Pessimistinen ystäväni soitti ja kysyi, jos tiedän, mitä tehdä, kun sota syttyy? Vaihdoin puheen aihetta. En halua edes ajatella moista. Ja sitä paitsi, mitä ihmettä tekisin? Lähdin purkamaan soitosta saamaani epävarmuutta kauppaan. Sähköinen vuosia käytössä ollut hammasharjani alkoi temppuilla. Kolisi suussani, hyppeli sinne sun tänne. Ostin uuden. Samalla menin irtisanomaan lankapuhelimeni liittymän, koska se lopetetaan kesällä kuitenkin. Myyjä yritti saada entisen lankapuhelimeni matkapuhelimen varapuhelimeksi kuukausimaksua vastaan tietenkin. En tahtonut. En ole käyttänyt puhelinta vuosiin, mutta maksanut siitä kuukausittain. Rahat menneet kuin Kankkulan kaivoon.
Halliin on tullut vihanneskauppakoju. Ostin retikan. Pitkä kuin pesäpallomaila. Tänään mandoliini tekee siitä ohuen ohuita siivuja tai raastan osan lounaan lisukkeeksi muiden lisukkeiden sekaan. En kylläkään pääse lähellekään 800 grammaa, jonka verran ihmisen pitäisi hyvinvointinsa takeeksi joka päivä vihanneksia syödä. Puoli kiloa saattaa sujua. Onnekseni tykkään paljon kaikesta "vihreästä" ja laitan aika useinkin pari päivää viikossa vallan lihattomaksi. Kasviksista saa mitä maittavimpia ruokia pienelläkin vaivalla.
Janne Saarikiven kirjat hyllystäni ovat nyt luetut. Opin valtavasti uutta tietoa, enkä suinkaan yksinomaan sanojen etymologiasta, vaan yleensä kaikesta muustakin. Saarikivi elää elämäänsä avoimin mielin, monikielisenä matkustelee ja tutustuu ihmisiin maailman kummallisissakin paikoissa. Siperiassa on kaupunkeja, jotka rikastuneet öljyllä. Niissä on moderni meininki, upeita rakennuksia, autot ovat Mercedeksiä ja kylpylöiden ovenkahvat kullattuja. Ulkona paukkuu paukkupakkanen, mutta kaupunkilaiset viettävät aikaansa ylellisesti ja lämpöisesti. Menkää vaikka Niznevartovskiin tai Novyj Urengoihin katsomaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti