Nonnih,jokohan Helsingin kaupunki olisi tullut järkiinsä,kun on kuulemma ilmoittanut kaupungissa majailevien romanituristien saavan olla ilman kaupungin huolenpitoa kuten jokaisen maahan tulleen matkailijan? Heille ei myöskään viime vuotiseen malliin anneta matkarahoja kotimaahan.Eikä liioin hyväksytä edelleenkään leiriytymistä muualle kuin siihen tarkoitettuun paikkaan.Eilen purettiin Kalasataman luvaton leiri.Tästä oli heille ilmoitettu jo vuosi aiemmin,että näin tulee tapahtumaan.Alue raivataan.Tyhjillään romanien hallussa ollut talo puretaan ja tilalle aletaan rakentaa asuintaloja helsinkiläisille.
Tästähän äläkkä syntyi niiden joukossa,jotka eivät ymmärrä kaupungin "tylyä" käytöstä.Yksi heistä on mm.vasemmistolainen Anna Kontula,joka ehdottaa reippaasti,että tämä ihmisjoukkio saisi asua tyhjillään olevassa koulussa tai toimistossa.Minkä ihmeen takia?
Eilen illalla sitten muutamakymmen Kalasataman suojasta ulos ajettu romani asettautui Senaatintorille,osin myös Tuomiokirkkoon.Sadetta pidettiin yhden rakennetun katoksen alla torilla,jonka suomalainen poliisi antoi olla,etteivät romanituristit kastuisi.Heille oli kyllä osoitettu ainakin väliaikainen paikka Kallion Diakonissalaitoksen päiväkeskuksessa.Mutta ei kaiketi kelvannut,koska nettiuutinen kertoi heidän päässeen yksityismajoitukseen. Oliko ehkä yksi yöpymispaikan tarjoaja Anna Kontula?
Romaneille oli myös ehdotettu vakavasti matkustamista omaan maahansa,sillä monella on ylittynyt aika,jonka turisti voi ja saa Suomessa yhtäjaksoisesti olla ilman asianomaista lupaa.Suositeltiin myös yhteyden ottamista Romanian suurlähetystöön,jos sieltä liikenisi apua ainakin Suomesta pois lähtöön.Poliisi ei ole vielä kuullut uusista luvattomista leireistä ja jos kuulee,niin nekin tyhjennetään.Helsinkiläisistä jo iso osa on läpeensä kyllästynyt näihin kerjäläisiin ja myös ihmettelee,miksi heille suotaisiin etuoikeuksia asua maassamme ilmaiseksi ja ruinata rahaa ohikulkijoilta.
Sateinen päivä tänään.Esteri päästeli aika rankastikin jo heti aamulla.Kotipiha täyttyi vedestä.Töihin menijöillä oli taiteilemista,etteivät joutuneet jalkoineen vallan uppeluksiin.Syksyt olivat tämmöisiä lapsuudessanikin,jotta tuttua on sääilmiö.Sateella on suorastaan nautinto olla itse kastumatta sitä katselemassa.Pidin siitä jo mökkiaikanakin.Meillä oli iso avokuisti,jonne sade ei yltänyt.Riemuitsin sateen ropinasta kovankin tuulen riepotellessa järven aaltoja.Samoin täällä kaupungissa on hyvä istua vaikka parvekkeella ja katsella mitenkä vesi ryöppyää putouksen lailla pyörävajan katon kourusta asfaltille.Olen oikeastaan sateesta aina pitänyt,jopa ulkonakin,kunhan on asianmukaisesti pukeutunut.Pyörätuolissa on aina kaksi sadeviittaa mukana.Sateensuojaa on hankala lykkiessä pitää käsissä,eikä se edes suojaa samoin kuin viitta.Ei ongelmaa vaikka aisana tulisi.
Ulos ei tänään tarvitse roskiskeikkaa paitsi mennä.Ruokaa on.Puolison sairastuttua aloin pitää huolen,että pakastimessa riittää.Kauppaanmeno kun on aina epävarmaa.Jopa kestomaitoakin jääkaapissa.Miestä ei voi jättää yksin roskien viemisaikaa paitsi.Olen tämänkin oppinut kantapään,siivousten ja pesuloiden kautta.Elämässä on särmiä.Näihin kuuluu myös oma ajoittainen huono kuntoni,joka yleensä ilmenee kivuliaana selkävaivana,joka taas juontaa kaukaa lapsuudestani ja jolle ei niihin aikoihin tehty muuta kuin kiellettiin luistelu ja voimistelu.Tässä muutaman viikon ajan oli todellista taistelua,että ylipäätään pääsin ylös vuoteesta aamulla.Noustava kun oli.Miehelle tuikitärkeät lääkkeet ja melkein yhtä tärkeä aamiainen ja sen jälkeen kaikki asiaankuuluvat häneen liittyvät aamutoimet.Eikä päivätoimissakaan lipsumisvaraa ollut.Joskus melkein aioin antaa periksi.Jäi tekemättä. "Ylös vaan" oli kaikessa lyhykäisyydessään aamun mantra.Kipupilleri maaruun,vinokulkua ja vähän väliä lepäämistä.Otin käyttöön pahimmaksi ajaksi jopa isäni vanhan kävelykepin.No,nyt jo on paremmin.Kävelykeppi nurkassaan ja mantra vaihtunut iloiseen hyvän huomenen toivotukseen.Kyllä tämä tästä.
Tänään olen ajatellut valmistaa elämäni ensimmäisen kahvin pressopannussa.Mitäs siitä sanotte?
31. elokuuta 2011
30. elokuuta 2011
EI MIKÄ TAHANSA PAPU
Olen joskus kaivannut kahvintuoksua,joka tuli,kun mamma jauhoi päiväkahviinsa pavut käsimyllyllä.Mikä tuoksu! Jauhe putosi pieneen laatikkoon myllyn alaosassa.Laatikko vedettiin varovasti ulos ja kahvijauhe otettiin talteen ja pantiin pannuun. Nyt kun avaa puolen kilon kahvipaketin,ei aromi ole samaa luokkaa.Kunhan hetken ja sitten katoaa.Mutta nyt tuoksuu! Ostin Stockmannin Herkun ihkaoikeasta kahviosastosta papuja,jotka sitten jauhettiin pressopannuun sopivaksi.Ostin moisen pannun jo ajat sitten,mutta enpäs ole kokeillut.Sanovat,että tavallinen pannukarkeus käy siihen,mutta tämä nuorimies,joka oli kahvin asiantuntija,kahvikurssit käynyt ja tiesi maailman kahveista kaiken,kieltäytyi jyrkästi olemasta samaa mieltä. "Pressojauhatus on aivan eri asia". Hänen silmissään häivähti lievä halveksunta pannukarkeutta kohtaan pressopannussa.
Kahvista riitti tarinaa ja minä kuuntelin korvat ja silmät seljällään.Kymmeniä papulajeja purkeissa oli edessäni maittain,vahvuuksien mukaan,värienkin.Olin kuin Liisa Ihmemaassa.Kerroin kahvimieltymykseni miehelle mainiten pitäväni espressosta noin yleensä. Hän kuunteli viisaan oloisena.Otti sitten suuren kannellisen purkin hyllystä taustalla ja pani eteeni.Avasi sen hitaasti kuin aarrekätkön ja pyysi katsomaan.Hänen äänessään oli aitoa ammattiylpeyttä ja asiantuntemusta.Annoin katseeni vaipua papuihin ja sitten tunsin sieraimissani taivaallisen tuoksun.Se tunkeutui suloisesti hajuaistini kautta syvemmälle levittäytyen sisälleni ja kietoen minut suorastaan päihdyttävään kaakaolle vivahtavaan tuoksuunsa.Pavut olivat kiiltäviä,pienehköjä tummanruskeita kuin Fazerin suklaapavut.Kahvimiehen ja minun katseet yhtyivät ja minun sydämessäni oli syttynyt rakkaus kahvinpapuja kohtaan.
Ostin kaksi kauhallista.Panin invaostoskärryyn miehen eteen pussillisen pressojauhettua Brasil Bourbon Estatea ja tunsin suurta mielihyvää.Ja se veti melkein vertoja sille tunteelle kuin olisin ostanut Chanel Vitosta.
Kahvista riitti tarinaa ja minä kuuntelin korvat ja silmät seljällään.Kymmeniä papulajeja purkeissa oli edessäni maittain,vahvuuksien mukaan,värienkin.Olin kuin Liisa Ihmemaassa.Kerroin kahvimieltymykseni miehelle mainiten pitäväni espressosta noin yleensä. Hän kuunteli viisaan oloisena.Otti sitten suuren kannellisen purkin hyllystä taustalla ja pani eteeni.Avasi sen hitaasti kuin aarrekätkön ja pyysi katsomaan.Hänen äänessään oli aitoa ammattiylpeyttä ja asiantuntemusta.Annoin katseeni vaipua papuihin ja sitten tunsin sieraimissani taivaallisen tuoksun.Se tunkeutui suloisesti hajuaistini kautta syvemmälle levittäytyen sisälleni ja kietoen minut suorastaan päihdyttävään kaakaolle vivahtavaan tuoksuunsa.Pavut olivat kiiltäviä,pienehköjä tummanruskeita kuin Fazerin suklaapavut.Kahvimiehen ja minun katseet yhtyivät ja minun sydämessäni oli syttynyt rakkaus kahvinpapuja kohtaan.
Ostin kaksi kauhallista.Panin invaostoskärryyn miehen eteen pussillisen pressojauhettua Brasil Bourbon Estatea ja tunsin suurta mielihyvää.Ja se veti melkein vertoja sille tunteelle kuin olisin ostanut Chanel Vitosta.
29. elokuuta 2011
ELOKUUN LOPPUTUNNELMISSA
Uusi viikko alkoi tänään maanantaina ja ylihuomisen jälkeen kokonainen uusi kuukausi,syyskuu.Ilma viileni,kuten luvattiin,aurinkokin piilossa.Mekkosillaan ei enää pitkiä aikoja mennä viiletetä.Menneenä viikonloppuna jätettiin kokoin ja juhlin haikeat hyvästit kesälle.Elina Vaaran runosta "Mennyt suvi" kuuluu ensimmäinen säkeistö näin:
"Kuin käsi lämmin,suven muisto
mun sydäntäni hyväilee,
vaikk´ auringoton on jo puisto
ja kaikki ilo pakenee,
pois ilo pakenee..."
Syksyn ei välttämättä tarvitse synkkä olla,ainakaan vielä silloin,kun luonto pukeutuu väreihin ruskan kirjoon.Illat tummenevat syksyn edetessä kohti joulun aikaa.Kynttilöitä,romantiikkaa ja sitten joulupuun valot.Lumi peittää maan.Kuten joku runoilija onkin sanonut "Maa vaaleana hohtaa.On ensilumen puhtaus kuin unta".
Minä en ole syksyihminen.Kevät on mun juttu.Mutta rakastan kynttilöiden tulta,niiden suomaa lämpöä ja valoa.Rakastan myös pehmeää syysyötä,kun vielä tarkenee parvekkeella yöpaidassa vilttiin kietoutuneena istua.Sanoa siinä hyvästit monelle asialle,joista on kesän aikana nauttinut.Puut heittäneet lehtensä suurimmaksi osaksi,eikä merellä enää näy valkeaa purjetta,ei moottoriveneilijäkään aaltoja halkomassa,kuten suvella joskus valoisana yönä.Kaikki valmistautuu tulevaan muutokseen.Meri ensimmäiseen ohueen jääpeitteeseen,nurmikko ujoon lumeen.Puut vastaanottamaan valkean hennon vaipan oksilleen.Luonnossa hiljaista odottamista,jonka joskus rikkoo myllertävät syystuulet,trombit saloilla,kaatosateet ja muut syksyn merkit.Viimassa paleltaa.
Lapsena siirryttiin kesäleikkien jälkeen sisäleikkien pariin.Pallottelu ja juokseminen sisällä oli kielletty.Kuvakirjat,nuket,pelit ja myöhemmin seuraleikit olivat syksyn ja talven asioita.Vanhempani näkivät paljon vaivaa ja antoivat aikaa minun viihtymisekseni.He järjestivät lastenjuhlia ollen itse seremoniamestareina.Varsinkin isäni piti lapsista ja hän sai meidät jutuillaan nauramaan.Minulla oli nukkeja monenlaisia,mutta yhtäkään aikuisnukkea ei ollut,vaikka niitäkin oli siihen aikaan.Nuken aikuishahmo ei ole mikään tämän ajan keksintö.Onhan vuonna 1959 debyyttinsä tehneellä Barbiellakin vuosia jo pitkälti takanaan.Aikuisnuken perinteet vieläkin kauempana historiassa 1800-luvulla asti.Ne näyttivät aikuiselta,puettiin muotivaatteisiin,ampiaisvyötärö peitettiin kiristävään kureliiviin vannehameen alla.Nukella nuttura tai muu taidokas kampaus kuten ihmisnaisellakin.
Joskus 1800-luvun loppupuolella nukeista tuli lapsen näköisiä.Markkinoille ilmestyi vauvanukkejakin tyttö- ja poikanukkien joukkoon.Nyt tyttönuket saivat vaatteikseen jo lastenmuodin mukaiset leningit ja poikanuket ajanhenkiset housut.Esiliina kuului tyttönuken varusteisiin kuten myös pitkät hiukset joko leteillä tai vapaina.Polkkatukka oli muotia myöhemmin 1930-luvulla,kuten aikuisilla naisillakin.Minun Sinikallani oli pitkä ruskea tukka,esiliina punaruutuisen mekon päällä ja hän osasi sulkea siniset silmänsä.Oli muitakin nukkeja,mutta Sinikka oli rakkain ja se säilyi ollessani jo naimisissa,kunnes se myytiin nukketohtorin kokoelmiin,joka paransi hänen vasemman kätensä.Entinen kun oli vuosikymmenten saatossa menettänyt peukalon ja ranteessa oli reikä.Sinikka oli ollut jonkun muun pikkutytön ennen kuin sen sain.Isäni löysi sen lehti-ilmoituksen perusteella.Noihin aikoihin oli pulaa monesta asiasta,nukeistakin.Sinikalla oli kauniit ja ilmeikkäät kasvot ja näihin ominaisuuksiin juuri nukketohtori ihastui.Ehkä Sinikka vielä elää jossain uutta elämäänsä.Ikänukkehan se olisi,jos vaikka jo nukkeantiikkia.
Seuraavaksi näin kesän hyvästiksi Helsingin Fölisöniin. Seurasaaren omisti aikoinaan vouti Anders Korppi,kunnes se 1614 yhdistettiin ratsumestari Gert Skytten maihin Meilahdessa.Runsas pari vuosisataa myöhemmin Meilahden kartanon osti Helsingin kaupunki ja antoi vuokralle.Vuokraaja ei ollut kiinnostunut Seurasaaresta ja palautti sen Helsingille joskus 1880-luvun loppupuolella.Tämän jälkeen Seurasaarta kaavailtiin huvilatonteiksi,joita olisi ollut tasan tusina.Nämä vuokrattaisiin kaupunkilaisille.Asiasta ei kuitenkaan päästy yksimielisyyteen,kun ei osattu päättää,annettaisiinko tontit köyhille vai rikkaille kaupunkilaisille.Joten päädyttiin siihen,että saari annettaisiinkin vuonna 1890 Anniskeluyhtiön hallintaan. Siitä tulisi kansanpuisto hiukan Korkeasaaren malliin.Korkeasaari ei alun alkaen ollut eläintarha.Mutta se on jo toinen tarina.
Seurasaaren suosio kasvoi sunnuntairetkeilyn kohteeksi.Mahdollisuus aterioida saaressa oli arkkitehti S.Mieritzin suunnittelemassa ravintolassa.Ulkomuseosta keskusteltiin ja se aiottiin myös toteuttaa.Museon perustajana mainitaan kansatieteellisen museon intendentti A.O.Heikel.Ensimmäiseksi rakennukseksi tuli Niemelän torppa Konginkankaalta vuonna 1909.Nykyään Seuriksessa on kaikki Suomen maakunnat edustettuina rakennusarkkitehtuurisesti.Komea kokonaisuus taloja pihapiirineen,aittoineen ja aitoineen.
Seuriksessa minäkin käynyt lapsesta lähtien,sen metsiköissä kuljeskellut,uimassa ja pyöräilemässäkin,joka oli nuoruuteni aikaan sallittua.Koulu teki retkiä saareen opettajan opastuksella.Näin opimme luontoa konkreettisesti ja sitä myös sen ehdoin kunnioittamaan.Seurasaari on yhä edelleen monen helsinkiläisen sekä turistinkin kävelykohde niin kesällä kuin talvellakin.Sen puut humisevat tuulessa samoin kuin minun lapsuudessani ja käpyjen peittämät polut houkuttelevat kulkemaan tyynesti ja siivolla,joka oli ainakin lapsuuteni aikaan siellä tauluun kirjoitettu sääntö "älä mellasta ja pauhaa,älä riko luonnon rauhaa".
"Kuin käsi lämmin,suven muisto
mun sydäntäni hyväilee,
vaikk´ auringoton on jo puisto
ja kaikki ilo pakenee,
pois ilo pakenee..."
Syksyn ei välttämättä tarvitse synkkä olla,ainakaan vielä silloin,kun luonto pukeutuu väreihin ruskan kirjoon.Illat tummenevat syksyn edetessä kohti joulun aikaa.Kynttilöitä,romantiikkaa ja sitten joulupuun valot.Lumi peittää maan.Kuten joku runoilija onkin sanonut "Maa vaaleana hohtaa.On ensilumen puhtaus kuin unta".
Minä en ole syksyihminen.Kevät on mun juttu.Mutta rakastan kynttilöiden tulta,niiden suomaa lämpöä ja valoa.Rakastan myös pehmeää syysyötä,kun vielä tarkenee parvekkeella yöpaidassa vilttiin kietoutuneena istua.Sanoa siinä hyvästit monelle asialle,joista on kesän aikana nauttinut.Puut heittäneet lehtensä suurimmaksi osaksi,eikä merellä enää näy valkeaa purjetta,ei moottoriveneilijäkään aaltoja halkomassa,kuten suvella joskus valoisana yönä.Kaikki valmistautuu tulevaan muutokseen.Meri ensimmäiseen ohueen jääpeitteeseen,nurmikko ujoon lumeen.Puut vastaanottamaan valkean hennon vaipan oksilleen.Luonnossa hiljaista odottamista,jonka joskus rikkoo myllertävät syystuulet,trombit saloilla,kaatosateet ja muut syksyn merkit.Viimassa paleltaa.
Lapsena siirryttiin kesäleikkien jälkeen sisäleikkien pariin.Pallottelu ja juokseminen sisällä oli kielletty.Kuvakirjat,nuket,pelit ja myöhemmin seuraleikit olivat syksyn ja talven asioita.Vanhempani näkivät paljon vaivaa ja antoivat aikaa minun viihtymisekseni.He järjestivät lastenjuhlia ollen itse seremoniamestareina.Varsinkin isäni piti lapsista ja hän sai meidät jutuillaan nauramaan.Minulla oli nukkeja monenlaisia,mutta yhtäkään aikuisnukkea ei ollut,vaikka niitäkin oli siihen aikaan.Nuken aikuishahmo ei ole mikään tämän ajan keksintö.Onhan vuonna 1959 debyyttinsä tehneellä Barbiellakin vuosia jo pitkälti takanaan.Aikuisnuken perinteet vieläkin kauempana historiassa 1800-luvulla asti.Ne näyttivät aikuiselta,puettiin muotivaatteisiin,ampiaisvyötärö peitettiin kiristävään kureliiviin vannehameen alla.Nukella nuttura tai muu taidokas kampaus kuten ihmisnaisellakin.
Joskus 1800-luvun loppupuolella nukeista tuli lapsen näköisiä.Markkinoille ilmestyi vauvanukkejakin tyttö- ja poikanukkien joukkoon.Nyt tyttönuket saivat vaatteikseen jo lastenmuodin mukaiset leningit ja poikanuket ajanhenkiset housut.Esiliina kuului tyttönuken varusteisiin kuten myös pitkät hiukset joko leteillä tai vapaina.Polkkatukka oli muotia myöhemmin 1930-luvulla,kuten aikuisilla naisillakin.Minun Sinikallani oli pitkä ruskea tukka,esiliina punaruutuisen mekon päällä ja hän osasi sulkea siniset silmänsä.Oli muitakin nukkeja,mutta Sinikka oli rakkain ja se säilyi ollessani jo naimisissa,kunnes se myytiin nukketohtorin kokoelmiin,joka paransi hänen vasemman kätensä.Entinen kun oli vuosikymmenten saatossa menettänyt peukalon ja ranteessa oli reikä.Sinikka oli ollut jonkun muun pikkutytön ennen kuin sen sain.Isäni löysi sen lehti-ilmoituksen perusteella.Noihin aikoihin oli pulaa monesta asiasta,nukeistakin.Sinikalla oli kauniit ja ilmeikkäät kasvot ja näihin ominaisuuksiin juuri nukketohtori ihastui.Ehkä Sinikka vielä elää jossain uutta elämäänsä.Ikänukkehan se olisi,jos vaikka jo nukkeantiikkia.
Seuraavaksi näin kesän hyvästiksi Helsingin Fölisöniin. Seurasaaren omisti aikoinaan vouti Anders Korppi,kunnes se 1614 yhdistettiin ratsumestari Gert Skytten maihin Meilahdessa.Runsas pari vuosisataa myöhemmin Meilahden kartanon osti Helsingin kaupunki ja antoi vuokralle.Vuokraaja ei ollut kiinnostunut Seurasaaresta ja palautti sen Helsingille joskus 1880-luvun loppupuolella.Tämän jälkeen Seurasaarta kaavailtiin huvilatonteiksi,joita olisi ollut tasan tusina.Nämä vuokrattaisiin kaupunkilaisille.Asiasta ei kuitenkaan päästy yksimielisyyteen,kun ei osattu päättää,annettaisiinko tontit köyhille vai rikkaille kaupunkilaisille.Joten päädyttiin siihen,että saari annettaisiinkin vuonna 1890 Anniskeluyhtiön hallintaan. Siitä tulisi kansanpuisto hiukan Korkeasaaren malliin.Korkeasaari ei alun alkaen ollut eläintarha.Mutta se on jo toinen tarina.
Seurasaaren suosio kasvoi sunnuntairetkeilyn kohteeksi.Mahdollisuus aterioida saaressa oli arkkitehti S.Mieritzin suunnittelemassa ravintolassa.Ulkomuseosta keskusteltiin ja se aiottiin myös toteuttaa.Museon perustajana mainitaan kansatieteellisen museon intendentti A.O.Heikel.Ensimmäiseksi rakennukseksi tuli Niemelän torppa Konginkankaalta vuonna 1909.Nykyään Seuriksessa on kaikki Suomen maakunnat edustettuina rakennusarkkitehtuurisesti.Komea kokonaisuus taloja pihapiirineen,aittoineen ja aitoineen.
Seuriksessa minäkin käynyt lapsesta lähtien,sen metsiköissä kuljeskellut,uimassa ja pyöräilemässäkin,joka oli nuoruuteni aikaan sallittua.Koulu teki retkiä saareen opettajan opastuksella.Näin opimme luontoa konkreettisesti ja sitä myös sen ehdoin kunnioittamaan.Seurasaari on yhä edelleen monen helsinkiläisen sekä turistinkin kävelykohde niin kesällä kuin talvellakin.Sen puut humisevat tuulessa samoin kuin minun lapsuudessani ja käpyjen peittämät polut houkuttelevat kulkemaan tyynesti ja siivolla,joka oli ainakin lapsuuteni aikaan siellä tauluun kirjoitettu sääntö "älä mellasta ja pauhaa,älä riko luonnon rauhaa".
28. elokuuta 2011
TYRNIN ALLA JA YSTÄVÄN HARMIT
Suomalainenhan on usein sellainen,ettei huoli oikein viereensä yleiselle penkille ketään.Istutaan keskellä ja jos on naisihmisestä kysymys,tavaransa leveästi molemmilla puolillaan.Näin ratikkapysäkinkin penkillä.Eilen työnsin puolison rannalle ja huomasin tyrnin alla olevalla penkillä naisen.No,ajattelin,ja tartuin härkää sarvista.Lähestyin varman tuntuisesti,panin miehen varjoon ja kysäisin,että sopiiko istuutua viereen julkiselle penkille? Sain luvan ja niin asettauduin paikoilleni.Arvasin,että kiitokseksi pitää keskustella.
Näin kävikin.Ensin käsittelimme sään,mikä on aina neutraali aihe ja sen aikana voi tutkailla,kuinka halukas toinen on pitempään jutusteluun.Minä katsoin olevani pakotettu.Rouva siirtyi aiheeseen: nykyajan nuoriso ja sen pahat teot.Olihan juuri ollut Taiteiden yö.Tästä sukeutui pitempi jutunaihe harmikseni,sillä olen hiukan kyllästynyt siihen.Jokikinen vanhempi nainen vetää tämän keskusteluun saaden vielä pontta,kun mieleen muistuu oma hyvätapainen kunnon kotikasvatuksen kyllästämä nuoruus.Palauduimme hetkeksi ilmastoon ja siihen,miten kauan tämmöistä elokuista lämmintä riittää.Tätä setvimme jälleen jonkun aikaa.
Sitten huomasin naisen aksentissa pohjalaista sävyä ja kysäisin,josko hän on sieltä päin.Oli.Mainitsin omalta kohdaltani Kuortaneen ja Alavuden ja niistä pääsimmekin helposti kadonneisiin ruiskukkiin ohjauksessani.Naisen silmiin tulvahti muistot latomaisemista ja runsaista viljapelloista,lavatansseista ja kaikesta muustakin.Huomasimme olleemme samalla Kuortaneen Ku-Kun-majalla tansseissakin. Tähän olikin sitten hyvä lopettaa tämä yhdessäolo ja kerroin kohteliaasti lähdöstämme.Rouva nyökkäsi ja vaikutti ajatuksiinsa vaipuneelta.Ehkä hän palautti itsensä pitemmäksikin aikaa eteläisen Pohjanmaan laakeisiin aakeisiin juurilleen.
Ystävä C soitti.Juttelimme kauan.Hänellä harmia naapureistaan,jotka käyvät vessassa yöllä ja jotkut toiset olivat liian kovaa nauraa kikattaneet rappukäytävässä ja muuan naapuri oli ovea paukuttaen lähtenyt kello kolmelta aamuyöllä ulkoiluttamaan koiraansa.Ehdotin koiralla ripulia.Päälle päätteeksi alakerran parvekkeella oltiin tupakoimassa ja savu kiivennyt C:n avonaisesta ikkunasta sisälle.Piti mennä sulkemaan.Koko yö oli mennyt C:ltä pieleen ja tämän uskoin.Illalla vielä yhdeksän jälkeen olivat aivan pienet lapset mekastaneet pihalla ja siihen oli C puuttunut ja torunut,että siihen aikaan pitää olla tuon ikäisten jo nukkumassa.Lapset olivat menneet tottelevaisesti heti sisälle.
Tästä meinasi sukeutua muistelukset omasta lapsuudesta ja kurista,mutta katkaisin heti alkuunsa. C kysyi kuitenkin,jos meidän pihalla melutaan iltamyöhällä.Piti tunnustaa joskus näin tapahtuvan,mutta enpäs ole puuttunut siihen asiaan.En ovienkaan paukutteluun ja sitten olen sitä mieltä,että jos tarvetta on,ihmisen on mentävä veskiin myös yöllä ja huuhdella jätökset menemään.Koirienkin kanssa meillä oli joskus niin,että ei siinä kelloa eikä naapureita ajateltu,kun koirien mahat reistailivat.Ulos vaan.Ohimenevään kikattamiseenkaan en puuttuisi.Tupakansavun kanssa on hankalaa,mutta minkäs teet.Tätä saa kokea harmikseen yks sun toinen kerrostalossa.Myös me vasta muuttaneiden alakerran nuorten kanssa.Siitä sanoin ja pyysin että siirtyvät nautiskelemaan metrin verran oikealle.Tämän tekivät.Tämän jälkeen sain valmistaa ruuan keittiössäni ilman haittavaikutuksia.Ikkunoitahan oli pakko pitää helteellä auki.Enemmän sitten puutun pihapöytien ja penkkien luvatta viemisiin ja roskisvajan siivottomaan kuntoon,kotieläinten ulkoiluttamiseen lasten leikkialueella yms. Mutta vaikka vaikuttimeni ovat asiallisia,olen varmaankin kamalan muijan maineessa.Kestän tämän kuin mies.
Näin kävikin.Ensin käsittelimme sään,mikä on aina neutraali aihe ja sen aikana voi tutkailla,kuinka halukas toinen on pitempään jutusteluun.Minä katsoin olevani pakotettu.Rouva siirtyi aiheeseen: nykyajan nuoriso ja sen pahat teot.Olihan juuri ollut Taiteiden yö.Tästä sukeutui pitempi jutunaihe harmikseni,sillä olen hiukan kyllästynyt siihen.Jokikinen vanhempi nainen vetää tämän keskusteluun saaden vielä pontta,kun mieleen muistuu oma hyvätapainen kunnon kotikasvatuksen kyllästämä nuoruus.Palauduimme hetkeksi ilmastoon ja siihen,miten kauan tämmöistä elokuista lämmintä riittää.Tätä setvimme jälleen jonkun aikaa.
Sitten huomasin naisen aksentissa pohjalaista sävyä ja kysäisin,josko hän on sieltä päin.Oli.Mainitsin omalta kohdaltani Kuortaneen ja Alavuden ja niistä pääsimmekin helposti kadonneisiin ruiskukkiin ohjauksessani.Naisen silmiin tulvahti muistot latomaisemista ja runsaista viljapelloista,lavatansseista ja kaikesta muustakin.Huomasimme olleemme samalla Kuortaneen Ku-Kun-majalla tansseissakin. Tähän olikin sitten hyvä lopettaa tämä yhdessäolo ja kerroin kohteliaasti lähdöstämme.Rouva nyökkäsi ja vaikutti ajatuksiinsa vaipuneelta.Ehkä hän palautti itsensä pitemmäksikin aikaa eteläisen Pohjanmaan laakeisiin aakeisiin juurilleen.
Ystävä C soitti.Juttelimme kauan.Hänellä harmia naapureistaan,jotka käyvät vessassa yöllä ja jotkut toiset olivat liian kovaa nauraa kikattaneet rappukäytävässä ja muuan naapuri oli ovea paukuttaen lähtenyt kello kolmelta aamuyöllä ulkoiluttamaan koiraansa.Ehdotin koiralla ripulia.Päälle päätteeksi alakerran parvekkeella oltiin tupakoimassa ja savu kiivennyt C:n avonaisesta ikkunasta sisälle.Piti mennä sulkemaan.Koko yö oli mennyt C:ltä pieleen ja tämän uskoin.Illalla vielä yhdeksän jälkeen olivat aivan pienet lapset mekastaneet pihalla ja siihen oli C puuttunut ja torunut,että siihen aikaan pitää olla tuon ikäisten jo nukkumassa.Lapset olivat menneet tottelevaisesti heti sisälle.
Tästä meinasi sukeutua muistelukset omasta lapsuudesta ja kurista,mutta katkaisin heti alkuunsa. C kysyi kuitenkin,jos meidän pihalla melutaan iltamyöhällä.Piti tunnustaa joskus näin tapahtuvan,mutta enpäs ole puuttunut siihen asiaan.En ovienkaan paukutteluun ja sitten olen sitä mieltä,että jos tarvetta on,ihmisen on mentävä veskiin myös yöllä ja huuhdella jätökset menemään.Koirienkin kanssa meillä oli joskus niin,että ei siinä kelloa eikä naapureita ajateltu,kun koirien mahat reistailivat.Ulos vaan.Ohimenevään kikattamiseenkaan en puuttuisi.Tupakansavun kanssa on hankalaa,mutta minkäs teet.Tätä saa kokea harmikseen yks sun toinen kerrostalossa.Myös me vasta muuttaneiden alakerran nuorten kanssa.Siitä sanoin ja pyysin että siirtyvät nautiskelemaan metrin verran oikealle.Tämän tekivät.Tämän jälkeen sain valmistaa ruuan keittiössäni ilman haittavaikutuksia.Ikkunoitahan oli pakko pitää helteellä auki.Enemmän sitten puutun pihapöytien ja penkkien luvatta viemisiin ja roskisvajan siivottomaan kuntoon,kotieläinten ulkoiluttamiseen lasten leikkialueella yms. Mutta vaikka vaikuttimeni ovat asiallisia,olen varmaankin kamalan muijan maineessa.Kestän tämän kuin mies.
27. elokuuta 2011
ONKO KAIKKI VIHAA JA RASISMIA
Kello on kuusi ja uutta aamua mennään.Heräsin yllättäen ja kun selkäkään ei temppuillut,nousin ylös ja lähdin huoneesta toiseen.Luin Kari Rydmanin blogin hänen ottaessaan kantaa dosentti Taru Leppäsen kirjoitukseen HS:ssa.Leppänen väittää mm. isänmaallisissa ja maakuntalauluissa olevan vihapuheen merkkejä.Taidammeko olla menossa yliampuvaan suuntaan näissä rasismi- ja vihapuheissa,kun näitä aineksia halutaan nähdä aivan kaikessa?
Kerron tässä hiljattain omakohtaisen kokemuksen.Naapurihuoneistoa remontoidaan.Rappukäytävän lattia oli eräänä päivänä monen millin paksuisessa pölykerroksessa,myös meille tuleva alue sekä ovemme edusta.Kannoin kengänpohjissani sekä pyörätuolin pyörissä osan sisälle,josta asiasta en pitänyt.Oltiinko remontin tiimmellyksessä pidetty ovea auki ja hiontapöly päässyt laskeutumaan rappuun? Napisin asiasta miehille.Vanhempi sanoi jotain,josta en saanut selvää.Hän kysyi ymmärränkö? Vastasin etten ymmärrä.Kaveri jatkoi kysymällä,olenko rasisti? Tämän ymmärsin.Mitäs ihmettä sillä oli sen kanssa tekemistä,etten saanut selvää hänen puheestaan? Oliko ulkomaalainen? Sitä en ollut huomannut niin vähästä ulosannista.Mies yltyi kiivaaksi ja uhkasi hankkia poliisin minua pidättämään "rasismistani". Heilutti matkapuhelintaan ja väitti sen olevan puheen tallennuslaitteen.Suljin oveni.Myöhemmin menin ensin lakaisemaan paksumman pölyn meille tulevasta alueesta ja pyyhin sen lopuksi kostealla.Rasisti kun olen.
On ilmeisen muodikasta nähdä ja kuulla vihapuhetta aivan kaikessa.Kohta emme voi avata ollenkaan suutamme puhetarkoituksessa,koska sanomme mitä tahansa,käännetään se nurin ja nähdään päinvastaisena.Rydman sanookin,että jos kehumme jotain omaamme hyväksi,se sitten tarkoittaa,että muu on pahaa.Suomen luonto on kaunis = muitten maitten rumaa.Hyi,vihaa!
SK:n kolumnisti ja Pariisin kirjeenvaihtaja Helena Petäistö kirjoittaa jälleen asiaa.Hän kaipaa Suomeen suomalaisia kahviloita,ei kopioita jostain muualta.Hän miettii,missä kahviloiden suomalaiset pullat ja niiden tuoksut? Miksi ei saa suomalaista kosteaa täytekakkua,kuten "lapsena mummolassa". Tämä on aivan totta.Sekä kahviloiden että leivonnaiskauppojen valikoima on kansainvälistynyt,nimet yleensä ranskalaisia,joita ei likikään kaikki suomalaiset osaa lausua.Ennen oli piirakoita,nyt ne ovat quisheja. Moussekakkuja ja mousseleivoksia moneen lähtöön,mutta harvemmin vanhoja suomalaisia marjoilla ja kermavaahdolla peitettyjä kerrosleivoksia,joita oli minunkin lapsuudessani.Croisantit vallanneet alaa voipullilta ja tavalliselta pakkopullalta.Petäistö suree myös oikeiden voileipien hävikkiä kahviloissa.Nykyisin on täytettyjä croisantteja ja sämpylöitä,patonkeja ja kolmioleipiä,mutta rehellinen voileipä puuttuu.No,on niitä kukkuroilleen asti kauniita asetelmia,jotka pursuavat katkarapuja,majoneesia,keitettyä kananmunaa tai muuta runsasta leivän päällä.Mutta se tavallinen! Hän kapinoi sitäkin vastaan,ettei kahviloissa ole tarjolla suomalaisia lättyjä.Joissakin on crepejä,makeita ja suolaisia.
Helena Petäistön ranskalaisystävät haluaisivat Suomessa käydessään nauttia kahvinsa kanssa jotain aitoa suomalaista.Se on kiven takana oleva harvinainen herkku.Kahvilatkin ovat ainakin Helsingissä caféita.Ehkä ajatellaan kansainvälistymistä ja matkailua,että turistikin osaa mennä kahville,kun ulkopuolella lukee café.Ehkä hän todellakin tahtoisi maistella jotain oikein suomalaista,eikä niitä samoja herkkuja kuin kotimaassaan.Petäistö kertoo,miten suurella rytinällä esimerkiksi ruotsalainen lapinleivän leipomo rantautui Ranskaan.Siellä rakastetaan Lapin rieskaa,siis Ruotsin Lapin rieskaa.Miksi joku suomalainen firma ei ehätä apajille suomalaiskansallisen herkun kanssa? Puuttuuko meiltä sittenkin know how?
Voisimme aloittaa tarjoamalla edes täällä suomalaisessa kahvilassa ulkomaisten ohella aitoa kotimaista,muutakin kuin karjalanpiirakoita.Ne kun eivät välttämättä ole ainakaan ranskalaisturistille mikään herkku.Tämän sanoi Helena Petäistö ja hän tietää ranskalaismausta kaiken.
Ehkä sitten kun olen laihtunut somiin mittoihin,kuten eilen vakaasti päätin ja sanani pitää,otan ja teen itse semmoisen aidon suomalaisen pullapohjaisen mustikkapiirakan.En mitään murojuttua tai leivosmaista hienostelua,vaan aitoa ehtaa supisuomalaista piirakkaa.Semmoista kuin mamma teki.Meillä ei ollut mummolaa,eikä mammalakaan olisi sopinut,niin että meillä oli vain "mamman ja papan luona" ja tämä tarkoitti äitini vanhempia.Äidin veljen lapsille mamma oli famu,mutta pappa taas pysyi heillekin pappana.No,joka tapauksessa mustikkapiirakka on mustikkapiirakka,se aito ja suomalainen. Saakohan näin sanoa,vai onko tässäkin jonkinlaista piilotettua vihaa?
Kerron tässä hiljattain omakohtaisen kokemuksen.Naapurihuoneistoa remontoidaan.Rappukäytävän lattia oli eräänä päivänä monen millin paksuisessa pölykerroksessa,myös meille tuleva alue sekä ovemme edusta.Kannoin kengänpohjissani sekä pyörätuolin pyörissä osan sisälle,josta asiasta en pitänyt.Oltiinko remontin tiimmellyksessä pidetty ovea auki ja hiontapöly päässyt laskeutumaan rappuun? Napisin asiasta miehille.Vanhempi sanoi jotain,josta en saanut selvää.Hän kysyi ymmärränkö? Vastasin etten ymmärrä.Kaveri jatkoi kysymällä,olenko rasisti? Tämän ymmärsin.Mitäs ihmettä sillä oli sen kanssa tekemistä,etten saanut selvää hänen puheestaan? Oliko ulkomaalainen? Sitä en ollut huomannut niin vähästä ulosannista.Mies yltyi kiivaaksi ja uhkasi hankkia poliisin minua pidättämään "rasismistani". Heilutti matkapuhelintaan ja väitti sen olevan puheen tallennuslaitteen.Suljin oveni.Myöhemmin menin ensin lakaisemaan paksumman pölyn meille tulevasta alueesta ja pyyhin sen lopuksi kostealla.Rasisti kun olen.
On ilmeisen muodikasta nähdä ja kuulla vihapuhetta aivan kaikessa.Kohta emme voi avata ollenkaan suutamme puhetarkoituksessa,koska sanomme mitä tahansa,käännetään se nurin ja nähdään päinvastaisena.Rydman sanookin,että jos kehumme jotain omaamme hyväksi,se sitten tarkoittaa,että muu on pahaa.Suomen luonto on kaunis = muitten maitten rumaa.Hyi,vihaa!
SK:n kolumnisti ja Pariisin kirjeenvaihtaja Helena Petäistö kirjoittaa jälleen asiaa.Hän kaipaa Suomeen suomalaisia kahviloita,ei kopioita jostain muualta.Hän miettii,missä kahviloiden suomalaiset pullat ja niiden tuoksut? Miksi ei saa suomalaista kosteaa täytekakkua,kuten "lapsena mummolassa". Tämä on aivan totta.Sekä kahviloiden että leivonnaiskauppojen valikoima on kansainvälistynyt,nimet yleensä ranskalaisia,joita ei likikään kaikki suomalaiset osaa lausua.Ennen oli piirakoita,nyt ne ovat quisheja. Moussekakkuja ja mousseleivoksia moneen lähtöön,mutta harvemmin vanhoja suomalaisia marjoilla ja kermavaahdolla peitettyjä kerrosleivoksia,joita oli minunkin lapsuudessani.Croisantit vallanneet alaa voipullilta ja tavalliselta pakkopullalta.Petäistö suree myös oikeiden voileipien hävikkiä kahviloissa.Nykyisin on täytettyjä croisantteja ja sämpylöitä,patonkeja ja kolmioleipiä,mutta rehellinen voileipä puuttuu.No,on niitä kukkuroilleen asti kauniita asetelmia,jotka pursuavat katkarapuja,majoneesia,keitettyä kananmunaa tai muuta runsasta leivän päällä.Mutta se tavallinen! Hän kapinoi sitäkin vastaan,ettei kahviloissa ole tarjolla suomalaisia lättyjä.Joissakin on crepejä,makeita ja suolaisia.
Helena Petäistön ranskalaisystävät haluaisivat Suomessa käydessään nauttia kahvinsa kanssa jotain aitoa suomalaista.Se on kiven takana oleva harvinainen herkku.Kahvilatkin ovat ainakin Helsingissä caféita.Ehkä ajatellaan kansainvälistymistä ja matkailua,että turistikin osaa mennä kahville,kun ulkopuolella lukee café.Ehkä hän todellakin tahtoisi maistella jotain oikein suomalaista,eikä niitä samoja herkkuja kuin kotimaassaan.Petäistö kertoo,miten suurella rytinällä esimerkiksi ruotsalainen lapinleivän leipomo rantautui Ranskaan.Siellä rakastetaan Lapin rieskaa,siis Ruotsin Lapin rieskaa.Miksi joku suomalainen firma ei ehätä apajille suomalaiskansallisen herkun kanssa? Puuttuuko meiltä sittenkin know how?
Voisimme aloittaa tarjoamalla edes täällä suomalaisessa kahvilassa ulkomaisten ohella aitoa kotimaista,muutakin kuin karjalanpiirakoita.Ne kun eivät välttämättä ole ainakaan ranskalaisturistille mikään herkku.Tämän sanoi Helena Petäistö ja hän tietää ranskalaismausta kaiken.
Ehkä sitten kun olen laihtunut somiin mittoihin,kuten eilen vakaasti päätin ja sanani pitää,otan ja teen itse semmoisen aidon suomalaisen pullapohjaisen mustikkapiirakan.En mitään murojuttua tai leivosmaista hienostelua,vaan aitoa ehtaa supisuomalaista piirakkaa.Semmoista kuin mamma teki.Meillä ei ollut mummolaa,eikä mammalakaan olisi sopinut,niin että meillä oli vain "mamman ja papan luona" ja tämä tarkoitti äitini vanhempia.Äidin veljen lapsille mamma oli famu,mutta pappa taas pysyi heillekin pappana.No,joka tapauksessa mustikkapiirakka on mustikkapiirakka,se aito ja suomalainen. Saakohan näin sanoa,vai onko tässäkin jonkinlaista piilotettua vihaa?
26. elokuuta 2011
PONNAHDUS UUTEEN JA PAREMPAAN
Se on todistettu nyt! Se,että minussa on liikaa painoa.Tänään kampaajalta päästyä ajattelin kohentaa vatevarastoani.Marssin siis tavaratalon vaateosastolle.Keräsin käsivarrellisen ja sullouduin sovituskoppiin.Se eukkopaha,joka minua katseli peilistä pelästytti minut totaalisesti.Onkohan kauppojen peilit tehty sellaisiksi,että asiakkaaseen tulee leveyttä,vaikka sitä ei niin paljon olisikaan? Olen tätä ennenkin ihmetellyt.Tulin kopista ulos vaatekasan kanssa,enkä edes viitsinyt niitä viedä paikoilleen,vaan jätin ensimmäiseen tankoon koko lystin.Herttinen,tässähän on ihan oikeasti jotain tehtävä!
Se kuuri,mitä aloitin apteekin tuotteilla tuotti kyllä neljän kilon tuloksen,mutta sitten joku ystävistäni kertoi,ettei tämän ikäisen sovi näin ankaralle dieetille ryhtyä.Tutkittu juttu kuulemma.Niitä apteekin pusseja on vielä vaikka kuinka paljon kaapissani.Nyt on alettava varovaisemmin ja pehmeämmin laskeutua hoikkien ihmisten laajoihin riveihin.Ja olen tosissani,sillä sitä naista,joka tänään peilistä minua pällisteli, en enää halua kovin kauaa katsella.Miten ihmeessä tässä on näin päässyt tapahtumaan? Nyt on motivaatiota muuttua.Ei enää samppanjakorkkeja,ei ranskalaisia perunoita,ei edes minttusuklaata Stockmannin lepohuoneessa.
Olin niin innoissani tästä uudesta tulevasta luukistani,joka ennen kaikkea soveltuu uusiin hiuksiini,jotka ovat nyt niin tyttömäisen lyhyet että pois tieltä,että painelin epäonnistuneiden vaatehankintojeni jälkeen tavaratalon hyvälle tuoksuvien ja kauniiden (=kalliiden) pakkausten osastolle ja ostaa mätkäisin yhtä sun toista.Myyjäkin oli yhtä maireaa hymyä kertoessaan saaliini loppusumman.Kotona hetken rupateltuani tuuraajan kanssa,joka muuten on ihana ihminen,ammattitaitoinen ja tulee mieheni kanssa hyvin toimeen, ryhdyin siivoamaan kauneus- ja hoitotarvikeosastoani eli heitellä kaikki vanha ja turha pois.Olen säästellyt vuosikymmenet nostalgisista syistä äitini vanhaa irtopuuterirasiaa huiskuineen päivineen.Aina kun avasi kannen sieltä pöllähti ei enää niin kovin hyvän tuoksuinen tuulahdus,mutta vaaleanpunaista pölyä,joka joskus viime vuosisadalla on ollut vihkiytynyt asialleen saada äitini posket hehkumaan ja ihasteltaviksi.Paljon muutakin siivosin roskikseen.Enkä perään haikaillut,kun päivitin paikat.Mutta parfyymeihin en kajonnut.Ne ovat tuoreempaa tavaraa.Sitten asettelin ostamani uutuudet paikoilleen ja voi pojat,kuinka näyttikin hienolta.
Jouduin kotiin tullessani odottamaan syystä taikka toisesta nelosen ratikkaa melkein varttitunnin.Istuin pysäkin penkillä ja katselin ihmisiä.Missä ne kaikki ylipainoiset olivat? Pari tätiä hyllyi kadun toisella puolella,muut olivat kokoa 36.
Tyylikkäästi puettuja naisia yli kymmenen sentin koroin sipsutteli itsevarman tuntuisina,kuten pitääkin noissa muodoissa.Käperryin penkkiini häpeän aallon pyyhkäistessä ylitseni.Katselin vaivaisenluun muovaamia jalkojani,josta näystä toki saan syyttää vain itseäni.No,sääret ovat yhä mukiin menevän näköiset,mutta sanotaan niiden muuttuvan muuta kroppaa myöhemmin.
Katselin itseäni objektiivisesti vieraan silmin ja mitä enemmän katselin sitä tyytymättömämmäksi kävin.Tämäkö nainen on joskus miehiä hurmannut vannomaan ikuista rakkautta,kehumaan viehättäväksi ja antamaan kukkia? Tämä nainenko on liidellyt valssin sävelien tahdissa kevyesti kuin perhonen tanssisalin parketilla? Rakennusmiehet työmaaltaan eivät enää perään vihellä.Ei edes sokea anna katsettaan levätä olemuksessani.No,tämän kaltaiseen elämään ei enää ole pääsyä,mutta oman itseni takia kiloja pois ja tällä kertaa tarpeeksi suuri määrä.Haluan edes oman puolisoni katselevan minua kuin joskus ennen.No,sekään ei taida oikein onnistua,kun sairaus on näköä heikentänyt.Hän ei siis ehkä tiedä olemukseni karttumisesta mitään.
Nyt menen raastamaan porkkanaa,vuolen siivun vesimelonista ja otan laihan riisikakun.Olen suorastaan innostuneen päättäväisen odottavan optimistinen.Se on pakko,kuulkaas.
Se kuuri,mitä aloitin apteekin tuotteilla tuotti kyllä neljän kilon tuloksen,mutta sitten joku ystävistäni kertoi,ettei tämän ikäisen sovi näin ankaralle dieetille ryhtyä.Tutkittu juttu kuulemma.Niitä apteekin pusseja on vielä vaikka kuinka paljon kaapissani.Nyt on alettava varovaisemmin ja pehmeämmin laskeutua hoikkien ihmisten laajoihin riveihin.Ja olen tosissani,sillä sitä naista,joka tänään peilistä minua pällisteli, en enää halua kovin kauaa katsella.Miten ihmeessä tässä on näin päässyt tapahtumaan? Nyt on motivaatiota muuttua.Ei enää samppanjakorkkeja,ei ranskalaisia perunoita,ei edes minttusuklaata Stockmannin lepohuoneessa.
Olin niin innoissani tästä uudesta tulevasta luukistani,joka ennen kaikkea soveltuu uusiin hiuksiini,jotka ovat nyt niin tyttömäisen lyhyet että pois tieltä,että painelin epäonnistuneiden vaatehankintojeni jälkeen tavaratalon hyvälle tuoksuvien ja kauniiden (=kalliiden) pakkausten osastolle ja ostaa mätkäisin yhtä sun toista.Myyjäkin oli yhtä maireaa hymyä kertoessaan saaliini loppusumman.Kotona hetken rupateltuani tuuraajan kanssa,joka muuten on ihana ihminen,ammattitaitoinen ja tulee mieheni kanssa hyvin toimeen, ryhdyin siivoamaan kauneus- ja hoitotarvikeosastoani eli heitellä kaikki vanha ja turha pois.Olen säästellyt vuosikymmenet nostalgisista syistä äitini vanhaa irtopuuterirasiaa huiskuineen päivineen.Aina kun avasi kannen sieltä pöllähti ei enää niin kovin hyvän tuoksuinen tuulahdus,mutta vaaleanpunaista pölyä,joka joskus viime vuosisadalla on ollut vihkiytynyt asialleen saada äitini posket hehkumaan ja ihasteltaviksi.Paljon muutakin siivosin roskikseen.Enkä perään haikaillut,kun päivitin paikat.Mutta parfyymeihin en kajonnut.Ne ovat tuoreempaa tavaraa.Sitten asettelin ostamani uutuudet paikoilleen ja voi pojat,kuinka näyttikin hienolta.
Jouduin kotiin tullessani odottamaan syystä taikka toisesta nelosen ratikkaa melkein varttitunnin.Istuin pysäkin penkillä ja katselin ihmisiä.Missä ne kaikki ylipainoiset olivat? Pari tätiä hyllyi kadun toisella puolella,muut olivat kokoa 36.
Tyylikkäästi puettuja naisia yli kymmenen sentin koroin sipsutteli itsevarman tuntuisina,kuten pitääkin noissa muodoissa.Käperryin penkkiini häpeän aallon pyyhkäistessä ylitseni.Katselin vaivaisenluun muovaamia jalkojani,josta näystä toki saan syyttää vain itseäni.No,sääret ovat yhä mukiin menevän näköiset,mutta sanotaan niiden muuttuvan muuta kroppaa myöhemmin.
Katselin itseäni objektiivisesti vieraan silmin ja mitä enemmän katselin sitä tyytymättömämmäksi kävin.Tämäkö nainen on joskus miehiä hurmannut vannomaan ikuista rakkautta,kehumaan viehättäväksi ja antamaan kukkia? Tämä nainenko on liidellyt valssin sävelien tahdissa kevyesti kuin perhonen tanssisalin parketilla? Rakennusmiehet työmaaltaan eivät enää perään vihellä.Ei edes sokea anna katsettaan levätä olemuksessani.No,tämän kaltaiseen elämään ei enää ole pääsyä,mutta oman itseni takia kiloja pois ja tällä kertaa tarpeeksi suuri määrä.Haluan edes oman puolisoni katselevan minua kuin joskus ennen.No,sekään ei taida oikein onnistua,kun sairaus on näköä heikentänyt.Hän ei siis ehkä tiedä olemukseni karttumisesta mitään.
Nyt menen raastamaan porkkanaa,vuolen siivun vesimelonista ja otan laihan riisikakun.Olen suorastaan innostuneen päättäväisen odottavan optimistinen.Se on pakko,kuulkaas.
24. elokuuta 2011
UNTA VAIN
Eilisillan melkein hengästyksissä kirjoitettu vuodatus antoi hyvän yöunen,vaikka outoja näinkin.Olin ilmeisesti viimeinen ihminen maapallolla yleisen tuhon jälkeen.Jostain kummallisesta syystä sinne jäänyt kummajainen.Istuin jonkun meren rannalla tilannetta ihmettelemässä.Tähyilin ulapalle toiveena nähdä kuitenkin jossain ihmisiä täynnä oleva laiva,joka minut pelastaisi.Ei ollut eikä tullut.Ei siinä paha ollut olla.Sää suotuisa ja olin syönyt jotain syötäväksi kelpaavaa.Yöt nukuin ja päivät olin vahdissa. Aikaa kului.
Eräänä iltana kuulin pusikon reunasta ikäänkuin kurlaamista muistuttavan äänen,joka herätti tietysti toiveen ja riemun.Joku pesi siis hampaitaan.Eteeni hypähtikin pieni sammakko.Petyin hiukan.Sekin katastrofista säilyneenä,hiukan repaleisen oloinen,mutta sammakko kuitenkin.Meistä tuli ystävät keskenämme,jos niin voi sanoa ikä- ja kokoerostamme huolimatta.Lätäkkö,melkein lampare,josta olin janoni sammuttanut,oli kuivunut ja siinä olevat nuijapäät vetelivät viimeisiään.Olivatko sammakko-ystäväni tuhoon tuomittuja jälkeläisiä kuka ties? Muistin sadun suudellusta sammakosta,joka olikin lumottu prinssi.Koetin samaa.Suutelin sammakkoa läkähdyksiin asti mitään tapahtumatta.Ei tietenkään,jos nuijapäät olivat sen omista munista kehittyneitä.Prinsessa sitten seuraksi? Ei onnannut.
No,jos salskea ja nuori kirkasotsainen prinssi olisi sammakon nahoista putkahtanut,niin minähän olisin ilman muuta puumanainen.Tosin se on nyt juuri suurta muotia ja maailman laajuista.Tämä sammakko pysyi sammakkona.En minä pettynyt ollut loppujen lopuksi,sillä satuihin uskominen jäi jonnekin vuosikymmenten taa kovan todellisuuden rusentamana.Aikaa kului rannalla.Ja siihen se uni loppuikin,enkä tiedä viitsiikö alitajuntani rakentaa siihen mitään lisää,kun olemiseni maailman viimeisenä ihmisenä ei kuitenkaan olisi jatkunut loputtomiin elämän lain mukaisesti eikä olisi ollut edes kivaa niissä olosuhteissa.
Takaisin tähän tai oikeammin eiliseen päivään kaupungilla.En ole käynyt pitkään aikaan virkistäytymässä Stockmannin kanta-asiakkaiden lepohuoneessa ja niin kyöräsin puolison mukanani sinne.Lasiovi avattiin kumarruksen kera.Minä näytin kanta-asiakaskortin,joka antaa luvan tähän ylellisyyteen.Minut kirjattiin kohteliaasti hymyn kera ja tilasin kaksi appelsiinimehua.Minäkin hymyilin.Muutama ihminen oli paikalla.Eräs mies luki päivän lehtiä,nainen nautti kahvia silmäillen niin ikään Kauppalehteä ja pitkällä sohvalla,jonne miehen kanssa suunnistin,istui kaksi nuorta naista kaakaolasit edessään hienostuneen hiljaisesti rupatellen.Meille tuotiin mehut ja minttusuklaakonvehdit sekä kaksi lautasliinaa kestohymyn karehtiessa tuojan huulilla.Kiitin sivistyneesti ja tietysti hymyillen.Join osan puolison mehusta,ettei sitten kaada rinnuksilleen,kun semmoinen sottaaminen ei siihen paikkaan missään tapauksessa sopisi.Mies joi siististi.Pyyhin lautasliinalla hänen suunsa,kuorin konvehdin kääreestään ja työnsin miehen suuhun.
Sitten oli minun vuoroni nauttia mehusta ja etupäässä suklaasta.Käänsin pyörätuolin niin,että mies näki komeilevan sisustuksen televisioineen,upottavine tuolineen ja sohvineen,koko rauhoittavan kokonaisuuden tummennettujen lasiseinien sisällä,jotka erottavat eliitin rahvaasta.Tästä kaikesta ilosta ei tarvitse mitään maksaa.Kuuluu kanta-asiakaspakettiin,joka kyllä vaatii erinäisiä uhrauksia asiakkaan taholta.Pitää pysyä tietyn summan edestä uskollisena tavaratalolle.Jos lipsuu määrästä,potkitaan ulos ruodusta eikä ole enää menemistä First Loungen loistoon.Putoa tömähdin jo pronssiluokkaan Tallink-Siljalla,jotta nyt pidän kynsin ja hampain kiinni tästä Stockmannin valikoitujen ihmisten etuisuudesta.Hohhoijaa,sano.
Tänään ei meikäperheessä ole muuta ohjelmaa kuin ulkoilman haistelua ja lähikauppaan menoa.Huomenna taas stadiin ja puoliso parturiin.Luvattiin lämmintä viikonlopuksi.Meinaakohan se nyt ihan intiaanikesää sitten? No,ei tässä nyt niin holotnaa ole välillä ollut,että termi stemmaisi.Mutta kuitenkin.
Olihan taas sepittelyä!
Eräänä iltana kuulin pusikon reunasta ikäänkuin kurlaamista muistuttavan äänen,joka herätti tietysti toiveen ja riemun.Joku pesi siis hampaitaan.Eteeni hypähtikin pieni sammakko.Petyin hiukan.Sekin katastrofista säilyneenä,hiukan repaleisen oloinen,mutta sammakko kuitenkin.Meistä tuli ystävät keskenämme,jos niin voi sanoa ikä- ja kokoerostamme huolimatta.Lätäkkö,melkein lampare,josta olin janoni sammuttanut,oli kuivunut ja siinä olevat nuijapäät vetelivät viimeisiään.Olivatko sammakko-ystäväni tuhoon tuomittuja jälkeläisiä kuka ties? Muistin sadun suudellusta sammakosta,joka olikin lumottu prinssi.Koetin samaa.Suutelin sammakkoa läkähdyksiin asti mitään tapahtumatta.Ei tietenkään,jos nuijapäät olivat sen omista munista kehittyneitä.Prinsessa sitten seuraksi? Ei onnannut.
No,jos salskea ja nuori kirkasotsainen prinssi olisi sammakon nahoista putkahtanut,niin minähän olisin ilman muuta puumanainen.Tosin se on nyt juuri suurta muotia ja maailman laajuista.Tämä sammakko pysyi sammakkona.En minä pettynyt ollut loppujen lopuksi,sillä satuihin uskominen jäi jonnekin vuosikymmenten taa kovan todellisuuden rusentamana.Aikaa kului rannalla.Ja siihen se uni loppuikin,enkä tiedä viitsiikö alitajuntani rakentaa siihen mitään lisää,kun olemiseni maailman viimeisenä ihmisenä ei kuitenkaan olisi jatkunut loputtomiin elämän lain mukaisesti eikä olisi ollut edes kivaa niissä olosuhteissa.
Takaisin tähän tai oikeammin eiliseen päivään kaupungilla.En ole käynyt pitkään aikaan virkistäytymässä Stockmannin kanta-asiakkaiden lepohuoneessa ja niin kyöräsin puolison mukanani sinne.Lasiovi avattiin kumarruksen kera.Minä näytin kanta-asiakaskortin,joka antaa luvan tähän ylellisyyteen.Minut kirjattiin kohteliaasti hymyn kera ja tilasin kaksi appelsiinimehua.Minäkin hymyilin.Muutama ihminen oli paikalla.Eräs mies luki päivän lehtiä,nainen nautti kahvia silmäillen niin ikään Kauppalehteä ja pitkällä sohvalla,jonne miehen kanssa suunnistin,istui kaksi nuorta naista kaakaolasit edessään hienostuneen hiljaisesti rupatellen.Meille tuotiin mehut ja minttusuklaakonvehdit sekä kaksi lautasliinaa kestohymyn karehtiessa tuojan huulilla.Kiitin sivistyneesti ja tietysti hymyillen.Join osan puolison mehusta,ettei sitten kaada rinnuksilleen,kun semmoinen sottaaminen ei siihen paikkaan missään tapauksessa sopisi.Mies joi siististi.Pyyhin lautasliinalla hänen suunsa,kuorin konvehdin kääreestään ja työnsin miehen suuhun.
Sitten oli minun vuoroni nauttia mehusta ja etupäässä suklaasta.Käänsin pyörätuolin niin,että mies näki komeilevan sisustuksen televisioineen,upottavine tuolineen ja sohvineen,koko rauhoittavan kokonaisuuden tummennettujen lasiseinien sisällä,jotka erottavat eliitin rahvaasta.Tästä kaikesta ilosta ei tarvitse mitään maksaa.Kuuluu kanta-asiakaspakettiin,joka kyllä vaatii erinäisiä uhrauksia asiakkaan taholta.Pitää pysyä tietyn summan edestä uskollisena tavaratalolle.Jos lipsuu määrästä,potkitaan ulos ruodusta eikä ole enää menemistä First Loungen loistoon.Putoa tömähdin jo pronssiluokkaan Tallink-Siljalla,jotta nyt pidän kynsin ja hampain kiinni tästä Stockmannin valikoitujen ihmisten etuisuudesta.Hohhoijaa,sano.
Tänään ei meikäperheessä ole muuta ohjelmaa kuin ulkoilman haistelua ja lähikauppaan menoa.Huomenna taas stadiin ja puoliso parturiin.Luvattiin lämmintä viikonlopuksi.Meinaakohan se nyt ihan intiaanikesää sitten? No,ei tässä nyt niin holotnaa ole välillä ollut,että termi stemmaisi.Mutta kuitenkin.
Olihan taas sepittelyä!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)