2. syyskuuta 2011

PERJANTAIN PINNISTYS

Jälleen meikämamma tarttumassa härkää sarvista.Nyt olen kirjoittanut erään suuren yrityksen kehitysjohtajalle kritisoivan asiakkaan kirjeen.Asiallisen,kohteliaan mutta jälleen täysin oikeutetun.Katsotaan,miten siihen reagoidaan ja reagoidaanko ollenkaan.Yleensä yhteydenottoihini reagoidaan.Paitsi tämän talon isännöitsijä jättää joskus väliin,kuten kävi viimeisimmän sähköpostini kanssa.Nyt olenkin päättänyt alkaa sulkea muiden asukkaiden lailla silmäni epäkohdilta eli heittää ylleni välinpitämättömyyden suuren viitan.Kokeilin jo mennessäni roskikselle ja potkiskellessani lattialle huolettomasti heitettyjä roskapusseja.Otin myös kirjoittamani lapun pois pahvinkeräyslaatikon kannesta.Olin siinä pyytänyt naapureita taittelemaan laatikot litteämpään muotoon,että mahtuisi enemmän.Nytkin oli iso pahvilaatikko pohja ylöspäin viemässä tilaa.Olkoon tämä kaikki tästedes joidenkin toisten ongelmana.Etupäässä tietysti roskien- ja pahvienkeräysfirman.Kasvatan itseni piittaamattomuuteen etten sanoisi tiettyjen asioitten kohdalla vallan apaattisuuteen.Tämän on tehnyt jo ajat sitten alakerran eläinlääkäri,joka ihailtavalla tavalla on leväperäinen.Kyllä tämän vielä meikäläinenkin vanha koira oppii.

Maailmanmatkaajaystäväni on luopunut lankapuhelimestaan! Kertoi tämän eilen ja senkin,että minä olen ollut ainoa siihen soittaja.Eivät siis suostuneet sitä pitämään minun takiani,pah.Näitten matkapuhelimien kanssa on niin,että kun siihen soittaa,saattaa vastaajaihminen olla paikassa,jossa ei voi/halua puhua.Kun soittaa kotiin lankapuhelimeen,ei ainakaan olla liikenteessä ja useinmiten soitto sopii passeliin aikaan.Meillä on vielä matkapuhelimeni lisäksi lankapuhelin,vaikka ei siinäkään enää aikoihin "lankaa" ole ollut.Myös muut monet ystäväni omistavat molemmat,kun "lankapuhelin on luotettavampi". Joskus tulevaisuudessa sitä ei ole enää kenelläkään.

Eikä tässäkään edistysasiassa auta itku markkinoilla vaan on porskutettava mukana hyväksyen muutokset ja uudistukset,vaikka eivät olisikaan aina mieleisiä.Totutaan,totutaan.Opinhan minä aikoinani ottamaan bensaakin itse autoon, kun huoltoasemat muuttuivat itsepalveleviksi.Mutta siitä purnasin mennen tullen,kun lamppu simahti auton etu- tai takavaloista ja se piti mennä hoitamaan korjaamolle asti.Tämä tarkoitti ajan varaamista,odottamista ja jonottamista,josta en pidä ja koko tämän ajan sai poliisia peläten ajella vajaalla valaistuksella.No,öljyt sentään huoltoasemalla tarkistettiin,mutta ilmat renkaissa oli taas asiakkaan omia heiniä.Se oli minulle vaikeaa,ei yhtään helppo nakki.Enkä oppinut tai en halunnut.Apua sain.

Sitten hävisivät puhelinkopit maailmasta,kun oletettiin jokaisella maan mammalla ja papalla olevan tämä ihmevehje kännykkä reumaisten käsiensä jatkeena. Alussahan se oli aika iso laite ja minullakin oli sellainen mahtavahko tekniikan ihme.Mutta se pelasi muitta mutkitta.Ollessamme ulkomailla miehen uudempi puhelin ei toiminut kaikkialla,mutta minun ikivanha soitteli kuuliaisesti vaikka maailman ääriin.Vehkeet pienenivät ja minun jättiläistäni alettiin hiukan hymyillen katsella,kun se pärisi äänekkään miehekkäästi laukussani ihmisten ilmoilla.Aloin hiukan tuntea häpeää ja lopulta ostin pienemmän.Kaiholla vieläkin muistelen tätä aina valmiina palvelemaan olevaa ensimmäistä puhelintani.Uutta ostaessani annoin myyjälle vanhan ja hän sanoi "ohhoh" ja pani energiajätelaatikkoon.

Muutakin puhelinkoppien lisäksi on hävinnyt.Pankkeja ja posteja yhdistettiin ja lopetettiin.Terveysasemat kokivat saman.Kerrostalojen kivijaloista hävisivät pikkukaupat ja yleensäkin pikkukaupat kokivat inflaation.Marketit ja tavaratalot pitävät ihmisten jokapäiväisistä tarpeista huolen.Kirjoja alettiin myydä kioskeissa,pullantuoksuisilla huoltoasemilla ja mitä kummallisimmissa liiketiloissa.Pienet ja keskisuuret kirjakaupat hävisivät.Onko joku nähnyt ihan oikean paperikaupan vielä? Minä en. Niitä oli lapsuudessani.Niistä ostettiin kynät ja kumit,penaalit ja viivottimet,astelevyt ja harpit kouluun.Kiiltokuva-arkkeja tutkittiin ennen kaupan tekoa asianmukaisella hartaudella kaupantädin seuratessa suurella ymmärryksellä tilannetta.Kemikalikauppoja oli pienen matkan päässä.Sieltä ostettiin ensimmäinen huulipuikko ja kielolle tuoksuva hajuvesi.Nykyisin nämäkin on ympätty tavaratalojen jättisuuriin kemikaliosastoihin merkkikohtaiseen järjestykseen.Myyjät eivät ole enää muuten vain asialleen pyhittyneitä,vaan koulut käyneitä kosmetologeja.Läkkiseppiä ei ole missään myöskään.Minä vielä nuorena rouvana asioin,kun piti tinatuttaa esimerkiksi koristeena oleva kuparinen kahvipannu.Keitinkin porokahvia joskus.Eipäs mennä enempää taaksepäin,muuten joudun hevoskyytien ja kestikievareiden maailmaan ja vuoteen "miekka ja kilpi" lainatakseni erästä ystävääni.

Ei,en minä ole elänyt kestikievariaikaan,älkää luulkokaan.En nyt niin vanha ole.Mutta Hämeen Härkätiellä olen nykyisin muissa tarkoituksissa olevia kievareita nähnyt.









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti