SEIKKAILULLA RUOKAMAAILMASSA

 Hissun kissun oltu täällä kotinurkilla, mutta eilen otin ja lähdin lounaalle ystäväni N:n kanssa. Hän tunsi paikan Ateneuminkujalla ja ei kuin sinne suoraa päätä. Aito Fresh luki ulkopuolella ja se kertoi tuoreesta, joka aina plussaa ruoasta puhuessa. Itsepalvelua kuten monessa muussakin paikassa lounasaikaan. Valitsimme aasialaisen buffetin, täytimme kulhomme (ei lautasta) herkuilla, höyrytetyillä nyyteillä, vihreillä ruohon näköisillä  sekä muilla, joiden nimistä tai muustakaan ei ollut meillä aavistustakaan. N otti haarukan ja veitsen, minä puikot. Viinilasillisella kilistimme toivottaen hyvää ruokahalua, jota ei olisi tarvinnut erikseen toivottaakaan. Hetken kuluttua toi tarjoilija meille kummallekin kulhollisen lämpimiä katkarapuja ja sanoi niiden olevan meille ilmaisia. Ihastuin paikkaan lisää. 

Aloimme kysellä nuorelta mieheltä paikasta ja hän kertoi siinä ohessa auliisti myös itsestään. Hämmästytti minut kertaheitolla sillä, että oli lukenut Kalevalan. Keskustelu käytiin englanniksi ja Kalevalan hän oli lukenut espanjaksi. Minusta hän ei näyttänyt espanjalaiselta, vaikka kertoi muuttaneensa sieltä Suomeen. Sanoinkin siitä ja kuulin hänen olevan puolittain eurooppalainen ja toinen puoli on Aasiasta. Vaimo on supisuomalainen ja se kertoi sen Kalevalan lukemisen. Olin sitä mieltä, että Kalevala on vaikea käännettävä muille kielille ja hän myönsi, ettei kaikkia kalevalaisuuksia pystytä kääntämään. Hieno juttu, että jälleen yksi ihminen on Suomeen muuttanut rakkauden perässä.

Lähdimme N ja minä seikkailemaan lisää Aikatalon uumenissa ja olimme ykskaks ravintolapöytien keskellä, joita tuntui olevan loputtomiin. Tämä jättipaikka nelisatoine pöytineen on Deliber. Tilaus tehdään kassalla, joka palvelee kaikkia neljää sataa pöytää. Asiakas saa mennä istumaan aivan minne itse haluaa. Me otimme lasimme ja valitsimme jättisuuret laiskanlinnat, joihin upottauduimme. Ulkona oli alkanut sataa, jonka vasta huomasimme pimeän langettua lähtiessämme kotiin päin. Päivä oli todella mielenkiintoinen ja ennen kaikkea hauska hyvän ystävän kanssa.

Huomenna taas stadiin. Kahvikapseleita ym Stockmannilta. Mutta ihka yksin. Ei myöskään missään lounastamista. Asiallista asiointia, tuskin edes syrjähyppyä heräteostosten pariin. Tai ehkä sittenkin.

MAROKKOLAISTA HARIRAA

 Harira-keitto valmistumassa liedellä. Ollessani Marokossa vuosia sitten, ihastuin sikäläiseen ruokaan ja harira on yksi niistä. Muuten ihka tavallinen keskiviikkopäivä. Tapaaminen N:n kanssa siirrettiin ensi viikkoon. Menemme thaimaalaiseen ravintolaan lounaalle.

Tämän kummempia ei kuulu minulle. Hissun kissun mennään. HS kertoo Töölönlahdesta tehdyn järven. On tukittu se vesiväylä, jota pitkin vesi lahdessa Eläintarhan lahden veden kanssa vaihtuu, mutta alla on kuulemma pari putkea, ettei nyt vallan tukehduta. Tämä kaikki kummallisuus siksi, että jalankulkusiltaa Linnunlaulussa parannellaan. Vanhempani kertoivat nuorina luistelleensa Töölönlahden jäällä aina talvisin. Siihen aikaan ei ollut tekojäitä. Nykyisin kai jäällä on ehkä pilkkijöitä ja talvehtivia sorsia odottamassa ruoka-aikaa.

Piha kaljuuntuu vauhdilla. Mikä on hauskaa, niin saa kahlata pudonneissa ja kahisevissa lehdissä . Ihan kuin lapsena. Ruskasta ei tällä pihalla voi puhua. Yksi vaahtera yrittää. On sitä ruskaa muissakin maissa, vaikka aina tästä suomalaisesta puhutaan.

Louvressa on käynyt varkaita. Osoittaahan se tietynlaista taitavuutta onnistuessaan kuten nyt jälleen kerran. Aikaisemmin on viety Munchin Huuto ja Mona Lisakin kerran. Nämä nyt varastetut korut tietysti, jos ei varkaita saada ennen kiinni, pannaan osiksi ja myydään. Eihän Napoleonin rouvan kruunua nyt sinällään voi missään gaalassa pitää. Panee vaan miettimään, etteikö sitten museoissa olekaan varkauden estäviä hälytyslaitteita, vaikka nykyisin ollaan niin osaavia? Louvressa minäkin muinoin käynyt ja komeaa oli kaikki näytillä oleva. Näitäkin aarteita, jotka voro nyt vei, olen ihastellut. Voi kun pääsis vielä matkailemaan! On kuitenkin oltava iloinen ja kiitollinen sen ollessa takavuosina mahdollista. Ensin vanhempien kanssa, myöhemmin yksinkin ja lopulta puolison kanssa. Lähimaissa jonkun ystävänkin kanssa on tullut kurvailtua. Voi niitäkin aikoja! No, nyt olosuhteiden pakosta sohvamatkailen tv:n ääressä. Hyvä niinkin ja onhan myös matkakirjoja olemassa.

PALELTAA

 Nonnih, kyllä kylmää pukkaa. Ei enää kymmentä plussaa edes. Villahousut kaivettava kohtapuoliin esiin. Kotona kaksi ylimääräistä lämmityslaitetta ja iso määrä kynttilöitä pitää minut jotakuinkin sopivan lömpimänä taloyhtiön hailakoiden pattereiden lisäksi. Ystäväni kysyi kuultuaan taloon laitetun maalämmön, että "onko nyt lämpimämpää". No ei ole. Ei sitä maalämpöä sitä varten asennettu, vaan ihan taloudellisista syistä. On kuulemma halvempaa. Mylläsivät ison osan pihasta, kun piti kaivaa energiakaivoja ja maan alle putkia. Ehkä kylvettävä keväällä ruohon siemeniä isojen multalänttien päälle.

Kävin kaupassa. Ostaakohan kukaan enää lauantaimakkaraa? Minä ostin, kun iski yhtäkkiä aivan hillitön halu tähän lapsuuteni ajan yleiseen tuotteeseen. Teen  ehtoolla voileivän. Eilen laitoin kasvisgratiinia ja vaikka itse sanonkin, tuli hemmetin hyvää. Riitti mukavasti pakastimeenkin. Ja keittiöstä tuli ihanan lämmin, kun uuni oli toista tuntia päällä. Minkä päällä muuten?

En ollut edes kuullut skottilaisesta juristista, joka on kirjoittanut monta kirjaa. Herriet Tyce, johon aloin tutustua hänen kirjansa Keskiyöllä kaikki päätyy kautta. Takakansi  kertoo kirjan olevan jännärin ja oikeusdraaman. Kirjan alun huomioon ottaen, tykkään Agatha Christiesta enemmän. Ehkä  muutan käsitystäni päästyäni opuksessa pitemmälle. Luen vuoroon  jo kerran huolimattomasti lukemani Fredrik Backmanin kirjaa Mies, joka rakasti järjestystä. Oikeastaan se tuntuu olevan kunnianosoitus Saabille. Luen muitakin kirjoja samaan aikaan. Tarkoittaa, että yöpöydällä on pino, joista valikoin kulloinkin haluamani. Luen aina vuoteessa ennen kuin yritän nukkumista.

Vieläkään en ole ollut Ateneumin uudessa näyttelyssä. Mutta menen. Pitäisi mennä Nespressoonkin ostamaan kahvikapseleita. Mutta ei  samalla kerralla. Ateneumin jälkeen voin käväistä kahvikupposella jossain tai vaikka viinilasillisella. Ensi viikolla tapaan N:n. Ehkä lounaalle. 

Tämmöistä tällä kertaa.

YHTÄ JA TOISTA

Taloyhtiöön tulossa sähkötön päivä maalämmön asennuksen takia. Ei ruoan laittoa, tv:n katselua, hissillä ajoa, eikä turhia jääkaapin avaamisia.. Onneksi on kirjoja! Ja voi katsella ikkunasta ulos. Lapsena istuin ikkunalaudalla ja katselin ulos. Varsinkin silloin, kun olin kotiarestissa. Olihan se vähän noloa, kun kaverit leikkivät ulkona kirkonrottaa tai ajelivat polkupyörillä ympäriinsä huudellen minulle välillä "mikset sä tule ulos?"

HS kertoo näyttäneensä new yorkilaisille Suomen presidentti Alexander Stubbin kuvaa, eikä kukaan tunnistanut. En yhtään ihmettele. New York on iso paikka, miljoonia ihmisiä. Eivätkä kaikki vastanneet olleet selvillä Suomestakaan. Sitäkään en ihmettelisi, että melkein jokikinen tunnistaisi meistä suomalaisista USAn nykyisen  presidentin. Suomi on pieni maa ja meitä on vähän. Televisio suoltaa tietoa, eikä mene päivääkään, etteikö Donald Trump olisi ruudussa kansan nähtävänä. Meidän presidenttimme ei taatustikaan saa USAn televisiosssa ja yleensä mediassa yhtä suurta huomiota. Kuinka hänet voisi jokainen kadun mies tunnistaa Ison Omenan valtavassa ihmisvilinässä?

Odottelen ilmoitusta uuden lämmittimeni hakemisesta. Luvattiin tekstiviestittää. Laite on tarkoitus pitää makuuhuoneessa. Patterit taas kylminä, vaikka öisin aika holotnaa ulkona. Vuoteessa peiton alla ei ole paha, mutta auta armias, kun kömmin sieltä esille. Hytisen kylmästä jo heti ja kiireellä on pantava aamutakki päälle. Sitten samaa vauhtia panemaan kahvi tulemaan ja vasta ensimmäisen hörppäyksen jälkeen alkaa olla hiukan lämpimämpi olo. Maalämmön asennus taloyhtiössä on saatu siihen pisteeseen, että roskikselle pääsee taas kulkemaan vanhaa tietä pitkin. Aidat poistettu. Kokeilin ja tuntui mukavalta, kun ei enää tarvinnut tarpoa pitkin pusikkoja.

Laitoin kanelisia omenalastuja. Eivät olleet aivan sellaisia kuin piti, mutta syömäkelpoisia. Neljästä granny smithistä tuli mukavan kokoinen läjä. Pistelin poskeeni. Koko huusholli tuoksui ihanasti kanelille.

N on palautunut Virosta ja oli tyytyväinen spa-hoitoihin. Minäkin tahdon! Luppoaikaa ei tosin jäänyt, kun jokaisena päivänä hemmoteltiin kiireestä kantapäähän.

Nyt alan lauantain viettoon. Myöhemmin työnnän uuniin peruna-palsternakkalaatikon.

LUKEMISESTA

 Kirjakauppa on sellainen laitos, jonka harvoin pystyn kylmästi ohittamaan. En nytkään.  Menin sisälle. Olen lukenut useita Miika Nousiaisen kirjoja ja nyt ostin jälleen yhden Ratakierros. Mutta Anna-Leena Härkösen teoksia en ole lukenut koskaan.  Ostin hänen Huomenna hän ei tule. Tiedän Beckettin näytelmän, jossa Huomenna hän tulee. Ehkä sen takia Härkösen kirja alkoi kiinnostaa. Oikeastaan ihastuin heti muutaman sivun jälkeen. Kirja kertoo kaltaisestani leskirouvasta Elsasta huumorilla höystettynä. Meitä yhdistää leskeyden lisäksi italian kielen opinnot sekä pessimistinen ystävä. Riitta kertoo sairauksista, omistaan ja muiden. Hän herää eloon heti, jos Elsa kertoo omista huolistaan. "Riitta suhtautuu kuulemaansa kuin saisi lahjan". Minun ystäväni suhtautuisi aivan samoin, jos huolistani kertoisin. Pidän suuni supussa.

Uunijuurekseni, joita kerroin tekeväni, onnistui hienosti. Tosin siinä oli paljon muutakin kuin juureksia. Lehtikaalia, varsiselleriä, paprikaa, chiliä ynnä muita maan päällä kasvaneita. Pahuksen hyvää, vaikka itse sanonkin. Tuli niin suuri pellillinen, että riitti moneksi päiväksi. Pakastimeen en pannut. Sinälläänkin syötynä mainio kasvisateria.

Sitten tämän syksyn puheenaiheeseen TTK:hon. Minusta tanssiparin pudotuksen äänestäminen katsojien kesken on päin honkia. Kuinka moni arvostelee itse tanssia? Ääni annetaan sukulaiselle, läheiselle, työtoverille, naapurille, muuten vaan mukavalle ihmiselle, parin pukeutumiselle, sympatian tunteelle jne. Tanssin ammattilaisen ääni olisi tärkein, koska tanssistahan tässä on kysymys. Vai mitä? No, näillä mennään ja yleisön sana määrää. Sitten rähistään, että väärä tanssipari putosi.

Takaisin kirjailija Anna-Leena Härköseen. Olen nyt lukenut montakin lukua, enkä enää hehkuta alun tapaan. Alkoi tulla naisjuttuja, kuka hoitelee kenetkin jne. Naisjuttuja saa toki olla, mutta huumorin pohjalta mieluummin. Makuukammarijutut, riidat ja avioerot eivät ole minun heiniäni. Romantiikka on sitten  erikseen, vaikka tyttöromaanien vaaleanpunainen maailma on kaukana takanapäin minulla. En enää lue Pikku naisien elämää kyyneleet silmissä, enkä hehkuta maailmaa, jota ei enää ole. Siitäkään huolimatta, että olisin tahtonut elää 1800-luvulla Helsingissä. Nälänhätää ottamatta huomioon, se oli minusta hieno vuosisata Venäjän alaisuudesta huolimatta. Oli mahdollisuuksien vuosisata, kehityksen aikaa, uudistusten aikaa. Esimerkiksi pääsi junalla Helsingistä Hämeenlinnaan! Öljylamput alkoivat olla historiaa. Napattiin valo nappulasta. Voitiin käydä Ekbergin kahvilassa. Voidaan yhä.

LÖRPÖTTELYÄ

 S kävi ja laittoi läppärin sekä tv:n kuntoon niiltä osin, jotka kaipasivat apua. Ilman S:ää en tulisi näissä tekniikan asioissa toimeen. Sitten juteltiin ja juotiin mukilliset kahvia. Päivä oli oikein rattoisa,  josta herui hymyä vielä seuraavanakin päivänä.

Lähdin kauppaan. Ajattelin tehdä uunijuureksia. Hallissa kuulin ikävän asian. Eräs kauppias lopettaa. Mistä hiivatista ostan sitten omenani? S-marketissa on vain Coopia ja se tietää ulkomailta tuontia. Vaikka ovathan Jonagolditkin hyviä. Omena on sellainen, jonka lääkärinikin hyväksyy. Banaanit ja viinirypäleet ovat pannassa aivan varmasti. Sokeria on kaikkialla, huomaamattomissakin paikoissa. Kauppareissulla piti katsomani uutta puhallinlämmityslaitetta. En katsonut. Vielä. Ennen pakkasia on katsottava, koska muutkin heräävät sen tarpeellisuuteen. Moni on kaltaiseni vilukissa. Taloyhtiöt ovat suurelta osin säästölinjoilla. Ennen asunnossani oli ihanan lämmintä. Oli yöpaitailmaa koko päivän vaikka. Nyt on öisinkin villaa yllä. Onneksi olin tallettanut vuosia sitten vakuumpakettiin paksun untuvapeiton, joka heti säästön ilmaannuttua oli avattava tiiviistä olinpaikastaan esille. Muistin heti erään itävaltalaisen hotellin, jossa kerrottiin heidän untuvapeittojensa olevan Grossglocknerin korkuisia. Melkein olivatkin. Ja niin on omanikin.

Tässä kuussa päättyy kesäaika. Viisareitten siirtely on ihan hullun hommaa. Mukana on kuitenkin oltava. Onneksi ei ole sentään  kymmenittäin kelloja kotona. Yhden kohdalla on kiivettävä tikkaille. Kello on keittiön seinällä oven yläpuolella. Tulee pyyhkäistyä pölyt samalla.

Enemmän ja enemmän keltaista väriä luonnossa. Parempi sekin kuin tuleva kaljuus. Takin olen vaihtanut jo paksumpaan. Jotkut ihmiset edelleen sinnittelevät kesävermeissään. Minulla on jo käsineetkin. Tänään pitääkin kurkistaa partsille, katsastaa ruusubegonian vointi. Öisin hiipii viileys jo lasienkin taakse. Kanervia en hanki vaivoikseni. Lyhdyt kelpaavat. Tulkoon talvi. Nyt alan pilputa juureksia.