TEKSTIÄ YÖN PIMEINÄ TUNTEINA

 Kävin verikokeessa. Vielä ei tuloksia. Olin myös hammaslääkärissä saamassa toruja, kun  vuositarkastus jäi väliin. Nyt se on hoidettu. Sitten menin kampaajalle. On taas metroajeltu sinne ja tänne. Sekin ilo lopahtaa, kun tulee parin päivän työseisaus julkisessa liikenteessä ja vähän muuallakin. Pannaan tällä lailla hanttiin hallituksen suunnitelmia. Hötäkässä myös äänestetään maalle uutta presidenttiä. On tentitty, kinasteltu ja itsekehuttu. Tänään on varsinainen vaalipäivä. Kolme ehdokasta, joista kuka tahansa minulle kelpaa. Mustaa hevosta en kaipaa.

Lukeminenkin on jäänyt vähemmälle. JariTervon kirjan ostin, mutta alku ei ollut mieleeni. Panin hyllyyn lukematta. Ehkä yritän seuraavalla kerralla saada sellaisen, jonka alku miellyttää. Hiukan tyhmä tapa lukea tai olla lukematta. 

Lidlissäkin kävin ja jälleen huomasin, etteivät puhu puppua: halvempaa on kuin muualla.  Tein sitten kotona broileria italialaiseen tapaan ja italialaiseksi sen teki tomaattipyree. Tänään on jännittävä miesten finaali tenniksessä Australian avoimissa. Tennis minua kiehtoo, vaikka itse en ole pelannut. Joskus nuorena pysähdyin Hietsuun uimaan mennessäni katselemaan pelaamista. Matkan varrella oli Taivalllahden kentät. En saanut kipinää, muussa kuin katselemisessa. Samoin kävi aikoinaan golfin kanssa. Otin kyllä Talissa tuntejakin, mutta lopahti. Toki tein töitä golfklubilla monena kesänä, eikä se ollut Talissa. Puoliso pelasi. Hän kuului pankkiirien pelikuntaan ja herrat tapasivat aamuvarhain. Kentällä oli vielä siihen aikaan hyvää tilaa, mitä nyt jänikset häiritsivät.

Nousi Suomessa kohu koiran lihan syömisestä. Joku oikein mainosti lemmikin olemisesta jalostetummassa muodossa lautasella. Metelihän siitä tuli, moraalinen etupäässä. Minä olen valmis maistamaan kaikea ainakin yhden kerran, mutta tässä asiassa tulisi toppi. Vaikka possua, kalkkunaa, kanaa, lammasta, strutsia ja lehmää syönkin ja ja nekin kasvaneet kotioloissa hellästi ruokittuina. Se on eri asia. Kerran hankin joulupöytään porsaan pään koristeeksi. Äitini  kieltäytyi ehdottomasti syövänsä  samassa pöydässä pään kanssa. Se poistettiin. Ennen on kannettu riemusatossa kokonainen possu juhlapöytään raikuvien aplodien saattelemana. Omena kuului olla sen suussa. Ei pidetty minään. Joulukorteissakin ennen vanhaan oli porsas lujasti jouluun kuuluvana. Porsaan syöminen ei ole lakannut, mutta sitä nautitaan vähemmän härskillä tavalla ja piilotetusti. Kinkku peitellään hämäävästi neilikoiden alle. Ikään kuin se muuksi muuttuisi.

Kello on puoli kolme aamulla. Taidan mennä nukkumaan.

 

EI AURATA, KUN EI AURATA

 Ystäväni asuu Helsingissä kadun varrella, jota hyvin niukasti kaupunki hoitaa talvisin. Katua sen enempää kuin jalkakäytäviä ei aurata, autolla ei pääse ajamaan ja kävellen joutuu kahlaamaan lumessa. Vuosia sitten ystäväni soitti kaupungille kertoen huolensa. Vastaus oli, että katua ei hoideta kuin muita, koska se on umpikujaan päättyvä katu eli ei siis läpikuljettava. Sen varrella on kerrostaloja parkkialueineen ja siellä asuu ihmisiä. Mikä se sellainen syy on, että ei katua hoideta, vaikka se ei ole läpikuljettava? Jos minä asuisin siellä, nostaisin aikamoisen metelin ja vaatisin järjellistä syytä hoitamattomuuteen. Kun mieheni oli Laakson sairaalassa, kuului Lääkärikatukin samaan kategoriaan ja soitin heti kaupungille, kun jouduin tarpomaan paksussa hangessa päästäkseni miestäni tervehtimään. Moni muukin oli paheksuen ottanut yhteyttä kaupunkiin ja katua alettiin paremmin hoitaa. Miten esimerkiksi ambulanssit pääsivät sairaalaan? Hälytysajoneuvot eivät pääse muuten ystävänikään  katua pitkin. Pitäisikö minun ensin tehdä tarkastusmatka kadulle ja sitten nostaa se meteli? Mietin asiaa.

Tänään kuitenkin askaroin leppeämmissä tunnelmissa ja laitan keiton tai libanonilaista limettikanaa. Pakkastakin tuntuu taas olevan ja ruotsalaisia Ruotsissa pelotellaan sodalla. Pitäisikö tässä alkaa hamstrata säilykepurkkeja ja katsastaa, minne pakenisi? Kyllähän tuo itänaapuri panee ihmisen hiukan varpailleen, se on totinen totuus. Onko aika alkaa tähyillä taivaalle, liekö pahoissa tarkoituksissa drooneja liikkeellä? Ja minä kun vielä eilen surin, etten saanut kaupasta tuoretta minttua.

Kirjailija-lääkäri Heidi Mäkinen kertoo blogissaan Kerttu-kissansa kuolleen. Kauniisti kirjoittaa. Tuli kyyneleet silmiin. Kerttu oli tullut meille blogin lukijoille tutuksi vuosien varrella ja nyt tämä olento on poissa. Se eli hyvän kissan elämän rakastavan emäntänsä rinnalla. Otan osaa.

Eipä tässä muuta. Alan valmistautua lauantain viettoon ja sen alettua kunnolla siirryn keittiöhommiin. Muutama lumihiutale näkyy tulevan alas kiinnittyen muiden joukkoon puiden oksilla. Tämä on niin tätä.

LUMEN KESKELLÄ

 Lunta tuli ja nyt sitä on. Olin melkein tyrmistynyt katsoessani ikkunasta pyryn aikana ulos, vaikka onhan näitä tämän kaltaisia säitä enenkin nähty. Minulla oli menoa, mutta en päässyt edes pihalta pois. Tuntui, että lunta oli nivusiin asti. Meno piti peruuttaa. Rupesin sen sijaan laittamaan siskonmakkarakeittoa.

Nyt olen ollut ulkona ja pääsin kulkemaan, kunhan hyppelin vallien yli ja manasin liian kapeaksi tehtyä kävelytietä pihalta pois. Muistui mieleen mökin talviset polut, joita itse lapioitiin. Lähetin sähköpostia huoltofirmaan, josta sain ystävällisen vastauksen ja äsken kurkattuani ulos, oli kävelytie lanattu leveämmäksi.No, tämä on nyt tätä ja sillä siisti.

Jaahas, tulossa kuun alussa lakkoja, lakkoja, lakkoja. Ei pääse lentämään ja moni muukin asia on stop ja seis. Kaupat kuulemma osittain ainakin auki.Muistan erään lakon, jolloin ravintolat olivat osittain kiinni. Ystävälleni tuli nälkä ja meni ravintolaan, vaikka lakkovahdit yrittivät panna kampoihin. Urhea ystäväni ilmoitti, että nälkä ei katso, onko lakko vai ei: nyt syödään. Ja marssi ravintolaan.

A:sta ei  ole aikoihin kuulunut mitään, vaikka lähetin sähköpostia hänellekin ja kysyin, miten menee. Lumesta ei siellä ole haittaa ja kevät kolkuttelee jo ovenpieliä. Kaamos päättyi meilläkin pohjoisessa ja päivä on jo noin tunnin mittainen. En tiedä, miten itse suhtautuisin kaamokseen, jos siellä kylmiltään joutuisin asumaan. Ei nyt vallan pilkkopimeää ole, mutta tuhdin hämärää kuitenkin koko ajan. Luultavasti oleminen ei minulta onnistuisi kovin pitkää aikaa. Kipin kapin valoon ja aurinkoon.

Ruokakaupasta en saanut tuoretta minttua, oreganoa ja vähemmän tuoreita nauriita. En liioin viitsinyt pasteerailla pitemmällä olevaan kauppaan, jossa takuulla olisi näitä ollut. Ensi viikolla sitten, kun on muutakin menoa. Ihan metroajelun kera.

Että tämmöistä pientä tällä kerralla.

ENNEN EHTOOTA

 Presidenttiehdokkaani ei muutakaan Mäntyniemeen presidentiksi tultuaan, vaan valtion vierastaloon Munkkiniemeen Mäntyniemen remontin takia. Vasta parin vuoden kuluttua hän on Mäntyniemessä. Äänestän silti häntä.

Olen katsellut taas ruokareseptejä, kirjoittanut tarvikkeista, joita ruokiin tarvitsen, listan ja menen kauppaan ensi viikolla. Menen muuallekin, koska olen meneväistä sorttia. Pakkanen onkin ainakin tällä hetkellä kohtuullista, niin ehkä voi jättää yhden kerroksen pukeutumisessa pois. Kyllä se tästä.

Ainoa kontaktini ulkomaailmaan on viikonlopun aikana ollut puhelin ja tv. Jälkimmäisen välityksellä ei voi itse puhua. Tai voi tietysti, mutta se on jokseenkin turhaa. Katselin muuten ohjelmaa, jossa pohdittin, olivatko 1960-luvun Kuussa käymiset tarua vai totta. Tekniikka ei ollut vielä kuulemma sillä mallilla, että olisi pystytty rakentamaan pätevä kulkuväline meno-paluuksi. Piti ehtiä ennen venäläisiä ja siksi ehkä maailmaa hiukan narutettiin. Näin ollen se ensiaskel Kuussa ei ollutkaan ihmiskunnalle mikään kovin iso askel, vaikka askeleen muka ottanut niin väitti. Mene ja tiedä, miten oli. Spekulointia riittää vielä näin vuosikymmentenkin jälkeen. Leikitään kuitenkin, että ihminen kävi 1960-luvulla Kuussa oikeasti. Uskoni siihen ei ole horjuvaa.

Kyllä on niin pimeää, vaikka valon olemassa olo on lisääntynyt. Hidasta. No, en kaipaa hillittömästi valoa ja auringon paistetta. Huomaa huushollin pidossa puutteita. Tulee huono omatunto, enkä osaa eläytyä, kun ystävät kehuvat pesseensä ikkunoitaan. Tai eläydyn kyllä, mutta väärään suuntaan.

Luen edelleen kirjaa Italiasta ja nyt tiedän tarkalleen, mikä ero on pohjoisen ja eteläisen Italian välillä. Eteläisessä en ole itse koskaan ollut sitä huomaamassa. Matkani aina tyssänneet Toscanan seuduille. Ehkä menenkin nyt lukemaan ja oppimaan lisää italialaisesta kulttuurista.

EHTOOLLA

 Talvea mennään, mutta joskus se päättyy. Lämpöisemmän pilkahdus vei puitten oksilta lumet ja toi pihalle varoituksen, jossa arvellaan lumen ja jään putoavan katolta. Dallasin vahingoittumattomana asioille. Piti saamani kynnet peilimäisiksi, mutta en saanut. Nettikauppa vain myy, enkä minä ole asiakas. Lakkaan vanhalla menetelmällä. Muuten oli onnistunut asiointimatka. 

Ystävä soitti ja valitteli flunssaa. Niinhän ne monet muutkin, koska on flunssan aika. Ei ole nyt viisasta lähestyä ventovieraita jos tutumpiakaan. Sopivan mittainen hajurako on hyväksi. Ostin varoiksi kuitenkin paperinenäliinoja. Tarvitsen niitä kuitenkin, kun katselen Niskavuori-elokuvia. Tuli nuorempi versio hiljattain. Värillinen ja se vei tunnelman. Tauno Palon poika oli samassa roolissa kuin isänsä aikoinaan. Poika ei ollut isänsä veroinen. En tarvinnut edes nenäliinoja niin paljon kuin isän elokuvassa. 

Aion ennakkoäänestää. Tiedän jo numeronkin. Kyllä on oltava ajassa mukana ja pantava oma korsi kekoon, kun presidenttiä valitaan. Ja onhan se vallan kansalaisvelvollisuus, vaikka joskus olenkin laistanut tämän melkein pyhän toimituksen. Olen muuten varma, että ehdokkaani muuttaa Mäntyniemeen.

Polttelen kynttilöitä ahkerasti. Partsillakin on muutama. Kynttilän valo noin yleensä on varsin armelias. Kohteliaasti sivuuttaa ja piilottaa asiat, jotka eivät ole ihmisruumiissa suotavia. Olen aina rakastanut kynttilöitä,varsinkin palavia. Kun meillä oli koiria, ne saivat syntymäpäivänään makkaran, jossa oli kynttilä. Tosin puhaltaminen ei sujunut. Jouduin tekemään sen niiden puolesta ja poistamaankin ennenkuin kynttiläparka olisi joutunut makkaran mukana parempiin suihin. En muuten tiedä, miltä steariini maistuu. Kun olin lapsi, panin suuhuni tietysti kaikenlaista, mitä lapset panevat. Mutta siihen aikaan ei ollut kynttilöitä. Kotonani paloivat päreet seinän raossa. Näki lukeakin, kun oikein pinnisti, Abckiriaa.

Taidan kotvan lukea (en Abckiriaa kuitenkaan) ennen kuin menen vuoteeseen. Hyvää yötä.

KYLLÄ ON KYLMÄÄ

 Lähdin käppäilemään pakkaseen. Ei  ollut pakko, mutta halusin haistella ja maistella, onko samaa kuin lapsuuteni paukkupakkasissa. Oli. Pynttäydyin lämpimästi ja ainoa, missä hyytävyys tuntui, oli kasvot. Panin vilkkaasti töppöstä toisen eteen ja jos ei olisi tuullut, sään olisi voinut ajatella vaikka melko mukavaksi.

Pääasiana oli saada ruokakaupasta veriappelsiineja. Sainkin. Tietysti tuli ostettua muutakin tarpeellista. Myönnän, että kotirappuun päästyäni tuntui mukavalta ja kotona vieläkin mukavammalta. Purkauduin vaatteista ja purin kassit. Sitten soitin eräälle ystävälleni ja kerroin pakkaskokemuksestani. Hänen äänessään oli kunnioituksen sekaista ihailua.

Luonteeni mukaisesti kyllästyn nopeasti. Nyt tunteen kohteena on tämän ainainen valkoisuus ulkona maassa ja puissa. Kyllä jo riittää. Parkkipaikalla jököttää kulkemattomia autoja lumen peitossa ja viime kesäiset taloyhtiön hoitamat pelargoniat eivät voi pihalla purkeissaan hyvin. Varikset muuttaneet jonnekin ja oraviakaan ei näy kuusen latvassa. Ihmisiä harvakseen ja joku on saanut autonsa liikkeelle. Sitä yskittää ja se nykii. Muinoin minun autoni ei suostunut kovilla pakkasilla edes inahtamaan. Jätin sen suosiolla kotiin.

Olin kauppareissulla päättänyt panna päähuomioni etupäässä nuorison pukeutumiseen. Näkyykö paljaita nilkkoja ja päitä, onko takki kiinni ja kädet käsineissä. Näin ainoastaan asiallisesti pukeutuneita ja pipo näytti olevan suosituin päähine. Kukaan ei ollut muuten juomassa jääkylmää kuplateetä kuplateehuoneessa. Mitähän varten? Kaupan jäätelöosastollakaan ei ollut tungosta. Mieleni teki mehujäätä, mutta ehkä se olisi ollut sopimatonta ottaen huomioon tämänhetkisen sään. Ostin mintunmakuisia teepusseja.  

Huomenna on loppiainen ja joulu virallisesti päättynyt. Mukavaa loppiaista!

HOLOTNAA

 Ollaan vuodessa 2024 ja hyvin kaikki tähän asti. No, pakkasta lykkää ja mikäpäs siinä. Olemme toki tottuneet näihinkin lämpötiloihin tai kylmätiloihin. Minun lapsuudessani tämä oli jokatalvista, eikä siinä sen kummemmin nikoteltu. Nyt nikotellaan. Annetaan ohjeita pukeutumiseen, varoitellaan ja päivitellään. Ehkä on sukupolvi, joka ei ole pakkastalvea, siis todellista pakkastalvea, kokenut ja nyt se panee ihmispolon hämmennyksiin. Myönnän, että on holotna, mutta niinhän se yleensä on näillä leveysasteilla. Kyllä se tästä.

Myönnän, etten ole ulkona ollut, mutta se ei johdu ilmoista, vaan enemmänkin laiskuudesta. On lukemista ja ruokaa. Mitä sitä muuta kaipaa? Kadulla hiljaista, eikä kukaan näytä vetelehtivän. Kiireellä jalkaa toisen eteen. Pitäisi tästä kuitenkin hivuttautua jonain päivänä liikkeelle. Ihan vain haistelemaan ja maistelemaan pakkasta, että tuntuuko samalta kuin ennen. Jolloin siihen ei kiinnitetty sen kummempaa huomiota.

Hörpin tässä samalla aamukahviani päivän alkaessa verkkaisesti käyntiin. Puut ikkunan edessä oksat lumen peitossa, eikä maassakaan siitä ole puutetta. Ystävät puhelimessa huokailevat, että on niin kaunista, niin kaunista. A siunailee Espanjan kohtuullisessa lämmössä kertoessani pakkaslukemisistamme. Tietää, että talot rakennetaan Suomessa talvenkestäviksi. Toisin kuin Espanjassa. Olen ollut siellä talviaikaan ja palelin koko ajan.Yksinkertaiset ikkunat, lämpölaitteet olemattomat. Vaikka ulkona reilusti plusasteita tuntui kylmemmältä kuin kotona.

Aloin korjata joulua jo pois. Partsilla ei enää joulukuustaa, eikä ovessa kranssia. Tänään on ikkunavalojen vuoro. Kiipeilemistä tietää. En odota loppiaiseen asti, kuten monet. Se kun on virallinen joulun poistopäivä. Minusta jo koko joulu alkaa näyttää kulahtaneelta tapaninpäivänä.

Uudenvuoden aattoyön valvoin, vaikka luulin toisin. Katselin tv:stä Käärijää ja panin ilokseni merkille, että Kansalaistorille oli kokoontunut hämmästyttävän paljon väkeä, vaikka pakkanen paukkui oikein olan takaa. Kyllä suomalaiset ovat sisukasta kansaa. Kun kerran on uuden vuoden pippalot, niin otetaan niistä kaikki irti pakkasen kanssa tai ilman. Helsingin Sanomissa otettiin seuraavana päivänä kantaa siihen, kuinka YLEn toimittajat olivat juhlan juontajina pukeutuneet. No, kiinnitin minäkin huomioni siihen, sillä parilla oli päällään hyvin heppoinen vaatetus, naisjuontajalla kimalteleva iltapuku, jossa napa oli paljaana. Tulikohan vilu? Esiintyjät sensijaan lämpimästi ja asiallisesti puettuina toppatakkeineen ja talvisaappaineen. Vuosi vaihtui kuitenkin ja uusi jo hyvää vauhtia menossa.