HERKUISTA HERKUIMPIA

Helsingin ihkaensimmäinen sokerileipuri lienee ollut Christian Menn,joka sai kaupungin maistraatilta 8.8.1814 porvarioikeudet sekä oikeutettiin valmistamaan ja myymään liköörejä.Hän oli jo seitsemän vuotta harjoittanut kondiittorin ammattia ja oli havainnut,ettei Helsingissä ollut ainuttakaan sokerileipuria.Hän sai yksintein myös aloittaa Helsingissä sokerileipurin toiminnan.

Menn oli alkuaan sveitsiläinen ja työskennellyt vaimonsa Charlotta Amalia Scheerin kanssa Göteborgissa.Christian Mennin syntymävuosi oli 1787.Helsingissä perhe kasvoi neljällä lapsella,joista yksi menehtyi.Helsinkiläiset tykästyivät Mennin leivonnaisiin.Kauppa kävi.Mutta vastoinkäymisiäkin oli.Maistraatti oli saanut poliisilta tutkittavakseen kengän muotoisen leivoksen.Kuorrutus oli vihreää ja monet olivat sairastuneet syötyään mainittua leivonnaista.Asia huolestutti.Sokerileipuri Menn kuitenkin oppi virheestään,eikä moista -mikä se sitten oli ollutkin- myöhemmin tapahtunut.

Konditoria kukoisti Aleksanterinkatu 12:ssa ainakin vuonna 1830.Mennin luona oli tapana ylioppilailla juhlistaa kokeittensa hyväksymistä.Juhlijoiden joukkoon kuului myös nuori Runeberg.Siinä hiukan riehaannuttiin ja malja nostettiin vallankumoukselliselle Puolalle,joka kippistäminen katsottiin ennenkuulumattomaksi virheeksi.Tieto asiasta meni itselleen keisarille ja uskaliaita nuoria uhkasi karkotus Venäjän armeijaan.Tästä kuitenkin vältyttiin,sillä ylioppilaat keksivät,että yleinen tapa on juoman viimeisiä tippoja kutsua "puolalaisiksi".Runeberg oli tunnetusti rehellinen mies ja hän ei tämmöistä "hätävalhetta" oikein hyväksynyt.

Menn vauraustui ja konditoria lisääntyi,kun hän sopi ulkoilmaravintolan vuokraamisesta Töölön huvilassa.Se aloitti toimintansa kesäkuussa 1828.Paikka lienee ollut nykyisen Kaupunginmuseon eli Karamzinin huvilan paikalla.Ympäristöä ryhdyttiin oitis parantelemaan istutuksin.Asiakkaat saivat nauttia luonnosta puutarhassa.Koirilta oli visusti pääsy kielletty.Aitaus ympäröi aluetta ja nimeksi tuli "Landhaus zum Vergnügen".

Vain seitsemäksi vuodeksi oli vuokrasopimus tehty.Mennillä oli aikomus sitä pidentää,mutta hän kuolikin yllättäen aivohalvaukseen vuonna 1834. Charlotta Amalia-rouva ei ollut halukas yritystä jatkamaan.Kaupunki vuokrasi Töölön huvilan vuodesta 1834 tanssinopettaja Johan Christian Gottlieb Stålhanelle,jonka tarjous vuokraamisesta oli edullisin.Hän oli avustanut Menniä jo tämän sairastellessa,jotta paikka oli tuttu.Näin päättyi Töölön huvilan sveitsiläiskausi.

Edellä ollut tositarina on omin sanoin kerrottua Sven Hirnin kirjasta "Huvia ja herkkuja" helsinkiläisten herkuttelusta ennen itsenäisyyden aikaa. SKS:n julkaisema ja Kariston painama vuonna 2007.

Herkuista puheenollen.Olen nyt kokeillut Romanovin mansikoita,sitrusmansikoita sekä minttumansikoita.Hepi tulee meille perjantaina.Tarjoan lounaan ja jälkiruokana totta kai jonkun sortin lajitelman mansikoita.Pitää vain päästä toriostoksille tai jos Stockmannilta saan mieleisiäni.

No,tänään vaikuttaa,kuten luvattiinkin,helteen kaikonneen ainakin toviksi.Taivas suojaavasti pilvessä ja tervetullut tuulenvire haamuilee pihakoivujen latvoissa.Lupasivat meillekin päin tämän päivän aikana sade- ja ukkoskuuroja. Eipä nuo juurikaan Helsinkiä ole hemmotelleet,vaikka muualla on ropissut jopa rakeitten muodossa.Vertasivat kokoa golfpalloon.Semmoinen kun päähän mujahtaa,niin ottaapi kipiää.

Eilen istuimme pihalla hetken ja yläkerran naapuri tuli kotiinsa.Yhytin oitis miehen,kun oli asiaa.Olin kuitenkin päivätolkulla kerännyt rohkeutta pohtien jokaiselta kantilta,että onko sopivaa vaiko eikö ole.Päätin olevan.Katkaisija lukulampusta kenkkuilee ja siihen tietysti olisi pantava uusi.No,minun taitoni eivät taida tämän sorttisiin sähköhommiin riittää,jotta siksi sitä asianpuolta naapurille oli.Kun olen havainnut miehen ylen ystävälliseksi ja muutenkin avuliaaksi.Lupasihan tuo.Tulee katsomaan.Sanoin,ettei asialla ole kiirettä että sitten kun sopii,sillä ketkuttelen katkaisijan kanssa kikkoineni hyvinkin toistaiseksi.Vie vain aikaa,ennen kuin saan valon sammumaan ja peukalo väsyy.Viime kädessähän sammuttaminen onnistuu,kun kiertää polttimoa hiukan irti.

Lampuksi ei sitä kuulemma saa enää kutsua.Kuuluu niihin ei-toivottaviin nimikkeisiin kuin "neekeri",josta sanasta itse ihan hillittömästi tykkään.Käytän sitä itsekseni,mutta varon tietysti julkisilla paikoilla.Hiukan hymyilyttää nämä kielletyt ilmaisut.Ottivat mustan pojan pois Fazerin lakupötköstäkin ja geisha-patukka menetti niin ikään tavaramerkkinsä.Mitäs sitten,kun valkoisia naamoja ja muuta olemusta on näkyvissä? Mustalainen ei ole enää mustalainen,vaan heistä on sanottava "romanit". Kuitenkin me muut olemme heidän kielenkäytössään "valkolaisia",eikä se ainakaan minua hituistakaan loukkaa.Myönnän olevani ihan "valkolainen".Jos en nyt blondi,mutta vaaleahko brunette kumminkin.On tämä semmoista yhtä sääntöä,pykälää ja kieltoa koko maailma.EU-direktiivit vielä lisäksi.

Tämmöistä naputtelua tänään sadekuuroa vuotellessa.