Kirjakauppa on sellainen laitos, jonka harvoin pystyn kylmästi ohittamaan. En nytkään. Menin sisälle. Olen lukenut useita Miika Nousiaisen kirjoja ja nyt ostin jälleen yhden Ratakierros. Mutta Anna-Leena Härkösen teoksia en ole lukenut koskaan. Ostin hänen Huomenna hän ei tule. Tiedän Beckettin näytelmän, jossa Huomenna hän tulee. Ehkä sen takia Härkösen kirja alkoi kiinnostaa. Oikeastaan ihastuin heti muutaman sivun jälkeen. Kirja kertoo kaltaisestani leskirouvasta Elsasta huumorilla höystettynä. Meitä yhdistää leskeyden lisäksi italian kielen opinnot sekä pessimistinen ystävä. Riitta kertoo sairauksista, omistaan ja muiden. Hän herää eloon heti, jos Elsa kertoo omista huolistaan. "Riitta suhtautuu kuulemaansa kuin saisi lahjan". Minun ystäväni suhtautuisi aivan samoin, jos huolistani kertoisin. Pidän suuni supussa.
Uunijuurekseni, joita kerroin tekeväni, onnistui hienosti. Tosin siinä oli paljon muutakin kuin juureksia. Lehtikaalia, varsiselleriä, paprikaa, chiliä ynnä muita maan päällä kasvaneita. Pahuksen hyvää, vaikka itse sanonkin. Tuli niin suuri pellillinen, että riitti moneksi päiväksi. Pakastimeen en pannut. Sinälläänkin syötynä mainio kasvisateria.
Sitten tämän syksyn puheenaiheeseen TTK:hon. Minusta tanssiparin pudotuksen äänestäminen katsojien kesken on päin honkia. Kuinka moni arvostelee itse tanssia? Ääni annetaan sukulaiselle, läheiselle, työtoverille, naapurille, muuten vaan mukavalle ihmiselle, parin pukeutumiselle, sympatian tunteelle jne. Tanssin ammattilaisen ääni olisi tärkein, koska tanssistahan tässä on kysymys. Vai mitä? No, näillä mennään ja yleisön sana määrää. Sitten rähistään, että väärä tanssipari putosi.
Takaisin kirjailija Anna-Leena Härköseen. Olen nyt lukenut montakin lukua, enkä enää hehkuta alun tapaan. Alkoi tulla naisjuttuja, kuka hoitelee kenetkin jne. Naisjuttuja saa toki olla, mutta huumorin pohjalta mieluummin. Makuukammarijutut, riidat ja avioerot eivät ole minun heiniäni. Romantiikka on sitten erikseen, vaikka tyttöromaanien vaaleanpunainen maailma on kaukana takanapäin minulla. En enää lue Pikku naisien elämää kyyneleet silmissä, enkä hehkuta maailmaa, jota ei enää ole. Siitäkään huolimatta, että olisin tahtonut elää 1800-luvulla Helsingissä. Nälänhätää ottamatta huomioon, se oli minusta hieno vuosisata Venäjän alaisuudesta huolimatta. Oli mahdollisuuksien vuosisata, kehityksen aikaa, uudistusten aikaa. Esimerkiksi pääsi junalla Helsingistä Hämeenlinnaan! Öljylamput alkoivat olla historiaa. Napattiin valo nappulasta. Voitiin käydä Ekbergin kahvilassa. Voidaan yhä.
Minä olen kirjakaupasta kanssasi ihan samaa mieltä! Lukeminen on ollut vuosikymmeniä yksi harrastuksistani, se jatkuu edelleen ja kirjoja on kertynyt tuonne kirjahyllyihin melkoinen määrä. Juuri nyt olen lukemassa myös Anna-Leena Härkösen kirjaa Ei kiitos. Hänen kirjoittamiaan kirjoja on tuolla muutama muukin.
VastaaPoistaTanssiminenkin on ollut yksi kiva liikuntatapani ja se mitä kirjoitit TTK:sta on minustakin juuri noin.
Kiva kun olemme samaa mieltä. Hyvää viikonloppua.
PoistaKirjakaupoissa kiinnostaa kaikki post-apokalyptinen, dystopia ja scifi.
VastaaPoistaOkei, lähes kaikki on tietenkin huuhaata mutta toisaalta aikoja sitten scifin puolella esitetyt "hurjat jutut" ovat tämän päivän arkea ja mitä tulee maailman loppumiseen nykyisellään, niin ei välttämättä olla kaukauna siitä todellisuudesta mitä kirjallisuudessa esitetään. Toivottavasti näin ei käy vaikka kahta maailman suurinta ydinasemaata johtaakin kaksi maailman suurinta kusipäätä/kahjoa.
Minulle aivan vieraita asioita. Se on selvää kuin pläkki, että kaikki loppuu aikanaan tämä Tellus mukaan luettuna.
Poista