KYLLÄ ON KYLMÄÄ

 Lähdin käppäilemään pakkaseen. Ei  ollut pakko, mutta halusin haistella ja maistella, onko samaa kuin lapsuuteni paukkupakkasissa. Oli. Pynttäydyin lämpimästi ja ainoa, missä hyytävyys tuntui, oli kasvot. Panin vilkkaasti töppöstä toisen eteen ja jos ei olisi tuullut, sään olisi voinut ajatella vaikka melko mukavaksi.

Pääasiana oli saada ruokakaupasta veriappelsiineja. Sainkin. Tietysti tuli ostettua muutakin tarpeellista. Myönnän, että kotirappuun päästyäni tuntui mukavalta ja kotona vieläkin mukavammalta. Purkauduin vaatteista ja purin kassit. Sitten soitin eräälle ystävälleni ja kerroin pakkaskokemuksestani. Hänen äänessään oli kunnioituksen sekaista ihailua.

Luonteeni mukaisesti kyllästyn nopeasti. Nyt tunteen kohteena on tämän ainainen valkoisuus ulkona maassa ja puissa. Kyllä jo riittää. Parkkipaikalla jököttää kulkemattomia autoja lumen peitossa ja viime kesäiset taloyhtiön hoitamat pelargoniat eivät voi pihalla purkeissaan hyvin. Varikset muuttaneet jonnekin ja oraviakaan ei näy kuusen latvassa. Ihmisiä harvakseen ja joku on saanut autonsa liikkeelle. Sitä yskittää ja se nykii. Muinoin minun autoni ei suostunut kovilla pakkasilla edes inahtamaan. Jätin sen suosiolla kotiin.

Olin kauppareissulla päättänyt panna päähuomioni etupäässä nuorison pukeutumiseen. Näkyykö paljaita nilkkoja ja päitä, onko takki kiinni ja kädet käsineissä. Näin ainoastaan asiallisesti pukeutuneita ja pipo näytti olevan suosituin päähine. Kukaan ei ollut muuten juomassa jääkylmää kuplateetä kuplateehuoneessa. Mitähän varten? Kaupan jäätelöosastollakaan ei ollut tungosta. Mieleni teki mehujäätä, mutta ehkä se olisi ollut sopimatonta ottaen huomioon tämänhetkisen sään. Ostin mintunmakuisia teepusseja.  

Huomenna on loppiainen ja joulu virallisesti päättynyt. Mukavaa loppiaista!