22. heinäkuuta 2011

KESÄ JA KÄRPÄSET

Mistä nämä pienen pienet kärpäset oikein aina ilmaantuvat? Olen kuullut kutsuttavan hedelmäkärpäsiksi,onkohan oikea nimitys.Visusti pidän jopa persikat jääkaapissa muitten ohella että olisivat rauhassa kärpäsarmeijan hyökkäyksiltä.Joskus sisälle eksyy isompi serkku huonekärpänen,jokunen hämähäkki ja muutama tunnistamatonkin ötökkä.Yleensä ne löytävät nopeasti tiensä takaisin ulos avonaisesta ikkunasta.Mutta vähän täällä on kun vertaa mökkiajan kesään ja siihen sikäläiseen valtavaan hyönteismäärään,jonka edustajia oli nurmikot ja ilma täynnä.Suurin osa kuitenkin ystävällismielisiä ollen kiinnostuneempia ruohonvarsista ja kukista enemmän kuin ihmisestä.

Hyttynen oli kuitenkin minun viholliseni numero yksi.Yhdenkin hyttysen ininä öiseen aikaan makuuhuoneessa piti visusti hereillä.Hirmuinen etsintä alkoi,mutta ovelia olivat.Hyttynenhän lentää vielä pimeässäkin kun taas kärpänen ei.Verkot olivat ikkunoissa kutsumattomien vieraitten varalta,mutta ovesta pääsivät,vaikka mitenkä nopsaan livahdimme.Ilma oli joskus sisällä sakeana hyönteismyrkyn suihkauksista,kärpäslätkä viuhui ahkeraan ja käsien yhteen läpsiminen hyttysen nitistämiseksi niiden välissä oli jokapäiväistä puuhaa.Luultavasti tämä on mökkiläisen arkea kaikkialla.No,nyt ei sitä huolta täällä.Ikkunat voivat olla selällään ilman suurempia murheenpitoja.

Meillä viimeaikoina yleistä rauhattomuutta.Puoliso levoton.Kuumuusko vaikuttaa,että on paikkaa vaihdettava koko ajan? Toisaalta on hyvä liikkua,kun vuosien myötä ovat juuri paikallaan olosta lihakset surkastuneet,mutta kohtuuton rauhattomuus ei ole normaalia.Minun on seurattava minne menee ja mitä tekee,ettei satu vahinkoja.Yöksi annan 15mg Tenoxia,joka antaa hänelle unen aamuneljään taikka -viiteen.Myös minulle.Helle saisi hellittää,että elämä edes jollain lailla normalisoituisi entisekseen.Pahaa oloaan puoliso ei osaa ilmaista muulla lailla kuin olemalla tuskastuneen rauhaton.Ulkona on parempi.Nykyisin parkkeeraan meidät tammipuun alle rantanurmikon reunassa,jossa yleensä tuulikin on sopivan vilpoinen puun varjon antaessa tervetullutta suojaa paahteelta.Siinä on hyvä pitempikin tovi viivähtää.

Puoliso rauhottuu ja katseellaan seuraa varpusta,joka pyörätuolin edessä etsii itselleen ateriaa nurmikolta välittämättä meistä hituistakaan.Kunnes paikalle lehahtaa pulu,joka karkottaa pelkällä olemuksellaan pienen varpusen.Lokki seuraa yläilmoista tilannetta,arvelee syötävää olevan jaossa,laskeutuu suurin elein maahan tepastellen räpyläjaloillaan paikalle ja niin pulukin saa lähdön.Heilautan hiukan jalkaani.Lokki nousee siivilleen.Varpunen palaa.Aurinko paistaa siniseltä taivaalta siilautuen tammen lehvästön läpi.Tuuli hipoo poskipäitä.Meri kimmeltää nurmikon takana.Vispilä siipirattaineen kauhoo kohti Korkeasaarta.

Ilona-ystäväni potee vedosta saatuja vaivoja.Ystävääni maailmanmatkaajaa kiusaa jalka.C kamppailee vatsan ärhentelyn kanssa. Tämän talon viidennen kerroksen rouva yskii flunssaansa.Puutiaisia on Helsingissäkin liikkeellä,lutikat ja täit hurjina huusholleissa,russakatkaan ei aivan tuntemattomia.Meillä piharapuilla eilen hyöri valtava määrä pieniä muurahaisia.Pesääkö aikovat? Vai muutoin marssilla siinä? Jos vielä tänään on alempi askelma mustanaan murkkuja,on saatava sana huoltoon.Kukaan asukkaista ei halua taloon sisälle tätä joukkiota.Niitä oli satoja! Ehkä pyörätuolin pyörä onnistui muutaman liiskaamaan.Ensimmäisen kerroksen uusien asukkaiden kissoja ei ole pihapiirissä näkynyt.Ikkunatkin asuntoon kiinni,joita pitivät auki kissojen vapaudenkaipuuta varten.Ehkä ovat saaneet isännöitsijältä jo tervehdyksen sekä talon järjestyssäännöt,jotka olivat heille kuulemma tuikituntemattomia ja sitä myöten ei niitä tarvitse noudattaa.Näin nuorimies ovenraossa minulle.Pidetty toimittaja Erkki Toivanen kuollut.Tieto hätkähdytti.Moni suomalainen nautti hänen selkeästä ulosannistaan,taitavasta työskentelystään,matkakuvauksistaan ja herrasmiesmäisestä olemuksestaan.Hyvää matkaa rajan tuolle puolen!

Mikäkö maailmassa sitten hyvin? Rupeankin sitä nyt miettimään.Kirjoittamisiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti