Littoistenjärvestä on tehty välimerellinen järvi värinsä ja kirkkautensa puolesta. Turkoosia laidasta laitaan. Kiitos 200 tonnin kemikalien. Ihmiset käyvät ihmettä katselemaan ja joku rohkea kastaa varpaansa veteen. Töölönlahtikin tämmöiseksi. Olisi sorsien kiva uiskennella, kun räpylät näkyvät kaveriltakin. Pohjan ostoskärryt, hetekat ja polkupyörät olisivat somaa katseltavaa pinnalta käsin. Uusi pian pestiinsä astuva pormestari Jan Vapaavuori voisi asiaa harkita.
Heräsin pirtsakkana naisena uuteen päivään, jonka vietän kotiparvekkeella ainakin osaksi. Kokeilen kaulaan eri tavoin viikattua Nina Riccin silkkiliinaa, jonka eilen sain Italiasta. Siinä on perhosen kuvia, kun "isäsi kutsui sinua päiväperhoksi". Elefantin muisti lähettäjällä. Paketissa lisäksi kaksi jääkaappimagneettia Roomasta Colosseumineen. Oikeammin, mitä tästä entisaikojen amfiteatterista on vielä pystyssä. Minähän en ole Roomassa käynyt, ikävä kyllä. Nuohonnut sen sijaan maasta pohjoisempaa osaa muutamia kertoja.
Alan kyllästyä muuten salaatteihin. Kuukausikaupalla olen lapannut maaruuni ja nyt jo haikailen epäterveellisen muonan perään, missä rasva tirisee suussa sulavassa pihvissä, maku hivelee kitalakea ja kielen päällystää, kastike somana röykkiönä ja ranskalaiset perunat kaiken kruununa. Sitten vielä jälkiruokaa! Lihottavaa ja makeaa! Ei! Tänäänkin broileria, parsaa, tomaattia ja ruustinnan salaattia, mautonta kotijuustoa ja pieni ripaus kastiketta pullosta. Myöskin iso EI jälkiruualle. Minussa on määrätön määrä tahdonlujuutta.
20. toukokuuta 2017
19. toukokuuta 2017
MINKÄ KIRJOITAN, SEN KIRJOITAN
Ei pitäisi kirjoittaa, kun ei ole asiaa. Kirjoitan silti, koska olen semmoinen. Olen lähdössä repaleisten yöunien ja myöhään heräämisen, aamukahvin ja aamutoimien jälkeen ihmisten ilmoille. Yhtä ja toista toimitettavaa. Korttikin postilaatikkoon.
Italiasta tuli politiikkaa ja maahanmuuttaja-asiaa täynnä parikymmentäsivuinen kirje. Ystäväni on todellakin suivaantunut. Hän jopa paheksuu sitä, kun kerroin hymyileväni vaikka "neekerille" hänen aukaistessaan minulle oven. Kun ihminen on kohtelias, vastaan siihen samalla tavalla edes ajattelematta, onko paperiton, hyödyllinen Suomelle, maahanmuuttaja, pakolainen, syntyperäinen suomalainen... Joskus olen kauhuissani hänen sananvalinnoistaan puhuessaan ulkomaalaistaustaisista henkilöistä Italiassa. No, monissa Euroopan maissa asiat huonommin kuin meillä täällä ja Italiaanhan pyrkii monin verroin enemmän ihmisiä. Ystävänikin puolisoineen on joutunut monenkin ryöstöyrityksen kohteeksi kieltäytyessään antamasta rahaa. Ehkä silloin jo kovettuu ja sympatiat jäävät.
Eilen meni päivä lukemiseksi ja sitä tein parvekkeellakin. Söin siellä salaattinikin. Ei hullumpaa. Illalla luin la Fontainen pari faabelia ja mieli tuli hyväksi. Kyllä sadussa pitää aina olla opetus. En tiedä nykysatujen sisältöä, kun en ole yhtäkään tutkinut. Satuaikani päättyi prinsessatarinoihin ja niissä oli aina onnellinen loppu. Korkeasaaresta karannut riikinkukko vei ajatukseni linnusta kertovaan faabeliin ja pitihän se kaivaa kirjasta. Tämä la Fontainen lintu oli erittäin tyytymätön ääneensä ja poikkesi jumalatar Junolle asiasta valittamaan. Torut tuli.
Hörppäisen mukista loput kahvit ja sitten suihkuun. Hyvää aurinkoista päivää.
Italiasta tuli politiikkaa ja maahanmuuttaja-asiaa täynnä parikymmentäsivuinen kirje. Ystäväni on todellakin suivaantunut. Hän jopa paheksuu sitä, kun kerroin hymyileväni vaikka "neekerille" hänen aukaistessaan minulle oven. Kun ihminen on kohtelias, vastaan siihen samalla tavalla edes ajattelematta, onko paperiton, hyödyllinen Suomelle, maahanmuuttaja, pakolainen, syntyperäinen suomalainen... Joskus olen kauhuissani hänen sananvalinnoistaan puhuessaan ulkomaalaistaustaisista henkilöistä Italiassa. No, monissa Euroopan maissa asiat huonommin kuin meillä täällä ja Italiaanhan pyrkii monin verroin enemmän ihmisiä. Ystävänikin puolisoineen on joutunut monenkin ryöstöyrityksen kohteeksi kieltäytyessään antamasta rahaa. Ehkä silloin jo kovettuu ja sympatiat jäävät.
Eilen meni päivä lukemiseksi ja sitä tein parvekkeellakin. Söin siellä salaattinikin. Ei hullumpaa. Illalla luin la Fontainen pari faabelia ja mieli tuli hyväksi. Kyllä sadussa pitää aina olla opetus. En tiedä nykysatujen sisältöä, kun en ole yhtäkään tutkinut. Satuaikani päättyi prinsessatarinoihin ja niissä oli aina onnellinen loppu. Korkeasaaresta karannut riikinkukko vei ajatukseni linnusta kertovaan faabeliin ja pitihän se kaivaa kirjasta. Tämä la Fontainen lintu oli erittäin tyytymätön ääneensä ja poikkesi jumalatar Junolle asiasta valittamaan. Torut tuli.
Hörppäisen mukista loput kahvit ja sitten suihkuun. Hyvää aurinkoista päivää.
17. toukokuuta 2017
RUNOJA
Edith Södergran on minulle, häpeä tunnustaa, melko vieras runoilija. Ei pitäisi olla jo seuraavankin runon takia, jonka löysin juuri ostamastani runokirjasta:
TÄHDET
Yön tullen
minä seison portailla kuuntelemassa,
tähdet parveilevat puutarhassa
ja minä seison pimeässä.
Kuule, tähti putosi helähtäen!
Älä astu ruohikolle paljain jaloin:
puutarhani on sirpaleita täynnä.
Kirjassa on 130 suomalaista klassikkorunoa. Kustantaja Gummerus, toimittanut Ola Aula ja Södergranin runot suomentanut Uuno Kailas. Kirjan ilmestymisvuosi 2016. Se on Suomalainen runokirja. Selailin sitä heti huilatessani kauppakeskuksen käytävällä. Käppäilin Herkkuun ostamaan parsaa. Hyvä oli, koska Citymarketissa, minne myöhemmin menin, ei ollut. Kävisin ilman muuta kaikki ruokaostokseni tekemässä Herkussa, jos sinne olisi lyhyempi matka, eikä välillä olisi erinäisiä toimenpiteitä vaativia koneportaita.
Lisää uudesta runokirjastani:
PIENESSÄ MAASSA
Rajat liian pienet. Ei ole askeleen alaa.
Kukin täällä on muiden tiellä ja puree muita.
Joka naapuriportista hyökkää arvaamatta
salakauna ja kateus - koira, väijyvä luita.
Raja-aitoja kaikkialla. Ja porteilla kilpi:
"Tämä on minun alueeni" ja "Käänny tästä!"
He mittaavat kuutiotuumin ilman toisillensa:
kas, hengitä tämä - ja lakkaa hengittämästä!
Uuno Kailas
Ja näinhän se on! Oletko samaa mieltä?
TÄHDET
Yön tullen
minä seison portailla kuuntelemassa,
tähdet parveilevat puutarhassa
ja minä seison pimeässä.
Kuule, tähti putosi helähtäen!
Älä astu ruohikolle paljain jaloin:
puutarhani on sirpaleita täynnä.
Kirjassa on 130 suomalaista klassikkorunoa. Kustantaja Gummerus, toimittanut Ola Aula ja Södergranin runot suomentanut Uuno Kailas. Kirjan ilmestymisvuosi 2016. Se on Suomalainen runokirja. Selailin sitä heti huilatessani kauppakeskuksen käytävällä. Käppäilin Herkkuun ostamaan parsaa. Hyvä oli, koska Citymarketissa, minne myöhemmin menin, ei ollut. Kävisin ilman muuta kaikki ruokaostokseni tekemässä Herkussa, jos sinne olisi lyhyempi matka, eikä välillä olisi erinäisiä toimenpiteitä vaativia koneportaita.
Lisää uudesta runokirjastani:
PIENESSÄ MAASSA
Rajat liian pienet. Ei ole askeleen alaa.
Kukin täällä on muiden tiellä ja puree muita.
Joka naapuriportista hyökkää arvaamatta
salakauna ja kateus - koira, väijyvä luita.
Raja-aitoja kaikkialla. Ja porteilla kilpi:
"Tämä on minun alueeni" ja "Käänny tästä!"
He mittaavat kuutiotuumin ilman toisillensa:
kas, hengitä tämä - ja lakkaa hengittämästä!
Uuno Kailas
Ja näinhän se on! Oletko samaa mieltä?
16. toukokuuta 2017
VESI ON VEK
Asioimaan, kunhan saan itseni ihmisille näyttökuntoon. Piti kipaista suihkuun varhain, kun on vesikatko. Varasin taas paljon vettä kippoihin, kun joudun aina paniikkiin, kun sitä ei saa. Nyt olen sitten suihkupuhtoinen ja lipittelen tässä aamukahvia mukista, jonka kyljessä on lihakauppias myymälässään, lihakimpaleita roikkumassa näytillä. Kaikkea sitä mukin kylkeen kuvataan.
Eilen panin sähköpostia Espanjaan. Aiheena vastaanottajan alustama taiteilija Emil Nolde. Kerroin lonkkavaivastani ja vakuutin, että rollaattori ei ole este, vain rajoitus. Kyselin hänen polvestaan ja Horstin veljestä. Tapasin silloisen pikkupojan muinoin käydessäni Frankfurtissa. Juttelin muutakin, paljon muuta. Asiaa on kertynyt runsaasti vuosien aikana. Horstista itsestään vältän kysymyksiä. En tiedä, mitä Horst on kertonut, enkä halua sohia muurahaispesää. Mennyt on mennyttä.
Katajanokan pihalla oli kaksitoista koivua. Täällä vain muutama. Mutta niissä näkyy hennon vihreää jo. Kyllä tämä kesäksi vielä muuttuu. Lopettaa säätieteilijä Pekka Poutakin nauramisen niinkin vakavaa asiaa selostaessaan kuin säätiedot. Hänen esityksensä televisiossa on levinnyt maailmalle. Minäkin katselin naurukohtauksen YouTubesta. Minusta se oli ihanan poikkeavaa ja nauru tarttui minuunkin. Me olemme monessa asiassa aivan liian vakavia ja ryppyotsaisia.
Pikkuserkulle lähetän synttärikortin. Kuvapuolella Ester Toivonen elokuvassa Syntipukki vuodelta 1935 samppanjalasi kädessä. Sen myötä panen toivotukset. Olemme yleensä soittaneet. Nyt luotan Postin kulkuun, vaikka sitä onkin parjattu. Itse en ainakaan vielä ole joutunut epäkohtien kohteeksi, mutta tarinoita kuullut. Ja eihän se ole ihme, että takkuaa. Posteljoonit tekevät avustustöitä ihmisille, leikkaavat nurmikkoja, käyvät kaupassa, ehkä laittavat ruokaakin. Miten siinä nyt ehtii/voi postia ajallaan jakaa?
Eilen panin sähköpostia Espanjaan. Aiheena vastaanottajan alustama taiteilija Emil Nolde. Kerroin lonkkavaivastani ja vakuutin, että rollaattori ei ole este, vain rajoitus. Kyselin hänen polvestaan ja Horstin veljestä. Tapasin silloisen pikkupojan muinoin käydessäni Frankfurtissa. Juttelin muutakin, paljon muuta. Asiaa on kertynyt runsaasti vuosien aikana. Horstista itsestään vältän kysymyksiä. En tiedä, mitä Horst on kertonut, enkä halua sohia muurahaispesää. Mennyt on mennyttä.
Katajanokan pihalla oli kaksitoista koivua. Täällä vain muutama. Mutta niissä näkyy hennon vihreää jo. Kyllä tämä kesäksi vielä muuttuu. Lopettaa säätieteilijä Pekka Poutakin nauramisen niinkin vakavaa asiaa selostaessaan kuin säätiedot. Hänen esityksensä televisiossa on levinnyt maailmalle. Minäkin katselin naurukohtauksen YouTubesta. Minusta se oli ihanan poikkeavaa ja nauru tarttui minuunkin. Me olemme monessa asiassa aivan liian vakavia ja ryppyotsaisia.
Pikkuserkulle lähetän synttärikortin. Kuvapuolella Ester Toivonen elokuvassa Syntipukki vuodelta 1935 samppanjalasi kädessä. Sen myötä panen toivotukset. Olemme yleensä soittaneet. Nyt luotan Postin kulkuun, vaikka sitä onkin parjattu. Itse en ainakaan vielä ole joutunut epäkohtien kohteeksi, mutta tarinoita kuullut. Ja eihän se ole ihme, että takkuaa. Posteljoonit tekevät avustustöitä ihmisille, leikkaavat nurmikkoja, käyvät kaupassa, ehkä laittavat ruokaakin. Miten siinä nyt ehtii/voi postia ajallaan jakaa?
15. toukokuuta 2017
VALVOTTU YÖ
Jostain syystä, kuten sitä sanotaan, en nukkunut "silmän täyttä" viime yönä. Valvoskelin ja pyöriskelin, annoin mielikuvituksenkin lentää. Otin runokirjoja vuoteeseen ja annoin valveelle vallan. Vieressäni oli Eino Leinon Kirjokeppi "valikoima runoja alkuperäiskokoelmien ulkopuolelta", toimittaneet Aarre Peltonen ja Eino Kauppinen, Otava 1949. Olen muistaakseni joskus tänne kirjoittanut Leinon Almani-runon. Sanotaan sen olevan runoilijan ensimmäisiä satiireja sekä hänen olevan vasta aloitteleva runon tiellä.
Pohjolan maisema, jonka tähän laitan, on myös poikavuosien tuotantoa ja on "Kirjokepin" toimittajien mukaan Leinon ensimmäinen Vuokatti-runo. Leino lienee silloin ollut kolmentoista ikäinen.
Mä vuorell´ seison Vuokatin,/ ihailin maisemaa,/ ihastuin sekä huudahdin:/ "Oi kaunis Kainunmaa!"
Tunturihuiput korkeat/ kaukaa nyt sinersi/ ja kalliokuilut huimaavat/ mun alla ammotti.
Ja vaaranrinteet metsäiset/ kylineen, peltoineen/ ja järvet heleen siniset/ kauneine saarineen.
Sen kaiken säteillessä näin/ mä aamuauringon/ ja riemun tunsin syömmessäin:/ "Tää Suomenmaata on!"
Minä en ole mikään vankkumaton Leino-ihailija, mutta en kiellä, etteikö mies ollut taitava, monesti siteerattu, elämäkerroissa puitu loputon uteliaisuuden ja tietokilpailujen kohde. Mitä Espan Eino Leino pitää kädessään? Kuten kaikki tiedämme, kämmenen sisällä on viiden markan kolikko. Lauri Leppäsen veistämä patsas pystytettiin puistoon 1953. Eipä pääse kaveri jalustaltaan Kappeliin, jossa usein ystäviensä kanssa istuskeli.
Enkä minäkään "pääse" ulos. Itseni huoltoa, kunhan tästä tokenen. Huomenna liikkeelle. Talossa vesikatko. Aurinkoa ja heleää pehmeää vesisadetta. Kesäkö jo aivan ovella?
Pohjolan maisema, jonka tähän laitan, on myös poikavuosien tuotantoa ja on "Kirjokepin" toimittajien mukaan Leinon ensimmäinen Vuokatti-runo. Leino lienee silloin ollut kolmentoista ikäinen.
Mä vuorell´ seison Vuokatin,/ ihailin maisemaa,/ ihastuin sekä huudahdin:/ "Oi kaunis Kainunmaa!"
Tunturihuiput korkeat/ kaukaa nyt sinersi/ ja kalliokuilut huimaavat/ mun alla ammotti.
Ja vaaranrinteet metsäiset/ kylineen, peltoineen/ ja järvet heleen siniset/ kauneine saarineen.
Sen kaiken säteillessä näin/ mä aamuauringon/ ja riemun tunsin syömmessäin:/ "Tää Suomenmaata on!"
Minä en ole mikään vankkumaton Leino-ihailija, mutta en kiellä, etteikö mies ollut taitava, monesti siteerattu, elämäkerroissa puitu loputon uteliaisuuden ja tietokilpailujen kohde. Mitä Espan Eino Leino pitää kädessään? Kuten kaikki tiedämme, kämmenen sisällä on viiden markan kolikko. Lauri Leppäsen veistämä patsas pystytettiin puistoon 1953. Eipä pääse kaveri jalustaltaan Kappeliin, jossa usein ystäviensä kanssa istuskeli.
Enkä minäkään "pääse" ulos. Itseni huoltoa, kunhan tästä tokenen. Huomenna liikkeelle. Talossa vesikatko. Aurinkoa ja heleää pehmeää vesisadetta. Kesäkö jo aivan ovella?
13. toukokuuta 2017
LIPUT PUOLITANGOSSA
Presidentti Mauno Koivisto on kuollut. Korkeaan 93v ikään pääsi. Oli aika hänellä lähteä. Suomi suree ja muistaa, liput puolitangossa. Kun Koivistot asuivat vielä Katajanokalla, nousi ratikkaan useinkin Mauno Koivisto. Joku huomasi ja tunsi. Minäkin. Sitten alkoi maan entisen päämiehen kunto huonontua. Muuttivat pois. Ei enää itsenäisyyspäiväpippaloihinkaan. Ja nyt hän on kokonaan poissa.
Heräsin varhain ja aamukahvia juodessa tutustuin Tyko Salliseen. Joskus olen ostanut kirjan ja kun ensi kuussa olen menossa hänen näyttelyynsä, on paikallaan hiukan opiskella tarkemmin tämän kaltaista modernismia. Kujeileeko naismalleillaan, ivaako vai ei arvosta? Ne Mirrin sieraimet ja pysty nenä! Taiteilijatoverit pitivät Sallista jopa kapinallisena. Muutkin joivat, mutta Sallisen kohdalla siihen takerruttiin "juoppo ja käytöstavoiltaan karkea". Edelleen ollaan kahta mieltä hänen taiteestaan, tykätään tai ei, arvostetaan tai ei. Minä en sano mitään. Menen näyttelyyn avoimin mielin, katselen maalauksia, joita olen ennenkin nähnyt. Enkä sano Mirrin muotokuvista mitään.
Lueskelen Sherlock Holmesia ja kahtatoista tarinaa hänestä. Miksi juuri kirjassa kaksitoista? Agatha Christien Poirotkin ratkaisi eräässä kirjassa kaksitoista tapausta. Viitattiin Herkuleen urotöihin. Liekö sama syy ollut Sir Arthur Conan Doylelläkin? Kaksitoista on hyvä luku ilman Zeus-jumalan ja Mykeneen kuninkaan tyttären Alkmeneen rakkauden hedelmääkin. Olen Holmesin kuudennessa "urotyössä" Halkihuulisen kerjäläisen tarinassa, jossa Holmesin avustajana, kuten muissakin tehtävissä, toimii aina uskollinen tohtori Watson. Tohtori on juuri mennyt naimisiin, mutta aikaa liikenee aina ystävälle. Hullua muuten, maailmassa on ihmisiä, jotka uskovat sekä Holmesin että Watsonin olevan oikeita eläviä ihmisiä ja jotkut lähettävät postia Baker Street 221 B.
Tänään parvekkeella lukemista, rentoutumista ja muuten vain mukavaa.
Heräsin varhain ja aamukahvia juodessa tutustuin Tyko Salliseen. Joskus olen ostanut kirjan ja kun ensi kuussa olen menossa hänen näyttelyynsä, on paikallaan hiukan opiskella tarkemmin tämän kaltaista modernismia. Kujeileeko naismalleillaan, ivaako vai ei arvosta? Ne Mirrin sieraimet ja pysty nenä! Taiteilijatoverit pitivät Sallista jopa kapinallisena. Muutkin joivat, mutta Sallisen kohdalla siihen takerruttiin "juoppo ja käytöstavoiltaan karkea". Edelleen ollaan kahta mieltä hänen taiteestaan, tykätään tai ei, arvostetaan tai ei. Minä en sano mitään. Menen näyttelyyn avoimin mielin, katselen maalauksia, joita olen ennenkin nähnyt. Enkä sano Mirrin muotokuvista mitään.
Lueskelen Sherlock Holmesia ja kahtatoista tarinaa hänestä. Miksi juuri kirjassa kaksitoista? Agatha Christien Poirotkin ratkaisi eräässä kirjassa kaksitoista tapausta. Viitattiin Herkuleen urotöihin. Liekö sama syy ollut Sir Arthur Conan Doylelläkin? Kaksitoista on hyvä luku ilman Zeus-jumalan ja Mykeneen kuninkaan tyttären Alkmeneen rakkauden hedelmääkin. Olen Holmesin kuudennessa "urotyössä" Halkihuulisen kerjäläisen tarinassa, jossa Holmesin avustajana, kuten muissakin tehtävissä, toimii aina uskollinen tohtori Watson. Tohtori on juuri mennyt naimisiin, mutta aikaa liikenee aina ystävälle. Hullua muuten, maailmassa on ihmisiä, jotka uskovat sekä Holmesin että Watsonin olevan oikeita eläviä ihmisiä ja jotkut lähettävät postia Baker Street 221 B.
Tänään parvekkeella lukemista, rentoutumista ja muuten vain mukavaa.
11. toukokuuta 2017
UUTTA LUKEMISTA
Saalis kirjakaupasta: 1 kpl Agatha Christie ja 1 kpl pitkästä aikaa Sherlock Holmes. Holmes on minua aina kiehtonut mainiolla päättelytaidollaan ja älykkyydellään. Uusin vanhan muistoni sen suhteen, että hän säilytti tupakkaansa persialaisen tohvelin kärjessä. Nykyisellä Australian rajalla tämä viuluakin soittava herra olisi joutunut kiipeliin huumekoiran haistettua kokaiinin käytön. Ostamani kirja koostuu kahdestatoista tarinasta ja on ilmestynyt 1892 Sherlock Holmesin seikkailut nimellä.
Christie sen sijaan ei olekaan Poirot-juttu, vaan Neiti Marple-tarina Salaperäiset rukiinjyvät, 1953. Jane Marple ei ole päässyt yhtä suureen suosiooni kuin Hercule Poirot. Puolustaa kuitenkin paikkaansa muitten murhajuttujen ratkaisijoiden joukossa.
Näitä luen, kun kielitaitoni tahtoo levätä Adam Dariusta lukiessani. On vielä Frank Sinatra kesken, jatkan senkin kimpussa myöhemmin.
Äitejä oli ruokakaupassa ostoksilla. Täytekakkuja valittiin. Ruusut myynnissä ja kaupan seinillä lappuja, ettemme vain unohda sunnuntaista äitienpäivää. Kauppiaitten kulta-aikaa tämäkin. Minä ostin aprikooseja ja aikamoisen läjän mandariineja. Hansasillalla musikantti instrumenttilaatikko levällään, jonne ohikulkijat heittivät lanttinsa. Olin näkevinäni napin. En ehkä sittenkään.
Katselin ihmisten kenkiä. Suosituimpia ehdottomasti ovat erilaiset urheilujalkineet. On sitten naisilla mekko taikka housut, ei korkkiksia. Vielä ei ole kesä. Eikä Pekka Pouta luvannutkaan, mitä nyt naurultaan sai sanotuksi. Kommentteja on sadellut ja tietysti moittijoita joukossa, että ei säätietoja kertoessaan sovi naureskella. Se on vakava juttu. No, kyllähän se hiukan hymyilyttää, että ihmiset kuljeksivat lumisateessa pikku pakkasessa, kun pitäisi valkovuokot ja leskenlehdet kukkia, nurmi vihertää ja linnut laulaa toukokuun iloa. Katin kontit! Kyllä se tästä Pekallakin nauru hyytyy, kun kevät koittaa ja lämmin pukkaa päälle.
Christie sen sijaan ei olekaan Poirot-juttu, vaan Neiti Marple-tarina Salaperäiset rukiinjyvät, 1953. Jane Marple ei ole päässyt yhtä suureen suosiooni kuin Hercule Poirot. Puolustaa kuitenkin paikkaansa muitten murhajuttujen ratkaisijoiden joukossa.
Näitä luen, kun kielitaitoni tahtoo levätä Adam Dariusta lukiessani. On vielä Frank Sinatra kesken, jatkan senkin kimpussa myöhemmin.
Äitejä oli ruokakaupassa ostoksilla. Täytekakkuja valittiin. Ruusut myynnissä ja kaupan seinillä lappuja, ettemme vain unohda sunnuntaista äitienpäivää. Kauppiaitten kulta-aikaa tämäkin. Minä ostin aprikooseja ja aikamoisen läjän mandariineja. Hansasillalla musikantti instrumenttilaatikko levällään, jonne ohikulkijat heittivät lanttinsa. Olin näkevinäni napin. En ehkä sittenkään.
Katselin ihmisten kenkiä. Suosituimpia ehdottomasti ovat erilaiset urheilujalkineet. On sitten naisilla mekko taikka housut, ei korkkiksia. Vielä ei ole kesä. Eikä Pekka Pouta luvannutkaan, mitä nyt naurultaan sai sanotuksi. Kommentteja on sadellut ja tietysti moittijoita joukossa, että ei säätietoja kertoessaan sovi naureskella. Se on vakava juttu. No, kyllähän se hiukan hymyilyttää, että ihmiset kuljeksivat lumisateessa pikku pakkasessa, kun pitäisi valkovuokot ja leskenlehdet kukkia, nurmi vihertää ja linnut laulaa toukokuun iloa. Katin kontit! Kyllä se tästä Pekallakin nauru hyytyy, kun kevät koittaa ja lämmin pukkaa päälle.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)