19. heinäkuuta 2011

KIASMAN AFRIKKAA

Terveisiä Afrikasta.Eikä mistään Tarzanin tai Karen Blixenin maanosasta,vaan Afrikasta tässä ja nyt.ARS11-näyttelyssä paljon valokuvia,joista ainakaan pienemmistä ei puoliso mitään nähnyt.Taisi jäädä paljon näkemättä,vaikka ahkeroitsin viemällä eteen ja selvästi viisaamalla isompiakin sekä jättisuuria teoksia tehtynä lehmän hännistä ja nahoista.

Mistä Kiasmassa erityisesti pidin, oli etelä-afrikkalaisen taiteilija Mary Sibanden Sophie-niminen nainen ratsastamassa mustalla hevosella.Naisella oli yllään viktoriaaninen puku,joka myös muistutti palvelijattaren sinistä asua valkoisine hilkkoineen ja esiliinoineen.Etelä-Afrikan rotuerottelupolitiikka pani mustat usein palvelemaan valkoisia heidän kodeissaan.Niin oli tehnyt myös taiteilijan isoäidin äiti.Ehkä eteenpäin korskeasti pyrkivä hevonen symbolisoi parempia tulevia aikoja.Aikaa,jolloin ei enää pakoteta mustia itsestään selvyytenä palveluammatteihin.

Materiaalina käytetty useassakin työssä metallijätettä,pullonkorkkeja ja säilyketölkin pohjia,kuparilankaa yms.Esittelylehtinen kertoo uusiokäytön olevan perinteellistä afrikkalaisessa käsityössä. Nigerialaisen El Anatsuin Nimetön-teos oli uudelleen käytettyä materiaalia.Se oli kuin ryijy muistuttaen ghanalaista kente-kangasta,joka kootaan kapeista kaistaleista.

Afrikkalaiset naiset ovat mestareita sitomaan huivin kymmenillä eri tavoilla päähänsä.Valokuvia mitä taidokkaimmista huivisommitelmista,joita suorastaan pieni kateuden vire sydänalassani katselin.Kun päähuivit olivat Suomessa muotia,ne useinmiten solmittiin arkisesti vain leuan alta,jota ei suurin surminkaan nainen Afrikassa tee.Kuvia katseli suuren ihastuksen vallassa miettien,miten se onnistuu.

Uutta luomista ja äärettömyyttä symbolisoi beniniläinen Romuald Hazoumén teos,jossa käärme syö omaa häntäänsä.Jälleen uusiokäyttöä,nyt vanhoja öljykanistereita.Taiteilija selventää näkemystään teoksessa: Länsi-Afrikan öljyteollisuus ja öljyn salakuljetus. Ei mikään pieni tämäkään.Kunnioitettavaa työtä,aikaa kulunut.Puhuttelevaa.

Neljä kerrosta viidestä katselimme.Nykytaiteen ystäviä ja muita kävijöitä runsaanlaisesti,jokunen tietysti silkkaa uteliaisuuttaan patikoimassa Kiasman tiloissa yhdistäen Helsingin nykytaiteen museon kuin kaukaisen Afrikan modernin taiteen.Lehmän häntiä oli useissa kohdin.Jäin miettimään,kuinka moni oli menettänyt henkensä taiteen alttarille tai afrikkalaiseen ruokapöytään.Niitä oli satoja eri kohteissa,jopa oikea majakin rakennettu pelkistä hännistä.Se tuskin on tapana Afrikassa.Maaseudulla sivilisaation ulottumattomissa lienee rakennusmateriaalina yhä savea ja lehmän hännän omistajan sitä itteään.

Pidinkö näkemästäni Kiasmassa? No,mielipiteeni ei ainakaan muuttunut nykytaiteesta,vaikkakaan tämmöistä afrikkalaista en juurikaan ole joitakin kuvia paitsi aikaisemmin edes nähnyt.Ehkä en opi milloinkaan suuremmin arvostamaan pullonkorkeista ja muusta pois heitetystä tehtyä taidetta.Siinä kun ei mielestäni ole muusta kuin sommittelutaidosta kysymys.En liioin nykytaidetta väheksy.Se vaan ei ole mun juttu.Mielenkiintoista kuitenkin pysyä ajassa mukana ja tutustua niin afrikkalaiseen kuin muunkinmaalaiseen taiteeseen,nykytaiteeseenkin.Hyvä kun kävin.

Minun pitää aina päästä museokauppaan.Niin nytkin.ARS11-opaskirjasen lisäksi ostin postikortteja,joissa näyttelystä kuvia.Muutama jääkaappimagneetti,joilla ei mitään tekemistä ARSin kanssa,mutta rakastan jääkaappimagneetteja.Ei mitään elukoiden kuvia tai Muumeja,vaan itselleni tärkeitä,taidetta ja nyt viisauksia,joista tässä kaksi "In wine there is wisdom,in beer there is freedom,in water there is bacteria".Toinen "Go to heaven for the climate,hell for the company".Mark Twain.

Kiasmasta tasuttelin pyörätuolin kahvoissa suoraan Herkkuun.Tällä viikolla ei enää tarvitse kaupungille mennä.Sattui olemaan sama virolainen kuljettaja inva-autossa kotimatkalla kuin eilenkin ollessamme torireissulla ja Vanhassa kauppahallissa.Toivottelin jo
silloin hänelle hyvää lomaa,joka alkaa huomenna ja tänään taas.Erittäin miellyttävä mies.Juttelimme ryssävihasta,joka on suurempaa meillä kuin Virossa,vaikka siellä joutuivat enemmän ja kauemmin tekemisiin.Ehkä virolainen luonne on anteeksiantavaisempi ja hiukan ymmärtäväisempikin.

Ensi viikolla aiomme lounasristeilylle Helsingin saaristoon.Doris II vaikutti mukavalta,kun sitä eilen katsastelin Kauppatorin kaijassa.Varaan pöydän ja pyydän pyörätuolin kanssa apua.Siitä sitten kokka kohti ulappaa.Jossain mainoksessakin sanotaan risteilyn kuuluvan kesään.Emmehän tahdo jäädä muodista jälkeen,emme toki.

17. heinäkuuta 2011

SYNONYYMIÄKÖ?

YLEn entinen television uutistenlukija Arvi Lind harrastaa suomen kieltä.Taannoin hän puuttui sanaan "keli",jota niin toimittajat kuin tavallisetkin tallaajat ovat alkaneet käyttää sää-sanan asemesta.Myös minä vähäpätöisyydessäni olen huomioinut saman.Keli-sanasta kertoo Nykysuomen sanakirja seuraavaa: mahdollisuus liikkua kulkuneuvoilla(tai jalan) säästä riippuvan teiden tai maaston kuntoisuuden vuoksi. Esimerkkejä: syynä yhteenajoon oli liukas keli,pakkaskeli,räntäkeli,suojakeli jne. Siis tarkoittaa todellakin maaston pinnan kuntoa eikä ymäröivää säätä.Aina on mutta.Niin tässäkin.Nykysuomen sanakirja kertoo keli-sanaa käytettävän HARVEMMIN tarkoittamaan säätä ja ilmaa.Näin ollen keli-sana on myös hyväksyttävissä sää-sanan synonyymina.Ja mitä kauemmin ja useammin sitä käytetään sää-sanan kanssa samanmerkityksellisenä,alkaa se vähitellen olla saman arvoinen ja yhtäläinen virallisestikin sen kanssa.Näin kielelle aina käy.Kuten myös Arvi Lind myöntää.Monet huonot ja virheellisetkin ilmaisut ovat vuosikymmenten aikana löytäneet tiensä "väärämerkityksellisinä" Nykysuomen sanakirjan sivuille hyväksyttävinä sanoina aivan muussa kuin alkuperäisissä tarkoituksissaan.

Seuraavaksi elokuviin.Olen varmaankin muuttunut aivan totaalisesti vuosien mittaan.Ensin oli Sumujen sillan pettymys ja eilen en jaksanut millään edes puoleen väliin Kleopatraa.Olihan komeat puiteet,kulissit ja värit,maskeeraukset,pahvit ja elokuvan keinoin laivat sun muut rekvisiitat.Elizabeth Taylor kaiken keskipisteenä edestä ja takaa,vaatteet päällä ja vähemmissä vaatteissa,lähikuvissa ja kauempaa nähtynä.Mutta koko ajan mukana.No,onhan hän kaunis katseltava,mutta niin on moni muukin ollut ja on.Kun haukotteluni ylsi jo katselemisessa häiritsevään mittaan,menin vuoteeseen ja aloin kuunnella äänikirjaa esiin kaivetuista dinosaurusten jäänteistä,joka kuitenkin kaikessa naiivisuudessaan oli kiinnostavampaa kuin Egyptin villikkokuningattaren edesottamukset.Sitä paitsi olen nähnyt elokuvan ihan elokuvateatterissakin hamassa entisyydessä kuin myös muistaakseni kerran aikaisemmin ruudussa.

Ystäväni C on intohimoinen Elizabeth Taylorin ihailija.Jäi hänelle jotenkin "päälle" sitten nuoruutemme,kun meiltä muilta palvomisvimma katosi jonnekin vuosien ja vuosikymmenten taa. C oli ostanut kirjan mainitusta tähdestä ja luki sen.Miehelle tilatessani äänikirjoja Celiasta huomasin mainitun kirjan putkahtaneen joukkoon ja ei kun tilaamaan.Lukija jo alkutekstissä mainitsi kirjassa olevan yli 500 sivua! Miten yhdestä ihmisestä saa niin paljon asiaa? Epäröintini alkoi jo heti,jaksankohan edes kuunnella niin pitkästi? Enkä jaksanut. Kirjassa on tuotu esille Taylorin pienimmätkin tekemiset ja sanomiset koko elämänsä varrelta työssä ja kotona.Kiukuttelut,ikuiset sairastelut filmausten aikana,nuoruus,kehittyminen,menestymiset pelkällä ulkonäöllä,miehet,rakastumiset,avioliitot,riidat ja sovinnot,rakkaudet timantteihin,alkoholin käytöt,lihomiset ja laihtumiset... Kiveäkään ei jätetty kääntämättä.Kuuntelin joitakin kymmeniä sivuja ja sitten painoin äänentoistolaitteessa sitä namikkaa,joka tyssäyttää,otin levyn pois ja huokasin.Kaikella kunnioituksella tätä valovoimaista ja värikkään työ- kuin yksityiselämänkin elänyttä näyttelijää kohtaan, en millään edes aio enempää kirjaa kuunnella.Tekijän sukunimi on Mann,etunimi unohtunut.Ei kuitenkaan Thomas! Vitsi,vitsi.

Eilen emme olleet ulkona.Ahkeroitsin kotona.Imuroin,pesin koneellisen pyykkiä,panin kuivat paikoilleen,laitoin ruokaa,paistoin puolivalmiita pullia,vaihdoin vuodevaatteet ja väsyin.Alkaakohan tämä kaikki olla jo minulle liikaa? No,tänään on taas hyvin.Käväisin myös eilen Budapestissä Mymskän matkassa ja nautin.Fyysisesti kaupunki jäänyt aikoinaan näkemättä,mutta näinhän muitten mukana ja kertomusten lumossa pääsee.

Hassua muuten,miten esimerkiksi Budapestissä kävijät kaupungin kokevat.Jotkut ystävistäni ovat sekä Budaan että Pestiin pettyneet syystä taikka toisesta eikä mikään oikeastaan ole osunut kohdalleen ja toivotusti.Sitten on Mymskän kaltaisia,joilta jää palanen sydäntä Tonavan rannalle.Kuten minulta on jäänyt Prahaan.On jäänyt toki muuallekin.Venetsiaankin,Andalusiaan,Reinin ja Moselin rinteille,Skotlannin nummille ja moneen muuhunkin paikkaan.Harvoin,jos koskaan,olen paikkaan tai matkaankaan ollut pettynyt.Itsestähän kaikki riippuu.Kulttuurishokkikaan ei ole saanut minua pettymään,vaikka vilpittömästi kauhistuinkin Marokon maanteiden siivottomuutta.Helsingin nykyinen sottaaminen ei ainakaan vielä vedä vertoja niille näkymille,kun kamelin ja muiden kotieläinten raatoja oli viskattuna teitten poskiin muusta roinasta puhumattakaan.Helsinki tosin hyvää vauhtia perässä seuraamassa,niin ovat tavat meillä muuttuneet.Liekö kansainvälistymisellä osasyynsä?

Tänään ulos reippailemaan,satoi taikka paistoi,on "keli" mikä tahansa.Puoliso jo kaipaa ulkoilmaa.Se näkyy ja kuuluu levottomuutena ja äksyilynä.Siispä oitis tuumasta toimeen eli tavanomaisiin aamupesupuuhiin kummankin osalta.Sitten mies pyörätuoliin ja menoksi.Kirjoittamisiin taas.

16. heinäkuuta 2011

KUNINKAALLINEN VIERAILU

Kun nykyisin jonkun maan kuningas tulee vierailulle Suomeen,aiheuttaa se tietysti tietynlaisia järjestelyjä,suurempia ja pienempiä. Kuningas Kustaa II Adolfin vierailu Helsingissä 395 vuotta sitten aiheutti pelkästään suurempia.

Tammikuussa vuonna 1616 kävi hän ensin Viipurissa ja sieltä Helsinkiin säätykokousta varten.Kaupunkiin oli kutsuttu Ruotsistakin ylimyksiä samoin Suomen säätyjen arvoisia edustajia.Kaikki täysi-ikäiset aatelismiehet oli kutsuttu.Koolla oli Turun piispa,tuomiokapitulin edustajia,kustakin kihlakunnasta niin ikään yksi pappismies.Suomen kymmenen kaupungin pormestarit,raatimies ja yksi varsinainen porvariston edustaja kustakin kaupungista.Talonpojat edustettuina kahden miehen voimalla jokaisesta kihlakunnasta.Sotaväki oli edustajansa välityksellä myös läsnä vierailulla.Kaikkien kutsun saaneiden oli oltava Helsingissä tammikuun 13. päivään mennessä.Arvellaan Kustaa II Adolfin vierailun tapahtuneen tammikuun 20.p mennessä.

Mihin kaikki majoitetaan? Entä ruokapuoli? Suomen talonpojat olivat saaneet tehtäväkseen kerätä apuveroa kuninkaan ja muiden vieraiden oleskelua varten.Päävastuu oli Helsingin pormestari Kasper Reiherillä.Hän toimitti keittiöön ruokatarvikkeet yli 300 talarin edestä.Kaupungin varakkaimmat porvarit sekä maaseudun kartanonomistajat huolehtivat ylhäisten vieraiden viihtyvyydestä ja asumisesta.Kuninkaan hovisaarnaaja sai majoituksen Helsingin kappalaisen talosta.Itse kirkkoherra asui liian vaatimattomasti hovisaarnaajaa ajatellen.

Suomen aatelisten johdossa oli valtakunnankansleri Axel Oxenstierna.Hän oli Kemiön vapaaherra kuuluen Suomen arvoväestöön.Muita vierailun ajan silmäätekeviä oli valtaneuvos Yrjänä Boije,nuijasodasta tuttu Akseli Kurki. Niin ikään Klaus Slang,joka oli kunnostautunut Venäjän sodassa.Tietysti joukkoon jaloon kuului eittämättä Louhisaaren kartanosta Klaus Fleming monen muun tässä mainitsemattoman lisäksi.Vierailun puitteet olivat mahtavat ja Helsinki kaunis tuona lumisena ajanjaksona,jona kuninkaamme maassamme vieraili."Kuninkaan käynnillä ja siihen liittyvillä Helsingin maapäivillä on sitten todellakin erityinen hohteensa kaupungin historiallisisssa vaiheissa,hohteensa,jonka kirkkautta vielä lisää Kustaa Adolfin oma,perinteelliseksi tullut sankarin sädekehä".

Suomalaiset olivat vannoneet kaikinpuolista alamaisuuttaan Kustaa Adolfille taistelussa "Sigismundia ja tämän paavillisia vehkeilijöitä vastaan".Muutakin luvattiin ja muuta vannottiin kuninkaalle.Kustaa II Adolfin vierailusta kuluikin sitten toista sataa vuotta ennen kuin seuraavan kerran Ruotsi-Suomen hallitsija Helsingissä kävi.

Lainasin omin sanoin Kustaa II Adolfin vierailutarinan SKS:n 1950 julkaistusta kirjasta Helsingin kaupungin historia I.Toimittajina teoksessa Eirik Hornborg,Ragnar Rosén,Eino Jutikkala ja Heikki Waris.

Enää ei näin suuria puitteita vastaanottajien muodossa kehitellä kuninkaallisen visiitillä.Nyt varsinkin Ruotsista piipahdetaan vaatimattomin seremonioin milloin minkin pienimuotoisenkin tilaisuuden avajaisissa.Joskus jopa niin,ettei edes mediat tiedä yksityisluontoisesta vierailusta,joita tapahtuu silloin tällöin Ruotsin hovista.Tunnetaanko siellä naapuruusrakkautta tai ehtaa mielenkiintoa Suomea kohtaan? Vai onko historialla sormensa pelissä ja Ruotsin kuninkaalliset tahtovat astua esi-isiensä jalanjäljissä ja ikään kuin käydä tervehtimässä entistä Ruotsi-Suomeen kuulunutta maata?

Suomalaiset joka tapauksessa "omivat" naapurimaamme kuninkaalliset ja toivotamme heidät aina yhtä sydämellisesti tervetulleeksi Ruotsin ja Suomen lipuin.Suuren sympatiamme on varsinkin kruununprinsessa Victoria saanut.Minustakin hänestä välittyy aito kiinnostus ja ystävällisyys Suomessa vieraillessaan.En tosin tästä huolimatta kiiruhda lippuineni kadun varteen.Jätän sen innokkaammille.

Mutta mielelläni olisin ollut kärpäsenä katossa seuraamassa Kustaa II Adolfin Suomen vierailua liki neljä sataa vuotta sitten.

15. heinäkuuta 2011

MARTTI KERKKOSEN HENRIK FORSIUS

Helsingin ensimmäisen historian kirjoittaja oli Henrik Forsius samannimisen isän ja äiti Barbara Helena Skuggen poika.Henrik-poika syntyi 13.1.1733 Helsingissä ja kuoli 19.8.1813 Mikkelissä.Paljon mahtuu nuoremman Forsiuksen 80 vuoteen.Hän aloitti opintiensä yksityisopetuksessa jo kuusi vuotiaana maakivalteri (=poliisikonstaapeli) Osténin johdolla ja myöhemmin triviaalikoululainen Karl Wilhelm Mallénin. Siitä matka jatkui oikeaan triviaalikouluun,Porvoon kimnaasiin (=lukio) ja lopulta Turun akatemiaan.

Forsiuksen Helsinki-kuvausta hänen väitöskirjassaan 1757 on kuvattu huolellisesti laadituksi,ei kiireessä, kuten monen muun, kokoon harsituksi. "Hän on pannut kaiken harrastuksensa liikkeelle voidakseen kuvata kotikaupunkinsa niin asiallisesti ja tarkkaan kuin mahdollista".Näillä Martti Kerkkosen sanoilla hehkutetaan Forsiuksen väitöskirjaa 1937 ilmestyneessä Entisaikain Helsinki II-kirjassa,jota tässä lueskelen.Forsius oli aiemmin ennen väitöskirjaansa kirjoittanut pro exercitio-kirjoituksena 1754 kuvauksen Helsingin historiasta. Vuonna 1758 hänet promovoitiin maisteriksi.Hän aikoi jatkaa opintietään Upsalassa,jonne matkustikin.Mutta kun häntä oli kuitenkin kehoitettu hakemaan Helsingin kappalaisen virkaa sekä tykistöpataljoonan saarnaajan virkaa,lähti Forsius takaisin Suomeen.

Henrik Forsius,papiksi vihitty,ei kuitenkaan saanut papin tointa hallittavakseen,vaan aloitti leivän hankkimisen koulualalla.Hän toimi Helsingin triviaalikoulussa 1759 ensin konrehtorina(arvoltaan rehtoria lähinnä) ja vihdoin 1769 koulun rehtorina.Kahdentoista vuoden kuluttua hänet nimitettiin Mikkelin kirkkoherraksi.Tätä edelsi kuitenkin käynti Ruotsissa kuninkaan puheilla,kuten tapana oli.Henrik Forsius toimi Mikkelissä kirkkoherrana aina kuolemaansa asti.

Henrik Forsius kirjoitti paljon kirjeitä elämänsä aikana,mutta esimerkiksi seuraavan päiväys ei minulle Entisaikain Helsinki-kirjasta selvinnyt. Kuitenkin 1700-luvulla.

"Kuninkaallisen Majesteetin
ja Valtakunnan suuri luottamusmies,
kenraalimajuri ja tykistörykmentin översti
sekä Kuninkaallisen Kalpatähdistön ritari,
korkeasti jalosukuinen Herra,
Herra Augustin Ehrenswärd,armollinen Herra.


Mihinkä tahansa me katseemme käännämmekään,on edessämme suuria ja kouraantuntuvia todistuksia muuttuvaisuudesta ja katoavaisuudesta.Kaupungit monine vaiheineen eivät ole pienimmät maailman epävakaisuuden tulkit.Siellä,missä muinoin mitä suurimmat kaupungit ovat prameilleet ihanassa loistossaan ja säteilevässä koreudessaan,nähdään autio ja tyhjä,muinaisuuden riimuilla peitetty maa.Päinvastoin taas siellä,missä ennen villit puut ja hyväntuoksuiset kukat peittivät maan,siellä,missä voi ilahduttaa korviaan kaikenkaltaisten puiden humisevassa lehvistössä miellyttävästi laulavien lintujen sävelillä,nähdään nyt mitä vahvimpien muurien ja varmimpien linnojen kohoavan ilmoille.

Armollinen Herra! Meidän ei tarvitse tämän väitteen tueksi mainita Tyrosta,Karthagoa,Birkaa,Sigtunaa.Meidän Helsinkimme vakuuttaa meille tämän. Samaa aihetta kuvailevat nämä ruokkoamattomat sivut,jotka kuten hento vesa heikosta ja mehuttomasta juuresta lasketaan mitä suurimman kunnioituksen tuntein armollisen Herra Kenraalin jalkojen juureen saamaan suojaa ja vahvistusta.Vähäpätöisyyttäni ajatellen olen ensin pakostakin tuntenut halua kieltäytyä tuomasta korkeasti jalosukuisen Herra Kenraalin suuresti valistuneen katseen eteen näitä laimeita kuvauksia.Kuitenkin on se suuri suopeus,millä korkeasti jalosukuinen Herra Kenraali ei ainoastaan ole rohkaissut ja valaissut samalta alalta aikaisemmin julkaisemaani tutkimusta,vaan myös antanut minulle linnoitusrakennuksista sellaisia tietoja,jotka ovat tehneet tämän myöhemmän opinnäytteen vankemmaksi,ollut se yllyke,joka on saanut minut toteuttamaan sellaisen uskaliaan päätöksen.Koko Ruotsin valtakunnan,mutta varsinkin synnyinseutuni vaurastuminen ja kasvu on aina ollut mitä lähimpänä armollisen Herra Kenraalin sydäntä,niin että korkeasti jalosukuisen Herra Kenraalin ylväs nimi mitä suurimmalla syyllä on piirretty kuolemattomuuden marmoripatsaaseen.Siksipä minun mieltäni hiveleekin se toivo,että nämä myöhemmät siveltimen vedot sanotun kotiseutuni nähtävyyksistä saavat osakseen saman turvan ja suojeluksen.Taivas kartuttakoon korkeasti jalosukuisen Herra Kenraalin voimia terveenä ja tyytyväisenä kestämään ne tärkeät tehtävät,jotka korkeasti jalosukuiselle Herra Kenraalille ovat uskotut,ja antakoon vasta meidän jälkipolvillemme valjeta sen päivän,jolloin Svidiot´in (Ruotsin) on pakko luopua niin lujalla perustalla seisovasta hyvinvointinsa tukipylväästä!

Olen hautaani saakka

Korkeasti jalosukuisen Herra Kenraalin
mitä alamaisin ja nöyrin palvelija

Henric Forsius".

14. heinäkuuta 2011

DILETANTTIKIRJOITTAJAN MIETTEITÄ

"Ei pullon kanssa bussiin",sanoi helsinkiläinen bussikuski,kun äiti aikoi nousta vauvansa kanssa kulkuvälineeseen antaen vauvalle maitoa pullosta.Toisaalta hymyilytti bussinkuljettajan tarkka seuraaminen ohjeista,mutta toisaalta harmitti hänen tökeryytensä ja talonpikaisjärjen hukkaaminen.Pullot ovat a) muovia eli eivät rikkonnu ja ala vuotaa tärvellen liikennelaitoksen omaisuutta ja b) tuskin käyvät aseesta.No,HS:n keskustelupalstalla joku ihmetteli ruokkimisen tarvetta juuri bussiin noustessa. Ehkä siinä ei hätä lukenut lakia,vaan vauva tahtoi ja sai.Liikennelaitoksessakin ihmeteltiin kuljettajan reaktiota ja ilmeisesti hän joutui puhutteluun.Sieltä myös kerrottiin,että vauvan pulloruokintaa ei ole säännöissä kielletty.

Sitten meitä on vuosikaudet yritetty saada vakuuttuneiksi,että ainakin kaksi,kolme litraa vettä päivässä juotuna on silkaksi hyväksi ihmiselle.Nyt ollaan toista mieltä,että semmoinen määrä saattaa olla jopa vahingoksi.Onneksi mieheni ei pysty tätäkään asiaa lukemaan,että ei lopeta sitä vähäistäkään nestemääräänsä päivässä.Nyt olen kyllä Hepin kehoituksesta antanut alkoholitonta olutta aterialla ja sepäs on mukinoimatta maaruun pantu.Tietysti ihminen saa ravinnostakin nestettä ja tässä huushollissa menee marja poikineen jokaisena päivänä toistaiseksi eli kunnes sesonki päättyy.En kuitenkaan puolisolle kerro viimeisintä tutkimusta veden mahdollisista kiroista liikaa nautittuna.

No niin ja sitten ihmiskuntaa ainakin Helsingissä on siunattu kiusankappaleilla,jotka kantavat nimeä lutikka.Niiden hiljaisen olemassaolon huomaa veriläiskistä lakanoilla,pikkuisista ulostekasoista ja armottomana kutiamisena iholla,jos on herkkä ihminen.Kaikkea sitä hygienisissä kodeissa 2000-luvulla vielä riesakseen saa.Niitä on ihmiseen kiinnittyneenä matkamuistoina kaukaisiltakin mailta ja jokunen tietysti ylittää rajan ihan itsekseen saadakseen uutta variaatiota ruokavalioonsa ehkä pöytäkin katettuna houkuttelevammin.

Kansanedustaja Teuvo Hakkarainen on jälleen lätrännyt viinan kanssa,sammunut ja lopulta ravintolan henkilökunnan toimesta taksiin kannettu.Näin tämä harras uskovainen ylen raitis ja kunnollinen kaveri,joka levitteli ennen eduskuntavaaleja näitä ominaisuuksiaan saaden ääniä niin,että istuu nyt tämän maan asioista päättämässä.Kun lehdet käyvät kimppuun on Hakkaraisen vastaus "en tahdo asiasta lässyttää". Hän on närkästynyt,kun koko ajan vaanitaan ja vahditaan (sitä tekee nyt oma puoluekin nähdäkseen miehen kelpoisuuden).Hän on myös varma siitä,että,jos kysymyksessä olisi joku toinen,joka haluaa elää rennosti vapaa-ajalla,ajojahtia ei käynnistettäisi. Minä vaatimattomassa mielessäni ajattelen,että muut eivät sitten Tony Halmeen Hakkarais-tapaan örvellä yleisissä paikoissa.Vahvasti olen sitä mieltä,että kansanedustajaa hänen asemansa velvoittaa näkyvillä paikoilla myös työajan ulkopuolella käyttäytymään korrektisti ja vailla ikävää huomiota.Hakkarainen saa juoda kotonaan omien ystäviensä kanssa itsensä vaikka minkälaiseen kaatokänniin. Julkisuuden kirous tuo tullessaan tiettyjä velvoitteita ja rajoitteita.Näin on herra Hakkarainen.Jos örveltäisi piilossa,ei näistä jutuista edes kirjoitettaisi,mutta mies taitaakin olla hiukan julkisuuden nälkäinen.Tapa vaan on vallan väärä.

Kiikutin puolison eilen lääkäriin.Makuuhaava on alkanut punoittaa ja suurentua.Soitto ensin haavahoitajalle,joka kanniskelee työpuhelintaan lomallaankin ja soitti minulle,kun en vastausta ensin saanut enkä edes tiennyt hänen lomastaan.Etäneuvoi sitten haavan kanssa.Olin jo itse päätynyt siihen,että Mehiläisen sympaattinen lääkäri saa haavan tutkia.Siis Mehiläiseen.Tohtori tutki päätyen tulehdukseen ja määräsi antibioottikuurille.Muuten ei hälyyttävää.Sitten juttelimme leppoisasti Mehiläisen neljännen kerroksen tuntemattoman taiteilijan kattomaalauksesta (panin maat ja taivaat sekaisin peräänkuuluttaessani taannoin taiteilijan nimeä,jota kukaan ei tuntunut tietävän),josta epäilen,ettei tohtori ole siellä käydessään edes merkille pannut koko maalausta.Ehkä häntä hivenen verran harmitti huomaamattomuutensa,kun kysymyksessä on sentään oma työpaikka.En tiedä.Kirjoitti oletetun taiteilijan nimen (nimeä minulle tarjottiin lopulta Mehiläisen viestintäosastolta heidän omien tutkimustensa perusteella) paperille ja kertoi menevänsä teosta katsomaan. Näin minätyttö viisautta jakelen!

Meidän piti tänään menemämme Kiasmaan,mutta kun yö meni poskelleen ja nukkuminen sitä myöten pipariksi,niin jätän afrikkalaisen nykytaiteen katselmuksen ensi viikkoon.Ulkoilemaan on kuitenkin raahauduttava ja ehkä minunkin väsynyttä olemustani ulkoilma virkistää kukaties.Pitemmälle en kuitenkaan lyki kuin tällä kotisaarellani.Saarihan tämä entinen Kalastajamäki nykyisin on,kun 1840-luvulla erotettiin Vironniemen tuntumasta kanavalla,jonka kerrotaan saaneen alkunsa siitä,kun kauppias C.W. Sundman halusi päästä vesitietä pitkin nopeammin huvilalleen.Ilmeisesti ei enää tarvinnut koko Nokkaa kiertää.Tottako vaiko tarua tämä kerrottu syy kanavan kaivamiseen,lysti juttu kuitenkin.Omalla saarellaan nyt ovat katedraalin läheisyydessä komeat jugendtalot tosin arkkitehtoonisesti ylevään näkymään räikeästi tuo säröä Enson "Sokeripala".Kauniin ympäristöönsä sointuvan Norrménin talon purkamista en milloinkaan anna kaupungille anteeksi.

Vielä yksi juttu.Eilen ollessamme Mehiläisen jälkeen parturissa ja Herkussa,ilmestyi Herkkuun poliisi ja neljä vahvan näköistä vartijaa.Rykelmän keskellä seisoi valkoinen,mutta tummanpuoleinen mies,jonka vyötäisillä keikkui komea puukko.Semmoistahan ei saa kantaa yleisillä paikoilla.Miestä tutkittiin edestä ja takaa,taskut tyhjennettiin.Kaveri ei vastustellut ja ehkä olikin tietämätön aseen kantamisesta taikka sitten ei ollut.Poliisi korjasi kaverin talteen,ehkä poliisilaitoksella kuulusteluun.Tuskin kuitenkaan tiilenpäitä lukemaan ellei kontolla ole muuta.Tämmöistä voi sattua keskellä vilkasta arkipäivää.

Nyt tästä on kohentauduttava ja aloitettava pitkähköllä viiveellä tämä päivä.Aurinko paistaa somasti pihakoivuissa ja tuuli niiden oksistoa leppeästi hyväilee.Sadekuuroja ennustettu.Tällä hetkellä kirkas taivas on aivan sees eikä pilvenhituistakaan näkösällä.Heinäkuun idusta jo mennään. Syksyyn 48 päivää.

12. heinäkuuta 2011

TYÖMIEHEN KERRONTAA

Lehti nimeltänsä Työmies kirjoittaa 19.2.1918 "Teatteri Tarmo Eläintarhantie 1.Huom.! UUTTA.Huom.!Paitsi erittäin hienoa biografiohjelmaa esiintyy neekeri koomikko Mr WILLIAM JACK Akrobaatti tansseineen ja lauluineen." Toisessa mainoksessa "OIVA savukkeita paperi- ja puuimukkeella.Itämainen paperirossitehdas O.Y.Helsinki."

Lehden kellastuneella sivulla on myös Paikallisen Punaisen Kaartin Esikunnan Päiväkäsky. "Koska on sattunut sellaisia ikäviä väärinkäsityksiä,että Kaartin miehistö ampuu omia joukkojaan, niin kuin on sattunut esimerkiksi Kaivopuistossa,jossa punakaartilaiset ampuivat ratsastavia miliisiä,ja Fredrigsbergin metsässä ovat punakaartilaiset ampuneet autoamme niin Paikallinen Esikunta velvoittaa teidät täten saattamaan miehistön tietoon: Että ennen kuin ryhdytään ampumaan,on otettava tarkka selvä siitä ketä ammutaan,onko ystävä vai vihollinen.Tämän päiväkäskyn rikkojat tullaan saattamaan rangaistukseen. -Helsingin Päämajassa 19 pnä helmikuuta 1918."

Elettiin Suomen vapaussodan aikaa.Punaiset ja valkoiset,veli veljeä vastaan.Haavoittuneita,vankeja,kuolleita,teloitettuja ja pakenijoita.Työmies-lehdessä kuolinilmoituksia kaatuneista.Myös aivan tavalliseen arkeen liittyviä ilmoituksia ja mainoksia: Krimin omenia myydään laatikoittain varastosta Vuorimiehenkatu 12 pihalla joka päivä 11-1. Sotilasorkesterin tahdissa tanssittiin Liisankatu 15 ja Titaniassa Siltasaarenkatu 6 "Kuolonratsastus Hornankuilun yli".Seikkailudraama Kaukaisesta Lännestä.Seikkailua mandariinien hovissa sekä Ham ja Bud rymistivät pesulaitoksessa. Kansalle piti olla huvia,vaikka ajat olivat vakavat.

En tiedä,mistä isäni oli saanut/ostanut tämän nyt jo aikamoisen huonossa kunnossa olevan melkein repaleisen Työmiehen.En ollut sitä aiemmin edes nähnyt.Ilona äkkäsi kirjahyllystämme meillä käydessään.Kunnon vuoksi lehdellä ei ole enää rahallista arvoa.Tunnearvoa vain.Oma tietämykseni vapaussodan ajasta on häpeällisen hataraa.Sen toki tiedän,että sota päättyi punaisten tappioon.Senkin,että sota rikkoi ystävysten välejä,sukulaiset sotivat keskenään aatteiden sopimattomuuden takia.Kauhua ja tuhoa.Kuten sodissa yleensäkin. Vuosia noista ajoista kulunut 93 ja minun Työmieheni vetelee jo viimeisiään kertoen kuitenkin tuskin koossa pysyvillä sivuillaan vapaussodan tunnoista ja tapahtumista helmikuussa 1918 vanhempieni ollessa silloin kahdentoista iältään.

Miten silloinen sota vaikutti tulevien vanhempieni elämään,siitä ei koskaan puhuttu.Ei siksi etteikö olisi voinut,mutta ehkä se ei heitä ja heidän perheitään liiemmin koskettanut.Isäni asui noina aikoina Ruoholahdessa ja äitini vanhempineen Töölössä.Osallistuivatko kummankaan sukulaiset millään lailla sotaan,en tiedä sitäkään.Heidän vanhempansa ja sisaruksensa ainakin olivat elossa kotielämän ollessa ehkä tavanomaisen tavallista.Tuleva isäni teki poikien hommia ja myöhemmin äidikseni tuleva tyttö leikki Töölössä nukeillaan kuten sen ikäisillä tyttösillä tapana on.Nykyisin ajattelen aika useinkin,että olisin saanut olla uteliaampi vanhempieni lapsuuden asioihin.Olisi pitänyt kysyä.Vaan jäi tekemättä.

Yöllä satoi rajusti ja kuulin ukkosen jylyäkin jossain kauempana.Puoliso oli levoton ja minä heräsin.Olen sitten huono saamaan unesta enää kiinni ja niin nytkin istuin pitkän tovin parvekkeella kuunnellen sateen ropinaa pisaroiden iskeytyessä parvekkeen räystäisiin.Alkuillan alakerran grillihöyryt olivat jo kaikonneet.Tiesin tarkkaan,että sikaa paistettiin.Niin oli rasvan kyllästämät hajut meillä sisällä,joita edelsi sytytysnesteen vahva tuoksu.Kun ei omilla parvekkeilla saa grillta,se pitäisi samoin järjestyssääntöjen puitteissa kieltää myös patiolla.Nehän vastaavat olemukseltaan parvekkeita.Mutta minä ainakrätisevä akanpuoli en tähän puutu.

Siihen puutuin,kun yhytin sen pienen mustan koiranpennun taluttajineen,jonka aviomies antoi koiran tehdä tarpeensa taannoin leikkialueen sannalle.Kysyin kohteliaasti,tietävätkö he säännöt että ei leikkialueelle eikä sen välittömään läheisyyteen eläimen kanssa.Rouva tiesi.Kerroin koko episodin ja ihmeekseni hän pyysi miehensä puolesta anteeksi luvaten saattaa terveiseni asianomaisen korviin.Jos kerran tiedetään,niin miksi herrijee sääntöä rikotaan? Ehkä siinä perheessä koira on johtaja ja määrää kävelylenkkien suunnat ja kohteet.

Känkkäränkkäakka pani merkille eilen lisää kummallisia asioita.Tullessamme ulkoilemisesta istui pihapenkillä kaveri tupakki suupielissä.Alkoi kertoa asuvansa naapuritalossa,mutta käyvänsä meidän pihalla tupakalla (???),kun täällä "on rauhallisempaa".Kuinkahan paljon sieltä käydäänkään meidän penkillä tupakoimassa? Ainakin tumppiarsenaali penkin edessä kielii kävijämäärästä joko omasta tai vieraasta.Tämä mies lisäsi tarinointiinsa "minä kyllä vien tumpin kujan kaivoon". Vieköhän?

Jassoo,alkoi sataa.Ropina vaan käy.Suljin kiireesti partsin lasit ja koneen suljettuani aion nautiskella sateen äänistä Boston-keinutuolissani,jossa on sinikukallinen päällinen.Hepi muuten piti parvekkeeni kivipuutarhasta.Eikä se hullummalta minustakaan näytä.

Nyt pujahdan parvekkeelle ja otan osaa USAta koettelevaan lämpöaaltoon.Luvattiin siellä päin jopa 40 plussaa.Ylikin.Meillä tänään ihanteellista männäpäivien helteen paettua tervetulleen sateen tieltä.

11. heinäkuuta 2011

SUUDELMAT

Hyvänen aika,ei kyyneltäkään eilen Sumujen sillan aikana.Kun sen viimeksi katselin,itkin yhden paketillisen paperinenäliinoja.Olenkohan kasvanut elokuvan ohi? Alkoi jo harmittaa,etten katsonut alun alkaen Hercule Poirotia ykkösellä.Siispä ähelsin sumun ja sillan loppuun asti.Pitäisi osata ottaa elokuvassa kuvattu aika oikein kaikkine puritaanisuuksineen,josta sitten kehkeytyi leffan draama.Muistin kesken kaiken hyvin äitini ilmeen hänen kertoessaan minulle aikoinaan elämän totuuksia ja äänensävynkin,kun pääsi kohtaan "huono nainen".Olinhan jo toki Töölössä tavannut "namusetiäkin",joista meitä lapsia varoitettiin. "Huono nainen" tuntui vieläkin jännittävämmältä,vaikka tyttösen ymmärrys ei aivan yltänytkään käsittämisen asteelle.Tämä urkeni minulle kyllä sitten myöhemmin.Ja nykyisinhän,tosin toisella nimikkeellä,asia on aivan jokapäiväistä arkirealismia ravintoloissa,kaduilla ja kujilla Helsingissäkin.Lisääntynytkin,kun ulkomaiset tämän ammatinharjoittajat ovat rantautuneet maahamme ja työtä tehdään tietynlaisissa hierontalaitoksissa.

Sumujen sillan suutelukohtaukset ovat aivan eri maata kuin nykyisin,ootteko huomanneet? Tyrone Power kuten Clark Gablekin kumppaineen painaa vain suunsa naisen huulille ja se on sitten suudelma.Nykyisin lähestytään suu raollaan valmiina nielaisemaan kitusiin ainakin toisen ylähuuli.Kyllähän Powerin eiliset suudelmat olivat kaukana intohimosta.Olivat todellakin pusuja,joita poskillekin nykyisin muiskautetaan.Ei sitä nuorena leffoissa ravaavana edes huomannut silloista suukkolajia.Kiihkoa ja tulisuutta siinä meistä oli.Niitä katseli silmät puoliummessa samaistuen daamin kanssa kun suuri intohimo täytti valkokankaan.

Ehkä,jos siihen aikaan olisi suudeltu kuten nyt,olisi se ollut liikaa sekä elokuvan tekijöille että leffaa katseleville.Puhumattakaan muusta,mitä meille nyt ilman mutinoita suolletaan.Nousihan männäaikoina valtavat kohut elokuvista,joissa hiekkarannan sannoilla uimapuvut päällä aaltojen hivellessä varpaita suudeltiin niin,että oltiin vähän päällekkäin.Pohdiskeltiin,onko se nyt aivan soveliasta tämmöinen antaumuksellinen hehku ja kiihko.Niitä taisi olla kaksikin samantapaista kohtausta sekä kotimaisessa että ulkomaisessa elokuvassa.

No,ja sitten lähti Jörn Donner Afrikkaan asti suutelemaan mustaa naista valtameren sannoilla ja siitäkös nousi tässä maassa ennen näkemätön polemiikki kaikissa sen ajan medioissa sekä ihmisten kesken muuten.Lehdet pullistelivat kuvista ja kansa paheksui oikein olan takaa.Donnerin nimi pantiin heti "mustaan kirjaan" ja pitkään suomalaisista osa muisti hänet vain tämän tapauksen vuoksi.Se meni kirkkaasti ohi silloin vieläkin,vaikka Donner yritti kääntää kansan huomion haastattelutilaisuuksissaan ylen rentoon asentoonsa ja itsensä raapimiseen.Lisäsi vain miehen arvelluttavaa meriittiä.No,aikaa kulunut ja Jörn Donner saanut ravistettua harteiltaan nämä kohumaineet ja häntä arvostetaan tänä päivänä älykkönä ja kirjailijana.

Ehkä Sumujen sillan suuteluiden ja nykyajan mitään salaamattoman seksielämän keskiverto olisi poikaa valkokankaalla ainakin joskus.Ennen muinoin,kun päästiin sänkykamarihommissa kulminaatiokohtaan,kamera siirtyi näyttämään pauhaavaa merta,koskea ja sen sellaista.Tämän näkee vielä 1940-luvun suomalaisissakin leffoissa.Nykyisin se ehkä aiheuttaisi hymyä.Nyt asiat ovat niiden oikeilla nimillä,kosket ja pauhut aikojen takana.Mitään ei jätetä mielikuvituksen varaan.

Minusta ainakin hienovarainen salailu panisi enemmän värisemään kuin valmiiksi pureskeltu kohtaus.Ehkä lienen vanhanaikainen,jämähtänyt säädylliseen tyttöromaaniaikaan.En kuitenkaan niin pitkälle,etteikö elokuvasuudelmissa pitäisi kunnon potkua olla.Jos ei ole valinnan varaa,niin se ylähuulen imeminenkin on parempi vaihtoehto kuin Tyrone Powerin tiukka ilmeetön ja intohimoton muisku Vivien Leighin suulle.