Taas kierähti uusi huomen ja tässä naputtelen "kettu-selaimen" voimin.Eilen pyörähtivät visiitissä tietokone-eksperttiystäväni viivähtäen luonamme sitten muutaman miellyttävän tovin. On se,kuulkaas,niin maan mainioin juttu,että on tämmöisiä ystäviä.Siitä heille ikuinen kiitos.Kuin myös tietokoneeni kiittää.Rupattelu piristi ainakin minua,vaikka helle tuppasi tekemään parhaansa sen kumoamiseen.Olin ostanut sampanjakorkkeja ja oli vähän muutakin.
Puoliso oli niin kuumisaan (kun ei juo,kun ei janota) ja pyysi ykskaks,että lähdetään pihalle vilpoisampaan ilmanalaan.Niin tehtiin.Siirsin auringon edetessä pyötätuolin varjoon ja ihana tuulenhenki peitti meidät aika-ajoin,mikä tuntui suorastaan taivaalliselta kaiken paahteen lomassa.Vastikään taloon muuttanut herraihminen tervehti.Olimme jo kyllä sanan vaihtaneet aikaisemmin hissin mentyä jumiin ja nyt sitten oikein esittäydyttiin ja minä huomasin ihastuttavan häntä ja minua yhdistävän asian.Olemme kumpikin kolmannen polven töölöläisiä! Hertsileijaa,olin kuukahtaa nurin mielihyvästä.Hän on asunut Museokadulla ja me Temppelikadulla (kuin myös muissakin Töölön osoitteissa).Miellyttävä mies kuten vaimonsakin,jonka myös tapasimme hissiepisodin yhteydessä aiemmin.Tästä huomaa erään seikan eli kuka on stadilainen ja kuka ei.Stadilaiset tervehtivät ja juttelevat niin vaikka kerrostalossa asuvatkin.Se kun on semmoinen yhteisö,johon voi vaikka vuosikymmeniksi hautautua edes naapuria tervehtimättä.Saas nyt nähdä,tästä voi näin muutaman polven stadilaisnaapurusten kesken kehkeytyä moniakin juttutuokioita tavatessamme.Voi pojat!
Mitä helteeseen tulee,se sais jo kadota.Mies on huonossa kunnossa,punoittaa kasvoista ja on tavallistakin enemmän vetämättömissä.Jos joisi,se edesauttaisi,mutta eihän aikuista saa juomaan,kun "ei janota".Järkipuhe tai pirujen maalaileminen seinille ei tässä tapauksessa auta.Ehkä vielä aivan päinvastoin ja saa lisää uhmaa aikaan.No,on hänet kerran kiikutettu tiputukseen ambulanssissa,kun nestevajaus meni niin pitkälle.Mitenkä käy tänä kesänä?
Otin sääkukkani pois.Revin ne juurineen päivineen,sulloin neljään hajoavaan biokassiin ja kiikutin biojätteisiin.Miksikö? Siksi,että joku oli riipinyt niistä kukkia ja ripotellut ne rapun viereen.Ajattelin,että eivät nämä ihmiset tässä talossa ole minun kukkiani ansainneet ja sillä siisti.Alakerran eläinlääkäri huikkasi eräänä päivänä perääni kysyen,missä kukat.Kerroin.Rouva on puolalaista juurta ja on alunalkaen ollut meitä suomalaisia sosiaalisempi eli jutellut tavataessamme iloisesti.Hänkin valittaa tätä meikäläisten juroutta ja sitä,ettemme päästä juurikaan ketään lähellemme,ei edes päivääsanomisen vertaa.On sanonut meidän,hänen ja minun,olevan aivan eri maata tässä talossa.Olen ihan vähän samaa mieltä.No,nyt joukkoomme ilmeisesti liittyy nämä uudet ihmiset.
Ystäväni C hehkuttaa Elizabeth Taylorin tulemista televisioruutuihin.Tähtihän kuoli hiljattain ja aina semmoisen tapahtuman jälkeen on näyttelijän elokuvakavalkadi näytillä.Mikäs siinä.Kyllä minäkin nuorena tyttönä liimasin suuren hekuman vallassa Taylorin kuvia vihkooni.Hekumat tosin jäivät jonnekin tuonne vuosikymmenten taakse,mutta C:llä sen kuin jatkuvat.Nyt katselen Taylorin leffoja kriittisemmin enkä vain puolipökerryksissä hänen kauneudestaan.Näyttihomma alkaa Muistojeni Pariisilla,jota en näin äkkisältään muista.Seuraavat näytettävät ovatkin sitten jo tutumpaa kamaa. Niin,ja hemmotellaanhan meitä myös tänään kuninkaallisilla,sanoisinko ruhtinaallisilla, häillä piskuisesta Monacosta käsin.Ei kun ruudun ääreen.Saas nähdä,miten uimarityttö täyttää edesmenneen ruhtinattaren Prada-saappaat?
Tästä aiotaan ulos tänäänkin.Sitten etsitään semmoinen tuulellinen varjoisa paikka,jossa on hyvä elämästä nauttia.Lokkeja ei helle näy näännyttävän.Kirkuvat kilvan aivan tässä pihataivaallakin.Istuin yöllä partsilla,eikä silloinkaan ollut aivan hiljaista.Eiks ne ikinä nuku? No,ei ihmisetkään ainakaan viime yönä.Jutustelua kuului monelta pikkupatiolta ja pihan poikki käveltiin mistä milloinkin tulleina.Irtonainen kissakin kulki yllättäen pihatietä pitkin.Murkinaa saattaa riittää,sillä olen tavannut pari kertaa hiiren.Saattoi olla villimpi metsähiiri,kun väri oli ruskea ja kotihiiret tuppaavat olemaan enemmänkin harmaanpuoleisia.
Meillä oli mökillä hiiriä vaikka muillekin jakaa.Emme sitä tehneet,vaan puoliso isäni kanssa ryhtyi hiirille epäsuotuisaan lahtiin kyllästyttyämme yhteiseen ranskanleipään niiden kanssa.Ihmisen itsekkyys ja julmuus teki tehtävänsä ja vähitellen hiiriarmeija hupeni ja hupeni ja loput varmastikin kirmasivat jonoina jonnekin ystävällisemmille seuduille.Yhteiselo oli päättynyt.Varmemmaksi vakuudeksi pidimme hiirenloukkua vielä jonkun aikaa,mutta se pysyi tyhjänä houkuttimen käpristyessä lopulta juustomuumioksi.
Että tämmöistä tänään heinäkuun toisena päivänä armon vuonna 2011 Helsingin Katajanokalla kuuman auringon alla melkein läkähdyksissä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti