Suomen tasavallan presidentillä oli uuden vuoden puheen aikana tv-ruudussa kuulemma kraka vinossa, muuten kaikki hyvin. Minun piti kuvasta tarkistaa, oli se vinossa. Omalta kohdaltani vuoden vaihtuminen meni vuoteessa lukiessa Janne Saarikiven kirjaa sanoista. Taustalla kaduilta paukuttelun ääniä. Jossain vaiheessa olin nukahtanut, koska löysin kirjan lattialta aamulla.
Ensimmäisenä uutena tämän uuden tammikuun päivänä katselin pressan puheen lisäksi, enemmänkin kyllä kuunnellen, Wienistä jokavuotista konserttia. Hymeksin mukana, kun oli niin hyvä olla. Ensi vuoden liput myynnissä, kerrottiin. En aio ostaa, enkä matkustaa Itävaltaan. Siitä tulikin mieleeni, että vakuutteluistani huolimatta uppouduin jälleen kerran elokuvaan Sound of music. Onhan se niin kyynelehdittävä leffa kumminkin. Meni monta paperinenäliinaa.
Mitään uuden vuoden lupauksia en ole enää vuosiin tehnyt ja niin kävi nytkin. Mitäpä niitä lupailemaan. Jos jotain aion tehdä ja mieli tekee, niin siitä vaan, vaikka en olekaan luvannut. Tupakointiakaan en voi lopettaa, kun en ole koskaan sitä aloittanut. Äitini poltti. Hänellä oli pitkä imuke, jonka päässä savuke. Väitti, että pitää savun poskessa ja sitten puhaltaa ulos. En tiedä loppujen lopuksi, tekikö niin. Isäni ei polttanut. Mutta puolisoni teki sitä, vaikka sairastuttuaan lopetti. Ei niinkään ehkä omasta halustaan, mutta kun ei enää osannut kaivata. Joskus kysyi "missä mun kessut on?", johon vastasin, ettei hän polta, ei kessuja. Siihen tyytyi. Minkä voisin leikisti ehkä uuden vuoden lupauksena pitää, että lopettaisin välipalojen syönnin. Tulee tehtyä voileipiä, syödä hedelmiä ja joskus kaivaa pakastimesta hedelmäkakun viipaleen. Juu, tämmöinen uuden vuoden lupaus.
Ennen muinoin oli puhelin (lankapuhelin) kuumana, kun ystävät keskiyöllä toivottivat hyvää uutta vuotta. Meillä oli aina vieraita ja rapuja. Ravut oli ostettu mökkinaapurin pikkupojilta, jotka ravustivat jossain salaisessa paikassa. Sitten alkoivat paremman hinnan toivossa myydä saaliinsa ravintolalle. Meillä oli sen jälkeen katkarapukutsuja. Nykyisin ei vuoden 2003 jälkeen ole ollut mitään kutsuja. Se oli puolison sairastumisvuosi. Hänen poismenonsa jälkeen ei minulla ole kutsuja ollut. Jos joskus yksi tai kaksi henkilöä. Nyt haikailen, jos saisin N:n ja toisella kerralla K:n ja P:n vieraakseni, kunhan semmoiselle päälle satun. Olen reilusti laiskistunut.
Olen kovasti halukas K:n ja P:n kutsumaan, koska olin joulun aaton aattona heillä loisteliaalla päivällisellä kaikkine herkkuineen päivineen. Oli tarjolla enemmänkin kuin sen seitsemät sortit alkupaloista lähtien. Ja niin jouluista alusta loppuun. Oma joulutarjoiluni itselleni oli huomattavasti vaatimattomampi ja kaupasta ostettu. Syön huomenna pakastimeen jäänyttä perunalaatikkoa ja yhden pitkän nakin. Pitää saada pakastimeen tilaa. Sain sinne juuri ja juuri tungettua laittamani broilerikeiton. Kun on ankara arki alkanut taas.
Tässä nämä vuoden ensimmäiset loruni. Hyvää vuotta 2026.
