SYKSYISTÄ

 Jos äiti eläisi ja minä olisin pikkuinen vielä, kysyisin just nyt "äiti, mitä mä tekisin?" Aikuisen järki olisi tänään ehdottanut imuroimista tai muuta sen kaltaista puuhaa. Mutta enhän minä. Olen tapitellut televisiota, syönyt, juonut kahvia, lukenut lehden ja ollut saamatta mitään aikaan oikeastaan. Eilen sentään onnittelin M:ää, jolla oli synttäri ja on parastaikaa miehensä kanssa Kosin saarella. Soitin toiselle ja nuoremmalle  K:lle, jonka kanssa keskustelin suolan käytöstä. Se alkoi brezelin ostamisestani markkinoilta. Tänään en ole ollut yhteydessä keneenkään. Mukaan ei lueta George Orwellia, joka tekstiensä kautta on yhteydessä minuun kirjassaan Kun ammuin norsun ja muita esseitä, ilmestynyt suomeksi 1984 ja englanniksi 1967. Olen lukenut sen aikaisemminkin ja nyt taas.

Ihanaa, tuntuu olevan jo syksy. Puista lentelee sankoin joukoin keltaisia lehtiä, eikä ole sää lämmin. Voi alkaa käyttää hattuja ja paksumpia takkeja. Aloitan heti maanantaina.

Kävin lääkärissä ja sain tietää, että edelleenkään ei aio eläköityä kunnolla, vaan tulee töihin taas maaliskuussa. Olin uusimassa muutaman reseptin. Kunnallinen puolihan ei sekaannu yksityisen  asioihin. Se on tullut minulle erittäin selväksi. Ei suostuttu edes lukemaan magneettikuvaukseni tuloksia, kun olin kuvattavana ilma lähetettä. Eikä lähetettä olisi saanut kunnaltakaan. Ei erikoisjuttuja. Olin vähän käärmeissäni ja varasin silloinkin ajan yksityislääkäriltä, joka kertoi minun jäävän henkiin.. 

Syyskuu päättyy tuota pikaa. Lokakuu sanana ikävä. Agricolakin käytti jo sanaa "lokakuu". Kurakuu? Likakuu? Jos on lokakuussa jo märkää lunta, se voisi olla loskakuu. Minun puolestani voisi koko talvi olla ilman lunta. En ole sen ystävä. Kelkkaiässä olin.Nyt siitä ei ole kuin pelkkää harmia. Enkä missään tapauksessa kuulu niihin ihmisiin, jotka visertävät olevan niin kaunista ja puhdasta, kun maa on valkoinen. Valkovuokot ja ruusut, hääpuvut, hampaat ja koivujen rungot saavat olla valkoisia.

Nyt jatkan olemista Orwellin kanssa ja syön samalla punakaneliomenan.

KAMPAAMOSSA JA MARKKINOILLA

 Olemme syyskuun loppupuolella. Lämpöä piisaa, ei hyvä. Talossa jo lämmitetään, että päästiin kosteudesta eroon. Ei kesältä tunnu, vaikka aurinko paistaa. Paistaa muuten sellaisesta suunnasta, että aurinkolaseilla ei ole mitään virkaa. Piti panemani ne silmille, kun käppäilin taas kampaajalle.

Hemmoteltavaksi menin. Pantiin edellisen uuden lookin päälle uusi look. Onnelliseksi kampaamossa tulee, hyvä olo ja nautinto. Vuosikausia olen käynyt Studio Backstagessa Hakaniemen Vetehisenkujalla Taijan taitavien käsien hoidossa. Taija ja Carolina pyörittävät kampaamo-parturia sekä pientä kauneussalonkia. Netissä he ovat saaneet kehuja ja kehuja saavat minultakin. Tekeehän se niin eetwarttia, kun hiukset pannaan kuntoon ja halutessa kasvot, kädet ja jalatkin. Kosmetologikoulutus kummallakin naisella. Mielellään Backstageen menee ja hyvän oloisena sieltä lähtee.

Kuulin heillä olevan Pop-Up- tapahtuman salongissaan. Kysymyksessä on muotia ja saa katsella ja ostaakin 17.10 klo 16 alkavassa tilaisuudessa. Minusta vallan hieno idea olla tekemisissä kampaamossa pukeutumisen kanssa. Eivät nämä kaksi asiaa niin kaukana ole toisistaan. Piipahdetaan Backstageen lokakuussa tutustumaan Taijan ja Carolinan yritykseen sekä näkemään mitä syksyn muoti tuo tullessaan.

Olen minä muutakin tehnyt kuin käynyt kampaajalla. Oli kansainväliset markkinat Senaatintorilla ja sinnehän minäkin. Tosin ensin kävin Stockmannilla hyödyntämässä kanta-asiakkaan alennuspäivää. Tämän jälkeen tein reippaan mutkan ja kävelin Espan puiston läpi Senaatintorille. Koju poikineen, ihmisiä sankoin joukoin, aikamoista kuhinaa. Pyörin mukana, kuulin ulkomaisilta myyjiltä kieliä ja yritystä puhua suomea. Ostin oliiveja ja brezeleitä. Italialainen oliivinmyyjä kysyi, jos haluan pusun ostospussin lisäksi. En halunnut, mutta hymyilin. Pussin sen sijaan tahdoin. Torin nupukivistä oli kenkien koroille haittaa, mutta unohtui markkinahumussa. Vielä ostin itselleni ison tikkukaramellin ikään kuin pisteeksi iin päälle. Söin sen illalla, eikä ollut paha omatunto sokerista, jota tikkarissa oli enemmän kuin tarpeeksi.

SYYSKUINEN MAANANTAI

Ensimmäinen TTK:n jakso pelmahti iltani ratoksi eilen. Kyllä ohjelmaa taas katsoo vuoden tauon jälkeen. Tunnustan, että pitkän jakson jälkeen jo väsytti. Tulin tulokseen, että se saisi olla himpun verran lyhyempi. Jaksaisi seurata . No, mainoksiin meni osa ajasta ja siihen, kun näytettiin harjoitussalin puoleltakin. Mitä itse tanssimiseen tulee, niin joku tähdistä tanssi jäykemmin ensimmäisellä kerralla kuin toinen. Kunhan aikaa kuluu, notkistuu ja tulee taitoa. Edessä on vielä monta sunnuntai-iltaa.

Kesä jatkuu. Lämmintä piisaa, vaikka ei se enää kesälämpöä ole. Kasvit yltyneet uudestaan kukkimaan ja lehtikuva kertoi ahomansikan kypsyneen. En suhtaudu tämmöiseen syyshelteeseen onnellisin mielin. Mielestäni se on pelottavaa ja luonnotonta. Huijausta.

Ensi viikolla alkavat markkinat Senaatintorilla. Aion sekaan. Churroja. Kansainvälisyyttä, vaikka se ei enää nykyisin ole erikoista Suomessa. Ulkomaan kielien kuunteleminenkaan ei ole. Kuulee täällä ihan kotinurkilla. On kuitenkin taas yksi syy lähteä  kaupungille, jonne vahvasti tunnen kuuluvani.

Luen Poen kirjan ohella Carole Matthewsin kirjaa Suklaaseuran naiset. Kertoo naisista, joiden intohimona ja lohturuokana on suklaa. On ihmisiä, jotka suruunsa ahmivat jäätelöä. Sitten on ihmisiä, jotka syövät ilman syytä ihan nautinnon takia kaikkea ruokaa. Se kostautuu nopeasti ylipainona kropassa. Kun siitä yrittää aikanaan päästä eroon, on se työn, tuskan ja lujan tahdonvoiman takana. Paljon hitaampi prosessi kuin ylipainon saaminen kroppaan. Joku lannistuu jo alkumetreillä ajatellen "so what" ja jättää yrittämisen. Toinen taas jaksaa ja on lopputulokseen tyytyväinen.

HS kertoo niistä suomalaisista, jotka ovat muuttaneet pysyvästi Viroon. Haastateltavat hehkuttavat maan hintatason edullisuutta,ja terveyspalveluiden joustavuutta. Oli kuvia heidän ostamistaan asunnoista. Nekin halvempia kuin Suomessa. Kukaan ei kaipaa Suomea, eikä haaveile takaisin muutosta. Paperit tallinnalaisuudesta saa nopeasti, eikä kielenkään oppimisessa nokka kauaa tuhise. Minä kuitenkin pysyn Suomessa.

Mukavaa juuri alkanutta viikkoa.

HOUKUTUKSIA

 Olen ollut houkutuksissa. Ensin kampaajalla ja sen jälkeen köpittelin uudessa lookissani Hakaniemen halliin. Ruokapuolella tuntemattomia kaloja siisteissä riveissä kyljet kiillellen. Oli peuraa ja hirveä, ankkaa, riekkoa ja vaikka mitä. Ostin jotain kun kerran siellä olin. Delillä ei ollut Madeleineja. Odottivat Ranskasta lähetystä. Ehkä minun kannaltani hyvä asia, koska olisin kuitenkin leivonnaisherkkuja ostanut. Ei kuin järkevästi hankittujen hankintojen kanssa metroon ja kotiin. 

Oli mahdottoman luonnotonta, suorastaan pelottavaa tähän aikaan vuodesta, lämmin ilma. Kesävermeet päällään ihmiset kulkivat ja yksi mies polkupyörällä ilman paitaa, mutta ei ahon laitaa. Ilmaston muutos oli käsin kosketeltava, eikä suinkaan hyvässä. Normaalisti syyskuussa olisi jo syksy. No, öisin ja aamuisin on, tuoksukin ajankohdalle oikea. Koivut yrittävät pysyä perässä ja heittelevät muutamia keltaisia lehtiä maahan kaiken vihreyden keskellä. Minä en suostu enää kesätamineissa kulkemaan. Sandaletitkin ja kesähatut talviteloillaan. Jos tätä jatkuu, niin miltä kaikki näyttää vuosien kuluttua? Uudet perunat kuokitaan maasta tammikuussa ja puutarhoissa kerätään appelsiineja ja banaaneja. Ei enää pilkkimistä jäällä, vaan iloisia vesileikkejä lämminvetisissä järvissä. Jäänmurtajat ovat museoissa, lumiukot unohtuneet, joulupukki vierailee sortseissa eikä kukaan saa suksia lahjaksi. Ei tarvitse enää muuttaa talveksi Fuengirolaan ainakaan lämmön ja paisteen takia. Pelottavaa, pelottavaa.

Hitaasti mutta varmasti luen Poen kirjaa. Siinä on kertomuksia, kauhujuttujakin ja vahvasti symboliikkaa. Tekstin lukeminen kaipaa pausseja. Siivosin partsin ja otin tappamani kesäkukat pois. Pelargonian jätin, koska se oli sinnitellyt ilman vettä pitkästi yli viikon ja ansaisti nyt huolenpitoa. Otin kuivat kukat siitä pois ja jätin muutaman, koska vielä kukoistavat. Annoin vettä ja jo tunnin kuluttua se oli anteeksi minulle antanut kuivakautensa ja pannut oksat ojennukseen.

Viikonloppu tulossa. Pysyn kotona. Mietin ankarasti imuroimisen mahdollisuutta. Aloitan uuden miettimisen ensi viikolla. Tsilari tuli eräänä päivänä. Pitkä juttu bulien botskien visiitistä Stadissa. Tekstin kirjoittaja Matti Kainulainen suree Itämeren klesautta, että se on suorastaan fittimäisen huonos hapes ja tarvitsee jeesii meilt jokaiselt. Niinpä. 

Juttutuvassa olisi taas kaikenlaista kivaa ja minä suunnittelen jälleen kerran messiin menemistä. Jos vaikka joskus.