UUSI JUURESTUTTAVUUS

 Ostin kassavan eli maniokin. Ennen en ole ostanut, en maistanut tai itse valmistanut. Kysyin myyjältä, miten se valmistetaan. Hän ei tiennyt, mutta kysyi kaupan miesmyyjältä, joka ei puhunut suomea. Rouva käänsi minulle, mitä mies oli sanonut. Kassava kuoritaan ja sitten keitetään tai paistetaan perunan tapaan. Huolellinen pitää olla kypsyttäessä, sillä juures sisältää sinihappoa. Katsoin kotona netistä samat ohjeet ja päätin yrittää valmistaa maniokkia itselleni. Kaikenlaista eksoottista nykyisin Suomessa saa.  Oli aika, kun meillä oli melkein vain lanttuja.

Telia lähetti paperilaskun! Kimpaannuin. Vuosikaudet on tullut e-laskuja, enkä ole paperisia edes pyytänyt. Yrittivät lisätä laskuun paperin hinnan 4,96. Soitin Teliaan ja olin harmistunut. Ei tietenkään mitää pahoittelua tai anteksipyyntöä. Nämä eivät ole muodikasta toimintaa eivätkä kuulu tämän ajan palveluammatteihin. Telian kaveri yritti, että vaihtaisin itse e-laskuksi. En tietenkään. Virhe oli heidän, ei minun. Myönsi kyllä, etten ole pyytänyt paperisia laskuja tarkistettuaan. Kaveri lupasi hoitaa asian. Tänä päivänä on liian usein virheitä liian monessa paikassa. Sulkakynäaikaan ei ollut.

Lunta sataa ja minä lähdössä liikenteeseen. Myssyä vaan syvemmälle ja töppöstä toisen eteen. Että tämmöistä talvea. No, on niitä koettu aikaisemminkin. Ja toivon mukaan tullaan kokemaan vastakin. Puiden oksien päällä paksusti lunta. Vastapäinen talo hävinnyt näkyvistä.

Eilen oli Italiassa jääkiekkoa ja Suomi sai selkäänsä. En edes jännittänyt, kun arvasin tuloksen. Parempi voitti, ei se sen kummempaa. Ehkä myöhemmin olemme mekin parempia. Peukut pystyyn ja sormet ristiin. 

Syön lusikallisen chorizokeittoa ja sen jälkeen menoksi. Hyvää lumista päivää.

 

CITIUS, ALTIUS, FORTIUS

 Katselin talviolympialaisten avajaiset Italiasta, vaikka haukottelin loppupuolella. Sinnittelin kuitenkin ja olihan siinä näkemistä. Kyllä oli menoa ja meininkiä, puheita, laulamista, väriä ja kimallusta, lippuja ja marssimista. Presidentti Stubb puolisoineen oli niinikään paikalla. Oli muutakin korkeaa väkeä. Puoli yhden maissa spektaakkeli loppui ja minä jatkoin valvomista aina aamuun asti. Tiputtelin kahvin viiden maissa ja luin HS:n näköislehteä että mitä muuta maailmalla oli tapahtunut. USAn presidentti Donald Trump oli kuulemma melkein tietämättään pannut näytille videon, jossa on vahvaa rasisimia koskien USAn presidentti Obamaa puolisoineen.  Maailma kohahti ja minä sen mukana, vaikka video oli poistettu, mutta rasistinen kuva oli näytillä ja minä sitä kuvaa katselin. On presidentti Trumpilla otsaa. Voi hyvät hyssykät sentään.

K soitti  ja puhui puita heiniä kuten minäkin. Kysyi, jos olin ollut kaupungilla ja että oliko siellä paljon ihmisiä. En koskaan tiedä mikä on paljon, niin että kerroin ettei tungosta ollut ja mahtui hyvin kävelemään. Olihan kaduilla enemmän kansaa kuin täällä periferiassa ja sehän minusta aina tuntuu kotoiselta ja hyvältä. Näin taas kunnon raitiovaunujakin. Tämä numero 15 täällä kun ei minusta ole oikea ratikka, vaikka sillä nimellä kulkeekin.

Tekee mieli Teatteri Jurkkaan. Siellä on Shakespearea ja Myrsky. Eikä sama kuin se, minkä olen muinoin nähnyt Kansallisteatterissa. Tämä on HS:n mukaan ihan hulvaton. Näytökset aina loppuun myytyjä, että tohtiiko näkemistä omin silmin edes yrittääkään. En muista koska olen viimeksi ollut teatterissa. Ennen olin monesti ja usein, jopa maaseututeattereissakin. Tarkoittaa enemmän Tamperetta. Kyllä nyt niin alkoi kolottaa teatterihammasta. Voi sentään.

Kaivoin taas hyllystä kirjan. Nyt olen Pariisissa ja paperikaupassa, jossa ei myydä klemmareita, lehtiöitä, mappeja eikä muutakaan asiaan kuuluvaa paitsi postikortteja. Omistaja Rosalie rakastaa postikortteja eikä millään tahdo uskoa niiden ajan olevan ohi. Mutta kyllä se vaan on. Minäkin olen huomannut. Nyt pelataan tekstiviesteillä ja muulla sähköisellä. Etanaposti käsin kirjoitettuine kortteineen on historiaa. Kirjan on kirjoittanut Nicolas Barreau ja suomenkielinen nimi Meillä on aina Pariisi. Ja minä olen sen lukenut aikaisemminkin, mutta tykkään niin kovasti Pariisista. Olen ollutkin. Tosin erittän nuorena. Kaupungin kuuluisa sininen hetki oli vielä silloin voimissaan ja olen varma, että näin sen.

Tästä tuli nyt pitkä, mutta erään viisauden mukaan "en ehtinyt tehdä sitä lyhyemmäksi". Kirjoitan tätä aamulla ja kello on 6.13 ja menen nyt nukkumaan. Tänään myöhemmin ja ihmisten aikaan Italiasta urheilua korkeammalle, pitemmälle, nopeammin.

N

PERJANTAIN KUULUMISIA

 Juu, kylmä sää jatkuu, pakkanen paukkuu. Piti vaihtaa paksummat hansikkaat, kun lähdin stadiin. Nyt on kahvikapseleita taas joksikin aikaa. Metrossakin kävi holotna viima. Ulkona en ollut kauaa, kun kummassakin päässä on lyhyt kävelymatka. Ehti siinäkin vilu tulla. Lämmitin heti kotiin tultuani porkkanakeittoa ja hyvältä maistui.

Illalla kondiittorimestari soitti ja kertoi tuovansa laittamiaan runebergintorttuja. Menin ulko-ovelle vastaan ja sain torttujen lisäksi aimo halauksen. Söin yhden heti paikalla ja toisen panin pakastimeen. En tiedä, mitä siitä sanoo hillon ympärillä oleva sokerivesikuorrutus. No, veteläksi se menee ennen joutumistaan ihmisen vatsaan kuitenkin.

Tänään talviolympialaisten avajaiset. Aion katsoa tv:stä. Sitten on lajeja, joita ehdottomasti haluan seurata. Ja on lajeja, jotka jätän väliin. Mutta kivaa, kun tv:stä tulee muutakin kuin uusintoja. Eilenkin oli kahdella kanavalla yhtaikaa ohjelma Thank God, sä tulit. Eikö ohjelmien laatijoilla ole minkäänlaista yhteistyötä? En katsonut kumpaakaan, kun minulle ei ole selvinnyt tämän ohjelman hauskuus.

Tänään pysyttelen kotosalla. Ensi viikolla taas ylös ja ulos. Aina on asioita ja hyvä niin. En missään tapauksessa halua mökkiintyä kotiin tai tulla passiiviseksi muuten. Niitäkin ihmisiä on, jotka ovat unohtaneet aktiivisuuden ja nyt vain valittavat surkeuttaan. Minulla on eräs ystävä, joka haluaa aina tietää, jos olen ollut ulkona, että "oliko liukasta?". Kovalla pakkasella ei yleensä ole. Ymmärrän, että toisille on vakava paikka, kun jalka lipeää. Pahimmassa tapauksessa se saattaa tietää päivystykseen menemistä ja siitä voi seurata pitkäksi aikaa ettei ole edes mahdollisuutta kaatua ulkona. Talvi Suomessa on mitä on ja kevättä kohti tässä mennään. Valkovuokot ja voikukat alkavat kukkia, syreenit pullistelevat kukkaloistossaan, ruoho tuoksuu ja suviaurinko paistaa. Odottakaamme tätä iloisin mielin. Kyllä se tästä.

PAKKANEN EI VAAN HELLITÄ

 Pakkasta piisaa. Aion kuitenkin tänään ja huomenna asioille. Toinen suoritetaan kävelymatkan päässä ja toinen metroajelun. On elettävä holotnasta huolimatta. On tehty ennenkin. Rupesin uudeman kerran lukemaan Tim Walkerin kirjaa Lost in Finland. Ilmestynyt kymmenen vuotta sitten. Kaveri muutti Amerikasta Suomeen ja vielä Kuopioon asti. Oli mennyt naimisiin suomalaisen naisen kanssa ja nykyisin ovat jo kokonainen perhe lapsineen kaikkineen, enkä tiedä, onko Kuopio yhä kotikaupunki. Mutta alku ja totuttautuminen Suomeen ja suomalaisuuteen oli riemukkaan hankala. Saunomiset, yksityisyyttä haikailevat ihmiset, mökkeily, isyyslomat jne olivat uutta ja outoa. Kertoja purkaa hauskasti tuntemuksiaan ja saa meidät joskus vaikuttamaan aika kummalliselta kansalta.

Taannoin julkitoin tyymättömyyteni sanaa tippua kohtaan ja nyt iskin hampaani toiseen sanaan eli kiitti. Vaikka se on hyväksytty puhekieleen, sanaa ajatellessa siinä ei ole päätä eikä häntää muussa tarkoituksessa kuin että se on kiittää-verbin imperfektimuoto. Se on nykyisin uusi kiitos-sana. Siis kiitti, jos tätä tekstiä luetaan. Kuka peijooni meni keksimään tämä "kiitin"? Ja miksi se on kuulemma helpompi lausua kuin "kiitos" tai "kiitoksia"?  Aristelemmeko s-kirjainta?  No juu, kuulostaahan se rennolta ja nuorekkaalta tuo kiitti. Itse en käytä sitä vahingossakaan kuin menneen ajan muodossa verbille. Mutta turha minun on tässäkään asiassa tapella tutkainta vastaan. Kieli muuttuu, joten kiitti ja kuitti.

Ruoan laittamiseni on nyt hiukan taka-alalla. Syön pakastimesta. Eilen chorizo-keittoa ja että oli hyvää. Muistan kun puolison ja minun kotiin tuotiin ensimmäinen pakastin. Koti oli myös ensimmäisemme.  Puoliso ja minä riemuitsimme ja aloimme innokkaasti arkkua täyttää. Ja kyllä sinne mahtuikin. Se oli minun ensimmäinen ja viimeinen arkkumalliseni. Alimmaiset ruoat olivat vaikeita ottaa, koska arkku oli syvä. Sittemmin on ollut vain kaappimalleja ja nykyisinhän pakastimet ovat myös jääkaapin osana.

Viistoista miinusta ulkona kertoo mittari. No, se on tätä meidän talveamme tänä vuonna. Ei kuin suihkuun ja sitten pynttäydytään ihmisten ilmoille menoa verten. Aion samalla käydä katsastamassa nepalilaisen ravintolan. N:llä ja minulle on aikomus mennä syömään yhdessä jonain päivänä ja on hauskaa käydä eri paikoissa.