MELKEIN KAAMOSTA STADISSAKIN

 Kynttiläaika.Pimeää. Utsjoella aurinko jo hävisi. Minulla palaa monta kynttilää sisällä ja partsilla. Kohta on joulu. Aina on tulossa näihin aikoihin. Aleksanterinkatukin jo avattu ja se on nyt joulukatu. Tekoäly laittoi Stockmannin ikkunan, jota oli pakko lapsena aina mennä katsomaan. Silloin se oli vielä ihmisen tekemä. Joulu maistui joululta enemmän kuin nykyisin. En sen kummemmin vietä. Toki laitan kaksi kuusta, toinen parvekkeelle ja toisen koristelen olohuoneen pöydälle. On myös lumisadepallo, jota olen aina himoinnut. Nyt ostin. Siinä on pikkuinen kylä taloineen ja kun vimmatusti ravistaa, sataa kylään lunta. "Made in China" lukee pohjassa. 

Olen tapaillut ystäviäni ihan nenätyksin. H lähdössä taas Turkkiin kolmeksi kuukaudeksi ja olimme kahvilla. K:n kanssa söin täytettyjä lättyjä, joita kutsutaan usein crepeiksi. K suolaisen ja minä makean täytteen kanssa. N:n tapaan vielä ennen joulua. Pikaisesti olemme tavanneet, mutta kunnon kuulumisille ei ollut aikaa. Hammaslääkäriin ja kampaajalle vielä tämän vuoden puolella. Niin, ja Tuomaan markkinoille. Ei tässä kovasti ehdi olla jouten. Eikä ole haluakaan.

Lunta tuprutteli. Katselin näkyä ikkunasta kauhuissani. En kuulu niihin ihmisiin, jotka hypähtelevät ilosta, kun "maa on niin valkoinen ja on niin valoisaa". Ihastuinkin suuresti, kun tänään katsoin taas ikkunasta ja lumi oli tiessään. Huomenna kömmin kauppaan. Laventelin tuoksuista käsienpesunestettä ja polttimoita kahteen pöytälamppuun. Ennen polttimot olivat lamppuja. Lamppu tarkoitti myös koko vehjettä pöydällä, seinällä, katossa.

TTK päättyi ja voittajaksi äänestettiin oikea pari. Minun mielestäni. Tietysti oli soraääniä, että pieleen meni. Makuasioista ei kannata vääntää. Mitäs nyt katsellaan tv:stä sunnuntai-iltaisin? Joululeffat jo kovasti ruudussa. Iso osa nähty vuosien varrella. Mutta niitä katsoo eri silmällä nyt. Huomaa erilaisia detaljeja. Mutta sen sanon, etten millään jaksa enää katsoa elokuvaa It is a wonderful life, vaikka eri silmin katsottuna ja vuosien aikana kiinnostukseni kohdistuu enemmän toisen luokan enkelin Clarencen läsnäoloon. Ehkä katson sittenkin. Kun olen melkein varma, että se on traditionaalinen leffa Suomessa jouluna tv:ssä tänäkin vuonna.

ARKISTA JUTUSTELUA

 Eräs ystäväni pohtii, mitä seuraamuksia Trumpin valinnalla presidentiksi on USAssa. Minä mietin,  mitä seuraamuksia Euroopassa. Toiveeni vaalituloksen suhteen ei toteutunut. Näillä mennään.

Tapasin H:n kuten puhe oli. Tutustutin hänet Itiksen kauppahalliin ja H ihasteli koko kauppakeskuksen valoisuutta. Menimme kahville ja leivokselle Vapianoon, jossa voimme kunnolla keskenämme keskustella. Asiaa olikin, koska edellisestä kasvokkain tapaamisesta oli kulunut muutama vuosi. H jälleen lähdössä Turkkiin kolmeksi kuukaudeksi. Halasimme ja minä toivotin turvallista matkaa.

Ensi viikolla taloyhtiö naulaa olohuoneen seinälle lämpömittarin. Aletaan seurata huoneistojen lämpötiloja, kun joku rontti on valittanut liiallisesta kuumuudesta. En minä. Tulokseksi tulee varmaankin yleinen lämpötilojen alentaminen, josta en pidä. 

Olen käppäillyt sekä kaupungilla että täällä kotinurkilla. Tänään laitan kanaruokaa, johon tarvitsin ehdottomasti sweet chili saucea, joka oli päässyt minulta loppumaan. Ostin uuden pullon ja valmistan ruoan wokissa. Imuroiminen on myös suunnitelmissa ja sen on oikeastaan pakko toteutua joko tänään tai huomenna. 

Sunnuntaina on isänpäivä. Isäni aikana ei asian kunniaksi liputettu. Sittemmin siitä tuli virallinen liputuspäivä. Terveisiä isälleni pilven reunalle. Kun isänpäivää alettiin puuhastella, pidettiin asiaa hiukan kummallisena. Äitihän se rehkii kodin hyväksi, kasvattaa lapset, ruokkii ja kertoo satuja. Isä on isä vain. No, isä tuo usein leivän pöytään. Huomattiin isänkin jotain tekevän perheensä hyväksi ja isänpäivänä vedettiin komeasti lippu salkoon. Onnea kaikille isille ensi sunnuntaina. Ja minun isälleni kiitos isyydestä ja satujen kertomisesta. Hän niitä kertoi ja ison osan keksi itse. Monissa oli Liisa-niminen pieni tyttö pääroolissa. Kerran Liisa oli eksynyt metsään ja sen muistan, että minua hiukan pelotti Liisan puolesta. Isä kertoi myös tähtitaivaasta, planeettojen nimistä. Isompana otin kirjahyllystä V.A. Heiskasen Tähtitiede 1-2 ja luin itse. Ehkä isäni kertomisista virisi kiinnostukseni ja uteliaisuus, mitä tuolla ylhäällä oikein on. Siellä on vaikka mitä ja takuulla elämääkin jossain. Jos ei aivan omamme kaltaista, niin jotain muuta. 

Nyt suihkuun ja syksyisen perjantain viettoon.

MARRASKUUTA MENNÄÄN

 Marraskuu jo. Niin pian. Joka vuosi sama juttu. Olen siirtynyt nilkkureihin. Puissa vielä jokunen lehti. Parvekkeelta otin tuolien pehmusteet pois ja karsin pelargoniasta kukat. Jonain päivänä vielä koko puska joutaa pois. Talvi saa tulla. 

Tapasin N:n. Aikaa kulunut edellisestä fyysisestä tapaamisesta niin kauan, että en olisi tuntenut, jos vastaan olisi tullut. Nytkin piti kysyä. Samoin oli minusta mieltä, että kovin olin muuttunut. Tapaaminen olikin tarkoitettu lyhyeksi kirpputorilla, mutta palaamme asiaan. N soittaa. H:n tapaan ensi viikolla. Tutustutan hänet Itiksen kauppahalliin ja sitten menemme joko syömään tai kahville. Hänenkin kohdallaan kulunut vuosia viime tapaamisestamme. Onhan sentään ollut puhelin välillämme kuten N:n kanssa niin ikään.

Kaupungilla olen käppäillyt. Kaupoissa ja muuten humputellut. Täydensin kahvikapselihyllyni Nespressossa Stockmannilla, jossa liike nykyisin vuokratiloissa. Espan muuttumista jälleen entisekseen en ole nähnyt.  Pantiin pari kesää sitten katu hyrskyn myrskyn uusine pyöräteineen ja terassien levittäytymisineen autojen kaistalle. Sitä olin ihmettelemässä. Nyt puretaan kokeilu. Historialliset nupukivet jälleen näkyvissä, kun uusi pyörätie poistetaan ja asfaltti kaivetaan ylös. Elvöitettiin tällä kaikella kuulemma keskikaupunkia, joka hiljalleen nuutumassa. Aleksilta liikkeet pakenevat, tyhjää tilaa riittää, eikä Espan kokeilu lisännyt elämää, vaan sai kaupunkilaiset vihaiseksi. Purkkipalmutkaan eivät tuoneet toivottua tulosta terassien reunoilla, vaan asiakkaat yskivät metrin päässä ajavien autojen pakokaasuissa. Ei onnistunut, ei. 

Luen taas kerran ja kertaalleen Juha Vakkurin Olkilinnaa vuodelta 2016. Kertoo Vakkurin elämästä kolmella mantereella alkaen lapsuuden kokemuksista muun muassa Riihimäellä. Juha Vakkuri syntyi 1946 ja elää edelleen. Vanhempi veljensä, samoin kirjailija, Aaro Vakkuri kuoli vuonna 2002. Olkilinna on paksu pokkari 835 sivua. Paha pideltävä vuoteessa. Oli viimeksikin.

Että tällaista marraskuun alussa. Alkoi muuten sataa vettä. Jossain päin maata kompuroidaan jo lumessa. Tykkilumessa lasketeltu mutkamäissä tehden sen lajin ihmiset onnellisiksi. Minulle kelpaa vesisade, jos kerran jotain pitää sataa.