikin on sopivan vilpoinen puun varjon antaessa tervetullutta suojaa paahteelta.Siinä on hyvä pitempikin tovi viivähtää.

Puoliso rauhottuu ja katseellaan seuraa varpusta,joka pyörätuolin edessä etsii itselleen ateriaa nurmikolta välittämättä meistä hituistakaan.Kunnes paikalle lehahtaa pulu,joka karkottaa pelkällä olemuksellaan pienen varpusen.Lokki seuraa yläilmoista tilannetta,arvelee syötävää olevan jaossa,laskeutuu suurin elein maahan tepastellen räpyläjaloillaan paikalle ja niin pulukin saa lähdön.Heilautan hiukan jalkaani.Lokki nousee siivilleen.Varpunen palaa.Aurinko paistaa siniseltä taivaalta siilautuen tammen lehvästön läpi.Tuuli hipoo poskipäitä.Meri kimmeltää nurmikon takana.Vispilä siipirattaineen kauhoo kohti Korkeasaarta.

Ilona-ystäväni potee vedosta saatuja vaivoja.Ystävääni maailmanmatkaajaa kiusaa jalka.C kamppailee vatsan ärhentelyn kanssa. Tämän talon viidennen kerroksen rouva yskii flunssaansa.Puutiaisia on Helsingissäkin liikkeellä,lutikat ja täit hurjina huusholleissa,russakatkaan ei aivan tuntemattomia.Meillä piharapuilla eilen hyöri valtava määrä pieniä muurahaisia.Pesääkö aikovat? Vai muutoin marssilla siinä? Jos vielä tänään on alempi askelma mustanaan murkkuja,on saatava sana huoltoon.Kukaan asukkaista ei halua taloon sisälle tätä joukkiota.Niitä oli satoja! Ehkä pyörätuolin pyörä onnistui muutaman liiskaamaan.Ensimmäisen kerroksen uusien asukkaiden kissoja ei ole pihapiirissä näkynyt.Ikkunatkin asuntoon kiinni,joita pitivät auki kissojen vapaudenkaipuuta varten.Ehkä ovat saaneet isännöitsijältä jo tervehdyksen sekä talon järjestyssäännöt,jotka olivat heille kuulemma tuikituntemattomia ja sitä myöten ei niitä tarvitse noudattaa.Näin nuorimies ovenraossa minulle.Pidetty toimittaja Erkki Toivanen kuollut.Tieto hätkähdytti.Moni suomalainen nautti hänen selkeästä ulosannistaan,taitavasta työskentelystään,matkakuvauksistaan ja herrasmiesmäisestä olemuksestaan.Hyvää matkaa rajan tuolle puolen!

Mikäkö maailmassa sitten hyvin? Rupeankin sitä nyt miettimään.Kirjoittamisiin.

KATAJANOKAN AAMUSSA

On aina sanottu naurun pidentävän ikää.Nyt kerrotaan,että iloisten ihmisten elinkaari onkin yllättäen lyhyempi kuin vakavien.Pitääkö nyt alkaa olla naama peruslukemilla enemmän kuin ennen? Helteellä juomisestakin ollaan paria mieltä.Aina on patistettu,että maaruun olisi nakattava ainakin kaksi,kolme litraa nestettä päivittäin.Sitten selvitettiin,että juominen noissa määrin ei olisikaan suotavaa.Olisi kuulemma ehkä suorastaan pahasta.Tänään jyrähtää Duodecim edelleen netissä,että ehdottomasti pari,kolme litraa kesäkuumalla on varsin tarpeellinen määrä.Siitä ei siis pidä lipsuman. Juodako nyt vai eikö juoda? Siinäpä pulma.No,ehkä järki on otettava käteen ja tunnusteltava mitä oma kroppa sanoo,että olisi helteellä mahdollisimman hyvä olla.Mitä siihen iloisuuteen ja nauramiseen tulee,aion omalla kohdallani jatkaa entiseen tapaan.Kun naurattaa,niin nauran,vaikka kuoleman luinen koura osoittaisikin juuri minua.Tässä kohdin en siis mieti,nauraako vai eikö nauraa? Hohhoijaa sano.

Soittelen tässä samalla keskitettyyn apuvälinepalveluun,kun pyörätuolin työntäjän toinen käsijarru otti ja simahti.Toinenkin enteilee loppua.Nämä ovat näitä arkijuttuja liikuntaesteisen perheessä.Korjauksen ajaksi saamme sitten lainatavaran,joka yleensä on nähnyt jo ajat sitten paremmat päivänsä ja painaa tonnin.Nostele sitä sitten.Vai antaisivatko kokonaan uuden ja omaammekin kevyemmän?
Jos kaupunki vaikka yllättäisi vanhan asiakkaan!

Kävin eilen läpi papereita.Silppurilla vaan kylmästi suikaleiksi ikivanhat lippuset ja lappuset.Kaikissa kun tuntuu aina olevan henkilötunnuskin,jota muutenkin kysellään kaikkialla.Ratikassa ei ainakaan vielä tiukata.Mutta muutenhan meitä valvotaan kaikella tapaa.Keskustassakin pääsee moneenkin kameraan,kun meikämamma sipsuttelee Aleksilla pyörätuolia lykkien.Tai ilman.Kehden viikon päästä tämä jo mahdollista,kun tuuraaja tulee.Se uusi.Silloin olemme myös jo elokuun puolella ja siitä enää humaus,niin syksy on ovella ja luonnossa alkaa ruskan värien kirjo.Mitä siitä sitten etiäpäin,jääköön.Siihen kun kuuluu ajallaan kuitenkin lumituiskut ja pakkaset luonnon vedellessä sikeitä aina kevääseen asti.

Tänään rapuparat pääsevät hengestään kulinaristien riehuessa mertojen kanssa.Ravintoloissa herkutellaan tai toripöytien anti keitetään kotona.Mekin aikoinamme olemme kuuluneet tähän julmaan joukkoon.Mökkiaikana naapurin pikkupojat olivat ahkeria ravustajia ja saivat hyvät tienistit työstään.Ostimme mekin,keitimme ja pakastimme.Söimmekin heti.Yleensä sitten uudenvuoden aattona pidimme rapukekkerit vieraineen kaikkineen.Naapurin ravustajapojista tuli sitten muutaman kesän jälkeen oikeita bisnesmiehiä ja möivätkin saaliinsa paikalliseen ravintolaan,jolta kehtasivat tietenkin pyytää reilumpaa hintaa.Meidän rapujuhlamme supistuivat supistumistaan loppuen lopulta kokonaan.Joskus meille kahdelle torilta.Nykyisin ei enää sitäkään.Puolison sormet eivät enää taivu ravunsyönnin hienouksiin,jotta koko hauskuus oli jätettävä.Eikä hänen kihtinsäkään anna myöten rapueläinten makuelämysten nauttimiseen.Aika aikaa kutakin,kuten sitä sanotaan.Ihminen sopeutuu.

Ensi viikolla sitten,riippuen pyörätuolin korjaamisesta, lähdemme merireissulle M/S DorisII:lla.Soitin IHA-Linesiin ja kyselin kaikenlaista.Loput luin netistä.Vene on valmistunut 2011.Rakennettu Suomessa.Se on 24m pitkä ja 7,4 leveä.DorisII ei päästä "pisaraakaan jätevettä Itämereen".Kalustus jalopuuta ja sohvat lukemani mukaan "ylelliset".Ravintolapuoli tarjoilee niin noutopöydän antimia kuin á la carteakin.Kallistun jälkimmäiseen.Ei tarvitse kävellä.Toivottivat meidät pyörätuolinemme tervetulleeksi ja apuakin saa.Hienoa! Niin saimme tämän Doriksen edeltäjä-Doriksessakin.Se,minne vene matkaa,on meille yks lysti.Pääasia on puolitoista tuntia merellä hyvän ruuan ääressä ja saaristonäkymät ikkunan takana,ovat ne nyt sitten idässä taikka lännessä.Ansa Ikonen ja Tauno Palo lauloivat aikoinaan niin ikään "länteen itään,länteen itään,ei tee mitään..."

Hyvä päivä tulossa ja me aiomme taas ulos haistelemaan tuulia ja kuulemaan lokkien alituista kirkunaa.Kesäelementtejä.

SANASANKARIA LEIKKIEN

Tuulettimet surisee,aurinko paistaa ja tiedossa turkasen lämmin päivä.Eläinlääkärin mäyräkoira alakerrassa herännyt myös.Sanoo haukunnalla sanasen ohikulkijalle.Se on hermostuneempi kuin aikaisemmin.Onkohan osasyynä,kun lapset sitä härnäävät huudoillaan ja hyppimisillään koiran pation edessä? Lasten läsnäolevat vanhemmat sallivat tämän käytöksen.

Juuri eilen illalla juttelin puhelimessa maailmanmatkaajaystäväni kanssa ihmisten muuttumisesta aina vaan piittaamattomampaan suuntaan.Se näkyy kaikkialla ja kaikessa.Sain tuta tämän samoin eilen.Alakertaan muutti kolme nuorta.Heillä on kaksi kissaa.Pitävät ikkunaa poissaollessaan sen verran auki,että kissat pääsevät pihalle ja pitemmällekin.Lemmikkieläimet on pidettävä kytkettyinä niin kaupunkialueella kuin taloyhtiöiden pihamailla.Kissa ei tee poikkeusta.

Kävin kertomassa nuorille soluasukkaille ja sain puolikiukkuisen ryöpyn vastaani "mä en tiedä järjestyssäännöistä ja kissat saa olla vapaana",ovi kiinni.Jäljensin järjestyssäännöistä lemmikkielänkohdan ja tiputin sen heidän postiluukustaan.Loukkaannuin nuoren miehen käytöksestä sekä asenteesta ja otin yhteyttä isännöitsijään.Hän lähettää järjestyssäännöt sekä kirjeen nuorille.Ei ole kysymys pelkästään irrallaan juoksentelevista kissoista tai muista kotieläimistä,vaan myös siitä,että meillä on lasten leikkialue muutaman metrin päässä talosta.Leikkialueille ei eläimillä ole mitään asiaa koko Helsingissä.Miten nämä kissanomistajat eliminoivat eläimiltään talon leikkialueelle menemisen? Ei millään.Kun vielä asenne on se miltä eilen näytti.

Opinkohan koskaan ummistamaan silmäni kaikelle tahalliselle ja tahattomalle pahalle maailmassa? Vaadinko ihmisiltä liikaa? Miksi ajattelen toisten ihmisten huomioon ottamisen olevan niin tärkeää? Onko syynä kotikasvatus,jota vielä minun lapsuudessani ja nuoruudessani pidettiin arvossa? Miksi harmistun siitäkin,kun jätehuoneen lattia on peittynyt roskapusseista,vaikka laatikot ovat niitä varten? Ärsyynnynkö liikaa niistä kymmenistä ja taas kymmenistä tupakantumpeista,joita viskataan rapun eteen maahan,vaikka lasipurkki on puolen metrin päässä tupakoijasta? Mitä varten en hyväksy pauhaavaa koko talon täyttävää musiikkia puoli yhdeltä yöllä? Pitäisikö minun suvaita koirankakkaläjä lasten hiekkalaatikossa? Milloinka annan anteeksi sen,että istuttamani kukat on revitty ja ripoteltu pitkin pihaa? Olenkohan minä liian ankara? Pitäisikö minun astua 2000-luvulle hällävälityyliseen maailmaan ja opetella elämään ajan hengen mukaisesti? Unohtaa kaikki se kasvatus,josta vanhempani aikoinaan näkivät vaivaa evästäen minut hyvään aikuisuuteen.Heittää romukoppaan arvot,joita he pitivät tärkeinä ja minulle opettivat.Vai pidänkö pintani tässä maailmassa,jossa välinpitämättömyyttä pidetään arvossa arvaamattomassa? Taidan kallistua tähän jälkimmäiseen.Vieläkin.

No,etten vaikuta siltä,etten huomaa maailmassa mitään hyvää tai ihmisiä,joissa ei suurempaa moitteen sijaa ole,niin huomaan toki.Ne asiat vain tuppaavat peittymään kaiken pahan alle jo siksikin,että kaikki miellyttävä on vähäeleisempää,ei pidä itsestään numeroa.Pitää vain nähdä kaiken muun seassa,nauttia näkemästään ja kuulemastaan.Tänään paistaa meille kaikille aurinko,kesäkin kaikilla.Voisi ottaa esimerkkiä Mymskä-bloggarin aikeesta lauttailla vaikkapa Viaporin valleille.Enpä ole minä vuosiin ollut.Taisi olla edesmenneen pikkuserkkuni kanssa joskus 1990-luvulla.Suunnitelmissa on ollut.Kyllä meikämummu vielä ne tiet pyörätuolia lykkii.Jonain päivänä.Ai niin,kantsii -käyttääkseni tämmöistä muodikasta sanaa- lukea Mymskän blogia.Viimeisin valoisa ja positiivinen matkakertomus Budapestistä houkuttaa matkailemaan Unkarin pääkaupunkiin.Minä en koskaan ollut.Sekin aikeissa,vaan jää seuraavaan elämään.Mymskän blogi löytyy Googlen kautta.Saikohan mainostaa?

Tähän on hyvä tämän päivän päiväkirjaileminen lopettaa.Vien postilaatikkoon yhden Kiasman eilisen postikortin Oulunsaloon Senegalissa asuneen Patrizia Guerresi Maîmounan kuvan Genitilla Al wiladasta.Opasvihkosen mukaan taiteilija "käsittelee teoksissaan naiseuden,uskonnon ja ruumillisuuden teemoja,omien sanojensa mukaan mystistä kehoa". Kovin mystinen kuvapuoli kortissa minulle,jos saan sanoa.

Siispä huomiseen tai myöhemmäksi.

KIASMAN AFRIKKAA

Terveisiä Afrikasta.Eikä mistään Tarzanin tai Karen Blixenin maanosasta,vaan Afrikasta tässä ja nyt.ARS11-näyttelyssä paljon valokuvia,joista ainakaan pienemmistä ei puoliso mitään nähnyt.Taisi jäädä paljon näkemättä,vaikka ahkeroitsin viemällä eteen ja selvästi viisaamalla isompiakin sekä jättisuuria teoksia tehtynä lehmän hännistä ja nahoista.

Mistä Kiasmassa erityisesti pidin, oli etelä-afrikkalaisen taiteilija Mary Sibanden Sophie-niminen nainen ratsastamassa mustalla hevosella.Naisella oli yllään viktoriaaninen puku,joka myös muistutti palvelijattaren sinistä asua valkoisine hilkkoineen ja esiliinoineen.Etelä-Afrikan rotuerottelupolitiikka pani mustat usein palvelemaan valkoisia heidän kodeissaan.Niin oli tehnyt myös taiteilijan isoäidin äiti.Ehkä eteenpäin korskeasti pyrkivä hevonen symbolisoi parempia tulevia aikoja.Aikaa,jolloin ei enää pakoteta mustia itsestään selvyytenä palveluammatteihin.

Materiaalina käytetty useassakin työssä metallijätettä,pullonkorkkeja ja säilyketölkin pohjia,kuparilankaa yms.Esittelylehtinen kertoo uusiokäytön olevan perinteellistä afrikkalaisessa käsityössä. Nigerialaisen El Anatsuin Nimetön-teos oli uudelleen käytettyä materiaalia.Se oli kuin ryijy muistuttaen ghanalaista kente-kangasta,joka kootaan kapeista kaistaleista.

Afrikkalaiset naiset ovat mestareita sitomaan huivin kymmenillä eri tavoilla päähänsä.Valokuvia mitä taidokkaimmista huivisommitelmista,joita suorastaan pieni kateuden vire sydänalassani katselin.Kun päähuivit olivat Suomessa muotia,ne useinmiten solmittiin arkisesti vain leuan alta,jota ei suurin surminkaan nainen Afrikassa tee.Kuvia katseli suuren ihastuksen vallassa miettien,miten se onnistuu.

Uutta luomista ja äärettömyyttä symbolisoi beniniläinen Romuald Hazoumén teos,jossa käärme syö omaa häntäänsä.Jälleen uusiokäyttöä,nyt vanhoja öljykanistereita.Taiteilija selventää näkemystään teoksessa: Länsi-Afrikan öljyteollisuus ja öljyn salakuljetus. Ei mikään pieni tämäkään.Kunnioitettavaa työtä,aikaa kulunut.Puhuttelevaa.

Neljä kerrosta viidestä katselimme.Nykytaiteen ystäviä ja muita kävijöitä runsaanlaisesti,jokunen tietysti silkkaa uteliaisuuttaan patikoimassa Kiasman tiloissa yhdistäen Helsingin nykytaiteen museon kuin kaukaisen Afrikan modernin taiteen.Lehmän häntiä oli useissa kohdin.Jäin miettimään,kuinka moni oli menettänyt henkensä taiteen alttarille tai afrikkalaiseen ruokapöytään.Niitä oli satoja eri kohteissa,jopa oikea majakin rakennettu pelkistä hännistä.Se tuskin on tapana Afrikassa.Maaseudulla sivilisaation ulottumattomissa lienee rakennusmateriaalina yhä savea ja lehmän hännän omistajan sitä itteään.

Pidinkö näkemästäni Kiasmassa? No,mielipiteeni ei ainakaan muuttunut nykytaiteesta,vaikkakaan tämmöistä afrikkalaista en juurikaan ole joitakin kuvia paitsi aikaisemmin edes nähnyt.Ehkä en opi milloinkaan suuremmin arvostamaan pullonkorkeista ja muusta pois heitetystä tehtyä taidetta.Siinä kun ei mielestäni ole muusta kuin sommittelutaidosta kysymys.En liioin nykytaidetta väheksy.Se vaan ei ole mun juttu.Mielenkiintoista kuitenkin pysyä ajassa mukana ja tutustua niin afrikkalaiseen kuin muunkinmaalaiseen taiteeseen,nykytaiteeseenkin.Hyvä kun kävin.

Minun pitää aina päästä museokauppaan.Niin nytkin.ARS11-opaskirjasen lisäksi ostin postikortteja,joissa näyttelystä kuvia.Muutama jääkaappimagneetti,joilla ei mitään tekemistä ARSin kanssa,mutta rakastan jääkaappimagneetteja.Ei mitään elukoiden kuvia tai Muumeja,vaan itselleni tärkeitä,taidetta ja nyt viisauksia,joista tässä kaksi "In wine there is wisdom,in beer there is freedom,in water there is bacteria".Toinen "Go to heaven for the climate,hell for the company".Mark Twain.

Kiasmasta tasuttelin pyörätuolin kahvoissa suoraan Herkkuun.Tällä viikolla ei enää tarvitse kaupungille mennä.Sattui olemaan sama virolainen kuljettaja inva-autossa kotimatkalla kuin eilenkin ollessamme torireissulla ja Vanhassa kauppahallissa.Toivottelin jo
silloin hänelle hyvää lomaa,joka alkaa huomenna ja tänään taas.Erittäin miellyttävä mies.Juttelimme ryssävihasta,joka on suurempaa meillä kuin Virossa,vaikka siellä joutuivat enemmän ja kauemmin tekemisiin.Ehkä virolainen luonne on anteeksiantavaisempi ja hiukan ymmärtäväisempikin.

Ensi viikolla aiomme lounasristeilylle Helsingin saaristoon.Doris II vaikutti mukavalta,kun sitä eilen katsastelin Kauppatorin kaijassa.Varaan pöydän ja pyydän pyörätuolin kanssa apua.Siitä sitten kokka kohti ulappaa.Jossain mainoksessakin sanotaan risteilyn kuuluvan kesään.Emmehän tahdo jäädä muodista jälkeen,emme toki.

SYNONYYMIÄKÖ?

YLEn entinen television uutistenlukija Arvi Lind harrastaa suomen kieltä.Taannoin hän puuttui sanaan "keli",jota niin toimittajat kuin tavallisetkin tallaajat ovat alkaneet käyttää sää-sanan asemesta.Myös minä vähäpätöisyydessäni olen huomioinut saman.Keli-sanasta kertoo Nykysuomen sanakirja seuraavaa: mahdollisuus liikkua kulkuneuvoilla(tai jalan) säästä riippuvan teiden tai maaston kuntoisuuden vuoksi. Esimerkkejä: syynä yhteenajoon oli liukas keli,pakkaskeli,räntäkeli,suojakeli jne. Siis tarkoittaa todellakin maaston pinnan kuntoa eikä ymäröivää säätä.Aina on mutta.Niin tässäkin.Nykysuomen sanakirja kertoo keli-sanaa käytettävän HARVEMMIN tarkoittamaan säätä ja ilmaa.Näin ollen keli-sana on myös hyväksyttävissä sää-sanan synonyymina.Ja mitä kauemmin ja useammin sitä käytetään sää-sanan kanssa samanmerkityksellisenä,alkaa se vähitellen olla saman arvoinen ja yhtäläinen virallisestikin sen kanssa.Näin kielelle aina käy.Kuten myös Arvi Lind myöntää.Monet huonot ja virheellisetkin ilmaisut ovat vuosikymmenten aikana löytäneet tiensä "väärämerkityksellisinä" Nykysuomen sanakirjan sivuille hyväksyttävinä sanoina aivan muussa kuin alkuperäisissä tarkoituksissaan.

Seuraavaksi elokuviin.Olen varmaankin muuttunut aivan totaalisesti vuosien mittaan.Ensin oli Sumujen sillan pettymys ja eilen en jaksanut millään edes puoleen väliin Kleopatraa.Olihan komeat puiteet,kulissit ja värit,maskeeraukset,pahvit ja elokuvan keinoin laivat sun muut rekvisiitat.Elizabeth Taylor kaiken keskipisteenä edestä ja takaa,vaatteet päällä ja vähemmissä vaatteissa,lähikuvissa ja kauempaa nähtynä.Mutta koko ajan mukana.No,onhan hän kaunis katseltava,mutta niin on moni muukin ollut ja on.Kun haukotteluni ylsi jo katselemisessa häiritsevään mittaan,menin vuoteeseen ja aloin kuunnella äänikirjaa esiin kaivetuista dinosaurusten jäänteistä,joka kuitenkin kaikessa naiivisuudessaan oli kiinnostavampaa kuin Egyptin villikkokuningattaren edesottamukset.Sitä paitsi olen nähnyt elokuvan ihan elokuvateatterissakin hamassa entisyydessä kuin myös muistaakseni kerran aikaisemmin ruudussa.

Ystäväni C on intohimoinen Elizabeth Taylorin ihailija.Jäi hänelle jotenkin "päälle" sitten nuoruutemme,kun meiltä muilta palvomisvimma katosi jonnekin vuosien ja vuosikymmenten taa. C oli ostanut kirjan mainitusta tähdestä ja luki sen.Miehelle tilatessani äänikirjoja Celiasta huomasin mainitun kirjan putkahtaneen joukkoon ja ei kun tilaamaan.Lukija jo alkutekstissä mainitsi kirjassa olevan yli 500 sivua! Miten yhdestä ihmisestä saa niin paljon asiaa? Epäröintini alkoi jo heti,jaksankohan edes kuunnella niin pitkästi? Enkä jaksanut. Kirjassa on tuotu esille Taylorin pienimmätkin tekemiset ja sanomiset koko elämänsä varrelta työssä ja kotona.Kiukuttelut,ikuiset sairastelut filmausten aikana,nuoruus,kehittyminen,menestymiset pelkällä ulkonäöllä,miehet,rakastumiset,avioliitot,riidat ja sovinnot,rakkaudet timantteihin,alkoholin käytöt,lihomiset ja laihtumiset... Kiveäkään ei jätetty kääntämättä.Kuuntelin joitakin kymmeniä sivuja ja sitten painoin äänentoistolaitteessa sitä namikkaa,joka tyssäyttää,otin levyn pois ja huokasin.Kaikella kunnioituksella tätä valovoimaista ja värikkään työ- kuin yksityiselämänkin elänyttä näyttelijää kohtaan, en millään edes aio enempää kirjaa kuunnella.Tekijän sukunimi on Mann,etunimi unohtunut.Ei kuitenkaan Thomas! Vitsi,vitsi.

Eilen emme olleet ulkona.Ahkeroitsin kotona.Imuroin,pesin koneellisen pyykkiä,panin kuivat paikoilleen,laitoin ruokaa,paistoin puolivalmiita pullia,vaihdoin vuodevaatteet ja väsyin.Alkaakohan tämä kaikki olla jo minulle liikaa? No,tänään on taas hyvin.Käväisin myös eilen Budapestissä Mymskän matkassa ja nautin.Fyysisesti kaupunki jäänyt aikoinaan näkemättä,mutta näinhän muitten mukana ja kertomusten lumossa pääsee.

Hassua muuten,miten esimerkiksi Budapestissä kävijät kaupungin kokevat.Jotkut ystävistäni ovat sekä Budaan että Pestiin pettyneet syystä taikka toisesta eikä mikään oikeastaan ole osunut kohdalleen ja toivotusti.Sitten on Mymskän kaltaisia,joilta jää palanen sydäntä Tonavan rannalle.Kuten minulta on jäänyt Prahaan.On jäänyt toki muuallekin.Venetsiaankin,Andalusiaan,Reinin ja Moselin rinteille,Skotlannin nummille ja moneen muuhunkin paikkaan.Harvoin,jos koskaan,olen paikkaan tai matkaankaan ollut pettynyt.Itsestähän kaikki riippuu.Kulttuurishokkikaan ei ole saanut minua pettymään,vaikka vilpittömästi kauhistuinkin Marokon maanteiden siivottomuutta.Helsingin nykyinen sottaaminen ei ainakaan vielä vedä vertoja niille näkymille,kun kamelin ja muiden kotieläinten raatoja oli viskattuna teitten poskiin muusta roinasta puhumattakaan.Helsinki tosin hyvää vauhtia perässä seuraamassa,niin ovat tavat meillä muuttuneet.Liekö kansainvälistymisellä osasyynsä?

Tänään ulos reippailemaan,satoi taikka paistoi,on "keli" mikä tahansa.Puoliso jo kaipaa ulkoilmaa.Se näkyy ja kuuluu levottomuutena ja äksyilynä.Siispä oitis tuumasta toimeen eli tavanomaisiin aamupesupuuhiin kummankin osalta.Sitten mies pyörätuoliin ja menoksi.Kirjoittamisiin taas.

KUNINKAALLINEN VIERAILU

Kun nykyisin jonkun maan kuningas tulee vierailulle Suomeen,aiheuttaa se tietysti tietynlaisia järjestelyjä,suurempia ja pienempiä. Kuningas Kustaa II Adolfin vierailu Helsingissä 395 vuotta sitten aiheutti pelkästään suurempia.

Tammikuussa vuonna 1616 kävi hän ensin Viipurissa ja sieltä Helsinkiin säätykokousta varten.Kaupunkiin oli kutsuttu Ruotsistakin ylimyksiä samoin Suomen säätyjen arvoisia edustajia.Kaikki täysi-ikäiset aatelismiehet oli kutsuttu.Koolla oli Turun piispa,tuomiokapitulin edustajia,kustakin kihlakunnasta niin ikään yksi pappismies.Suomen kymmenen kaupungin pormestarit,raatimies ja yksi varsinainen porvariston edustaja kustakin kaupungista.Talonpojat edustettuina kahden miehen voimalla jokaisesta kihlakunnasta.Sotaväki oli edustajansa välityksellä myös läsnä vierailulla.Kaikkien kutsun saaneiden oli oltava Helsingissä tammikuun 13. päivään mennessä.Arvellaan Kustaa II Adolfin vierailun tapahtuneen tammikuun 20.p mennessä.

Mihin kaikki majoitetaan? Entä ruokapuoli? Suomen talonpojat olivat saaneet tehtäväkseen kerätä apuveroa kuninkaan ja muiden vieraiden oleskelua varten.Päävastuu oli Helsingin pormestari Kasper Reiherillä.Hän toimitti keittiöön ruokatarvikkeet yli 300 talarin edestä.Kaupungin varakkaimmat porvarit sekä maaseudun kartanonomistajat huolehtivat ylhäisten vieraiden viihtyvyydestä ja asumisesta.Kuninkaan hovisaarnaaja sai majoituksen Helsingin kappalaisen talosta.Itse kirkkoherra asui liian vaatimattomasti hovisaarnaajaa ajatellen.

Suomen aatelisten johdossa oli valtakunnankansleri Axel Oxenstierna.Hän oli Kemiön vapaaherra kuuluen Suomen arvoväestöön.Muita vierailun ajan silmäätekeviä oli valtaneuvos Yrjänä Boije,nuijasodasta tuttu Akseli Kurki. Niin ikään Klaus Slang,joka oli kunnostautunut Venäjän sodassa.Tietysti joukkoon jaloon kuului eittämättä Louhisaaren kartanosta Klaus Fleming monen muun tässä mainitsemattoman lisäksi.Vierailun puitteet olivat mahtavat ja Helsinki kaunis tuona lumisena ajanjaksona,jona kuninkaamme maassamme vieraili."Kuninkaan käynnillä ja siihen liittyvillä Helsingin maapäivillä on sitten todellakin erityinen hohteensa kaupungin historiallisisssa vaiheissa,hohteensa,jonka kirkkautta vielä lisää Kustaa Adolfin oma,perinteelliseksi tullut sankarin sädekehä".

Suomalaiset olivat vannoneet kaikinpuolista alamaisuuttaan Kustaa Adolfille taistelussa "Sigismundia ja tämän paavillisia vehkeilijöitä vastaan".Muutakin luvattiin ja muuta vannottiin kuninkaalle.Kustaa II Adolfin vierailusta kuluikin sitten toista sataa vuotta ennen kuin seuraavan kerran Ruotsi-Suomen hallitsija Helsingissä kävi.

Lainasin omin sanoin Kustaa II Adolfin vierailutarinan SKS:n 1950 julkaistusta kirjasta Helsingin kaupungin historia I.Toimittajina teoksessa Eirik Hornborg,Ragnar Rosén,Eino Jutikkala ja Heikki Waris.

Enää ei näin suuria puitteita vastaanottajien muodossa kehitellä kuninkaallisen visiitillä.Nyt varsinkin Ruotsista piipahdetaan vaatimattomin seremonioin milloin minkin pienimuotoisenkin tilaisuuden avajaisissa.Joskus jopa niin,ettei edes mediat tiedä yksityisluontoisesta vierailusta,joita tapahtuu silloin tällöin Ruotsin hovista.Tunnetaanko siellä naapuruusrakkautta tai ehtaa mielenkiintoa Suomea kohtaan? Vai onko historialla sormensa pelissä ja Ruotsin kuninkaalliset tahtovat astua esi-isiensä jalanjäljissä ja ikään kuin käydä tervehtimässä entistä Ruotsi-Suomeen kuulunutta maata?

Suomalaiset joka tapauksessa "omivat" naapurimaamme kuninkaalliset ja toivotamme heidät aina yhtä sydämellisesti tervetulleeksi Ruotsin ja Suomen lipuin.Suuren sympatiamme on varsinkin kruununprinsessa Victoria saanut.Minustakin hänestä välittyy aito kiinnostus ja ystävällisyys Suomessa vieraillessaan.En tosin tästä huolimatta kiiruhda lippuineni kadun varteen.Jätän sen innokkaammille.

Mutta mielelläni olisin ollut kärpäsenä katossa seuraamassa Kustaa II Adolfin Suomen vierailua liki neljä sataa vuotta sitten.

MARTTI KERKKOSEN HENRIK FORSIUS

Helsingin ensimmäisen historian kirjoittaja oli Henrik Forsius samannimisen isän ja äiti Barbara Helena Skuggen poika.Henrik-poika syntyi 13.1.1733 Helsingissä ja kuoli 19.8.1813 Mikkelissä.Paljon mahtuu nuoremman Forsiuksen 80 vuoteen.Hän aloitti opintiensä yksityisopetuksessa jo kuusi vuotiaana maakivalteri (=poliisikonstaapeli) Osténin johdolla ja myöhemmin triviaalikoululainen Karl Wilhelm Mallénin. Siitä matka jatkui oikeaan triviaalikouluun,Porvoon kimnaasiin (=lukio) ja lopulta Turun akatemiaan.

Forsiuksen Helsinki-kuvausta hänen väitöskirjassaan 1757 on kuvattu huolellisesti laadituksi,ei kiireessä, kuten monen muun, kokoon harsituksi. "Hän on pannut kaiken harrastuksensa liikkeelle voidakseen kuvata kotikaupunkinsa niin asiallisesti ja tarkkaan kuin mahdollista".Näillä Martti Kerkkosen sanoilla hehkutetaan Forsiuksen väitöskirjaa 1937 ilmestyneessä Entisaikain Helsinki II-kirjassa,jota tässä lueskelen.Forsius oli aiemmin ennen väitöskirjaansa kirjoittanut pro exercitio-kirjoituksena 1754 kuvauksen Helsingin historiasta. Vuonna 1758 hänet promovoitiin maisteriksi.Hän aikoi jatkaa opintietään Upsalassa,jonne matkustikin.Mutta kun häntä oli kuitenkin kehoitettu hakemaan Helsingin kappalaisen virkaa sekä tykistöpataljoonan saarnaajan virkaa,lähti Forsius takaisin Suomeen.

Henrik Forsius,papiksi vihitty,ei kuitenkaan saanut papin tointa hallittavakseen,vaan aloitti leivän hankkimisen koulualalla.Hän toimi Helsingin triviaalikoulussa 1759 ensin konrehtorina(arvoltaan rehtoria lähinnä) ja vihdoin 1769 koulun rehtorina.Kahdentoista vuoden kuluttua hänet nimitettiin Mikkelin kirkkoherraksi.Tätä edelsi kuitenkin käynti Ruotsissa kuninkaan puheilla,kuten tapana oli.Henrik Forsius toimi Mikkelissä kirkkoherrana aina kuolemaansa asti.

Henrik Forsius kirjoitti paljon kirjeitä elämänsä aikana,mutta esimerkiksi seuraavan päiväys ei minulle Entisaikain Helsinki-kirjasta selvinnyt. Kuitenkin 1700-luvulla.

"Kuninkaallisen Majesteetin
ja Valtakunnan suuri luottamusmies,
kenraalimajuri ja tykistörykmentin översti
sekä Kuninkaallisen Kalpatähdistön ritari,
korkeasti jalosukuinen Herra,
Herra Augustin Ehrenswärd,armollinen Herra.


Mihinkä tahansa me katseemme käännämmekään,on edessämme suuria ja kouraantuntuvia todistuksia muuttuvaisuudesta ja katoavaisuudesta.Kaupungit monine vaiheineen eivät ole pienimmät maailman epävakaisuuden tulkit.Siellä,missä muinoin mitä suurimmat kaupungit ovat prameilleet ihanassa loistossaan ja säteilevässä koreudessaan,nähdään autio ja tyhjä,muinaisuuden riimuilla peitetty maa.Päinvastoin taas siellä,missä ennen villit puut ja hyväntuoksuiset kukat peittivät maan,siellä,missä voi ilahduttaa korviaan kaikenkaltaisten puiden humisevassa lehvistössä miellyttävästi laulavien lintujen sävelillä,nähdään nyt mitä vahvimpien muurien ja varmimpien linnojen kohoavan ilmoille.

Armollinen Herra! Meidän ei tarvitse tämän väitteen tueksi mainita Tyrosta,Karthagoa,Birkaa,Sigtunaa.Meidän Helsinkimme vakuuttaa meille tämän. Samaa aihetta kuvailevat nämä ruokkoamattomat sivut,jotka kuten hento vesa heikosta ja mehuttomasta juuresta lasketaan mitä suurimman kunnioituksen tuntein armollisen Herra Kenraalin jalkojen juureen saamaan suojaa ja vahvistusta.Vähäpätöisyyttäni ajatellen olen ensin pakostakin tuntenut halua kieltäytyä tuomasta korkeasti jalosukuisen Herra Kenraalin suuresti valistuneen katseen eteen näitä laimeita kuvauksia.Kuitenkin on se suuri suopeus,millä korkeasti jalosukuinen Herra Kenraali ei ainoastaan ole rohkaissut ja valaissut samalta alalta aikaisemmin julkaisemaani tutkimusta,vaan myös antanut minulle linnoitusrakennuksista sellaisia tietoja,jotka ovat tehneet tämän myöhemmän opinnäytteen vankemmaksi,ollut se yllyke,joka on saanut minut toteuttamaan sellaisen uskaliaan päätöksen.Koko Ruotsin valtakunnan,mutta varsinkin synnyinseutuni vaurastuminen ja kasvu on aina ollut mitä lähimpänä armollisen Herra Kenraalin sydäntä,niin että korkeasti jalosukuisen Herra Kenraalin ylväs nimi mitä suurimmalla syyllä on piirretty kuolemattomuuden marmoripatsaaseen.Siksipä minun mieltäni hiveleekin se toivo,että nämä myöhemmät siveltimen vedot sanotun kotiseutuni nähtävyyksistä saavat osakseen saman turvan ja suojeluksen.Taivas kartuttakoon korkeasti jalosukuisen Herra Kenraalin voimia terveenä ja tyytyväisenä kestämään ne tärkeät tehtävät,jotka korkeasti jalosukuiselle Herra Kenraalille ovat uskotut,ja antakoon vasta meidän jälkipolvillemme valjeta sen päivän,jolloin Svidiot´in (Ruotsin) on pakko luopua niin lujalla perustalla seisovasta hyvinvointinsa tukipylväästä!

Olen hautaani saakka

Korkeasti jalosukuisen Herra Kenraalin
mitä alamaisin ja nöyrin palvelija

Henric Forsius".

DILETANTTIKIRJOITTAJAN MIETTEITÄ

"Ei pullon kanssa bussiin",sanoi helsinkiläinen bussikuski,kun äiti aikoi nousta vauvansa kanssa kulkuvälineeseen antaen vauvalle maitoa pullosta.Toisaalta hymyilytti bussinkuljettajan tarkka seuraaminen ohjeista,mutta toisaalta harmitti hänen tökeryytensä ja talonpikaisjärjen hukkaaminen.Pullot ovat a) muovia eli eivät rikkonnu ja ala vuotaa tärvellen liikennelaitoksen omaisuutta ja b) tuskin käyvät aseesta.No,HS:n keskustelupalstalla joku ihmetteli ruokkimisen tarvetta juuri bussiin noustessa. Ehkä siinä ei hätä lukenut lakia,vaan vauva tahtoi ja sai.Liikennelaitoksessakin ihmeteltiin kuljettajan reaktiota ja ilmeisesti hän joutui puhutteluun.Sieltä myös kerrottiin,että vauvan pulloruokintaa ei ole säännöissä kielletty.

Sitten meitä on vuosikaudet yritetty saada vakuuttuneiksi,että ainakin kaksi,kolme litraa vettä päivässä juotuna on silkaksi hyväksi ihmiselle.Nyt ollaan toista mieltä,että semmoinen määrä saattaa olla jopa vahingoksi.Onneksi mieheni ei pysty tätäkään asiaa lukemaan,että ei lopeta sitä vähäistäkään nestemääräänsä päivässä.Nyt olen kyllä Hepin kehoituksesta antanut alkoholitonta olutta aterialla ja sepäs on mukinoimatta maaruun pantu.Tietysti ihminen saa ravinnostakin nestettä ja tässä huushollissa menee marja poikineen jokaisena päivänä toistaiseksi eli kunnes sesonki päättyy.En kuitenkaan puolisolle kerro viimeisintä tutkimusta veden mahdollisista kiroista liikaa nautittuna.

No niin ja sitten ihmiskuntaa ainakin Helsingissä on siunattu kiusankappaleilla,jotka kantavat nimeä lutikka.Niiden hiljaisen olemassaolon huomaa veriläiskistä lakanoilla,pikkuisista ulostekasoista ja armottomana kutiamisena iholla,jos on herkkä ihminen.Kaikkea sitä hygienisissä kodeissa 2000-luvulla vielä riesakseen saa.Niitä on ihmiseen kiinnittyneenä matkamuistoina kaukaisiltakin mailta ja jokunen tietysti ylittää rajan ihan itsekseen saadakseen uutta variaatiota ruokavalioonsa ehkä pöytäkin katettuna houkuttelevammin.

Kansanedustaja Teuvo Hakkarainen on jälleen lätrännyt viinan kanssa,sammunut ja lopulta ravintolan henkilökunnan toimesta taksiin kannettu.Näin tämä harras uskovainen ylen raitis ja kunnollinen kaveri,joka levitteli ennen eduskuntavaaleja näitä ominaisuuksiaan saaden ääniä niin,että istuu nyt tämän maan asioista päättämässä.Kun lehdet käyvät kimppuun on Hakkaraisen vastaus "en tahdo asiasta lässyttää". Hän on närkästynyt,kun koko ajan vaanitaan ja vahditaan (sitä tekee nyt oma puoluekin nähdäkseen miehen kelpoisuuden).Hän on myös varma siitä,että,jos kysymyksessä olisi joku toinen,joka haluaa elää rennosti vapaa-ajalla,ajojahtia ei käynnistettäisi. Minä vaatimattomassa mielessäni ajattelen,että muut eivät sitten Tony Halmeen Hakkarais-tapaan örvellä yleisissä paikoissa.Vahvasti olen sitä mieltä,että kansanedustajaa hänen asemansa velvoittaa näkyvillä paikoilla myös työajan ulkopuolella käyttäytymään korrektisti ja vailla ikävää huomiota.Hakkarainen saa juoda kotonaan omien ystäviensä kanssa itsensä vaikka minkälaiseen kaatokänniin. Julkisuuden kirous tuo tullessaan tiettyjä velvoitteita ja rajoitteita.Näin on herra Hakkarainen.Jos örveltäisi piilossa,ei näistä jutuista edes kirjoitettaisi,mutta mies taitaakin olla hiukan julkisuuden nälkäinen.Tapa vaan on vallan väärä.

Kiikutin puolison eilen lääkäriin.Makuuhaava on alkanut punoittaa ja suurentua.Soitto ensin haavahoitajalle,joka kanniskelee työpuhelintaan lomallaankin ja soitti minulle,kun en vastausta ensin saanut enkä edes tiennyt hänen lomastaan.Etäneuvoi sitten haavan kanssa.Olin jo itse päätynyt siihen,että Mehiläisen sympaattinen lääkäri saa haavan tutkia.Siis Mehiläiseen.Tohtori tutki päätyen tulehdukseen ja määräsi antibioottikuurille.Muuten ei hälyyttävää.Sitten juttelimme leppoisasti Mehiläisen neljännen kerroksen tuntemattoman taiteilijan kattomaalauksesta (panin maat ja taivaat sekaisin peräänkuuluttaessani taannoin taiteilijan nimeä,jota kukaan ei tuntunut tietävän),josta epäilen,ettei tohtori ole siellä käydessään edes merkille pannut koko maalausta.Ehkä häntä hivenen verran harmitti huomaamattomuutensa,kun kysymyksessä on sentään oma työpaikka.En tiedä.Kirjoitti oletetun taiteilijan nimen (nimeä minulle tarjottiin lopulta Mehiläisen viestintäosastolta heidän omien tutkimustensa perusteella) paperille ja kertoi menevänsä teosta katsomaan. Näin minätyttö viisautta jakelen!

Meidän piti tänään menemämme Kiasmaan,mutta kun yö meni poskelleen ja nukkuminen sitä myöten pipariksi,niin jätän afrikkalaisen nykytaiteen katselmuksen ensi viikkoon.Ulkoilemaan on kuitenkin raahauduttava ja ehkä minunkin väsynyttä olemustani ulkoilma virkistää kukaties.Pitemmälle en kuitenkaan lyki kuin tällä kotisaarellani.Saarihan tämä entinen Kalastajamäki nykyisin on,kun 1840-luvulla erotettiin Vironniemen tuntumasta kanavalla,jonka kerrotaan saaneen alkunsa siitä,kun kauppias C.W. Sundman halusi päästä vesitietä pitkin nopeammin huvilalleen.Ilmeisesti ei enää tarvinnut koko Nokkaa kiertää.Tottako vaiko tarua tämä kerrottu syy kanavan kaivamiseen,lysti juttu kuitenkin.Omalla saarellaan nyt ovat katedraalin läheisyydessä komeat jugendtalot tosin arkkitehtoonisesti ylevään näkymään räikeästi tuo säröä Enson "Sokeripala".Kauniin ympäristöönsä sointuvan Norrménin talon purkamista en milloinkaan anna kaupungille anteeksi.

Vielä yksi juttu.Eilen ollessamme Mehiläisen jälkeen parturissa ja Herkussa,ilmestyi Herkkuun poliisi ja neljä vahvan näköistä vartijaa.Rykelmän keskellä seisoi valkoinen,mutta tummanpuoleinen mies,jonka vyötäisillä keikkui komea puukko.Semmoistahan ei saa kantaa yleisillä paikoilla.Miestä tutkittiin edestä ja takaa,taskut tyhjennettiin.Kaveri ei vastustellut ja ehkä olikin tietämätön aseen kantamisesta taikka sitten ei ollut.Poliisi korjasi kaverin talteen,ehkä poliisilaitoksella kuulusteluun.Tuskin kuitenkaan tiilenpäitä lukemaan ellei kontolla ole muuta.Tämmöistä voi sattua keskellä vilkasta arkipäivää.

Nyt tästä on kohentauduttava ja aloitettava pitkähköllä viiveellä tämä päivä.Aurinko paistaa somasti pihakoivuissa ja tuuli niiden oksistoa leppeästi hyväilee.Sadekuuroja ennustettu.Tällä hetkellä kirkas taivas on aivan sees eikä pilvenhituistakaan näkösällä.Heinäkuun idusta jo mennään. Syksyyn 48 päivää.

TYÖMIEHEN KERRONTAA

Lehti nimeltänsä Työmies kirjoittaa 19.2.1918 "Teatteri Tarmo Eläintarhantie 1.Huom.! UUTTA.Huom.!Paitsi erittäin hienoa biografiohjelmaa esiintyy neekeri koomikko Mr WILLIAM JACK Akrobaatti tansseineen ja lauluineen." Toisessa mainoksessa "OIVA savukkeita paperi- ja puuimukkeella.Itämainen paperirossitehdas O.Y.Helsinki."

Lehden kellastuneella sivulla on myös Paikallisen Punaisen Kaartin Esikunnan Päiväkäsky. "Koska on sattunut sellaisia ikäviä väärinkäsityksiä,että Kaartin miehistö ampuu omia joukkojaan, niin kuin on sattunut esimerkiksi Kaivopuistossa,jossa punakaartilaiset ampuivat ratsastavia miliisiä,ja Fredrigsbergin metsässä ovat punakaartilaiset ampuneet autoamme niin Paikallinen Esikunta velvoittaa teidät täten saattamaan miehistön tietoon: Että ennen kuin ryhdytään ampumaan,on otettava tarkka selvä siitä ketä ammutaan,onko ystävä vai vihollinen.Tämän päiväkäskyn rikkojat tullaan saattamaan rangaistukseen. -Helsingin Päämajassa 19 pnä helmikuuta 1918."

Elettiin Suomen vapaussodan aikaa.Punaiset ja valkoiset,veli veljeä vastaan.Haavoittuneita,vankeja,kuolleita,teloitettuja ja pakenijoita.Työmies-lehdessä kuolinilmoituksia kaatuneista.Myös aivan tavalliseen arkeen liittyviä ilmoituksia ja mainoksia: Krimin omenia myydään laatikoittain varastosta Vuorimiehenkatu 12 pihalla joka päivä 11-1. Sotilasorkesterin tahdissa tanssittiin Liisankatu 15 ja Titaniassa Siltasaarenkatu 6 "Kuolonratsastus Hornankuilun yli".Seikkailudraama Kaukaisesta Lännestä.Seikkailua mandariinien hovissa sekä Ham ja Bud rymistivät pesulaitoksessa. Kansalle piti olla huvia,vaikka ajat olivat vakavat.

En tiedä,mistä isäni oli saanut/ostanut tämän nyt jo aikamoisen huonossa kunnossa olevan melkein repaleisen Työmiehen.En ollut sitä aiemmin edes nähnyt.Ilona äkkäsi kirjahyllystämme meillä käydessään.Kunnon vuoksi lehdellä ei ole enää rahallista arvoa.Tunnearvoa vain.Oma tietämykseni vapaussodan ajasta on häpeällisen hataraa.Sen toki tiedän,että sota päättyi punaisten tappioon.Senkin,että sota rikkoi ystävysten välejä,sukulaiset sotivat keskenään aatteiden sopimattomuuden takia.Kauhua ja tuhoa.Kuten sodissa yleensäkin. Vuosia noista ajoista kulunut 93 ja minun Työmieheni vetelee jo viimeisiään kertoen kuitenkin tuskin koossa pysyvillä sivuillaan vapaussodan tunnoista ja tapahtumista helmikuussa 1918 vanhempieni ollessa silloin kahdentoista iältään.

Miten silloinen sota vaikutti tulevien vanhempieni elämään,siitä ei koskaan puhuttu.Ei siksi etteikö olisi voinut,mutta ehkä se ei heitä ja heidän perheitään liiemmin koskettanut.Isäni asui noina aikoina Ruoholahdessa ja äitini vanhempineen Töölössä.Osallistuivatko kummankaan sukulaiset millään lailla sotaan,en tiedä sitäkään.Heidän vanhempansa ja sisaruksensa ainakin olivat elossa kotielämän ollessa ehkä tavanomaisen tavallista.Tuleva isäni teki poikien hommia ja myöhemmin äidikseni tuleva tyttö leikki Töölössä nukeillaan kuten sen ikäisillä tyttösillä tapana on.Nykyisin ajattelen aika useinkin,että olisin saanut olla uteliaampi vanhempieni lapsuuden asioihin.Olisi pitänyt kysyä.Vaan jäi tekemättä.

Yöllä satoi rajusti ja kuulin ukkosen jylyäkin jossain kauempana.Puoliso oli levoton ja minä heräsin.Olen sitten huono saamaan unesta enää kiinni ja niin nytkin istuin pitkän tovin parvekkeella kuunnellen sateen ropinaa pisaroiden iskeytyessä parvekkeen räystäisiin.Alkuillan alakerran grillihöyryt olivat jo kaikonneet.Tiesin tarkkaan,että sikaa paistettiin.Niin oli rasvan kyllästämät hajut meillä sisällä,joita edelsi sytytysnesteen vahva tuoksu.Kun ei omilla parvekkeilla saa grillta,se pitäisi samoin järjestyssääntöjen puitteissa kieltää myös patiolla.Nehän vastaavat olemukseltaan parvekkeita.Mutta minä ainakrätisevä akanpuoli en tähän puutu.

Siihen puutuin,kun yhytin sen pienen mustan koiranpennun taluttajineen,jonka aviomies antoi koiran tehdä tarpeensa taannoin leikkialueen sannalle.Kysyin kohteliaasti,tietävätkö he säännöt että ei leikkialueelle eikä sen välittömään läheisyyteen eläimen kanssa.Rouva tiesi.Kerroin koko episodin ja ihmeekseni hän pyysi miehensä puolesta anteeksi luvaten saattaa terveiseni asianomaisen korviin.Jos kerran tiedetään,niin miksi herrijee sääntöä rikotaan? Ehkä siinä perheessä koira on johtaja ja määrää kävelylenkkien suunnat ja kohteet.

Känkkäränkkäakka pani merkille eilen lisää kummallisia asioita.Tullessamme ulkoilemisesta istui pihapenkillä kaveri tupakki suupielissä.Alkoi kertoa asuvansa naapuritalossa,mutta käyvänsä meidän pihalla tupakalla (???),kun täällä "on rauhallisempaa".Kuinkahan paljon sieltä käydäänkään meidän penkillä tupakoimassa? Ainakin tumppiarsenaali penkin edessä kielii kävijämäärästä joko omasta tai vieraasta.Tämä mies lisäsi tarinointiinsa "minä kyllä vien tumpin kujan kaivoon". Vieköhän?

Jassoo,alkoi sataa.Ropina vaan käy.Suljin kiireesti partsin lasit ja koneen suljettuani aion nautiskella sateen äänistä Boston-keinutuolissani,jossa on sinikukallinen päällinen.Hepi muuten piti parvekkeeni kivipuutarhasta.Eikä se hullummalta minustakaan näytä.

Nyt pujahdan parvekkeelle ja otan osaa USAta koettelevaan lämpöaaltoon.Luvattiin siellä päin jopa 40 plussaa.Ylikin.Meillä tänään ihanteellista männäpäivien helteen paettua tervetulleen sateen tieltä.

SUUDELMAT

Hyvänen aika,ei kyyneltäkään eilen Sumujen sillan aikana.Kun sen viimeksi katselin,itkin yhden paketillisen paperinenäliinoja.Olenkohan kasvanut elokuvan ohi? Alkoi jo harmittaa,etten katsonut alun alkaen Hercule Poirotia ykkösellä.Siispä ähelsin sumun ja sillan loppuun asti.Pitäisi osata ottaa elokuvassa kuvattu aika oikein kaikkine puritaanisuuksineen,josta sitten kehkeytyi leffan draama.Muistin kesken kaiken hyvin äitini ilmeen hänen kertoessaan minulle aikoinaan elämän totuuksia ja äänensävynkin,kun pääsi kohtaan "huono nainen".Olinhan jo toki Töölössä tavannut "namusetiäkin",joista meitä lapsia varoitettiin. "Huono nainen" tuntui vieläkin jännittävämmältä,vaikka tyttösen ymmärrys ei aivan yltänytkään käsittämisen asteelle.Tämä urkeni minulle kyllä sitten myöhemmin.Ja nykyisinhän,tosin toisella nimikkeellä,asia on aivan jokapäiväistä arkirealismia ravintoloissa,kaduilla ja kujilla Helsingissäkin.Lisääntynytkin,kun ulkomaiset tämän ammatinharjoittajat ovat rantautuneet maahamme ja työtä tehdään tietynlaisissa hierontalaitoksissa.

Sumujen sillan suutelukohtaukset ovat aivan eri maata kuin nykyisin,ootteko huomanneet? Tyrone Power kuten Clark Gablekin kumppaineen painaa vain suunsa naisen huulille ja se on sitten suudelma.Nykyisin lähestytään suu raollaan valmiina nielaisemaan kitusiin ainakin toisen ylähuuli.Kyllähän Powerin eiliset suudelmat olivat kaukana intohimosta.Olivat todellakin pusuja,joita poskillekin nykyisin muiskautetaan.Ei sitä nuorena leffoissa ravaavana edes huomannut silloista suukkolajia.Kiihkoa ja tulisuutta siinä meistä oli.Niitä katseli silmät puoliummessa samaistuen daamin kanssa kun suuri intohimo täytti valkokankaan.

Ehkä,jos siihen aikaan olisi suudeltu kuten nyt,olisi se ollut liikaa sekä elokuvan tekijöille että leffaa katseleville.Puhumattakaan muusta,mitä meille nyt ilman mutinoita suolletaan.Nousihan männäaikoina valtavat kohut elokuvista,joissa hiekkarannan sannoilla uimapuvut päällä aaltojen hivellessä varpaita suudeltiin niin,että oltiin vähän päällekkäin.Pohdiskeltiin,onko se nyt aivan soveliasta tämmöinen antaumuksellinen hehku ja kiihko.Niitä taisi olla kaksikin samantapaista kohtausta sekä kotimaisessa että ulkomaisessa elokuvassa.

No,ja sitten lähti Jörn Donner Afrikkaan asti suutelemaan mustaa naista valtameren sannoilla ja siitäkös nousi tässä maassa ennen näkemätön polemiikki kaikissa sen ajan medioissa sekä ihmisten kesken muuten.Lehdet pullistelivat kuvista ja kansa paheksui oikein olan takaa.Donnerin nimi pantiin heti "mustaan kirjaan" ja pitkään suomalaisista osa muisti hänet vain tämän tapauksen vuoksi.Se meni kirkkaasti ohi silloin vieläkin,vaikka Donner yritti kääntää kansan huomion haastattelutilaisuuksissaan ylen rentoon asentoonsa ja itsensä raapimiseen.Lisäsi vain miehen arvelluttavaa meriittiä.No,aikaa kulunut ja Jörn Donner saanut ravistettua harteiltaan nämä kohumaineet ja häntä arvostetaan tänä päivänä älykkönä ja kirjailijana.

Ehkä Sumujen sillan suuteluiden ja nykyajan mitään salaamattoman seksielämän keskiverto olisi poikaa valkokankaalla ainakin joskus.Ennen muinoin,kun päästiin sänkykamarihommissa kulminaatiokohtaan,kamera siirtyi näyttämään pauhaavaa merta,koskea ja sen sellaista.Tämän näkee vielä 1940-luvun suomalaisissakin leffoissa.Nykyisin se ehkä aiheuttaisi hymyä.Nyt asiat ovat niiden oikeilla nimillä,kosket ja pauhut aikojen takana.Mitään ei jätetä mielikuvituksen varaan.

Minusta ainakin hienovarainen salailu panisi enemmän värisemään kuin valmiiksi pureskeltu kohtaus.Ehkä lienen vanhanaikainen,jämähtänyt säädylliseen tyttöromaaniaikaan.En kuitenkaan niin pitkälle,etteikö elokuvasuudelmissa pitäisi kunnon potkua olla.Jos ei ole valinnan varaa,niin se ylähuulen imeminenkin on parempi vaihtoehto kuin Tyrone Powerin tiukka ilmeetön ja intohimoton muisku Vivien Leighin suulle.

JOVIAALISTI KESÄLLÄ

Heinienkuun kymmenennettä jo mennään,lomat täydessä vauhdissa.Mutta Helsinkipä ei nukukaan,kuten yleensä heinäkuussa.Kaupungilla väkeä lisäämässä turistit,jotka ovat risteilylaivoista purkautuneet ja nyt pällistelemässä Itämeren tyttären must-nähtävyyksiä,jotka ovat Kauppatori,Senaatintori ja Stockmannin tavaratalo.Varsinkin japanilaiset kymmenien ihmisten ryppäinä tungeksivat viimeksimainitussa jollain Marimekon kassi kädessään.Stockmannista on sen hurjan laajentumisen myötä kehkeytynyt yksi todellisista tutkailemisen arvoisista paikoista Helsingissä.Onhan se nyt etupään kauppapaikkoja Euroopassa jo kooltaankin.Sen olen ollut huomaavinani,että japsit kuulusta ostovoimastaan huolimatta,eivät rahojaan ainakaan suuressa määrin Stockmannille jätä.Tarkkaavaiset silmäni ovat merkille panneet,että tyhjin käsin retkueet poistuvat.Mutta tulihan oltua!

Jaahas,se on nyt taas tulivuoriaikaa meillä Euroopassa.Islannissa odotellaan jännittynein mielin,mitä aikovat kaksi suurta Katla ja Hekla.Katla päästelee sulaneita vesimassoja maan pinnalle ja Hekla yskiskelee tupruttaen ilmaan merkkejä mahdollisesta tulevasta.Sisiliassa on päättänyt heräillä ehkä voimainsa tuntoon itse Etna pannen lähiväestön hiukan varpaisilleen ja tiedemiehet varuilleen.On taas niin hyvä mieli olla Suomessa,jossa on vakaa graniittikuori eikä liiemmin maa vavahtele minkään isomman luonnonmullistuksen kourissa.Mitä nyt juuri näinä päivinä ukkoset ovat maatamme siellä sun täällä koetelleet Helsingin seutua visusti kiertäen.Meillähän onkin niin,että usein jättää väliin,mutta sitten jos hollille osuu,niin jytinä ja jytke,rätinä ja räiske onkin mahtavaa kuunneltavaa ja katseltavaa.Siinä ei silloin meikätyttö pysy partsilta pois,kun Luonto puhuu mahtavalla isännän äänellä.

Katselin eilen jättimäisen Jättiläisen televisioruudussa.Nähty elokuva niin moneen kertaan,että muistin paikka paikoin repliikitkin.Katselin kuitenkin.Onhan se pullollaan edesmenneitä tähtiä ja nyt viimeksi tuolle puolen sinne jonnekin siirtynyt iki-ihana Elizabeth Taylor.Miehistä komeutta edusti Rock Hudson ja James Dean taas puolestaan ehkä pitkälti itseään.Olihan mies eläessään myös originellia sorttia.Vaikka yleensä väsähdän näiden sukukronikoiden parissa,niin tätä leffaa Benedictien elämää katsellessani olen täydesti pysynyt hereillä.Niin eilenkin.Ainoa mikä ehkä hitusen vaivasi,oli se,että ei näistä nuorista näyttelijöistä ole saatu edes taitavan maskeeraajan käsittelyssä uskottavasti vanhan näköisiä,jota elokuvan loppupuoli olisi vaatinut.Jos pannaan harmaata väriä hiuksiin ja vedetään jokunen ylimääräinen ryppy poskiin,iho ja kädet pysyvät nuorina.Käsistä näkee iän etenemisen.Tiedän omiani katsellessa.

No,kun lakkasin pohtimasta näitä sen ajan elokuvantekijöiden ongelmia (nythän onnistutaan vanhentamisessa uskottavasti),niin leffa on hyvä ja taatusti moneenkin kertaan näkemisen arvoinen.Maailma muuttui Teksasissa Benedicktien aikana.Karja osin vaihtui öljyntuotantoon,vaikka vanhat parrat karjankasvattajat panivatkin kampoihin.Kampoihin pani myös vanha tapa,että rotujen välinen tasa-arvo ei tullut kysymykseenkään,ennenkuin ajan kuluessa mutkien,suvaitsevaisuuden ja ymmärryksen kautta "meksikaanitkin" pääsivät hampurilaisaterialle mihin tahansa haluamaansa paikkaan.Eikä tässä tasa-arvoasiassa ole likikään päästy toivotulla tavalla eteen päin oikeassakaan elämässä.Ei Suomessa eikä muuallakaan.Itse en usko koskaan päästävän lähellekään oikeaa tasa-arvoa missään päin maailmaa.Ehkä sittenkin ajan kuluessa,kun olemme tarpeeksi paljon sekoittuneet muihin rotuihin ja alamme muistuttaa väriltämme toisiamme.Silloin on tasa-arvo jo lähellä.

Eilen vaikutti ilma viileämmältä tuulen vuoksi.Olin rantakävelyllemme ottanut puolison vanhan golfbägijakkaran mukaan ja asettauduimme tammen alle varjoon.Minulla mukava istuin.Tuuli kävi sopivasti.Nurmikolla kaiken hanhien ulostusten keskellä makaili auringonpalvojia.Ihmisiä istuskeli rantakivillä ja jotkut jaksoivat pallopelejä.Lokit tuulen vieminä korkeuksissa ja aina ahkera tiira kalasteli rannan tuntumassa.Valkoapilat nostivat nurmesta päätään ja Vispilä kauhoi tuttuun tapaan vettä matkallaan Korkeasaareen täysine ihmislasteineen.Purjeveneet kulkivat moottorien avustamina mieluummin kuin pullistuvin purjein.Eikö tuulta riittänyt? Oli joviaali olo ja siinä olisi istuksinut kauemminkin,mutta puolisolle tuli nälkä.

Tämän päivän päiväohjelmaa en ole vielä miettinyt.Nukuimme hiukan pitempään,jotta on ikään kuin parin tunnin viiveellä kaikki.Ehkä on kuitenkin ulos lähdettävä,kun mies tuntuu siitä nauttivan.Illalla asettaudun nenäliinapinkan kanssa ruudun ääreen: Robert Taylor ja Vivien Leigh Sumujen sillassa.Aivan varmasti itkettää.On niin tehnyt ennenkin.

Ei kun hyvää sunnuntakipäivää itsekullekin.

VÄHÄN NIPOTTAMISTA JA ENEMMÄN MUUTA

Tänään heinäkuisena aamuna heräsin varsin varhain.Istuin parvekkeella lukemassa Suomen Kuvalehteä ja kuinkas ollakaan.Naapurirapun koiranpennun taluttaja meni hilpeästi lemmikkinsä kanssa lasten leikkialueelle,antoi koiran tehdä tarpeensa,nosti tuotoksen muovipussiin ja jatkoi hiekkalaatikkoa hipoen tyynesti matkaansa.No,tietysti puutuin asiaan.En kuullut,mitä mies vastasi.Ilmeisesti haisevan vastalauseensa.Koiran tunnen,jotta jos hollille osuu ihmisensä kanssa,otanpa asian käsittelyyn.On se vaan omituista,miten kovapäistä kansaa me olemme.Isännöitsijä on lähettänyt jokaiseen talouteen kirjeen,ettei lemmikkejä ulkoiluteta leikkialueella ja tämä lukee myös taloyhtiön järjestyssäännöissä.Mutta...
Ei voi muuta kuin ihmetellä ja oikeastaan sääliä näitä ihmisiä,jotka porskuttavat elämänsä läpi mistään piittaamatta,mitään sääntöä noudattamatta kuin sikapoloiset pellossa.

Hepi tuli ja oli.Oli liki seitsemän tuntia.Mutta hauskaa oli.Kertoi Turkista,Turkista ja taas Turkista.Osaa jo joitakin sikäläisiä sanoja ja repertoaari laajenee,kun taas marraskuussa suuntaa itsensä Alanyan hietikoille ja yllätti minut kertomalla aikomuksena nyt olla peräti viisi kuukautta.Siellä on aina tuttua suomalaisporukkaa,joka ystäväni lailla palautuu Turkkiin talvikuukausiksi.Viettävät aikaa yhdessä retkiä tehden,iltoja istuen,ystävyyksiä solmien.Ja kaukana ovat Suomen pakkaset ja lumimassat,kaukana oikeastaan koko kavala maailma,kun niin leppeästi eletään tutkaillen Välimeren sineä lämmittävän auringon paisteessa.No,joskus sataakin.Toisinaan myös on pantava villaa ylle,kun turkkilainen talvi näyttää kyntensä.Sekin lempeämpää ja pehmeämpää kuin Pohjolassa.

Maailmanmatkaajaystäviltäni tuli kortti Pariisista.Kuvapuolella itse Montmarte.Minäkin joskus satoja vuosia sitten siellä pasteeraillut,kun rinnassa sykki vielä seitsentoista-vuotiaan nuoren naisen sydän.Tai oikeammin olin sen jättänyt Saksaan Frankfurtiin poikaystäväni luo.Olimme viettäneet muutamia suloisia yhteisiä hetkiä.Minun perheeni oli näytillä Horstin vanhempien kodissa ja suomalaista tyttöystävää kävivät tutkailemassa Horstin kaveritkin.Oi noita ihania aikoja! Eivätkä edes unohdu,vaikka ajan ratas pyörähtänyt eteen päin vuosikymmenten aikana ja elämä tuonut mitä tuonut ajan kuluessa.No,nyt on näin ja niin Frankfurtin kaduilla kuin Montmartella kulkee muita seitsentoista-vuotiaita.Heilläkin oma tarinansa.Elämä edessään,hymy herkässä ja ruusuiset unelmat tulevaisuudesta. Varsinkin Pariisissa!

"Onnellinen kuin Jumala Ranskanmaassa",kuten saksalaiset ovat muinon sanoneet ja silkasta kateudesta.Riittäähän Ranskaa yhä Pohjanmereltä Välimerelle ollen vielä aikoinaan kaikin puolin mitä mahtavin valtio.Kerrotaan ranskalaisten sotilaiden huutaneen keskiajalla "Kauan eläköön Kristus,joka rakastaa ranskalaisia".Niihin aikoihin naapurimaat olivat pahasti jäljessä ja kauempanakin elettiin takatuppulameiningissä Ranskaan verrattuna,jossa kansa oli vaurasta ja elinvoimaista,viini kasvoi auringon säteissä,väki iloista ja uutteraa.Kyllähän siinä tuppasi väkisinkin kateuden inha siemen itämään.No,nyt ovat jo onnen lahjat tasan,eikä Kristus yksinomaan ranskalaisia rakasta.

Kun Ranskassa Henri de Toulouse-Loutrec 1800-luvun puolen välin jälkeen maalasi sirkusaiheitaan,kuviaan kabareteista ja julisteitaan oli Helsingissä aukkaita noin 32 000,Vanha ylioppilastalo tuli valmiiksi ja kaupunki sai kunnallisen vesilaitoksen ja sähkön.Viimeisellä vuosikymmenellä Katajanokkaa alettiin asuttaa ja uusien rakennusten jugendtyyli antoi entisille ränstyneille köyhälistön maille elegantin leimansa.Hepikin tiesi,vaikka ei stadilainen olekaan, Katajanojan menneisyyden ja minä lisäsin hänen tietämystään sen kuin kerkisin.Ei mikään asioista ja asuinkaupunkinsa historiasta tietämätön rouva olekaan.Tunsi Vironniemen alun ja ihmisten luut Senaatintorin kiveyksen alla.Tiesi paljon muutakin.Saattoi tietää enemmän kuin moni muu täällä jo vuosikymenet asunut.Nostanpa,nostanpa hattuani!

Riitta Kylänpää kirjoittaa SK:ssa pitkästi maailmalla mainetta niittäneestä suomalaisohjaaja Aki Kaurismäestä.Kaurismäki lausahtaa "Jokaisella on aikansa,määränsä,mittansa ja kohtalonsa".Tämä tarkoittanee,kuten Kaurismäki itse sanoo,että filmaa vain kaksi elokuvaa enää.Mitä tekee Kaurismäki lopetettuaan filmien teon,kysyy toimittaja."Vaihdan taiteenlajia",on vastaus,joka ei kerro juuri mitään. Kirjoittaako romaaneja?,tuumii toimittaja."Tällaisten elokuvienko jälkeen! Alan kirjoittaa haikuja." Uskommeko? Tekstin luettuani huomasin Kaurismäen olevan muutakin kuin taitavan elokuvantekijän,originellin taiteilijan,joka on armoton tupakoija,asuu perheineen osan ajastaan Portugalissa ja pyytää vaimoaan siistimään hiuksensa.Hänellä on mielipiteitä muustakin kuin ohjaustyöstä.Hän hämmästelee suomalaista pakolaispolitiikkaa puhisemalla,että Suomessa ollaan paniikissa muutamasta pakolaisesta,kun muissa pohjoismaissa on heitä paljon enemmän.Hän pitää kylmäsavustetusta hauesta,pelaa jalkapalloa Karkkilassa ja on urheiluhullu muutenkin.Siis oikeastaan ihan tavallinen mies.Mutta hemmetin hyvä elokuvaohjaaja.Le Havren ensi-ilta Suomessa on syyskuussa.

Suomen Kuvalehdellä aloitin ja siihen jorinani tänään päätän.Seuraavaan kertaan.

EHTOOHAASTELUA

Mikä meitä ihmisiä vaivaa? Miksi semmoistakin julmuutta,että joku sytytetään tuleen nukkuessaan? Kuten Helsingissä raitiovaunupysäkillä tapahtui.Nyt tämä palamaan pantu mies on kuollut vammoihinsa.Murhaajat vangittu.Saanevat joskus elinkautisen -ehkä.Ja jos niin sehän on vain tietty määrä vuosia ja sitten vapauteen.Ei siis mikään "elinkautinen".Vielä ehtii hyvin tappohommiin.Tämmöisissä tapauksissa kannatan aina kuolemantuomiota,kun asia on aivan selvä.Minusta siinä ei ole mitään lieventävää,kun ottaa hengen toiselta omavaltaisesti.Syytetään humalatilaa ja ties mitä.Kyllä siinä järki pelaa,kun oli tässäkin tuleen sytyttämistapauksessa palavaa nestettä mukana.Harkittua.Ei sitä yleensä kanniskella kaupungilla.

Me olemme muuttuneet hyvin lyhyessä ajassa ikävämpään suuntaan.Ihmishenki ei ole enää minkään arvoinen.Ihmisten välinen kunnioitus kadonnut.Ei mitään kontrollia sanomisissa eikä teoissa.Jos uskaltaa antaa asiasta reklamaatiota palveluammatissa oleville,saa yleensä sellaisen ryöpyn vastaansa ettei paremmasta väliä.Tänään jouduin invataksin kuljettajan kanssa keskustelemaan kiivain sanoin.Ensin seisotutti meitä helteessä yli 20min.Kun soitin asianomaiseen keskuspaikkaan,aina kerrottiin "auton olevan tulossa".Mies alkoi paahteessa voida huonosti.Autoa ei missään.

Muita tuli ja meni ja kaikki ajallaan,kertoi minulle eräs rouva kiivetessään omaan autoonsa.Sitten tuli taas inva-auto.Minä kysymään,josko meitä haetaan.Sanottiin toinen nimi.Myöhemmin rohkaistun uudestaan kysymään,vastaus sama.Ei liioin sillä nimellä löytynyt kuljetettavaa.Kuski odotti ja odotti.Eikös hänen olisi jo siinä vaiheessa pitänyt tarkistaa nimi,josko hän olisi väärässä.No ei.Lopulta hän soittaa matkapuhelimeeni,jolloin en enää antanut periksi,vaan väitin hänellä olevan alunalkaenkin väärän nimen.Sappeni kiehui,olin vihainen,väsynyt,kuumissani ja tulin sanoneeksi yhtä ja toista.Tämä palveluammatissa oleva tummahipiäinen kaveri antoi tulla tuutin täydeltä käyttäytyen kaikkea muuta kuin ammattitaitoisesti palveluammatissa olevana.Tein hänestä heti reklamaation päästyäni kotiin.Jo se,että iältäni olisin voinut olla tämän poikaklopin isoäiti olisi pitänyt herättää hänessä jonkunmoista kohteliaisuutta.Päättelin kyllä hänen käytöksensä ja huökkäävyytensä johtuvan ehkä siitä,että on saanut tuta kommentteja ihonväristään ja ehkä rasistisia huomautuksiakin.Siksi sanallinen päällekäyminen.Mutta palveluammatissa... Lopulta olimme kotona ja aikaa kaikkeen tuhrautui melkein tunti kymmenen minuutin matkalla.

Sulloin lämmenneet (kylmäkassista huolimatta) huomiset ruoka-aineet jääkaappiin,panin mansikat marinadiin,syötin miehen ja join litrakaupalla vettä.Parvekkeella hikoilin kolmen muurikukan kanssa,jotka ostin,koska joulukukka alkaa repsahtaa ja silkkikukat eivät ole sama asia kuin elävät kasvit.Partsi kyllä näyttää enemmänkin puutarhalta kivineen päivineen,mutta on minulle mieluinen ja eikös se ole pääasia.

Kauhulla katselin eilen kotiin tullessamme,kun kaksi miestä raahasi rapun kierreportaita pitkin pianoa viidenteen kerrokseen uusille asukkaille.En uskaltanut jäädä sen enempiä pällistelemään,kun olin varma,että hyvin ei siinä käy.Näytti aivan mahdottomalta tehtävältä.Kun ei kuitenkaan suurempaa kolinaa kuulunut,saivat pianon vietyä ja siitä hatun nosto ammattiväelle.Meille aukaisi noin kymmen-vuotias tyttö ulko-oven samoin eilen.Sanoin että selviämme kyllä,mutta hän piti kuitenkin ovea ja minä sen sitten sallin.Kysyin,onko uusi asukas.Kyllä oli.Arvasin hänen kuuluvan viidenteen ja oikeassa olin.Toivotin tervetulleeksi taloon.Tyttö kiitti silmiin katsoen ja sydämeni hypähti riemusta: jälleen yksi hyvin kasvatettu nuori neiti.

Herkussa tapahtui tänään kummia.Pitää ihan sekin vielä kertoa.Olin leikkelepuolella hankkimassa huomiseen kylmätarjottimeen aineksia ja ostin myös palan kasvishyytelöä.Jatkoimme matkaa ja seisoin jo kalatiskillä,kun joku keveästi kosketti olkapäätäni.Leikkelemyyjä! Hän kertoi,että "kasvishyytelön päällä on muovikelmu".Sanoin huomanneeni ja kiitin ystävällisyydestä.En kyllä oikein ymmärtänyt koko asiaa,mutta kielihän tuo,että myyjä yritti parhaansa saada omalta osaltaan minun huomisen lounaani onnistumaan,etten vaan erehdyksessä tarjoa Hepille muovia.Tai sitten piti minua niin höppänänä etten huomaa ja tosiaan panen muoveineen päivineen tarjolle.

Vaikka tänään alleviivasin reklamaatiossani ikääni matkakeskukseen,on se tarkoin harkittua,eikä kuulu missään tapauksessa ruokaostosten yhteyteen.Herkussa olen aina tyytyväinen 25v ja kaikki hoksottimet sekä järki tallella,iäkkyydestä ei hajuakaan.Sitä paitsi minulta sujuu vielä yhteen- ja vähennyslaskukin,eikä kertotaulun tietämyksessä liioin aukkoja ole.Pystyn yhä huomioimaan ympäristöäni terävästikin ja sanon tarvittaessa sujuvasti mielipiteeni,näen ja kuulen loistavasti,vatsa toimii säännöllisesti enkä tena-tippasuojia tarvitse.Ainoa mitä tarvitsen,on lukulasit ja nekin sieltä miedommasta päästä.Juoksen myös sutjakkaasti yhä ratikkaan ja asian niin vaatiessä kävelen meille kolmanteen raput hengästymättä.Joskus,myönnän,on tehnyt tiukkaa,kun olen kavunnut Meilahden sairaalan viidenteentoista.Jaa miksikö? Joskus iskee semmoinen hissikammo ja ne varsinaiset vierashissit olivat ainakin siihen aikaan kovin pieniä.Jos kyytiin sattui joku valkotakkinen,se oli onnea se.Puoliso oli viidennessätoista ja joka päivä kävin.Hiukan piti huilia välillä.Viistoista on sentään aika kamala matka.Kuinka monta askelmaa? Enpäs tullut räknänneeksi.Niin että kyllä meikätytössä vielä potkua on!

Nyt menen antamaan puolisolle iltapalan ja selvitän itselleni,kannattaako televisio avata.Hyvää iltaa.

ARKISTA TARINOINTIA

On ollut viileämpää,joka ainakin minulle oli tervetullutta vaihtelua.Luvattiin toki jälleen lämpenevää,jotta lyhytaikaiseksi iloksi jäi.No,tässäkin sopii ajatella olevan turha tutkainta vastaan taistella.

Kyllä torielämä Kauppatorilla kukoistaa entiseen tapaan.Olimme asian eilen tarkistamassa.Kaikenlaista tuoretta ja vihreää ostin sekä kirsikoiden,mansikoiden ja hallainten lisäksi mustikoita ja aprikooseja.Näiden jälkeen lykkiydyimme Vanhaan kauppahalliin,josta ylikypsää kinkkua ja Kouvolan Lakritsin lakritsikiekko.Sekin myymälä ulkomaalaisomistuksessa.Kojun seinällä mainostetaan "tuoreita taateli".Odottelimme invataksia ja minä katselin ihmisvilinää,joka suurelta osin koostui vieraista maista tulleista,jotka kohteliaan ihastuneina silmäilivät helsinkiläistä hallikujaa,jonka molemmin puolin on pikkumyymälöitä,kahvila ja sushipaikka kuin myös koju,josta aasialaiset myyvät kevätkääryleitä sun muita kaukaisen maan herkkuja.Kymmeniin kameroihin pääsi näkymät hallista ja kun kauppakuja oli kierretty,ulos ja torille jatkamaan tutustumista meikäläiseen tuoremaailmaan.Tosin siihen mukaan mahtuu porontaljat,paksut karvalakit ja kaikki se pieni krääsä,joka markkinoi pohjoisen maan eksotiikkaa.Antaa ehkä kuvan,että eteläisessäkin Suomessa porotokat jutaavat koparat kolisten jäkälämaalta toiselle.Yksi poro on kuitenkin yleensä Senaatintorin kupeessa Kiseleffin talon kulmalla.Täytettynä siinä seisoo suvaiten vaieten ihmisten silittelyt ja ihmettelyt "noinko pieni se onkin".

Saamme Hepin lounasvieraaksemme perjantaina.Tarjoan kylmän aterian vastakeitettyjä siikli-perunoita paitsi.Jäkiruuaksi sitrusmansikat vaniljakastikkeen kera.Niiden kanssa vaaleanpunaista samppanjaa.Tervetuloksikin samppanjaa,mutta aterialla nautimme valkoviiniä.Juomat ovat Alkon asiantuntijamyyjän suosittelemat.Olin hallin piskuisessa Alkossakin eilen.Sen valkoimassa juomia,joita ei muista Alkoista välttämättä saa.On pitkä aika,kun olen Hepin oikein nenätyksin tavannut.Kanssakäymisemme on yleensä puhelimitse tapahtuvaa elämäni rajoittuneisuuden takia.Kuten niin monen muunkin ystäväni kohdalla.Onneksi viitsivät kaupungin toisiltakin laidoilta ja joku vallan naapurikaupungista asti vieraiksemme kotiimme tulla.

Italiasta tipahti eilen niinikään jälleen 12-arkkinen kirje,molemmin puolin tiheää pränttiä.Ystäväni oli käväissyt miehensä kanssa Lissabonissa,josta taas mitä mainioin matkakuvaus.Mukana seurasi kaksi kuvaa sikäläisistä raitiovaunuista,koska olen "ratikkakonduktöörin tyttären tytär". Nämä kulkuneuvothan ovat yksi Lissabonin symboleista ja niitä onkin sitten joka lähtöön ja sortimenttiin.Kaupungin kukkuloille on helppoa näillä välineillä kulkea.Jotkut ällistyttävänkin jyrkillä kaduilla kuin myös kapeilla kujilla melkein talojen seiniä hipoen.Lissabon on yksi niistä kaupungeista,joihin hyvin mieluusti olisin vielä tahtonut mennä.Oli suunnitteilla,mutta sitten se kuin niin moni muukin ajatus vain haaveeksi jäi.Näinhän pääsen ystävien kuvaamina ja televison antoisten matkadokumenttien myötä sekä matkaoppaita ja matkakirjoja lukien.

Seinänaapuri muuttaa takaisin juurilleen maalle.Monikymmenvuotinen yhteiselo talon kanssa päättyy.Kertoi eilen.Tytär on saanut lapsen ja vastaleivottu mummi tahtoo perheensä lähelle.Hiukan haikealta tuntuu.On ollut mukava naapuri,yksi niistä harvoista,jolta liiennyt pihalla sana jos kaksikin.Toivotin hyvää elämää eteenpäin ja onnea uuteen kotiin.

Tämmöistä päiväkirjaa tänään ilman historian hituistakaan.Hyvää päivää.

HERKUISTA HERKUIMPIA

Helsingin ihkaensimmäinen sokerileipuri lienee ollut Christian Menn,joka sai kaupungin maistraatilta 8.8.1814 porvarioikeudet sekä oikeutettiin valmistamaan ja myymään liköörejä.Hän oli jo seitsemän vuotta harjoittanut kondiittorin ammattia ja oli havainnut,ettei Helsingissä ollut ainuttakaan sokerileipuria.Hän sai yksintein myös aloittaa Helsingissä sokerileipurin toiminnan.

Menn oli alkuaan sveitsiläinen ja työskennellyt vaimonsa Charlotta Amalia Scheerin kanssa Göteborgissa.Christian Mennin syntymävuosi oli 1787.Helsingissä perhe kasvoi neljällä lapsella,joista yksi menehtyi.Helsinkiläiset tykästyivät Mennin leivonnaisiin.Kauppa kävi.Mutta vastoinkäymisiäkin oli.Maistraatti oli saanut poliisilta tutkittavakseen kengän muotoisen leivoksen.Kuorrutus oli vihreää ja monet olivat sairastuneet syötyään mainittua leivonnaista.Asia huolestutti.Sokerileipuri Menn kuitenkin oppi virheestään,eikä moista -mikä se sitten oli ollutkin- myöhemmin tapahtunut.

Konditoria kukoisti Aleksanterinkatu 12:ssa ainakin vuonna 1830.Mennin luona oli tapana ylioppilailla juhlistaa kokeittensa hyväksymistä.Juhlijoiden joukkoon kuului myös nuori Runeberg.Siinä hiukan riehaannuttiin ja malja nostettiin vallankumoukselliselle Puolalle,joka kippistäminen katsottiin ennenkuulumattomaksi virheeksi.Tieto asiasta meni itselleen keisarille ja uskaliaita nuoria uhkasi karkotus Venäjän armeijaan.Tästä kuitenkin vältyttiin,sillä ylioppilaat keksivät,että yleinen tapa on juoman viimeisiä tippoja kutsua "puolalaisiksi".Runeberg oli tunnetusti rehellinen mies ja hän ei tämmöistä "hätävalhetta" oikein hyväksynyt.

Menn vauraustui ja konditoria lisääntyi,kun hän sopi ulkoilmaravintolan vuokraamisesta Töölön huvilassa.Se aloitti toimintansa kesäkuussa 1828.Paikka lienee ollut nykyisen Kaupunginmuseon eli Karamzinin huvilan paikalla.Ympäristöä ryhdyttiin oitis parantelemaan istutuksin.Asiakkaat saivat nauttia luonnosta puutarhassa.Koirilta oli visusti pääsy kielletty.Aitaus ympäröi aluetta ja nimeksi tuli "Landhaus zum Vergnügen".

Vain seitsemäksi vuodeksi oli vuokrasopimus tehty.Mennillä oli aikomus sitä pidentää,mutta hän kuolikin yllättäen aivohalvaukseen vuonna 1834. Charlotta Amalia-rouva ei ollut halukas yritystä jatkamaan.Kaupunki vuokrasi Töölön huvilan vuodesta 1834 tanssinopettaja Johan Christian Gottlieb Stålhanelle,jonka tarjous vuokraamisesta oli edullisin.Hän oli avustanut Menniä jo tämän sairastellessa,jotta paikka oli tuttu.Näin päättyi Töölön huvilan sveitsiläiskausi.

Edellä ollut tositarina on omin sanoin kerrottua Sven Hirnin kirjasta "Huvia ja herkkuja" helsinkiläisten herkuttelusta ennen itsenäisyyden aikaa. SKS:n julkaisema ja Kariston painama vuonna 2007.

Herkuista puheenollen.Olen nyt kokeillut Romanovin mansikoita,sitrusmansikoita sekä minttumansikoita.Hepi tulee meille perjantaina.Tarjoan lounaan ja jälkiruokana totta kai jonkun sortin lajitelman mansikoita.Pitää vain päästä toriostoksille tai jos Stockmannilta saan mieleisiäni.

No,tänään vaikuttaa,kuten luvattiinkin,helteen kaikonneen ainakin toviksi.Taivas suojaavasti pilvessä ja tervetullut tuulenvire haamuilee pihakoivujen latvoissa.Lupasivat meillekin päin tämän päivän aikana sade- ja ukkoskuuroja. Eipä nuo juurikaan Helsinkiä ole hemmotelleet,vaikka muualla on ropissut jopa rakeitten muodossa.Vertasivat kokoa golfpalloon.Semmoinen kun päähän mujahtaa,niin ottaapi kipiää.

Eilen istuimme pihalla hetken ja yläkerran naapuri tuli kotiinsa.Yhytin oitis miehen,kun oli asiaa.Olin kuitenkin päivätolkulla kerännyt rohkeutta pohtien jokaiselta kantilta,että onko sopivaa vaiko eikö ole.Päätin olevan.Katkaisija lukulampusta kenkkuilee ja siihen tietysti olisi pantava uusi.No,minun taitoni eivät taida tämän sorttisiin sähköhommiin riittää,jotta siksi sitä asianpuolta naapurille oli.Kun olen havainnut miehen ylen ystävälliseksi ja muutenkin avuliaaksi.Lupasihan tuo.Tulee katsomaan.Sanoin,ettei asialla ole kiirettä että sitten kun sopii,sillä ketkuttelen katkaisijan kanssa kikkoineni hyvinkin toistaiseksi.Vie vain aikaa,ennen kuin saan valon sammumaan ja peukalo väsyy.Viime kädessähän sammuttaminen onnistuu,kun kiertää polttimoa hiukan irti.

Lampuksi ei sitä kuulemma saa enää kutsua.Kuuluu niihin ei-toivottaviin nimikkeisiin kuin "neekeri",josta sanasta itse ihan hillittömästi tykkään.Käytän sitä itsekseni,mutta varon tietysti julkisilla paikoilla.Hiukan hymyilyttää nämä kielletyt ilmaisut.Ottivat mustan pojan pois Fazerin lakupötköstäkin ja geisha-patukka menetti niin ikään tavaramerkkinsä.Mitäs sitten,kun valkoisia naamoja ja muuta olemusta on näkyvissä? Mustalainen ei ole enää mustalainen,vaan heistä on sanottava "romanit". Kuitenkin me muut olemme heidän kielenkäytössään "valkolaisia",eikä se ainakaan minua hituistakaan loukkaa.Myönnän olevani ihan "valkolainen".Jos en nyt blondi,mutta vaaleahko brunette kumminkin.On tämä semmoista yhtä sääntöä,pykälää ja kieltoa koko maailma.EU-direktiivit vielä lisäksi.

Tämmöistä naputtelua tänään sadekuuroa vuotellessa.