19. joulukuuta 2016

JOHN KEATSIA MUSTASSA JOULUKUUSSA

SÄKEITÄ

Voi onnea joulukuista
puun hankien saartaman!
Sen oksat ei voi muistaa
kesän riemua vihannan,
ne vilun ja viiman kestää,
ja tuiskut ei voi estää,
että aukee sydämestä
itu uuden keväimen.

Voi onnea joulukuista,
puron, jäässä jonk´ aallot on!
Sen kuplat ei voi muistaa
kesäkatseita Apollon,
vaan unhon nautinnoissa
ne nukkuu kätköissä, joissa
on tuskan tunto poissa
ja ajan talvisen.

Ah, jos huoleton, vapaa
moni ihmislapsi ois!
Mut ken ei surua tapaa,
jonk` ilo pakeni pois?
Miel´ autio, murhe itää,
sen pistot tuntea pitää,
eikä parantajaa mitään -
sit´ ei sanota laulaen.

(John Keats, suom. Jaakko Tuomikoski)

18. joulukuuta 2016

JOULU ON JO OVELLA

Huomasin Areenassa dokumentin  täplätaiteilija Yayoi Kusamasta. Sen katselin. Suomen näyttelyn avajaisiin hän ei tullut, mutta lasivitriinistä katselee HAMissa hänen näköisnukkensa. Dokumentti näytti, miten täplät syntyvät ja miten taiteilija jaksaa niitä tuhansittain maalata. Hänen teoksensa eivät ole yksinomaan maalauksia, vaan myös muuta. Puuvillamytyistä vene, matkalaukku ja hän päällystää myös mallinukkeja näillä pallukoilla, joista sanoo niiden oikeastaan olevan falloksia. Jos katsoja omaa vilkkaan mielikuvituksen, niin miksi ei? Tämä tällä kertaa naisesta, joka valloitti maailman.

Sitten toisenlaiseen taiteilijaan, joka on kirjailija.

Joulu,
se on kuusenneulasten
ja sammuvien kynttilöiden tuoksua,
ja hiljaista, onnellisen säikähdyttävää rakkautta,
ja lahjoja, ja unta,
jossa kasvoja hipovat enkelin siivet...

Waltari kirjoitti tämän 20-vuotiaana.

Aloin heti lukea Joulutarinoita, josta yllä osa Waltarin kirjoittamasta runosta Joulu-nimeltään. Kriitikko sanoo  Joulutarinoista kirjan takakannessa " Waltarin runot ja novellit loivat oikeaa joulutunnelmaa ja muistuttivat, että oikea joulurauha ja onni ei synny materiasta, vaan aineettomista asioista". Kauppakeskus eilen väkeä täynnä, kaikilla pullottavat ostoskassit ja valtava kiire seuraavaan kauppaan. Kyllä kauppiaan onni syntyy materiasta! Myös joulurauha puodin sulkemisen jälkeen aattona, jos kassaan kilissyt paljon euroja. Eläköön materia!

Illalla satoi.lunta. Katulampun valossa näkyi hyvin. Hiutaleet pyörivät ja leijailivat maahan. Auton renkaiden jäljet jäivät lumeen. Ensi viikolla on Joulu.

17. joulukuuta 2016

OTSA RYPYSSÄ

Lähdin kauppakeskukseen. Oli asiaa. Eihän sinne ilman asiaa mennä. Menin Stockmannin kosmetiikkaosastolle. Minulla oli lahjaksi aikaisemmin sieltä saamani näyte not for sale- merkinnöin mukana ja tahdoin samanlaisen, mutta sen, joka on myynnissä. Oli varhaista ja kosmetiikkamyyjillä oli aikaa seisoksia ryppäänä juttelemassa keskenään. Yritin saada huomiota. Ei mitään. Lopulta kysyin, josko jollakulla olisi aikaa tulla myymään. Oli aikaa. Näytin mallia ja sanoin tahtovani samanlaisen. Myyjä avasi laatikon ja antoi minulle saatesanoilla "tämä on se". Minä kiitin ja menin ostamaan itselleni joululahjan. Pradaa hajuvesiosastolta. Maksoin ja lähdin kotiin.

Matkalla poikkesin Suomalaiseen ja ostin Mika Waltarin Joulutarinoita. Kirja on pokkari ja kokoelma jouluisia juttuja, joita Waltari kirjoitti eri lehtiin vuosien aikana. Ehkä olen jonkun joskus lukenut.

Sitten taas kotiinpäin. Laitoin salaatin ja söin. Aloin katsella ostoksiani ja minulta pääsi oikein iso ärräpää. Mallin mukaan annettu ostos oli VÄÄRÄ. Kiehuin kiukkua. Ei kun vaatteet taas päälle ja Stockmannille. Työnsin rollaattoria vauhdilla kuin jyrää, en edes levännyt ja otsallani oli tuima ryppykokoelma. Etsin myyjän, tai oikeammin heitä oli kaksi, ja näytin mallia ja ostamaani kappaletta. Kysyin, ovatko samaa tuotetta? Myyjäpari tarkasteli ja sanoi, ettei ole. Melkein kuorossa. Olin jo avannut rasian ja saanut esineen näyttämään käytetyltä. Pitihän minun katsoa, mikä se on ja mitä sillä tehdään. He vaihtoivat tuotteen oikeaan mukisematta minun vielä päästellessä höyryjä. Sain lepytykseksi pientä tavaraa meikkilaukussa, vaikka ilmoitin leppyväni sitä ilmankin. Pyysin kyllä, että palavereissa keskityttäisiin myös huolellisuuteen myyntityössä, jotta asiakas saisi tuotteen, joka on mukanaan tuomansa mallin mukainen. Olisi ollut helppoa katsoa mallia ja antaa laatikosta samanlainen. Niinhän sitä luulisi.

Jouduin konttaamaan kaksi kertaa kauppakeskukseen ja nyt olen aivan puhki. Olen sentään oikeasti liikuntarajoitteinen.



16. joulukuuta 2016

PÄIVÄ TAITEEN PARISSA

Piti menemäni oikealle Stockmannille. Menin HAMiin Yayoi Kusaman näyttelyyn. Japanilainen nykytaiteilija. Ostin hänestä kertovan ja hänen taiteestaan kirjan. "Kusama on ollut jo yli 50 vuotta ajan hengen seismografi, yhteiskunnallisten valtarakenteiden kriitikko ja omaperäinen taiteilija." Hän on vuonna 1929 syntynyt itseoppinut taiteilija ja hän pitää kurpitsoista, auringonkukista, puuvillaisista täytetyistä mytyistä ja täplistä. Hänen kasvonsa ovat ajattomat ja rypyttömät. Hänen teoksiaan on esillä Tokiossa, New Yorkissa, Haagissa, Venetsiassa...

Mitäkö pidin näkemästäni? Taas yksi todiste, että alan pitää nykytaiteesta entistä enemmän. Enää ei häiritse, etten näkemääni "ymmärrä". Voin luoda näkemästäni haluamani itselleni. Näen värit ja muodot ja minäkin pidän kurpitsoista ja täplistä. Mitä ne minulle kertovat, sitä en lähde nyt erittelemään.

Ostin myös kirjan Tyko Sallisesta (1879-1955). Muistan hänen Mirrinsä ja Hihhulit. Muistan Sallisen  Krapulan ja Jalmari Ruokokosken Humalan Hyvinkäällä. Ne olivat näiden kahden veijarin huviloita. Näillä ei ollut mitään tekemistä nyt HAMin näyttelyiden kanssa, joista katselin vain Kusaman osuuden. Olisi ollut myös Tove Janssonia ja Eeva Peuraa.  Ostin lisää magneetteja. Kusaman kurpitsan, jossa jättisuuren kurpitsan vieressä istuu hentoinen Yayoi Kusama sekä vielä Katja Hagelstamin puumagneetin  helsinkiläisen kerrostalon ikkunarivistöstä. Pari Kusama-postikorttia, joista toisen lähetän E:lle. Ei ole tavanomainen kortti, vaan  hyvin "kusamainen". Painettu teksti "Love forever dancing pumkin". Olen iloinen, että jatkoin metrolla matkaa Kamppiin asti Tennispalatsille. Mistä lie päähän pälkähtänytkin?

Näyte Yayoi Kusaman runoilusta:

NUORUUS ON YHTÄ PASKAA

ulostetta syövä tyytyväinen tähdenlento
tasangon äärillä vanheneva valon häntä
onko violetti taivas valetta
ruumiistaan erkaantunut ennen kuin huomaakaan
hedelmätön sielu riehaantuu
epäonnenpäivän tumma tuuli kertokaa joku
mistä se syöksyy ihmisen kimppuun
halkaisee tyhjän ilman välkkyvä sädekimppu
päivän pimennettyä paskanväriseksi Cain
vaikka nuoruus kirjoitetaan "sininen taivas"...











14. joulukuuta 2016

SCROOGEN AAVEET

Rullauduin eilen Suomalaiseen kirjakauppaan ja ostin sieltä lisää joulua, Charles Dickensin  Joululaulu, aavetarina joulusta. Verraton takakansi jälleen kertoo, että  Dickens julkaisi viisi joulukirjaa ja nyt ostamani oli niistä ensimmäinen, ilmestyi 17.12.1843. Teos kertoo joulujen hengistä, jotka ilmestyvät ukko Scroogelle. Lieneekö sama tarina, josta Tuula kertoo Tuula´s life-blogissaan nähtynä Turun kaupunginteatterissa nimellä Saiturin joulu? Jos näin on, niin minulla on nyt se kirjana. Jippii. Siis pokkarina. Ne ovat helpot lukea vuoteessa. Ei käsi väsy.

Saiturin joulu-näytelmää on esitetty Turun Logomon (Kaupunginteatteri) lisäksi Tampereella, Helsingissä ja Mikkelissä.

Aloitin heti Dickensin kirjan lukemisen (engl.kiel. nimi A Christmas Carol) ja jo heti alussa Scrooge "haistattelee" joululle. "Pyh, hölynpölyä. Hauskaa joulua. Hyi olkoon koko hauska joulu". Ja sitten ilmestyvät aaveet ja näyttävät Scroogen lapsuutta ja nuoruutta, minkälainen oli tämä joulukammoinen mies vuosikymmeniä aikaisemmin. Tässä paikassa kirjaa suurin piirtein olen. Uskon, ettei se mene aivan Dickensin sanojen mukaan näyttämöllä. Ohjaaja muuttaa ja saakin muuttaa. Näin se menee, teatterin tekeminen.

Dickensin Joululaulun johdanto: "Tässä aavetarinassa olen koettanut manata esiin erään aatteen hengen, joka ei saa suututtaa lukijoitani, ei itseensä, toisiinsa, jouluun eikä minuun. Kummitelkoon se hauskasti heidän kodissaan ja älköön kukaan sitä karkottako.

Heidän uskollinen ystävänsä ja palvelijansa
joulukuussa 1843
C.D."

Olen taas lähdössä, joten kukkuluuruu  vain.

13. joulukuuta 2016

AINA VAAN MENOKSI

Eilispäivä meni stadissa. Tuuli oli kovaa, pakkanen kipristeli varpaissa ja rollaattorin kahvat jääkylmiä. Tänään taas ulos, mutta lähemmäksi. Huomennakin menoa. Onhan tämä semmoista matalalentoa, mutta ihan kivaa.

Enää ei tarvitse jännittää miljonäärikisaakaan lauantaisin eikä X Factoria. Saara Aalto tuli kakkoseksi ja taisteli sijastaan kunniakkaasti. Voimme sanoa "hyvä Suomi". Olen saanut joulukortit kirjoitettua ja Postista punaisen pussin niitä varten. Postitusta vailla enää. Viime jouluna en lähettänyt ja nyt tuntui oudolta allekirjoittaa tervehdykset vain omalla nimelläni. Yksi joulukortti tullut. Siinä on kolme enkeliä. Kaunis, vaikka en enkeli-ihminen olekaan. Lumeen olen joskus kuvan tehnyt, mutta se ei ole sama asia kuin olla enkeli-ihminen.

Yhden äsken ostamani Poirotin luin. Poirotin piti olla jo eläkkeellä, mutta kuinka ollakaan... Lähti Hastingsin kanssa Vaaralliseen taloon. Muistankohan oikein, että tästä olisi tehty elokuva ja minä nähnyt televisiossa joskus? Naisen hattu, jossa luodin reikä, pani näin muistamaan. Murhaajaa en muistanut, enkä lopusta ennen aikojani kurkistanut. Pidin itseni jännityksessä. Pokkarin takakannessa sanotaan tämän vuonna 1932 ilmestyneen Poirot-jutun olleen kriitikoiden mielestä Christien siihenastisen tuotannon paras. Tähän en pysty sanomaan mitään. Pidän kuitenkin Hercule Poirot- tarinoista enemmän kuin neiti Jane Marplen viipyilevistä salapoliisitutkinnoista käsityönsä takaa.

Itäkeskus on niitä kaupunginosia, joissa postin tuleminen on epävakaata. Mistähän tämä johtuu? Kyllä täällä näkee postinjakajia, mutta en sitten tiedä, jakavatko niin kuin pitää. Olenhan minäkin saanut postia, mutta mitenkä ajallaan, sitä en tiedä. Ainakin tämä ensimmäinen joulukortti tulla tupsahti reippaassa etuajassa.

Nyt aamukahville, suihkuun ja kohtapuoliin menoksi.



11. joulukuuta 2016

RUNO

"Kevyt lumi
peittää mustan ruohon.
Varjoista
nousevat puut mustat, paljaat
pimeälle taivaalle.
Jossakin kaukana taustalla loputon
äänten välke, valojen sorina
katujen kuiluissa.
Tässä lähellä
puiden alla rivistönä
tervapadat loimuavat.
Suoraan edessä
korkeat joulupuut
tummina kantavat
valon hedelmiä.

Me, valosta kylläiset,
kuljemme hämmentyneinä..."

(Lassi Nummi "Puistokatu joulukuussa")