LUIHKASE RIEMU RINNASTASI ULOS

Otsikko on Aleksis Kiveä.Olen kuunnellut yöpuhteeksi toisen kirjailijan Jouni K.Kemppaisen kirjaa Onnellinen mies.Kertoo Arto Paasilinnasta.Kun joskus terveemmän elämämme aikana olin kuuntelemassa Studia Litteraria-sarjaa yliopistossa,oli eräänä kertana Arto Paasilinna esitelmöimässä.Hauska mies.Yleisö puhkesi nauruun tuon tuosta Paasilinnan ulosannille.Kemppainen kertoo,että esimerkiksi Paasilinnan Jäniksen vuosi oli tarkoitettu vakavaksi kirjaksi.Kirjailija oli kuulemma hämmästynyt,kun lukijat ottivat sen huumorin kannalta kaikkialla,mille kielille se oli käännettykin.Ja monille on.

Minua hymyilytti leveästi Kemppaisen kertoessa siitä talvesta,jonka Paasilinna vietti karhun pesässä.Paasilinna oli sen kertonut kavereilleen kapakassa.Hän oli mennyt metsään kaatamaan joulukuusta.Jalka oli livennyt ja kuinka ollakaan Paasilinna putosi karhun pesään.Karhu oli talviunillaan,kuten karhuilla talvisin tapana on.Paasilinna oli pyrkinyt pesästä ulos,mutta karhussa oli herännyt nukuksissakin ollessaan hoivavaisto ja piti Paasilinnasta kiinni painaen hänet visusti itseään vasten.No,kirjailija huomasi,ettei se hullumpaa ollutkaan.Karhu oli pehmeä ja lämmin ja sillä oli turvalliset tassut.Myöhemmin karhu synnytti poikasia ja Paasilinna telmi niiden kanssa ja joi karhuemon nisistä maitoa poikasten lailla.Talvi meni.Karhuemo ryömi pesästä pentuineen ja Paasilinnan kanssa ulos.Kirjailijan silmiä kirveli valo pitkän pimeyden jälkeen.Kemppainen kertoo Paasilinnan kapakassa sanoneen,että vaikein osuus tässä asiassa oli se,miten hän saa vaimon uskomaan,missä oli talven viettänyt.Todisteeksi haki metsästä sen kuusen,jota oli joulukuuseksi aikonut.Siitä oli jäljellä pelkkä ruskea ranka.

Tämän huikean tarinan jälkeen palaan todellisuuteen ja arkeen.Blogissani taannoin olin kovasti epätietoinen,saammeko sairaanhoitaja/kotiavustajan sekä fysioterapeutin kotiin.Terapeutin kohdalla ei kaupungin vastahankainen nikottelu auttanut,sillä terapeutista on lääkärin lähete.Sairaanhoitokin katsottiin loppujen lopuksi tarpeelliseksi ja se aloitetaan ensi viikolla.Saan siis tervetullutta apua ainakin kerran viikossa.Sitä odotellessani olen kylmästi pannut puolison rollaattorin kahvoihin ja hän on ottanut muutaman vaappuvan askeleen.Mistä lienenkin saanut voimaa ja tarmoa vastustaa hänen haluttomuuttaan yrittämiseen kuntoutua.Pyörätuolissa kotona istuminen ei ole mikään ratkaisu.Terapeutti ei häntä siinä missään tapauksessa pyörittele.Enkä minä ainakaan vielä tule periksi antamaan.

MOITTEITA SAIRAANKULJETUKSESTA

Olen jälleen kerran noussut takajaloilleni eli suivaantunut taannoisen sairaankuljetusyhtiön toimintaan.On yksityinen ainakin Helsingissä toimiva firma.Meillähän oli kolmisen viikkoa sitten kotona tilanne sellainen eräänä sunnuntai-iltana,että katsoin aiheelliseksi kutsua ambulanssin.Se tuli ei-kiireellisenä,josta ei valittamista,koska hätätilannetta ei suinkaan ollut.Kaksi miestä.Heistä toinen oli asiallinen,ystävällinen ja ammattitaitoinen.Toinen ei.Hän oli ylimielinen,asiaton,istuskeli nojatuoleissamme huoneistossa,oli kanssani eri mieltä jokaisesta potilasta koskevassa asiassa, "kyseenalaisti omaishoitajan puheet",jonka myös pani raporttiinsa.Jo tultuaan sisälle,kysyi minulta,jos talossa asuu paljon vanhoja ihmisiä.En ymmärtänyt syytä kysymykseen,mutta kerroin olevani  tietämätön muiden asukkaiden ikärakenteesta.Myöhemmin selvisi hänen luulleen minun jostain syystä hoitavan kaikkia talon asukkaita (?).Eivät vieneet puolisoa.Toinen mies pyysi minulta eteisessä hiljaisella äänellä anteeksi kollegansa käyttäytymistä.Pyysin lähtemään,josta myös raportoitiin minun olevan ylen hermostunut.

Tein asianomaisen firman toimitusjohtajalle kirjallisen valituksen.En siitä,että miestäni ei viety,koska uskoin heidän pintapuolisten tutkimustensa tulokset,joihin aina tukeudutaan,vaikka omainen tietää potilaan tilassa muutoksen ja hänen tarvitsevan pikaista apua.Soitin aamulla varhain jälleen ambulanssin,joka ei ollut mainitun firman.Nämä miehet katsoivat miestäni ja sanoivat vievänsä hänet heti sairaalaan.Tutkimukset tehtiin ja lähdettiin.Sillä tiellä puoliso olikin sitten kaksi viikkoa.

Sain ensimmäisen sairaankuljetusfirman toimialajohtajalta toimitusjohtajalle lähettämästäni kirjeestä vastauksen.Siinä puolusteltiin kuljettajan käytöstä,kehuttiin ammattitaitoa,koulutusta jne.Kuuluu kuulemma asiaan tutkailla potilaan kotia (=kokeilla tuolien istuvuuden mukavuutta) etsiäkseen asunnosta "riskitekijöitä,kun potilas jää asuntoon".Vuosikymmenien varrella meillä,sekä vanhempieni ja nyt puolison takia,on käynyt useitakin ambulansseja,mutta yksikään kuljettaja ei ole kajonnut irtaimistoomme,poistunut potilaan luota tutkiakseen asuntoa mm.keittiön pöydän ääressä istuskelemalla,kuten nyt. Kirjoitin myös toimialajohtajalle kirjeen ja kerroin mitä mieltä olen mainitusta ambulanssifirmasta sekä tämän tietyn,nimeltä mainitun, kuljettajan käytöksestä.Mainitsin myös,että mieheni vietiin seuraavana aamuna sairaalaan.Mahdollisuuksieni mukaan tulen vastaisuudessa visusti välttämään tämän yksityisen sairaankuljetusfirman palveluja.Olen kuullut  muidenkin ihmisten valittavan samaisen yhtiön sairaankuljetustehtävissä olevista kuljettajista.Jätän tässä kuitenkin mainitsematta yhtiön nimen.

SAA INHIMILLINEN OLLA

Etelän matkaajaksi pian sonnustautuva Mymskä paneutuu blogissaan mielenkiintoiseen aiheeseen: ilkeys ihmisessä.Väittää olevansa ilkeä ihminen.Olen sitä mieltä,että antaa tulla vaan,jos siltä tuntuu.Sopivissa määrin ja diskreetillä.Sitä paitsi,ilkeydestä voi nauttia,loukkaaviksi tarkoitetuista sanoista.Minä tiedän.Ilkeys myös puhdistaa.Se on yksi purkautumiskeino meillä ihmisillä.Se tuntuu joskus samalta kuin syvässä itsesäälissä rypeminen,mutta kohdistuu itsen ulkopuolelle johonkin toiseen henkilöön.Taikka kunnon riita,jossa osapuolet läimivät toisiaan sanoilla.Ilkeitä sanoja me olemme joskus kaikki harrastaneet.En usko ihmistä olevankaan olemassa,joka ei ole kertaakaan elämänsä varrella ollut tahallisesti ilkeä.Ilkeys on inhimillistä.Siinä missä lempeys,viha ja rakkauskin.Eikä ajatteleva ja älykäs ihminen anna ilkeänä olemiselle ylivaltaa.Se tulee ja menee.

Ilkeyteen on aina jokin syy,Se voi olla itsessä paha olo tai jokin kohteena olevassa henkilössä tahattomasti ärsyttää.Hän on joskus sanonut jotain,joka jäänyt kytemään.Hän on tietämättään loukannut.Tai tietäen.Yrjö Kivimiehen 1980 ilmestynyt 9.painos Synonyymisanasto-kirja tarkoittaa ilkeydellä myös pahaa,pahansuopuutta,tuhmaa,purevaa,terävää ja pirullista.Itse lisään tähän vielä kyynisyyden.Me olemme toisinaan loukkaavan häikäilemättömiä.Kaikki tuttuja homo sapiensille,meille jokikiselle.Olen sitä mieltä,että me saamme olla kaikessa tunteittemme runsaudessa myös joskus ilkeitä toisillemme.Katuakin voi ja anteeksi pyytää.Tai antaa sensuurille vallan,kuten Mymskä viisaudessaan sanoo,ja olla hiljaa.Jos siltä tuntuu ja sen oikeammaksi katsoo.

Seuraavaksi puutarha-asioihin.Eilen otin sekä margaretat että pelargoniat pois pihalta.Naapurit C-portaasta S ja J-P tulivat juttelemaan.Puolison olin saanut kuin saanutkin ulos ja hän pääsi itse kaksi porrasaskelmaa alas ja ylös.Olin oikein ylpeä.Kehuinkin.Kannoin jo osin nuukahtaneet kukat roskikseen,tasasin mullan ja lakaisin ylijäämät maasta.Vannotin S:ää ja J-P:tä minua muistuttamaan ensi keväänä,jos taas multasormi alkaa syyhytä,että syksyllä 2012 vannoin sen kesän olleen viimeisen kukkakesäni.Näin olen päättänyt jokaisena syksynä.Kukkiani on revitty irti,katkaistu,heitelty tupakantumppeja päälle ja pantu polkupyöriä niihin nojaamaan.Ilkeästi ajattelen,että nämä ihmiset talossa eivät ole ansainneet minkäänlaista kukkamaata silmiensä iloksi.Istuttakoot,kastelkoot ja hoitakoot itse,jos mielivät.

OSASIN IHAN ITE

Taisin kirjoittaa aiemmin,että asioilla pruukaa olla tapana järjestyä ja viittasin tulostimeni sen hetkiseen epäkuntoisuuteen.Ryhdyin toimeen,vaikka en paljoa ymmärtänytkään ohjekirjasesta.Tarkistin,että johdot ovat tukevasti kiinni niin kuin pitää.Otin paperipinkan pois,lisäsin vähän ja panin paikoilleen.Otin värikasetit ulos,panin takaisin.Iso E sen kuin vilkkui.No,vaihdoin toisen kasetin uuteen ja kas, E-kirjain hävisi ja tulostin toimii kuten ennenkin.Värikasetissa sinänsä ei pitänyt vikaa olla,koska sen olin vastikään vaihtanut.Jotain oli kuitenkin.Oikein piti huokaista ja tyytyväisyys oli ylimmäisenä tunteena.Minätyttö hoksasin ja sitten osasin! Pieni oli asia,mutta ilo suuri.

Kuuntelen jälleen kerran unettomien öitteni ratoksi ruotsalaisen Bengt Jangfeldtin teosta ruotsalaisesta Axel Munthesta ja tiestä Caprin huvilalle.Huvila meren rannalla,Villa San Michele Anacaprissa.Se  rakennettiin Rooman keisari Tiberiuksen huvilan raunioille.Huvilaan voivat turistit tutustua,mutta Axelia siellä ei enää ole.Hän syntyi ja kuoli Ruotsissa.Ikää  kuollessaan vuonna 1949 oli 92v. Vaikka niin Jangfeldt kuin Munthe itse ovat kuvanneet huvilaa ja Caprin saarta Tyrrhenan meressä,jäävät nämä salaperäisyyden verhoon.Olen aina yhdistänyt romantiikan Capriin.En itse sinne koskaan päässyt.Eteläinen Italia jäi näkemättä ja kokematta.Onneksi on matkakirjoja ja muistelmateoksia,henkilöhistoriaa.Jangfeldt paneutuu Axel Munthen elämään,koko mieheen ja paikkaan,joka oli niin rakas Munthelle ja jossa hän vietti suuren osan elämästään.Siinä oli tyyntä ja myrskyä,särmikkyyttä ja pehmeyttä,rakkautta niin eläimiä kuin ihmisiä kohtaan ja juuri tässä järjestyksessä.Munthe oli kaksi kertaa naimisissa ja Ruotsin kuningattaren Victorian henkilääkäri ja rakastaja.Jätän seuraavaan elämääni tutustumisen tiehen,joka vie Caprin huvilalle.

A:n pappispoika soitti minulle eilen.Kertoi äidistään,jonka asiat eivät ole hyvin.En ole muutamaan viikkoon ollut A:han yhteydessä.Tiedän hänen olleen ja olevan sairaalassa,monessakin,kuten poika kertoi äitiään pompoteltavan paikasta toiseen.Lupasin tänään soittaa.Olen häpeällisesti lipsunut parin ystäväni kohdalla yhteydenpidossa.Kumpikin sairastavat niin,että puhe on epäselvää ja sekavaa,ajatukset harhailevat,toistoa... Jotenkuten olen koettanut ylläpitää kummankin kohdalla vanhaa ystävyyttä.Enkä yksinomaan voi syyttää sitäkään,että kun on tämä omakin sairas kotona.Kyllä pieneen puheluun on aina aikaa.Joskus ei vaan jaksa.Onneksi on terveitäkin ystäviä,joiden kanssa voi nauraa ja olkapäänäkin pitää.Kiitos heistä.

ONNI VAI KIROUS,IKÄISTÄÄN NUOREMMAN OLOINEN?

Arki astunut mitä vahvimmin kuvaan puolison tultua kotiin.Työtä ja ponnistelua,pyykinpesua,auttamista,kaikkinaista tilanteen seuraamista.Kävely ei suju hänellä.Nyt pitää inva-auton kuljettaja hakea ja saattaa,että päästään kaksi rappusta alas ja ylös.Luiskia en ole vielä käyttänyt.Nekin otettava,kun lähdemme vain ulkoilemaan.Kotiavustajaa en luultavasti saa omaishoitajuuteni takia ja lisäksi vielä "näytän hyväkuntoiselta,vetreältä ja ikäistäni nuoremmalta".Fysioterapeutin vaadin,vaikka sen saamiseksi pitäisi kääntää maailman kirjat sekaisin.Olen varma,että puolison lihakset vahvistuvat ja luut sekä ne jaksavat taas häntä jotenkuten kannatella,kunhan ammatti-ihminen panee niihin vauhtia.Tämä kotiavustaja-asiahan tuli tyystin sairaalan puolelta,koska he taas olivat sitä mieltä,että "ikänne huomioon ottaen..." ja ottivat terveysaseman sisariin yhteyttä.No,me olemme olleet kotioloissa vasta neljättä päivää.Toivon kaiken tasaantuvan,kunhan pääsemme näistä alkukankeuksista,joita nyt on kyllä riittänyt yli odotustenkin.Mutta kyllä tämä tästä.Pitää katsella valoisasti tuleviin päiviin.

Tulostin otti ja hajosi.Siinä vilkkuu outoja valoja ja iso E-kirjain kummittelee.Paperia ei ole kasautunut mihinkään.Sen tarkistin.Vehje vain kerran kopioi,tosin ankarasti kangerrellen ja suorastaan köhinällä,mutta kopioi kuitenkin.Sitten tyssäsi.Ehkä tälläkin minulle lievällä vastoinkäymisellä on tapana tavalla tai toisella järjestyä,kuten muillakin asioilla kerrotaan olevan.Heidi kirjoittaa blogissaan keksimästään "aviomiespalvelusta",joka rientäisi avittamaan niissä hommissa,jotka eivät kuulu taidon ja voimien puuttuessa naisväelle.Minäkin tarvitsisin moista palvelua,kun tämä tulostinasia tuskin kuuluu taloyhtiön huollollekaan.

Tilasin näkövammaiskirjastosta uusia kirjoja.Juhani Ahoa,William Shakespearea,Veikko Huovista,Paavo Frimania,Jouni K.Kemppaista  ym. Sofi Oksasen viimeisin ei ole vielä kuultavissa ja luultavasti jätän tilaamatta.Puhdistusta yritin,eikä onnistunut alkua pitemmälle."Kun kyyhkyset katosivat" kerrotaan olevan edellistäkin vaikeampaa luettavaa.Silti meni ja menee kuin kuumille kiville.Tohtinen epäillä,lukevatko kirjan kaikki ne jonottajat,jotka himoitsivat kirjailijan viimeisintä teosta yön pimeinä tunteina kirjakaupan oven ulkopuolella? Ja oliko/onko innostuksen syynä kirjailijan  gootti-ideologian pönkittämä ulkoinen olemus ja erinäiset yhteiskuntaa arvostelevat sanomiset vai todellinen kiinnostus kirjan lukemiseen?

KOTONA

Kaksi terapeuttia ja minä toimme tänään mieheni kotiin.Terapeutit tarkistivat apuvälinetarpeemme.Saimme lisäystä.Korotustyyny keittiön tuolille puolison takapuolen alle.Vuodettakin korotettiin,että hänen on parempi siihen mennä ja siitä nousta.Saimme myös öitä varten siirrettävän wc-istuimen.Sillä on hienompikin nimi, jonka tiesi maailmanmatkaajaystäväni,joka on sairaanhoitaja.Tähän aikaan yöstä puoliso jo nukkuu korotetussa vuoteessaan.Minua ei nukuta eikä edes väsytä.Kaksi viikkoa meni,jolloin ei tarvinnut tyhjentää sorsaa,eikä antaa lääkkeitä.Nyt tarvitsee.No,sehän on tässä huushollissa sitä takaisin omille raiteilleen menoa.Hyvä niin.Palkintona on puolison hymy ja tyytyväisyys.Ja se on paljon.

Huomenna tulee kotiavustaja/sairaanhoitaja.Fysioterapeuttikin luvattu.Tarkkaa päivää en vielä tiedä.Kotiavustaja/sairaanhoitaja alkaa hoitaa puolison haavapainaumia.Silloin hän on siis sairaanhoitaja.Hän lämmittäisi meille ruuankin.Sitä tehdessään hän on kotiavustajan roolissa.Minun olisi kuitenkin ensin ruoka valmistettava,että hän voisi sen lämmittää.Joten tämä palvelu jää kohdallamme pois.Kotiavustajan ominaisuudessa myös pesisi puolison kerran viikossa ja käyntipäivinään pukisikin.Minulle on sanottu,että voisin sen ajan levätä.Hän voisi niinikään, vaihdettuaan itsensä sairaanhoitajaksi, lajitella dosettiin lääkkeet.Tämä on kuitenkin minun hommiani.Mutta minkä tarvitsisin,niin ikkunanpesijän.Se ei taas kuulu kotiavustaja/sairaanhoitajan (eikä missään tapauksessa sairaanhoitajan) tehtäviin.Tosin kummityttö,joka ei ole kotiavustaja eikä sairaanhoitaja, on luvannut tulla pesemään ja pitkähkön mietinnän jälkeen lupasin hänelle tämän arvokkaan tehtävän antaa.

Ennenmuinoin tämmöisellä kunnallisella kotiavustajalla oli hommia kodeissa.Vanhemmillani oli kotiapua.Hänen tehtäviinsä kuului kaupassa käynti,ruuan valmistus,pienimuotoinen siivous,astioiden tiskaaminen,roskien vienti jne.Mutta he eivät taas hoitaneet minkäänlaisia haavoja.Eivät olleet sairaanhoitajia.Sitten kaikki muuttui.Remmiin astuivat koulutetut hoitajat ja jokainen muuta apua tarvitseva saa nykyisin hommata varsinaisen kotiapunsa yksityisesti ja  saada takaisin laskun loppusummasta lain määräämät prosentit kotitalousvähennyksenä.Sitäkin on supistettu.

Nykyajan kotiavustaja on tervetullut apu ihmiselle,joka asuu yksin,on liikuntarajoitteinen,iäkäs eikä enää voi laitella itselleen ruokaa,vaan se tulee ruokapalvelun kautta.Ja sen ruuan kotiavustaja sitten lämmittää.Avustaja tarkistaa päällisin puolin,että asiakas voi olosuhteisiin nähden hyvin,vaihtaa ehkä pikaisesti sanan taikka kaksi ja tarvittaessa pesee asiakkaan kerran viikossa,hoitaa makuuhaavat.Sitten hän lähtee.Käyntikertoja voi olla kolmekin päivässä.Näin voidaan asua kotona tutussa ympäristössä,joka on aina laitospaikkaa parempi paikka.Meilläkin voi elämä joskus muuttua niin,että hartaasti odotamme kotiavustajaa ja iloitsemme hänen tulostaan.Hän panee mikrouuniin kaksi annosta ruokapalvelun aiemmin tuomaa ruokaa.Me syömme tyytyväisinä ja kysymme,koska hän taas tulee.Hän tulee illalla.Toivottaa silloin pois lähtiessään hyvää yötä ja sanoo tulevansa taas aamulla.Me jäämme odottamaan aamua.

KOTIIN

Jippiiii,puoliso huomenna kotiin!!! Hän ON paremmassa kunnossa ja jopa kävelee rollaattorin avustamana melkein kuten ennen. Clostridium difficilekin hellittänyt.Tänään vielä sairaalakäynti minulla ja huomenna sitten menen hakemaan ja saattajat tulevat mukaan.Kävin eilen,sunnuntaina,varaamassa "tiistain kuormasta" kaksi täytekakkua osastolle.Kaksi siksi,kun yhtä sopivan kokoista ei tule ajoissa etukäteen tilaamatta.Haluan kakut antaa kiitokseksi erittäin empaattisesta ja ystävällisestä kohtelusta niin puolisoa kuin minua kohtaan.Minua ei missään asiassa ole jätetty tietämättömäksi.Kaikki on ollut asiallista ja huomaavaista.Hoitajat ovat oma-aloitteisesti tulleet juttusilleni,jota suuresti arvostan.Sairaala kuuluu sairaalakompleksiin Meilahdessa,jonka piirissä useitakin klinikoita ja hoitolaitoksia.Puoliso on niistä yhdessä ja se on Haartmanin sairaala.

Nyt aamupäivällä olen menossa ostamaan kotiin huomista ja loppuviikkoakin varten jääkaapin täytettä.En tiedä,milloin olemme molemmat valmiita lähtemään kaupungille,kuinka usein hoitajat käyvät jne. Tuuraajaankin otettava yhteyttä ja sosiaalitoimistoon ilmoitettava kotiin paluusta.Voi pojat,kyllä tämä tästä! Ostan kaksi suurta kimppua kukkia,joilla toivotan entisen kaltaisen elämän meille taas tervetulleeksi ja ennen kaikkea puolison kotiin.

Myönnän,että on ollut uuvuttavaa tämä kaksi viikkoa.Olen ollut poikki,kun olen palautunut sairaalavisiitistä kotiin illan suussa.Mannerheimintie on tullut tutuksi entistäkin enemmän.Olen kuullut yksityispuheluita ratikassa,riidan tynkää ystävysten kesken,lasten melskaamista ja vanhempien torumista.Olen nähnyt naiseksi pukeutuneen miehen,monia kansallisuuksia,kuullut maailman kieliä,ollut ruuhkaratikassa ja tyhjemmässä.Olen katsellut Manskun varrella olevien kerrostalojen julkisivuja ja seiniä,ikkunoita ja kauppaliikkeitä.Huomannut sellaistakin,jota en ennen ole huomannut,vaikka olen ikäni Mannerheimintietä käyttänyt.Olen nähnyt lapsuuteni "ison kaltsin",jonka paikalla on nyt KELA.Katselen sairaalaan mennessäni pätkää Messeniuksenkadusta,jossa lapsena leikin,josta lähdin aamuisin kouluun ja josta lopulta muutin pois.Niihin aikoihin oli kolmonen minun ratikkani.Nyt olen ajellut nelosella.Se ajelu toki jatkuu kohdallani,sillä muita ratikoita ei Skattalla kulje.Elämä palautuu raiteilleen.