VIERTOLAN KOULUSSA TAPAHTUI

 Jo heti Vantaan kouluampumisen jälkeen oli tieto tapahtumasta kiirinyt Espanjan mediaan asti. A lähetti sähköpostia ja kertoi kuulleensa ampujan olleen 16-vuotias. Lähetin heti korjauksen asiaan ja se sai A.n päivittelemään minun laillani: "mikä lapsissa on nykyisin vikana?" Niin mikä? Puhutaan mielenterveyshaitoista, huonoista kotioloista. Joku syy täytyy kuitenkin olla tämän kaltaiseen käyttäytymiseen. Ja miten joku säilyttää ampuma-asettaan, että siihen pääsee lapsikin käsiksi? Tosin tämän päivän 12-vuotias on paljon aikuisempi kuin minun aikani 12-vuotias. Me olimme vielä todella lapsia siinä iässä. Syytän myös tv:tä Vantaan tapahtumasta. Lapset ja nuoret imevät kuin sienet kaiken näkemänsä ja kuulemansa. Ampuminen vaikuttaa leikiltä, eikä kuolemaa oteta vakavasti. Internet antaa ohjeita pommien valmistamisessa, aseitten käytössä jne. Jos olo tuntuu pahalta, se pitää purkaa. Missä ovat vanhemmat? Aikuiset? Kuka opettaa oikean ja väärän eron? Miksi hitossa meillä ei ole aikaa olla vanhempia?

Suomi meni eilen mullin mallin hetkeksi ja nyt on asioitten selvittämisen aika. Mikä on ollut motivaatio ampumiseen? Yksi murha ja kaksi murhan yritystä 12-vuotiaalla pojalla. Muutamassa minuutissa koko elämä pilalla ja hinta on kova. Alaikäinen ei saa syytettä, mutta hän ei pääse koskaan irti siitä tiedosta, että hän on tappanut ihmisen ja haavoittanut kahta. Seuraavat läpi elämän, joka pojalla on vielä alussa.

Vantaan Viertolan koulussa on jo tänään arki. Vai onko?

TÄLLAISTA TÄNÄÄN

 Kaupungilla olo sujui hyvin, mutta Mujiin en taaskaan päässyt Kampissa. Käppäilin magneettikuvaukseen ja yritin ruikuttaa rentouttavaa pilleriä ahtaanpaikankammooni. Nykyisin ei saa. Viimeksi se vielä oli sallittua. Panin kaiken viehätysvoimastani peliin miesröntgenhoitajan kohdalla ja sekin tuotti vesiperän. Ei edes lumelääkettä annettu. Mieshoitaja pyysi pehmeällä äänellä sulkemaan silmät ja kone imaisi minut ahtaaseen syleilyynsä. Puristin sekä käsiä että silmäluomia lujasti ja toisessa kädessä oli hätäapupampula, ja sitä painaessa ratsuväki olisi ampaissut paikalle. En tarvinnutkaan ja olin itsestäni ylpeä. Radiokuulokkeet korvilla odotin ulos maailmaan pääsyä. Kuulokkeissa pohdittiin ihmiselämän olemusta ja sen loppua. Se ei minusta sopinut yhtään tilanteeseeni. Yskäisin pari kertaa, mutta se ei kuulemma pilannut kuvantamista. Pukeuduin, kiitin hoitajaa ja lähdin lystin maksamaan.

Kotimatkalla menin Tokmannille, jonka nimestä en pidä. Aikoinaan yritti Stockmann saada oikeuden voimalla Tokmannia olemasta Tokmanni. Stockmann hävisi jutun. Dallasin Tokmannilla ostoskorin kanssa ja ostin sitä ja tätä, kun kuvittelin olevan halvempaa kuin muualla. En tiedä tuota. Kori tuli täyteen sekalaista tavaraa, mutta kun hedelmiä ei myyty, menin vielä S-marketiin. Mehujäät piti panna  pakastimeen ennen kuin kellahdin toviksi pitkäkseni. Koko päivä meni tähän kaikkeen. Söin vähän vichy ssoiseeta ja otin palsternakkakeiton sulamaan.

Tänään huilaan, mutta olen tuumannut huomenna meneväni ulos. Asioimista riittää. Kevät panee halun liikkua. Ei kaupungille, mutta lähikauppoihin. Pääsiäismunaa en osta. Ajattelin kyllä ensin piilottaa sen semmoiseen paikkaan kotona, etten löydä. Etsimisleikki kuuluu pääsiäisen kuvaan, sen epäraamatulliseen puoleen. Vakavuus alkaa pitkäperjantaina, joka lapsuudessani oli aina oikeasti pitkä. Kaikki oli kiinni kaupungissa ja vasta toisena pääsiäispäivänä sai jo vähän nauraakin. Nykyisin ei ole niin, vaan kaupatkin auki ja elokuviin voi mennä, vaikka hiljaista viikkoa eletään. Viikko alkaa palmusunnuntaista, jota seuraa malkamaanantai ja tikkutiistai jne. Sukkasunnuntai päättää viikon. Silloin on jo pashakin loppunut, mämmit syöty ja lankalauantain langat värjätty.

Niin että jos en ole kuulolla, niin HYVÄÄ PÄÄSIÄISTÄ.

TORSTAIN TOIVOA

 Iltaa mennään ja kohta yritän mennä nukkumaan, mutta unta en saa. Yöllä on oltava hissukseen, mutta toki voi lukea, katsella tv:tä, kirjoittaa, pelata pasianssia, suunnitella kaikenlaista kivaa, keittää puuroa tai syljeksiä vain kattoon. Menin päivällä kaupungille ja  menin ihan metrolla. Kotiin tullessa poikkesin Alanya-kauppaan ja ostin punaisia ja keltaisia rusinoita, turkkilaisia karkkeja ja viikunahilloa. Lounailin ja puhuin puhelimessa ja siinä se päivä mennä kutvahti.

Tykkään katsella tv:stä Simpsoneita. Perheen älykkö Lisa 8v puhui hyvästä kirjallisuudesta ja eritoten mainitsi Harper Leen Kuin surmaisi satakielen. Olin itseeni oikein tyytyväinen, sillä mainittu kirja on yöpöydälläni ja olen lukemassa sitä jo toistamiseen. Suosittelen kirjaa mitä lämpimämmin ja olen Lisan kanssa samaa mieltä, että se on klassikko ja hyvää kirjallisuutta.

Viikonlopun olen kotona ja kohtapuoliinhan onkin jo perjantai. Syön erivärisiä rusinoita ja nautin olostani.Panin muuten jo talvisäilöön kaikki karvat lammasbaskerista lähtien. Tuskin enää tarvitaan. Ja jos pieni kevätpakkanen yllättää, puetaan muuta. Hiuksetkin pitää laitattaa kevätkuntoon. Sitä ihminen herää kuin uuteen elämään jo näin maaliskuussa. 

Lauri Viljanen sanoo näin runossaan Evoe!

Kevätilmoissa ylitse pääni
soi musiikki levoton
kuin kultaisten rumpujen ääni
vai Paninko huilu se on? ...

Tältä minusta tuntuu. Jospa nyt muutama sivu Satakieltä ja sitten yöhön.

ILMAN LÄHETETTÄ

 Neljäntenä päivänä lauantaina soitti hoitaja ja valitteli ruuhkaa kerrottuani luulleeni, ettei enää soiteta ollenkaan. Hoitaja oli ystävällinen, asiallinen ja pahoitteli ta:n toimia. Pääsin asiaankin ja menen ilman lähetettä magneettikuvaukseen. Kaiken kukkuraksi ei kunnallisen lääkärin toimenkuvaan kuulu edes lukea magneettikuvauksesta saadun ortopedin tuloksia. Aion ottaa kuitenkin sen mukaan, jos hoitaja olisi inhimillinen ja päästäisi minut fyysiseen tapaamisen lääkärin kanssa. Omalääkärini olen menettänyt hänen lähdettyään muualle, eikä toinenkaan tapaamani lääkäri ole enää liioin talossa. Olen heitteillä taas. No, onhan aina yksityispuoli, jossa maksua vastaan hoidetaan ja lääkäri on aina empaattinen.

Kevättä. Vaihdoin ohuempaan ulsteriin. Aurinkoakin niin, että piti ottaa ulos mennessä aurinkolasit. Sorakerros talven jäljiltä kalkakäytävillä haittaa hiukan kulkua. Kaiketi jossain välissä lakaisuauto tekee tehtävänsä katupölynkin kustannuksella. Kun nämä hommat on tehty, alkaa nurmista kohota ensimmäisiä kevätkukkia. Siitä se suvi sitten alkaa.

Lähikauppakeskuksessa jouduin pienen tappelun todistajaksi. Kaupasta pöllähti vartijat kannoillaan kaveri, jonka yhdessä kädessä ilmeisesti maksamatta jäänyt lonkerosatsi. Varas pani aluksi kampoihin, mutta vartijat eivät yleensä ole mitään heiveröistä porukkaa. Varas talttui ylivallan edessä.Vartijat kaivelivat kaverin reppua ja sieltä tuli enemmänkin sixpackeja. Lisää vartijoita ja lopuksi varasta alatetiin kuljettaa poliisin huomaan. Kyllä niitä juomatölkkejä oli ainakin 36 kpl jos ei enemmänkin. Eikä taatusti edes ainoa tämän päivän saalis. Hävikki kauppaliikkeissä on vuosittain iso luku ja me muut asiakkaat saamme sen tavalla tai toisella maksaa.

Kotona söin porkkanakeittoa, itse laittamaani. Makoisa veriappelsiini jälkiruoaksi ja pieni kupillinen suklaan makuista espressoa. Tai expressoa, kuten eräs ystäväni sanoo. Lehdestä olin tarkasti katsellut Oscar-gaalan pukuloistoa ja vähiin oli monella kangas mennyt. Nännit ja peppu esillä käveltiin punaisella matolla ja itse gaalassa viuhahti ilkialaston kaveri strategisen paikan peittona kirjekuori. Kulisseissa näkyi muutakin peitettä, ettei mies siis aivan ilkosillaan olisikaan kekkuloinut juhlayleisön edssä. Kuva jäi kuitenkin sellaiseksi, ettei rihman kiertämääkään. Oscarit jaettu ja kullalla silattu palkintopatsas saa taas vuoden huilia. Ydinaseen  keksijästä Opperheimeristä tehty leffa kahmi Oscareita. seitsemän pystin verran. En jaksanut yöllä katsoa, enkä myöhemmin inhimillisempään aikaan Teemaltakaan. Helsingin Sanomat piti hyvin ajan tasalla.

On luppopäivä edessä, että kun yö taas meni pipariksi, voin vaikka nukkua. Yleensä se ei onnistu.

PULLUKKAKIN ON KAUNISTA

 Ei nukuta. Tv:ssä ei katsottavaa. Lukea ei viitsi. Syödä  ei saa. Panen muutaman  ajatuksen tähän aikaan vuorokaudesta. 

Päivä meni puhelinsoittoa odotellessa. Takaisinsoitto terveysasemalta, joka tapa on idioottimainen. Panee ihmisen kanniskelemaan puhelinta mukanaan joka paikassa, eikä joka paikkaan voi edes mennä. Olisi pitänyt päästä sinne ja tänne, kauppaan, kaupungille ja vaikka minne. Minulla on kysymys,  johon haluan vastauksen  ennen kuin ryhdyn toimenpiteisiin. Voi olla, että soittavan hoitajan on konsultoitava ensin lääkäriä tai sitten ei, jos on tavallista fiksumpi.Tänään nyt keskiyön jälkeen on neljäs päivä odotusta, koska tyhmyyksissäni painoin puhelimessa sitä nappulaa. joka kertoo eteenpäin, ettei asiani ole kiireellinen.  Virheestä oppii.

Katselin Teemalta uusintaohjelmaa Iina Susirajasta. Teiteilija ja rajojen rikkoja. Susiraja ei ole mikään hoikka nainen ja on kääntänyt tämän asian edukseen. Muotimaailma pitää yhä huolen siitä, että muoti on langan laihoille ja vaatetusliikeiden sisäänostajat ovat hiukan samaa mieltä. Kuitenkin iso osa meistä on enemmän tai vähemmän ylipainoisia, josta asiasta taas lääketiede on huolissaan. Ja aivan syystä kylläkin. Mutta niin kauan kuin paksumpaa väestöä on, pitäisi se hyväksyä ilman väheksyntää, ilkeitä mielipiteitä ja sormella osoituksia. Taiteilija, laulaja Anna Eriksson oli myös Teeman ohjelmassa ja  sanoi ihmisten pelkäävän omaa heikkouttaan sekä totuuden näkemistä. Elämässä kaikki ei ole kuvan kaunista ja nättiä. Ei pitäisi lakaista maton alle ja leikkiä, ettei näe. Vanheneminenkin voi olla rumaa, kuolema myös, mutta kaikki on luonnollista ja elämään kuuluvaa. Kuihtunut ihmisruumis voi olla hyvinkin kaunis, kun osaa oikein katsella, Rubens ja Botero ovat kuvanneet reheviä ihmisiä ja varsinkin Boteron kuvat ovat suorastaan miellyttäviä ja hauskoja. Rajanrikkojia tarvitaan, jos vaikka oppisimme jotain. Susirajan luuta rehevien rintojensa alla on saanut valokuvana maailmanlaajuista mielenkiintoa. Joskus oli muotia mitata  rintojen kauneutta sillä, pysyikö lyijykynä rinnan alla. Monilla pysyi sivumennen sanoen vaikka koko penaali. Ja Susirajalla pysyy luuta. Kaikki kauneus on katsojan silmissä. Eikä tämä sanonta ole kulunut vuosien saatossa.

Katsokaa netistä Lizzy Howellin video. Teinityttö taisteli ohdakkeisen tiensä balettitanssijaksi aluksi monen pilkan ja naurun säestämänä. Nostakaamme hänellekin hattuamme.

Ei muuten alkanut nukuttaa. Otan unipillerin.

TÄMÄN TEKSTIN ALKU EI TIEDÄ MITÄÄN

 Täällä taas. Panen näin alkuun Arto Mellerin runon

Rytmi syntyy siitä
että alku tietää lopun:
kirjoittamisessa  -elämässä näin ei ole

Melodia on ollut aina
Sille jolla korvat kuulla

Hiljaisuuden tuolla puolen

Minun sepustusteni alut eivät tiedä loppua, ovat sillisalaattia, eikä niissä ole rytmiä. Elämänikin muistuttaa hiukan sillisalaattia, mutta kelpaa minulle.

Katselin eilen jo kertaalleen nähdyn elokuvan Puhallus. Paul Newman ja Robert Redford nuorina ja komeina vuonna 1973. Ykskaks muistin Newmanin kastikkeen. Kesken kaiken veijarimaisen jännityksen putkahti mieleen tähden salaattikastike 30 vuoden takaa. Proosallista, eikö? Enkä ole edes maistanut. Aikoinaan siitä puhuttiin. Nyttemmin enemmän vaiettu. Kuka muistaa? Itse leffa oli ihan katseltava, vaikka minua hiukan haukotutti. Haukotushan ei ole mikään pitkästymisen tai unen tarpeen merkki, vaan kertoo keuhkojen ilman puutteesta. Minä siis haukottelin pari kertaa ja pyysin elokuvan tekijöiltä anteeksi ilman tarvettani.

Uusi päivä menossa ja ihan kuin aurinko melkein paistaisi. Kahvimuki edessäni, jonka juomisesta selviydyn tuota pikaa. Jossain välissä tekaisen taas smoothien, kun kerran niihin olen kovasti tykästynyt. Hinku lopahtaa joskus, tämä selvää kuin pläkki. No niin ja sitten piti tarkistaa sana "pläkki". Olinkin tietoinen, että pläkki on pelti, mutta että se on myös "tahra", sitä en tiennyt. "Fläkki" on tahra, sen taas tiesin. Eilen juuri tuli fläkki ja piti puhdistaa. Tämä olikin hieno juttu selvittää ottaen huomioon tämän iltaisen Sanansaattajat Maikkarilla, jossa etymologia on pääasiassa. Kaisa Häkkisen etymologisessa sanakirjassa ei muuten ole sanaa "pläkki". Ei liioin Veijo Meri kirjassaan Sanojen synty ole selvitellyt "pläkin" alkuperää. Googletin ja siellä oli.

Että tämmöinen päivän aloitus, joka ei kerro lopusta mitään ja joka päättyi pläkki-sanan tarkoituksiin Arto Mellerin runon jälkeen.

UUSI PRESSA JA UUSI AIKA

 Jaahas, Suomella on uusi presidentti. Aivan minun mileeni vielä. Katselin tv:stä kaiken, mitä näytettiin juhlallisista virkaanastujaisista. Jo heti illalla tv-ruudussa päästiin spekuloimaan asiaa, vertailemaan väistynyttä ja uutta ja muotigurukin sanoi painavan sanansa presidenttien frakeista ja silintereistä. Viikonlopun jälkeen alkaa Alexander Stubbilla arki, vaikka jo moneen kertaan kerrottiin presidentin olevan aina työssä, arkena ja sunnuntaina.

Ystäväni H on takaisin Suomessa. Luulin hänen tulevan vasta nyt maaliskuussa. Melkein kesää oli Turkinmaassa monista vesisateista ja rajuista ukonilmoista huolimatta. Meilläkin kevät kolkuttelee jo ovella. Paljasta maata runsaasti näkyvissä, vesilätäköitä ja plusasteita. Vielä ei kuitenkaan valkovuokkojen aika. Pitkät talvisaappaat saivat väistyä minulla nilkkureihin. Käväisin kaupungillakin. Näin ratikoita. Oli hieno tunne pasteerailla Keskuskadun ja Aleksanterinkadun vilinässä, avata Stockmannin ovi ja mennä sisälle. Vanha kunnon Stocka.

Tänään laitan palsternakkakeittoa. Soppalinja jatkuu. Jos puhtia riittää, imuroinkin. Nyt vielä menossa leppoisa aamukahvihetki. M-L soitti ja kuulin hänen kuulumisensa. Hyvin pyyhkii Kaakonkulmalla. Käänsin kalenterissa uuden kuukauden. Eipä ole enää nimipäiviä kuten muinoin. Niin monet ovat jättäneet tämän elämän. Ennen oli kuukaudessa monia nimipäiviä ystävillä ja tuttavilla. Tässä kuussa sentään siirrymme kesäaikaan. Ehkä jo silloin vaihdan nilkkurit pikkukenkiin. Kesätukkakin pitää saada, eikä olisi pahitteeksi uusi mekkokaan. Jos vaikka heittäytyisin entistä sosiaalisemmaksi ja näkyisin enemmän. Jos vaikka joku kosisi kuten rokotusjonossa talvella. Kieltäydyin, enkä luvannut mennä miehen kanssa lounaallekaan. Ja siitähän kärsi kaverin itsetunto. Saatettuaan minua vähän matkaa rokotuksen jälkeen, sanoi "nähdään" ja lähti. Emme ole nähneet.