TÄLLAISTA TORSTAINA

 Itiksen kauppahallista käsintehtyä suklaata ja Valkea kuulas-omenia. Käväisin myös vastikään avatussa aasialaisessa kaupassa, jossa pääpaino näkyi olevan japanilaisilla tuotteilla. Menen uudestaan, kunhan ensin etsin reseptin, jonne jotain japanilaista tarvitaan. 

Tuomaan markkinatkin alkavat ensi kuun lopussa, että siis sinne. Joulua jo kaupoissa esillä ja alkoholittomien glögien lajivalikoima suuri. Toki on alkoholin kanssakin. Mutta ensin pitää kahlata halloweenin läpi. En laita minkäänlaista rekvisiittaa kotiin siihen liittyen. Satsaan aikanaan jouluun enemmän. Vaikka viime vuonna päätin, että minun jouluni saa olla ilman joulua. Nyt puhaltavat taas uudet tuulet.

Piti lähtemäni tänään Stadiin, mutta kipeänä ollut varvas estää lähdön. Rämmin kuitenkin halliin, kun olin ensin topannut kengän täyteen lampaan villaa. Huomenna tulee luokseni eräs Otto. Oli jo eräänä päivänä. Semmoinen 186 senttiä pitkä nuori mies. Mitäkö varten tulee? Ehkä kerron joskus. 

Kyllä piha on nyt niin keltainen että. Sinnikkäästi puut pitävät lehtensä. Väriä riittää. Ehdotin ystävälleni kävelyä, mutta kieltäydyin tarpomasta metsässä, yleensä siis jossain ruskan seassa. Ehkä kävelemme ensin asfaltilla ja sitten menemme kauppakeskukseen vohvelille. Näin paikan eräänä päivänä ja vohveleita valmisti aasialainen kaveri. Kahviakin on tarjolla. Sinne haluan rankan kävelyn jälkeen. Minusta mukavampi yhdistelmä kahvi ja vohveli kuin kahvi ja leivos.

E voi hyvin Oulussa ja L Vantaalla. Kummankin kanssa vaihdoin eilen kuulumisia. Minäkin voin hyvin Helsingissä.  Ja voin vielä paremmin, kun saan maistettua ostamaani suklaata. Taidan valikoida rasiasta shampanjapralinen. Myyjä näytti kauhistuneelta, kun käytin rahvaanomaisesti sanaa "konvehti". Alkoi hävettää ihan. Valitsin itse rasiaan pralinet. Ovat Suomessa tehtyjä ja mainos, jonka sain mukaan, kertoo  "made with traceable & sustainable cocoa beans".  Miksiköhän sekin pitää olla englanniksi?

Mukavaa syyspäivän jatkoa meille kaikille.

 

HOKKUS POKKUS: HIUKSET PITENIVÄT VIIKOSSA

Sunnuntain TTK katsottu. Vappu Pimiä kuulemma säväytti pitkillä hiuksillaan, kun omat ovat oikeasti lyhyet. Mitähän kummallista ja ihmettelemisen aihetta siinä on, että hiusten pituus vaihtelee? Vaihtelee värikin. Tällainen on tätä päivää. Taitava kampaaja osaa. Minä en ollenkaan ollut ällikällä lyöty Vappu Pimiän yhtäkkisistä pitkistä hiuksista. Ties minkälaiset ovat ensi kerralla?

En muuten saanut loppuun asti George Orwellin kirjaa. Eikä George Orwell ole kuulemma kirjailijan oikea nimi. Mika Waltarikin oli joskus Kristian Korppi. Ja kaikkien tuntema Oscar Wilde oli salanimeltään Sebastian Melmroth. Passissa on toki oikea nimi aina. Ei minullakaan lue siinä Stadin Friidu.

Pikkuserkku Kotkasta soitti. Ovat vielä mökillä. Mikäpäs siinä. Kaunista syksyä, syksyn värejä ja mökissä lämmintä ja mukavaa. Minäkin tykkäsin mökkiaikana syksystä. Sienestämistä, metsän tuoksuja, pehmeää sammalta eikä hyttysen hyttystä. En enää ehkä olisi yhtä innostunut rämpimään samoissa maisemissa, eikä ole mökkiäkään. Tai ehkä se on, mutta nyt omistajat ovat muita. Pantiin aikanaan myyntiin. Ajettiin ystävien luo Tampereelle ja kysyttiin heti ovella "ostatteko mökin?" Sanoivat ostavansa ja tehtiin kaupat. Tilattiin muuttoauto. Olihan sitä oltu mökkiläisiä jo vuosikaudet. Alkoivat puhaltaa uudet tuulet ja minusta tuli myöhemmin leski. Tänä syksynä yhdeksän vuotta. Olen tottunut, eikä elämä ole yhtään hullumpaa.

Helsingissä on taas silakkamarkkinat ja kävin katsastamassa. En ostanut mitään. Katselin tovin Biennaali-paviljonkia, jonka Helsinki aikoo purkaa, eikä kansa purkamisesta tykkää. Lohisoppaa oli myytävänä, mutta minä menin Stockmannin Sampanjabaariin syömään voileivän ja juuomaan lasillisen Bollinger-sampanjaa. Kenkäosasto houkutti, mutta pidin lujasti järjen päässä, enkä ostanut yli 500 euron nilkkureita, vaikka nilkkurit huusivat "osta,osta". Kotimatkalla poikkesin Rosebudiin ja ostin kaksi pokkaria: W. Somerset Maugham Näyttelijätär ja  Kari Hotakainen Ihmisen osa.

Kiva päivä.

PITÄISIKÖ?

 Pitäisikö katsoa joku Harry Potter- elokuva? On alkanut tuntua, että se kuuluisi asiaan ellei ihan sivistykseen. Pottereitahan on nyt tyrkyllä tv:ssä, että jos ihan ottaisin ja katselisin. yhden. Tietokilpailukysymyksiin kuuluu ainakin yksi Potter-kysymys usein: kuka on Harry Potterin pahin vihollinen? Olen oppinut, että se on Voldemort, joka on myös yrittänyt tappaa Harryn. Tiedän Pottereista myös Tylypahkan ja J.K. Rowlingin. Aika paljon tietämystä, vaikka en ole lukenut ensimmäistäkään Potter-kirjaa tai nähnyt elokuvaa.

Olen myös rokottautunut. Pääsin ystäväni pojan kyydillä ja hänen vaimonsa sairaanhoitajana järjesti minut mukaan ja niin me, ystäväni ja minä, saimme pistoksemme. Enää en pysy laskuissa, monesko koronarokotus se kohdallani oli. Influenssaakin vastaan minua pistettiin. Ei mitään oireita, paitsi koronapuoli olkavarressa oli  hiukan arka. Pistosten jälkeen vei ystäväni poika meidät Töölön Fazerille ja söimme ihan leivoksetkin. Kivaa oli entisillä kotinurkilla käväistä. Annoin katseeni viivähtää vanhan kotini parvekkeella, jossa niin usin katselimme Topeliuksenkadun liikennettä. 

Lehtipuissa vielä lehdet, mutta aika sotkuisen näköisinä, Ruskaa ei oikeastaan edusta mikään tämän talon pihalla. Ihanasti on jo huopahattuilmoja pidellyt ja partsilla sinnittelee vielä yksi pelargoniapuska. Nuppuja on, mutta takuulla eivät ehdi enää aueta. Kanervia en aio hankkia. Joskus on sitäkin tehty. Kyllä parveke saa nyt rauhassa odotella ensi kevättä. Kunhan saan tuolien pehmusteet talvisäilöön.

Kuudes päivä jo lokakuuta. Tässä kuussa päättyy kesäaika. Taas siirrellään. Moni kelloja, minä viisareita. Tänään ei mitään tärkeää puuhastelua. Jos saisin vaikka George Orwellin kirjan luetuksi loppuun. Huomenna jälleen liikkeelle. Arkipäivät mukavampia kuin toimettomat sunnuntait.

HALLOWEEN-AIKA

 Nyt pitää ostaa kurpitsa. Enkä tarkoita mitään kesäkurpitsaa. Tykkään kaikenlaisista lohkoista uunissa ja sen makunautinnon antakoon minulle hokkaido-kurpitsa, kunhan menen kauppaan. 

Olen ollut selvittämässä ensi vuonna alkavaa uudistusta tv-ruudussa. Digiboksin myötä saatavilla 32 kanavaa, hehkutti telemyymälän mies. En hyppinyt riemusta. Boksi minulla jo on ja nyt pitää saada asentajat asentamaan piuhat ja kanavat paikoilleen. Kansakuntaa taas pakotetaan. Ei onnistu muuten tv:n katselu. No, se nyt on tämmöistä taas.

Menin samalla telekauppareissulla kauppahallin Kalinkaan ja ostin virolaista jälkiruokavadelmahyytelöä. Kaloreita noin 100 rasiassa eli 150 grammassa.  Läpinäkyvää, kirkasta ja hyllyvää. Niin, ja hyvää. Eikä tietenkään rasvan rasvaa. Ihana tuote. "Vaarika" on suomeksi hallain, vattu, vaapukka ja vadelma. Lapsuudenkodissani puhuttiin aina "hallaimista". Tulee ruotsin hallon-sanasta, eikä "hallainta" kukaan juuri nykyisin käytä, saati tiedä. Äitini lapsuudenkodissa puhuttiin ruotsia. Sukunimi suomennettiin, kun se buumi oli kansalla menossa. Suomenkielisyyden kunnioittaminen. Blomqvist jäi historiaan.

Ajatelkaaas, jo lokakuu. Joulua aletaan rustata. Kuulemma jo joissain kaupoissa vahvasti esillä, eikä vielä halloweeniäkään ole kunnolla päästy viettämään. En muuten koverra kurpitsaa irvistäväksi koristeeksi, enkä pane esille muitakaan pelottavia asioita. Vuosi vuodelta enemmän ja enemmän tuputetaan tätä muinaisten kelttiläisten talven tulojuhlaa. Henget yrittävät kaapata ihmisiä tuonpuoleiseen, kuolleiden sielujen maailmaan. Sato on korjattu, levätään nyt laakereilla. Kristinusko ei vietä halloweeniä, joka huipentuu 31.10. Google kertoi "halloweenin" tulevan sanoista "All hallows´ eve". Meillä Suomessa pyhäinpäivä on tänä vuonna 2.11. eivätkä henget ole pahassa mielessä liikkeellä. Kukin viettäköön tätä aikaa miten mielii. Minä, kuten jo kerroin, ostan kurpitsan, mutta aion syödä sen tavalla tai toisella. Pumkin pie?

Taidan mennä takaisin vuoteeseen. Heräsin tänään kolmelta. Aamukahvi juotu. Voisin nukkua hyvinkin muutaman tunnin.

SYKSYISTÄ

 Jos äiti eläisi ja minä olisin pikkuinen vielä, kysyisin just nyt "äiti, mitä mä tekisin?" Aikuisen järki olisi tänään ehdottanut imuroimista tai muuta sen kaltaista puuhaa. Mutta enhän minä. Olen tapitellut televisiota, syönyt, juonut kahvia, lukenut lehden ja ollut saamatta mitään aikaan oikeastaan. Eilen sentään onnittelin M:ää, jolla oli synttäri ja on parastaikaa miehensä kanssa Kosin saarella. Soitin toiselle ja nuoremmalle  K:lle, jonka kanssa keskustelin suolan käytöstä. Se alkoi brezelin ostamisestani markkinoilta. Tänään en ole ollut yhteydessä keneenkään. Mukaan ei lueta George Orwellia, joka tekstiensä kautta on yhteydessä minuun kirjassaan Kun ammuin norsun ja muita esseitä, ilmestynyt suomeksi 1984 ja englanniksi 1967. Olen lukenut sen aikaisemminkin ja nyt taas.

Ihanaa, tuntuu olevan jo syksy. Puista lentelee sankoin joukoin keltaisia lehtiä, eikä ole sää lämmin. Voi alkaa käyttää hattuja ja paksumpia takkeja. Aloitan heti maanantaina.

Kävin lääkärissä ja sain tietää, että edelleenkään ei aio eläköityä kunnolla, vaan tulee töihin taas maaliskuussa. Olin uusimassa muutaman reseptin. Kunnallinen puolihan ei sekaannu yksityisen  asioihin. Se on tullut minulle erittäin selväksi. Ei suostuttu edes lukemaan magneettikuvaukseni tuloksia, kun olin kuvattavana ilma lähetettä. Eikä lähetettä olisi saanut kunnaltakaan. Ei erikoisjuttuja. Olin vähän käärmeissäni ja varasin silloinkin ajan yksityislääkäriltä, joka kertoi minun jäävän henkiin.. 

Syyskuu päättyy tuota pikaa. Lokakuu sanana ikävä. Agricolakin käytti jo sanaa "lokakuu". Kurakuu? Likakuu? Jos on lokakuussa jo märkää lunta, se voisi olla loskakuu. Minun puolestani voisi koko talvi olla ilman lunta. En ole sen ystävä. Kelkkaiässä olin.Nyt siitä ei ole kuin pelkkää harmia. Enkä missään tapauksessa kuulu niihin ihmisiin, jotka visertävät olevan niin kaunista ja puhdasta, kun maa on valkoinen. Valkovuokot ja ruusut, hääpuvut, hampaat ja koivujen rungot saavat olla valkoisia.

Nyt jatkan olemista Orwellin kanssa ja syön samalla punakaneliomenan.

KAMPAAMOSSA JA MARKKINOILLA

 Olemme syyskuun loppupuolella. Lämpöä piisaa, ei hyvä. Talossa jo lämmitetään, että päästiin kosteudesta eroon. Ei kesältä tunnu, vaikka aurinko paistaa. Paistaa muuten sellaisesta suunnasta, että aurinkolaseilla ei ole mitään virkaa. Piti panemani ne silmille, kun käppäilin taas kampaajalle.

Hemmoteltavaksi menin. Pantiin edellisen uuden lookin päälle uusi look. Onnelliseksi kampaamossa tulee, hyvä olo ja nautinto. Vuosikausia olen käynyt Studio Backstagessa Hakaniemen Vetehisenkujalla Taijan taitavien käsien hoidossa. Taija ja Carolina pyörittävät kampaamo-parturia sekä pientä kauneussalonkia. Netissä he ovat saaneet kehuja ja kehuja saavat minultakin. Tekeehän se niin eetwarttia, kun hiukset pannaan kuntoon ja halutessa kasvot, kädet ja jalatkin. Kosmetologikoulutus kummallakin naisella. Mielellään Backstageen menee ja hyvän oloisena sieltä lähtee.

Kuulin heillä olevan Pop-Up- tapahtuman salongissaan. Kysymyksessä on muotia ja saa katsella ja ostaakin 17.10 klo 16 alkavassa tilaisuudessa. Minusta vallan hieno idea olla tekemisissä kampaamossa pukeutumisen kanssa. Eivät nämä kaksi asiaa niin kaukana ole toisistaan. Piipahdetaan Backstageen lokakuussa tutustumaan Taijan ja Carolinan yritykseen sekä näkemään mitä syksyn muoti tuo tullessaan.

Olen minä muutakin tehnyt kuin käynyt kampaajalla. Oli kansainväliset markkinat Senaatintorilla ja sinnehän minäkin. Tosin ensin kävin Stockmannilla hyödyntämässä kanta-asiakkaan alennuspäivää. Tämän jälkeen tein reippaan mutkan ja kävelin Espan puiston läpi Senaatintorille. Koju poikineen, ihmisiä sankoin joukoin, aikamoista kuhinaa. Pyörin mukana, kuulin ulkomaisilta myyjiltä kieliä ja yritystä puhua suomea. Ostin oliiveja ja brezeleitä. Italialainen oliivinmyyjä kysyi, jos haluan pusun ostospussin lisäksi. En halunnut, mutta hymyilin. Pussin sen sijaan tahdoin. Torin nupukivistä oli kenkien koroille haittaa, mutta unohtui markkinahumussa. Vielä ostin itselleni ison tikkukaramellin ikään kuin pisteeksi iin päälle. Söin sen illalla, eikä ollut paha omatunto sokerista, jota tikkarissa oli enemmän kuin tarpeeksi.

SYYSKUINEN MAANANTAI

Ensimmäinen TTK:n jakso pelmahti iltani ratoksi eilen. Kyllä ohjelmaa taas katsoo vuoden tauon jälkeen. Tunnustan, että pitkän jakson jälkeen jo väsytti. Tulin tulokseen, että se saisi olla himpun verran lyhyempi. Jaksaisi seurata . No, mainoksiin meni osa ajasta ja siihen, kun näytettiin harjoitussalin puoleltakin. Mitä itse tanssimiseen tulee, niin joku tähdistä tanssi jäykemmin ensimmäisellä kerralla kuin toinen. Kunhan aikaa kuluu, notkistuu ja tulee taitoa. Edessä on vielä monta sunnuntai-iltaa.

Kesä jatkuu. Lämmintä piisaa, vaikka ei se enää kesälämpöä ole. Kasvit yltyneet uudestaan kukkimaan ja lehtikuva kertoi ahomansikan kypsyneen. En suhtaudu tämmöiseen syyshelteeseen onnellisin mielin. Mielestäni se on pelottavaa ja luonnotonta. Huijausta.

Ensi viikolla alkavat markkinat Senaatintorilla. Aion sekaan. Churroja. Kansainvälisyyttä, vaikka se ei enää nykyisin ole erikoista Suomessa. Ulkomaan kielien kuunteleminenkaan ei ole. Kuulee täällä ihan kotinurkilla. On kuitenkin taas yksi syy lähteä  kaupungille, jonne vahvasti tunnen kuuluvani.

Luen Poen kirjan ohella Carole Matthewsin kirjaa Suklaaseuran naiset. Kertoo naisista, joiden intohimona ja lohturuokana on suklaa. On ihmisiä, jotka suruunsa ahmivat jäätelöä. Sitten on ihmisiä, jotka syövät ilman syytä ihan nautinnon takia kaikkea ruokaa. Se kostautuu nopeasti ylipainona kropassa. Kun siitä yrittää aikanaan päästä eroon, on se työn, tuskan ja lujan tahdonvoiman takana. Paljon hitaampi prosessi kuin ylipainon saaminen kroppaan. Joku lannistuu jo alkumetreillä ajatellen "so what" ja jättää yrittämisen. Toinen taas jaksaa ja on lopputulokseen tyytyväinen.

HS kertoo niistä suomalaisista, jotka ovat muuttaneet pysyvästi Viroon. Haastateltavat hehkuttavat maan hintatason edullisuutta,ja terveyspalveluiden joustavuutta. Oli kuvia heidän ostamistaan asunnoista. Nekin halvempia kuin Suomessa. Kukaan ei kaipaa Suomea, eikä haaveile takaisin muutosta. Paperit tallinnalaisuudesta saa nopeasti, eikä kielenkään oppimisessa nokka kauaa tuhise. Minä kuitenkin pysyn Suomessa.

Mukavaa juuri alkanutta viikkoa.