PALELTAA

 Nonnih, kyllä kylmää pukkaa. Ei enää kymmentä plussaa edes. Villahousut kaivettava kohtapuoliin esiin. Kotona kaksi ylimääräistä lämmityslaitetta ja iso määrä kynttilöitä pitää minut jotakuinkin sopivan lömpimänä taloyhtiön hailakoiden pattereiden lisäksi. Ystäväni kysyi kuultuaan taloon laitetun maalämmön, että "onko nyt lämpimämpää". No ei ole. Ei sitä maalämpöä sitä varten asennettu, vaan ihan taloudellisista syistä. On kuulemma halvempaa. Mylläsivät ison osan pihasta, kun piti kaivaa energiakaivoja ja maan alle putkia. Ehkä kylvettävä keväällä ruohon siemeniä isojen multalänttien päälle.

Kävin kaupassa. Ostaakohan kukaan enää lauantaimakkaraa? Minä ostin, kun iski yhtäkkiä aivan hillitön halu tähän lapsuuteni ajan yleiseen tuotteeseen. Teen  ehtoolla voileivän. Eilen laitoin kasvisgratiinia ja vaikka itse sanonkin, tuli hemmetin hyvää. Riitti mukavasti pakastimeenkin. Ja keittiöstä tuli ihanan lämmin, kun uuni oli toista tuntia päällä. Minkä päällä muuten?

En ollut edes kuullut skottilaisesta juristista, joka on kirjoittanut monta kirjaa. Herriet Tyce, johon aloin tutustua hänen kirjansa Keskiyöllä kaikki päätyy kautta. Takakansi  kertoo kirjan olevan jännärin ja oikeusdraaman. Kirjan alun huomioon ottaen, tykkään Agatha Christiesta enemmän. Ehkä  muutan käsitystäni päästyäni opuksessa pitemmälle. Luen vuoroon  jo kerran huolimattomasti lukemani Fredrik Backmanin kirjaa Mies, joka rakasti järjestystä. Oikeastaan se tuntuu olevan kunnianosoitus Saabille. Luen muitakin kirjoja samaan aikaan. Tarkoittaa, että yöpöydällä on pino, joista valikoin kulloinkin haluamani. Luen aina vuoteessa ennen kuin yritän nukkumista.

Vieläkään en ole ollut Ateneumin uudessa näyttelyssä. Mutta menen. Pitäisi mennä Nespressoonkin ostamaan kahvikapseleita. Mutta ei  samalla kerralla. Ateneumin jälkeen voin käväistä kahvikupposella jossain tai vaikka viinilasillisella. Ensi viikolla tapaan N:n. Ehkä lounaalle. 

Tämmöistä tällä kertaa.

YHTÄ JA TOISTA

Taloyhtiöön tulossa sähkötön päivä maalämmön asennuksen takia. Ei ruoan laittoa, tv:n katselua, hissillä ajoa, eikä turhia jääkaapin avaamisia.. Onneksi on kirjoja! Ja voi katsella ikkunasta ulos. Lapsena istuin ikkunalaudalla ja katselin ulos. Varsinkin silloin, kun olin kotiarestissa. Olihan se vähän noloa, kun kaverit leikkivät ulkona kirkonrottaa tai ajelivat polkupyörillä ympäriinsä huudellen minulle välillä "mikset sä tule ulos?"

HS kertoo näyttäneensä new yorkilaisille Suomen presidentti Alexander Stubbin kuvaa, eikä kukaan tunnistanut. En yhtään ihmettele. New York on iso paikka, miljoonia ihmisiä. Eivätkä kaikki vastanneet olleet selvillä Suomestakaan. Sitäkään en ihmettelisi, että melkein jokikinen tunnistaisi meistä suomalaisista USAn nykyisen  presidentin. Suomi on pieni maa ja meitä on vähän. Televisio suoltaa tietoa, eikä mene päivääkään, etteikö Donald Trump olisi ruudussa kansan nähtävänä. Meidän presidenttimme ei taatustikaan saa USAn televisiosssa ja yleensä mediassa yhtä suurta huomiota. Kuinka hänet voisi jokainen kadun mies tunnistaa Ison Omenan valtavassa ihmisvilinässä?

Odottelen ilmoitusta uuden lämmittimeni hakemisesta. Luvattiin tekstiviestittää. Laite on tarkoitus pitää makuuhuoneessa. Patterit taas kylminä, vaikka öisin aika holotnaa ulkona. Vuoteessa peiton alla ei ole paha, mutta auta armias, kun kömmin sieltä esille. Hytisen kylmästä jo heti ja kiireellä on pantava aamutakki päälle. Sitten samaa vauhtia panemaan kahvi tulemaan ja vasta ensimmäisen hörppäyksen jälkeen alkaa olla hiukan lämpimämpi olo. Maalämmön asennus taloyhtiössä on saatu siihen pisteeseen, että roskikselle pääsee taas kulkemaan vanhaa tietä pitkin. Aidat poistettu. Kokeilin ja tuntui mukavalta, kun ei enää tarvinnut tarpoa pitkin pusikkoja.

Laitoin kanelisia omenalastuja. Eivät olleet aivan sellaisia kuin piti, mutta syömäkelpoisia. Neljästä granny smithistä tuli mukavan kokoinen läjä. Pistelin poskeeni. Koko huusholli tuoksui ihanasti kanelille.

N on palautunut Virosta ja oli tyytyväinen spa-hoitoihin. Minäkin tahdon! Luppoaikaa ei tosin jäänyt, kun jokaisena päivänä hemmoteltiin kiireestä kantapäähän.

Nyt alan lauantain viettoon. Myöhemmin työnnän uuniin peruna-palsternakkalaatikon.

LUKEMISESTA

 Kirjakauppa on sellainen laitos, jonka harvoin pystyn kylmästi ohittamaan. En nytkään.  Menin sisälle. Olen lukenut useita Miika Nousiaisen kirjoja ja nyt ostin jälleen yhden Ratakierros. Mutta Anna-Leena Härkösen teoksia en ole lukenut koskaan.  Ostin hänen Huomenna hän ei tule. Tiedän Beckettin näytelmän, jossa Huomenna hän tulee. Ehkä sen takia Härkösen kirja alkoi kiinnostaa. Oikeastaan ihastuin heti muutaman sivun jälkeen. Kirja kertoo kaltaisestani leskirouvasta Elsasta huumorilla höystettynä. Meitä yhdistää leskeyden lisäksi italian kielen opinnot sekä pessimistinen ystävä. Riitta kertoo sairauksista, omistaan ja muiden. Hän herää eloon heti, jos Elsa kertoo omista huolistaan. "Riitta suhtautuu kuulemaansa kuin saisi lahjan". Minun ystäväni suhtautuisi aivan samoin, jos huolistani kertoisin. Pidän suuni supussa.

Uunijuurekseni, joita kerroin tekeväni, onnistui hienosti. Tosin siinä oli paljon muutakin kuin juureksia. Lehtikaalia, varsiselleriä, paprikaa, chiliä ynnä muita maan päällä kasvaneita. Pahuksen hyvää, vaikka itse sanonkin. Tuli niin suuri pellillinen, että riitti moneksi päiväksi. Pakastimeen en pannut. Sinälläänkin syötynä mainio kasvisateria.

Sitten tämän syksyn puheenaiheeseen TTK:hon. Minusta tanssiparin pudotuksen äänestäminen katsojien kesken on päin honkia. Kuinka moni arvostelee itse tanssia? Ääni annetaan sukulaiselle, läheiselle, työtoverille, naapurille, muuten vaan mukavalle ihmiselle, parin pukeutumiselle, sympatian tunteelle jne. Tanssin ammattilaisen ääni olisi tärkein, koska tanssistahan tässä on kysymys. Vai mitä? No, näillä mennään ja yleisön sana määrää. Sitten rähistään, että väärä tanssipari putosi.

Takaisin kirjailija Anna-Leena Härköseen. Olen nyt lukenut montakin lukua, enkä enää hehkuta alun tapaan. Alkoi tulla naisjuttuja, kuka hoitelee kenetkin jne. Naisjuttuja saa toki olla, mutta huumorin pohjalta mieluummin. Makuukammarijutut, riidat ja avioerot eivät ole minun heiniäni. Romantiikka on sitten  erikseen, vaikka tyttöromaanien vaaleanpunainen maailma on kaukana takanapäin minulla. En enää lue Pikku naisien elämää kyyneleet silmissä, enkä hehkuta maailmaa, jota ei enää ole. Siitäkään huolimatta, että olisin tahtonut elää 1800-luvulla Helsingissä. Nälänhätää ottamatta huomioon, se oli minusta hieno vuosisata Venäjän alaisuudesta huolimatta. Oli mahdollisuuksien vuosisata, kehityksen aikaa, uudistusten aikaa. Esimerkiksi pääsi junalla Helsingistä Hämeenlinnaan! Öljylamput alkoivat olla historiaa. Napattiin valo nappulasta. Voitiin käydä Ekbergin kahvilassa. Voidaan yhä.

LÖRPÖTTELYÄ

 S kävi ja laittoi läppärin sekä tv:n kuntoon niiltä osin, jotka kaipasivat apua. Ilman S:ää en tulisi näissä tekniikan asioissa toimeen. Sitten juteltiin ja juotiin mukilliset kahvia. Päivä oli oikein rattoisa,  josta herui hymyä vielä seuraavanakin päivänä.

Lähdin kauppaan. Ajattelin tehdä uunijuureksia. Hallissa kuulin ikävän asian. Eräs kauppias lopettaa. Mistä hiivatista ostan sitten omenani? S-marketissa on vain Coopia ja se tietää ulkomailta tuontia. Vaikka ovathan Jonagolditkin hyviä. Omena on sellainen, jonka lääkärinikin hyväksyy. Banaanit ja viinirypäleet ovat pannassa aivan varmasti. Sokeria on kaikkialla, huomaamattomissakin paikoissa. Kauppareissulla piti katsomani uutta puhallinlämmityslaitetta. En katsonut. Vielä. Ennen pakkasia on katsottava, koska muutkin heräävät sen tarpeellisuuteen. Moni on kaltaiseni vilukissa. Taloyhtiöt ovat suurelta osin säästölinjoilla. Ennen asunnossani oli ihanan lämmintä. Oli yöpaitailmaa koko päivän vaikka. Nyt on öisinkin villaa yllä. Onneksi olin tallettanut vuosia sitten vakuumpakettiin paksun untuvapeiton, joka heti säästön ilmaannuttua oli avattava tiiviistä olinpaikastaan esille. Muistin heti erään itävaltalaisen hotellin, jossa kerrottiin heidän untuvapeittojensa olevan Grossglocknerin korkuisia. Melkein olivatkin. Ja niin on omanikin.

Tässä kuussa päättyy kesäaika. Viisareitten siirtely on ihan hullun hommaa. Mukana on kuitenkin oltava. Onneksi ei ole sentään  kymmenittäin kelloja kotona. Yhden kohdalla on kiivettävä tikkaille. Kello on keittiön seinällä oven yläpuolella. Tulee pyyhkäistyä pölyt samalla.

Enemmän ja enemmän keltaista väriä luonnossa. Parempi sekin kuin tuleva kaljuus. Takin olen vaihtanut jo paksumpaan. Jotkut ihmiset edelleen sinnittelevät kesävermeissään. Minulla on jo käsineetkin. Tänään pitääkin kurkistaa partsille, katsastaa ruusubegonian vointi. Öisin hiipii viileys jo lasienkin taakse. Kanervia en hanki vaivoikseni. Lyhdyt kelpaavat. Tulkoon talvi. Nyt alan pilputa juureksia.

HEVOSIA EI OLLUT MARKKINOILLA NAURAMASSA

 Terveisiä kansainvälisiltä markkinoilta. Saksalainen brezel, oliiveja kreikkalaisen myyjän maun mukaan, tamperelaisia vatruskoita ja sultsinoita, italialaisia juustoja ja salamia ynnä muita herkkuja. Aurinko paistoi ja Hakaniemen tori koki uuden  syntymisen näiden  muutaman päivän kestävien markkinoiden mukana. Muutenhan siellä on torikojukato. Suomen kielellä ei oikein pärjännyt ja niin piti kaivaa kauan hiljaa olleen se osa aivoista, jossa englannin kieli on muhinut.

Kielistä puheenolleen, luen taas Janne Saarikiven kirjaa sanoista, joita kirjoja minulla on kolme ja yhdessä Saarikiven omistuskirjoitus. Eläinten sielunelämä on kesken ja lukemisesta pienellä tauolla. Stockmannin ja muutaman muun liikkeen Hulluille päiville en aio. Vuosiin en ole enää vaivautunut. Muut tungeksikoon. Mutta, kuten olen jo kehuskellut, Ateneumiin aion. Ehkä jo ensi viikolla.

S tulee keskiviikkona läppärini kimppuun. Windows 10 kaipaa selvittelyä. Muuta tekemistä en olekaan kalenteriini merkinnyt. Lääkäriä olin tapaamassa. Uusi pari reseptiä, joihin ei kunnallinen puoli tahdo puuttua. Jäähyväiset käyn sanomassa joskus helmikuussa, jolloin tohtori nyt ehkä aivan lopullisesti siirtyy eläkkeelle. Olemme näitä hyvästejä jo sanoneen ainakin vuoden verran. Ei tahdo työpaikka luopua tästä lääkäristä helposti. Pidetty kaveri.

Nyt koivuissa enemmän keltaista. Ja vaikka aurinko  paistaa ja asteita mukavasti, tuntuu ja tuoksuu syksylle. Aamuisin todella viileää. Palelin roskiskeikalla. Edelleen pitää kulkea pitkän kautta, kun osa pihaa aidattu maalämmön asentamisen takia. Vielä ei haittaa yleinen kävelytie ja loppumatka nurmikolla, mutta jos tulee lunta, vaikeutuu. Olisi pitänyt jättää asukkaille pieni kulkutie työmaan halki. Ovat muuten tulleet töihin taloyhtiöömme Oulusta asti.

Nyt menen herkuttelemaan markkinoiden brezelillä. Ihania ja epäterveellisiä suolarakeita päällä runsaasti. Kahvin juonti aiheuttaa ihmiselle kolesterolia, kertoo HS. Tokihan tuo on elimistölle välttämätön  rasva-aine ja kroppa tuottaa sitä ihan itsekin, mutta, kuten niin monessa, liika on aina liikaa. Kahvin lipittäjät ovat vaaravyöhykkeellä. Juon aamulla ja joskus iltapäivällä.

 

KIPU JA TUNTEET

 Tuntevatko kalat kipua jouduttuaan ihmisen ongen koukkuun? Entäs ravut, kun ihminen on pannut ne kiehuvaan veteen? Kun meillä pidettiin rapukestejä aina Sylvesterin iltana, en koskaan ollut keittiössä puolison valmistellessa ateriaa. Mutta söin rapuja suurella halulla. Luen kirjaa eläinten tuntemuksista eri tilanteissa. Peter Wohlleben Eläinten salattu elämä (Gummerus 2018). Tutkimukset osoittavat kalojenkin tuntevan kipua siinä samassa kuin ravut. Mitenkäs on matoraukan laita kun sitä työnnetään koukkuun?

Ei ihminen tokikaan ole ainoa ,joka keskushermoston kaltaisten rakenteiden avulla voi kokea  intensiivisiä ja tietoisia tunteita, sanovat tutkijat. Alkaa hirvittää kaikenlainen ruoka lautasella. Joku on joskus ollut sitä mieltä, että kasvitkin tuntevat kipua, kun niistä tehdään aterioita. Katkaistaan kylmästi ryytimaalla. Kukat maljaksossa ovat saaneet kokea kovia, kun ne on otettu maasta ihmisen iloksi. Miten tässä nyt voi elää ollenkaan eteen päin?

Windows 10 tuottaa huolta, kun sen tuki päättyy ensi kuussa. Otin jo yhteyttä tutulle tietokone-ekspertille.Tulee katsomaan, voiko koneeseeni vaihtaa uudemman vai joudunko ostamaan taas läppärin. Kehitys kehittyy ja tuo tullessaan kaikenlaista ylimääräistä harmia. Ennen kun oli kynä ja paperia, ostettiin vain uusi kynä ja paperia.

Syyskuukin vaihtuu lokakuuksi tuota pikaa. Irvistelevät kurpitsat ilmestyvät halloweenin aikaan ja sitten onkin joulun vuoro. Ja justiinsa pasteerailtiin hellesäässä ihan mekkosillaan. Vuosi kuluu pian ja kaikki alkaa alusta. Olen optimisti.

Jatkan lukemista eläinten tunteista, syön kasviksia ja kalaa, lihaakin, hedelmiä, vaikka jälkimmäisetkin kärsivät, kun ne irrotetaan kasvualustastaan ja puraistaan. Ostin kotimaisia luumuja. Ovat kipossa, mutta kyllä minä kaiken kärsimyksen uhallakin aion pistellä ne poskeeni.

ENSIKÄYNTI PRISMASSA

 Koskaan en ole ollut ostoksilla, enkä muutenkaan, Prismassa. Nyt olin ja ällistyin. Kooltaan iso kuin mikä, tavaravalikoimaltaan vallan mahtava. Tein ostokset, mutta aikaa meni, kun en tuntenut paikkoja ja tiennyt mitä missäkin on. Onneksi näin yhden myyjän, jolta kysyä. Ei lähtenyt saattamaan kuten minua lähempänä olevassa Citymarketissa tapana on. No, olen fiksu ja löysin sen mitä etsin ja sieltä, minne myyjä sormellaan osoitti. Ikävä jälkikaiku jäi siitä kauppareissusta. Hukkasin uudehkon sateenvarjoni, joka oli sellainen auki ponnahtava pienikokoinen. Harmittaa. Ostin uuden ja senkin kaupasta, jossa ylen harvoin asioin. Tokmannilta. En tykkää nimestä. Ilmeisesti aivan tarkoituksellisesti valittu muistuttamaan Stockmannia. Aikoinaan käytiin "Tokmannista" oikeutta, mutta Stockmann hävisi taiston.

Viime yönä en nukkunut pätkääkään, eikä Tokiosta näytetty mitään urheiluakaan. Luin Kati ja Jari Tervon kirjaa Ukosta. Ukko on koira ja ohittanut jo pentuaikansa. Siitäkin ajasta olen lukenut Tervojen kirjan. Koirat ovat minulle läheistä väkeä. Omiakin ollut joitakin. Puoliso tahtoi vielä yhden ollessaan jo pyörätuolissa, mutta kieltäydyin hankkimasta. Mahdoton ajatus hänen sairautensa takia.

Juttelin puhelimessa N:n kanssa. Emme ole vähään aikaan tavanneet ja nytkin se jää, koska hän menee Viroon saamaan hellittelyhoitoja. Minäkin joskus täällä Suomessa, mutta aikaa siitäkin vierähtänyt. Äitini oli ahkera kylpylöissä kävijä ja olin tietysti mukana. Muistan olleeni vähemmän innostunut makaamaan isossa savikääreessä. Hieronta sen sijaan tuntui mukavalta. Voisin helposti ajatella meneväni vieläkin. Kaikenlaista pyörii mielessä, mutta toteuttamisen kanssa on sitten jo niin ja näin.

Tänään taas jännän äärellä Tokiossa. Jo ihmisten aikaan keskellä päivää. Aika Tokion stadionilla kuusi tuntia edellä, jotta ehtoota kohti siellä. Lounas pakastimesta, koska en ehdi itse laittaa. No, tämäkin itse tehty joskus, marokkolaista broileria kuskusin kanssa.

Vaikka Espanjassa olen käynyt muutaman kerran, en kertaakaan härkätaistelussa. Rondassa kyllä tyhjällä areenalla ja sekin hiukan kammotti ajatellessani niiden satojen eläinten hurjaa tappamista. En tiedä, tapetaanko härkä vielä, onko sallittua. Hemingway kirjoitti kirjan tästä lajista "Kuolema iltapäivällä". Olen senkin joskus lukenut. Tuskin menisinkään katsomaan  härkätaistelua, tapetaan sitten härkä tai ei. Mutta ymmärtäisin tämän ikivanhana traditiona ja kansallisjuhlana, matadorin urhokkaana esiintyjänä, espanjalaisten rakastamana taistelijana, joka vie aina plazalla voiton. Muleta ja miekka ovat ne viimeiset välineet, jotka härkä näkee. Sitten pisto lapojen väliin.